19. helmikuuta 2008

VIELÄKIN sensuuri- ja sananvapausasiaa

Ensiksi, muistutettakoon, että tämän viranomaissensuurin voi siis helposti ja ilmaiseksi kiertää helposti säätämällä DNS-palvelinasetuksi tietokoneellasi. Vaihtoehtoisesti voi surffata esimerkiksi Firefoxin Tor-proxy.NET toolbaria käyttäen. Mikäli haluaa jostain syystä maksaa, voit toki ostaa ja käyttää Anonymizerin palveluita. Jokainen voi tästä päätellä, miten tehokasta kyseinen poliisin ja internet-palveluntarjoajien nettisensuuri on.

Koko nettisensuuriasia on alkanut vihdoin ponnistaa ulkomaiseenkin tietoisuuteen, tuoden Suomelle tietysti asianmukaista "mainetta" mm. tietotekniikan ja sananvapauden osalta. Full-Disclosure listan kirjoitukseni ja DSLreportsin kirjoitukseni, sekä Slashdotin artikkeli ja Effin englanninkielinen raportti tapahtuneesta.

Kannattaa muistaa, että siinä missä Tanskassa sanomalehdet yhdessä rintamassa julkaisevat kuvia Muhammedista ihan vain sananvapautta näyttääkseen, Suomen pääministeri pyytelee anteeksi Tanskan puolesta. Tämäkin kertoo karua kieltä Suomen sananvapaustilanteesta verrattuna moniin muihin maihin. Löytyy toki EU:sta myöskin melkoisesti maita, jossa sananvapauden tilanne on vielä Suomeakin huonompi, esimerkiksi Itävalta ja Saksa tai Ranska, mutta kuitenkin.

18 kommenttia:

  1. Sanoit tuolla DSlreports.com sivustolla, että mikään ei ole estänyt operaattoreita aikaisemmin blokkaamasta lapsipornosivuja. Tuo ei kuitenkaan pidä paikkansa. Niin Internet- kuin puhelinoperaattoreidenkin on ollut aikaisemmin pakko välittää kaikki piuhoissa kulkeva liikenne.

    VastaaPoista
  2. ilkka ahmavaara:

    Noin yleisesti aiheesta. Demokratia ei voi toimia ennen kuin kaikki sen vaikuttajat ovat tiedonvälityksen suoman sivistyksen piirissä ja vapaat ilmaisemaan näkemyksensä siinä jne..

    Sensuurin harrastaminen kaventaa tiedonvälityksen piiriä siinä missä yleisen sivistystason nousuakin. Sensori on harvoin ollut perehtynyt itse asiaan ja on sikäli edustanut hiukan sivistymätöntä kantaa.

    Sivistys syntyy joka päivä uudestaan, mutta ilman tiedonvälitystä se lakkaisi hyvin nopeasti.

    Se, että sananvapaus tiedon välittämisen konsteilla tavoittaa jokaisen on myös jokaisen sellaisen sivilisaation perusta, joka kykenee elämään maapallolla edelleen (tieto)tekniikan kehityttyä nykyiselle tasolle. Sensuurin mielekkyys on todella kyseenalaista.

    Jos asioista vaietaan ne lakkaavat olemasta, vaikka ovatkin.

    VastaaPoista
  3. > Niin Internet- kuin
    > puhelinoperaattoreidenkin on ollut
    > aikaisemmin pakko välittää kaikki
    > piuhoissa kulkeva liikenne.

    Ei pidä paikkaansa. Operaattoreiden käyttöehdoissa sanotaan selvästi, että lainvastainen käyttö on kielletty. Niin ikään operaattorit voivat käyttöehdoissaan sanoa, että sivuille X ja Y ei voi päästä.

    VastaaPoista
  4. Tuollakin sivustolla todetaan, että operaattorit eivät saa sensuroida liikennettä - lukuun ottamatta nyt tätä uutta lapsipornofiltteröintiä

    http://www.antipiracy.fi/ajankohtaista/uutinen.html?id=8028

    Muistaakseni lakikirjasta löytyy sellaisesta kohtaa jossa puhutaan kirjesalaisuudesta tai jostain vastaavasta.

    VastaaPoista
  5. Joo, no korjaan sen verran, että operaattorilla on oikeus suodattaa liikennettä silloin, jos kyseessä on selkeästi tietoturvan vaarantuminen - mutta vain silloin.

    VastaaPoista
  6. Tietysti operaattorin välityspalvelimen kautta kulkevaa liikennettä saa suodattaa niin paljon kuin haluaa. Muilta osin olet totaalisen väärässä. Todistustaakka on sinulla

    VastaaPoista
  7. Kirjesalaisuus ei missään nimessä tule kysymykseen, koska operaattori ei urki mitä käyttäjä kirjoittelee. Sopimusehdoissa todetaan, että esimerkiksi liittymä voidaan sulkea poliisin niin pyytäessä ja että palveluntarjoaja voi estää pääsyn palveluihin, jotka mm. aiheuttavat vaaraa tietoliikenteelle. Näiden soveltaminen lienee operaattorikohtaista.

    Mikään laki ei kiellä operaattoria blokkaamasta vaikka www.yle.fi sivustoa, mikäli operaattorin säännöissä niin sanotaan tai www.yle.fi sisältää laitonta tai vaarallista materiaalia.

    Voi toki olla, että kaikilla operaattoreilla ei moista lue liittymäsopimuksessaan, mutta se on sitten tietysti toinen juttu kokonaan.

    VastaaPoista
  8. Todistustaakka missä? En minä voi todistaa, että operaattorit eivät ole voineet luoda liittymäsopimuksia, joissa pääsy sivuille X on estetty syyllä Y. On toki kokonaan eri asia, ovatko operaattorit moisia sopimuksia koskaan tehneet.

    Esimerkiksi Suomen 4G palveluehdoissa sanotaan:"Asiakas on vastuussa erityisesti siitä, ettei hänen aineistonsa tai asiakkaan palvelun kautta toimitettu aineisto aiheuta häiriötä verkolle eikä loukkaa tekijänoikeuksia tai muita oikeuksia, hyvää tapaa tai lain tai viranomaisten määräyksiä. Toimittajalla on asiakasta kuulematta oikeus poistaa aineisto, estää sen käyttö tai sulkea asiakkaan palvelu...Toimittaja varaa itselleen oikeuden valvoa verkkoliikennettä ylläpitoon, kehitykseen ja väärinkäytösten ehkäisyyn liittyvissä asioissa."

    VastaaPoista
  9. Jos operaattorilla olisi oikeus suodattaa verkkoa, niin monet operaattorit tekisivät siten. Oletko kenties kuullut sellaisesta konseptista kuin "net neutrality"? Operaattorit todella mielellään suodattaisivat joillekin sivustoille liikennettä, varsinkin muiden operaattoreiden kautta tulevaa liikennettä. Net neutrality -lait kuitenkin kieltävät sellaisen toiminnan

    VastaaPoista
  10. > Jos operaattorilla olisi oikeus
    > suodattaa verkkoa, niin monet
    > operaattorit tekisivät siten.

    Kuten tuossa totesin mm. 4G palveluehdoista, mahdollisuus on, mutta silti suodattamista ei (juurikaan) ole.


    > Oletko kenties kuullut
    > sellaisesta konseptista kuin
    > "net neutrality"?

    Juujuu ja se toimii käytännössä niin, että operaattorit eivät halua suututtaa asiakkaitaan valikoimalla mitä nämä saavat ja mitä eivät saa katsoa netistä, operaattorin kannattaa pyrkiä olemaan mahdollisimman puolueeton. Aivan kuten kauppojen. Ne tarjoavat kaikille kaikkea mistä nämä ovat valmiit maksamaan. Vai oletko nähnyt montakin kauppaketjua, jossa esimerkiksi pornolehtiä ei myydä (Lidl lienee ainoa ja sekin vain käytännön syistä)? Sama juttu.

    VastaaPoista
  11. Mitäköhän varten tuon Tor-toolbarin enablointi johtaa siihen, että selaaminen pysähtyy "Välityspalvelin kieltäytyy yhteydestä"-viestiin?

    VastaaPoista
  12. "Net neutrality" on lakiin kirjoitettuna - ainakin Yhdysvalloissa. Siellä vuosi sitten jotkin operaattorit kannattivat äänekkäästi kyseisen lain kumoamista, jotta saisivat filtteröidä liikennettä. Youtubessa on mielettömästi sosialistien videoita joissa he kannattavat net neutrality lakeja.

    VastaaPoista
  13. Jaa-a, olen muiltakin kuullut ongelmia noiden Tor-toolbar systeemeiden ja vastaavien kanssa. Itselläni ei ole kyllä ollut. Kenties riippuu palveluntarjoajasta jotenkin?

    VastaaPoista
  14. Tuo linkkaamasi OpenDNS https://www.opendns.com/start?device=windows-xp riittääkö että vaihtaa DNS-palvelimet ohjeen mukaan, tai pitääkö se step 2 eli rekisteröinti suorittaa ennen kuin voi noita DSN-palvelimia käyttää?
    Löytyykö muita ilmaisia, anonyymejä ja hyviä DNS-palvelinosoitteita?

    Onko niin että kun XP:n verkkoasetuksista vaihtaa DNS-palvelimiin nuo OpenDSN-osoitteet, niin DNS:ää ei vahingossakaan haeta enää "hae DNS-palvelinosoite automaattisesti" eli ISP:ltä, vaikka nuo laitetut osoitteet olisivat väärin?

    VastaaPoista
  15. "Ne jotka käyttää OpenDNS:ää, kannattaa olla varuillaan. Nimen "Open" on aika hämäävä ja homman takana on saada mainostuloja heidän DNS-servereiden käyttäjiltä.

    Esimerkiksi kaikki ei-olemassa-olevat domain haut ohjataan heidän mainoksiin, sekä myös kaikki googlen liikenne:

    >ping www.google.com
    Pinging google.navigation.opendns.com [208.69.34.231] with 32 bytes of data:

    Täten kaikki google haut mitä teet menevät suoraan OpenDNS:n palvelimille, jossa he voivat 1) tallettaa ne 2) kerätä käyttäjätietoja 3) saada tuloja googlelta kun mainoksia klikataan.

    OpenDNS:n sijaan kannattaa mieluummin siis käyttää olemassa olevia, avoimia ja ei pimeitä juttuja tekeviä julkisia dns servereitä, mikäli ei oman isp:n halua. Yhtenä esimerkkinä vaikkapa gothenburgin yliopiston omistamat 129.16.1.53 ja 129.16.2.53."

    Mitä mieltä olet markus, onko tämä lainattu teksti totta? Ja onko jopa parempi että google-liikenne ohjataan näin?

    VastaaPoista
  16. > riittääkö että vaihtaa
    > DNS-palvelimet ohjeen
    > mukaan,

    Riittää, muuta ei tarvita.


    > Esimerkiksi kaikki
    > ei-olemassa-olevat
    > domain haut ohjataan
    > heidän mainoksiin,

    Jep, siitähän he tulonsa saavat. Näinhän kyllä monet ISP:tkin tekevät.


    > sekä myös kaikki googlen
    > liikenne:

    Se, että tietokoneesi katsoo OpenDNS:n servereiltä, missä IP:ssä Google mahtaa sijaita, kertoo vain, että OpenDNS toimii kuten sen pitäisikin toimia.


    > Mitä mieltä olet markus,
    > onko tämä lainattu
    > teksti totta

    Mistä tuo teksti on peräisin? OpenDNS palvelimet ylikuormittuisivat sekunnissa ja tilttaisivat, jos sen kautta kierrätettäisiin kaikkia OpenDNS:ää käyttävien Googlehaut sun muut.

    VastaaPoista
  17. Teksti löytyy: http://keskustelu.plaza.fi/muropaketti/bbs/t567953

    VastaaPoista
  18. Eli joku X heitti tuollaista läppää, johon tuli pari vastausta. Enpä tekisi pitkälle meneviä johtopäätöksiä tuon pohjalta.

    VastaaPoista