26. kesäkuuta 2012

Turkki, Syyria ja uudet Mainilan laukaukset

Maailma kohisee kovasti, kun Syyria ampui alas Turkin ilmavoimien hävittäjäkoneen ja väitetään jopa, että Syyria olisi yrittänyt ampua alas toisenkin lentokoneen. Moista tekoahan voisi pitää jo sodanjulistuksena ei vain Turkille, vaan myöskin koko NATO:lle. Kuinka mukava sattuma. Uutisvirrasta on vain jäänyt vähemmälle huomioille ja median ruoskinnan ulkopuolelle muutama tärkeä huomio.

Ensinnäkin, hävittäjäkone saattoi hyvinkin olla Syyrian ilmatilassa ja joidenkin uutisten mukaan hylky on löytynyt Syyrian aluevesiltä. Tietysti Syyrialla on oikeus suojata ilmatilaansa, varsinkin kun ottaa huomioon nykyisen tilanteen ja jatkuvan pelon ulkovaltojen ilmaiskujen kohteeksi joutumisesta. Aivan turha ruikuttaa, jos saat verisen nokan kun menet naapurisi pihalle soittamaan suutasi. Kannattaisi varmaan olla menemättä sinne lähelle provosoimaan toista osapuolta. Niin, mikäli siis tarkoituksesi ei nimenomaisesti ole saada aikaan tappelua.

Toiseksi, kyseessä ei oikeasti ollut tyyppimerkiltään F-4 hävittäjä, vaan tarkemmin sanottuna RF-4E Phantom II. Tiedustelukone siis. Huppista, miksiköhän ihmeessä tämmöinen pikkuseikka on jätetty kertomatta, kuten myöskin se, että kyseinen kone luultavasti kantoi huippuluokan tiedusteluvarustusta, jolla on mahdollista saada kuvaa yli 100km päästä? Aivan turha ruikuttaa, jos saat verisen nokan kun menet naapurisi pihalle räpsimään kamerallasi kuvia naapurin asunnosta. Kannattaisi varmaan olla menemättä provoisoimaan ja loukkaamaan toisen osapuolen yksityisyyttä. Niin, mikäli siis tarkoituksesi ei nimenomaisesti ole saada aikaan tappelua.

Kolmas huomio on, että F-4 hävittäjästä on lukuisia versioita, jotka on nimenomaisesti tehty miehittämättömiksi lentokoneiksi. Miehittämättömän lennokin käyttäminen voisi selittää, miksi lentäjiä ei ole lainkaan löydetty ja toisaalta, miksi näin törkeään provokaatioon uskalletaan ryhtyä. Eipähän ainakaan uhrattu ketään oikeata ihmistä, jos jälkikäteen alkaa asiasta tulla puhetta totuuden paljastuessa.

Neljäs huomio on, että tuskin on sattumaa, että "uutis"virtaa Syyrian ja Iranin ympärillä on alettu lisäämään paitsi tulevaa hyökkäystä pohjustaen, mutta myöskin, jotta ihmismassojen huomio kiinnittyisi pois EU:n massiivisista ongelmista velkapyramidiponzihuijaus-rahajärjestelmäänsä ja ylivelkaantumiseen liittyen. Mitäpäs siitä, että Espanja tarvitsee yli sata miljardia euroa suoraa rahaa ja heti, hei, joku lentokone ammuttiin alas juuri ja sota uhkaa?!?

Pohtikaapa sitäkin, miksi media ei uutisoi, että Syyrian turvallisuusviranomaiset ovat pidättäneet 40 Saksan kansalaista aseiden salakuljetuksesta? Mitä veikkaatte, että vaikkapa Venäjä tuumaisi, jos kävisi ilmi, että Suomen tai Viron kansalaiset salakuljettaisivat aseita tsetseenitaistelijoille? "Ihan ok juttu hei, tämmöstä sattuu, ei varmaan liity mitenkään taisteluihin Tsetseniassa, ette varmaan ole mitenkään sekaantuneet niihin..." Juupajuu.

Ilmeisesti valtamedian kautta ei ole saatavissa kovinkaan luotettavaa ja kriittistä uutisointia Syyriaan liittyen, joten asioista kiinnostuneiden pitää turvautua muihin lähteisiin. Facebookin käyttäjille yksi kohtuullisen hyvä lähde on tämä sivu. Uutispalveluista suosittelen Russia Today:ta ja Al-Jazeeraa. Muistakaa, että maailmanhistoria on täynnä salaliittoja, etenkin mitä tulee sotien syttymiseen.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tuttu sivusto varmasti sinulle, mutta verkkomedia.org uutisoi näistä aika kattavasti ja samalla päivittelee valtamedian hiljaisuutta. www.verkkomedia.org

Samalla artikkelitoive, saat poistaa kun vaan olet lukenut. Win 7 ja tietoturva(uhat) ja niiden ratkaisut :-)