6. tammikuuta 2016

ISIS teki jo koeiskuja ympäri Eurooppaa!

Kirjoitin vain kolmisen kuukautta sitten "ISIS iskee Suomessa - miten se tapahtuu ja mitä pitäisi tehdä?", eli miten ISIS iskee tänne soluttamiensa partavauvojen avulla, tehden ennennäkemättömän terrori-iskujen sarjan, jossa tulee kuolemaan jopa satojatuhansia ihmisiä. Nyt, vuodenvaihteessa ISIS on ilmeisesti tehnyt laajamittaisen valmistelevan iskun, kenraaliharjoituksen, asiaan liittyen ympäri Eurooppaa!

Tuhansia ja tuhansia matuja on kokoontunut vuodenvaihteessa eri kaupungeissa kaupunkien keskustoihin tai vastaaviin paikkoihin ja järjestäytynyt siellä kymmeniä matuja käsittäviin pienempiin ryhmiin, jotka ovat järjestelmällisesti ja suunnitelmallisesti hyökänneet ahdistelemaan ja ryöstämään kantaväestön edustajia (yleensä naisia), esim. nämä tapaukset ympäri Ruotsia ja nämä tapaukset ympäri Saksaa, sekä tämä tapaus Suomesta, Forssasta. Kyse ei ole mistään sattumanvaraisesta iskusarjasta. Kyse ei ole mistään uudenvuoden keppostelusta. Kyse on järjestäytyneestä, organisoidusta toiminnasta, kun ympäri Eurooppaa, useissa eri kaupungeissa tuhansia matuja kokoontuu äkkiä yhteen ja jakautuu keskittymisalueensa lähialueille kymmenien matujen ryhmiin tekemään täsmälleen samaa asiaa, täsmälleen samaan tapaan täsmälleen samaan aikaan!

Kyseessä on aivan ilmiselvä koe ISIS toimesta:
Halutaan kokeilla oman organisaation mobilisaatiota ja järjestäytymistä, sekä tunnustella viranomaiskoneiston vastausta, reagointikykyä ja halua, sekä kantaväestön reaktioita iskuun.

Seuraavaksi ISIS iskee samalla tapaa, mutta ryöstelyn ja ahdistelun sijasta matuilla on puukot tai tuliaseet, esim. Kiinassa ja Israelissakin muslimit ovat tehneet lukuisia vastaavanlaisia iskuja (mutta eivät näin suurin laumoin). Sitten tulee veristä jälkeä. Todella veristä. Ympäri suuria kaupunkeja, jokaisessa useita kymmeniä tai satoja matujen ryhmiä, joissa kaikissa on useita kymmeniä matuja, ryntäävät kantaväestön kimppuun, puukottaen, ampuen, ryöstäen. Kantaväestö on suojaton, viranomaisten voimat eivät riitä ja yksittäisiä tekijöitä on mahdotonta jahdata tai saattaa vastuuseen kaaoksen keskellä. Lisäksi media hyssyttelee tapausta, eikä uskalla varoittaa ihmisiä vaarapaikoista ja tilanteista.

Olen täysin varma, että tämmöinen isku tulee tapahtumaan ja se voi tapahtua todella nopeastikin. Nyt on jo kenraaliharjoitus näet pidetty. Nyt on jo koottu yhteen sotilaat keskitysalueille, jaettu ne toimintaosastoihin ja pistetty toimimaan. Kaikki on valmista. Kaikki on koeteltu, testattu ja toimivaksi havaittu. Verilöyly matujen taholta kantaväestöä kohtaan seuraa aivan kohta.

Viimeistään nyt turvallisuusviranomaisten pitäisi toimia:
Kaikki VOK pitäisi eristää, kaikki matut pitäisi pistää turvasäilöön ja kansalaiset aseistaa. ISIS isku voi tapahtua koska tahansa ja se tapahtuu nimenomaan käyttäen näitä Eurooppaan vuosien ja etenkin viimeisten parin vuoden aikana vyörytettyjä matuja käyttäen.

Teitä on varoitettu. Nyt jo toisen kerran. Kolmatta varoitusta tuskin enää tulee. Nyt on tosi kyseessä. ISIS iskee milloin tahansa ja ympäri Eurooppaa, kyllä, myös Suomessakin! Itse veikkaan, että viimeistään pääsiäisenä ISIS iskee.







Lisäystä 7.1.2016:
Helsingissäkin oli tapahtua samanlainen "yksittäistapaus"! Kyse on aivan ilmiselvästi organisoidusta toiminnasta. Nyt pitäisi Suojelupoliisin ja armeijan tiedustelun aktivoitua! Tämä ei ole mitään leikkiä. ISIS toimii laajamittaisesti ympäri Eurooppaa ja suunnittelee ja johtaa näitä toimia. Kohta vuotaa veri ja runsaasti, eivätkä kansalaiset tajua taaskaan mitään ja media hyssyttelee! Jotain tietoa pienen osan tekijöistä taustoista (Saksassa) on saatavilla, mutta suurinosa tekijöistä ja luultavasti kaikki suunnittelijat, ovat yhä karkuteillä.

12 kommenttia:


  1. Seuraava kähinä kun tulee niin juutalaiset ulvoo televisiossa kuinka kaikki aseet on kerättävä eurooppalaisilta pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Obama haluaa aseet poi siviileiltä. Juutalaisilr aseet veivät es britit väkisin. Ei tämä kansanryhmä on tottunut oitämään puoliaan. Aseita kansalta pois ovat ottaneet aina maailman hist.karmeimmat diktaattorit. Ei, kristityt ja juut.myös ovat aina puolustaneet maata ja perhettä asein, tarvittaessa. Mannerheim sodan jälkeen vieraili synagoogassa kiittämässä taistelijoita.

      Poista
  2. Edellinen ennustuksesi meni pieleen; mamujen piti valloittaa armeijan kasarmit ja tehdä massiivisia iskuja joulun aikaan, 21.12. Eli pieleen menee tämäkin.

    VastaaPoista
  3. Plus että kiertävät kerrostalot ovelta ovelle tuikaten rappukäytävät tuleen. Siihen ei mitkään palokunnat enää riitä. Tällainen vain tuli nyt mieleen, kun tuossa jokunen viikko sitten havaitsin matun tutkiskelemassa kylmäaseman mittaria jalkamiehenä. Silloin luulin että kortin kopioinnit mielessä, kuitenkaan skimmeriä ei matun jäljiltä löytynyt.

    VastaaPoista
  4. > Edellinen ennustuksesi meni pieleen; mamujen piti valloittaa
    > armeijan kasarmit ja tehdä massiivisia iskuja joulun aikaan,
    > 21.12. Eli pieleen menee tämäkin.

    Hei debiili, sanoinko, että minä vuonna 21.12.? En.
    Hei debiili, väitinkö nimenomaisesti, että isku tapahtuisi silloin? En, totesin vain yhden hyvän esimerkkipäivän iskulle.

    Menes nyt leipomaan pullaa VOKiin.

    VastaaPoista
  5. Pullottiko housut ujohkosti tätä kirjoittaessa?

    VastaaPoista
  6. Tämä kaikki on suunniteltu jo v.1923 Juutalaisten Kalergi- suunnitelmassa.
    Ensin matutetaan Euroooppa sotureilla ja saadaan rotu sekoitettua heikkolahjaisiksi mulateiksi, sen jälken juutalaisilla on helppo ottaa valta käsiinsä keskenään riitelevältä kansalta. Irvokkainta oli kun Merkkel palkittiin Kalergi-mitalilla, kun kutsui teloittajat maahansa ! Nyt kai juutalaiset taputtavat karvaisia käsiään innokkaasti kun sinisilmäinen Eurooppa ottaa hurraten kunniakansalaiset koteihinsa.

    VastaaPoista
  7. Ihan mielenkiintoinen foliohattuteoria, Markus.

    Mutta miksi ISIS mitään tämmöistä "harjoittelisi" etukäteen? Mihin he tarvitsevat noin kömpelöitä harjoituksia? Että muutama mies osaa tulla sovittuun paikkaan sovittuun aikaan? Ei kuulosta kovin järkevältä touhulta ja tuossahan antaa vain viholliselle turhaan ennakkovaroituksen ryhmän toiminnasta!

    Ihan hyvin ideoitu, mutta taisi tulla vesiperä tuossa kohtaa. Kyllä tämä oli näiden partalapsien omaa hauskanpitoa uudenvuodenyönä. Ei mikään sen isommin organisoitu tapahtuma. Toki ihan kivasti se ne saa jengiä liikenteeseen mutta toisaalta kerääntyyhän esim. rave-kansa raveihin pitkälti samalla word-of-mouth menetelmällä. Heitäkin voi olla tuhansia, asiassa mitään ihmeellistä ole.

    VastaaPoista
  8. En olisi kovin kiinnostunut muiden matujen eliminoinnista kuin kaikkien muslimien, näistä varsinkin somppujen, pohjoisafrikkalaisten ja irakilaisten. Muiden luulotautien potijat sentään jättävät meidät rauhaan.

    VastaaPoista
  9. Miksi tarvitaan näitä joukkokokouksia (vrt. Köln)? Nimenomaan siksi, että nämä joukot tarvitsevat psyykkausta ja uskonvahvistusta. Tällainen operaatio luo me-henkeä ja nostaa taistelutahtoa, ja sillä testataan yhteiskuntamme halua ja valmiutta vastata toimiin.

    Täyden sekasorron aikaansaamiseen maassamme tarvitaan noin 1000 hyvin motivoitunutta taistelijaa ja homma karkaa viranomaistemme lapasesta.

    Esitän kaksi uhkakuvaa.

    Mitä voimme tehdä, jos sähköverkon keskeiset ja täysin suojaamattomat muuntoasemat ammutaan taivaan tuuliin? Ei toimi yleisradio, ei kännykät, ei talojen lämmitykset, ei liikenne, ei mikään. Muutaman taistelijan joukko voi vapaasti riehua pääkaupunkiseudun kaduilla ilman, että ihmiset edes tietävät tällaisen tilanteen syntyneen. Maamme valuu keskiaikaan yhdessä viikossa!

    Miten helppoa olisi lastata räjähteillä täytetty henkilöauto Ruotsiin menevälle autolautalle ja puhaltaa koko alus taivaan tuuliin. Siihen tarvitaan vain yksi terroristi. Entä jos terroristejä on tuhat?

    Yhteiskuntamme perustuu täysin täällä asuvien ihmisten arvoihin ja keskinäiseen luottamukseen. Kun tänne tuodaan ihmisiä, joiden arvomaailmaan ei kuulu totuus, rehellisyys, toisten kunnioittaminen ja ihmishengen arvostaminen, on meidän oltava valmiit muokkaamaan yhteiskuntamme sellaiseksi, että se pystyy vastaamaan näiden tuomiin uhkiin.

    Siihen meillä tuskin riittää halut.

    VastaaPoista
  10. Helsingin poliisin apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki:

    “Tapauksia on todellisuudessa paljon enemmän, koska kaikkia ei ilmoiteta poliisille.”

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1452216493856.html

    Oma kommentti: jos "muslimeja herjataan" niin se on ainoastaan palautetta heidän aloitteellisista teoistaan, joita ei saa katsoa sormien läpi mistään syystä yhtäkään kertaa. Eihän muiden muitakaan rikoksia katsota, saati erikseen eri tavalla jonkun ihmisryhmän kohdalla. Herjaaminen, raiskaaminen ja tappaminen ovat sentään totaalisen eri asioita. Kumpaankohan on selkeästi tärkeämpää puuttua?
    Vasta kun elukat(!) alkavat meillä käyttäytyä kuten ihmiset, voi jotain positiivistakin syntyä, mutta siihen on oltava kostoviiveemme varaus koska näiden tekoja ei saa antaa mennä ilmaiseksi. Sitä ennen ei, eikä saa. Meidän on osoitettava heille selkeästi se, että me olemme paljon ylpeämpi kansa kuin ne joita he edustavat, ylpeitä ja uskonnollisestikin äärimmäisen radikaalin kunnianhimoisia (vaikka keskenämme olisimme kuinka konservatiivisia, vapaamielisiä, muun uskoisia, agnostikkoja tai ateisteja), ja sen voi osoittaa vain tavalla jonka he ymmärtävät. Ikävä onkin vain se että me sivistyneet joudumme pakostakin tuolloin alentumaan - heidän valinnastaan johtuen, ei meidän. Tyhmä kun ei voi ryhtyä fiksuksi, jos asian yksinkertaistaa. Vai miltä tuntuisi tavallisesta kansalaisesta tai vaikka lainvalvojasta uhkaus "minun on tapettava sinut, koska sinulla on eri luulotauti kuin minulla, ja minun on tärkeämpi kuin sinun, sinä vääräluuloinen saasta". Tällainenko edistäisi ihmisryhmien välistä toimeen tulemista ja rauhanomaista rinnakkaineloa? Eipä. No miksi sitten toinen ryhmä voi käyttäytyä juuri noin, uhkailla alinomaa - nyt käydä käsiksikin, ja kun toinen ryhtyy heidän tasonsa mukaiseen dialogiin, syyllistyy vain tämä osapuoli "rasismiin" (tässäkin jo heidän luulotautinsa nimiin raiskaamansa käsite kyseessä, edelleenkään ei nimittäin roduista ole halaistua sanaa vaihdettu, ainoastaan luuloon liittyvistä asioista joita jotkut nimittävät uskon asioiksi). Jos tulet kaukaa tänne meille ja julistat vihollisuuttasi, varaudu samaan. Siihen meillä ei ole pelkkä oikeus, siihen meillä on velvollisuus lastemme, vanhustemme, ja puolisoidemmekin vuoksi kuten maamme edunkin. Muistettakoon tääkin: MEIDÄN ehdoillamme, EI heidän. Mukautukoot tai poistukoot.

    VastaaPoista
  11. Jotkut kirjoittajat syyttivät juutalaisia(täysin käsittämätön väite), vaikka he eivät liity mitenkään tähän islamilaisten vyöryyn, ja heidän aiheuttamiin lukuisiin ongelmiin. Ongelmana on nimenomaan Islam ja sen julmat kehoitukset tappaa toisinuskovat. Ongelmana on myös suomalaisten päättäjien sinisilmäisyys, kuten se että Isiksen riviestä palaavat otetaan avosylin vastaan ja kuvitellaan että heidät meillä kuntoutetaan hyviksi ihmisiksi. Voi epäpyhä yksinkertaisuus! Entinen presidenttimme Ahtisaari sanoi kirjassaa hyvin: "Jos maahamme tulija ei halua kunnioittaa oikeusvaltion periaatteita, niin silloin näillä ihmisillä ei ole mitään asiaa tulla meille". Samoin jokaiselle maastamme Isiksen riveihin lähtijälle on tehtävä tiettäväksi, että takaisin ei ole tulemista.

    VastaaPoista