13. elokuuta 2009

Ylenanto kiihottaa kansanryhmää kohtaan

Yleisradio kirjoittaa:"...älykkyys vaihtelee yksilöstä toiseen ja myös roduissa on eroa...Kuusi parhaiten oppivaa rotua ovat paremmuusjärjestyksessä: skotlanninpaimenkoirat, villakoirat, saksanpaimenkoirat, kultaiset noutajat, dobermannit ja shetlanninpaimenkoirat ja labradorin noutajat."

Suomalainen bloginpitäjä on saanut syytteet ja tuomion, koska hän kertoi blogissaan tutkimustuloksista, joiden mukaan eri ihmisrotujen välillä on havaittu selkeitä eroja älykkyydessä ja käytöksessä. Näin ollen, mikäli eläisimme loogisesti toimivassa oikeusvaltiossa, pitäisi myös Yleisradion saada nyt syytteet ja tuomio kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan. Sillä, että kyseessä on tutkimustietoon perustavan faktan esille tuominen, ei oikeustapauksen mukaan merkitse mitään, tuomio pitää silti tulla.

Voisiko muuten joku selittää, miksi pidetään itsestään selvänä, että eri koirarotujen, hevosrotujen, nautarotujen, kissarotujen jne. välillä on selkeitä, havaittavia eroja, mutta kun vastaavaa sanotaan ihmisroduista, seurauksena on automaattisesti syytteet ja tuomio?

Voisiko joku myös selittää, miksi samaan aikaan väitetään, että ihmisrotuja ei ole olemassakaan ja samaan aikaan väitetään, että on rotusyrjintää ja rikollista kiihottaa jotain rotua kohtaan?

Voisiko joku viimeinkin selittää, miksi Yleisradio ei taida koskaan saada syytettä kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan, mutta Mikko Ellilä sai?

11 kommenttia:

  1. Mahtavaa. Huonoin kirjoitus ehkä ikinä :D

    Natsit olisivat onnistuessaan voineet kehittää ihmisrotuja kuten ihminen on kehittänyt koirarotuja eri tarkoituksiin ja satunnaisista esteettisistä syistä. Itse asiassa natsien työ olisi ehkä mahdollistanut sen, että Tatu Vanhasen ja kavereiden hatusta vedetty "tutkimus" olisikin ehkä ollut pätevä. Penteleen natsit, olisivat nyt vain jääneet valtaan, niin kaikki olisi paremmin.

    Eipäs, kun hetkinen. Siis ihonväri ei määrääkään älykkyyttä? Ja köyhissä maissa syntyy sattumalta enemmän alemman älykkyyden omaavia nuoria, jotka ovat kyllä jo sikiövaiheesta alkaen saaneet kaikki tarvittavat ravintoaineet henkiseen kehittymiseensä? Eiku?

    Hyvä provo toki, mutta laatu on taisi jäädä hyllylle. Vanhasen ja Lynnin metodologia on lytätty täysin ja syystä. Hyvä se on todeta, että barbadoslaiset ovat tyhmiä ihonvärinsä takia, jos kaverit mittaavat 9-vuotiaiden testituloksia :D

    Kysymys kuuluu: Pidätkö SINÄ eri ihmisrotuja lähtökohtaisesti älykkyystasoltaan erilaisena? Oletko evoluution huipulla, kun olet valkoinen?

    VastaaPoista
  2. > Natsit

    Natsikortti.


    > olisivat onnistuessaan
    > voineet kehittää
    > ihmisrotuja

    Miten sellaista voi kehittää, mitä ei ole olemassakaan? Vai onko rotuja?


    > kuten ihminen on
    > kehittänyt koirarotuja
    > eri tarkoituksiin

    Eikö neekerien fysiologia sovellu paremmin kuumaan ja kovaan auringonpaisteeseen kuin valkoihoisen? Eikö luonto ole vuosimiljoonien aikana kehittänyt ihmisille rotuja?


    > Tatu Vanhasen ja
    > kavereiden hatusta
    > vedetty "tutkimus"
    > olisikin ehkä ollut
    > pätevä.

    Se, että sinä kutsut sitä hatusta vedetyksi tutkimukseksi, ei muuta sitä tosiasiaa miksikään, että kyseessä oli täysin asiallinen tutkimus, jonka tuloksia ei ole missään kumottu, vaan päinvastoin, ne vastaavat muita tutkimuksia samasta asiasta. Mahtaa harmittaa?


    > Penteleen natsit,
    > olisivat nyt vain jääneet
    > valtaan, niin kaikki
    > olisi paremmin.

    Natsikortti x2.


    > Eipäs, kun hetkinen. Siis
    > ihonväri ei määrääkään
    > älykkyyttä?

    Idioottina siis luulet, että neekereissä ja valkoisissa ainoa ero on ihonVÄRI? Et siis tunne mitä muita eroja näiden rotujen edustajilla on? Oletko katsonut esim. kuvia albiinoneekereistä ja valkoihoisista? Et ole. Tai et vain tajua mitään.


    > Kysymys kuuluu: Pidätkö
    > SINÄ eri ihmisrotuja
    > lähtökohtaisesti
    > älykkyystasoltaan
    > erilaisena?

    Rotujenväliset älykkyysosamääräerot ovat tieteellisen tutkimuksen osoittama fakta. Kysymyksesi on aivan yhtä mielipuolinen kuin kysymys siitä, pidätkö SINÄ maapalloa littanana vaiko pallomaisena...

    Tämä ei tietenkään sinällään liity mitenkään itse asiaan. Harmittaako muuten, kun et osaa itse asiaan sanoa mitään? Harmittaako, kun et osaa selittää, miksi toinen saa syytteet rotuerojen julkituomisesta ja toinen ei, etkä kykene selittämään sitä millään? Harmittaako, kun samaan ääneen puhutaan rotusyrjinnästä ja siitä, ettei rotuja ole, etkä kykene sitäkään selittämään millään?

    Syytäkin olisi.

    VastaaPoista
  3. Darwin jo todisteli että neekerit ja muut heikommat rodut tulevat häviämään. Aatu toteutti sitten Darwinin oppia. Tatu ja markus vahvisti että Darwin oli oikeassa.

    VastaaPoista
  4. Neekerien ja valkoisten välistä älykkyyseroa ei ole kunnolla pystytty testaamaan. Tämä johtuu siitä, että älykkyystesteissä pärjää huomattavasti paremmin, jos on aiemmin elämässään pähkäillyt samantyyppisiä ongelmia kuin mitä älykkyystesteissä on. Joku koko ikänsä puskassa asunut neekeri (tai valkoihoinen) ei millään voi pärjätä testeissä yhtä hyvin kuin mitä normaali peruskoulun käynyt henkilö.

    Jossain määrin toki älykkyyseroja pystytään testaaman Yhdysvalloissa asuvien neekerien ja valkoisten välillä. Siellä neekerit ovat käyneet kouluja. Tosin tässäkin tapauksessa on hieman epätieteellistä tehdä testejä, koska neekereiden heikompaan menestykseen vaikuttaa myös heidän erilainen kulttuurinsa (joka tosin osittain johtuu heidän heikommasta älykkyydestään).

    En siis kiistä etteikä neekereiden ja valkoisten välillä olisi älykkyyseroja, mutta mitenkään tieteellisen tarkasti niitä ei oikein pysty mittaamaan. Testit täytyisi tehdä siten, että neekerit eristettäisiin heti syntymästään lähtien neekerikulttuurin vaikutteilta.

    Kulttuuriset meemit kuitenkin vaikuttavat ihmisiin melko paljon. Sen näkee ihan vertailemalla eurooppalaisiakin kansoja.

    VastaaPoista
  5. Suomalaisten älykkyystesteistä saamat tulokset ovat merkittävästi nousseet viimeisen 100 - vuoden aikana. Väitätkö että suomalaisissa on tapahtunut evoluutiota ja älykkyysgeenien määrä väestössä on lisääntynyt?

    VastaaPoista
  6. > älykkyystesteissä pärjää
    > huomattavasti paremmin,
    > jos on aiemmin elämässään
    > pähkäillyt samantyyppisiä
    > ongelmia kuin mitä
    > älykkyystesteissä on.

    Paskapuhetta, nykyään käytetään ns. kulttuurivapaita testejä ja niissäkin neekerit pärjäävät valkoihoisia heikommin.


    > Suomalaisten
    > älykkyystesteistä saamat
    > tulokset ovat
    > merkittävästi nousseet
    > viimeisen 100 - vuoden
    > aikana.

    Lähde?
    Aika hupaisaa sikäli, että kulttuurivapaita testejä tosin ei ole ollut noin kauan aikaa, eikä koko älykkyysosamäärätestausta, joten taidat puhua täyttä paskaa.

    VastaaPoista
  7. Ovatko koirat tai muut eläimet määritelty laissa "kansanryhmäksi"? Oma veikkaukseni on että ei. "Ylenanto" ei siis ole syyllistynyt kiihotukseen kansaryhmää kohtaan. Korjaa toki jos olen väärässä.

    VastaaPoista
  8. "> älykkyystesteissä pärjää
    > huomattavasti paremmin,
    > jos on aiemmin elämässään
    > pähkäillyt samantyyppisiä
    > ongelmia kuin mitä
    > älykkyystesteissä on.

    Paskapuhetta, nykyään käytetään ns. kulttuurivapaita testejä ja niissäkin neekerit pärjäävät valkoihoisia heikommin."

    Väitteeni ei muutu paskapuheeksi vaikka sanoisit niin. Vaikka testit ovat kulttuurivapaita, niin se ei tarkoita, etteikö niiden tekemisessä olisi hyötyä matemaattisesta ajattelukyvystä. Jos ei ole koko elänsä aika joutunut pähkäilemään matemaattisia ongelmia, niin testimenestys on paljon heikompi.

    Kokeile vaikka itse miten testitehtävien tekeminen "nostaa älykkyyttä". Toki tässäkin asiassa pätee laskevan rajahyödyn käsite. Tarpeeksi kun harjottelee, niin testimenestys ei siitä parane ellei vaihda päätä.


    Suomalaisten keskimääräinen älykkyys on tosiaan kasvanut ajan mittaan jopa "kulttuurivapaissa" älykkyystesteissä. Tämä johtuu toisaalta siitä, että nykyään kaikki ihmiset joutuvat koulussa pähkäilemään matemaattisia pulmia - ja toisaalta siitä, että heikko ravinto ei rajoita aivojen kehitystä

    VastaaPoista
  9. > Väitteeni ei muutu
    > paskapuheeksi vaikka
    > sanoisit niin.

    Ei, se on sitä jo ennestään, koska väitteillesi ei ole mitään todisteita olemassa. Siksi et niitä edes yritä esittää lähteinäsi.

    Kuten sanottu, testejä ei ole sataa vuotta edes tehty Suomessa eikä muuallakaan, koska niitä ei ole ollut olemassakaan niin pitkään. Testien kulttuurivapaus tarkoittaa juurikin kulttuurivapautta. Se, että Aasian viidakon keskeltä revitty ihminen saa testeistä keskimäärin selvästi paremman tuloksen kuin Afrikan viidakon keskeltä revitty ihminen, kertoo karua kieltään eri rotujen älykkyyseroista.

    Näistä asioista on turha alentua väittelemään sen enempää. Palataan asiaan, kun vaikkapa Tatu Vanhasen & kumppaneiden löydökset on kumottu...mikä lienee melko vaikeaa, koska tähän mennessä kukaan ei ole siinä onnistunut.

    VastaaPoista
  10. Ei ole olennaista, onko roduilla älykkyydessä eroja vai ei. Olennaista on, että jos ihmisroduilla väitetään sellaisia olevan, siitä tulee viranomaisten vaino niskaan, mutta jos eläimillä väitetään sellaisia olevan, niin se todetaan itsestään selvänä asiana. Suomalainen oikeusjärjestelmä tekee toki muutenkin itsestään täysin pellen, kun se tuomitsee ihmisiä heidän sanomisiensa perusteella.

    Mitä tuomioita antavien oikeuden puheenjohtajien sun muiden oikeusoppineiden päässä mahtaa oikein liikkua? Siis ihan oikeasti, mitä siellä liikkuu, kun nuija kopahtaa pöytään ja he tietävät lähettävänsä ihmisen vaikkapa vankilaan vain siksi, että tämä toi julki mielipiteensä? Nukkuvatko nämä tuomarit yönsä hyvin? Minä en nukkuisi.

    VastaaPoista
  11. Kai sentään tiedät, ettei laissa puhuta mistään roduista. Se, että toimittajat oikovat mutkia ja puhuvat rotusyrjinnästä, ei tarkoita, että ihmisrodut olisivat biologisessa mielessä olemassa oleva käsite. Siitä olen samaa mieltä, että surkeidenkaan tutkimusten tuloksien esittämisen ei sinänsä tulisi olla rangaistavaa. Oleellista on, mitä toimenpiteitä suosittaa tuloksien pohjalta.

    ps. tuntuu myös, että natsikortti-kortista alkaa tulla surkuhupaisuuksiin asti käytetty muka-argumentti näissä keskusteluissa

    VastaaPoista