23. helmikuuta 2012

Vastaehdotuksia Kela-korvauksen poistamiselle yksityisestä terveydenhuollosta

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson haluaa kovasti poistaa Kela-korvauksen yksityisistä terveyspalveluista. Hänen Sekoomuslaiset toverinsa tyrmäävät tuon ajatuksen kyllä hienosti, mutta minulla on hieman järeämpiä tyrmäystippoja tarjolla omasta takaa. Esitän vaihtoehtoja tuolle esitykselle ja ylipäätään koko terveydenhuoltosysteemillemme. Jälleen kerran, tällä kertaa ratakiskoa vääntäen.


Vaihtoehto numero yksi:
Lakkautetaan kokonaan Kela-korvaukset lääkärikäynneistä, mutta pidetään ne ennallaan lääkkeiden osalta. Kelalta voidaan samalla potkia pihalle runsaasti byrokraatteja ja säästää rahaa. Tällöin sen enempää terveyskeskuksen kuin lääkäriasemankaan käyttäjä ei saa Kelalta eli veronmaksajilta suoraa tukea sairastelulleen. Kunnat voivat sitten halutessaan nostaa omaa julkisen terveydenhuollon tukemistaan ja sitä kautta (muka) "taata" terveyspalvelut myös vähävaraisille kansalaisille, eli pitää asiakkaan käynnistään maksaman summan samana kuin ennenkin. Tämä edellyttää sitten tietysti kunnalta veroäyrin tuntuvaa korottamista ja/tai merkittävää lisävelkaantumista, mutta hyvä niin, ainakin kuntalaiset tajuavat, kuinka järkyttävän paljon heidän julkisesti tuotettu terveydenhuolto ihan oikeasti kokonaisuudessaan maksaa. Huono puoli on, että lääkäriasemien käyttäjät joutuvat maksamaan terveydenhoidostaan kahteen kertaan: Sekä veroina julkiselle puolelle että lompakostaan vielä sitten ne yksityisten lääkäriasemien käynnitkin. Ei hyvä, eikä oikeudenmukainen, ei todellakaan. Eikä valinnanvapauskaan kasva vähävaraisilla, he joutuvat yhä tukeutumaan julkiseen terveydenhuoltoon.


Vaihtoehto numero kaksi:
Lakkautetaan kokonaan Kela-korvaukset lääkärikäynneistä, mutta pidetään ne ennallaan lääkkeiden osalta. Määrätään kunta julkaisemaan vuosittain hinnastonsa, josta käy ilmi peruskäyntien ja tutkimusten jne. ei-asiakkaalta perittävät hinnat (siis ne, jotka terveyskeskus veloittaa kunnalta, eivät ne, jotka potilaat itse maksavat suoraan) ja hyvitetään vastaava summa vastaavista käynneistä yksityisillä lääkäriasemilla. Näin ollen kunta subventoi ja köyhtyy jokaisesta samankaltaisesta lääkärikäynnistä ja/tai tutkimuksesta eurolleen saman verran, käy asiakas sitten yksityisellä tai julkisella puolella itseään hoidattamassa. Kukaan ei voi ruikuttaa, miten väärin ja kamalaa se on antaa rahaa ihmisen hoitoon yksityiseen terveyspalveluun: Tällöin eurolleen sama summa verovaroja kuluu joka tapauksessa ko. ihmisen ko. lääkärikäyntiin! Köyhilläkin olisi parempi mahdollisuus käyttää yksityisiä terveyspalveluita ja valinnanvapautta. Toisaalta, rikkaillakin olisi valinnanvapaus, eivätkä he silti joutuisi maksamaan tuplana palveluistaan.

Terveyskeskuksen tuottamana 15 minuutin lääkäriaika yleislääkärin vastaanotolla voipi maksaa esimerkiksi 80 euroa kunnalle ja 10 euroa käyntimaksuna Matti Meikäläiselle, eli yhteensä 90 euroa. Kun Matti sitten meneekin Tohtoritaloon 15 minuutin mittaiselle yleislääkärin vastaanotolle, niin se maksaisi sen 80 euroa kunnalle ja vaikkapa 30 euroa käyntimaksuna Matille, eli yhteensä 110 euroa. Matti joutuisi maksamaan omasta pussistaan 30 euroa, eli parikymppiä enemmän kuin terveyskeskuksessa käydessään (jossa käyntimaksuksi tuli 10 euroa). Matti voi nyt valita ja maksaa vain valinnasta koituvan EROTUKSEN, eikä joudu maksamaan tuplana terveyspalveluistaan. Eikö tämä olisi hieno juttu!?!

Mikäli terveyskeskus alkaisi hilaamaan maksujaan ylöspäin, sillä olisi suora ja välitön vaikutus myös hyvitykseen, jonka asiakkaat saisivat yksityiseltä lääkäriasemalta. Eli turhan takia ei kannattaisi hilata maksuja ylös ja veronmaksajien maksettavaksi. Mikäli terveyskeskus alkaa nostamaan käyntimaksuja asiakkailtaan, se joutuu ehkä poliitikkojen hampaisiin tai karkoittaa asiakkaat yksityisiin lääkäritaloihin. Mukava peukaloruuvi, eikös vaan?

No, mutta jokin yksityinenhän voisi tarjota jotain lääkäripalvelua edullisemmin kuin mitä kunta tarjoaa. Sosialistien mielestä tämä ei tietenkään voi olla mahdollista (yksityinen on ahne, paha, hinnoittelee riistohinnat jne.blahblahblah paskaa). Asiahan kävisi hyvin nopeasti selville, eikä siinä auta sitten selittelyt mitään. Tohtoritalon aika voisikin kuitenkin maksaa yhteensä vain 70 euroa, koska Tohtoritalo toimii fiksusti ja tehokkaasti, toisin kuin julkinen terveyskeskus toimii. Kunta hyvittäisi nyt sitten Matti Meikäläiselle 80 euroa tuosta käynnistä. Eli Matti tienaisi kympin riihikuivaa rahaa (sen sijaan, että joutuisi maksamaan 10 euroa käyntimaksua terveyskeskuksessa)! Tohtoritalokin tienaisi Matin käynnistä hieman. Kunta ja veronmaksajat eivät kuitenkaan häviäisi euroakaan (koska tuon 80 euron edestä kuluja olisi tullut, jos Matti olisi mennyt terveyskeskukseen). Huppista keikkaa! Mitenkäs tuo on mahdollista?!? Mistä tuo ylimääräinen hyöty sitten tulee, miten voi olla, että kukaan ei häviä vaan kaikki voittavat?!? Siitä, että tehokkuus on parempi. Silloin kaikki hyötyvät.

Käytännössä kävisi kyllä niin, että terveyskeskus laskisi äkkiä kunnilta periämiään hintoja sen kympin verran, jos ei muuten, niin poliitikkojen painostuksesta. Terveyskeskuksen pitäisi kuitenkin siirtää se kymppi sitten käyntimaksuihinsa, jolloin terveyskeskukseen tuleva asiakas joutuisi maksamaan 20 euroa käyntimaksua kun taas Tohtoritalossa asioivat saisivat ilmaiset lääkärikäynnit. Tuskin tuotakaan kauaa jatkettaisiin, luulisi sitten jo olevan selvää, että yksityinen tekee paremmin ja kunnan terveyskeskus ajettaisiin alas - mikäli umpisokeat ja kuurot pahoinvointivaltion kannattajat eivät sitä estäisi.


Vaihtoehto numero kolme:
Lakkautetaan kokonaan Kela-korvaukset lääkärikäynneistä, mutta pidetään ne ennallaan lääkkeiden osalta.  Jokainen henkilö sopii kalenterivuosittain tai toistaiseksi, että hän käyttää tai ei käytä lainkaan julkisia terveyspalveluita. Mikäli Matti päättää käyttää julkisia terveyspalveluita, hän maksaa sen veroissaan. Mikäli Matti päättää olla käyttämättä julkisia terveyspalveluita, hän saa sen täysimääräisenä veronalennuksena hyvitettäväksi hänelle. Hätätapaukset kuten ea-käynnit voidaan rahoittaa aina verovaroista ja niiden maksuun Mattikin voidaan laittaa osallistumaan veroissaan (ähäkutti, nyt minun ei tarvitse väitellä teidän kanssa tästä "ongelmasta"). Kunnan julkisesta terveydenhuollosta siis voitaisiin erota tai siihen liittyä kuten kirkosta tai ammattiyhdistyksestä.

Systeemi olisi varsin oikeudenmukainen. Kukaan ei joutuisi maksamaan tuplana terveyspalveluiden käytöstään. Jokainen voisi valita, haluaako Arvauskeskuksen vaiko Tohtoritalon palveluita. Ongelmana toki olisi, että tällöin nuoret ja terveet irtisanoutuisivat julkisista terveyspalveluista ja vanhat ja sairaat sitoutuisivat niihin - loisimaan niissä siis. Toisaalta, voi perustellusti kysyä, että ovatko kirkot ja ammattiyhdistykset sitten nykyään täynnä loisia, jotka elelevät muiden (keiden se sitten voisi olla?) rahoilla yhdistyksen palveluita käyttäen? Jos eivät, niin miksi olisi oletettavaa, että terveyspalvelut sitten tuolloin olisivat?


Vaihtoehto numero neljä:
Nostetaan Kela-korvauksia vaikkapa 90%:iin lääkäri- ja lääkekuluista. Lakkautetaan kokonaan julkinen terveydenhuolto ja tietysti sen tuet. Viimeistä terveyskeskusta ja neuvolaa myöden. Kaikki alas ja pois. Pelkästään yksityinen terveyssektori toimii. Mitä tapahtuisi?

No, korkeat Kela-korvaukset takaisivat, että ihmisillä olisi varaa sairastaa. Toimeentulotuki ja vammaisavustus jne. auttaisivat loppuja. Ihmisillä olisi myöskin 100% valinnanvapaus sen suhteen, missä käyvät itseään hoidattamassa. Koska 10% omavastuu kuitenkin olisi, ei kannata turhia lääkärissäkäyntejä kuitenkaan tehdä, eikä missä tahansa ja mihin hintaan tahansa. Valinnanvapaus tarkoittaisi myöskin runsasta ja tervettä kilpailua eri lääkäripalveluiden välillä ja toiminnan optimoitumista ja tehostumista. Miltä kuulostaisi?


Vaihtoehto numero viisi:
Kunta ottaa kollektiivisen, kaikkia kuntalaisia yhtäläisesti koskevan sairas- tapaturma- ja hoivapalvelukulu vakuutuksen vapailta markkinoilta kilpailuttamalla - määräajaksi (Vuosi? Viisi vuotta?) kerrallaan. Vakuutusehdot ovat kaikille kuntalaisille samat. Ne korvaavat kunnan haluamalla tavalla terveyspalveluiden kustannuksia kuntalaisille itselleen. Kuntalaiset hoidattavat itseään missä heitä huvittaa ja/tai miten vakuutussopimuksen rajoissa voivat hoidattaa. Vakuutussopimuksen ulkopuolellakin he voivat toki itseään vapaasti hoidattaa, omalla kustannuksellaan.

Ihmisillä olisi valinnanvapaus. He voisivat valita sopimusehtojen puitteissa missä ja miten käyvät itseään hoidattamassa. Vakuutussopimuksia kilpailutetaan joka vuosi (tai 5. vuosi tms.), joten kilpailu suurten vakuutusyhtiöiden välillä on kovaa ja hinnat painuvat alas. Vakuutussopimuksen sisältö optimoituu ajan myötä ja kansalaisten toiveet tulevat siinäkin huomioiduksi poliitikkojen kautta. Kuitenkin koko julkinen sektori on siivottu pois sotkemasta ja tuhlaamasta resursseja tältä osa-alueelta, kaikki palvelut vakuutusta myöden tuotetaan yksityisellä sektorilla.


Vaihtoehto numero kuusi:
Kielletään, estetään, häiritään, säädellään tai tehdään taloudellisesti kannattamattomaksi kaikenlainen yksityinen terveydenhuolto. Kaikille sama palvelu ja kaikki maksavat veroissa kaikesta. Terveyskeskukset ruuhkautuvat tukkoon eikä rahaa löydy kaikkien hoitamiseen tehokkailla tavoilla. Malli Kuuba tai Kiina. Onko hyvä?


Tämmöiset tulivat mieleeni ihan suoraan kirjoittaen vaan. Enempiä vaihtoehtojakin varmasti löytyisi pienen pohdinnan jälkeen. Ei siis kannata uskoa, että nykysysteemi on hyvä tai että siinä ei olisi paljonkin parannettavaa. Ei myöskään kannata kuvitella, että sosialistisesti tuotettu terveydenhuolto olisi yhtään sen parempi kuin mikään muukaan sosialisesti tuotettu (eli ripauksen verran paskaa parempi). Yksityisestä terveydenhoidosta on jo nykyään paljon hyviä kokemuksia, vaikka sitäkin sektoria säädellään ja manipuloidaan valtion ja kuntien toimesta mielipuolisen paljon...jolloin "vapaat markkinat" eivät todellakaan pääse toimimaan. Ei, älkää alkako jauhaa jostain kunnan kilpailutuksista tms. tekopyhästä roskasta, jolla ei ole oikeasti yhtään mitään tekemistä vapaiden markkinoiden tai vapaan kilpailun kanssa. Lukekaa, pohtikaa ja uskaltakaa hyväksyä radikaaleiltakin tuntuvat ehdotukset tarpeen vaatiessa.

Lisälukemista aiheen tiimoilta on vaikkapa näissä linkeissä:
http://markusjansson.net/terveydenhuolto.html
http://www.markusjansson.net/usaterveys.html
http://markusjansson.blogspot.com/2007/10/terveysalan-tietoturvassa-ongelmia.html
http://markusjansson.blogspot.com/2008/06/tietotekniikan-hydyt-ja-haitat.html
http://markusjansson.blogspot.com/2009/09/rankka-kutsumus.html
http://markusjansson.blogspot.com/2009/11/jos-julkinen-terveydenhuolto.html
http://markusjansson.blogspot.com/2010/03/terveydenhuollon-ulkoistaminen-lisaa.html


PS. Mikään ei estä useissa näissä esittämistäni vaihtoehdoista Teitä, arvoisaa lukijaani, perustamasta SDP-OsuuskuntaTM nimistä terveyspalveluyritystä. SDP-OsuuskuntaTM voisi kopioida toimintamallinsa, henkilökuntansa, tilansa, hallintonsa jne. suoraan lähikunnan terveyskeskukselta tai sairaanhoitopiiriltä. Mikäli te uskotte kunnan/valtion palvelun olevan jostain syystä (se on voittoa tavoittelematon, se ei riistä ketään, se on demokraattinen, jne. tms) "parempi" ja "tehokkaampi" kuin inhan kapitalistisen palvelun, niin silloinhan teidän SDP-OsuuskuntaTM terveyspalveluyrityksenne tulee menestymään loistavasti. Itse asiassa, sehän tulee valtaamaan kaikki markkinat inhakapitalistisilta riistopalvelu- ja rahastusyrityksiltä. Niin ja teistä tulee rikas - tai no, jos ja kun se SDP-OsuuskuntaTM on voittoa tavoittelematon jne. niin teistä ei tule rikas, mutta ainakin kaikki saavat nykyisenlaista terveyskeskuspalvelua ja hoitoa samalla rahalla kuin mitä nykyään. Ette siis voi missään näissä esittämissäni skenaarioissa hävitä mitään. Paitsi, jos olette surkeasti väärässä (kuten olette, sori, pilasin hupinne), silloin kävisi niin, että nuo oikeasti tehokkaat yksityiset puljut ajaisivat teidän konkurssiin hetkessä. Koska ne toimivat tehokkaammin kuin sosialistinen terveydenhuolto toimii.

4 kommenttia:

  1. Kaikkea kokeilleena vaihtoehto neljä olisi paras. Valitettavasti julkinen terveydenhuolto Suomessa on melko kehnoa. Lääkärit vaihtuvat jatkuvasti, jolloin hoidetaan lähinnä nimeä paperilla ja siinä näkyviä arvoja, ei oikeasti ihmistä. Yksityinen on melko kallis työssä käyvällekin mutta yleensä hoitoon pääsy on nopeaa ja hoito tehokasta. Kummasti yksityisiä lääkäreitä oikeasti kiinnostaa ihmisten hoitaminen.

    VastaaPoista
  2. Vaihtoehto 10.

    Lakkautetaan KELA.
    Ja palataan kultakantaan.

    Eli mennään 100v. taaksepäin.
    Maahanmuuttokin toki lakkautetaan. Pizzeriat suomalaisille!

    Mut maat ja rikkaudet toki annetaan ulkomaisille. Tai myydään. Parilla miljoonalla kuka tahansa myis satojen miljoonien maat pois. Jotta vähän särvintä jäis mahanpohjallekin.

    VastaaPoista
  3. Ystävältäni löytyi syöpä.
    3 lääkärikäyntiä + leikkaus meilahdessa sisältäen 2 viikkoa osastolla olemista.

    Jos julkinen taho ei kustantantaisi ylläolevia, olisi ystäväni jo haudassa.

    Isältäni on leikattu lonkkanivelet.
    Jos julkinen taho ei olisi kustantaisi yläolevaa, ei isäni olisi enää kävellyt viimeiseen 10 vuoteen. Nyt hän on kuitenkin kävellyt ja ollut työelämässäkin ja maksanut veroja vuosittain kymmeniä tuhansia euroja.
    Enemmän veroina, mitä itse leikkaukset ovat veronmaksajille kustantaneet.

    Terveydenhuollon ammattilaisena olettaisin sinun tietävän mitä maksaa suuret operaatiot eikä juuri kellään suomalaisella olisi niitä varaa maksaa omasta kukkarostaan kertamaksuina.

    Jos tarjoamasi vaihtoehdot käytännössä toteutuisivat, niin toivon että sairastuisititse vakavasti ja huomaisit mitä itse maksettuna sairastumiset maksaisivat. Olisitko itse edes hengissä?

    VastaaPoista
  4. > Jos julkinen taho ei
    > kustantantaisi ylläolevia, olisi
    > ystäväni jo haudassa.

    "It's lucky we don't have government clothing stores, restaurants, and churches, because then you'd be saying "Where will the poor get their clothing, food, and religion if we end government involvement in these areas"."
    - Jacob G. Hornberger.


    > Terveydenhuollon ammattilaisena
    > olettaisin sinun tietävän mitä
    > maksaa suuret operaatiot eikä
    > juuri kellään suomalaisella
    > olisi niitä varaa maksaa omasta
    > kukkarostaan kertamaksuina.

    Sitten voisi ottaa lainaa ja maksaa sillä. Järkevät ihmiset hommaavat kylläkin sairaskuluvakuutuksen etukäteen ja hyödyntävät sitä.


    > Jos tarjoamasi vaihtoehdot
    > käytännössä toteutuisivat, niin
    > toivon että sairastuisititse
    > vakavasti ja huomaisit mitä itse
    > maksettuna sairastumiset
    > maksaisivat. Olisitko itse edes
    > hengissä?

    Olet idiootti, aivopesty ja ajattelukyvytön pahoinvointivaltion orja. Et tajua, että jokainen palvelu, jonka julkiselta sektorilta saat, on maksettu SINUN rahoistasi. Mikäli ko. julkista sektoria ei olisi, sinulle jäisi täsmälleen sen suuruinen summa enemmän käteesi rahaa kun verot olisivat pienemmät. On mahdotonta, ettei ihmisillä olisi varaa ostaa samoja palveluita tehokkaalta yksityissektorilta, kun ihmisillä kerran on varaa ostaa samat palvelut tehottomalta julkiselta sektorilta.

    Ainoa ongelma olisivat sellaiset paljon sairastelevat ihmiset, jotka ovat todella köyhiä. Heidän tilanteensa saadaan helpoiten parantumaan yksinkertaisesti antamalla heille rahaa tai vaikkapa palveluseteleitä jne. tms. ko. välttmättömän sairaanhoitopalvelun saamiseksi...kuten kirjoituksessani toin kyllä selvästi esille.

    VastaaPoista