3. elokuuta 2008

Ympärileikkausasiaa

Kirjoitin Turun Sanomien yleisönosastolle asiasta kirjoituksen. Ajattelin jo ikäänkuin valmiiksi kirjoittaa vastineen sille vastineelle, jonka tiedän olevan tulossa kirjoitukseeni. Olen niin varma saamani vastineen sisällöstä jo nyt, vaikken ole vielä siis edes kuullut että sellaista olisi joku kirjoittamassa, että voin siis jo vastata siihen. Niin typeriä ja ennalta-arvattavia ympärileikkausten kannattajien kommentit näet ovat.

Ympärileikkaus on vanhaan kulttuuriin kuuluva perinne. Kulttuureita, etenkin vanhoja, pitää arvostaa ja suvaita.

- Viikinkien tapana oli irroittaa vihamiehiltään päät miekalla ja tämän jälkeen tehdä heidän kalloistaan juoma-astia. Jos vanhoja kulttuureita pitää suvaita, oletan, että minulla on siis myöskin oikeus suvaita ja harrastaa viikinkikulttuuria, eli katkoa vihamiesteni kaulat ja tehdä heidän kalloistaan kaljatuoppeja. Vai koskeeko tuo vanhojen barbaarikulttuurien suvaitseminen jostain syystä vain muslimien ja juutalaisten barbaarikulttuureita?

Ympärileikkausten fanaattinen vastustaminen on juutalaisen kulttuurin vastustamista, eli antisemitismiä.

- Viikinkien kaulojen katkomisen ja kalloista kaljatuoppien tekemisen vastustaminen on...öööhhh...antiskandinavismia. Vai onko jostain syystä antisemitismi paha, mutta antiskandinavismi hyvä juttu ja millä perusteella?

Ympärileikkauksella on myös tiettyjä terveydellisiä hyötyjä, se ei ole turha toimenpide.

- Terveydelliset hyödyt ovat olemattomat ympärileikkauksessa. Sen sijaan, jos niitä halutaan, ehdotan, että jatkossa kaikilta naisilta poistetaan heidän lupaansa kysymättä heidän molemmat rinnat. Rintasyöpä on erittäin yleinen ja vaarallinen sairaus ja rintojen poisto ehkäisee erittäin tehokkaasti sitä.

Kyse on pienestä toimenpiteestä, eikä mistään isosta asiasta.

- Pikkulapsen tukistaminenkin on monen mielestä "pieni toimenpide", mutta kas kummaa, se on laitonta Suomessa. Itse asiassa on käsittämätöntä, että samaan aikaan kun lasten fyysinen kuritus on saatu kiellettyä, niin nyt ollaankin sitten silpominen sallimassa.

Mutta minä haluan, että lapseni ympärileikataan. Kyse on minun oikeudestani harjoittaa uskontoani!

- Vastasitkin jo itse. Kyse on todellakin sinun halustasi ja sinun oikeudestasi harjoittaa uskontoasi. Missä on lapsesi halu ja oikeus harjoittaa omaansa? Unohtuiko se johonkin? Ainiin, minä haluan katkoa kaulat vihamiehiltäni ja tehdä heidän kalloistaan kaljatuoppeja, eikö minulla ole omaan kulttuuriini ja uskontooni sitten yhtäläistä oikeutta?

Ympärileikkauksia kuitenkin tehdään. Parempi dekriminalisoida ne ja tehdä ne sairaaloissa kuin ottaa riski tulehduksista ja muista puoskaroinnin seurauksena tulevista komplikaatioista.

- Ihmisiä kuitenkin pahoinpidellään kaduilla, vaikka se onkin laitonta. Parempi olisi, että kuka tahansa voisi raahata haluamansa ihmisen sairaalaan ja hakata siellä ilman oikeudellisia seurauksia. Sairaalassahan olisi lääkärit ja leikkaussali valmiina hoitamaan tuota piestyä ihmistä. Vai kuinka? Miten on muuten, pitäisikö myös nopeusrajoitukset ja huumeiden kieltolaki lopettaa, koska monet ihmiset joka tapauksessa ajavat ylinopeutta ja käyttävät huumeita?

Puhe poikien ympärileikkauksesta vie huomion pois todellisista ongelmista, kuten tyttöjen ympärileikkauksista.

- Päinvastoin. Molemmat ovat ongelmallisia ja molempia pitäisi jos ei nyt ennaltaehkäistä niin ainakin tutkia ja tekijät tai teettäjät tuomita törkeästä pahoinpitelystä ja ottaa lapsen pakolla huostaan. Mikäli tekijät ovat ulkomaalaisia, heidät voisi myös karkoittaa maasta.

Poikien ympärileikkaus on sallittu useissa länsimaissa, se pitäisi sallia myös Suomessa.

- Lähinnä siis USA:ssa. USA:ssa on myös kuolemantuomiot, Guantanamot ja muuta hullua. Pitääkö meidän aina kopioida hullutuksia muualta sen sijaan, että ajattelisimme itse asioita vähän? Miten muuten se, että jossain on tehty jotain todistaa, että se, mitä on tehty, on eettisesti ja loogisesti kestävällä pohjalla?

Minut on itse ympärileikattu, enkä koe, että vanhempani olisivat pahoinpidelleet minua tai tehneet muuten jotain väärää minua kohtaan.

- Monia ihmisiä on myöskin seksuaalisesti hyväksikäytetty vanhempiensa tai muiden ihmisten toimesta, eikä se, että he eivät koe mitään väärää tapahtuneen, tarkoita, etteikö jotain väärää olisi tapahtunut. He eivät tiedä vaihtoehdosta mitään. Aivan kuten ei sekään, joka on ympärileikattu lapsena.

Ympärileikkaus parantaa seksielämää jne.

No miksi se sitten pitää tehdä pikkulapselle? Tiedän kyllä, että eräissä ympärileikkausta harrastavissa barbaariuskonnoissa esimerkiksi 7-vuotiaan nussiminen on ihan ok juttu ja oikein profeetankin itsensä esimerkillä siunaama, sitä nyt tarkoitetaan vai mitä? Eikö jokainen aikuinen voisi sitten itse mennä - ilman puudutusta tietysti, leikkauttamaan kikkeliään jos tuohon uskoisi? Itse asiassa, aikuisena ympärileikatut voisivat ihan oikeasti havaita konkreettisen eron seksielämässään ennen - ja jälkeen ympärileikkauksen. Ne, jotka on ympärileikattu ennen seksielämän alkamista, eivät tietenkään voi huomata mitään eroa, koska eivät ole koskaan harjoittaneet seksielämää ilman ympärileikkausta.


jne.jne.jne.

14 kommenttia:

  1. Juuri noin! Taidatkos sitä selkeämmin sanoa!
    Olen tismalleen samaa mieltä!

    VastaaPoista
  2. Kyllä meni nyt niin naulan kantaan ja tuli perin pohjin selvitettyä tämä asia, että voisit tarjota tuota Turun Sanomille ihan artikkeliksi.

    Toivottavasti jaksat blogata jatkossakin

    VastaaPoista
  3. Mun mielestä on huvittavaa että oot tullu tunnetuksi nimenomaan hokemalla muiden tekemistä arguemntointivirheistä mutta omat juttusi ovat usein yhtä valtavaa argumentointivirhettä alusta loppuun asti.

    Onkos kaltevan pinnan argumenttivirhe tuttu? ;)

    Käsittääkseni muuten kyse oli sellaisista ympärileikkauksista joilla on lapsen hyväksyntä mutta kyllä se aika keinotekoiselta määritelmältä vaikuttaa jos pienelle muksulle moinen tehdään. Ei siinä ole yksilönvapaudesta kyse.

    VastaaPoista
  4. Siis häh, eikö esim. ahtautunut esinahka ole hyväksyttävä syy ympäsileikata lapsi? Vai kritisoitko vain virhepäätelmää jossa uskonnollisista syistä tehtyä ympärileikkausta puolustellaan terveydellisillä syillä?

    VastaaPoista
  5. > Onkos kaltevan pinnan
    > argumenttivirhe tuttu? ;)

    Perustelut jäi sulta tapasi mukaan puuttumaan.


    > Siis häh, eikö esim. ahtautunut
    > esinahka ole hyväksyttävä syy
    > ympäsileikata lapsi?

    Tietysti on.


    > Vai kritisoitko vain
    > virhepäätelmää jossa
    > uskonnollisista syistä tehtyä
    > ympärileikkausta puolustellaan
    > terveydellisillä syillä?

    Kritisoin ei-terveydellisistä syistä tehtäviä ympärileikkauksia.

    VastaaPoista
  6. Luulisi, että noin selvän argumentointivirheen tajuat itsekin.

    Vertaat ihmisten tappamista ja päiden repimistä irti siihen että esinahka leikataan pois.

    En itse kannata ympärileikkausta, mutta siitä on myös terveydellisiä hyötyjä:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Medical_analysis_of_circumcision

    Seksiin liittyvistä asioista on saatu erilaisia tutkimustuloksia mutta pääosin voidaan sanoa, että kyse ei ole sellaisesta toimenpiteestä, joka vaikuttaa voimakkaasti seksuaaliseen tuntemukseen suuntaan tai toiseen:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Sexual_effects_of_circumcision

    Onko sinusta umpilisäkkeen poistaminenkin verrattavissa viikinkien suorittamaan mutilointiin? Kuitenkin HIV:n tartuntariski vähenee ympärileikatuilla mikä on jossain päin maailmaa melkoisen tärkeä asia.

    Ympärileikkaus ei siis todellakaan ole mikään itsestäänselvä pahuus vaan asialla on myös kääntöpuoli (suurimmalla osalla ihmisistä siitä ei ole mitään haittoja ja merkittävälle osalle siitä on jopa hyötyä nautinnon kannalta tutkimusten mukaan). Onkin käsittämätöntä, että ihmiset rinnastavat moisen murhaan sun muihin väkivallantekoihin. Ainoana perusteena moiselle näen sen, että halutaan luoda inhoa kaikelle mitä muslimit tekevät.

    Naisten ympärileikkauksella ei kyllä ole mitään terveydellisiä etuja ja se on aina vahingollinen naiselle. Onneksi siitä ollaan luopumassa vähitellen joka puolella maailmaa.

    Silti on minusta väärin leikata esinahka lapselta joka ei itse osaa asiaa päättää mutta joku raja sentään argumentoinnin tasoon.

    Uskikset käyttävät samaa kaltevan pinnan argumenttia eri tavalla:

    "Jos saa mennä homon kanssa naimisiin niin kohta saa varmaan mennä siankin kanssa."

    VastaaPoista
  7. http://turkkila.blogspot.com/2008/08/hesarin-keskustelupalstalla-kydn.html

    VastaaPoista
  8. > Vertaat ihmisten tappamista ja
    > päiden repimistä irti siihen
    > että esinahka leikataan pois.

    Vertaan barbaarisia tapoja toisiin. En muuta. Voimme toki keksiä muutakin, vaikkapa varpaankynsien irti repimistä, polttomerkkaamista ja muuta "mukavaa", jos kaipaa jotakin mikä aiheuttaa vähemmän vammoja kuin ympärileikkaus?


    > En itse kannata
    > ympärileikkausta, mutta siitä on
    > myös terveydellisiä hyötyjä:

    Etkö osaa lukea mitä juuri kirjoitin tuosta?


    > Ainoana perusteena moiselle näen
    > sen, että halutaan luoda inhoa
    > kaikelle mitä muslimit tekevät.

    Näet väärin. Tuomitsen juutalaistenkin ympärileikkaukset aivan samalla tapaa, jos et sattunut huomaamaan.

    VastaaPoista
  9. Tuukka Simonen, jos osaisit lukea, niin olisit huomannut ettei Markus verrannut ympärileikkausta päiden katkontaan.

    Luepa tämä ihan huolella läpi.

    ""Ympärileikkaus on vanhaan kulttuuriin kuuluva perinne. Kulttuureita, etenkin vanhoja, pitää arvostaa ja suvaita."

    - Viikinkien tapana oli irroittaa vihamiehiltään päät miekalla ja tämän jälkeen tehdä heidän kalloistaan juoma-astia. Jos vanhoja kulttuureita pitää suvaita, oletan, että minulla on siis myöskin oikeus suvaita ja harrastaa viikinkikulttuuria, eli katkoa vihamiesteni kaulat ja tehdä heidän kalloistaan kaljatuoppeja. Vai koskeeko tuo vanhojen barbaarikulttuurien suvaitseminen jostain syystä vain muslimien ja juutalaisten barbaarikulttuureita?"

    VastaaPoista
  10. "Terveydelliset hyödyt ovat olemattomat ympärileikkauksessa."

    Ai jaa. Tuosta linkistäni:

    Prostate cancer

    Ross et al. [J of the National Cancer Institute. 1987 May;78(5):869-74] reported on two case-control studies in Southern California. Both studies included 142 cases and both found that circumcised men were at reduced risk (relative risk of 0.5 in whites and 0.6 in blacks)

    Mandel & Schuman [J Gerontology. 1987 May;42(3):259-64].reported on a case-control study with 250 cases. Compared with controls drawn from their neighborhood, circumcised men were less likely to develop prostate cancer (odds ratio 0.82).

    Ewings & Bowie [Br J Cancer. 1996 Aug;74(4):661-6] performed a case-control study of 159 cases of prostate cancer, and found that circumcised men were at a reduced risk (odds ratio 0.62)



    Circumcision and Urinary tract infection (UTI)

    Twelve studies have indicated that neonatal circumcision reduces the rate of Urinary tract infections in male infants by a factor of about 10.



    HIV

    A systematic review and meta-analysis of 28 published studies by the London School of Hygiene and Tropical Medicine, published in the journal AIDS in 2000, found that circumcised men are less than half as likely to be infected by HIV as uncircumcised men. A subanalysis of 10 African studies found a 71 percent reduction among higher-risk men. A September 2002 update considered the results of these 28 studies plus an additional 10 studies and, after controlling for various potentially confounding religious, cultural, behavioral, and other factors, had similarly robust findings.

    VastaaPoista
  11. > Ai jaa. Tuosta linkistäni:

    Yksittäisiä tutkimuksia.
    Eikä muuten edes liity ns. pointtiini:

    Sinusta siis naisilta pitää vasten heidän tahtoaan poistaa rinnat, koska se vähentää merkittävästi vaarallisen rintasyövän esiintymistä? Jos ei - miksi sinä pelle puolustelet ympärileikkausta samalla argumentilla?

    VastaaPoista
  12. http://www.associatedcontent.com/article/142562/the_truth_about_circumcision_hivhpv.html?cat=5

    VastaaPoista
  13. tuukka simonen: "Onkos kaltevan pinnan argumenttivirhe tuttu? ;)"

    Sinulle ei selvästikään ole.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaltevan_pinnan_argumentti

    -Herra Harmaa

    VastaaPoista
  14. Suomen korkeimman oikeuden mielestä on sallittua Silpoa pikkulapsia. Eli en joudu vankilaan, jos leikkaan vihamieheltä korvanlehden irti;).

    KO:ssa on ilmeisesti tarvetta vaihtaa porukkaa kun päätökset ovat näin älyttömiä.

    VastaaPoista