17. kesäkuuta 2011

Missä viipyy todellinen mikroravinnetutkimus?

Kirjoitin itse reilu vuosi sitten blogissani "Vitamiineista, hivenaineista ja ravinnosta", sekä reilu puolisen vuotta sitten vielä "Terveyttä ja pitkää ikää D-vitamiinista". Nyt törmäsin netin kautta vielä yhteen kirjoitukseen aihepiiriin liittyen, nimittäin "Lastenlääkäri: Lasten D-vitamiinin saantisuositusta nostettava", joten eiköhän ole taas aika sivuta hieman asiaa.

Itseäni ihmetyttää kaiken tämän tiedon ja vähäisen keskustelun lomassa se, miksei näitä asioita ihan aikuisten oikeasti vain testata yksinkertaisella menetelmällä:

Otetaan ryhmä vastasyntyneitä lapsia, ryhmä kouluikäisiä, ryhmä aikuisia ja ryhmä vanhuksia. Jokainen ryhmä jaetaan neljään osaan. 1-osa ei saa mitään, 2-osa saa lumepillereitä, 3-osa saa ravintolisiä suositusten mukaan ja 4-osa saa ravintolisiä moninkertaisesti suositusten mukaan (vaikkapa 1/3 siitä annoksesta, jolla myrkytysoireita voi alkaa ilmenemään). Ravintolisien pitäisi kattaa paitsi vitamiinit, kivennäis- ja hivenaineet, myöskin tärkeitä rasvahappoja jne. ja miksipäs ei myöskin vaikkapa maitohappobakteereita jne. Siis kattava paketti. Ihan oikeasti kattava paketti. Ei mikään normaali "Multitabs" vaan sellainen pilleri/litkusetti, että sieltä varmasti löytyy kaikki mikroravinteet, joita ihminen tarvitsee.

Sitten istutaan alas ja odotellaan vaikkapa vuosi. Sitten verrataan, miten terveitä ihmiset missäkin ryhmässä ovat olleet. Sitten voidaan taas istua alas ja odotella vaikkapa 5 vuotta ja taas tutkia ihmisten terveys ja taas istua alas ja odotella vaikka 25 vuotta ja tutkia terveys. Yksinkertainen koe siis pohjimmiltaan.

Ei pitäisi maksaa edes paljon, koska ravintolisät ovat bulkkitavarana ostettuna melko halpoja. Luultavasti vapaaehtoisia riittäisi, varsinkin jos vaikkapa valtio tyrkyttäisi ko. tutkimusta neuvoloiden ja Kelan tms. kautta ihmisille. Kansanterveydellisesti kullanarvoista tietoa voitaisiin saada kerralla huimasti (ja luultavasti pikkusummalla verrattuna siihen, mitä rahaa kuluu ravinnepuutosten aiheuttamien sairauksien hoitoon).

Voisi olla mielenkiintoista katsoa lopputulosta. Vaikkapa sitä, montako pistettä korkeampi äo ja vähäisempi sairastuvuus tavanomaisiin massatauteihin (flunssat, vatsataudit, jne.) olisi vaikkapa niillä, jotka ovat vauvasta (tai jo äidin raskausaikana) asti saaneet ylenmäärin mikroravinteita. Tai missä määrin ylenmäärin mikroravinteita saaneilla esiintyy Alzheimerin tautia tai osteoporoosia suhteessa "ei mitään" saaneisiin. Siitä voisi sitten tehdä tietyt kansanterveydelliset johtopäätöksetkin ja säästää valtion tasolla huimasti rahaa sairauksien ehkäisyn kautta.

Mutta - saanko arvata? Tuollaista tutkimusta ei voi tehdä, koska siihen "ei saada lupaa" joltain byrokratiavirastolta. Tuollaista tutkimusta ei voi tehdä, koska "ravintoaineympyrän mukaisesti syöden saa kaiken tarvitsemansa". Tuollaista tutkimusta ei voi tehdä, koska "on epäeettistä tehdä kokeita lapsilla". tms.jne. Sen sijaan tehdään pienenpientä nollatutkimusta pienillä erityisryhmillä ja minimaalisilla mikroravintoannoksilla ja yksi mikroravinne kerrallaan - jos tehdään. On se hienoa, että valtio ja viranomaiset "suojelevat" taas meitä...

6 kommenttia:

  1. Hyviä pointteja, mutta voisit luopua fraasista "aikuisten oikeasti". Se syö sinulta uskottavuutta etenkin kun sitä on jo blogissasi huomattavia määriä toistettu.

    VastaaPoista
  2. D-vitamiinin vuorokautinen turvaraja (suurin terveydelle turvallinen määrä)on Suomessa 50 mikrogrammaa (yli 10-vuotiailla).
    http://yle.fi/uutiset/terveys_ja_hyvinvointi/2011/01/d-vitamiinia_suositellaan_aikuiseksi_asti_2274832.html

    Harvardin yliopiston mukaan taas monet (erityisesti tummaihoiset ja Yhdysvaltojen pohjoisosissa talvensa viettävät) tarvitsisivat D-vitamiinia 3000-4000 IU yksikköä päivässä. 3000-4000 IU:ta vastaa vastaa 75-100 mikrogramman D-vitamiinin annostusta.


    Harvardin sivuston ja suomalaisen D-vitamiinin turvarajan välillä on siis erittäin suuri ristiriita. Suomihan on samalla leveysteella kuin Alaska, joten tuskin Auringon vaikutuksellakaan voidaan selittää tuota ristiriitaa:

    "Multivitamin with Extra Vitamin D (For Most People)
    A daily multivitamin, multimineral supplement offers a kind of nutritional backup, especially when it includes some extra vitamin D. While a multivitamin can't in any way replace healthy eating, or make up for unhealthy eating, it can fill in the nutrient holes that may sometimes affect even the most careful eaters. You don't need an expensive name-brand or designer vitamin. A standard, store-brand, RDA-level one is fine for most nutrients—except vitamin D. In addition to its bone-health benefits, there's growing evidence that getting some extra vitamin D can help lower the risk of colon and breast cancer. Aim for getting at least 1,000 IU of vitamin D per day; multiple vitamins are now available with this amount. (Many people, especially those who spend the winter in the northern U.S. or have darker skin, will need extra vitamin D, often a total of 3,000 to 4,000 IU per day, to bring their blood levels up to an adequate range. If you are unsure, ask your physician to check your blood level.) Look for a multivitamin that meets the requirements of the USP (U.S. Pharmacopeia), an organization that sets standards for drugs and supplements."
    http://www.hsph.harvard.edu/nutritionsource/what-should-you-eat/pyramid-full-story/index.html

    "Suomessa D-vitamiinin turvaraja on kymmeneen ikävuoteen saakka 25 mikrogrammaa ja tätä vanhemmille 50 mikrogrammaa vuorokaudessa. Yhdysvalloissa aikuisten turvaraja nostettiin marraskuussa kaksinkertaiseksi eli 100 mikrogrammaan.
    YLE Uutiset"
    http://yle.fi/uutiset/terveys_ja_hyvinvointi/2011/01/d-vitamiinia_suositellaan_aikuiseksi_asti_2274832.html

    VastaaPoista
  3. Ihmisen evoluutiotarina ja samalla myös ihmisen ihonvärin evoluutio voidaan mykyään selittää tieteen keinoin. Hyvinkin kattavasti.

    Harvardin tutkimustulokset ovat ihan oikeassa. En jaksa lähteä tähän kirjoittamaan koko selvitystä, koska ei vaan olisi tarpeeksi tilaa ja foorumikin olisi täysin väärä.

    Palaan asiaan myöhemmin, mutta toisaalla ja kyllä. Auringon UV-säteily on määräävässä asemassa.

    VastaaPoista
  4. Libertaarimaailmassa varmaan voitaisiinkin tehdä vaikka mitä kokeita ihmisillä. Itse olen ainakin sitä mieltä, että kyllä ne nykyihmisen eettiset koodit estävät ehdottamasi kokeilut.
    Lapsilta ei edes voida kysyä lupaa.
    Antaisitko sinä lapsesi kokeiluun, joka voisi johtaa hänen kuolemaansa tai vakavaan vaurioitumiseen ilman lapsesi lupaa?

    VastaaPoista
  5. > Antaisitko sinä lapsesi kokeiluun,
    > joka voisi johtaa hänen
    > kuolemaansa tai vakavaan
    > vaurioitumiseen ilman lapsesi
    > lupaa?

    En. Mikroravinnetutkimus ei tuollaista vaaraa aiheuttaisi kylläkään.

    VastaaPoista
  6. Saatan olla väärässä, mutta ei taida olla ihan yksi tai kaksi terveysintoilijaa, jotka ovat fataalisti tuhonneet maksansa/munuaisensa ihan terveyskaupan ravinnelisillä?

    VastaaPoista