Ajatusrikospoliisin vanhempi konstaapeli Jarno Saarinen ilmoitti minulle, että (edelliseen blogikirjoitukseeni liittyen) minusta on nyt kirjattu rikosilmoitus. Syy: Kirjoitin nettiin url-osoitteen, joka viittasi omaan kiihotusta herättäneeseen blogikirjoitukseeni, josta olen siis saanut tuomion. Linkin antaminen kiihottavaan tekstiin on Ajatusrikospoliisin mielestä jo itsessään siis mahdollisesti rikos. Hassua, että oikeuden päätöksen diaarinumeron kirjoittaminen nettiin tai jakaminen ei sitten ole kuitenkaan rikos, vaikka sieltäkin löytyy ko. kiihottava teksti...
Ilmeisesti on käynyt nyt niin, että poliisia tai jotakin viranomaista jossain harmittaa, kun en ole suostunut poistamaan ko. kirjoituksestani oikeuden vaatimia kiihottavia kohtia. Myöskään Googlen omistama Blogger-palvelu ei ole niitä ilmeisesti suostunut poistamaan, viranomaisten määräyksistä huolimatta. Nyt näyteltävä episodi rikosilmoituksineen tuntuu selvästi viranomaisten minuun kohdistamalta kostotoimenpiteeltä. Ajankohta, jonka aikana minun olisi pitänyt poistaa ko. kirjoitus itse tai se poistetaan minun kustannuksellani, meni nimittäin aivan juuri äsken umpeen! Tämän vuoksi arvelen, että kyse ei todellakaan ole yhteensattumasta, vaan tietoisesta viranomaisten harjoittamasta painostuksesta ja vainosta.
On tämän episodin takana sitten mikä tahansa syy, poliisilla on joka tapauksessa aivan liikaa resursseja ja aivan liian
idiootit johtohenkilöt, kun se viitsii tämmöisiin asioihin haaskata
aikaansa. Parempiakin hommia varmasti poliisilta löytyy, niin netistä kuin kaduiltakin. Poliisi jättää runsaasti rikosilmoituksia ja juttuja suoralta kädeltä tutkimatta ja antaa niiden vanhentua, koska aina pitää priorisoida. Mutta onhan se selvää, että ajatusrikollisuus on pahinta mahdollista rikollisuutta ja toisinajattelijaa pitää vainota, siihen kyllä riittää poliisilta ja viranomaisilta aina resursseja Suomessa!
Ei, en ymmärrä poliisin toimintaa. Ei, se, että tekee työtään, noudattaa lakia ja tottelee esimiehiään, ole mikään peruste tehdä yhtään mitään hullua, kuten vaikkapa loukata sananvapautta. Kaikki Gestapon, Stasin ja NKVD:nkin palveluksessa olleet ovat aina vain "tehneet työtään", "noudattaneet lakia" ja "totelleet esimiehiään". Niin silloinkin, kun he ovat pidättäneet kansankiihottajia ja silloinkin kun ovat jakaneet näille niskalaukauksia "oikeuden" määräyksestä. Jokainen selkopäinen, sananvapautta ja muita ihmisoikeuksia arvostava henkilö, riippumatta työtehtävästään ja lakipykälistä, haistattaisi pitkät mielipuolisille pykälille mieluummin kuin tahraisi omia käsiään niiden noudattamisessa.
Poliisi on kuitenkin näin tehdessään haukannut palan, jota sen enempää se, kuin syyttäjäkään ei voi ikinä nielaista. Minun tuota kiihotusta herättänyttä blogikirjoitustani on jaettu netissä kymmeniä kertoja lukuisten eri ihmisten toimesta ja kaikki nämä jaot ovat siis poliisin mielestä (mahdollisesti) laittomia. Mikäli poliisi, syyttäjä ja oikeuslaitos aikoo toimia tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti (mitä se ei tietenkään tee, koska olemme Suomessa ja Suomi ei ole oikeusvaltio!), sen pitäisi nyt jäljittää kaikkien niiden kirjoittajat ja tehdä kaikista niistä rikosilmoitus kuten minustakin on tehty. Katsotaanpa, miten käy. Kyseinen linkki, valinnaisine saateteksteineen on esimerkiksi tuossa alapuolella, mikäli haluat ladata kuvan siitä, jota on toki helpompi levittää (mutta juridisesti se ei ehkä ole sama asia, joten en suosittele), sellaisen löydät tästä linkistä ja tästä linkistä.
Tämän linkin jakamalla sinäkin olet mukana oikeusjärjestelmämme suorittamassa
arvonnassa, jossa pääpalkintona on sakkoja tai jopa kaksi vuotta vankeutta.
Suomen viranomaisten mukaan nettiosoitteen jakaminenkin voi olla kiihottamista
kansanryhmää vastaan. Annetaanpa viranomaisille töitä ja jaetaan tätä linkkiä:
arvonnassa, jossa pääpalkintona on sakkoja tai jopa kaksi vuotta vankeutta.
Suomen viranomaisten mukaan nettiosoitteen jakaminenkin voi olla kiihottamista
kansanryhmää vastaan. Annetaanpa viranomaisille töitä ja jaetaan tätä linkkiä:
Vaihtoehtoisesti voit käyttää myös lyhytlinkkejä, niidenkin jakaminen on ilmeisesti rikos
http://waa.ai/5ME & http://bot.fi/f2r & http://goo.gl/vBbmwW & http://is.gd/BtAwFw
Siltä varalta, että Gestapo saa sensuroitua kiihotuskirjoitustani, täältä löytyy aina kopio:
https://web.archive.org/web/20130617062633/http://markusjansson.blogspot.com/2011/02/20-muslimipakolaisen-lauma-rikastutti.html
Haastankin nyt kaikki jakamaan tuota kiihotusta herättävää linkkiäni - saatetekstillä tai ilman - kaikilla mahdollisilla kanavilla netissä, esimerkiksi Twitterissä, Facebookissa, Instragramissa ja keskustelufoorumeilla! Kehoittakaa kavereitannekin jakamaan se edelleen muille ja näitä jakamaan se edelleen muille! Lähettäkää minulle sen jälkeen vaikkapa sähköpostilla tai tämän kirjoituksen kommenttiosiossa linkki tai kuvankaappaus ko. jaosta, josta käy ilmi, kuka on jakanut ja kenelle ja missä nettisivulla tarkkaan ottaen jako on tapahtunut. Välttämättä tieto siitä, kuka on jakanut, ei ole tarpeen, mutta nettiosoite tms. tarvitaan, jotta poliisille jää jotain, jonka perään tehdä esitutkintaa. Esimerkiksi nimettömän foorumikirjoittajan tapauksessa poliisin pitää tehdä foorumille pyyntö ip-osoitteen selvittämiseksi ja tämän jälkeen tehdä pyyntö palveluntarjoajalle ip-osoitteen omistajan selvittämiseksi, joka tietenkin vie pirusti aikaa ja vaivaa ja rahaa...jota poliisilla ilmeisesti on aivan liiaksi.
Tähdennän vielä, että tuo linkki pitää
siis jakaa tuollaisenaan, viittaus esimerkiksi tähän blogikirjoitukseen tai kuvankaappaus tästä blogikirjoituksesta
ei kelpaa. Minulle lähetetty linkki tai kuva pitää puolestaan olla
sellainen, että pystyn sen katsomaan ja siitä käy ilmi tarkka
nettiosoite, jossa jako on tapahtunut. Muuten poliisi voi pitää ko. ilmoituksia vaikkapa tekaistuina, perättöminä tai yksilöimättöminä ja voi kieltäytyä tutkimasta niitä. Sitähän me emme missään nimessä halua tapahtuvan. Haluamme, että poliisi ja viranomaiset saavat nyt iskeä päänsä isoon läjään taskulämmintä paskaa nimeltä internet.
Kerään nuo kaikki talteen ja toimitan eteenpäin Ajatusrikospoliisi Saariselle. Katsotaan, montako sataa tai tuhatta ihmistä saadaan nyt esitutkintaan, syytteisiin ja tuomiolle kiihottamisesta kansanryhmää vastaan vain siksi, että he ovat jakaneet tämän linkin jossakin joskus. Todennäköisesti määrästä tulee niin valtava, että poliisilla ei ole mitään toivoakaan saada siitä juttuja aikaiseksi, eikä syyttäjiä huvita haaskata verovaroja moiseen ajojahtiin. Tällöin viranomaismielivalta näyttää raadollisimman puolensa, eli minä saan syytteet ja tuomion, mutta kukaan muu ei saa samasta teosta mitään...toinen vaihtoehto on, että viranomaiset ymmärtävät tämmöisen touhun mielipuolisuuden ja lopettavat ihmisten vainoamisen nettilinkkien kirjoittelusta. Kävi niin tai näin, niin minusta kyseessä on joka tapauksessa hyvä lopputulos, koska se kertoo kaiken olennaisen Suomen viranomaisista ja oikeusjärjestelmästä.
Alla vielä käymäni keskustelu Ajatusrikospoliisin kanssa kokonaisuudessaan:
PS. Pitäisiköhän painattaa jossain t-paitoja, joihin olisi kirjoitettu tuo linkki tuohon kiihottavaan blogikirjoitukseeni? Olisi kiva tietää, että joka kerta kun kuljen kaupungilla tai kaupassa, syyllistyn kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Mitä tykkäätte ideasta? Mahtaisiko saada kannatusta?