21. joulukuuta 2006

Epäloogisuudesta ja paradokseista

Jos minua jokin asia tosiaan risoo, se on epäloogisuus. Ei niinkään tietämättömyys tai suoranainen tyhmyys, ne kun on selitettävissä aina jotenkin. Kukaan ei voi tietää kaikkea jostakin asiasta. Keskimäärin noin puolet ihmisistä omaa alle 100 ÄO:n. Mutta se, miten ihminen voi samaan aikaan kannattaa kahta vastakkaista asiaa tai omata kaksi täysin vastakkaista näkemystä jostain asiasta...se on järjetöntä. Hullua. Orwellilaisittain puhutaan "double thinking", eli henkilö on samaan aika kahta täysin ristiriitaista mieltä samasta asiasta, näennäisesti ilmaan mitään loogista ristiriitaa. Eli, että voi sanoa vaikkapa "2+2=4 ja 2+2=5".


Suoraan Halla-Ahon blogista:
"Olen usein huomauttanut siitä paradoksista, että maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta (jotka käytännössä tarkoittavat islamisoitumista ja siihen alistumista) kannattavat pääasiassa ne, jotka ovat tämän kehityksen suurimpia häviäjiä. Jostakin syystä esimerkiksi duunarin asialla mielestään oleva vasemmisto kannattaa palkkoja polkevan halpatyövoiman maahantuontia. Feministit taputtavat käsiään avoimen naisvihamieliselle muslimikulttuurille. Vihreät ovat innoissaan, kun matalan kulutuksen maista tuodaan Eurooppaan miljoonia uusia kerskakuluttajia, sellaisia, jotka eivät ole ikinä kuulleetkaan mistään ekologisesta ajattelusta. Ja sellaisia, joille teuraseläimen tainnutus hoidetaan sanomalla ääneen Allahin nimi. Sekularismia ja rationaalisuutta ajava akateeminen yhteisö hurraa uskonnollisen fundamentalismin ja kreationistisen ajattelun nousulle. Liikaa evankeliumia (ja liian vähän UT:n muita osia) lukeneet lässytilääkristityt saarnaavat suvaitsevaisuutta niitä kohtaan, jotka ilmoittavat murskaavansa ristin ja tarjoavat vääräuskoisille vaihtoehtoina alistumista tai kuolemaa. Ja niin edelleen."

Itse olen aikaisemmin(kin) kirjoittanut mm. vihreiden epäloogisuudesta. Alla nyt n. 10 sekunnin pohdinnan jälkeen mieleen tulevat, ilmeisimmät ja typerimmät vihreiden epäloogisuudet:
  1. Vastustetaan saariston maiseman muuttamista ja lintujen tappamista, mutta kannatetaan saariston täyttämistä tuulivoimaloilla jotka metelöivät, pilaavat maiseman ja tappavat lintuja.
  2. Vastustetaan energian- ja luonnonvarojen tuhlaamista, mutta kannatetaan äärimmäisen kalliin (lue: raaka-aineita ja energiaa tuhlaantuu rakentamisessa) ja epätehokkaan tuuli- ja aurinkovoiman rakentamista.
  3. Vastustetaan ydinvoimaa siihen liittyvien pienten riskien vuoksi, mutta kannatetaan puun polttoa, vaikka siihen liittyy huomattavia terveysriskejä mm. pienhiukkasten vuoksi (joka vuosi satoja tuhansia kuolleita Euroopassa).
  4. Pelätään mielipuolisesti pieniä säteilyannoksia ja vastustetaan sen vuoksi ydinvoimaa, mutta kannatetaan polttovoimaa, joka aiheuttaa per tuotettu energiamäärä huomattavasti suuremman säteilyaltistuksen ihmisille kuin ydinvoima.
  5. Pelätään kasvihuoneilmiön voimistumista, mutta kannatetaan aurinko- ja tuulienergiaa, jotka aiheuttavat per tuotettu energiamäärä enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin vaikkapa ydinvoima.
  6. Kannatetaan "pehmeää hoitoa" (= uskomuslääkintä), mutta kun itse sairastutaan vaikkapa keuhkokuumeeseen, syöpään tai sukupuolitautiin niin mennäänkin kiltisti "kovan lääketieteen" (= näyttöön perustustuva hoito) luokse hoitoa hakemaan.
  7. Pelätään ionisoivaa säteilyä, pelätään ilmaston lämpenemistä, pelätään kännyköiden ja sähkölaitteiden säteilyä, pelätään lääkkeiden sivuvaikutuksia, pelätään lisäaineita, pelätään ei-luomuruokaa ja protestoidaan mielenosoituksissakin kaikkia niitä vastaan...tupakka suunpielessä savuten!

Martti Tiuri toi aikanaan esille seuraavat outoudet vihreiden ajattelussa: Metsät halutaan suojella, mutta puut polttaa energiaksi. Uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä pitäisi rajoittaa mutta maakaasu tulisi polttaa loppuun. Uraania halutaan säästää, vaikka se kuluu kaikenaikaa itsestään. Ydinjätteiden kohtalosta jääkauden aikana ollaan huolestuneita, muttei suomalaisten kohtalosta jääkauden aikana. Luomuviljelyä halutaan lisää, mutta vastustetaan alueiden raivaamista pelloiksi (joka olisi tehtävä koska luomu on niin tehotonta viljelyä). jne.

Onhan näitä epäloogisia tahoja muuallakin kuin vihreiden ja multikulttuurifanien joukossa. EU-fanien mielestä se, että Suomi luovuttaa ylimmän tuomiovallan, ylimmän lainsäädäntövallan ja ylimmän rahapolitiikan vallan EU:lle on aikaansaanut sen, että "Suomi on itsenäisempi kuin koskaan". Muslimien mielestä allah määrää kaiken mitä maailmassa tapahtuu (mukaanlukien ihmisen toiminnan), mutta ihminen on silti itse vastuussa tekemisistään allahille. Ihmiset eivät luota poliitikkoihin ja kiroavat poliitikkojen tekemiä päätöksiä, mutta äänestävät silti vuodesta toiseen samoja poliitikkoja ja poliittisia puolueita. Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Mistä näitä idiootteja oikein sikiää vai onko Orwellin 1984 vain jo kovaa vauhtia toteutumassa vai...?

3 kommenttia:

  1. Käsittääkseni nämä epäloogisuudet johtuvat olennaisesti ottaen siitä, että ihmiskunta ei ymmärrä ja hallitse teknistä tietämystään enää, eli tekniikka on ylittänyt sen käyttäjien ymmärryskyvyn. Tämä antaa tilaa orwellilaisille visioille pilvin pimein. Mediassa ja politiikassa puhutaan yleensä täyttä potaskaa, mutta mitäpä olet mieltä vaikkapa Linkolasta: hänen logiikkansa on aika tavalla tarkkaa, - vaan eipä juuri kovin muodikasta.

    VastaaPoista
  2. Linkola on sekopää, mutta hän rehellinen ja melko looginen mielipiteisssään. Samaa ei voi sanoa muista vihreistä. Nimenomaan Linkola kuvastaa hyvin sitä, mitä muutkin vihreät todellisuudessa ajattelevat ja ajavat, mutta mitä he eivät tietenkään julkisesti suostu myöntämään. Ekofasismia.

    VastaaPoista
  3. Ekofasismi saattaa tulla lähelle sitä mihin Linkola ajattelussaan päätyy, mutta sanana se on turhan arvovarautunut: ei Linkola sentään fascisti ole.

    Muutamia perusteitta teilattuja ajattelevia teoksia Suomessa viime vuosilta (natsi tai fascisti leiman saaneita):
    - Matti Pulkkinen, Romaanihenkilön kuolema
    - Pentti Linkola, Voisiko elämä voittaa
    - Tatu Vanhanen ja Yrjö Ahmavaara, Geenien tulo yhteiskuntatieteeseen

    Muitakin varmasti löytyy, mutta nämä näin äkkiseltään.

    VastaaPoista