2. elokuuta 2008

Järjen ulottumattomissa

Vaikea keksiä suomennosta, joka parhaiten kuvaisi sitä, mitä tarkoitan. Englanniksi ko. toteamus olisi "Beyond reason". Eli tavallaan, asia tai henkilö, joka on järjen ulottumattomissa. Asia, johon järjellä ei ole mitään osaa eikä arpaa. Juttu, johon todellakaan mikään järjellinen ei voi vaikuttaa tai muuttaa mitenkään.

Hyvä esimerkki olisi, että väännät rautalangasta ihmisille, mitä numerot 1, 2 ja 3 tarkoittavat. Sitten väännät rautalangasta, miten yhteenlasku tapahtuu ja miksi. Jengi oivaltaa tämän kaiken. Otat vaikka omenoita sitten ja kysyt ihmisiltä: Jos minulla on 1 omena ja otan tästä korista toisen, montako omenaa minulla on? Ihmiset vastaavat, että 2 tietysti. No, sitten otatkin kolmannen omenan ja kysyt, montako omenaa minulla on? Ihmiset vastaavatkin, että 2 tietysti.

Eli täysin riippumatta siitä, että ihmiset ilmiselvästi tuntuvat tajuavan yhteenlaskua ja omin silmin näkevät, että omenia on nyt yksi enemmän kuin äsken kun niitä oli 2, siltikään he eivät tajua, että niitä on nyt 3. Kaikki loogiset perustelut, käytännön laskutoimitukset ja havainnoinnit eivät muuta asiaa miksikään. Ihmiset ovat täysin vakuuttuneita että omenoita on yhä 2. Ihmiset keksivät kaikenlaisia hevonpaskaselityksiä sille, miksi niitä on (muka) yhä 2 eikä kolme. Tai eivät vain osaa antaa mitään selitystä sille, että niitä on (muka) yhä 2 eikä kolme. Kun tarpeeksi koetat selittää heille, että omenia onkin 3, he luultavasti siirtyvät henkilökohtaisiin loukkauksiin sinua kohtaan ja lopettavat kuuntelemisen kokonaan.

Psykoottiset ihmiset on yksi hyvä esimerkki järjen ulottumattomissa olevista ihmisistä. Riippumatta mistään osoitetusta tosiasiasta, mistään perusteluista, mistään logiikasta, mistään konkreettisesti itse tehdyistä havainnoistakaan, ihminen pitää kiinni ajatuksesta, että vaikkapa katossa oleva lamppu on kamera. Asiasta on turha edes ryhtyä väittelemään, koska se ei johda mihinkään. Milloinkaan, ikinä, koskaan. Toisaalta, ei pidä ryhtyä tukemaankaan psykoottisen ihmisen käsitystä siitä, että katossa olisi kamera. Parempi vain todeta, että minä en siinä kameraa näe vaan lampun. Psykoottinen ihminen on näet yleensä täysin sairaudentunnoton, eikä kykene havaitsemaan, että kärsii sairaudesta. Todellisuudentaju on niin pahasti vääristynyt. Tätä on todellakin vaikea kuvata ihmisille, jotka eivät ole koskaan olleet tekemisissä vaikkapa psykoottisten ihmisten kanssa, mutta ehkäpä tajuatte nyt perusasetelman?

Nettifoorumeilla järjen ulottumattomissa olevia ihmisiä on kasapäin. Mike Reed on tehnyt asiaan liittyen kasapäin karikatyyrejä, joista etenkin otsikon kuvassakin oleva Ferrous Cranus sopinee tähän tarkoitukseen parhaiten.

Muita esimerkkejä järjen ulottumattomissa olevista ihmisistä on esimerkiksi osa feministeistä, viherhörhöistä, uskonnollisista hihhuleista, monikulttuurisuusfanaatikoista, melkoinen osa äänestäjistä, jne. Mitkään tosiasiat ja järkiperustelut eivät horjuta heidän vääristynyttä maailmankuvaansa.

No, eteenpäin.

On siis olemassa joukko ihmisiä, joita ei pysty järkiperustein tavoittamaan. Heitä voi tavoittaa esimerkiksi valehtelemalla, tunteisiin vetoamalla tai johdattelemalla. Mutta ei asiaperusteluin. Heiltä ikäänkuin logiikkapiirit ovat syystä tai toisesta kokonaan off-tilassa. Heille perustelu 1+1=2 on aivan yhtä hölmöltä kuulostava kuin 1+1=4. Toisaalta, heille perustelu yksi plus yksi on kolme on täysin järkevältä tuntuva.

Miten näiden ihmisten toimintaa, tietoja ja maailmankuvaa pystyy sitten korjaamaan siten, että heidän toimintansa, tietonsa ja käsityksensä ympäröivästä maailmasta vastaisi todellisuutta? Jos jonkin patenttiratkaisun osaisin kertoa, saisin varmaan lääketieteen Nobelin. Psykoosia voidaan hoitaa yleensä melko tehokkaasti lääkkeillä, mutta muut järjen ulottumattomissa olevat tuntuvat olevan myös avun ulottumattomissa. Valitettavasti.

Jos luulette minun olevan väärässä ja kuvittelette, että järjen ulottumattomissa olevia ihmisiä voi jotenkin "käännyttää" tai "parantaa", kokeilkaapa huviksenne. Tilatkaapa vaikka lähimmästä Valtakunnansalista kotiinne käymään pari Jehovan todistajaa ja yrittäkää rauhassa. Ette tule onnistumaan.

Ainoa keino, jolla ihminen voi muuttua niin, että on jälleen järjen tavoitettavissa, lähtee ihmisestä itsestään. Ihmisen olisi opeteltava ajattelemaan. Nimenomaan opeteltava, kyse ei ole mistään maagisesta riitistä tai mahdottomasta tehtävästä, johon vain harvat ja valitut pystyvät. Kyse on ennen kaikkea halusta ja uskalluksesta tajuta asioita. Oppaaksi voin suositella vaikkapa Paholaisen Asianajaja -kirjaa.

Mutta mikä sitten ongelma siinä, että jotkut ihmiset ovat järjen ulottumattomissa? Eivätkö ihmiset saa olla ja uskoa mitä lystää?

Ongelma ei minusta niinkään ole suoranaisesti se, että jotkut ihmiset ovat järjen ulottumattomissa, vaan nimenomaan seuraukset, joita tuosta seuraa. Epäloogisesti ja ilman tosiasiatietoa toimiva ihminen esimerkiksi äänestää vaaleissa luultavasti aivan päin seiniä, eli toimeenpanee sitä kautta järjettömiä päätöksiä, jotka koskevat muitakin ihmisiä. Järjen ulottumattomissa oleminen aiheuttaa helposti ongelma myös omassa henkilökohtaisessa elämässä, koska esimerkiksi tulee otettua liikaa velkaa tai tehtyä mielipuolisia valintoja.

Ilkeästi ottaen voisi todeta, että ongelman ydin on nimenomaan siinä, että nämä järjen ulottumattomissa olevat ihmiset aiheuttavat ongelmia muille ihmisille. Niille, joilla on älliä ja logiikkaa tajuta asioita. He lopulta maksavat veroissaan ja kaventuneessa vapaudessaan ne huonot päätökset, joita järjen ulottumattomissa olevat tekevät esimerkiksi äänestyskopissa. He kärsivät järjen ulottumattomissa olevien ihmisten aiheuttamat luottotappiot ja muut omassa pankkilaskussaan.

Onko patenttiratkaisu taas vaikkapa minarkia tai muu merkittävä yksilönvapauden parannus?

Heh, itse asiassa, on. Järjen ulottumattomissa olevia se ei pelasta, päinvastoin, heidät se saattaa syöstä suurempiin ongelmiin, kun he eivät pystyisi omien hölmöjen toimien seurauksia maksattamaan muilla ihmisillä. Mutta, tuo varmasti sinällään toimisi houkuttimena yrittää paremmin olla järjen tavoitettavissa, sekä palkitsisi ne, joilla on älliä ja logiikkaa ja jotka kykenevät muodostamaan realistisen maailmankuvan ja toimimaan sen mukaan järkevällä tavalla.

Aikaisemminkin olen sivunnut aihetta esimerkiksi tässä, tässä ja tässä kirjoituksessani.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa tutulta. Tuollaisiin ihmisiin törmää usein nettikeskusteluissa. On hämmästyttävää huomata kuinka esimerkiksi matematiikassa pätevä henkilö osoittautuukin sitten politiikasta keskusteltaessa "beyond reason" -tyypiksi.

    No, harvemmin tuollaisia taitaa olla matemaatikkojen tai muidenkaan älyllistä ajattelukykyä vaativien alojen piirissä, mutta joskus kuitenkin sellaisiinkin törmää.

    Jotkut saattavat tietysti piruuttaan trollata.

    VastaaPoista
  2. Njaa. Ei siihen Markus minarkiaa tarvita, että saadaan järjettömyys loppumaan tai ainakin maksimaalisesti minimoitua. Tiukan liberalistinen perustuslaki ja täydellinen vallanjaon erottaminen would serve the thing pretty satisfactically.

    Minarkia kuulostaa hauskalta idealta muutoin, mutta ainakin itse olen hylännyt sen liian idealistisena siksi, että epäilen sen johtavan vain toisenlaiseen massojen hallitsemismuotoon, joka sitten palauttaisi meidät takaisin jonkin sortin sosialismiin.

    Ongelmahan ei siis ole tietoa tarkasteltaessa pelkästään psyykoseissa, vaan siinä, miten valtakoneisto hallitsee massoja. Siihen liittyy kiinteästi myös valtamedian ja koulutusjärjestelmän osuus sen toimeenpanossa. Kun tarpeeksi kauan todennetaan mustan olevan valkoista, ilmeisesti se aivojen välityskiinnike muuttuu liian vahvaksi..

    Valtaeliittimme on varsin sulkeutunutta ja keskittynyttä monessa mielessä, joka selittää pitkälti järjettömyyksien puolustamisen. (Nk. vakauspolitiikka) Itsessään on tähän suhteessa erikoista, että tätä koskevaa kotimaista tutkimustietoakin on saatavilla. Ihmiset eivät vain osaa etsiä sitä ja nähdä olennaista.

    Vuoden parhaimpia poliittisia asioita on ollut seurata, kun tietyt tahot ovat alkaneet lopulta mätkiä ruokakauppojemme oligopoleja. Kun joku vielä uskaltaisi alkaa harjoittaa sitä niin monilla muilla yhteiskunnan osa-alueilla, päästäisiin edes vähän eteenpäin.

    Aiempi kirjoituksesi lomamökin omistamisen järjettömyydestä oli muuten hyvä! Sama pätee niin täydellisesti myös asunnon omistamiseen.

    VastaaPoista