3. elokuuta 2009

SPR syrjii ja valehtelee viranomaisille

Suomen Punainen Risti on monen suomalaisen mielestä suorastaan pyhimysjärjestö. Ihmiset tuntevat SPR:n mm. mittavasta ja pyytettömästä avustustoiminnasta ja tietysti ensiaputuotteistaan. Totuus on kuitenkin paljon raadollisempi. SPR syrjii ja valehtelee viranomaisille.

Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksessa vuodelta 2008 todetaan sivulla 181:
OA huomautti kuitenkin, että Veripalvelun on syytä tarkistaa ohjeistustaan miesten välistä seksiä koskevasta luovutuskiellosta. Ohjeessa puhutaan homomiesten verenluovutusrajoituksesta, mikä viittaa virheellisesti sukupuoliseen suuntautumiseen.

Juurikin näin. Se, että SPR ja sen Veripalvelu kieltävät homomiehiltä verenluovutuksen, on syrjintää. Verenluovutuskielto ei saa perustua sukupuoliseen suuntautumiseen, vaan ainoastaan jokaisen verenluovuttajan yksilölliseen riskien arviointiin. Riskit ovat samat täysin riippumatta henkilön sukupuolisesta suuntautumisesta, koska sukupuolinen suuntautuminen ei sinällään nosta eikä laske riskiä mihinkään tartuntatautiin. Kukaan mies ei saa esimerkiksi HIV:iä siksi, että harrastaa seksiä nimenomaisesti miesten kanssa, vaan korkeintaan siksi, että harrastaa suojaamatonta seksiä henkilön kanssa, jolla on HIV. Tämän vuoksi vain suojaamattoman seksin harrastaminen voi olla kriteerinä verenluovutuskiellolle, täysin riippumatta siitä, kumpaa sukupuolta seksiä harrastavat ovat.

On käsittämätöntä, että vähemmistövaltuutettu ei ole tähän päivään mennessä puuttunut tähän homomiesten syrjintään ja julkiseen leimaamiseen sukupuolitauteja levittäviksi seksihurjastelijoiksi. Ainiin, vähemmistövaltuutetun toimenkuvaan ei kuulu seksuaalivähemmistöihin liittyvä syrjintä. Vähemmistövaltuutettu ja viranomaiset ylipäätään ovat kiinnostuneita vain, jos kyse on kansantaloudellemme haitallisista loisista, rikollisista ja pummeista, jotka joutuvat "syrjinnän" kohteeksi. Näin asia pitää ymmärtää.

Mikäli SPR ilmoittaisi, ettei se huoli vaikkapa neekerien verta, koska neekereillä esiintyy maailmanlaajuisesti enemmän HIV-infektioita per nuppi kuin mitä valkoihoisilla, niin kyse olisi tietysti heti ykkössivun uutisesta. SPR saisi niskaansa koko Suomen viranomaiskoneiston ja päitä putoaisi syrjintä- ja rasistisyytösten ja syytteiden myötä. Täysin riippumatta siitä, että toki teoriassa keskimääräinen neekeri on suuremmalla riskillä HIV:n kantaja kuin keskimääräinen valkoihoinen ihminen on, joten heidät pitäisi voida aivan samaan tapaan leimata "epäkelvoiksi" verenluovuttajiksi kuin homomiehet, eikä yhtäkään neekeriä saisi tutkia ja tulkita yksilönä missään tapauksessa, aivan kuten ei homomiehiäkään. SPR voi nykyään siis keskiarvoihin ja keskimääräisyyteen ja todennäköisyyksiin vedoten leimata homomiehet ja kieltää heiltä verenluovutuksen, mutta SPR ei voi keskiarvoihin ja keskimääräisyyteen ja todennäköisyyksiin vedoten leimata neekereitä ja kieltää heiltä verenluovutusta.

Vieläkö löytyy joku, joka ei tämänkään rautalankaesimerkin avulla tajua, miten kaksinaismoralistista, tekopyhää ja idioottimaista Suomen viranomaisten toiminta ja julkinen moraali on?

Mutta, mutta, juttu paranee.

Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksessa vuodelta 2008 todetaan sivulla 182:
SPR:n Veripalvelu ilmoitti 5.12.2008, että verenluovutuskiellon perusteena olevan miesten välisen seksin osalta Veripalvelun ohjeistusta on 1.1.2009 lukien tarkennettu siten, kiellon peruste on yksiselitteisesti sukupuolikäyttäytyminen, eikä sukupuolinen suuntautuminen.

SPR siis väittää korjanneensa tuon syrjivän lausunnon ja homomiesten syrjinnän. Mutta, kuitenkin, samaan aikaan SPR:n veripalvelun "Kuka voi luovuttaa?" -sivulta löytyy terveydentilakysely, jota yhä käytetään, jossa selkeästi kysytään:
24. Kysymys naiselle: Onko miehellä, jonka kanssa sinulla on ollut seksiä viimeisen 12 kuukauden aikana, ollut seksiä miehen kanssa?
25. Kysymys miehelle: Onko sinulla koskaan ollut seksiä miehen kanssa?

Niin ikään Sovinko verenluovuttajaksi? -nettisivulla kysytään yhä miehiltä "Oletko harrastanut seksiä miehen kanssa?". Mikäli vastaat "Kyllä", niin ohjelma toteaa, että miesten välinen seksi on pysyvä verenluovutuseste.

Suomen Punainen Risti ja sen Veripalvelu siis ovat paitsi syrjineet ja yhä syrjivät homomiehiä verenluovutuksessa, niin myöskin ovat de facto valehdelleet eduskunnan oikeusasiamiehelle, että he ovat korjanneet ohjeistustaan eivätkä enää syrji homomiehiä.

Tietysti joku voi alkaa vääntämään peistä siitä, onko se enää leimaamista, kun vain kysytään "oletko harrastanut seksiä toisen miehen kanssa" sen sijaan, että kysyttäisiin "oletko homoseksuaali mies".

Ensinnäkin, kertokaapa, onko oikeasti olemassa kovinkin monta sellaista homomiestä, joka ei ole harrastanut seksiä toisen miehen kanssa? No joo, ehkä, voihan heitä toki olla. Mutta tervettä järkeä saa käyttää. Kysymyksen sanamuodoilla kikkailu on samaa luokkaa kuin se, että kysymys "Oletko neekeri ja siksi kelpaamaton meille verenluovuttajaksi" vaihdettaisiin kysymyksen "Onko sinulla tumma iho, käkkärät hiukset, paksut huulet ja vaaleat jalkapohjat ja olet siksi kelpaamaton meille verenluovuttajaksi": Irrelevantti, loukkaava, eikä kerro mitään jokaisen yksilön henkilökohtaisesta riskistä olla tartuntataudin kantaja.

Toiseksi, minusta on selvää, että kyseinen muutos ei muuta mitenkään sitä tosiasiaa, että edellä mainitut kysymykset ja niistä SPR:n tekemät ja julkisesti esittämät johtopäätökset ovat leimaavia, syrjiviä ja loukkaavia. Turvatonta seksihurjastelua harrastavat voisi karsia pois verenluovutusjonoista esim. kysymällä "oletko harrastanut seksiä viimeisen 12kk aikana ilman kondomia muun kuin vakituisessa parisuhteessa kanssasi olevan henkilön kanssa" ja "onko sinulla syytä epäillä, että vakituinen kumppanisi on harrastanut suojaamatonta seksiä jonkun muun henkilön kanssa viimeisen 12kk aikana". Nämä kysymykset olisivat neutraaleja, eivät syrjisi ja leimaisi homomiehiä. Niin ikään nämä kysymykset eivät karsisi luovuttajien joukosta pois esimerkiksi niitä homomiehiä, joilla on vakituinen parisuhde ja jotka eivät hypi vieraissa (ainakaan ilman kondomia).

Rautalankaa vääntäen siis: Mikäli olet mies ja olet harrastanut 20v sitten suuseksiä toisen miehen kanssa kondomia käyttäen, et ole kelvollinen luovuttamaan verta. Mikäli olet mies ja olet harrastanut 5kk sitten suojaamatonta seksiä kaupungin yleisen jakorasian kanssa tai olet harrastanut 13kk sitten suojaamatonta seksiä Thaimaassa paikallisen ilotytön kanssa, olet kelvollinen luovuttamaan verta.

Jos joku ei oikeasti kykene näkemään tuossa epäloogisuutta ja homofobiaa, niin sitten en todellakaan voi auttaa.

Itse en aio periaatteen vuoksi luovuttaa verta niin kauan, kunnes SPR lopettaa syrjintänsä ja SPR:n verimafian vaihtoehdoksi saadaan edes jotain kilpailua. Olen myös nyt toimittanut eduskunnan oikeusasiamiehen tiedoksi tämän kirjoituksen, jotta EAO voi ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin SPR:n syrjinnän ja valehtelun kitkemiseksi.

15 kommenttia:

  1. Varsin erinomainen kannanotto! Tämä ongelmahan on ollut tiedossa jo hyvin kauan. Minusta erityisen kummallista on se, ettei Afrikasta tulleilta ole lähtökohtaisesti evätty verenluovutusmahdollisuutta, kun kuitenkin kaikki tietävät, millaisista olosuhteista sieltä tullaan. Homoilta sama on kielletty ihan summittaisesti = niellään kamelit mutta seulotaan pois hyttyset - taas kerran.

    VastaaPoista
  2. Kuinka ollakkaan. Erokirkosta sivuilla mainostetaan SPR:n tukemista hyvän vaihtoehtona kirkollisveron maksamiselle. Vapaa-ajattelijoita ei taida siis kiinnostaa sun mielipiteet.

    VastaaPoista
  3. > Vapaa-ajattelijoita ei
    > taida siis kiinnostaa sun
    > mielipiteet.

    Niin ja kun tähän kirjoitukseen vastaa, näkee SPR:n mainoksen, joten varmaan Googleakaan eivät kiinnosta minun mielipiteet jne. jne. LOL.

    VastaaPoista
  4. Homoilla veren saastuminen on kai aika yleistä. Eikä sitä voida tietää, onko uskollinenkaan homo puhdas, sillä kumppani voi olla saastunut. Homoilla kun on perinteisesti tapana olla liikkuvampia, ainakin jossain elinvaiheessa.

    Afrikkalaisilla on varmasti myös samantyylisiä ongelmia, mutta heidät voidaan tarkastaa erikseen, koska ovat luovuttajina varmaankin harvinaisia ja tunneherkkiä.

    VastaaPoista
  5. > Homoilla veren
    > saastuminen on kai aika
    > yleistä.

    Kuten afrikkalaisilla. Miksi afrikkalaiset saavat luovuttaa verta?


    > Homoilla kun on
    > perinteisesti tapana olla
    > liikkuvampia, ainakin
    > jossain elinvaiheessa.

    Neekereillä on perinteisesti tapana olla liikkuvaisempia, ainakin jossain elinvaiheessa...hups, eikun sellaisen sanominenhan olisi syrjintää ja kiihottamista kansanryhmää kohtaan, koska jokaista on tutkittava yksilönä, ei saa yleistää!


    > Afrikkalaisilla on
    > varmasti myös
    > samantyylisiä ongelmia,
    > mutta heidät voidaan
    > tarkastaa erikseen, koska
    > ovat luovuttajina
    > varmaankin harvinaisia ja
    > tunneherkkiä.

    Tarkastaminen ei auta, koska HIV ei näy testeissä pitkään aikaan sen saamisesta. Neekereiden tarkastaminen erikseen tai luovuttamisen kieltäminen olisi syrjintää, homojen ei.

    VastaaPoista
  6. Sinällään en näkisi mitään erityisen pahaa tuollaisessa homojen syrjinnässä, jos neekereitä syrittäisiin samalla tavalla.

    Kyllähän vakuutusyhtiötkin syrjivät joissakin vakuutuksissa miehiä, koska miehet aiheuttavat kollektiivisesti enemmän vahinkoa kuin naiset. Asia pitäisi kuitenkin tutkia yksilötasolla. Esimerkkejä on paljon muitakin.

    VastaaPoista
  7. Asiallinen kirjoitus, mutta SPR:n boikotointi on pois niin paljon suuremmalta ryhmältä kuin boikotilla tuet. Sairaanhoitajana tietänet, että verta tarvitaan ja paljon ja veriboikotointi on lapsellista ja itsekästä. Kirjoita vaikka kirje, jos on paha mieli.

    VastaaPoista
  8. Mistä voimme tietää käytetäänkö afrikkalaisten luovuttajien verta, vai meneekö se suoraan tuhottavaksi?

    Kaikkia homoja ei voida tunnistaa, joten kyselyn pitää olla tarkka.

    VastaaPoista
  9. > Sairaanhoitajana
    > tietänet, että verta
    > tarvitaan ja paljon ja
    > veriboikotointi on
    > lapsellista ja
    > itsekästä.

    Jos verta tarvittaisiin paljon, SPR:llä ei olisi varaa syrjiä homomiehiä verenluovutuksessa. Veripulasta kärsivien potilaiden kannattaisi varmaan nostaa meteliä SPR:n syrjivästä toiminnasta sitten, jos heitä harmittaa. Lääketiede ja hoito ilman kestävää eettistä perustaa on suurempi vaara kuin hoidotta jättäminen.

    VastaaPoista
  10. pilkkuseksuaalinen7. elokuuta 2009 klo 14.32

    Et mitenkään voisi korjata kirjoituksestasi jatkuvaa virheellistä termiä "sukupuolinen suuntautuminen" kun puhut seksuaalisesta suuntautumisesta. Ovat eri asioita. Sukupuolinen suuntautuminen == mies, nainen tai jotain siltä väliltä. Seksuaalinen suuntautuminen == kenen kanssa sytyttää.

    VastaaPoista
  11. "kertokaapa, onko oikeasti olemassa kovinkin monta sellaista homomiestä, joka ei ole harrastanut seksiä toisen miehen kanssa? No joo, ehkä, voihan heitä toki olla."

    Kyllä niitä varmaan aika paljon on. Onhan heteromiehiäkin, jotka eivät ole harrastaneet seksiä. Homoissa on varmasti suhteellisesti paljon enemmän.

    VastaaPoista
  12. > Et mitenkään voisi
    > korjata kirjoituksestasi
    > jatkuvaa virheellistä
    > termiä "sukupuolinen
    > suuntautuminen" kun
    > puhut seksuaalisesta
    > suuntautumisesta.

    Oikeusasiamies ja SPR puhuvat nimenomaan sukupuolisesta suuntautumisesta. Tiedä häntä, miksi. Käytin siksi samaa termiä, vaikka se, totta puhuen, lienee väärä.

    VastaaPoista
  13. Jos vaivautuisit lukemaan oikeusasiamiehen vastineen kunnolla, niin huomaat, että vaatimus kohdistuu sanamuodon muuttamiseen. Eduskunnan oikeusasiamies pyytää, että kysymys ei käsittele homoseksuaalisuutta vaan miesten välistä seksiä, joka on kansainvälisesti määritelty este verenluovutukselle ja joka ei oikeusasiamiehen mukaan ole syrjintää vaan osa veriturvallisuutta.

    Kirjoituksessasi on siis, de facto, aikamoinen asiavirhe. Se, mitä mieltä tästä luovutuskiellosta ollaan onkin sitten aivan eri asia, mutta eduskunnan oikeusasiamies tämän menettelyn siis hyväksyy.

    VastaaPoista
  14. > kysymys ei käsittele
    > homoseksuaalisuutta vaan miesten
    > välistä seksiä,

    Niin ja siitä ei pitäisi kysyä mitään, vaan ainoastaan siitä, onko harrastanut suojaamatonta seksiä tiettynä aikana vaiko ei. TÄMÄ oli se juttu.


    > Kirjoituksessasi on siis, de
    > facto, aikamoinen asiavirhe.

    Ei ole. Toin esille, että SPR leimaa homoja ja valehtelee EOK:lle, että se ei sitä tee, vaikka todellisuudessa se tekee sitä yhä: Leimaa ja kieltää verenluovutuksen perustuen miesten väliseen seksiin, eli de facto leimaa ja syrjii homo- ja bi-miehiä.


    > Se, mitä mieltä tästä
    > luovutuskiellosta ollaan onkin
    > sitten aivan eri asia, mutta
    > eduskunnan oikeusasiamies tämän
    > menettelyn siis hyväksyy.

    En ole muuta väittänytkään missään vaiheessa.

    VastaaPoista
  15. PS. Ruotsissa homomiehet voivat jatkossa luovuttaa verta.

    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1795101
    "Sosiaalihallituksen mukaan ei ole lääketieteellisesti perusteltua kieltää elinikäisesti verenluovutusta miesten välisen seksin vuoksi."

    VastaaPoista