10. marraskuuta 2010

Ohjus laukaistu 35km päästä Los Angelisista - media ei reagoi

Yleannossa kerrottiin (tosin hyvin myöhään), että oli havaittu "Outo savuvana Los Angelesin taivaalla". Savuvana? Halloo! Kyseessä oli ohjuslaukaisu. Ilmeisesti sukellusveneestä ammuttavan ballistisen ohjuksen laukaisu. Viranomaiset yrittävät selittää, että mitään hätää ei ole, eikä kyseessä ole ohjus. Tietenkään viranomaiset eivät osaa sanoa, mikä sitten olisi kyseessä. Sen sijaan asiantuntijat ovat varmoja, että kyseessä oli ohjus.

Tuntematon taho ampuu mannertenvälisen (?) ballistisen (ydin?) ohjuksen (ydin?)sukellusveneestä alle 40km päässä USA:n miljoonakaupungista...eikä media reagoi! Kansalaiset eivät reagoi. Markkinat eivät reagoi.

Onko maailma mennyt hulluksi? Ei, ainoastaan kognitiivinen dissonanssi ja torjuntareaktio on iskenyt ihmisille päälle.

Koettakaapa nyt ajatella asioita ihan rauhassa ja miettiä vähän, mitä on tapahtunut.

15 kommenttia:

  1. Niin, mietitäänpä vähän, mitä tapahtui. Voidaan joko seota tai olla sekoamatta.

    Asiantuntijoita on useita ja kaikilla on mielipiteensä.

    Tässä oli kuitenkin paras juttu, jonka löysin. Ei huutelua, vain vastaavia todisteita vastaavista tapauksista, joista JOKAINEN ON LENTOKONE.
    http://uncinus.wordpress.com/2010/11/09/4/
    Vau, maailma on täynnä ohjuksia!

    Lue jatkossakin vain se ensimmäinen uutinen, joka tukee paranoiaasi. Jos se ei tue sitä, niin etsi toinen. Hyvin hoidettu.

    VastaaPoista
  2. Kovin monella ei ole tuollaisia ohjuksia ampua. Olisiko Kiina tehnyt testilaukaisun läntiselle Tyynellemerelle päin?

    VastaaPoista
  3. > Tässä oli kuitenkin paras juttu,
    > jonka löysin. Ei huutelua, vain
    > vastaavia todisteita vastaavista
    > tapauksista, joista JOKAINEN ON
    > LENTOKONE.

    Muuten hyvä, mutta nuo olivat valokuvia, eivät videokuvaa.


    > Lue jatkossakin vain se
    > ensimmäinen uutinen, joka tukee
    > paranoiaasi. Jos se ei tue sitä,
    > niin etsi toinen. Hyvin hoidettu.

    Jos olisit lukenut antamani linkin, niin olisit löytänyt tämän:

    "Doug Richardson, the editor of Jane’s Missiles and Rockets, examined the video for the Times of London and said he was left with little doubt.

    "It’s a solid propellant missile," he told the Times. "You can tell from the efflux [smoke]."

    Richardson said it could have been a ballistic missile launched from a submarine or an interceptor, the defensive anti-missile weapon used by Navy surface ships."

    VastaaPoista
  4. "Muuten hyvä, mutta nuo olivat valokuvia, eivät videokuvaa."
    Eihän noilla olekaan mitään yhteistä. Jos noita muita olisi kuvattu videolle, niin ne näyttäisivät varmasti täysin erilaisilta.

    Mielipiteitä on nyt monta, mutta ohjuksesta tässä nyt ei taida olla kyse. Ohjuksen jälki näyttää tältä, huomaa esim. LIEKKI ennen savua:
    http://www.air-and-space.com/20061214_VAFB_Delta-II_NRO.htm

    Miksei ohjusta seurattu? Päättyikö sen reitti mihinkään? Hajosiko sen takia mitään? Lentokone se oli, keksi seuraava hätäilyn aihe.

    VastaaPoista
  5. > Mielipiteitä on nyt monta

    Niin, maailman arvostetuimman sotilasalan asiantuntijatahon ohjusasiantuntijan ANALYYSI on hieman uskottavampi kuin sinunlaisesi amatöörin MIELIPIDE. Et ilmeisesti ymmärrä eroa asiantuntijalausunnolla ja omalla henkilökohtaisella mielipiteelläsi.

    > Miksei ohjusta seurattu?
    > Päättyikö sen reitti mihinkään?

    Ilmeisesti se näytti katoavan, eli lentävän niin korkealle, ettei sitä enää näkynyt.

    VastaaPoista
  6. Toistaiseksi kaikki on spekulaatiota. Kyseessähän saattaa olla myöskin USA:n oman ohjustorjuntajärjestelmän salainen testaus paikan päällä.

    Ihmettelen suuresti sitä, että ko. "ohjus" muka katoisi eikä tiedettäisi, mihin se on lentänyt. Jos näin on, on USA:n sotilaallinen tutkapeitto paljon heikompi kuin kukaan (terroristit poislukien) haluaisi kuvitellakaan.

    VastaaPoista
  7. > Ihmettelen suuresti sitä, että
    > ko. "ohjus" muka katoisi eikä
    > tiedettäisi, mihin se on
    > lentänyt.
    > Jos näin on, on USA:n
    > sotilaallinen tutkapeitto paljon
    > heikompi kuin kukaan
    > (terroristit poislukien)
    > haluaisi kuvitellakaan.

    HAHAHHAHAHAA!

    911 jälkeen NIMENOMAAN seliteltiin, että voi kamalaa, kun emme edes tienneet koneiden olevan tulossa kunnes osuivat Pentagoniin, koska emme pystyneet seuraamaan niitä (juu, vaikka meillä oli tutkia ja NORAD jne. jne.). Emmekä pystyneet sitä ehkäisemään. Voivoivoi.

    Eli: Joko sinun on myönnettävä, että 911 selitykset jenkkien osalta olivat paskaa ja tutkaverkko jne. toimi hyvin todellisuudessa (miksi valehtelisivat?) TAI sinun on myönnettävä, että tutkaverkko on oikeasti paska (miksi valehtelisivat siitä?).

    Niin tai näin, looginen johtopäätös siitä on aika ilkeä, eikös totta?

    Joko jenkit valehtelevat oman tutkaverkkonsa ja puolustusvalmiutensa kyvystä ja todellisuudessa se on paska...TAI kyseessä on tietoinen vale omien toimenpiteiden salailemiseksi.

    VastaaPoista
  8. Ei niin kauaa sitten, tais olla viimme vuonna mtv3 näytti uutisten päätteeksi lentokoneen jättövanoja iltaruskossa, niitä pidettiin uutisessa ufoina.

    Losin "ohjus" on myös lentokone, sitä faktaa puoltaa "ohjuksen" hidas vauhti, sekä ohjuksiin liittyvän kirkkaan peräliekin puuttuminen.

    Lentokone, sopiva kuvakulma, iltarusko ja normaalia ehkä paksumpi jättövana, plus herkkä mieli, ja soppa on valmis citycowboyn pienessä mielessä.

    VastaaPoista
  9. Luettavaa kaupunkilaisille jotka eivät edes näe taivasta "Jet contrails from some angles look like missile trails" ttp://uncinus.wordpress.com/2010/11/09/4/ Eräskin kaupunkicowboy kyseli kerran tohkeissaan, "mikähän se oli", kun oli ehtoolla nähnyt lännen punertavan taivaan ;D

    Jansson on ilmeisesti psykologian opiskelija, joka tekee lopputyötään meillä netin anoilla. Lopputyön nimi tullenee olemaan, "Verkostoitumisen vaikutus ihmisen maailmankuvaan".

    VastaaPoista
  10. Niin, maailman arvostetuimman sotilasalan asiantuntijatahon ohjusasiantuntijan ANALYYSI on hieman uskottavampi kuin sinunlaisesi amatöörin MIELIPIDE. Et ilmeisesti ymmärrä eroa asiantuntijalausunnolla ja omalla henkilökohtaisella mielipiteelläsi.

    Oletko samaa mieltä kun asiantuntija on nobelin voittanut Krugman tai joku ilmastoasiantuntija?

    Vai väitätkö olevasi pätevämpi kuin esim. Krugman?

    VastaaPoista
  11. Tässä tietoa mystisestä ohjuslaukaisusta:

    http://nwohavaintoja.blogspot.com/2010/11/mystinen-ohjus-oli-usasta-ammuttu-kohti.html

    Näyttää siltä, että asia on monimutkaisempi kuin miltä aluksi näytti. Jimillä oli eilen dokumentti näistä asioista:

    http://www.ruutu.fi/video?vt=video_episode&vid=275001

    VastaaPoista
  12. Älä vain kiinnitä mitään huomiota siihen, että videon kuvanneen helikopterilentäjän mukaan hän seurasi vartin verran tuota vanaa. Mannertenvälinen ohjus pyyhkäisisi tuossa ajassa Atlantin yli. Pirun nopea helikopteri...

    Ei siis taida sullakaan olla kaikki spartalaiset Thermopylaissa...

    VastaaPoista
  13. Tiesitkö, että 1991 USS Jarret ampui Phalanx-tykeillään USS Missouria vastaan ammuttuja ohjuksia. Se ampui Missouria. HMS Gloucester ampui Sea Dart ohjuksilla toisen ohjuksen alas, toinen hävisi mereen.
    Tiedät varmaan mistä on kyse?

    VastaaPoista
  14. Tiesitkö, että 1991 USS Jarret ampui Phalanx-tykeillään USS Missouria vastaan ammuttuja ohjuksia. Se ampui Missouria. HMS Gloucester ampui Sea Dart ohjuksilla toisen ohjuksen alas, toinen hävisi mereen.
    Tiedät varmaan mistä on kyse?

    Huuhaa koko juttu, mut tuo Missouri juttu ja Triomphantin ja Vanguardin kosketus ovat totta.

    VastaaPoista
  15. PS. USA:n laivasto antoi etukäteen varoituksen, jossa se vaati aluksia ja lentoliikennettä pysymään poissa ko. alueelta ko. aikana sotilasharjoitusten vuoksi. SILTIKÄÄN jostain syystä USA:n viranomaiset eivät muka tiedä, mitä siellä tapahtui. Uskottavaako? HAH.

    http://www.groundzeromedia.org/wp-content/uploads/2010/11/Grail.jpg

    http://www.scribd.com/doc/42399715/NtM-45-2010

    VastaaPoista