11. elokuuta 2009

Energiansäästölamppujen terveysriskeistä

Sosiaali- ja terveysministeriön ylilääkäri Mikko Paunio kirjoittaa Etelä-Suomen Sanomissa energiansäästölamppujen yhdestä terveysriskistä: Elohopeasta.

Kuuma energiansäästölamppu voi esimerkiksi sisätiloissa hajotessaan levittää elohopeaa pitkin huonetta. Ihmiskehoon joutuessaan, esimerkiksi hengityksen kautta, elohopea aiheuttaa helposti elohopeamyrkytyksen. Elohopeamyrkytys aiheuttaa mm. aivosolujen tuhoutumista, vapinaa, halvauksia, silmien näkökentän supistumista, kuuroutta ja sikiövaurioita.

Elohopea on tietysti myös ympäristöongelma, kuten energiansäästölamputkin siten ovat. Se siitä ekologisuudesta, kun lamppu pitää hävittää ongelmajätelaitoksella ja lampun valmistus kuluttaa huomattavasti enemmän energiaa kuin hehkulampun valmistus. Hehkulamputhan on Eurostoliiton määräyksellä nyt kielletty koko EU:ssa, kielto etenee vähitellen voimakkaimmista lampuista kevyempiin. Hehkulamppujen kiellossa ei tietenkään ole mitään järkeä.

Koskahan mukavihreät punaviherituhipit kasvattaisivat sen verran järkeä, että eivät loisi tämmöisiä keinotekoisia terveys- ja ympäristöongelmia kuten energian"säästö" lamppujen pakkokäyttö saa aikaan?



Lisäystä 13.8.
Energiansäästölampuista vain alle puolet päätyvät kierrätykseen, loput hajoavat kaatopaikoille ympäristöä saastuttaen. Näin se ympäristö punaviherituhippien mielestä pelastuu, kun kaatopaikat ja muut täyttyvät ongelmajätteestä, jota ei alunperinkään olisi mitään tarvetta tai järkeä luoda...

20 kommenttia:

  1. Toivottavasti LED-valaisimet kehittyisivät nopeasti. Ne ovat aidosti hyviä energiansäästölamppuja.

    VastaaPoista
  2. No joo, tosin, jos niihin siirrytään, niin esimerkiksi öljylämmitteisissä taloissa kasvaa öljyn kulutus melkoisestikin, koska korvaava lämpö pitää sitten tuottaa öljyllä.

    VastaaPoista
  3. Is Whole Foods the Healthier Choice?

    Sori, menee ot, mutta noiden viherurpojen jutuille ei voi koskaan nauraa liikaa.

    VastaaPoista
  4. Whole Foodsissa asioimisesta voi syyttää vain itseään. Orgaanista ruokaa, esim. ilman hormoneja tuotettua lihaa voi ostaa USA:ssa esim. Wal-Martista paljon edullisempaan hintaan.

    Markusta tästä on tosin turha valistaa. Ressukka ei ole tainnut koskaan käydä Kyprosta pidemmällä :D

    VastaaPoista
  5. Ihan vain välihuomautuksena että Hg -niminen alkuaine eli elohopea höyrystyy vasta yli 350C, joten väittääkö joku että energia lampun elohopeaa voi hengittää?

    VastaaPoista
  6. Oho, kommentti karkasi käsistä. Piti sanoman, että linkkaamasi Wikipedian sivulla sanotaan:

    "Suomessa myyntiin tarkoitetun tuoreen kalan elohopeapitoisuus ei saa olla yli 1 mg/kg."

    1 mg on juuri se määrä, mikä yhdessä säästölampussa on. Onko suhteellisuudentaju nyt ihan kohdallaan? Milligramman elohopeaa voi kalan mukana syödä, mutta lampussa se on vaarallista?

    VastaaPoista
  7. Termin "Whole Foods" alle kuuluu myös kokojyvätuotteet. Ne ovat kiistattomasti terveellisempiä kuin pelkkä viljan ydin. Kokojyväviljassa on muun muassa huomattavasti enemmän kaikkia vitamiineja. Kuoritussa viljassa ei oikein ole mitään muuta kuin "pullamössöä". Se on ruoansulatuksen kannalta paljon huonompaa kuin kokojyvä.

    Joten eipä siis leimata termiä "whole foods" miksikään ituhippien hörhöilyksi

    VastaaPoista
  8. > Ihan vain
    > välihuomautuksena että Hg
    > -niminen alkuaine eli
    > elohopea höyrystyy vasta
    > yli 350C, joten väittääkö
    > joku että energia lampun
    > elohopeaa voi hengittää?

    Ihan vain välihuomautuksena, että ydinvoimala ei voi räjähtää, mutta silti hörhöt pitävät sitä mahdollisena ja vastustavat sillä perusteella ydinvoimaa. Hienoa toki, että huomasit, että vihreiden käyttämässä argumentoinnissa on melkoisia aukkoja.

    VastaaPoista
  9. "koska korvaava lämpö pitää sitten tuottaa öljyllä"

    Ilmeisesti kaikki betonipäät pitävät lämpöpattereitaan ilman termostaattia huoneistojensa katoissa.

    Hienolla tavalla muuten käännät aukon omassa argumentoinnissasi osoitukseksi vihreiden argumentointia vastaan ja sivuutat täysin huomion siitä, että lampuista tuleva elohopea ei yksittäisten lamppujen tapauksessa ole kovin vaarallista. Vaarallista se on vasta sitten, kun ihmiset, jotka eivät harrasta kierrätystä, heittävät käytetyt lamput mäkeen.

    Itse olen tosin sitä mieltä, että täyskielto oli turha, korkea haittavero olisi ajanut saman asian, mutta sallinut ihmisten vielä lämmittää kattojaan hehkulampuilla sitä halutessaan.

    Aika harva vihreä muuten vastustaa ydinvoimaa pelolla räjähdyksestä... Mutta tärkeintähän libertaarille lieneekin vapaus huudella ilman, että todenperäisyyksiin pitää huomiota kiinnittää.

    VastaaPoista
  10. > Hienolla tavalla muuten
    > käännät aukon omassa
    > argumentoinnissasi
    > osoitukseksi vihreiden
    > argumentointia vastaan

    Ehei, vaan argumentoin täsmälleen HEIDÄN väitteillään ja tavallaan heitä itseään vastaan. Jos "varovaisuusperiaatetta" noudatettaisiin, ei vihreäkään lamppu palaisi eikä vihreätä sähköäkään saisi lainkaan. Heh.


    > ja sivuutat täysin
    > huomion siitä, että
    > lampuista tuleva
    > elohopea ei yksittäisten
    > lamppujen tapauksessa
    > ole kovin vaarallista.

    Ei INES6 sekään ole kovin vaarallista nykyaikaisessa ydinvoimalassa. Kerrohan, miksi ituhipit pelkäävät siis sitä, mutta eivät elohopealamppuja? Voisko johtua siitä, että ovat niin umpityhmiä ja epäloogisia?


    > Vaarallista se on vasta
    > sitten, kun ihmiset,
    > jotka eivät harrasta
    > kierrätystä, heittävät
    > käytetyt lamput mäkeen.

    Ja näinhän tehdään yli puolelle noista lampuista. Mietippä sitä.


    > mutta sallinut ihmisten
    > vielä lämmittää
    > kattojaan hehkulampuilla
    > sitä halutessaan.

    Sinun asunnossasi ei ilmeisesti ole minkäänlaista ilmastointia tai muutenkaan ei ilma kierrä lainkaan...kannattaisi sitten varmaan hommata edes sellainen kattotuuletin, kesällä se kivasti viilentää ja talvella mukavasti lämmittää kämppää.


    > Mutta tärkeintähän
    > libertaarille lieneekin
    > vapaus huudella ilman,
    > että todenperäisyyksiin
    > pitää huomiota
    > kiinnittää.

    Esitä yksikin vale, jonka olen kertonut täällä? No? Eipä kuulu.

    VastaaPoista
  11. Kuka laskisi, montako puuta pitää kaataa ja polttaa takassa enemmän koko Suomessa joka vuosi, jos kaikki hehkulamput vaihtuisivat hupsista vaan energiansäästölampuiksi?

    VastaaPoista
  12. >> Ihan vain
    >> välihuomautuksena että Hg
    >> -niminen alkuaine eli
    >> elohopea höyrystyy vasta
    >> yli 350C, joten väittääkö
    >> joku että energia lampun
    >> elohopeaa voi hengittää?

    > Ihan vain välihuomautuksena, että
    > ydinvoimala ei voi räjähtää, mutta
    > silti hörhöt pitävät sitä
    > mahdollisena ja vastustavat sillä
    > perusteella ydinvoimaa. Hienoa toki,
    > että huomasit, että vihreiden
    > käyttämässä argumentoinnissa on
    > melkoisia aukkoja.

    Tässä väistät kokonaan aiemman huomautuksen vetoamalla "vihreiden käyttämän argumentoinnin aukkoihin", millä ei ole mitään tekemistä kyseisen huomautuksen kanssa.

    Ylipäänsä taidat pitää kaikkea täällä kommentoijien esittämää kritiikkiä ekoviherpunahippien propagandana, jonka jälkeen asiallinen keskustelu vaikuttaisi mahdottomalta.

    Myöskään se, että joku on epälooginen siinä, mitä asioita vastustaa ja mitä ei, ei vielä sinänsä sano yhtään mitään niiden perusteiden järkevyydestä, joilla jotain tiettyä asiaa vastustaa. Näin ollen epäloogisuudesta syyttäminen on vain tapa kiertää itse perusteiden kaatamista.

    VastaaPoista
  13. > Tässä väistät kokonaan
    > aiemman huomautuksen
    > vetoamalla "vihreiden
    > käyttämän argumentoinnin
    > aukkoihin", millä ei ole
    > mitään tekemistä
    > kyseisen huomautuksen
    > kanssa.

    Eikö vihreiden argumentoinnissa ole aukkoja? Onko vihreiden argumentointi pätevää samassa asiassa, mutta minun käyttämä, sama argumentointi kuin vihreillä samassa asiassa epäpätevää? Eli siis, argumentti X on pätevää, kun se esittää vihreä, mutta epäpätevä, kun minä esitän sen?

    Ahaa.

    Sarkasmimittarisi ei muuten taida oikein toimia.

    VastaaPoista
  14. "Kuka laskisi, montako puuta pitää kaataa ja polttaa takassa enemmän koko Suomessa joka vuosi, jos kaikki hehkulamput vaihtuisivat hupsista vaan energiansäästölampuiksi?"

    Laskin tuon hyvin karkeasti meidän talon kulutukseen verrattuna.
    Meillä se tarkoittaisi n. 2 pesällistä puita vuodessa olettamuksella että kummassakin "lampun kuluttamat kilowatit" kuin myös Takan antama kilowattiarvo muuntautuu yhtäläisesti lämmöksi.
    Lampuilla ei kuitenkaan ole hyvä hyötysuhde suoraan lämmitykseen joten käytännössä siis voisi karkeasti laskea, että jos muuttaisimme kaikki talomme lamput energiasäästölampuiksi, pitäisi lämmitystä lisätä vain yhdellä pesällisellä takkaan puita (käytännössä siis yksi sylillinen puita).

    Markus tuossa sanoi että vastaava pitäisi korvata öljylämmitteisissä taloissa öljyllä. Tottahan se on, mutta jos lasken suoraan kilowatteina ja mitä se tarkoittaa öljynkulutuksen lisänä, niin puhutaan vain alle litrasta lisäöljyä vuodessa. (vuosikulutuksemme n. 2000 litraa)
    Tällainen ero on niin merkityksetön, joka moninkertaisesti kulutetaan jo turhaan kun ihmiset ei huolla kunnolla öljykattiloita eikä polttimoita. Huonosti hoidettu öljylämmitys saattaa kuluttaa jopa kaksinkertaisesti sen öljymäärän, mitä hyvin hoidettu.

    Eli lamppujen tuottama lämpöero energialamppuihin verrattuna on niin mitätön, että en huomioisi sitä millään tavalla.

    Jos laskee että kaikki suomalaiset vaihtaisivat energiasäästölamppuihin, voitaisiin yksi ydinvoimala jättää rakentamatta. Tai vaihtoehtoisesti se olisi pois muista saastuttavista energiamuodoista joita vielä suurimmaltaosin käytetään suomessa sähköntuotantoon.
    Omasta mielestäni pienempi paha energialamput ongelmajätteenä kuin ylläoleva vaihtoehto.

    Suurin syy minulle oli energialamppujen vaihtamiseen sähköyhtiöiden mielivaltainen laskutus. En halua heille maksaa yhtään enempää kuin on tarvetta.

    Itse ne siis ole viherpiipertäjä. Vain tarkan "euron" mies, joka miettii tarkkaan missä voi oikeasti säästää rahaa maksamatta turhasta ja käyttää säästyneen rahan johonkin muuhun "turhaan" :)

    VastaaPoista
  15. Tekemissäsi laskuissa ei ole päätä eikä häntää.

    Esim. olohuoneen kattokruunussa voi laskea olevan esim. 4x60W ja muualla olohuoneessa saman verran, eli n. 500W. Muissa huoneissa ehkä puolet tuosta, eli 250W per huone. 4h+k asunnossa tarkoittaa tuo siis 1500W lämpöä, eli tuhdin erillisen sähkölämmittimen verran...KOKO AJAN!

    Väite siitä, että jos siirrytään energiansäästölamppuihin, sähkönkulutus vähenee, on sekin hieman outo, koska energiansäästölamppujen valmistus kuluttaa valtavasti energiaa.

    Jos siirrytään energiansäästölamppuihin, niin voi pelkistäen sanoa, että vain muulla kuin sähköllä taloaan lämmittävien kuluttajien sähkölasku pienenee, mutta samaan aikaan muiden lämmitystapojen tarve kasvaa ja kokonaisenergiankulutus voi jopa maan laajuisesti kasvaa, koska energiansäästölamppujen teko kuluttaa itsessään paljon sähköä.

    Tuleehan siinä tietysti hyvä omatunto hölmölle cityvihreälle juntille, kun sähkölasku pienenee...vaikka samaan aikaan lämmityslasku kasvaa ja rahaa palaa entistä enemmän kalliiden energiansäästönlamppujen ostoon jne. Heh.

    VastaaPoista
  16. Että 4 kpl 60 W hehkulamppua joka huoneessa ja vielä KOKO AJAN? Aika erikoisen valaistustottumukset sinulla. Älä yleistä sitä koskemaan ketään muuta.

    VastaaPoista
  17. Tarkoitin tietysti, että koko ajan, kun ne ovat päällä. Harvemmin se 1500W lämmitinkään kirjaimellisesti koko ajan on päällä, mutta pitkin päivää kulutetusta sähköstä kertyy kyllä tietty summa.

    Sinällään kaikki tämä on irrelevanttia. Olennaista on, että se sähkömäärä X, joka säästyy käyttämällä energiansäästölamppuja, kulutetaan joka tapauksessa korvaavalla lämmitysmuodolla, kun joudutaan paikkaamaan se aukko, mitä lämmitykseen syntyy hehkulamppujen vaihduttua energiansäästölamppuihin.

    VastaaPoista
  18. "Esim. olohuoneen kattokruunussa voi laskea olevan esim. 4x60W ja muualla olohuoneessa saman verran, eli n. 500W. Muissa huoneissa ehkä puolet tuosta, eli 250W per huone. 4h+k asunnossa tarkoittaa tuo siis 1500W lämpöä, eli tuhdin erillisen sähkölämmittimen verran...KOKO AJAN!"

    Käsi ylös kenellä on edes keskiarvollisesti 250W lamppuja per huone.
    Minä en pääse omassa talossamme edes yli sataan kuin yhdessä huoneessa joka on olohuone ja siinäkin vain 135W (kattokruunu 3x25 ja 3x20 kohdevalaimet.
    Ja tämän laskin hehkulampuilla joita meillä oli ennen käytössä.

    Sähkölämmitteisessä omakotitalossa lämmitykseen (talon ja käyttöveden) menee n. 10 000 KWh.
    Tästä 10 000 KWH:sta suurin osa kuluu nimenomaan käyttövedenlämmitykseen. Jopa yli puolet.
    Eli huonetilojen lämmitykseen kuluu n. 5 000 KWh vuodessa.

    Lamppuja ei tietenkään käytetä 24/365, joten lamppujen kuluttama sähkö on normaalisti vuositasolla kulutussähköstä n.1000 KWh.

    Uskotko oikeasti, että lamppujen tuottama lämpöarvo olisi edes 1/6 osaa kokonaislämmityksestä joka pitäisi lähes kokonaisuudessaan korvata jos vaihdetaan energiansäästölamppuihin?

    Kesällä kauheasti ei lamppuja pidetä päällä, mutta kuumilla ilmoilla niiden lämmöntuotto päällä ollessaan on vain turhaa eikä hyödytä mitenkään. Päinvastoin.

    Meillä on 5h+k+kkh+sauna+varastotilat.
    Kaikkien sisätilojen hehkulamppujen yhteenlaskettu Wattimäärä on vain 565 Wattia.
    Energiasäästölampuilla se olisi 188 Wattia. Ero siis 377 Wattia.

    PS. hehkulampun tuottama lämpöarvo on vain puolet verrattuna sähkölämmityspatteriin samalla wattimäärällä mitattuna.
    Ja koska lamppu on katonrajassa ja patteri lattiatason lähellä, on ero vieläkin suurempi.
    Tämä johtuu täysin asuntojen kattoeristyksien määrästä, joka on vakio.

    VastaaPoista
  19. Toisin vielä muutaman leikkauksen koskien mm. elohopean määrää ja lamppujen valmistukseen kuluvaa energiaa.

    "Nykyaikaiset laadukkaat energiansäästölamput sisältävät niiden toiminnalle välttämätöntä elohopeaa noin 0,003 g lamppua kohti. Hehkulampun elohopeapäästöt elinkaaren aikana ovat kuitenkin suuremman sähkönkulutuksen vuoksi suuremmat kuin energiansäästölampun, koska sähköntuotannossa vapautuu elohopeaa."

    "Yhden hehkulampun valmistaminen kuluttaa noin 0,8 kWh sähköenergiaa, kun taas yhden energiansäästölampun valmistaminen vie noin 4 kWh. Ero on siis likimain viisinkertainen, mutta toisaalta yksi energiansäästölamppu kestää jopa 15 kertaa kauemmin kuin hehkulamppu. Niinpä energiansäästölampun elinaikana kuluvien 15 hehkulampun valmistusenergia on 12 kWh ja energiansäästölampun tuo mainittu 4 kWh."

    Ja vielä lämmityksestä:
    "Lämmityskauden ulkopuolella lamppujen hukkatehot pahimmassa tapauksessa jäähdytetään ulos asunnoista, mikä edelleen lisää energiankulutusta ja heikentää hehkulampun energiatehokkuutta energiansäästölamppuun verrattuna."

    VastaaPoista
  20. > Uskotko oikeasti, että
    > lamppujen tuottama
    > lämpöarvo olisi edes 1/6
    > osaa
    > kokonaislämmityksestä
    > joka pitäisi lähes
    > kokonaisuudessaan korvata
    > jos vaihdetaan
    > energiansäästölamppuihin?

    En ole väittänyt mitään kokonaislämmityksestä, mutta energian häviättömyyden laki on aika karu sen suhteen, että jostain puuttuva lämpömäärä on tultava ja jonnekin se menee.


    > Kaikkien sisätilojen
    > hehkulamppujen
    > yhteenlaskettu Wattimäärä
    > on vain 565 Wattia.

    Itseltäni löytyy paljon pienemmästä asunnostani tuon verran, enemmänkin, jos lasketaan mukaan lattiavalaisimet.


    > PS. hehkulampun tuottama
    > lämpöarvo on vain puolet
    > verrattuna
    > sähkölämmityspatteriin
    > samalla wattimäärällä
    > mitattuna.

    Paskapuhetta. Opettele, mitä tarkoittaa energian häviämättömyyden laki.


    > Nykyaikaiset laadukkaat
    > energiansäästölamput
    > sisältävät niiden
    > toiminnalle välttämätöntä
    > elohopeaa noin 0,003 g
    > lamppua kohti.
    > Hehkulampun
    > elohopeapäästöt
    > elinkaaren aikana

    Tiedätkö, mitä eroa on "per lamppu" ja "per koko lampun elinkaari"? Et nähtävästi.


    > Ero on siis likimain
    > viisinkertainen, mutta
    > toisaalta yksi
    > energiansäästölamppu
    > kestää jopa 15 kertaa
    > kauemmin kuin hehkulamppu.

    Omat ja muiden käytännön kokemukset puhuvat aivan jotain muuta. Siltikään tämä ei muuta sitä, että jostain se energia lämmittämiseen pitää tulla. Mitä järkeä maksaa ekstraa siitä, että energiankulutus vain lisääntyy energiansäästölampputehtaiden vuoksi (koska kodin energiankulutus ei laske, koska jollakin se lämpö pitää tuotta ja jos ei hehkulampuilla niin jollain muulla sitten)?!?

    Kesällä toki voi olla ongelmia, jos lamppuja on paljon, mutta toisaalta, kesällä on niin valoisaa, ettei valaistusta tarvita kuten talvella.

    VastaaPoista