4. elokuuta 2009

Tuulivoiman terveysriskeistä lisää tietoa

MTV3 uutisoi, että Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan tuulivoimaloiden läheisyydessä asuminen voi aiheuttaa mm. sydänsairauksia, tinnitusta, paniikkikohtauksia, migreeniä ja unihäiriöitä, sekä myöskin aiheuttaa painajaisia ja muita häiriöitä lapsilla sekä häiritä nuorten kehitystä. Syynä ovat tuulivoimaloiden aiheuttamat voimakkaat matalataajuiset äänet.

Olen itsekin kirjoittanut aikaisemmin blogissani, että tuulivoima on vaarallista. Tuulivoima lisäksi tappaa söpöjä eläimiä.

Koska punaviheituhippihörhöjen mielestä on kaikessa ihmisten toiminnassa noudatettava varovaisuusperiaatetta, olisi siis kaikkien tuulivoimaloiden rakentaminen välittömästi kiellettävä, kunnes voidaan osoittaa, etteivät ne varmasti aiheuta vaaraa ihmisille ja luonnolle. Tietenkään punaviherituhippihörhöt eivät ole vaatimassa tuulivoimaloiden rakentamisen keskeyttämistä tai lisätutkimuksia aiheesta, koska he ovat niin epäloogisia. Niin ja olisihan se ikävä särö heidän punavihreälle maailmankuvalleenkin. Itsepetoksessa eläminenkin voi olla vaikempaa, jos oman maailmankuvan hauraus hyppii silmille.



PS. Aika mielenkiintoista lukea samaan aikaan siitä, miten Las Vegasissa on asennettu valheellisia pankkiautomaatteja rikollisten toimesta, sekä siitä, että pankkiautomaatteja on ilmeisesti takaportitettu haittaohjelmalla, sekä siitä, että Nordean maksuautomaatit reistailevat ja niitä joudutaan ottamaan pois käytöstä ja päivittämään... ;-)

7 kommenttia:

  1. Olipas näppärästi sanailtu. Sain aikamoisen naurukohtauksen kun luin että toisen kappaleen : )

    VastaaPoista
  2. Kyseinen "tutkija" ei ainakaan google scholarin tai ISI web of knowledgen mukaan ole julkaissut missään merkittävässä tieteellisessä julkaisussa. Vuodelta 2006 löytynyt "artikkeli", jossa hän käsittelee samoja asioita, on kotikutoisuudessaan lähinnä sympaattinen.

    VastaaPoista
  3. On se hupaisaa miten vihreät valheet taas koettavat mädättää tosiasioita ja järkevää keskustelua. Kyseinen tutkija, Nina Pierpont, saa aikaan 800 tulosta Google Scholarissa...hyvä yritys siis sulta.

    VastaaPoista
  4. hmm...
    http://scholar.google.fi/scholar?start=0&q=kirjoittaja:n-pierpont&hl=fi

    23 osumaa, joista 2 on kyseisen Pierpontin kirjoittamia, joista kumpikaan ei ole tieteellisestä lehdestä. Hyvä yritys kertakaikkiaan.

    VastaaPoista
  5. Varovaisuusperiaate ei edellytä, että pitäisi olla kasapäin näyttöä vaaroista, riittää, että on epäilys, jota ei ole voitu varmuudella kumota.

    VastaaPoista
  6. Eli haluat noudattaa varovaisuusperiaatetta viherekopunahippihörhöjen kannattamissa hankkeissa, mutta et muissa, kuten ydinvoimassa?

    Tämän nojalla tieteen puolesta puhuva bloggaaja sitten hehkuttaa maikkarin uutisoimaa laadutonta tutkimusta.

    VastaaPoista
  7. > Eli haluat noudattaa
    > varovaisuusperiaatetta
    > viherekopunahippi
    > hörhöjen kannattamissa
    > hankkeissa, mutta et
    > muissa, kuten
    > ydinvoimassa?

    Ei, minusta varovaisuusperiaatetta ei pitäisi noudattaa yhtään missään. Mutta jos ja kun kerran sitä halutaan noudattaa, kuten hörhöt vaativat, niin sitten sitä pitäisi noudattaa tasapuolisesti niin ydinvoimassa kuin tuulivoimassakin, eikä vain ydinvoimassa, kuten hörhöt haluavat.

    VastaaPoista