17. elokuuta 2009

Loistavia uutisia Kataiselta

Jyrki Katainen päivän Kalevassa: Kaikille (kolmelle) ydinvoimalan hakijoille tulee antaa rakennusluvat.

Tuohon minulla ei ole paljoa lisättävää. Ei kerta kaikkiaan. Harvoin suomalaiset poliitikot saavat minut positiivisessa mielessä miltei sanattomaksi. Nyt Jyrki Katainen on onnistunut siinä.

Ei ole mikään ihme, että juurikin Kokoomus on saanut aikaan sen, mistä muut puolueet vain hyssyttelevät ja mitä ne jopa koettelevat jarrutella: Tarpeellisen lisäydinvoiman rakentamisen esteiden purkamista ja edullisen energiansaannin turvaamisen ympäristöystävällisesti ja turvallisesti, ilman verovaroja.

Bonusta olisi, jos tämän seurauksena Vihreät lähtisivät hallituksesta. Odotan kuohuviinipullo kylmässä, että Anni Sinnemäki ilmoittaa asiasta ja/tai eroaa itse.

Kiitos Jyrki.



PS. Koska viherhörhöt alkavat vastustaa tätä vaarallista sähköntuotantomuotoa, joka taas vaati ihmishenkiä?

11 kommenttia:

  1. Mitä mieltä olet siitä, että valtio takaa ydinvoimaloiden riskit? Eikö riskittömälle tuotannolle luulisi löytyvän vakuutukset ihan yksityisiltä markkinoilta? Ainakin tätä tulisi vähintään vaatia.

    VastaaPoista
  2. Taas viherhörhö koettaa jauhaa valheitaan mustamaalatessaan ydinvoimaa.

    Nykyisen (vai onko se vielä hyväksytty) ydinlain mukaan vastuu on rajoittamaton voimalafirmoille ja niillä on kyllä ihan omat vakuutuksetkin paljon suurempiin summiin kuin mitä voi tuhoa tulla.

    Mutta kerrohan, mitä mieltä olet siitä, että KAIKEN MUUN ENERGIANTUOTANNON riskit laitetaan suoraan jokaisen yksilön kannettavaksi, ilman mitään vakuutusta jne.? Puu, turve, hiili jne. voima loppusijoittaa jätteensä suoraan ihmisten keuhkoihin ilman mitään vakuutusta tai korvausta. Tiesitkö muuten, että polttovoiman aiheuttama radioaktiivinen kuormitus luontoon ja ihmisten keuhkoihin on kaksinkertainen ydinvoimaan verrattuna, vaikka Tshernobylin pieru huomioitaisiinkin?

    Kyllä siinä kelpaa "ekoilla" ja "vihertää" polttovoimalla, kun jätteet loppusijoittuvat ihmisten keuhkoihin ja luontoon ilman mitään vastuuta...

    VastaaPoista
  3. Maksaako vesivoimayhtiö, jos pato murtuu ja ihmisiä hukkuu? Eipä taida. Entä maksaako voimalaitos pienhiukkauspäästöistä, jotka tappavat ihmisiä? Eipä taida.

    Kai olisi jokin vakuutus hyvä olla noita kaikkia varten, mutta vain jos se koskee todellakin kaikkia noita. Ei ydinvoima saa olla mikään poikkeustapaus - eikä tuulivoimakaan!

    VastaaPoista
  4. Eikös noita ollut neljä jo tulossa lisää? Yksi Olkiluotoon, yksi Loviisaan ja kaksi pitkin Pohjanlahden rannikkoa. Viro on muuten rakentamassa 3 uutta ydinreaktoria, kyllä Kalev myy kohta sähköä hyvään hintaan kun tsuhna ostaa.

    VastaaPoista
  5. Katainen taisi saada sitä vielä salassa pidettyä vaalitukea kaikilta yhtiöiltä ja tasapuolisesti myötäilee kaikkia.

    Tämä nykyinen ydinvoimala taisi tulla vähän liian halvaksi, kun pääurakoitsija tehtyn valtavat tappiot. Ehkä seuraavilla nostettu hinta oikealle tasolle.

    Juuri rakennettava ei taida olla turvallinen kun se on niin paljon myöhässä.

    VastaaPoista
  6. Mitä rakentamisen hitaudella on tekemistä rakentamisen turvallisuuden kanssa? Ehkä käänteisesti kyllä, hosuen tehden ei tule kuin kusipäitä mukuloita... ;)

    VastaaPoista
  7. Mihinkähän tuo uutinen Siperian onnettomuudesta katosi? Ei kai YLE poista jo vuorokauden vanhoja uutisia sivuiltaan? Googlen cachesta se uutinen vielä löytyy.

    Muuten, Kataisen mielipide lupahakemusten hyväksymisestä on mielestäni vain myönteinen uutinen, ei loistava. Se ei ensinnäkään välttämättä silti toteudu, ja toisekseen se ei ole asia, jota valtion pitäisi säädellä. Mahdollisista luvista iloitseminen on kuin iloitsisi siitä, että saa luvan suudella kuninkaan sormusta.

    VastaaPoista
  8. Luitko jo viher-Lundin itkupotkuprovosoitumisesta?

    http://zachrishaaparinne.wordpress.com/2009/08/18/ydinvoima-ja-propellipaiset-vasta-argumentit/

    VastaaPoista
  9. Jeps, hyvä kirjoitus. Vihreiden ja muiden ydinvoiman vastustajien iänikuiset valheet ja ruikutukset jaksavat aina kyllä mua hämmästyttää.

    VastaaPoista
  10. Joskus aikaisemmin ydinvoimaa vastustettiin sillä perusteella, että se on liian halpaa. Nyt maailmalta kantautuu kommentteja, että se onkin liian kallista. :) Se ei haittaa mitään, että esim. tuulivoima on vielä kalliimpaa, aurinkovoimasta puhumattakaan. Vastustamisen sisältämät kreationistiset piirteet eivät ole kadonneet minnekään. Ja greenpeace tietysti lyö läskiksi Kataisen puheet, katso tästä.

    VastaaPoista
  11. Niin juu ja toisaalta hörhöt sanovat, että lisäenergialle ei ole tarvetta, kun teollisuus kuolee ja säästetään...samaan aikaan heidän mielestä pitäisi kuitenkin rakentaa tuulivoimaa - mihin, jos kerran energiantarve vähenee?

    Kannattaa lukea Epäloogisuudesta
    ja paradokseista

    VastaaPoista