4. helmikuuta 2008

Valonpilkahdus maahanmuuttopolitiikassa

Olin miltei järkyttynyt, kun lukaisin Aamulehden artikkelin siirtolaisten pisteyttämisestä. Artikkelissa todetaan hyvin, että miksei Suomessakin voitaisi ottaa käyttöön jo mm. Kanadassa ja Uudessa-Seelannissa olevaan järjestelmää, jossa maahanmuuttoa haluavat pisteytetään heidän ominaisuuksiensa mukaan suhteessa siihen, millaista maahanmuuttoa haluamme.

Jos esimerkiksi haluamme rötösteleviä tyhjäntoimittajia sosiaalitukia nostamaan, voisimme antaa esimerkiksi rikosrekisteristä ja työhaluttomuudesta ekstrapisteitä. Myös kiihkoislamilaisuudesta voitaisiin antaa ropisemalla lisäpisteitä. Mikäli kuitenkin haluaisimme (vastoin nykyistä käytäntöä) esimerkiksi kohtuullisesti koulutettuja, motivoituneita ja meidän yhteiskuntaan sopeutumishalusia yksilöitä, voisimme helposti poimia nämä rusinat pullasta ja jättää roskaväen suoraan rajalle.

Artikkelissa todetaan hyvin rohkeasti (tekeeköhän vähemmistövaltuutettu siitäkin kantelun?):"Varsinkaan ajatus pisteytyksestä ei ole rasismia. Onhan jokaisen maan oikeus ja velvollisuus kutsua kansalaisikseen ne ihmiset, jotka osaavat ja haluavat sitä maata rakentaa." Näinhän sen pitäisi olla. Tämä on meidän valtiomme. Meidän kuuluu voida päättää, keitä tänne otetaan ja keitä ei.

Aamulehden jutussa viitataan lähinnä tietysti siirtolaisiin, jotka aikovat tulla tänne nimenomaan töitä tekemään, eikä niinkään maahanmuuttajiin ylipäätään. Mutta minä en näe mitään syytä, miksei sitä voisi soveltaa kaikkeen maahanmuuttoon, tilapäiseenkin. Jos et ole valmis hyväksymään meidän yhteiskunnan pelisääntöjä ja valmis joko suoraan antamaan - tai ainakin tulevaisuudessa - jotain meidän yhteiskuntamme hyväksi...tervemenoa samantien takaisin sinne mistä olet tullutkin. Tämä ei ole minusta mitenkään kohtuuton vaatimus kenellekään.

Jokainen voi ajatella itse, olisiko valmis sopeutumaan uudessa maassa esimerkiksi siihen, että alkoholia ei saa juoda julkisesti eikä kävellä ilman paitaa kadulla - jos vaihtoehtona olisi vaino tai jopa kuolema täällä Suomessa. Ainakin minä olisin. Se on pieni hinta siitä, että joku maa ja yhteiskunta suostuu ottamaan minut vastaan ja antamaan minulle suojan vainoani kohtaan. Tietysti vertailu sikäli ontuu, että Suomessa nimenomaan yksilönvapaudet ovat suuremmat kuin esimerkiksi Saudi-Arabiassa, joten kenelläkään ei pitäisi olla mitään valittamista sen suhteen - paitsi kiihkomuslimeilla, totalitaristeilla, kommareilla ja muulla saastalla, jota tänne ei tietenkään pitäisi edes ottaa sisään.

Tietysti pisteytyksessä on huonot puolensakin. Se on ahdas ja luultavasti aina trendeistä jäljessä oleva, byrokraattinen systeemi. Moni hyvä työntekijä jäisi sen vuoksi pääsemättä maahan. Jatkuva säätäminen ja viilaaminen estäisi tehokkaan, pitkäaikaisen maahanmuuttopolitiikan maasta X Suomeen (miettikääpä nyt, onko järkeä käydä kuukausien kursseja suomea opiskelemassa jossain Ukrainassa vain siksi, että huomaatkin, että pisteytyksen perusteet ovat sinä aikana muuttuneet etkä voikaan enää saada töitä täältä).

Mutta kiistattomasti hyvänä puolena olisi, että roskaväki saataisiin seulottua tehokkaasti pois virtaamasta maahamme heinäsirkkalauman lailla sosiaalietuuksiamme nauttimaan ja yhteiskuntaamme esimerkiksi ääri-islamilaistamaan. Se olisi merkittävä parannus nykyjärjestelmään.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Eikö pisteytystäkin parempi olisi tukien poistaminen. Tänne saisi tulla ihan kuka tahansa, mutta mitään sopeutumisohjelmaa ei olisi. Saisi vaikka tulla ryöstelemään, mutta kiinnijäämisestä seuraisi pakkotyötä ja häätö.