16. marraskuuta 2011

911 iskujen mystinen pakettiauto ja Mossad

Näiden tyyppien pitäisi ehdottomasti perustaa jokin ennustuksia tarjoava firma ja tienata miljardeja. Ajatella, että he voisivat etukäteen tietää, että lentokone syöksyy WTC:hen ja osasivat olla asemissa sitä kuvaamassa. Aika velikultia, etten sanoisi. No, onhan tämmöistä ennustamista nähty toki muulloinkin, esimerkiksi BBC osasi uutisoida WTC7:n yllättävän romahduksen jo ennen kuin se tapahtui ja Lontoon 7/7 terrori-iskujen kanssa osattiin sattumalta pitää identtinen harjoitus samaan aikaan. Sattuuhan sitä, kun sohitaan.

Nyt on aika käydä vähän käsiksi tähän 911 pakettiauto- ja Israel/Mossad mysteeriin tämän erinomaisen videon kautta.

18 kommenttia:

  1. Kolme kysymystä liittyen 9/11 tapahtumiin askarruttaa mieltäni.

    1) Kuka tai ketkä mielestänne järjestivät tuon päivän terroriteot USA:ssa?
    2) Miten he kykenivät järjestämään niinkin massiivisen iskun lähes täysin onnistuneesti?
    3) Miksi niin tehtiin?

    VastaaPoista
  2. Olen jo jonkin aikaa ollut 9/11-skeptikko, mutta en tiedä miten tähän videoon suhtautuisin.

    Ensinnäkin miksi ei yksinkertaisesti vain CIA vaan Mossad? Ei kai kukaan kuitenkaan väitä, että Mossad olisi toiminut USA:n tietämättä? Pidättivätkö nämä poliisit nuo miehet sitten vain vahingossa autuuan tietämättä salaliitosta?

    Olen hämmentynyt.

    VastaaPoista
  3. > Kolme kysymystä liittyen 9/11
    > tapahtumiin askarruttaa mieltäni.

    En väitä tietäväni vastauksia noihin, mutta sen tiedän, että virallinen selitys tapahtumista kusee ja pahasti. Lisäksi kannattaa miettiä, mitä kaikkea 911 vuoksi on tehty ja ketkä siitä ovat hyötyneet...

    VastaaPoista
  4. > Ensinnäkin miksi ei
    > yksinkertaisesti vain CIA vaan
    > Mossad?

    Heh, siksi, että CIA ei saa toimia USA:n rajojen sisäpuolella. Tiedustelupalvelut antavat yleensä liittolaistensa tiedustelupalveluille likaiset työt tehtäväksi omassa maassaan juurikin siitä syystä.


    > Ei kai kukaan kuitenkaan väitä,
    > että Mossad olisi toiminut USA:n
    > tietämättä?

    Ei voi tietää. Mutta varmasti ainakaan paikalliset poliisiviranomaiset eivät Mossadin touhuiluista tienneet mitään.


    > Pidättivätkö nämä poliisit nuo
    > miehet sitten vain vahingossa
    > autuuan tietämättä salaliitosta?

    Niinhän siinä näytti tapahtuneen. Huomaa, että nuo tyypit vapautettiin kaikessa hiljaisuudessa ja he pääsivät lähtemään takaisin Israeliin ilman sen kummempia meteleitä...miksiköhän?

    VastaaPoista
  5. "Ei voi tietää. Mutta varmasti ainakaan paikalliset poliisiviranomaiset eivät Mossadin touhuiluista tienneet mitään."

    No siis kaiken järjen mukaanhan Mossad ei ole mitenkään voinut asentaa nanotermiittiräjähteitä WTC torneihin ilman, että joku USA:n hallinnossa tms. on ollut tietoinen?

    Postasin tuon videon toisaalle, ja siellä sanotaan tuon kuvan olevan photoshopattu tuohon auton kylkeen. Itse en osaa sanoa.

    VastaaPoista
  6. En väitä, etteivätkö Mossad tai CIA (kovin vähän me tiedetään ko. järjestöjen operaatioista ja ei meidän pidäkään, vaikka haluaisimme) olisi olleet teon takana. Olisivat kyllä pystyneet.

    Silti se motiivi puuttuu ja muistetaan myös 1993 WTC-isku ja Al-qaedan iskut Keniaan ja Tansaniaan 1998.

    Clintonin kaudella jo haluttiin Bin Laden ja hänen järjestönsä tuomittavaksi USA:han, mutta laillisia valtuuksia ei kait USA:lla ollut. Osama piilekseli Sudanissa.

    Ihan ohimennen mainitsen, että ranskalaiset kävivät hakemassa Carlosin (eli shakaalin) Sudanista 1994.

    Isoveli valvoo :)

    Miten se menikään, kun yhden dokumentin katsoin, jossa eräs agentti kertoi, että terroristeilla on se etu, että heidän tarvitsee onnistua vain kerran, mutta meidän pitää onnistua joka kerta, 100%.

    VastaaPoista
  7. "> Ensinnäkin miksi ei
    > yksinkertaisesti vain CIA vaan
    > Mossad?

    Heh, siksi, että CIA ei saa toimia USA:n rajojen sisäpuolella."

    Jos CIA:lla on pokkaa pyytää jotain ulkomaista järjestöä hoitamaan massiivisen hyökkäyksen USA:n kansalaisia vastaan, niin luuletko tosiaan, että se välittäisi jostain sellaisesta USA:n laista, jossa sitä itseään kielletään toimimasta USA:n rajojen sisäpuolella?

    On olemassa melko luotettavia todisteita siitä, että CIA on rahoittanut toimintaansa USA:n rajojen sisäpuolella suoritetulla huumekaupalla. Joten tuskinpa CIA välittää ihan kauheesti säännöistä, jotka on todennäköisesti sen itsensä luomia.

    VastaaPoista
  8. > Postasin tuon videon toisaalle, ja
    > siellä sanotaan tuon kuvan olevan
    > photoshopattu tuohon auton
    > kylkeen. Itse en osaa sanoa.

    Videolla on poliisiradioista saatuja keskusteluja, joissa kerrotaan kyllä tuosta kuvasta auton kyljessä, joten tuskin on photoshoppausta.

    VastaaPoista
  9. > Silti se motiivi puuttuu

    Afganistanin, Irakin, jne. luonnonrikkaudet. Valtion vallan kasvu. Varustelumäärärahojen kasvu. Kansalaisoikeuksien tukahduttaminen. jne.jne Kyllä siinä on motiiveita enemmän kuin tarpeeksi.

    Suurin hyötyjä 911 iskuista on ollut USA:n hallinto ja militaryindustrial complex.

    VastaaPoista
  10. > Jos CIA:lla on pokkaa pyytää
    > jotain ulkomaista järjestöä
    > hoitamaan massiivisen hyökkäyksen
    > USA:n kansalaisia vastaan, niin
    > luuletko tosiaan, että se
    > välittäisi jostain sellaisesta
    > USA:n laista, jossa sitä itseään
    > kielletään toimimasta USA:n
    > rajojen sisäpuolella?

    CIA ei riko mitään lakia vihjaamalla välikäsien kautta kolmannelle osapuolelle, että se haluaa terrori-iskun tehtäväksi maassaan. Mutta jos CIA itse toimii USA:n maaperällä, se on rikos USA:n lakien mukaan. Kyllä sillä on väliä siis.

    VastaaPoista
  11. Mulle 9/11 jää motiivien suhteen siihen. että ainoastaan Osama Bin Ladenilla oli motiivit ja mahdollisuudet tehdä se.

    Mossad/MI6/DGST/CIA

    Ranskan ja Saksan sisäisistä palveluista ei tiedetä mitään.

    Ranska ja saksa varoittivat USA:ta jo ennen iskua. He ottavat kiinni terroristeja maailmalta.

    VastaaPoista
  12. CIA FBI. Toimivalta oli (huom. oli) rajattu vai sisäisiin toimiin. CIA toimii FBI.ta vastaan koko ajan. Nuo kaksi järjestöä eivät tule toimimaan keskenään kovin hyvin.

    FBI:n toimivalta on hyvin rajattu, mutta saa apua muualtakin.
    NCIS on oikeesti olemassa ja laivaston agentteja kaikkialla maailmassa. Muutamassa murhatapauksessa NCIS on jäljittänyt tekijät USA:n laivastoon.

    Isoveli valvoo. Yksi sarjamurhaaja saatiin kiinni, kun yhteisöt tekivät yhteityötä.

    VastaaPoista
  13. > Mulle 9/11 jää motiivien suhteen
    > siihen. että ainoastaan Osama Bin
    > Ladenilla oli motiivit

    Ai mitkä motiivit? Talebanien hallinnon romahdus? Afganistanin, Irakin, jne. miehitys vääräuskoisten koirien toimesta?

    > ja mahdollisuudet tehdä se.

    Osama Bin Ladenilla ei ollut mitään keinoja toteuttaa 911 kaltaista iskua. Osama Bin Laden ei voinut lamauttaa USA:n ilmapuolustusta, panostaa pilvenpiirtäjiä eikä estää FBI:tä pääsemästä näiden syntipukkiterroristien jäljille. Ilman noita tietoisia toimia eivät 911 iskut olisi olleet mitä ne olivat.

    VastaaPoista
  14. "CIA ei riko mitään lakia vihjaamalla välikäsien kautta kolmannelle osapuolelle, että se haluaa terrori-iskun tehtäväksi maassaan. Mutta jos CIA itse toimii USA:n maaperällä, se on rikos USA:n lakien mukaan. Kyllä sillä on väliä siis."

    Just, hah hah! Olet kyllä ihan pöpi. Jos CIA jäisi kiinni kyseisen iskun tilaamista USA:aan, niin luuletko, että loppupeleissä sillä on mitään merkitystä tilasiko CIA itse iskun vai toteuttiko. Ei todellakaan ole!

    VastaaPoista
  15. Miksi et sano, että motiivi oli öljy?

    Osaman poppoo ilmoitti jo 1990-luvun alussa että usa ja länsi ovat heidän "sotansa" kohteita.

    Et taida tietä mitään herrasta nimeltä Khaled Sheikh Mohammed?

    1994 Philippines air flight 434: pieni pommi räjähti matkustamossa. Tappoi yhden matkustajan.
    Yhdestä hotellihuoneesta Filippiinien poliisi löysi pommitehtaan ja paljon muutakin. Nimiä: Ramzi Yousef ja KSM.

    Koska tilaa on hyvin vähän kertoa asiasta enemmän, niin kysyn vaan vielä, että etkö tosiaan usko heidän kyenneen siihen?

    VastaaPoista
  16. Ja sitten yksi asia vielä. Jos USA sai mitä halusi, niin miksi ne yrittää yhä vielä?

    Miksi Bali, Marrakech, Lontoo jne?
    Ja onko tääkin salaliittojuttu:
    http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/8242479.stm

    Kai sä voit julkaista suoria linkkejä?

    VastaaPoista
  17. Mä luen aina välillä sivustoa nimeltä

    http://thereligionofpeace.com/

    Mikään muu uskonto maailmassa ei ole yhtä vihamielinen muita uskontoja ja ihmisiä kohtaan, kuin islam.

    Kuka oikeasti pystyi ohjaamaan koneet torneihin, kuin islaminuskoinen fanaatikko. Sitä faktaa tuskin kiellät?

    VastaaPoista
  18. Olipahan taas "sopivasti" leikattu video. Kannattaisiko skeptikon olla vähän skeptisempi näiden salaliittoteoreetikoiden kyhäämien videoidenkin suhteen ja ottaa oikeasti selvää asioista? Niin kuin sen, että tuossa uutisoitiin vahvistamattomia tietoja ja pian tuon jälkeen New Yorkin poliisi ilmoitti kyseisen auton pommiepäilyn perättömäksi. Ai niin... Kaikki New Yorkin poliisit olivat tietysti mukana salaliitossa, joten heihin ei voi luottaa...

    VastaaPoista