1. maaliskuuta 2017

Suomi Ensin - Maidanin absurdistan

Poliisi kielsi Suomi Ensin leirin perusteettomasti. Sitten poliisi vähät välitti toimeenpanokiellosta, jota Suomi Ensin oli hakenut. Sitten poliisi änki leiriin aamulla ja nappasi Marco de Witin kiinni ilman mitään perustetta. Sitten poliisi väitti Marco de Witin potkineen poliisia, mikä tietenkin on valhe. Poliisi sen sijaan mursi Marco de Witiltä kylkiluun, eli törkeästi pahoinpiteli hänet. Sitten Marco de Wit heitettiin putkaan. Sitten Marco de Witille ei annettu mitään juotavaa tuntikausien aikana. Juotavaa hän olisi tarvinnut, koska sairautensa vuoksi hänen pitää juoda runsaasti. Eipä häntä tosin vessaankaan päästetty. Lopulta Marco saa varmaankin syytteet ja tuomion poliisin väkivaltaisesta vastustamisesta, johon hän ei syyllistynyt.

Suomi Ensin leiriin tuli sekaisin, kännissä ja/tai huumeissa oleva huumepoliisi. Huumepoliisi uhkasi leiriläisiä väkivallalla, sekä uhkasi leiriläisten perheitä ja lapsiakin, että järjestää heille "ongelmia". Huumepoliisi riehui hyvin aggressiivisesti ja hyvin sekavana pitkin leiriä. Sama huumepoliisi oli aikaisemmin tuonut leiriin jonkun kongolaisen, eli toiminut siis laittomana taksina jollekin matulle ja sekavuuksissaan toimittanut kyyditettävänsä väärään leiriin. Lopulta poliisi saapui hakemaan virkaveljensä pois. Tämä sekopäinen huumepoliisi ei tule koskaan saamaan teoistaan mitään sanktiota, tuomiosta ja potkuista puhumattakaan.

Samaan aikaan laittomat maassanotkujat pitävät yhä telttaleiriä, lämmittävät kaminaa ja voivat paksusti, kun veronmaksajien ja kirkkojen kustantamat bussit kuskaavat paikalle koko ajan vaihtomiehistöä. Suomi Ensin porukka ei saa pitää telttaa asianmukaisesti paikallaan, eivät saa lämmittää kaminaa, eivätkä saa yöpyä paikanpäällä. Kohta poliisi keksii taas mielivaltaisesti lisää sääntöjä, jotka koskevat ilmeisesti edelleenkin vain Suomi Ensin porukkaa. Tai sitten poliisi tulee taas sikailemaan paikanpäälle. Tai jotain. Ihan mitä tahansa voi tapahtua.

Mutta KANSALAISET, LAMPAAT eivät välitä. Ei heitä kiinnosta. Poliitikkojakin kiinnostaa (James Hirvisaarta ja Laura Huhtasaarta lukuunottamatta) vain vierailla kahvilla matuleirissä. Siellähän poliisikin kahvittelee laittomien matujen kanssa sulassa sovussa. Mediakin vierailee vain matuleirissä ja keksii päästää uskomattomia valheita ja mustamaalaamista Suomi Ensin leiriä kohtaan.

Helsingissä on menossa viranomaisten aivan käsittämätön, jatkuva oikeusmurha, puhdas mielivalta, vaino, ahdistelu ja kasvoille kuseminen. Viranomaiset tekevät aivan mitä heitä huvittaa. Laki ei merkitse mitään. Yhdenvertaisuus ei merkitse mitään. Poliitikot katsovat toisaalle. Oikeusjärjestelmä ja järjestys on tehnyt itsestään puhtaan vitsin. Menossa on täysin viidakon lait, jossa toisella puolen kenttää on pieni joukko sinnikkäitä, isänmaallisia ja lakeja noudattavia ja lakien noudattamista vaativia mielenosoittajia ja toisella puolen laittomat matut ja koko viranomais- ja mediakoneisto, joka pitää pilkkanaan lakeja, yhdenvertaisuutta ja tervettä järkeä...ja toimii joka sekunti Suomea ja suomalaisia vastaan julkeasti ja tietoisesti.

Kyseessä on niin absurdi näytelmä, että kukaan selkopäinen ihminen ei sitä katsoessaan voi tulla kuin yhteen tulokseen: Suomi on sairas. Hyvin, hyvin, hyvin sairas. Ja tämä sairaus ei parane itsestään. Tämä sairaus pitää pyyhkiä pois, pahaa pelkään, että verellä. Maidanista on tulossa Uusi Maidan, arvelen minä. Näin mätä järjestelmä, joka kulminoituu tähän mielenosoituksen viranomaistoiminnan absurdiuteen, ei voi kestää. Se sortuu. Eikä varmasti mielellään.

Varautukaa. Valmistautukaa. Suomen sairaus on etenemässä vaaralliselle tasolle.

1 kommentti:

  1. Juuri näin. Ilta illan jälkeen ihmettelen, miksi esim. pääkaupunkiseudun 1,5 miljoonan asukkaan joukosta ei löydy kourallista enempää ajattelevia ihmisiä paikan päälle tukemaan urhoollisia.
    Masentaa katsella näitä videoita esim. poliisin asenteellisesta käyttäytymisestä suomalaisia isänmaallisia kohtaan. Ja oksettaa katsella toisella puolen kenttää tapahtuvaa irvokasta näytelmää Suomen tuhoamiseksi.
    Nämä kultalusikka suussa syntyneet ja valmiiseen pöytään istuneet suvakit eivät ansaitse tätä maata. Sääli, että siinä menee hyvä maa myös isänmaallisilta.
    Onneksi en ole täällä enää katsomassa lopullista tuhoa muutaman vuosikymmenen päästä...

    VastaaPoista