5. joulukuuta 2018

Matut yrittävät itsemurhaiskuja linja-autoilla Suomessa!

Suomessa on menossa vakava terroriuhka, josta media ja poliisi vaikenee parhaansa mukaan. Viimeksi kuluneen vuorokauden aikana on tapahtunut kaksi vakavaa itsemurha-iskun yritystä linja-autoissa. Kyse ei varmasti ole sattumasta ja lisää iskuja lienee luvassa lähipäivinäkin. Iskut ovat toteutettu samalla tapaa: Matkustajina ollut matu on hyökännyt täysin äkkiarvaamatta bussikuljettajan kimppuun ja yrittänyt suistaa bussin joko vastaantulevien kaistalle tai ojaan. Vain kanssamatkustajien valppaus ja uskomaton tuuri on estänyt näitä iskuja onnistumasta.

Nyt kun rekkoja, kuorma-autoja jne. on alettu pitää paremmin lukkojen takana ja katuja suljettu ajoneuvoestein ja on onnistuttu estämään matuja ajelemasta väkijoukkoihin, on matujen pitänyt keksiä uusia keinoja tehdä terrori-iskuja. Tässä on yksi erinomainen sellainen keino nyt löytynyt, joka ei vaadi kuin yhden bussilipun ostamisen. Ei suuria investointeja, ei etukäteisvalmisteluita, ei kiinnijäämisen riskiä ennen tekoa, ei mitään. Aivan erinomainen terrori-iskun toteutustapa kerta kaikkiaan. Pointsit siitä matuille.

Matut ovat selvästi tutkineet myös lakipykäliä näitä suunnitellessaan. Kyseinen teko ei ole kuitenkaan Suomen lakien mukaan terrori-isku tai murhan yritys, vaan "Liikennetuhotyön yritys". Liikennetuhotyöstä ei saa kuin muutaman kuukauden ehdollista, tai enintään muutaman vuoden vankeutta. Terrori-iskun tekijä pääsee todella vähällä, mikäli ei onnistu teossaan ja mikäli onnistuu ja jää ihmeen kaupalla itse henkiin, rangaistus on silti täysin mitätön: Täyden palvelun hotellihyysäystä suomalaisessa vankilassa, ehkäpä kaupanpäälle tulee vielä kansalaisuus takataskuun vapautuessa. On kuitenkin syytä muistaa, että kyse on silti pohjimmiltaan itsemurhaiskusta, joten tekijä ei oleta jäävänsä henkiin seurauksia kärsimään.

Nyt sitten tyhmät suomaloiset saavat, mitä ovat tilanneetkin, kun ovat päästäneet maahansa kymmeniätuhansia muukalaisia, vaikka heitä on vuosikausia tästä kaikesta varoteltu. Minä en sääli. 99,99% suomaloisista on ansainnut nämäkin terrori-iskut ja kuolla tai vammautua niissä, koska eivät ole tätä hulluutta vastaan millään muotoa tosiasiallisesti taistelleet. Vain pienenpieni joukko suomalaisia on uskaltanut nousta tätä koko kulttuurimarxistista hulluutta vastaan järjestämällä aktiivisesti mielenosoituksia, pitämällä puheita ja videoita, sekä kirjoittelemalla omalla naamallaan näistä asioista ja maamme tilasta (ja kärsinyt nahoissaan seuraukset siitä). Mikäli itse matkustaisin jossain vaiheessa bussilla, menisin kyllä aivan etupäähän, kuskin viereen juurikin tämmöistä estääkseni, mutta vain siksi, että olen itse kyydissä...suomaloisten vuoksi en tämmöisiä iskuja estäisi, koska he ovat ne ansainneet.



PS. Toki mikään ei edelleenkään estä jo aikoja sitten kuvailemaani terrori-iskujen sarjaakaan toteutumasta (ISIS iskee Suomessa - Miten se tapahtuu ja mitä pitäisi tehdä?).

2 kommenttia:

J. Jörgensen kirjoitti...

Kovin kohtuutonta syyllistää tavan suomalaisia näistä poliitikkojen möläyksistä. "Ovat päästäneet maahansa". Ehkä herra Jansson suvaitsee kertoa, miten me olisimme käytännössä estäneet tämän invaasion. Ai mielenosoituksilla, puheilla, videoilla ja kirjoitteluilla. Älä nyt viitsi saatana, iso mies. Muutama kymmenen määrätietoista ukkoa metsästyskiväärien kanssa Tornionjoen sillan tämänpuoleiseen päähän olisi - ehkä - jotain vaikuttanut. Siihen joudutaan ehkä vielä menemään. Ja jos viranomaiset yrittävät puuttua tällaiseen maanpuolustukseen, jonka itse asiassa pitäisi olla puolustusvoimien manttaalia, niin heitä on syytä muistuttaa ottamaan mukaansa riittävästi ruumispusseja.

Markus Jansson kirjoitti...

Suomi on demokratia. Kansa on edustajansa valinnut. Kansa saa syyttää vain itseään.