23. heinäkuuta 2007

Debunking 911 debunking :-)

Vastineena saamaani palautteeseen tuosta 911 jutusta liittyen... :) :) :) Otetaan muutamia esimerkkejä epävirallista salaliittoteoriaa vastaan tältä sivulta vaikkapa.

1) "Alkuperäinen" juttu ei väitä, että kaapparit olisivat käyneet strippiklubissa jne. Millä perusteella ko. juttu on alkuperäinen ja esimerkiksi tämä "väärä"? Jälkimmäinen on ainakin uudempi.

2) Jonkin matkustajan yksittäinen luottokortti löytyi myöskin WTC:n raunioista, joten miksei kaappareiden passi olisi voinut selvitä sieltä sitten? Ensinnäkin, passi on paperia ja kortti muovia, kumpi palaa ja silpoontuu helpommin... Toiseksi, se, että jotakin selvisi WTC:stä ehjänä ei tarkoita, että passi olisi selvinnyt eikä sitä olisi "lavastettu" paikalle.

3) Matkustajakoneet eivät voineet toimia kauko-ohjauksella, koska kyseisissä lentokonetyypeissä ei sellaista ole ja koneet pystyivät lentämään ko. lentokuvionsa väkisin vääntämällä? Ensinnäkin, jos koneet olivat kauko-ohjattuja (kuten Operation Northwoodsissakin oli tarkoitus tehdä vuosikymmeniä sitten) ja vaihdettu alkuperäisiin, niissä varmasti oli hyvät kauko-ohjaussysteemit. Toiseksi, vaikka koneiden pilotit voisivat vääntää koneet tekemään mitä tahansa piruetteja, se ei muuta sitä tosiasiaa, että kyseisten koneiden fyysiset suorituskyvyt ja lentäjien taidot eivät tue tätä väitettä...esimerkiksi puhuttaessa Pentagoniin iskeytyneestä koneesta, joka lensi huippumatalalla ja pomppasi hieman nurmikosta (johon ei pomppauksesta jäänyt jälkeäkään) täysin umpitorvelon pilotin käsissä.

4) Pentagonin virkamiehet peruuttivat kiireisesti lentomatkansa 911 edeltävänä iltana. Ainakin kyseinen sivusto ei osaa antaa järkevää selitystä tapahtumalle, viitaten vain siihen, että jotain "on voinut olla jossain" jonka vuoksi peruutus on tehty. Toinen oletus, jonka sivusto tekee on, että joko kaikki Pentagonin ihmiset tiesivät 911 etukäteen tai sitten eivät tienneet, josta voidaan johtaa että jos olisivat tienneet niin toki olisivat nimenomaan matkustaneet pois Pentagonista eivätkä jääneet uhreiksi. Tämä on kuitenkin melkoinen yleistys. On mahdollista että jollakin oli jotain vihiä tulevista iskuista, mutta ei tarkempaa tietoa tai tieto oli nimenomaan, että isku kohdistuu Pentagonin siihen siipeen, jossa matkansa peruuttaneita ei ole töissä lainkaan.

5) Torjuntahävittäjät lähetettiin hornan tuutista, eikä Washingtonista olevalta Andrewsin lentotukikohdasta. Selitykseksi sivusto vain toteaa, että lentokoneita ei ollut Andrewsissä. Minusta tämä kertoo enemmän virallista salaliittoteoriaa vastaan kuin sen puolesta. Maailman ainoa supervalta, eikä sillä ole, eikä se saa yli tunnissa hävittäjiä pääkaupunkinsa suojaksi? Naurettavaa.

6) Niin, hävittäjät eivät todellakaan "ehtineet" ajoissa paikalle estämään iskuja. Sivusto selittää, että tämä voi johtua siitä että koneet saattoivat lentää meren kautta ja odotella merellä. Saattoivat? No lensivätkö vaiko eivät? Miksi odottelivat merellä eivätkä menneet torjumaan selvää ja vaarallista uhkaa pääkaupunkia kohti? Taas kerran tämä kertoo minusta enemmän virallista salaliittoteoriaa vastaan kuin sen puolesta.

7) USA:n viranomaiset muuttivat tarinaansa torjuntahävittäjistä kaksi kertaa 911 jälkeen. Esimerkiksi Myers kertoi, ettei koneita lähetetty ennen Pentagoniin osumista. Myöhemmin hän vain muutti kertomustaan (kun valhe oli jo todettu) muotoon, jossa hän toteaa, ettei ollut varma. Miksi hän oli aluksi varma ja vasta kun valhe paljastui, kertoikin, ettei ollutkaan varma? Miksei Myers kertonut sitten aluksi totuutta jos oli mukana salaliitossa? Kenties siksi, että silloin ei ollut vielä tarvetta kertoa, koska sitä ei oltu saatu selville eikä ehkä saataisikaan koskaan selville.

8) WTC:n ja etenkin WTC7 sortumisesta sivustolla ei sanota oikeastaan mitään olennaista. FEMA:n "World Trade Center Building Performance Study" kuitenkin toteaa selvästi, että tulipalojen aiheuttama WTC7 sortuminen on "äärimmäisen pienen todennäköisyyden tapahtuma". Toisinsanoen, heille ei ole hevon vittuakaan hajua mikä sorrutti WTC7 rakennuksen, mutta ei se WTC7 tulipalosta (eikä pienistä vaurioistakaan) ainakaan johtunut.

9) Ei sikäli että WTC1 ja WTC2 sortuminenkaan olisi järkevästi perusteltavissa. Raporteissa todetaan, että palot voivat nousta jopa 1000C asteen lämpöisiksi ja teräs menettää oliko se nyt 800 asteessa 90% lujuudestaan. Kuulostaapa pahalta, eikö? Not. Raporteissa todetaan myöskin (jostain syystä virallisen salaliittoteorian kannattajat tuntuvat tämän unohtavan), että suurin lämpötila, jossa mikään tutkittu rakennuksen kappale on todistettavasti edes käynyt, oli muistaakseni 550C asteen luokkaa. Huom! Ei siis että kaikki tukipilarit olisivat olleet 550C vaan että korkeimmilaan jokin niistä on joskus ollut jostain kohtaa 550C lämpöinen. Suurinosa rakennusta tukevista palkeista ei lämmennyt kuin 200-300 asteeseen. Ottaen huomioon rakennusten "turvakertoimet", tuollainen lämpö ei riitä millään heikentämään rakenteita riittävästi sortumisen aikaansaamiseksi.

Itse olen lukenut hyvin huolellisesti mm. Debunking 9/11 Myths -kirjan, jonka tekijänä on Popular Mechanics. Kirja sisältää lapsellisiä vääristelyitä ja puolitotuuksia, eikä oikeastaan vastauksia olennaisiin kysymyksiin. Debunking 9/11 Debunkin -kirja on myöskin tullut luettua ja siinä tuo Popular Mechanicsin kirja saa ansaitsemaansa satikutia. Suosittelen kaikkia asiasta kiinnostuneita lukemaan edellä mainittujen kirjojen lisäksi tämän ja erityisesti tämän kirjan.

Lukekaa. Ottakaa selvää. Ajatelkaa. Itse. Tietysti asiasta on paljon roskaa ja disinformaatiota, mutta pitää osata poimia jyvät akanoista ja suhtautua skeptisesti ja avoimin mielin kaikkeen lukemaansa.

3 kommenttia:

  1. 2) Lentokoneista selvisi paljon muutakin kuin pelkästään yksi passi. Eikä paperi tarvitse ympärilleen kovinkaan kummoista suojaa selvitäkseen tulesta. Jos väite on, että passi on väärennös, se pitää myös todistaa. Lavastuksen olettaminen ei ole todiste.

    3) Oletus kauko-ohjauslaitteistosta pitäisi myös pystyä todistamaan. Missä laitteisto on? Jos todisteita ei löydy niin ei ole mitään syytä uskoa sen olemassaoloon. Lisäksi lentokone osui lyhtypylväisiin (pomppaamiseen en osaa sanoa mitään) ja pilotti oli saanut koulutuksen matkustajakoneella lentämiseen usalaisessa lentokoulussa. Joten hän ei välttämättä ollut umpitorvelo... murhanhimoinen sosiopaatti kylläkin.

    4) Oletus siitä että pentagonin väki peruutti lentonsa koska tiesi hyökkäyksistä vaatii todisteita yhtä paljon kuin väite siitä että syynä oli jokin muu. Veikkaanpa että jälkimmäiselle löytyy todisteet.

    5) Erittäin naurettavaa. Ja myös mahdollista. Jälleen kerran pitäisi löytyä todisteet siitä että lähempänä olisi ollut lentokykyisiä hävittäjiä, mutta niitä ei haluttu käyttää koska sillä olisi estetty massamurha. Hävittäjien ylläpitäminen hälytysvalmiudessa on tuhottoman kallista ja kuluttaa nopeasti loppuun sekä koneet että miehistöt. Ehkäpä oli virgianialaisten vuoro ja washintonilaiset olivat lomalla ja huollossa?

    6) Siviililennonjohdolla ei ole mahdollisuutta seurata lentokoneita suoraan vaan lentokone itse lähettää transponderillaan paikkatietonsa. Tämä voidaan lopettaa nappia painamalla. En tiedä tekivätkö terroristit näin, mutta he kyllä varmasti olisivat tienneet tämän.

    7) "to the best of my knowledge" tarkoittaa: "en tiedä".

    8) ja 9) World Trade Centeriin osui myös lentokone (per torni)! Kun keskitytään vain tulipaloihin, lämpötiloihin, sunmuuhun, unohtuu helposti tämä pikkuinen sivuseikka... Sillä saattoi olla jotain häviävän pientä vaikutusta rakennuksen turvakertoimiin. WTC7:kaan todennäköisesti taas osui tornit jotka sortuivat vieressä. Ne kun olivat suhteellisen kookkaat.

    Lopuksi: Bush & kumppaneilla ei olisi ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia pitää salassa salaliittoteorian vaatimaa valmistelujen määrää. Joku olisi jossain saanut käsiinsä konkreettiset todisteet ja puhaltanut pelin poikki. Hehän eivät edes pystyneet pitämään salassa kuka kertoi agentin nimen kenelle... Muutenkin he ovat osoittaneet sellaista kyvyttömyyttä, että on erittäin turhaa olettaa, että he olisivat pystyneet pistämään pystyyn maailman suurimman huijauksen ja pitämään todisteet piilossa.

    VastaaPoista
  2. > Eikä paperi tarvitse ympärilleen
    > kovinkaan kummoista suojaa
    > selvitäkseen tulesta.

    Kokeileppa joskus paperilla ja sytkärillä ja sitten muovikortilla ja sytkärillä eroa...

    > Jos väite on, että passi on
    > väärennös, se pitää myös
    > todistaa. Lavastuksen olettaminen
    > ei ole todiste.

    Jos väite on, että passi on aito, se pitää myös todistaa. Onko jenkkiviranomaisten sana todiste, vaikka käytännön faktat puhuvat sitä vastaan?

    > 3) Oletus
    > kauko-ohjauslaitteistosta pitäisi
    > myös pystyä todistamaan. Missä
    > laitteisto on?

    Kuten suurinosa WTC:n raunioistakin: Myytynä romurautana kiireen vilkkaa ulkomaille. Itse asiassa USA:n lain mukaan kaikki se olisi todistusaineistoa johon kajoaminen on liittovaltion lain mukaan vakava rikos. Todistusaineistoa on todistettavasti siis tuhottu viranomaisten toimesta, ilman mitään laillisia seurauksia.

    > Lisäksi lentokone osui
    > lyhtypylväisiin (pomppaamiseen en
    > osaa sanoa mitään)

    Tietenkin osui lyhtypylväisiin ja virallisen selityksen mukaan pomppasi nurmikolta. Johon ei jäänyt jälkiä. Vahva nurmikko. Koko WTC olisi pitänyt rakentaa Pentagonin nurmikosta niin se olisi kestänyt leikiten... ;)

    > ja pilotti oli saanut koulutuksen
    > matkustajakoneella lentämiseen
    > usalaisessa lentokoulussa. Joten
    > hän ei välttämättä ollut
    > umpitorvelo...

    Kouluttajiensa mukaan hän ei osannut lentää lainkaan.

    > 4) Oletus siitä että pentagonin
    > väki peruutti lentonsa koska
    > tiesi hyökkäyksistä vaatii
    > todisteita yhtä paljon kuin väite
    > siitä että syynä oli jokin muu.

    Sinusta siis yhteensattuma ei todista sinällään mitään?

    > Veikkaanpa että jälkimmäiselle
    > löytyy todisteet.

    Ne olisi kiva kuulla.

    > 5) Erittäin naurettavaa. Ja myös
    > mahdollista.

    Kaikki on mahdollista, mutta millä todennäköisyydellä ja järjellä?

    > Jälleen kerran pitäisi löytyä
    > todisteet siitä että lähempänä
    > olisi ollut lentokykyisiä
    > hävittäjiä, mutta niitä ei
    > haluttu käyttää koska sillä olisi
    > estetty massamurha.

    Hävittäjiä ei ollut, koska ne oli nimenomaan ajettu Alaskaan ja Kanadaan sotaharjoitukseen. Nimenomaisesti pääkaupunki haluttiin jättää suojaamatta. Voi toki olla, että hävittäjiä oli, mutta niitä ei vain haluttu käyttää. On varsin vaikeaa uskoa, että todellakin maailman ainoa suurvalta ei saa tunnissa yhtään hävittäjää pääkaupunkinsa suojaksi selvää ja vakavaa hyökkäystä vastaan.

    > Hävittäjien ylläpitäminen
    > hälytysvalmiudessa on tuhottoman
    > kallista ja kuluttaa nopeasti
    > loppuun sekä koneet että
    > miehistöt.

    On se kumma kun köyhällä ja pienellä Suomella on siihen varaa mutta jenkeillä ei...

    > Ehkäpä oli virgianialaisten vuoro
    > ja washintonilaiset olivat
    > lomalla ja huollossa?

    Aikaa kului yli tunti. Yli tunti. Mieti sitä.

    > 6) Siviililennonjohdolla ei ole
    > mahdollisuutta seurata
    > lentokoneita suoraan vaan
    > lentokone itse lähettää
    > transponderillaan paikkatietonsa.

    Ei pidä paikkaansa. Siviilitutkatkin pystyvät seuraamaan konetta, joskaan eivät toki yhtä hyvin kuin jos transponderi on päällä. Mutta miksi sotilastutkat eivät tehneet sitä?

    Ainoa mitä venäläisten tai Neuvostoliiton pitäisi tehdä saadakseen onnistuneen yllätysiskun USA:han tehtyä olisi, että lähettäisi pommikoneensa USA:han siviilitranspondereilla varustettuna ja kun koneet olisivat USA:n sisämaassa, he voisivat kytkeä nämä siviilitransponderit kokonaan pois ja jenkit eivät muka pystyisi paikantamaan, tunnistamaan ja torjumaan pommikoneita lainkaan. Tämä meidän pitäisi vakavissaan uskoa jos USA:n virallista selitystä on uskominen.

    > 8) ja 9) World Trade Centeriin
    > osui myös lentokone (per torni)!
    > Kun keskitytään vain
    > tulipaloihin, lämpötiloihin,
    > sunmuuhun, unohtuu helposti tämä
    > pikkuinen sivuseikka...

    Ne tornit oli mitoitettu kestämään lentokoneiden törmäykset (juu, ei aivan samanlaiset kuin mitkä nyt törmäsivät niihin mutta anyway).

    > WTC7:kaan todennäköisesti taas
    > osui tornit jotka sortuivat
    > vieressä.

    No kun ei osunut. Vain yksi rakennuksen kulma kärsi hieman vahinkoja. WTC7 romahdus oli ja on täysi mysteeri, kuten FEMA:kin myöntää. Kontrolloitu räjäytys selittää kaikkein parhaimmin WTC7 romahtamisen, luultavasti myöskin WTC1-2 romahtamisenkin.

    > Lopuksi: Bush & kumppaneilla ei
    > olisi ollut minkäänlaisia
    > mahdollisuuksia pitää salassa
    > salaliittoteorian vaatimaa
    > valmistelujen määrää.

    No näköjään Osamalla pienellä budjetillaan oli. Mutta USA:lla ei miljardibudjetillaan ollut. Just. Hyvin onnistuivat pitämään "salassa" kertomani mm. Tonkinin lahden välikohtauksen, Irakin 1. sodan ja Irakin 2. sodan salaliittonsa ja valheensakin.

    > Muutenkin he ovat osoittaneet
    > sellaista kyvyttömyyttä, että on
    > erittäin turhaa olettaa, että he
    > olisivat pystyneet pistämään
    > pystyyn maailman suurimman
    > huijauksen ja pitämään todisteet
    > piilossa.

    911 salaliittoon ei tarvita kuin kourallinen henkilöitä, jotka toimivat sopivalla tavalla sopivassa tilanteessa. Riippuu täysin siitä, mitä salaliittolaiset tosiasiallisesti tekivät ja mitä Al-Qaida teki. On mahdollista että Al-Qaida teki suurimman osan.

    VastaaPoista
  3. Olet oikeilla jäljillä Markus!
    Olen itsekin lukenut Griffinin kirjat,joita täällä suosittelet, mutta lueppa tuo:
    David Ray Griffin, Peter Dale Scott: 9/11 and American Empire: Intellectuals Speak Out, Vol.1. Olive Branch Press.Interlink Publishing Group Inc.,2006. Tietääkseni saatavana myös Bookplus:ssa.

    Kirjasta löytyy mm. BYU:sta 9/11 -tutkimustensa vuoksi eläkkeelle pakotetun fysiikon, tohtori Steven E.Jonesin vajaa 50-sivuinen tieteellinen artikkeli "Why Indeed Did the WTC Buildings Completely Collapse? Kyseinen dokumentti kumoaa - empirisin kokeisiin nojaten - monia FEMA:n ja NIST:in tekeleitten sepiettyjä väittämiä.
    Suorastaan käsittämätöntä, että nämä kaksi edellä mainittua USA:n viranomaisten rahoittamaa tutkimusta - jotka olen myös lukenut - kykenevät vakuuttamaan terven järjen omaavia ihmisiä.

    Ensinnäkin: raportit ovat keksenään ristiriidassa. NIST romutti FEMA:n "pannukakkuteorian" ja tarjosi vaihtoehtoisen pseudoteorian: "poised by complete collapse". NIST:in raportti jatkoi FEMA:n harhaanjotavaa visuaalista linjaa, ja keskittyi näyttäviin kuvaesityksiin lentokoneiden törmäyksistä sekä tietokonemallinnusten selittelyyn, tarjomatta tieteellisia perusteluja sille, että monien muiden seikkojen ohella myös tornien "sortumisen" aerodynamiikka ei sovi yhteen virallisen teorian kanssa - jokin, ja huomattava energia(ainoa selitys räjähteet) sinkoaa rakenuksen massan ylös ja yläviistoon, lähes sadan metrin korkeuteen. Tällaista fenomenaalista massan liikerataa ei ole dokumentoitu missään muualla maailmassa korkeiden rakennusten sortuessa vaikkapa voimakkaissa maanjärjistyksissä.

    Mielenkiintoisinta, ettei yhdenkään teräsrunkoisen pilvenpiirtäjän ole ikinä raportoitu kokonaan sortuneen, ei edes maanjärjistyksissä.

    Ja mikä huvittavinta: molemmissa "virallista totuutta" markkinoivissa raporteissa löytyy raporttien omia abstrakteja: tuhoutuminen koneiden törmäysten ja tulipalojen vuoksi kumoavia väittämiä!

    Onneksi on fysiikka. Ehkä jo olet käynytkin, mutta muille, jotka eksyvät lukemaan ja kiinnostuvat: journalof911studies
    löytyy WTC:n "sortumia" puolueettomasti ja tieteellisesti tarkastelevia tutkimuksia. Että lukemaan vaan. Varoitan, että mielenkiinntoista löytyy niillekin, jotka luulevat fysiikkaa ja matematiikkaa tylsiksi.

    VastaaPoista