Kooste pienestä kävelyreissusta ukkoskuuron keskellä Raumalla. Vettä tuli todella runsaasti ja todella lyhyessä ajassa, meni välillä kahluuhommiksi vyötäröä myöden.
Ajankohtaista asiaa, tajunnanvirtaa ja kommentteja lähinnä politiikkaan, tietoturvaan ja yksityisyyden suojaan liittyen.
30. heinäkuuta 2018
28. heinäkuuta 2018
Valitukseni hovioikeuteen Korjakoffin määräämästä järjestyssakosta
Järjestyssakkofarssini etenee. Alla Helsingin hovioikeudelle lähettämäni valitus Mitja Korjakoff määräämästä järjestyssakosta Ilja Janitskin oikeudenkäynnin nauhoittamiseen liittyen. Minähän annoin asiassa jo hieman samansisältöisen lausuman Korjakoffille, mutta tämä siitä huolimatta määräsi minulle lakiin perustumattoman 1000€ järjestyssakon. Katsotaanpa, laittaako hovioikeus tämän hämärän tuomari Mitja Korjakoffin ojennukseen vaiko ei. En toivo liikoja, koska olen jo liian tottunut oikeusmurhiin, mutta olisihan se kiva poikkeus, että edes joskus voisi saada oikeutta Suomessa.
Piffiläisten ja muiden viranomaisuskovaisten reaktiot tiedän jo ennalta:
- Jos voitan, niin nämä paskahousut mätäpaiseet sanovat:"Mitä se Jansson ulisee, se voitti juttunsa ja sai oikeutta, Suomessa on toimiva oikeuslaitos."
- Jos häviän, niin nämä paskahousut mätäpaiseet sanovat:"Mitä se Jansson ulisee, se hävisi juttunsa kuten pitikin, Suomessa on toimiva oikeuslaitos."
Piffiläisten ja muiden viranomaisuskovaisten reaktiot tiedän jo ennalta:
- Jos voitan, niin nämä paskahousut mätäpaiseet sanovat:"Mitä se Jansson ulisee, se voitti juttunsa ja sai oikeutta, Suomessa on toimiva oikeuslaitos."
- Jos häviän, niin nämä paskahousut mätäpaiseet sanovat:"Mitä se Jansson ulisee, se hävisi juttunsa kuten pitikin, Suomessa on toimiva oikeuslaitos."
HELSINGIN HOVIOIKEUDELLE VALITUS
Alioikeustiedot: Helsingin käräjäoikeus 29.6.2018, käräjätuomari Mitja Korjakoffin päätös 18/129764
Asia: Järjestyssakon tuomitseminen
Valittaja: Markus Mikael Jansson
VALITUS JA VAATIMUKSET
1) Pyydän, että minulle myönnetään asiassa jatkokäsittelylupa, koska on aihetta epäillä käräjäoikeuden tuomion laillisuutta valituksessani ilmenevistä syistä ja perusteista johtuen, sekä siitä syystä, että kyseessä on ennakkotapaus nauhoittamisesta määrättävään järjestyssakkoon liittyen.
2) Pyydän, että asiassa järjestetään suullinen pääkäsittely joko Helsingin hovioikeudessa, tai mieluummin Vaasan hovioikeudessa (Porissa), koska olen nimennyt todistajan ja aion esittää todistelua asiassa.
3) Ensisijaisesti kiistän käräjätuomari Mitja Korjakoffin määräämän järjestyssakon laillisuuden ja vaadin sen hylkäämistä, sekä korvauksia minulle aiheutuneista kuluista korvausvaatimukseni mukaisesti.
4) Toissijaisesti kyseenalaistan käräjätuomari Mitja Korjakoffin määräämän järjestyssakon kohtuullisuuden ja vaadin sitä alennettavaksi esim. 100€ suuruiseksi.
5) (Perustelut oikeudenkäynnin maksuttomuudelle, henkilökohtaisia tietoja jne.)
XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX
XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX
KORVAUSVAATIMUKSET
Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun 9 luvun 1 a §:n nojalla vaadin, että minulle korvataan valtion varoista lausumispyynnön noutamis, laatimis, tarkastuttamis, lähettämis, sekä valituksen laatimis jne. kuluina 14 tunnin työpanokseni mukaan 210€ päätöksen antamispäivästä lukien 30 vuorokauden sisällä laillisine korkoineen lähettäjätiedoissa mainitulle tilille. Erittely kuluista:
- 0,75h lausumapyynnön noutaminen haastemieheltä.
- 2,0h lausumapyyntöön / järjestyssakkoasiaan perehtyminen.
- 1,5h lukuisat puhelinkeskustelut Helsingin käräjäoikeuteen useisiin eri osastoihin, jotta joku osaisi vastata asiaan liittyviin kysymyksiini. Osaston 3 kanssa käyty erikseen pitkät puhelinkeskustelut.
- 0,5h sähköpostikirjeenvaihto Helsingin käräjäoikeuden laamanni Tuomas Nurmen kanssa asiaan liittyen.
- 1,25h katselmus vastaavanlaisiin tapauksiin, tietojen kerääminen asiaan liittyen.
- 2,0h lausuman laatiminen ja lähettäminen Helsingin käräjäoikeuteen.
- 2,0h päätöksen vastaanottaminen ja siihen perehtyminen.
- 1,0h tietojen keruu hovioikeuden valitusta varten.
- 2,0h lausumapyyntöön / järjestyssakkoasiaan perehtyminen.
- 1,5h lukuisat puhelinkeskustelut Helsingin käräjäoikeuteen useisiin eri osastoihin, jotta joku osaisi vastata asiaan liittyviin kysymyksiini. Osaston 3 kanssa käyty erikseen pitkät puhelinkeskustelut.
- 0,5h sähköpostikirjeenvaihto Helsingin käräjäoikeuden laamanni Tuomas Nurmen kanssa asiaan liittyen.
- 1,25h katselmus vastaavanlaisiin tapauksiin, tietojen kerääminen asiaan liittyen.
- 2,0h lausuman laatiminen ja lähettäminen Helsingin käräjäoikeuteen.
- 2,0h päätöksen vastaanottaminen ja siihen perehtyminen.
- 1,0h tietojen keruu hovioikeuden valitusta varten.
- 2,5h valituksen laatiminen ja lähettäminen hovioikeuteen.
- 0,5h valituksen tarkistuttaminen ulkopuolisella taholla.
- 0,5h valituksen tarkistuttaminen ulkopuolisella taholla.
Pyydän oikeutta lisäksi korvaamaan myös itse hovioikeuden käsittelypäivästä johtuvat matka- majoitus- ajankäyttö- yms. kulut, joista esitän erillisen korvausvaatimuksen ko. käsittelyssä, kun ko. kulut ovat selvillä.
VALITUKSEN PERUSTELU
(3.) Suullisen käsittelyn taltioinnista säädetään laissa oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa 30.3.2007/370
"4. luku Suullinen käsittely
21 § Suullisen käsittelyn taltiointi
Muu kuin tuomioistuin saa julkisessa suullisessa käsittelyssä valokuvata, nauhoittaa ja muulla tavoin tallentaa sekä siirtää teknisin menetelmin kuvaa ja ääntä vain puheenjohtajan luvalla ja hänen antamiensa ohjeiden mukaisesti."
Muu kuin tuomioistuin saa julkisessa suullisessa käsittelyssä valokuvata, nauhoittaa ja muulla tavoin tallentaa sekä siirtää teknisin menetelmin kuvaa ja ääntä vain puheenjohtajan luvalla ja hänen antamiensa ohjeiden mukaisesti."
On huomioitavaa, että kyseisen 21§ rikkomisesta ei ole säädetty mitään rangaistusta tai seuraamusta missään laissa. Näin myös asiantuntijat vahvistavat:
"Ongelma on siinä, ettei julkisen oikeudenkäynnin kuvaaminen ole laissa kielletty. Siitä ei voi rangaista. Oikeuden puheenjohtaja voi enintään poistaa kuvaus- tai tallennuskieltoa uhmaavan salista."
Se tosiasia, että nauhoittamisesta oikeussalissa ilman- tai vastoin puheenjohtajan lupaa ei voida rangaista, käy myös ilmi esimerkiksi tästä uutisesta, jossa Oulun käräjäoikeuden laamanni Antti Savelaa on haastateltu:
"Lännen Median lehdet kertoivat kaksi viikkoa sitten, että maahanmuuttovastainen aktivisti Junes Lokka kuvasi salaa Oulun suurta huomiota saaneen insestioikeudenkäynnin ja julkisti luvatta tekemänsä tallenteet netissä. Videoilla ei näy oikeussalin tapahtumia, mutta keskustelut ovat tallenteilla kuultavissa. Lokka toimi luvatta, sillä oikeuden puheenjohtaja salli kuvaamisen oikeussalissa vain oikeuden istunnon aluksi. Oulun käräjäoikeuden laamannin Antti Savelan mukaan oikeudenkäynnin puheenjohtaja kävi Lokan julkistamat videot läpi ja tarkisti onko niihin tallennettu myös oikeudenkäynnin salassapidettäviä osia.
- Näin ei ole tapahtunut, joten asia on meidän osalta loppuun käsitelty. Meillä ei ole lain mukaan mahdollista alkaa muihin toimenpiteisiin, Savela sanoo."
- Näin ei ole tapahtunut, joten asia on meidän osalta loppuun käsitelty. Meillä ei ole lain mukaan mahdollista alkaa muihin toimenpiteisiin, Savela sanoo."
Kyseisen oikeuskäsittelyn taltiointia koskevan lain rikkomisesta ei siis ole olemassa rangaistussäädöksiä. Taltioiminen oikeussalissa ilman lupaa tai vastoin kieltoa ei ole rikos, eikä siitä voida asettaa mitään seurausta tai rangaistusta, paitsi korkeintaan salista poistaminen, mikäli puheenjohtaja havaitsee oikeudenkäyntiä häiritsevän nauhoittamisen kesken oikeudenkäynnin. Tämän vuoksi kenellekään ei ole järjestyssakkoakaan siitä voitu määrätä, kuten esimerkiksi yllä olevastakin esimerkistä käy ilmi. Järjestyssakko tulee täten hylätä.
Järjestyssakosta sanotaan oikeudenkäymiskaaressa 1.1.1734/4:
14.luku asian käsittelystä oikeudessa
6 § (31.3.2006/244)
Tuomioistuimen puheenjohtaja on velvollinen valvomaan järjestyksen noudattamista istunnossa ja antamaan tätä varten tarvittavat määräykset. Puheenjohtaja voi määrätä istuntosalista poistettavaksi sen, joka häiritsee käsittelyä tai käyttäytyy muutoin sopimattomasti.
7 § (31.3.2006/244)
Joka
1) ei noudata puheenjohtajan 6 §:n nojalla antamia määräyksiä,
2) käyttää istunnossa tai tuomioistuimeen annetussa kirjoituksessa tuomioistuimen arvoa loukkaavaa tai muutoin sopimatonta puhe- tai kirjoitustapaa taikka
3) muutoin häiritsee käsittelyä tai käyttäytyy sopimattomasti,
voidaan tuomita maksamaan enintään 1 000 euron suuruinen järjestyssakko.
...
Tuomioistuin määrää 1 ja 2 momentissa tarkoitetut seuraamukset omasta aloitteestaan. Seuraamuksen määrääminen ei estä nostamasta syytettä samasta teosta, jos siitä on muualla laissa säädetty rangaistus. Järjestyssakkoa ja säilöön ottamista koskevaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla.
Minun tapaukseeni ei päde 14. luvun 7§ 1. momentissa mainittu puheenjohtajan 6§ nojalla antamat määräykset, koska ne voivat koskea vain oikeudenkäynnin järjestyksen noudattamista koskevia määräyksiä tai salista poistamiskäskyn noudattamatta jättämistä. Järjestyksen noudattaminen tarkoittaa esimerkiksi salissa liikkumista, saliin asettumista, käsittelyn aloittamista, yleisön poistamista salista, käsittelyn päättämistä, puheenvuorojen jakoa ja niin edelleen. Näitä minä en ole rikkonut. Minua ei ole myöskään käsketty poistumaan ko. salista ko. käsittelyssä, joten poistamiskäskyn noudattamatta jättäminenkään ei päde minuun.
Puheenjohtajan määräämä taltiointikielto EI OLE järjestyksen noudattamista koskeva määräys, eli 14. luvun 6§ liittyvä määräys, vaan se on oikeudenkäymiskaaressakin määritelty täysin eri kohdassa (4. luku 21§). Kyseisessä 4. luvun 21§:ssa ei mainita, että mikäli kyseistä pykälää rikkoo, joutuisi 14. luvun 7§ mukaisten toimenpiteiden, eli järjestyssakon kohteeksi, kuten ei myöskään 14. luvun 6§ ja 7§ viitata tai mainita mitään liittyen 4. luvun 21§ nauhoituskiellon rikkomiseenkaan. Toisin sanoen, mikäli järjestyssakko olisi mahdollista määrätä nauhoituskiellon rikkomisesta, siitä mainittaisiin varmasti jommassa kummassa lain kohdassa, mutta näinhän asia ei ole!
Eduskunnan lakivaliokunnan mietintö 1/2006 vp kertoo, missä tilanteissa ko. järjestyssakkoa on tarkoitus käyttää:
"Tuomioistuimen olisi mahdollista määrätä häiritsevästi käyttäytyvälle henkilölle järjestyssakko."
Eduskunnan lakivaliokunnan mietintö 1/2006 vp toteaa selkeästi, että järjestyssakko on tarkoitettu käytettäväksi vain häiritsevästi käyttäytyvän henkilön ojentamiseen. Koska en käyttäytynyt häiritsevästi oikeudenkäynnissä, perusteita järjestyssakon määräämiselle ei ole.
Lain esitöidenkin (HE 271/2004) mukaan järjestyssakko ei ole rikosoikeudellinen rangaistus, vaan kurinpidollinen seuraus. Tuomioistuimen kurinpitoa koskevien säännösten tarkoituksena on häiriön poistaminen, eikä häiriötä aiheuttavan henkilön rankaiseminen. Koska tosiasiallista häiriötä ei ole oikeuskäsittelyssä aiheutettu nauhoittamisella, perusteita järjestyssakon määräämiseksi ei ole.
Haluan vielä huomauttaa, että käräjätuomari Mitja Korjakoff on väittänyt ratkaisun perusteluissaan:"Tallentamis- ja kuvauskielto on olennaisesti liittynyt järjestyksen noudattamiseen istunnossa. Ilman tällaista kieltoa pääkäsittelyn häiriötön sujuvuus olisi yleisöstä johtuvista syistä varsin todennäköisesti vaarantunut." Korjakoff vihjaa, että yleisönä on ollut henkilöitä, joilla olisi jotenkin ns. tapana käyttäytyä järjestystä häiriten ja aiheuttaa jonkinlaisia ongelmia. Tämä väite on törkeä, mielivaltainen, perusteeton ja perustelematon. Koen tämänlaisen perustelun loukkaavana, ennakkoluuloisena ja lakiin perustamattomana syrjintänä salissa olleita kohtaan, myös siis minua kohtaan. Mitään tosiasiasyitä sen enempää olettaa tällaista ei ole, kuin ei ole myöskään tosiasiasyitä väittää läsnä olevien henkilöiden mahdollisesti (omilta paikoiltaan suoritaman) oikeudenkäynnin nauhoittamisen jollain tavalla voivan vaarantaa oikeudenkäynnin häiriöttömän sujumisen. Itse asiassa se seikka, että minun suorittamaani nauhoittamiseen ei reagoitu käräjätuomarin taholta oikeudessa osoittaa nimenomaan itsessäänkin kiistattomasti sen, ettei siitä aiheutunut mitään häiriötä oikeudenkäynnille!
Laki ei tunne rangaistussäädöksiä luvattomasta taltioimesta ja on yleisesti hyväksytty ja tiedossa oleva asia, ettei luvattomasta taltioimisesta seuraa mitään tosiasiallista seuraamusta salista poistamista lukuunottamatta (ja sekin vain jos tuomari huomaa taltioimisen). Olen nauhoittanut salaa ja julkaissut aina kaikki lukuisat oikeudenkäynnit, joissa olen ollut osallisena tai yleisönä, eikä koskaan niistä ole määrätty mitään sanktiota juurikin tästä syystä. Myöskään kenellekään muulle henkilölle ei ole koskaan määrätty järjestyssakkoa samasta teosta juurikin tästä syystä. Hiljaa, omalta paikaltaan huomaamatta tehty nauhoitus ei aiheuta järjestyshäiriöitä oikeudenkäynnissä ja jos se aiheuttaisi, ne huomattaisiin ja niihin voitaisiin puuttua heti oikeudenkäynnissä. Korjakoffin tulkinta koko järjestyssakkoasiasta on täysin yleisestä oikeudellisesta linjasta poikkeava, eikä se perustu lakiin. Koska järjestyssakon määräämiseen laissa olevat perusteetkaan eivät siis luonnollisestikaan täyty tapauksessani, tulee järjestyssakko kumota ja oikeuden korvata minulle tähän ajanhukkaan kulunut aikani esittämäni vaatimusten mukaisesti.
(4.) Määrätty 1000€ järjestyssakko on maksimirangaistus. Kyseinen summa on
määrältään on täysin kohtuuton olosuhteisiin nähden ja se tosiasia huomioon ottaen, että mitään järjestyshäiriötä ei aiheutunut salissa, eikä asian käsittely keskeytynyt,pitkittynyt tai vaarantunut millään muotoa. Määräämällä 1000€ sakko tämänlaisesta teosta annetaan vahva signaali siitä, että oikeuskäsittelyn aikana oikeussalissa huutaminen, juoksentelu, solvaaminen, epäsopiva kielenkäyttö ylipäätään, mellakointi tai mitkä tahansa muutkin huomiota herättävät ja oikeudenkäyntiä vaarantavat menettelyt ovat tietyllä tapaa "vähemmän haitallisia" tekoja, kuin hiljaa paikallaan istuminen ja nauhoittaminen, koska niistähän ei voida enää enempää sanktioida kuin mitä minua on tästä sanktioitu. Mikäli hovioikeus ei kumoa järjestyssakkoa, vaan katsoo sen minulle voitavan määrätä, pyydän oikeutta kohtuullistamaan summan esimerkiksi 100€ suuruiseksi, myös "Valitus ja vaatimukset" kohdassa nro 5. mainittuihin syihinkin vedoten.
TODISTELU
Nimeän todistajaksi Oulun käräjäoikeuden laamanni Antti Savelan. Pyydän hovioikeutta järjestämään todistajan kuulemisen puhelimitse tai videoyhteyden välityksellä oikeudenkäynnin ajaksi. Todistelun teemat:
- Aamulehden 11.11.2016 kirjoitus, jossa Savelaa haastateltu.
- Mikä on käytäntö luvattoman nauhoittamisen rankaisemisen suhteen?
- Mihin lakiin tai ohjeeseen tämä käytäntö perustuu?
- Onko tiedossa muita ihmisiä tai vastaavia tapauksia, joissa järjestyssakko
olisi määrätty, esim. Aamulehden kirjoituksessa mainittu Junes Lokkan
tapaus?
- Mikä on järjestyssakon määräämisen tarkoitus?
- Mikä on käytännössä kohtuullinen järjestyssakko eri tilanteissa?
- Mikä on käytännössä kohtuullinen järjestyssakko eri tilanteissa?
RATKAISUSTA TIEDOTTAMINEN
Pyydän, että käräjäoikeus tiedottaa ratkaisustaan minulle sähköpostitse ja kirjallisesti lähettäjätiedoissa mainittuihin osoitteisiin ja liittää mukaan mahdolliset muutoksenhakuohjeet.
Markus Jansson
Raumalla 28.7.2018
18. heinäkuuta 2018
Helsingin käräjäoikeuden laamanni ei vastaa ja rikkoo hallintolain 8§
Muistanette lähettämäni viestit Helsingin käräjäoikeuden laamani Tuomas Nurmelle järjestyssakkokaustiin liittyen? No, lähetin tänään vielä yhden sähköpostin, koska ei ole kuulunut mitään vastausta. Sähköpostini alla:
Hei!
En ole saanut vastausta kysymykseeni teiltä vieläkään. Käsittääkseni kohtuullisen vastauksen aika on 14 vuorokautta, joten kiirettä pukkaa kohta, kun on tuo viikonloppukin edessä. Eli kenen puoleen minun sitten pitää kääntyä, jos teidän käräjäoikeuden tuomari toimii yleistä oikeuskäytäntöä ja jopa laki vastaan?
Muistutetaanpa teitä, mitä sanoo hallintolaki 6.6.2003/434"8§ NeuvontaViranomaisen on toimivaltansa rajoissa annettava asiakkailleen tarpeen mukaan hallintoasian hoitamiseen liittyvää neuvontaa sekä vastattava asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin. Neuvonta on maksutonta. Jos asia ei kuulu viranomaisen toimivaltaan, sen on pyrittävä opastamaan asiakas toimivaltaiseen viranomaiseen."
Markus Jansson,Rauma
En pidättele hengitystä vastausta odotellessa, koska on selvää, että Suomen viranomaiset eivät noudata sen enempää lakeja kuin hyviä hallintomenettelyitäkään. Eivät ainakaan minun tai muiden polttomerkittyjen ihmisten kohdalla.
13. heinäkuuta 2018
Maksisakko tuli nauhoittamisesta - 1000 euroa!
Ei näille touhuille voi kuin nauraa! Mitja Korjakoff lätkäisi 1000 euron, eli maksimisuuruisen, sakon, koska nauhoitin oikeudenkäynnin ilman lupaa. Kyseessä on todellakin suurin rangaistus, mitä voidaan antaa, eli jos olisin esimerkiksi hyppinyt pöydillä, huudellut herjoja, heitellyt tuoleja tai pöytiä pitkin seiniä tai ulostanut tuomari Korjakoffin naamalle, niin sekään ei voisi määritelmällisesti olla tätä pahempi järjestysrikkomus. Suomessa pahin järjestyshäiriö, minkä voi ikinä tehdä oikeussalissa, on istua hiljaa paikoillaan ja nauhoittaa oikeudenkäynti. Antakaa tuon upota hetken aikaa nuppiinne kun mietitte sitä, miten paljon Suomessa todellakin sananvapautta vihataan!
Kuten jo sanottua aiemmin, tämä sakko ei perustu lakiin vaan on puhtaasti Korjakoffin omasta (perä)päästään repimä persekivun tuotos. Kenellekään muulle ei ole koko Suomessa milloinkaan määrätty moista sakkoa moisesta syystä, vaan päinvastoin, myönnetty, ettei semmoista voi määrätä. Mutta silti minulle sellainen määrättiin. Huppista keikkaa. Tämä on tavallaan hyvää reaaliteettiterapiaa lampaille aiheesta "Onko laki sama Markus Janssonille ja muille" ja "Voiko oikeuslaitokseen luottaa / voivatko viranomaiset tuomita ihmisiä ilman perustetta?". Valitettavasti tuntuu olevan helmiä sioille, koska lampaat eivät torjuntareaktioissaan kykene tätäkään tajuamaan millään ja siksipä ovatkin asiasta hipihiljaa. Edes "kansallismieliset" eivät uskalla tästä asiasta puhua sanaakaan, koska tyhmässä lapsenuskossaan YHÄ luottavat viranomaisiin ja oikeuslaitokseen, eivätkä halua myöntää olleensa ja olevansa yhä väärässä. Syvä hiljaisuus vain on laskeutunut koko tämänkin asian ylle. Hohhoijaa.
Tulen tietenkin valittamaan asiasta hovioikeuteen ja valitus on suurinpiirtein sama, minkä jo tuonne Korjakoffin ignoroimaksi lähetin, mutta sillä erolla, että tulen nimeämään asiassa kuultavaksi tuon lausumassanikin mainitsemani laamannin, joka saa sitten selittää hovioikeudelle, miten asian laita on ja iskeä jauhoja suuhun Korjakoffille. Tuskinpa sekään mitään muuttaa, koska tosiasioillahan ei tunnetusti ole mitään merkitystä, jos Markus Jansson on syytettyjen penkillä, mutta saapahan siitä hieman persekipua lisää aikaan.
Nyt tietenkin enää puuttuu se, että joku päättää perustaa minulle jonnekin nettiin jonkun ketjun, jossa mukamas kerätään minulle näitä sakkorahoja, jotta minut voidaan sitten taas tuomita laittomasta rahankeräyksestä, vaikken ole moiseen mitenkään taaskaan osallistunut. Kun sitten taas siitäkin tulee tuomio, niin ei muuta kuin taas joku perustaa uuden ketjun pystyyn samasta asiasta jonnekin, jne. niin loputon käräjäsuma ja loputon sakkosuma on taattu minulle. Näin tää menee. Eikös ole hieno maa tämä Suomi?
9. heinäkuuta 2018
Lausumani järjestyssakkoasiassa
Tämmöinen lausuma lähti matkaan Helsingin käräjäoikeudelle tähän juttuun liittyen. Eikä tämä jää tähän. Odotellaan nyt päätöstä tähän ja sitten tehtailemaan Korjakoffista asianmukaiset rikosilmot jne. mm. virkavelvollisuuden rikkomisesta jne. kun keksii päästään tämmöisiä lakiin perustamattomia turhuuksia ja haaskaa mm. minun aikaani moiseen paskaan.
HELSINGIN
KÄRÄJÄOIKEUS LAUSUMA
Lähettäjä
Markus Mikael
Jansson
(Tarkemmat yhteystiedot deletoitu)
Asia
Lausuma asiassa R
18/4821 - Järjestyssakon tuomitseminen
29.6.2018 Helsingin käräjäoikeus.
29.6.2018 Helsingin käräjäoikeus.
Oikeudenkäyntimaksusta
(Tarkemmat perustelut oikeudenkäyntimaksun perimättä jättämisestä deletoitu)
Korvausvaatimus
Pyydän
oikeutta korvaamaan minulle lausumispyynnön noutamis,
laatimis,
tarkastuttamis, lähettämis, jne. kuluina
8 tunnin työpanokseni
mukaan 120€ päätöksen antamispäivästä lukien 30 vuorokauden
sisällä laillisine korkoineen lähettäjätiedoissa mainitulle tilille.
mukaan 120€ päätöksen antamispäivästä lukien 30 vuorokauden
sisällä laillisine korkoineen lähettäjätiedoissa mainitulle tilille.
Lausuman
kanta
Kiistän käräjätuomari Mitja Korjakoffin määräämän järjestyssakon laillisuuden ja vaadin sen hylkäämistä.
Haluan myös mainita, että
käräjätuomari Korjakoff ei
ole esittänyt, eritellyt tai
edes perustellut mitenkään,
mihin lain kohtaan ja millä perusteella hän tarkkaan ottaen
perustaa koko järjestyssakon määräämisensä.
Järjestyssakko
voi perustua vain lakiin, eikä ole osoitettu, että se tässä
tapauksessa sellaiseen
perustuisi, puhumattakaan, että olisi perusteltu, miksi se
perustuisi johonkin
tiettyyn määriteltyyn lain
kohtaan, joka pitäisi
sitten vielä erikseen
osoittaa. Tämä tekee myös
lausumani antamisesta nähdäkseni kohtuutonta,
kun en tarkkaan ottaen edes tiedä, mihin olen lausumassa ja millä
perusteella.
Järjestyssakko tulee
jo pelkästään tältäkin osin hylätä perustelemattomana,
perusteettomana
ja kohtuuttomana.
Haluan lisäksi mainita, että en
myöskään ymmärrä, mitä tarkoitetaan tällä lakiteknistä
jargonia pursuavalla toteamuksella
lausuntopyynnössä (eikä
osannut kukaan Helsingin käräjäoikeudestakaan sanoa, kun asiaa
sieltä tiedustelin):
"Jos
Te ette ole määräajassa antanut pyydettyä lausumaa tai jos siinä
ei selvästi käy ilmi Teidän kantanne niihin kysymyksiin, joista
lausuma on pyydetty, käräjäoikeus voi ottaa huomioon kehotuksen
noudattamatta jättämisen harkitessaan oikeudenkäyntikulujen
korvausvelvollisuutta."
Kuten Korjakoff hyvin on tietoinen,
en ehdi
tässä ajassa saada
oikeusapua itselleni tässä
asiassa, joten
katson tämän kohdan olevan
merkityksetön ja jopa suoranaisesti uhkaus, jossa minua pelotellaan
perusteettomasti jollain (MV-lehteen liittyvien tms.?)
oikeudenkäyntikulujen maksattamisella, jos en lähetä vastinettani.
Sain lausumapyynnön vain
oman aktiivisuuteni vuoksi jo 2.7.2018 ja vastaus pitää olla
annettuna jo 10.7.2018, mikä on erittäin lyhyt aika ja kohtuutonta
siltäkin osin.
Oudoksun myös sitä, että asiasta on ilmeisesti tarkoitus
Korjakoffin päättää 11.7.2018, vaikka hän on tietojeni mukaan
vielä tuolloin kesälomallaan. Onko Korjakoff jo tehnyt ja kirjannut
päätöksen järjestyssakostani ennen kuin hän on saanut minun
lausumaani asiaan liittyen? Mikäli näin on asian laita, kyse on
törkeästä oikeusturvani loukkaamisesta ja törkeästä
menettelytapavirheestä ja sakko tulee jo tälläkin perusteella
hylätä.
Tämä kaikki
yllä oleva (ja myös
alla myöhemmin perusteltu)
osoittaa minusta erittäin
epäammatillista,
normaaleista oikeuskäytännöistä
räikeästi poikkeavaa ja
jopa rikollista toimintaa tuomari
Mitja Korjakoffilta.
Lausuman
perustelu
Suullisen käsittelyn taltioinnista sanotaan laissa oikeudenkäynnin
julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa 30.3.2007/370:
4
luku Suullinen käsittely
21
§ Suullisen käsittelyn taltiointi
Muu
kuin tuomioistuin saa julkisessa suullisessa käsittelyssä
valokuvata, nauhoittaa ja muulla tavoin tallentaa sekä siirtää
teknisin menetelmin kuvaa ja ääntä vain puheenjohtajan luvalla ja
hänen antamiensa ohjeiden mukaisesti."
On huomioitavaa, että kyseisen 21§ rikkomisesta ei ole säädetty
mitään rangaistusta tai seuraamusta missään laissa. Näin myös
asiantuntijat vahvistavat:
"Ongelma
on siinä, ettei julkisen oikeudenkäynnin kuvaaminen ole laissa
kielletty. Siitä ei voi rangaista. Oikeuden
puheenjohtaja voi enintään poistaa kuvaus- tai tallennuskieltoa
uhmaavan salista."
Se tosiasia, että nauhoittamisesta oikeussalissa ilman- tai vastoin
puheenjohtajan lupaa ei voida rangaista, käy myös ilmi esimerkiksi
tästä uutisesta, jossa Oulun käräjäoikeuden laamanni Antti
Savelaa on haastateltu:
Lännen Median lehdet kertoivat kaksi viikkoa sitten, että
maahanmuuttovastainen aktivisti Junes Lokka kuvasi salaa Oulun suurta
huomiota saaneen insestioikeudenkäynnin ja julkisti luvatta
tekemänsä tallenteet netissä. Videoilla ei näy oikeussalin
tapahtumia, mutta keskustelut ovat tallenteilla kuultavissa. Lokka
toimi luvatta, sillä oikeuden puheenjohtaja salli kuvaamisen
oikeussalissa vain oikeuden istunnon aluksi. Oulun käräjäoikeuden
laamannin Antti Savelan mukaan oikeudenkäynnin puheenjohtaja kävi
Lokan julkistamat videot läpi ja tarkisti onko niihin tallennettu
myös oikeudenkäynnin salassapidettäviä osia.
- Näin ei ole tapahtunut, joten asia on meidän osalta loppuun käsitelty. Meillä ei ole lain mukaan mahdollista alkaa muihin toimenpiteisiin, Savela sanoo.
- Näin ei ole tapahtunut, joten asia on meidän osalta loppuun käsitelty. Meillä ei ole lain mukaan mahdollista alkaa muihin toimenpiteisiin, Savela sanoo.
KYSEISEN OIKEUSKÄSITTELYN TALTIOINTIA KOSKEVAN LAIN RIKKOMISESTA EI
OLE OLEMASSA MITÄÄN RANGAISTUSSÄÄDÖKSIÄ. TALTIOIMINEN
OIKEUSSALISSA ILMAN
LUPAA TAI VASTOIN KIELTOA
EI OLE RIKOS, EIKÄ SIITÄ VOIDA ASETTAA MITÄÄN SEURAUSTA TAI
RANGAISTUSTA, PAITSI
KORKEINTAAN SALISTA
POISTAMINEN, MIKÄLI
PUHEENJOHTAJA HAVAITSEE NAUHOITTAMISEN KESKEN OIKEUDENKÄYNNIN.
JÄRJESTYSSAKKO TULEE TÄTEN HYLÄTÄ.
Järjestyssakosta sanotaan oikeudenkäymiskaaressa 1.1.1734/4:
14.luku
asian käsittelystä oikeudessa
6
§ (31.3.2006/244)
Tuomioistuimen
puheenjohtaja on velvollinen valvomaan järjestyksen noudattamista
istunnossa ja antamaan tätä varten tarvittavat määräykset.
Puheenjohtaja voi määrätä istuntosalista poistettavaksi sen, joka
häiritsee käsittelyä tai käyttäytyy muutoin sopimattomasti.
7
§ (31.3.2006/244)
Joka
1)
ei noudata puheenjohtajan 6 §:n nojalla antamia määräyksiä,
2)
käyttää istunnossa tai tuomioistuimeen annetussa kirjoituksessa
tuomioistuimen arvoa loukkaavaa tai muutoin sopimatonta puhe- tai
kirjoitustapaa taikka
3)
muutoin häiritsee käsittelyä tai käyttäytyy sopimattomasti,
voidaan
tuomita maksamaan enintään 1 000 euron suuruinen järjestyssakko.
...
Tuomioistuin
määrää 1 ja 2 momentissa tarkoitetut seuraamukset omasta
aloitteestaan. Seuraamuksen määrääminen ei estä nostamasta
syytettä samasta teosta, jos siitä on muualla laissa säädetty
rangaistus. Järjestyssakkoa ja säilöön ottamista koskevaan
päätökseen saa hakea muutosta valittamalla.
Eduskunnan lakivaliokunnan mietintö 1/2006 vp kertoo, missä
tilanteissa ko. järjestyssakkoa on tarkoitus käyttää:
"Tuomioistuimen
olisi mahdollista määrätä häiritsevästi käyttäytyvälle
henkilölle järjestyssakko."
Minun tapaukseeni ei päde 14. luvun 7§ 1. momentissa mainittu
puheenjohtajan 6§ nojalla antamat määräykset, koska ne voivat
koskea vain oikeudenkäynnin järjestyksen noudattamista koskevia
määräyksiä tai salista poistamiskäskyn noudattamatta jättämistä.
Järjestyksen noudattaminen tarkoittaa esimerkiksi salissa
liikkumista, saliin asettumista, käsittelyn aloittamista, yleisön
poistamista salista, käsittelyn päättämistä, puheenvuorojen
jakoa ja niin edelleen. Näitä minä en ole rikkonut. Puheenjohtajan
määräämä taltiointikielto EI OLE järjestyksen noudattamista
koskeva määräys, eli 6§ liittyvä määräys, vaan se on
laissakin määritelty täysin eri kohdassa (4. luku 21§), eikä
siihen ole edes viitattu mitenkään tässä lain kohdassa. Minua ei
ole myöskään käsketty poistumaan ko. salista ko. käsittelyssä,
joten poistamiskäskyn noudattamatta jättäminenkään ei päde
minuun.
Lienee selvää, että minun tapaukseeni ei päde 7§ 2. momentissa
mainittu epäsopivien puhuminenkaan, sillä en puhunut käsittelyssä
mitään paria pikaista naapurille kuiskaamista lukuunottamatta,
joita puheenjohtaja, tai kukaan muukaan ei edes voinut kuulla ja
joista minulle ei edes huomautettu käsittelyn aikana.
Näin ollen ainoa teoreettinen peruste, jolla Korjakoff perustelee
käsittämätöntä järjestyssakon määräämistään voinee olla
tuo 7§ 3. momentissa mainittu "muutoin häiritsee käsittelyä
tai käyttäytyy sopimattomasti". Kiistän tämän tulkinnan:
Nauhurin pitäminen päällä taskussani, kun istun paikallani
hiljaa, ei voi olla "käsittelyn häiritsemistä", koska
mitään häiriötä ei aiheutunut (ja jos olisi aiheutunut,
Korjakoff olisi varmasti poistattanut minut salista tai huomauttanut
asiasta, mitä hän ei tehnyt).
7§ 3. momentissa mainittu "sopimaton käytös" ei sekään
päde minuun, sillä se, että istun hiljaa määrätyllä paikallani
päällä oleva nauhuri taskussani ei voi olla "sopimatonta
käytöstä". Käytös jo terminä edellyttää aktiivista,
sillä hetkellä näkyvää tai kuuluvaa toimintaa, joka vaikuttaa
siinä tilanteessa muihin tai on muiden paikallaolijoiden
havaittavissa, mitä minun toimintani ei ollut (ja jos se olisi
ollut, Korjakoff olisi varmasti poistattanut minut salista tai
huomauttanut asiasta, mitä hän ei tehnyt).
Koska käräjätuomari ei edes havainnut toimintaani oikeussalissa
oikeusprosessin aikana, toimintani ei voinut olla sen enempää 7§
3. monentissa määriteltyä käsittelyä häiritsevää, kuin
sopimatonta käytöstäkään, sillä käsittelyä häiritsevä tai
sopimaton käytös olisi määritelmällisestikin ollut jotain, joka
on havaittavissa ja puututtavissa. Oikeudenistunnonaikaisen havainnon
ja puuttumisen puute osoittaa, ettei 7§ 3. momenttikaan voi koskea
minun tapaustani.
Eduskunnan lakivaliokunnan mietintö 1/2006 vp toteaa selkeästi,
että järjestyssakko on tarkoitettu käytettäväksi vain
häiritsevästi käyttäytyvän henkilön ojentamiseen. Koska en
käyttäytynyt häiritsevästi oikeudenkäynnissä, perusteita
järjestyssakon määräämiselle ei ole.
Laki ei tunne rangaistussäädöksiä luvattomasta taltioimesta ja on
yleisesti hyväksytty ja tiedossa oleva asia, ettei luvattomasta
taltioimisesta seuraa mitään tosiasiallista seuraamusta salista
poistamista lukuunottamatta (ja sekin vain jos tuomari huomaa
taltioimisen). Olen nauhoittanut salaa ja julkaissut aina kaikki
lukuisat oikeudenkäynnit, joissa olen ollut osallisena tai yleisönä,
eikä koskaan niistä ole määrätty mitään sanktiota juurikin
tästä syystä. Korjakoffin tulkinta asiasta on täysin yleisestä
oikeudellisesta linjasta poikkeava, eikä se perustu lakiin. Koska
järjestyssakon määräämiseen perusteetkaan eivät siis
luonnollisestikaan täyty tapauksessani, tulee järjestyssakko kumota
ja oikeuden korvata minulle tähän ajanhukkaan kulunut aikani
esittämäni vaatimusten mukaisesti.
Ratkaisusta
tiedottaminen
Pyydän, että käräjäoikeus tiedottaa ratkaisustaan minulle
sähköpostitse ja kirjallisesti lähettäjätiedoissa mainittuihin
osoitteisiin ja liittää mukaan mahdolliset muutoksenhakuohjeet.
Markus Jansson
Raumalla 9.7.2018
Laamanni vastasi ja väistää vastuunsa
Sain vastauksen Helsingin käräjäoikeuden laamannilta lähettämääni sähköpostiin Mitja Korjakoffin määräämään järjestyssakkoon liittyen. Sepäs onkin hauskaa luettavaa. Alla saamani viesti:
Viite: Sähköpostiviestinne 5.7.2018 (kantelu Mitja Korjakoffin toiminnasta)
Käräjäoikeuden tuomarit ovat lainkäyttötoiminnassaan riippumattomia. Allekirjoittanut ei voi puuttua yksittäisen tuomarin vireillä olevassa lainkäyttöasiassa tekemiin ratkaisuihin.
Kirjoituksestanne ilmenee, että olette jättämässä käräjäoikeudelle lausuman ja että ratkaisu asiassa on ilmoitettu annettavaksi 11.7.2018. Asiassa ei antamienne tietojen perusteella siten näytä tehdyn sellaista ratkaisua, josta voisitte kannella tai valittaa. Kun asia on ratkaistu, voitte halutessanne saattaa asian siinä annettavan muutoksenhakuohjauksen mukaisesti valitusteitse hovioikeuden käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi.
Kirjoituksenne ei anna puoleltani aihetta enempiin toimenpiteisiin.Tuomas Nurmilaamanni
Ja tämmöisen viestin lähetin vielä vastapalloon ja odotan mielenkiinnolla vastausta:
Hei!
Eli siis ette tee mitään, vaikka olette nyt tietoisia, että tuomarinne toimii mitä ilmeisemmin yleistä oikeuskäytäntöä ja lakia vastaan? Mielenkiintoista.
Osannette siinä tapauksessa varmastikin kertoa, kenen puoleen minun pitäisi kääntyä, kun tuomari toimii yleistä oikeuskäytäntöä ja lakia vastaan teidän tuomioistuimessanne? Kuka siitä sitten vastaa ja miten?
Markus Jansson
PS. Kannattaa lukea Helsingin käräjäoikeuden työjärjestys, jossa todetaan selvästi etusivulla:"Laamanni valvoo oikeusperiaatteiden soveltamisen ja laintulkinnan yhdenmukaisuutta
tuomioistuimen ratkaisuissa." Jokainen voi miettiä, kuuluukohan siten laamannin toimenkuvaan valvoa, että oikeusperiaatteita noudatetaan yhdenmukaisesti ja voiko laamanni sulkea silmänsä siltä, että taas kerran laki on Markus Janssonille eri kuin mitä se on muille suomalaisille?
5. heinäkuuta 2018
Sähköpostini Helsingin käräjäoikeuden laamannille Mitja Korjakoffin sooloiluun liittyen
Lähetin alla olevan sähköpostin helsingin käräjäoikeuteen ja osoitin sen laamanni Tuomas Nurmelle. Odotan mielenkiinnolla, josko saan mitään vastausta ja jos, niin mitä. Kysehän on tästä mielipuolisuudesta.
Tervehdys
Osallistuin yleisönä käräjäoikeuden istuntoihin 26-27.6.2018 (R 18/4821), joissa tuomarina oli Mitja Korjakoff. Nauhoitin salaa taskussani olleella nauhurilla kyseiset istunnot ja julkaisin ne myöhemmin. Tämä on toki vastoin tuomarin ohjeita ja lakia, mutta laki ei tunne asiassa mitään rangaistussäädöksiä. Pikaisenkin nettikatsauksenkin pohjalta löytyy lukuisia artikkeleita, joista käy ilmi, että vaikka oikeudenkäynnin salaa nauhoittaa vastoin puheenjohtajan määräystä, asiassa ei voida antaa mitään rangaistusta tai seuraamusta. Näin ovat useat ihmiset tehneet vuosikaudet ja asia on myönnetty ongelmaksi, koska laki ei anna mahdollisuutta minkäänlaiseen rangaistusseuraamukseen. Ainoa seuraamus voi olla salista poistaminen, tai mikäli moiseen ei suostu, tällöin järjestyssakko, mutta tämäkin vain, mikäli tuomari huomaa toiminnan ja huomauttaa siitä oikeudenkäynnin aikana. Minun osaltani näin ei ollut, vaan Mitja Korjakoff määräsi minulle järjestyssakon jälkikäteen, 28.6. koska ei salissa kyseistä toimintaani huomannut.
Kyseinen minulle määrätty järjestyssakko on siis ilmeisen laiton ja Korjakoffin pitäisi tämä asia tietää kyllä. Olen luonnollisesti antamassa asiasta virallisen lausuman 10.7. mennessä Helsingin käräjäoikeudelle, mikäli ko. sakkoa ei sitä ennen peruta perusteettomana ja laittomana.
Toivon, että otatte pikimiten asian puheiksi Korjakoffin kanssa ja ojennatte ja ohjeistatte häntä perumaan kyseisen sakon ja toimimaan jatkossa lakia noudattaen.
Tiedän, että Korjakoff on parhaillaan kesälomalla, mikä tekeekin erittäin mielenkiintoiseksi sen seikan, että hänen pitäisi kuitenkin antaa päätös järjestyssakosta 11.7. siis yhä ollessaan kesälomallaan! En käsitä, miten tämä voi olla edes teoriassa mahdollista, ellei sitten Korjakoff ole tässäkin asiassa rikkomassa lakia, eli toisin sanoen jo kirjoittanut ja pistänyt sakon jo tosiasiallisesti eteenpäin ENNEN kesälomalle lähtöään. Tämä tarkoittaisi, että kyseessä on jo vakava oikeusturvani ja oikeusperiaatteiden rikkomus, mikäli minulta pyydetään lausumaa asiassa, josta on jo tosiasiallisesti tehty Korjakoffin taholta päätös tätä ennen! Toivon, että selvitätte myös tämän asian ja ryhdytte asiassa sen vaatimiin oikaisu- ja kurinpitotoimiin Korjakoffia vastaan, mikäli tämäkin asia osoittautuu paikkaansa pitäväksi.
yst. terveisin
Markus Jansson,
Rauma
1. heinäkuuta 2018
Järjestyssakko tulossa oikeudenkäynnin nauhoittamisesta - vain minulle!
Sain tänään (kyllä, sunnuntaina) soiton haastemieheltä. On kuulemma järjestyssakko määrätty ja asiaan liittyvää paperihommaa (eli vastaanotto ja valitus) pitäisi sitten hoitaa. En ole vielä ehtinyt moista hakemaan, mutta oletettavaa on, että järjestyssakko on tullut Ilja Janitskin oikeudenkäynnin nauhoittamisestani.
Lakihan sanoo:
Laki oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa 30.3.2007/370
4 luku Suullinen käsittely21 § Suullisen käsittelyn taltiointiMuu kuin tuomioistuin saa julkisessa suullisessa käsittelyssä valokuvata, nauhoittaa ja muulla tavoin tallentaa sekä siirtää teknisin menetelmin kuvaa ja ääntä vain puheenjohtajan luvalla ja hänen antamiensa ohjeiden mukaisesti.
Lain rikkomisesta ei ole kuitenkaan olemassa rangaistussäädöstä, eli vaikka tuota lakia rikkoo, ei syyllisty mihinkään rikokseen ks. esim. tämä ja tämä. Toki, eihän kukaan väitäkään minun syyllistyneen tarkkaan ottaen rikokseen, kyseessähän on järjestyssakko. Mutta mikä on järjestyssakko?
Lakihan sanoo:
Oikeudenkäymiskaari 1.1.1734/4
14.luku asian käsittelystä oikeudessa6 § (31.3.2006/244)Tuomioistuimen puheenjohtaja on velvollinen valvomaan järjestyksen noudattamista istunnossa ja antamaan tätä varten tarvittavat määräykset. Puheenjohtaja voi määrätä istuntosalista poistettavaksi sen, joka häiritsee käsittelyä tai käyttäytyy muutoin sopimattomasti.7 § (31.3.2006/244)Joka1) ei noudata puheenjohtajan 6 §:n nojalla antamia määräyksiä,2) käyttää istunnossa tai tuomioistuimeen annetussa kirjoituksessa tuomioistuimen arvoa loukkaavaa tai muutoin sopimatonta puhe- tai kirjoitustapaa taikka3) muutoin häiritsee käsittelyä tai käyttäytyy sopimattomasti,voidaan tuomita maksamaan enintään 1 000 euron suuruinen järjestyssakko.
Eli järjestyssakko voidaan määrätä vain, jos
A) Ei noudata puheenjohtajan järjestyksen noudattamista varten antamia määräyksiä.
B) Ei poistu salista kun puheenjohtaja sitä vaatii.
C) Käyttää sopimatonta kieltä.
D) Muutoin häiritsee käsittelyä tai käyttäytyy sopimattomasti.
Mikähän noista sopii mukamas salaa nauhoittamiseeni?
A) Nauhoittaminen ei riko järjestyksen noudattamista varten annettuja määräyksiä, ts. "Istukaa tuonne, olkaa hiljaa siellä takarivissä, jne.", koska se ei liity oikeussalin järjestykseen mitenkään. Toki jos juoksen ympäri oikeussalia nauhoittamassa, se rikkoo järjestystä, mutta näinhän minä en tehnyt.
B) Minua ei ole pyydetty poistumaan oikeussalista.
C) En käyttänyt sopimatonta kieltä oikeussalissa.
D) En muutoin häirinnyt käsittelyä, enkä käyttäytynyt sopimattomasti. Jos joku keksii, miten taskussani tai repussani ollut nauhuri voi, kenenkään edes tietämättä, häiritä järjestystä tai käyttäytyä sopimattomasti niin kertokaa ihmeessä.
Summa summarum:
Oikeudessa ei saa nauhoittaa tai kuvata ilman puheenjohtajan lupaa. Jos tätä rikkoo, puheenjohtaja voi poistaa salista sen havaittuaan ja jos tätä ei noudata, voi tulla järjestyssakko (tai jonkin tulkinnan mukaan ehkä jopa heti jos rikkoo järjestystä). Rikosoikeudellista seuraamusta ei ole. Rangaistusta ei ole.
Joten mihin lakiin perustuen minulle on voitu määrätä järjestyssakko?
PS. Miksei Junes Lokkalle määrätty järjestyssakkoa, kun hän kuvasi oikeussalissa ilman lupaa? Onko taas kerran Markus Janssonia kohtaan aivan eri lain tulkinta ja muoto kuin mitä muita ihmisiä kohtaan on? Vai onko kyse vaan todella hämärän tuomarin Mitja Korjakoffin mielivallasta?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)