15. maaliskuuta 2020

Talousromahduksellekin "tarttis tehrä jottain"

Kirjoitin juuri rautalankaohjeita siitä, miten koronaviruksen kanssa pitäisi olla toimittu. Eikä tietenkään ole toimittu ja siksi olemmekin nyt pulassa. Mutta pitäisi jo nyt varautua taloudelliseen tuhoon, jota pian joka tapauksessa pakosta tulevat karanteenit, estot ja terveen maalaisjärjen löytyminen tulee aiheuttamaan. Mikäli näistäkään ei mitään löydy, tulee viimeistään suuri sairastuneiden ja kuolleiden määrä aiheuttamaan massiivista taloudellista tuhoa. Niin tai näin, otetaan tiukat keinot käyttöön koronan leviämisen estämiseksi tai annetaan asioiden vain jatkaa nykyisellä kurssillaan, lopputulos on joka tapauksessa täsmälleen sama: Massiivisia taloudellisia ongelmia on tiedossa.

Tietenkin yksilötasolla jokainen järkevä ihminen on jo varautunut talouden ja yhteiskunnan romahdukseen, kuten olen jo vuosikausia sitten opastanut, esim. tässä, tässä ja tässä kirjoituksessa ja tässä ja tässä videossa. Mutta jos puhutaan siitä, miten yhteiskunnan tulisi varautua ja toimia, etenkin nyt tässä kriisitilanteessa, niin ehdotukseni ovat seuraavat:
  1. Yrittäjät välittömästi työttömyysturvan ja toimeentulotuen piiriin, muuten yrityksiä ja yrittäjiä tuhoutuu oikeasti massoittain, kun palvelujen tuottaminen ja asiakaskato iskee.

  2. Valtio takaamaan lainoja pitkällä takaisinmaksuajalla kaikille esim. 3v yritystä menestyksekkäästi pyörittäville (eli vaikkapa voittoa viime vuonna tuottaneille). Näin rahat eivät päädy huijarifirmoille ja auttavat pienyrittäjiä tilapäisesti.

  3. Polttoaineverotus ja auton käyttömaksut, sekä pysäköintimaksut poistettava tilapäisesti kokonaan. Myös harkittava arvonlisäveron ja yritysten maksamien sosiaaliturva- työeläke- jne. maksujen pudottamista tilapäisesti nollaan. Näin tuetaan taloudellisesti ihmisiä ja yrityksiä, sekä kannustetaan välttämään joukkoliikennettä.

  4. Valmiustilalaki antaa mahdollisuuksia tiettyjen maksujen tilapäisestä viivyttämisestä tai maksamatta jättämisestäkin, joten tulisi myös nyt määrätä, että sähkö- vesi- ja kaukolämpömaksujen yms. eräpäiviä voidaan siirtää esimerkiksi 3kk eteenpäin. Näin myöskin tuetaan ihmisiä ja yrityksiä.

  5. Rajut leikkaukset käyntiin: Kehitysapu- keinotekoiset yritystuet- ulkomaanapu- jne. rajuun leikkuriin ja heti. Niin ikään ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan rajut leikkaukset heti, muuten meillä on kohta kymmeniätuhansia ihmisiä lekottelemassa kotonaan suurin korvauksin sen sijaan, että heillä olisi intressiä päästä nopeasti takaisin töihin.

  6. Valtio reaalisoimaan ylisuuria eläkevarastoja tilapäisesti nykytilanteen rahoittamiseksi. Ei, Suomessa ei ole eläkepommia, eikä vajetta, päinvastoin, eläkerahastoissa on paljon enemmän rahaa mitä tarvetta on.

  7. Puolustusvoimat ja palvelukseen kutsutut reserviläiset "orjapalkalla" apuun terveydenhuoltoon, karanteeneihin jne. mahdollisesti myös huolehtimaan tärkeistä kuljetuksista jne. Muutoin julkisen terveydenhuollon ja sosiaalihuollon kustannukset karkaavat käsistä, eivätkä resurssitkaan riitä. (Niin ja varusmiehet ja kantahenkilökunta ja muut eivät todellakaan saisi lomailla nyt yhtään, jotteivat sairastu.)

  8. Suomen Pankki painamaan hitusen verran markkoja, joilla saadaan maksettua näitä toimia tilapäisesti - joskin pieni inflaatio seuraa jatkossa (hups, sori, ei onnistu kun olemme Eurossa)...öööhhh...lisää velanottoa jolla maksetaan lisäkulut (ja velat jätetään maksamatta tai maksetaan myöhemmin tai vaikka heti tällä kikalla).

  9. Osakemarkkinoilla saa rauhassa tapahtua mitä tapahtuu, evvk. se ei pienyrittäjän tai tavallisen kansalaisen arkeen vaikuta millään tapaa. Se, että jonkun yrityksen teoreettinen arvo laskeekin esim. 10x oikeasta arvosta luokkaa 7x oikeaan arvoon, ei oikeasti merkitse mitään kenellekään muulle, kuin ko. pyramidipeliin osallistuneelle sijoittajalle. Toki tyhmä yritys voi tarpeettomasti irtisanoa työntekijöitään ja lopetella toimintaansa tyydyttääkseen sijoittajiaan, sille emme valitettavasti voi yhtään mitään, muuta kuin toivoa, että fiksumpi yritys palkkaa ko. työntekijät pian palvelukseensa.

  10. Taloudellinen romahdus - tai pitäisikö sanoa realisointi - on sinällään terve ilmiö nykyisessä läpimädässä korporaatiososialistisessa talousjärjestelmässä. Jos ja kun se seuraa tästä koronavirusepidemiasta, sitä parempi. Mutta tämä koronavirustilanne pitää siitä huolimatta saada hoidettua tässä ja nyt, sekä minimoida tämän vaikutukset pienyrittäjille ja tavallisille ihmisille.
Pahaa pelkään, että mitään näistä ei toteuteta, ei ainakaan riittävän ajoissa ja Suomea uhkaa samanlainen pienyrittäjien joukkotuho, kuin mitä 1990-luvun lamassa. Ehkä tätä sosialistinen hallituksemme juuri haluaakin, eikä siksi toimi - tai on niin kyvytön ja kokematon toimimaan, ettei siksi toimi. Pahalta näyttää nyt joka tapauksessa.

PS. Kannattaa myös lukea näitä ajatuksia taloudesta.

4 kommenttia:

  1. Harva survivalisti ajattelee asiaa näin pitkälle. Luin kirjan "Warday" ja hämmästyin kun siinä paneuduttiinkin suurimman osan aikaa juuri tähän talouspuoleen ja elämään ydinsodan jälkeen.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Warday

    VastaaPoista
  2. Suvakkikylässä (eli Jyväskylässä) puhutaan jo "koronaraivosta".


    "Koronaraivoa" suitsittiin suksilla Jyväskylässä – Ladun maja pursui ulkoilijoita sunnuntaina

    https://www.ksml.fi/kotimaa/Koronaraivoa-suitsittiin-suksilla-Jyv%C3%A4skyl%C3%A4ss%C3%A4-%E2%80%93%E2%80%89Ladun-maja-pursui-ulkoilijoita-sunnuntaina/1527075

    VastaaPoista
  3. Poikkeuksellisen täysjärkisiä ehdotuksia - joita vihervassari maailmanhalaajahallitus ei tule missään tapauksessa toteuttamaan. Erityisesti tuon kohdan 3 polttoaineverotuksen jne laskeminen tai poistaminen edes väliaikaisesti on kerta kaikkiaan mahdottomuus - tai kohdan 5 kehitysavun jne leikkaukset. Hallitus tekee sitä mitä hallitukset ovat tähänkin asti parhaiten osanneet: ottaa lisää velkaa.

    VastaaPoista
  4. Antaa romahtaa. Ei tätä velkapohjaista järjestelmää tarvitsekaan pelastaa. Ihmisten velat tulee antaa anteeksi ja kaikki alkaa uudelta pohjalta. Modernin maailmanhistorian suurin käänne, mutta tätä on tapahtunut vuosituhansien aikana useasti. Ei mitään uutta auringon alla.

    VastaaPoista