12. lokakuuta 2007

Palkat ammattiliiton - ei ammattinimikkeen perusteella?!?

Tehy on alkanut, panikoiden jäsenkadosta (esimerkiksi YTK:lle) ja nauttien huomiostaan, esittämään, että jatkossa palkkaa maksettaisiin ammattiliiton - eikä ammattinimikkeen mukaan. Ajatus on kieltämättä uusi, mutta hyvin eettisesti kyseenalainen.

Ensinnäkin, ammattiliitoilla on lakisääteinen lakko-oikeus. Tämä antaa niille valtaa, jota esimerkiksi yksittäisillä ihmisillä (liittoon kuulumattomat) ei ole. Jos minä en ole tyytyväinen palkkatarjoukseeni seuraavalle vuodelle, en minä voi mennä lakkoon - voin vain ottaa loparit (ja joutua muuten karenssille)! Miksi ammattiliittolaiset voivat?

Toiseksi, ammattiliitot vastaavat työehtosopimusten yleissitovuudesta. Minä en edes voi neuvotella itse palkkaani työnantajani kanssa, koska A) kunnan/valtion puolella noudatetaan yleissitovia työehtosopimuksia ja B) jos saisin enemmän palkkaa kuin joku muu, ammattiliitto vetäisi lakon tai muun työtaistelutoimen työnantajaani kohtaan.

Kolmanneksi, työantaja ei voi olla ottamatta työntekijää töihin siksi että tämä kuuluu ammattiliittoon tai estää ketään liittymästä tai eroamasta ammattiliitosta. Kyseessä ei ole siis mikään "vapaa valinta" sietää ammattiliittoja, jonka työnantaja olisi tehnyt kun palkkaa henkilön X töihin. Kyseessä on pakko.

Näin ollen keinotekoisesti luotu ammattiliitto, tässä tapauksessa Tehy, nauttii lain suojaa kiristyksen, uhkailun ja työn tekemistä häiritsevän/estävän toimintansa kanssa! Nyt Tehy pyrkii laajentamaan mafiamaista toimintaansa siihen, että palkatkin määräytyisivät vain ja ainoastaan tämän mafian mukaisesti. Muille kuin mafialle suojelurahaa maksaville ei annettaisi mitään - ei edes samoja keinoja kuin mitä Tehyllä on asioidensa ajamiseen. Heidät jätettäisiin suojattomiksi, samaan aikaan kun Tehy nauttii lain suomaa suojaa omille toimilleen.

Tehy ei halua hoitajien parasta. Tehy haluaa Tehyn parasta. Siis kasvavia jäsenmaksutuloja ja kasvavaa valtaa itselleen. Rahaa ja valtaa. Siitä tässä on kysymys. Esimerkiksi YTK:sta saa saman työttömyyskassaturvan kuin Tehystä, mutta vain 65 eurolla vuosi (verrattuna Tehyn n. 330 euron jäsenmaksuun vuodessa)...kannattaa siis erota Tehystä (tai muustakin ammattiliitosta) ja liittyä YTK:n jäseneksi.

Jos Tehy haluaisi oikeasti hoitajien parasta, Tehy suostuisi paikalliseen sopimiseen ja työehtosopimusten kaikenlaisen yleissitovuuden purkamiseen. Tällöin sairaanhoitajien palkat nousisivat useinmiten huimasti, koska työantajien pitäisi maksaa kysynnän ja tarjonnan (ei Tehy neuvotteleman koko Suomea kattavan sopimuksen) mukaan palkkaa saadaksen hoitsuja töihin. Helsinkiin tuleville pitäisi maksaa enemmän palkkaa, koska asumismenot jne. ovat siellä suuremmat ja kysyntä hoitsuista kovaa. Toisaalta syrjäseuduilla pitäisi maksaa kovempaa palkkaa, koska juuri kukaan ei halua siellä olla töissä muuten. Joissain paikoissa, joissa sairaanhoitajista on "ylitarjontaa" voisi palkkataso notkahtaa hetkeksi, kunnes hoitsut pötkisivät paremman palkan perässä muualle töihin. Juuri tämä kysynnän ja tarjonnan tasapainottuminen määrittelisi palkkatason järkeväksi ja houkutteli tai karkottaisi oikean määrän ihmisiä terveysalan hommista.

Nyt kun palkoista ei sovita paikallisesti eikä henkilökohtaisesti eikä muutenkaan joustavasti, seurauksena on mm. työvoiman saatavuuden vääristymistä (miksi menisin korpeen töihin samalla palkalla kuin olisin töissä kaupungissa?), työttömyyttä (ylhäältä päin määrätty palkka onkin suurempi kuin mitä työn arvo jolloin henkilöä ei ole varaa palkata ja hän on työtön!), sekä tietysti yksilönvapauden loukkausta (kun et voi itse sopia työehdoistasi).

Jokaiselle kuuluu oikeus valita kuuluuko hän ammattiliittoon vaiko ei. Jokaiselle kuuluu oikeus valita, millä ehdoilla hän on mitäkin työtä valmis tekemään tai millä ehdoin jonkun palkkaamaan töihinsä. Jokaiselle kuuluu samanlaiset oikeudet ajaa asioitaan, etujaan ja protestoida kokemaansa vääryyttä vastaan. Ammattiliitoilla ei pidä olla mitään erivapauksia näidenkään asioiden suhteen.

Jos jollekin on vielä epäselvää, niin todettakoot, että olen vakituisessa työsuhteessa oleva, koulutukseltani sairaanhoitaja AMK...ja en missään tapauksessa Tehyn, vaan YTK:n tyytyväinen jäsen. Ja kyllä, voisin hyvinkin kuvitella eroavani työstäni, jos palkkaa ei tulisi nyt lisää, vaikka takeita paluusta samaan työhön ei enää olisikaan, toisin kuin Tehy:n jäsenillä. Ihan vain osoittaakseni työnantajalleni ja yhteiskunnalle, että meikäläistäkin tarvitaan ja työni ansaitsee enemmän palkkaa. Sinällään en pidä "vapaamatkustamista" ammattiliiton ulkopuolella minään "ongelmana" tai moraalisesti "arveluttavana", koska koko ammattiliitto on mafiamainen instanssi ja kerran lain mukaan siihen ei (onneksi ainakaan vielä) ole pakko kuulua. Jos tämä harmittaa sinua, voivoi, äänestä ensi vaaleissa paremmin jotta saat tuohon muutoksen tai shut the fuck up!

2 kommenttia:

  1. Hyvin mielenkiintoisia ajatuksia ja sitä enemmän omia ajatuksia herättäviä.
    Ilo lukea ja jäädä miettimään ajatuksiasi.

    VastaaPoista
  2. Todella hyvin kirjoitettu ja näin irtisanomisuhan alla tuntuu, että monikaan hoitaja ei ymmärrä mitä kunta/valtiotyöehtosopimuksissa lukee. Mielenkiinnolla odottelen kirjoitustasi koskien tätä tehy-soppaa.

    VastaaPoista