7. helmikuuta 2017

Markuskulttuuri FM - vastineeni Lokkan, Wiikin ja Mäenpään valheisiin

Junes Lokka, Tiina Wiik ja Olavi Mäenpää esiintyivät Monokulttuuri FM ja Tuonen Joutsen lähetyksissä levittäen törkeitä valheita ja vihjauksia minuun, historiaani ja oikeusjuttuuni liittyen. He käyttivät omaa kanavaansa suoraan henkilökohtaiseen hyökkäykseen minua vastaan, aseenaan valheet ja vääristelyt, Olavi Mäenpään hieroessa tyytyväisenä käsiään taustalla. Sama valehtelu ja vääristely jatkui myös kyseisten videoiden kommenttiosioissa ja Facebookissa eri ketjuissa, siitäkin huolimatta, että olin kaikissa käänteissä jo osoittanut ja korjannut nämä valheet, niiden jauhaminen vain jatkuu ja jatkuu...

Tein tämän vastineen, koska jotkut ihmiset ovat oikeasti niin hölmöjä, että uskovat esimerkiksi ent. sisäministeri Petteri Orpon nuoleskelijan, Olavi Mäenpään valheita täysin sokeasti, eivätkä voi käsittää, että Junes Lokka ja Tiina Wiik olisivat niin tyhmiä, että heittäytyisivät Mäenpään kätyreiksi. Näin on kuitenkin valitettavasti tapahtunut, enkä minä halua, että kenellekään jää sellaista käsitystä, että näissä minuun kohdistuneissa valheissa olisi jotain perää. Käynkin nämä valheet kohta kohdalta läpi ja suosittelen kaikkia Monokulttuuri FM katsojia myös käymään tämän videon läpi. Jokainen voi sen jälkeen itse pohdiskella, kannattaako Junes Lokkan, Tiina Wiikin ja Olavi Mäenpään juttuja uskoa tai kuunnella heidän videoitaan enää koskaan. Minun nähdäkseni viimeinenkin uskottavuus Monokulttuuri FM:ltä on nyt pudonnut pois tämän jatkuvan henkilökohtaisen hyökkäyksen ja törkeiden valheiden ja vihjausten myötä.

Bonuksena käyn läpi eräitä Mäenpään minulle lähettämiä tekstareita ja "Junes Lokka ei ymmärrä 10 kerrankaan jälkeen vastausta hänen kysymykseensä".

PS. Uusimpien tietojen mukaan Tiina Wiik (ja mahdollisesti myös Junes Lokka?) ovat pyrkimässä kunnallisvaaleihin Perussuomalaisten listoilla!!! Näin pitkälle on heidän mädätys mennyt! Huh-huh!




Klippien lähteet:
Monokulttuuri FM: Monokulttuuri FM 2.2.2017 – jakso 68
https://www.youtube.com/watch?v=DImZrCrpRFE

Tuonen Joutsen: Ylen vihapuheilta Oulussa 2.2.2017 feat. Olavi Mäenpää & Tuukka Kuru
https://www.youtube.com/watch?v=io1vf0U1BqE

Tuonen Joutsen: Vihapuhe FM: 2000 tilaajan spesiaali
https://www.youtube.com/watch?v=ZydyRkEuybc

4 kommenttia:

  1. Ikävältä kuulostaa, kun uskoakseni monessa suhteessa samoista syistä Suomen tilanteesta huolestuneet ihmiset käyvät toistensa kimppuun. En tiedä, kuka aloitti, mutta ainakaan lopettajaa ei ole näköpiirissä, vai?

    Ystävällisen murheellisin terveisin
    Risto J.

    VastaaPoista
  2. Ottamatta sen kummemmin kantaa asiaan, niin ihan selvästi varsinkin Tiina Wiikillä on suosion myötä noussut kusi päähän. Ei suhtaudu asioihin ollenkaan objektiivisesti ja luulee olevansa joku kaikkitietävä

    VastaaPoista
  3. Markukselle terveisiä!

    Olet todellinen taistelija ja oikeassa.

    Älkää hyvät ihmiset muodostako mielipidettä valheiden tai kuulopuheiden perusteella.

    Viranomaiset ovat yrittäneet lavastaa Markuksen syylliseksi tekaistuilla perusteilla.

    Ylemmässä oikeusasteessa asia käsitellään uudelleen.









    VastaaPoista