29. lokakuuta 2014

Miten demokratia voi toimia, kun suurinosa ihmisistä on väärässä?

Demokratian ihanuus ja kuviteltu ylivertaisuus perustuu pariin hassuun olettamukseen. Yksinkertaistaen ne ovat jotain semmoisia kuin:

1) Kansan suuret rivit tietävät joukkona keskimäärin kuitenkin, mikä on parasta.

2) Kun kansa saa äänensä kuuluviin ja sen tahtoa noudatetaan, yhteiskuntarauha pysyy.

No, uusin tutkimustieto kumoaa heti kättelyssä ensimmäisen argumentin: Suurinosa ihmisistä on oikeasti pihalla kuin lumiukko maansa asioista. Konkreettisempi esimerkki Suomesta kertoo, että esimerkiksi suurinosa suomalaista ei edes tiedä, mitkä puolueet ovat Suomen hallituksessa ja 3/4 suomalaista ei tiedä, mikä on eduskunnan tehtävä. Kun vielä ottaa huomioon, että poliitikkoihin luottaa vain 8% suomalaista ja silti vuodesta toiseen täsmälleen samat puolueet ja poliitikot kiikkuvat vallan kahvassa, pitäisi tyhmemmänkin tajuta, että tässä yhtälössä on jotain aika pahasti pielessä. Kansa ei tiedä, eikä tajua ja on täysin ristiriitainen toimissaan.

Lainataanpa sellaista vanhaa juoppoa kuin Winston Churchill. Hänellä nimittäin oli pari painavaa pointtia asiaan:
"The best argument against democracy is a five-minute conversation with the average voter."
- Winston Churchill

"It has been said that democracy is the worst form of government except all the others that have been tried."
- Winston Churchill
Valitettavasti herra Churchill ei ollut kuullutkaan sellaisesta asiasta kuin klassinen liberalismi / libertarismi, joten hänelle annettakoot anteeksi tuo toinen lausahdus. Libertarismissa kenelläkään, ei edes enemmistöllä, ole oikeutta loukata ihmisten perusoikeuksia, eli omaisuuden ja fyysisen koskemattomuuden suojaa (ellei ihminen ole itse sitä ennen loukannut muiden vastaavaa suojaa). Libertarismissa oikeastaan hallintoa ja valtiota ei sellaisena kuin suurinosa sen mieltää, ole edes olemassakaan vaan toiminta perustuu ihmisten suoriin ja epäsuoriin vapaaehtoisiin sopimuksiin (kunhan ketään ei ryöstetä, pahoinpidellä tai huijata).


Kakkosväite, eli väite, jonka mukaan demokratia edistää yhteiskuntarauhaa, kun kaikki saavat äänensä kuuluviin, on jopa edellistä absurdimpi. Ensinnäkin, esimerkiksi allekirjoittanut on saanut tuomion kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan ja lukuisa joukko muitakin ihmisiä on saanut myös tuomion esimerkiksi uskonrauhan rikkomisesta. Ääntään ei saa de facto kuuluviin, jos poliisi tulee ja pamputtaa kun avaat suusi. Toiseksi, esimerkiksi suurta huomiota saaneet kansalaisaloitteet eivät ole johtaneet yhtään mihinkään, vaan ne on surutta silputtu eduskunnassa. Kolmanneksi, harmaan keskimääräisen enemmistön rauhaa varmasti edistää se, että he saavat pakottaa kaikki vähemmistön tahtoonsa enemmistön tyrannian kautta, mutta edistääkö se oikeasti myös vähemmistöjen osalta yhteiskuntarauhaa? Epäilen, että ei edistä. Vapaus edistäisi, mutta sitähän ei ainakaan nykyinen Suomen demokratia tarjoa. Loppupeleissä kansa ei suoranaisesti Suomessa kyllä edes päätä yhtään mistään, koska Sveitsin mallin mukaisia sitovia kansaäänestyksiä ei täällä pidetä.

Ainiin muuten, meinasi unohtua Hitler-kortti. Muistakaan aina, että Hitler pääsi valtaan demokratian keinoin ja Hitler noudatti lakeja. Niin ja vain muutamia prosentteja saksalaisista oli natsipuolueen jäseniä, mutta silti natsit saivat vallan ja tekivät mitä tekivät.

Voisin toki jatkaa demokratian nuijimista pidempäänkin, mutta onneksi minulla on asiaan liittyen jo pari kirjoitusta ennestään blogissani, joten demokratiauskovaiset voivat paneutua niihin: Mistä enemmistön valta saa oikeutuksensa? & Edustuksellisen demokratian ongelmia.

37 kommenttia:

  1. Ei demokratiassa mitään pahaa ole, me emme vai elä siinä. Valtiomuotomme on sosiaalidemokraattinenfasismi. Kaikki kansalaisoikeudet ovat vain näennäisiä ja voimassa, mikäli niillä ajetaan sosiaalidemokratiaa. Äänestystuloksia ei tarvitse noudattaa, mikäli se uhkaa sosiaalidemokratiaa. Puolueet ovat pelkkiä sosiaalidemokratian lonkeroita, kukin omalla sektorillaan. Jopa kirkko on osa sosiaalidemokraattista konetta.

    VastaaPoista
  2. Demokratia on paras keino päättää sellaisista asioista, joista on pakko päättää yhteisesti. Sellaisista asioista, joista ei ole pakko päättää yhteisesti, pitäisi antaa ihmisten tehdä oma päätös.

    VastaaPoista
  3. > Demokratia on paras keino päättää
    > sellaisista asioista, joista on
    > pakko päättää yhteisesti.

    Eli mistä?
    Minusta korkeintaan jostain tuomioiden pituuksista voisi päättää yhdessä. Ei muista. Ei edes siitä, minkä kuuluu olla laitonta ja minkä ei, koska muutenhan ollaan takaisin nykytilanteessa.

    > Sellaisista asioista, joista ei ole
    > pakko päättää yhteisesti, pitäisi
    > antaa ihmisten tehdä oma päätös.

    Jep.

    VastaaPoista
  4. Ihan oikeassa olet, että lakiin pitäisi kirjata vain sellaisia asioita, joista ei juurikaan ole epäselvyyttä eikä siten mitään päätettävää varsinaisesti.

    Ulkopolitiikka on yksi asia mikä ei ratkea vain painottamalla yksilön vapauksia. Se pitäisi varmaan hoitaa demokratian keinoin.

    Maan sisäisiäkin asioita on joitain sellaisia, joissa ei ole selkeää yhtä oikeaa ratkaisua vaan vaihtoehtoja, joista on pakko tai ainakin hyvin tärkeää tehdä yhteinen päätös.

    Liikennesäännöt ainakin tärkeimmiltä osiltaan olisi hyvä olla yhteisiä, vaikka tiet olisivatkin yksityisiä. Tai esimerkiksi kielipolitiikka: millä kielillä hallinnon pitää tarjota palvelua.

    VastaaPoista
  5. Jos viranomaisten ainoa tehtävä olisi turvata kansalaisten fyysinen koskemattomuus ja omaisuuden suoja, niin millä perusteella he toimisivat, jos asioista ei oltaisi sovittu? Vai olisiko tilanne todella niin, että voisin heilua ase kädessä kaupungilla ja siihen ei kukaan voisi puuttua ennen kuin oikeasti käytän asetta vanhingoittamistarkoituksessa? Tai että saan ajaa umpihumalassa, kunhan en vahingoita ketään? (Todennäköisesti vahingoittaisin, mutta siihen ei voisi ennakolta puuttua, jos kännissä ajamisesta ei olisi säädetty lakeja.) Vai menisikö homma sitten niin, että viranomaiset voivat puuttua asiaan ennakoivasti, jos toteavat uhkaavan tilanteen. "Nyt musta tuntuu, että tuo voi olla vaaraksi muille, joten otetaan se kiinni, vaikka eihän siihen mitään varsinaista lakia ole." Olenko ymmärtänyt jotakin ihan väärin?

    VastaaPoista
  6. > Jos viranomaisten ainoa tehtävä
    > olisi turvata kansalaisten fyysinen
    > koskemattomuus ja omaisuuden suoja,
    > niin millä perusteella he
    > toimisivat, jos asioista ei oltaisi
    > sovittu?

    Silloin ne eivät toimisi lainkaan.

    > Vai olisiko tilanne todella niin,
    > että voisin heilua ase kädessä
    > kaupungilla ja siihen ei kukaan
    > voisi puuttua ennen kuin oikeasti
    > käytän asetta
    > vanhingoittamistarkoituksessa?

    Jep. Eivät voisi puuttua. Tai ehkä joo, jos selvästi ja vakavasti uhkaat käyttää asettaisi vahingoittamistarkoituksessa.

    > Tai että saan ajaa umpihumalassa,
    > kunhan en vahingoita ketään?

    Se on tien omistajan asia, salliiko humalassa ajamisen tiellään vaiko ei.

    VastaaPoista
  7. Jos ihmiset olisivat järkeviä, niin tuollainen yhteiskunta voisi toimiakin. Valitettavasti ihmiset eivät ole järkeviä. Enkä usko, että tuollainen yhteiskunta tekisi ihmisistä yhtään järkevämpiä.

    VastaaPoista
  8. > Jos ihmiset olisivat järkeviä, niin
    > tuollainen yhteiskunta voisi
    > toimiakin. Valitettavasti ihmiset
    > eivät ole järkeviä.

    Ovatko poliitikot ja virkamiehet sitten yli-ihmisiä? Miksi on sitten parempi, että ei-järkevät poliitikot ja virkamiehet päättävät KAIKKIEN ihmisten KAIKISTA asioista? Eivätköhän ei-järkevätkin ihmiset osaa paremmin päättää omista asioistaan kuin toisten asioista? :)

    > Enkä usko, että tuollainen
    > yhteiskunta tekisi ihmisistä yhtään
    > järkevämpiä.

    Ei teekkään. Mutta se estää tyhmiä ja itsekkäitä kusipäitä pakottamasta muita toimimaan, kuten he itse haluavat. Nykysysteemissä vallanpitäjät päättävät kaikkien ihmisten kaikista asioista kaiken.

    VastaaPoista
  9. Poliitikot ja virkamiehet eivät ole yli-ihmisiä, enkä missään nimessä ole sitä mieltä, että nykysysteemi on hyvä. Ts. en puolusta nykyistä systeemiä, mutta en myöskään ymmärrä sellaista systeemiä, missä KUKA TAHANSA höyrypää (tai tyhmä ja itsekäs kusipää) voi kerätä 50 kaveriaan ja asettua heidän kanssaan tonttini ympärille aseet tanassa, eikä siihen voi kukaan puuttua mitenkään.

    Lisäksi väitteesi siitä, että nykysysteemissä vallanpitäjät päättävät kaikkien ihmisten kaikista asioista on yksinkertaisesti väärä.

    VastaaPoista
  10. > Poliitikot ja virkamiehet eivät ole
    > yli-ihmisiä, enkä missään nimessä
    > ole sitä mieltä, että nykysysteemi
    > on hyvä. Ts. en puolusta nykyistä
    > systeemiä, mutta en myöskään
    > ymmärrä sellaista systeemiä, missä
    > KUKA TAHANSA höyrypää (tai tyhmä ja
    > itsekäs kusipää) voi kerätä 50
    > kaveriaan ja asettua heidän
    > kanssaan tonttini ympärille aseet
    > tanassa, eikä siihen voi kukaan
    > puuttua mitenkään.

    Uhkaamisen tuleekin olla kiellettyä ja kyllä aseiden heiluttelu uhkailutarkoituksessa tonttisi ympärillä olisi minarkiassakin rikos. Joten...? En nyt oikein näe, miksi oletat, että jos poliitikot ja virkamiehet eivät päätä ihmisten asioista niin vaihtoehtona on vain pyssymiesten valta. Ei ole. Vaihtoehtona on yksilöiden valta.

    > Lisäksi väitteesi siitä, että
    > nykysysteemissä vallanpitäjät
    > päättävät kaikkien ihmisten
    > kaikista asioista on
    > yksinkertaisesti väärä.

    Ei ole. Kerro YKSIKIN asia, johon viranomaiset eivät puutu millään tapaa? Ihan mikä vaan. Koetappa keksiä. Ei ole. Ei löydy. Mietippä sitä hieman.

    VastaaPoista
  11. Eivät ne pyssymiehet uhkaile, seisokelevat vain tonttini ympärillä aseet kourassa. Jos vaihtoehtona on yksilöiden valta, niin kuka päättää, että missä rajat menevät? Eli kuka päättää, että aseet kourassa seisoskelu tonttini ympärillä on kiellettyä?

    Kuten aiemmin sanoin, en pidä nykymallia hyvänä. Esim. nyt uutisiin tullut juttu siitä, että kampaamoiden pitää maksaa 200 euroa saadakseen olla auki itsenäisyyspäivänä, on täysin perseestä. Järjetöntä byrokratiaa. Yrittäjien pitäisi saada täysin vapaasti päättää, milloin yritys on auki.

    Enkä oleta, että minarkiassa olisi pyssymiesten valta. Tuo oli vain yksi esimerkki ja voin luetella niitä lisää vaikka kuinka paljon, jos on tarvetta.

    Nykymuodosta voidaan toki ajatella, että viranomaiset puuttuvat JOLLAKIN tavalla kaikkiin asioihin, mutta jos vedetään foliohattu päästä, niin eipä heitä ole näkynyt täällä komentelemassa minun mmenemisistäni. Saan käydä kuntosalilla silloin, kun huvittaa, eikä edes maksa mitään. Sinä voisit nyt kertoa, miten viranomaiset puuttuvat kuntosalikäynteihini. Varmasti keksit montakin asiaa, mutta kerro edes yksi. Minä voin kertoa sitten lisää sellaisia asioita, jotka mietityttävät minua minarkiassa (voi olla, että mietin turhaan ja järkevä selitys on olemassa) ja sellaisia asioita, joihin viranomaiset eivät puutu.

    VastaaPoista
  12. > Eivät ne pyssymiehet uhkaile,
    > seisokelevat vain tonttini
    > ympärillä aseet kourassa.

    No mikä siinä on ongelmana sitten?

    > Jos vaihtoehtona on yksilöiden
    > valta, niin kuka päättää, että
    > missä rajat menevät? Eli kuka
    > päättää, että aseet kourassa
    > seisoskelu tonttini ympärillä on
    > kiellettyä?

    Ei kukaan voi sellaista päättää. Kaikkea, mikä ei loukkaa toisten fyysistä koskemattomuutta tai omaisuuden suojaa, saa tehdä. Omia tekemiäsi sopimuksia pitää tietenkin myös noudattaa. Muuten vapaat kädet tehdä mitä vaan minarkiassa.

    > Nykymuodosta voidaan toki ajatella,
    > että viranomaiset puuttuvat
    > JOLLAKIN tavalla kaikkiin asioihin,
    > mutta jos vedetään foliohattu
    > päästä, niin eipä heitä ole näkynyt
    > täällä komentelemassa minun
    > mmenemisistäni. Saan käydä
    > kuntosalilla silloin, kun huvittaa,
    > eikä edes maksa mitään.
    Sinä voisit nyt kertoa, miten
    > viranomaiset puuttuvat
    > kuntosalikäynteihini. Varmasti
    > keksit montakin asiaa, mutta kerro
    > edes yksi.

    Et saa käydä vapaasti. Aukioloaikoja on säädelty laissa. Kuntosalille päästäksesi sinun pitää käyttää autoa, jonka kokoonpanon valtio on päättänyt laissa ja jonka käytöstä joudut maksamaan valtiolle koko ajan veroja. Matkalla joudut noudattamaan valtion määräämiä liikennesääntöjä ja parkkeeraamaan autosi valtion määräämällä tavalla. Lisäksi kuntosalia ylläpitävien ihmisten palkoista, työehdoista ja työolosuhteissa on säädelty laissa. Kuntosali maksaa veroja kaikista tuloistaan ja menoistaankin. Kuntosali ei voi valikoida asiakkaitaan, valtio kieltää syrjintäpykälillä sun muilla senkin. Kuntosali ei voi jakaa voittoaan omistajilleen, koska valtio sääntelee sitäkin ja verottaa sitäkin. Kuntosali ei voi laajentaa toimintaansa rakennuttamalla lisäsiiven, koska kaavoitusmonopoli estää sen. Jos se saisi luvan siihen, se joutuisi noudattamaan valtion määräämiä rakennusmääräyksiä ja taas työn ja materiaalien teettämisessä valtion määräyksiä. Lisäksi maksamaan taas veroina hirveitä summia rakennuttajien palkoista. jne. jne. jne.

    :)

    VastaaPoista
  13. Aika monta asiaa kyllä keksit rajoittamaan minun kuntosalikäyntejäni :) Ja tottahan nuo toki ovatkin, mutta käytännössä ainoa rajoittava tekijä noissa on tuo aukioloaika (en kyllä yöllä olisi sinne menossakaan ja halutessani voin varustaa oman asuntoni yhden huoneen kuntosaliksi, niin voin yölläkin pumppailla... rautaa). Autoa en tarvitse, sillä sali on kävelymatkan päässä (ja vaikka autoa käyttäisinkin, voin silti mennä salille milloin haluan). Liikennesäännöt on jalankulkijoillakin, mutta eivät ne edelleenkään vaikuta siihen, milloin voin mennä salille (minarkiassa voisi olla toisin, koska alueen omistaja voi tehdä sellaiset liikennesäännöt kuin haluaa). Kuntosalin työntekijöiden palkat yms. eivät vaikuta mitenkään. Koska kuntosali EI VOI valikoida asiakkaitaan, tarkoittaa se sitä, että pääsen sinne varmasti (minarkiassa ei näin olisi). Kuntosalin voitonjako tai toiminnan laajentaminen ei vaikuta käynteihini mitenkään.

    Kuten edellä jo mainitsin, käyttämäni kuntosali on ilmainen (kunnan työntekijöille eli esim. minulle). Ennen kuin sanot, että verorahoilla se on kuitenkin maksettu, niin kannattaisi ehkä laskea kuinka paljon on kuntosalin kk-maksut keskimäärin ja kuinka paljon minä olen veroja kyseisestä salista maksanut. Minarkiassa ei taitaisi olla kunnan ylläpitämiä saleja, vaan ne olisivat kaikki yksityisiä ja maksullisia. Tosin minarkiassakin kerätään veroja, eikö niin?

    Eli minarkiassa
    * minun pitäisi maksaa kuntosalista
    * minun pitäisi kulkea salille kenties älyttömässä liikennesääntöjen sekamelskassa (tai liikenteessä, jossa ei ole sääntöjä ollenkaan)
    * minun pääsyni salille voitaisiin estää salin ylläpitäjän toimesta (mikä voisi kyllä olla ihan ok joidenkin kohdalla:)

    "Kaikkea, mikä ei loukkaa toisten fyysistä koskemattomuutta tai omaisuuden suojaa, saa tehdä."
    Onko eläimillä oikeus fyysiseen koskemattomuuteen?
    Onko minarkiassa oppivelvollisuus?
    Miten minarkiassa hoidetaan opiskelujen aikainen rahoitus (Amerikan malliin köyhät kyykkyyn, vai?)
    Pitääkö minarkiassa käydä autokoulu?
    Minkä ikäinen voi kuljettaa asetta mukanaan?
    Minarkiassakin on ilmeisesti jonkinlainen valtakoneisto. Mistä se saa rahat toimintaansa? Veroista? Mitä verotetaan ja miten?

    Pakko sanoa tähän loppuun, että jatka juttujen kirjoittelua. Sinun blogitekstejä on mielenkiintoista lukea. Olen nimittäin samaa mieltä kanssasi monista nyky-yhteiskunnan typeryyksistä. En vain ole vakuuttunut siitä, että minarkia olisi sen parempi. Toki joiltakin osin, mutta toisissa asioissa saatettaisiin mennä enemmän metsään. (Tulihan pitkä teksti.)

    VastaaPoista
  14. > Aika monta asiaa kyllä keksit
    > rajoittamaan minun
    > kuntosalikäyntejäni :) Ja tottahan
    > nuo toki ovatkin

    Nii-in. Ja sinä et uskonut, että keksin yhtäkään? :)

    > ja halutessani voin varustaa oman
    > asuntoni yhden huoneen
    > kuntosaliksi, niin voin yölläkin
    > pumppailla... rautaa).

    Silloinkin voit ostaa vain valtion sertifioimia kuntoiluvälineitä, joista maksat valtiolle verot. Huone, johon ne aiot pistää, on valtion rakennusmääräysten mukaisesti tehty. Talo, jossa huone sijaitsee, on kuntien kaavoitusmonopolin mukaan rakennettu ja valtion rakennusmääräyksien mukaan. jne.

    > Kuntosalin työntekijöiden palkat
    > yms. eivät vaikuta mitenkään.

    Tietenkin vaikuttavat. Kohta ne voivat tulla niin kalliiksi, että kuntosali menee konkurssiin. Arvaatkos, kenen vika se luultavasti on? ;)

    > Kuntosalin voitonjako tai toiminnan
    > laajentaminen ei vaikuta
    > käynteihini mitenkään.

    Tietenkin vaikuttaa.

    > Ennen kuin sanot, että verorahoilla
    > se on kuitenkin maksettu, niin
    > kannattaisi ehkä laskea kuinka
    > paljon on kuntosalin kk-maksut
    > keskimäärin ja kuinka paljon minä
    > olen veroja kyseisestä salista
    > maksanut.

    Irrelevanttia. Verovaroin joka tapauksessa rakennettu, eli ihmisiltä vastentahtoisesti ryöstetyillä rahoilla. Käytät siis ryöstösaalista omaksi hyväksesi.

    > Minarkiassa ei taitaisi olla kunnan
    > ylläpitämiä saleja, vaan ne
    > olisivat kaikki yksityisiä ja
    > maksullisia.

    Ei olisi. Eivät välttämättä olisi maksullisia, Osuuskunnallasi voisi olla ilmaiset kuntosalit osakkailleen.

    VastaaPoista
  15. > Eli minarkiassa
    > * minun pitäisi maksaa kuntosalista
    > * minun pitäisi kulkea salille
    > kenties älyttömässä
    > liikennesääntöjen sekamelskassa
    > (tai liikenteessä, jossa ei ole
    > sääntöjä ollenkaan)
    > * minun pääsyni salille voitaisiin
    > estää salin ylläpitäjän toimesta
    > (mikä voisi kyllä olla ihan ok
    > joidenkin kohdalla:)

    Siinä on se iso ero, että silloin kyse on vapaaehtoisesta valinnasta, jonka toteuttamiseksi keneltään ei ryöstetä mitään eikä ketään pakoteta mihinkään.

    > Onko eläimillä oikeus fyysiseen
    > koskemattomuuteen?

    Ei.

    > Onko minarkiassa oppivelvollisuus?

    Ei tietenkään ole. Minarkiassa valtio huolehtii vain poliisista, oikeuslaitoksesta ja armeijasta. Ei mistään muusta eikä yhtään mitään. Ei mitään. Toistan, alleviivaan ja korosta, että ei mistään eikä yhtään mitään muuta. Juu, ei mitään. Usko jo, ei mitään muuta.

    > Miten minarkiassa hoidetaan
    > opiskelujen aikainen rahoitus
    > (Amerikan malliin köyhät kyykkyyn,
    > vai?)

    USA ei ole libertaari valtio. Libertaarissa valtiossa ei ole koulutus- ja ammatinharjoittamismonopoleja, joten kouluttautumisajat ovat huomattavasti pienemmät kuin nykyään ja periaatteesa mitään kouluja ei edes tarvitse käydä.

    > Pitääkö minarkiassa käydä
    > autokoulu?

    Ei tietenkään. Paitsi, jos tien omistaja vaatii tiettyä kurssia tai sertifikaattia tai whatever.

    > Minkä ikäinen voi kuljettaa asetta
    > mukanaan?

    Aikuinen, mutta vain, jos maanomistaja hyväksyy sen.

    > Minarkiassakin on ilmeisesti
    > jonkinlainen valtakoneisto. Mistä
    > se saa rahat toimintaansa?
    > Veroista? Mitä verotetaan ja miten?

    Vapaaehtoisista kansalaisuus maksuista, pakollisista kansalaisuusmaksuista, pienestä tasaverosta (kokonaisveroaste maks. 5%, huom. Suomessa nykyään jopa 80%), haittaveroista (ilmansaasteet jne.), tms. yms. jne.

    > Pakko sanoa tähän loppuun, että
    > jatka juttujen kirjoittelua. Sinun
    > blogitekstejä on mielenkiintoista
    > lukea. Olen nimittäin samaa mieltä
    > kanssasi monista nyky-yhteiskunnan
    > typeryyksistä. En vain ole
    > vakuuttunut siitä, että minarkia
    > olisi sen parempi. Toki joiltakin
    > osin, mutta toisissa asioissa
    > saatettaisiin mennä enemmän
    > metsään. (Tulihan pitkä teksti.)

    Heh, no kiitoksia. Lueppas nämä jutut täältä ja linkit jne. niin opit minarkiasta paljon lisää:
    http://markusjansson.net/liberaaleista.html

    Tämä kannattaa myös katsoa, se selittää koko jutun aika hyvin:
    http://markusjansson.net/PhilosophyOfLiberty-english_music.swf

    VastaaPoista
  16. "Nii-in. Ja sinä et uskonut, että keksin yhtäkään?"
    Päinvastoin. Kuten kirjoitin, arvelin sinun keksivän vaikka kuinka monta.

    "Silloinkin voit ostaa vain valtion sertifioimia kuntoiluvälineitä, joista maksat valtiolle verot. Huone, johon ne aiot pistää, on valtion rakennusmääräysten mukaisesti tehty."
    Kuluttajana noilla on minusta vain positiivinen vaikutus. Laitteet ja huone ovat loistavia. Olisiko minarkiassa näin?

    Käyttämälläni kuntosalilla käy kerran viikossa siivooja. Muita työntekijöitä ei ole, joten konkurssiin se tuskin menee, ellei koko kunta mene konkurssiin. Kunnan työntekijöille ilmainen, muilta pieni maksu, jolla hoidetaan rikkoontuneiden laitteiden korjaus.

    Eläimillä ei ole oikeutta fyysiseen koskemattomuuteen --> eläinrääkkäys sallittu?

    "periaatteesa mitään kouluja ei edes tarvitse käydä"
    Ei tarvitse, mutta käytännössä suurimman osan pitää, jos aikoo itsensä elättää.

    "Ei tietenkään. Paitsi, jos tien omistaja vaatii tiettyä kurssia tai sertifikaattia tai whatever."
    Eli rohkeasti vain kaikki ajotaidottomat sekoilemaan tien päälle.

    "Aikuinen, mutta vain, jos maanomistaja hyväksyy sen."
    Poliisilla on siis oikeus valvoa muutakin kuin kansalaisten ruumiillista koskemattomuutta ja omistusoikeutta? Eli tässä tapauksessa sitä, että alaikäinen ei kanna asetta.

    "Vapaaehtoisista kansalaisuus maksuista, pakollisista kansalaisuusmaksuista, pienestä tasaverosta (kokonaisveroaste maks. 5%, huom. Suomessa nykyään jopa 80%), haittaveroista (ilmansaasteet jne.), tms. yms. jne."
    "Kaikkea, mikä ei loukkaa toisten fyysistä koskemattomuutta tai omaisuuden suojaa, saa tehdä."
    Saa tehdä, mutta voi näköjään joutua jollakin tavalla tilille. Jos päästät ilmaan saasteita, sinulle voidaan lätkäistä haittavero. Vai ovatko ilmansaasteet fyysisen koskemattomuuden tai omaisuuden suojan loukkaamista?

    Olen joskus vieraillut antamillasi sivuilla. Täytyy käydä uudestaan. Ts. en käynyt ennen tätä vastausta tarkistamassa, olisiko selventänyt ajatuksiani.

    VastaaPoista
  17. > "Silloinkin voit ostaa vain valtion
    > sertifioimia kuntoiluvälineitä,
    > joista maksat valtiolle verot.
    > Huone, johon ne aiot pistää, on
    > valtion rakennusmääräysten
    > mukaisesti tehty."
    >
    > Kuluttajana noilla on minusta vain
    > positiivinen vaikutus. Laitteet ja
    > huone ovat loistavia. Olisiko
    > minarkiassa näin?

    Sinun subjektiivinen tuntemuksesi ei ole objektiivinen tosiasia. Laitteiden ja tilojen hinta on huomattavasti korkeampi sääntelyn ja verojen vuoksi. Laatukin on huonompi (hometalo, pullotalot, tasakatot jne. kaikki johtuvat VALTION määräämästä rakennusstandardista!!!). Eli paskaa ja kalliimmalla. Ei se millään mittapuulla voi olla "parempaa".


    > Kunnan työntekijöille ilmainen,
    > muilta pieni maksu, jolla hoidetaan
    > rikkoontuneiden laitteiden korjaus.

    Koko kuntosali on kuitenkin perustettu ihmisiltä veroilla ryöstetyillä rahoilla. Tilat lämmitetään ihmisiltä ryöstetyillä verovaroilla. Jne.

    > Eläimillä ei ole oikeutta fyysiseen
    > koskemattomuuteen --> eläinrääkkäys
    > sallittu?

    Eläimilläkin on joitain oikeuksia, ei eläinten kidutus varmastikaan ole sallittua minarkiassa. Lisäksi erilainen syrjintä on minarkiassa sallittua, eli voit vapaasti olla olematta missään tekemisissä eläinrääkkääjän kanssa. Voi olla eläinrääkkääjällä vähän ikävää, jos ei saa kaupoista ruokaa, huoltamoilta bensaa jne. yms.

    > Ei tarvitse, mutta käytännössä
    > suurimman osan pitää, jos aikoo
    > itsensä elättää.

    Ei suinkaan minarkiassa.

    > Eli rohkeasti vain kaikki
    > ajotaidottomat sekoilemaan tien
    > päälle.

    Tiedoksesi, että ajokortti ei ole nykyäänkään mikään tae ajokunnosta. Suurinosa kaikista onnettomuuksista ja vahingoista liikenteessä sattuu ajokortin omaaville. Suurinosa kaikista liikennesääntöjen rikkomuksista tapahtuu ajokortin omaaville. Ajokorttisysteemi on oikeasti vain lypsyautomaatti autokouluille. Kuten kaikki lupasysteemit hyvin pitkälti ovat.

    > Poliisilla on siis oikeus valvoa
    > muutakin kuin kansalaisten
    > ruumiillista koskemattomuutta ja
    > omistusoikeutta? Eli tässä
    > tapauksessa sitä, että alaikäinen
    > ei kanna asetta.

    Alaikäinen on tapaus erikseen.

    > Saa tehdä, mutta voi näköjään
    > joutua jollakin tavalla tilille.
    > Jos päästät ilmaan saasteita,
    > sinulle voidaan lätkäistä
    > haittavero.
    > Vai ovatko ilmansaasteet fyysisen
    > koskemattomuuden tai omaisuuden
    > suojan loukkaamista?

    No tietenkin. Ei sinulla ole mitään oikeutta tärvellä muiden terveyttä. Jos minä dumppaan keuhkoihisi raskasmetalleja niin kyllä se on fyysisen koskemattomuutesi loukkaus.

    > Olen joskus vieraillut antamillasi
    > sivuilla. Täytyy käydä uudestaan.
    > Ts. en käynyt ennen tätä vastausta
    > tarkistamassa, olisiko selventänyt
    > ajatuksiani.

    Tuosta on hyvä aloittaa, siinä on näitä kaikkia selitetty:
    www.markusjansson.net

    Tuolta löytyy sitten paljon enemmän:
    http://liberalismi.net/wiki/Etusivu

    VastaaPoista
  18. "Sinun subjektiivinen tuntemuksesi ei ole objektiivinen tosiasia. Laitteiden ja tilojen hinta on huomattavasti korkeampi sääntelyn ja verojen vuoksi. Laatukin on huonompi (hometalo, pullotalot, tasakatot jne. kaikki johtuvat VALTION määräämästä rakennusstandardista!!!). Eli paskaa ja kalliimmalla. Ei se millään mittapuulla voi olla "parempaa"."
    Ok. Millä perusteella sinä voit sanoa, että minarkiassa esim. rakentaminen olisi parempilaatuista? Eihän siellä ole edes rakennusmääräyksiä, eli ihan hyvin voidaan rakentaa paskaa halvalla.

    "Koko kuntosali on kuitenkin perustettu ihmisiltä veroilla ryöstetyillä rahoilla."
    Veroja ja pakollisia kansalaisuusmaksuja olisi minarkiassakin. No, ne olisivat varmasti pienempiä kuin nykyverot, mutta ryöstö se on pienikin ryöstö, jos valtio sen vie. Tai kuka tahansa. Mikä on muuten arviosi, jos minarkian pakolliset maksut ja verot olisivat pienempiä kuin nykyverot, niin olisiko ihmisten tulot myös pienempiä?

    "Ei suinkaan minarkiassa."
    Kuinka niin? Mikä yritys minarkiassa ottaa töihin henkilöitä, joilla ei ole tarvittavaa koulutusta (eli eivät osaa tehtäviään)? Vai kouluttaako yritys itse työntekijänsä?

    "Tiedoksesi, että ajokortti ei ole nykyäänkään mikään tae ajokunnosta. Suurinosa kaikista onnettomuuksista ja vahingoista liikenteessä sattuu ajokortin omaaville. Suurinosa kaikista liikennesääntöjen rikkomuksista tapahtuu ajokortin omaaville."
    Itsestäänselvyys. Totta kai suurin osa onnettomuuksista sattuu ajokortin omaaville, koska ajokortti on pakollinen, eli se on käytännössä kaikilla. Minarkiassa suurin osa onnettomuuksista sattuisi ajokortittomille, mikä on myös itsestäänselvyys. Minarkiassa onnettomuuksia sattuisi varmasti myös enemmän. Vai väitätkö tosissaan, että minarkian liikenteessä, jossa ei ole yleisiä liikennesääntöjä, eikä ajoharjoittelua tarvita, tapahtuu vähemmän onnettomuuksia?

    LAINAUKSIA
    http://markusjansson.net/liberaaleista.html:
    "Kaikkien ihmisten välisten suhteiden pitää perustua vapaaehtoisuuteen. Ainoat teot, joiden pitää olla lailla kiellettyjä, ovat sellaisia, joissa käytetään väkivaltaa niitä vastaan, jotka eivät sitä ole itse käyttäneet - siis sellaiset teot kuin tappo, pahoinpitely, varkaus tai petos."

    Lainaus sinun teksteistä:
    "Minusta korkeintaan jostain tuomioiden pituuksista voisi päättää yhdessä. Ei muista. Ei edes siitä, minkä kuuluu olla laitonta ja minkä ei, koska muutenhan ollaan takaisin nykytilanteessa."
    "Kaikkea, mikä ei loukkaa toisten fyysistä koskemattomuutta tai omaisuuden suojaa, saa tehdä."

    Eli nämä eivät siis pidäkään paikkaansa, vaikka esim. tuo nettisivun lainaus on varsin yksiselitteinen. Alaikäinen ei saakaan kantaa asetta, vaan alaikäisten jutut on säädetty erikseen. Mitä muuta alaikäinen ei saa tehdä? Käyttää huumeita? Ajaa autolla? Lisäksi täytyy tietysti olla sovittu (yhdessä), että kuka on alaikäinen ja kuka aikuinen. Eläimilläkin on ilmeisesti oikeuksia, vaikka niistä ei missään kerrotakaan.

    Edellisten lainausten perusteella voisin jopa tehdä niin, että pysäköin kuorma-autoni pihatien eteen maantielle (jos alueen omistaja ei säännöissään tätä kiellä), jolloin pihalta tulevat eivät pääsisi autoillaan maantielle.

    VastaaPoista
  19. Vielä unohtui:
    Toisen fyysistä koskemattomuutta ei siis saa loukata, ei edes ilmansaasteilla, kuten itsekin toteat:

    "No tietenkin. Ei sinulla ole mitään oikeutta tärvellä muiden terveyttä. Jos minä dumppaan keuhkoihisi raskasmetalleja niin kyllä se on fyysisen koskemattomuutesi loukkaus."
    Mutta silloin saa, jos maksaa haittaveron. Haittaveron suuruus lienee sitten laissa säädetty?

    VastaaPoista
  20. http://liberalismi.net/wiki/Etusivu
    Vierailin tuolla sivulla ja siellä olikin paljon asiaa. Osaltaan se lisäsi uskoani libertarismin/minarkian toimivuuteen, osaltaan taas täysin päinvastoin.
    Muutamia lainauksia:

    Aseista...
    "Siksi tarkkojen, rajoitettua tuhoa tuottavien aseiden yksityisomistus voidaan oikeuttaa, mutta massiivisemman sotilaskaluston kenties ei. Tosin osa libertaareista on sitäkin mieltä, että jo käsiaseet muodostavat liian suuren uhan sivullisille, erityisesti koska vapaa omistajuus tuo aseita sellaisten käsiin jotka eivät ole opetelleet käyttämään niitä oikein."

    Lapsista, mielisairaista ja muutoin vajaavaltaisista...
    "Libertarismi lähtee siitä, että ihmiset ovat järkeviä, itsenäiseen päätöksentekoon kykeneviä yksilöitä. Lapset eivät kuitenkaan välttämättä täytä tällaisia rationaalisuusehtoja. Sama pätenee mielisairaisiin, vanhuudendementiasta kärsiviin ja vastaavilla tavoilla nykyään vajaavaltaisiksi luokiteltaviin. Näiden ryhmien asema on libertarismissa ongelma. Toisaalta olisi toivottavaa että niilläkin olisi täydet vapausoikeudet, mutta toisaalta sitten jonkinasteinen holhous tai vähintäänkin positiiviset oikeudet näyttävät ihmisen luonnollisen kehityskaaren ja tiettyjen lääketieteellisten tilojen tähden sopivan joillekuille paremmin."
    "Ei ole mitään kiistatonta täysivaltaisuuden ikärajaa. Tyypillinen liberaali kanta on, että asetetaan riittävän matala ikäraja, esimerkiksi 18 vuotta tai hieman vähemmän."

    Tonteista... "Jos joku ostaa tonttisi ympärillä olevan maan ja piirittää sinut?"
    "Käytännössä omistaja saa kieltää läpikulun ja pyytää siitä mielivaltaista hintaa, mutta hän ei saa ampua kieltoa rikkovia pakolaisia."

    Elinkeinoista...
    "Liberaaleilla lähtökohtana on yksilönvapaus, mistä automaattisesti seuraa elinkeinovapaus."
    "Libertaristeille tämä on myös lopputulos, muut liberaalit saattavat joissain tapauksissa hyväksyä esim. sen, että valtio määrittää, millainen koulutus vaaditaan, jotta henkilö saisi käyttää titteliä lääkäri."
    (Ts. pääsääntö on se, että esim. lääkärinä saa toimia kuka tahansa ilman minkäänlaista koulutusta.)

    Näistä lainauksista käy esille se, että minarkiassakin tietyistä asioista olisi suotavaa pääättää yhdessä (aseiden hallinta, vajaavaltaisten oikeudet/holhous, täysivaltaisuuden ikärja jne). Tämä on sellainen suuntaus, jota itsekin kannatan: tietyissä asioissa on yhteiset pelisäännöt (kuten liikenne), mutta muuten kaikkea byrokraattista paskaa vähennetään reilusti ja yksilönvapautta lisätään.

    Lainauksista käy esille myös asioita, joita en ymmärrä. Esim. tuo, että lääkärinä voi toimia kuka tahansa ilman koulutusta, on jokseenkin järjetön.

    VastaaPoista
  21. > Ok. Millä perusteella sinä voit
    > sanoa, että minarkiassa esim.
    > rakentaminen olisi
    > parempilaatuista? Eihän siellä ole
    > edes rakennusmääräyksiä, eli ihan
    > hyvin voidaan rakentaa paskaa
    > halvalla.

    Ostaisitko sinä paskaa, jos vaihtoehtona olisi ostaa hyvää? Noniin, vastasit juuri itse kysymykseen. Nykyään vaihtoehtoa ei ole, koska kaikki rakennetaan samalla tapaa samojen määräysten mukaan.

    Minarkiassa voi aina ottaa vakuutuksen rakennusvirheiden varalle. Nykyään ei voi, koska vakuutusyhtiöillä ei ole oikeutta kontrolloida rakentamista, koska rakennusmääräyksistä ei saa poiketa.

    > mutta ryöstö se on pienikin ryöstö,
    > jos valtio sen vie.

    Kun ryöstetään vain niin vähän, että voidaan estää sillä muiden ihmisten fyysisen koskemattomuuden ja omaisuuden suojan loukkaukset, niin silloin se "ryöstö" de facto lisää vapautta. Jos ryöstetään enemmän, niin silloin vapaus jo väheneekin.

    > Mikä on muuten arviosi, jos
    > minarkian pakolliset maksut ja
    > verot olisivat pienempiä kuin
    > nykyverot, niin olisiko ihmisten
    > tulot myös pienempiä?

    Huomattavasti pienempiä. Ihmisten tulot olisivat myös huomattavasti suurempia, koska tehottomuus olisi todella pientä ja työn teho huomattavasti parempi kuin nykyään.

    > Kuinka niin? Mikä yritys
    > minarkiassa ottaa töihin
    > henkilöitä, joilla ei ole
    > tarvittavaa koulutusta (eli eivät
    > osaa tehtäviään)?

    Tarvittavaa koulutusta varmasti pitäisi olla. Mutta tarvittava koulutus ja koulutusmonopolien määrittelemä koulutus ovat kaksi TÄYSIN eri asiaa.

    > Vai kouluttaako yritys itse
    > työntekijänsä?

    Näitäkin varmasti olisi paljon, koska silloin firma saisi täsmälleen mitä haluaa. Koulutus-oppisopimuskoulutustyyppinen juttu olisi varmasti aika yleistä, eli tyyppi koulutettaisiin tehtävään X ja vastineeksi siitä maksaisi osan palkastaan tietyn ajan työnantajalle korvaukseksi siitä tms. yms. Nykyäänkin näin tehdään suurimmissa firmoissa.

    > Minarkiassa onnettomuuksia sattuisi
    > varmasti myös enemmän.

    Tuskin. Valtiososialistinen tapa tuottaa mitä tahansa on aina tehottomampi kuin vapaiden markkinoiden tapa tuottaa vastaava. Tämä koskee myös liikenneturvallisuutta.

    > Vai väitätkö tosissaan, että
    > minarkian liikenteessä, jossa ei
    > ole yleisiä liikennesääntöjä, eikä
    > ajoharjoittelua tarvita, tapahtuu
    > vähemmän onnettomuuksia?

    Todennäköisesti. Harva lähtee ajamaan, jos ei osaa ajaa, koska joutuu sitten mokatessaan maksamaan helvetilliset korvaukset ja vahingot. Vakuutusyhtiöt puolestaan eivät ole kovin halukkaita antamaan vastuuvakuutuksia autoilijoille, jotka eivät osaa ajaa. Luultavasti vakuutusyhtiöt järjestäisivät jonkinlaisia ajokursseja tai kokeita hyvien vakuutusten saamisen ehdoiksi. Tällöin kenelläkään ei olisi pakkoa käydä kurssia, eikä mitään tiettyä kurssia, mutta jos ei käy, joutuu maksamaan kalliit vakuutusmaksut tai sitten olemaan ilman vakuutuksia ja maksamaan helvetilliset korvaukset jos mokaa.

    VastaaPoista
  22. > Eli nämä eivät siis pidäkään
    > paikkaansa, vaikka esim. tuo
    > nettisivun lainaus on varsin
    > yksiselitteinen.

    Pitävät.

    > Mitä muuta
    > alaikäinen ei saa tehdä?

    Alaikäinen ei saa tehdä juridisesti sitovia sopimuksia tai muutakaan, minkä merkitystä ei ymmärrä ja minkä vastuuta ei kykene kantamaan. Tämä on perussääntö. Yksityiskohdat voidaan sitten päättää vaikka demokraattisesti tms. evvk.

    > Edellisten lainausten perusteella
    > voisin jopa tehdä niin, että
    > pysäköin kuorma-autoni pihatien
    > eteen maantielle (jos alueen
    > omistaja ei säännöissään tätä
    > kiellä), jolloin pihalta tulevat
    > eivät pääsisi autoillaan
    > maantielle.

    Luuletko, että ei kieltäisi? Oikeasti? Joten...?

    > Mutta silloin saa, jos maksaa
    > haittaveron. Haittaveron suuruus
    > lienee sitten laissa säädetty?

    Käytännössä muuta tapaa ratkaista asia ei ole, kuin joko kieltää kaikki edes teoriassa saastuttava kaikilta tai sitten hyvittää vahingot haittaveroin. Haittaverojen suuruudesta voidaan päättää esim. demokraattisesti, mutta niiden on oltava tietenkin suhteessa todelliseen haittaa, muuten ne ovat ryöstöä.

    VastaaPoista
  23. > Näistä lainauksista käy esille se,
    > että minarkiassakin tietyistä
    > asioista olisi suotavaa pääättää
    > yhdessä (aseiden hallinta,
    > vajaavaltaisten oikeudet/holhous,
    > täysivaltaisuuden ikärja jne).

    Niin, mutta noissakin liikkumavara on suppea, koska libertarismi on hyvin tarkka siitä, että yksilönvapautta ei loukata. Lähinnä kyse on siis pilkunviilauksesta siitä, että onko sallittu käsiase pistooli, konepistooli, rynnäkkökivääri, konekivääri, sinko, kranaattikonekivääri, tykki, panssarivaunu, taisteluhelikopteri, lentokone, risteilyohjus, atomipommi, pernaruttopommi vai sariinikaasu tms.

    Käytännössä aseiden osalta rajanvetoa on oikeastaan vaan sen suhteen, että onko konekivääri tai sitä suuremmat aseet sallittuja vaiko ei. Luultavasti ei ole, koska moisilla aseilla voi aiheuttaa helposti suurta kohdistamatonta vahinkoa sivullisille, joten niiden hallussapito ei ole perusteltua, koska se vaarantaa vakavasti muiden ihmisten fyysisen koskemattomuuden. Sen sijaan esim. pistooli ei vaaranna, koska jos kaikilla on pistoolit, ei kukaan voi ainakaan montaa ihmistä sillä tappaa (ennen kuin tulee itse tapetuksi tms.). Sen sijaan atomipommilla voi.

    > Lainauksista käy esille myös
    > asioita, joita en ymmärrä. Esim.
    > tuo, että lääkärinä voi toimia kuka
    > tahansa ilman koulutusta, on
    > jokseenkin järjetön.

    Miksi?
    Menisitkö sinä "Penan&Raipen Puoskaripalvelu Oy":n sertifoiman lääkärin hoitoon? Vai menisitkö kuitenkin mieluummin "Duodecim ry":n sertifioiman lääkärin hoitoon? En usko, että kukaan selkopäinen menisi ensimmäisen sertifioiman puoskaroitavaksi tai sellaiselle lääkärille, jolla ei ole mitään sertifointia esittää. Se olisi kuitenkin sallittua mennä jos joku haluaisi, mutta helvetin tyhmää se silti olisi.

    Huomaa, että mikäli lääkäri antaa ymmärtää hänen hoitavan sinua ja hän ei todellisuudessa hoida sinua, kyseessä on petos. Mikäli vammaudut, kyse on ruumiinvamman tuottamisesta ja jos kuolet, taposta. Ei kovin moni pätemätön puoskari voisisi toimia alalla, koska päätyisi äkkiä tuomiolle ja suolakaivoksille lopuksi iäkseen.

    VastaaPoista
  24. "Ostaisitko sinä paskaa, jos vaihtoehtona olisi ostaa hyvää?"
    Toki ostaisin hyvää, jos sitä olisi tarjolla (ja varani riittäisivät), mutta ei tässä siitä ollutkaan kyse. Jos ei olisi rakennusmääräyksiä, niin miten talojen rakentaminen eroaisi nykyisestä? Miksi ne olisivat parempia? Mitä erilaista niiden rakennustekniikassa olisi?

    "Minarkiassa voi aina ottaa vakuutuksen rakennusvirheiden varalle."
    Mikä on rakennusvirhe? Kuka sen määrittää? Vakuutusyhtiökö? Vai rakennuttaja?

    "Tarvittavaa koulutusta varmasti pitäisi olla. Mutta tarvittava koulutus ja koulutusmonopolien määrittelemä koulutus ovat kaksi TÄYSIN eri asiaa."
    Niin ovat, mutta pointti olikin se, että koulutusta tarvitaan, olipa kouluttava taho mikä tahansa. Toivottavasti minarkian aikuiset olisivat niin valveutuneita, että hommaisivat lapsilleen edes luku- ja kirjoitustaidon. (Totta kai olisivat, mutta olisivatko kaikki?)

    "Tuskin. Valtiososialistinen tapa tuottaa mitä tahansa on aina tehottomampi kuin vapaiden markkinoiden tapa tuottaa vastaava. Tämä koskee myös liikenneturvallisuutta."
    Onko heittää faktoja tiskiin erityisesti tuon liikenneturvallisuuden osalta, vai onko tämä vain sinun näkemyksesi?

    VastaaPoista
  25. "Todennäköisesti. Harva lähtee ajamaan, jos ei osaa ajaa, koska joutuu sitten mokatessaan maksamaan helvetilliset korvaukset ja vahingot. Vakuutusyhtiöt puolestaan eivät ole kovin halukkaita antamaan vastuuvakuutuksia autoilijoille, jotka eivät osaa ajaa."
    Olisihan se hienoa, että ihmiset eivät lähtisi ajamaan ilman ajokurssien käymistä. En kylläkään usko siihen, sillä ajokortitonta/ajokurssitonta ajoa tapahtuu nytkin, vaikka se on kiellettyä ja mokatessa joutuu maksamaan korvaukset ihan samalla tavalla. Miten sitten, jos se olisi sallittua?
    Ajokursseilla (autokoulujen tai vakuutusyhtiöiden yms.) halukkaille opetettaisiin kyllä auton hallintaa, mutta entäs ne liikennesäännöt? Niitähän ei olisi mitään yleisiä olemassa. Väistänkö oikealta tulevaa? Millaisia olisivat liikennemerkit vai olisiko niitä ollenkaan? Tai saanko ajaa liikenteessä huonokuntoisella autolla. Ai niin, alueen omistaja saa päättää nämä kaikki.

    "Pitävät."
    Eivät pidä.

    "Yksityiskohdat voidaan sitten päättää vaikka demokraattisesti tms. evvk."
    "Haittaverojen suuruudesta voidaan päättää esim. demokraattisesti"
    "Käytännössä aseiden osalta rajanvetoa on oikeastaan vaan sen suhteen, että onko konekivääri tai sitä suuremmat aseet sallittuja vaiko ei."
    Eli ts. joistakin asioista pitää päättää yhteisesti, vaikka se joskus olisikin "pilkunviilausta".

    "Luuletko, että ei kieltäisi? Oikeasti? Joten...?"
    Ymmärsithän, että tarkoitin maantien omistaa, en pihatien (eri omistajat). Eli jos maantien omistaja ei kiellä pysäköintiä pihatien eteen, voin jättää kuorma-autoni siihen. Jos ymmärsit asian ihan oikein, niin mistä päättelet, että maantien omistaja aina kieltäisi tuollaisen pysäköinnin?

    "Menisitkö sinä "Penan&Raipen Puoskaripalvelu Oy":n sertifoiman lääkärin hoitoon? Vai menisitkö kuitenkin mieluummin "Duodecim ry":n sertifioiman lääkärin hoitoon? En usko, että kukaan selkopäinen menisi ensimmäisen sertifioiman puoskaroitavaksi tai sellaiselle lääkärille, jolla ei ole mitään sertifointia esittää."
    Yrityksen nimi ei taida olla tässä sinun pointtisi, vaan nuo sertifikaatit. Miten tuollainen sertifikaatti muodostuu, kuka niitä hoitaa, kuka myöntää (millä perusteilla) ja kenelle? Mistä voin tietää, että toisen yrityksen myöntämä/lääkärin saama sertifikaatti on parempi kuin toisen?

    "Huomaa, että mikäli lääkäri antaa ymmärtää hänen hoitavan sinua ja hän ei todellisuudessa hoida sinua, kyseessä on petos. Mikäli vammaudut, kyse on ruumiinvamman tuottamisesta ja jos kuolet, taposta. Ei kovin moni pätemätön puoskari voisisi toimia alalla, koska päätyisi äkkiä tuomiolle ja suolakaivoksille lopuksi iäkseen."
    Näin se on nyky-yhteiskunnassakin. Jos nyt joku valelääkäri tekee hoitovirheen, siitä joutuu noihin mainitsemiisi edesvastuisiin. Ero on siinä, että minarkiassa lääkärinä saa toimia kuka tahansa.

    Muutenkin perustelet asioita niin, että koska vahinkojen sattuessa on olemassa korvauksien ja vankeuden uhka, ihmiset tekevät harvoin väärin. Samanlainen uhka on nytkin ja silti on ollut valelääkäreitä, luvatonta ajamista liikenteessä yms. Miten minarkiassa asia olisi yhtään paremmin, jos lähtökohtaisesti tuo kaikki olisi lisäksi sallittua?

    VastaaPoista
  26. > Toki ostaisin hyvää, jos sitä olisi
    > tarjolla (ja varani riittäisivät),
    > mutta ei tässä siitä ollutkaan
    > kyse.

    Siitä nimenomaan on kyse. Vapaassa markkinataloudessa voisit ostaa juuri täsmälleen sitä, mitä haluat, etkä vain sitä, mitä valtion byrokraatti sallii sinun ostavan!

    > Jos ei olisi rakennusmääräyksiä,
    > niin miten talojen rakentaminen
    > eroaisi nykyisestä?

    Rakentaminen ei perustuisi poliitikkojen ja byrokraattien määräyksiin rakennustavasta, vaan asiantuntijoiden ohjeisiin rakennustavasta.

    > Miksi ne olisivat parempia?

    Koska poliitikko tai byrokraatti ei osaa suunnitella ja toteuttaa talojen rakentamisia paremmin kuin rakennusalan ammattilainen. Puhumattakaan, että poliitikko tai byrokraatti osaisi antaa yleispätevän määräyksen, jolla KAIKKI talotyypit KAIKISSA tilanteissa KAIKILLE ihmisille toimisivat.

    > Mitä erilaista niiden
    > rakennustekniikassa olisi?

    Nykyisin jokaisessa asunnossa pitää päästä kulkemaan mm. pyörätuolilla, koska lait määräävät. Tämä nostaa asunnon kokoa ja määrittelee asunnon sisätiloja ja nostaa siten hintaa. Nykyisin asuntojen lämmöneristys on nostettu niin korkeaksi, että taloista tulee pullohometaloja, joita pitää kaiken lisäksi jäähdyttää kesällä jotteivat asukkaat paistu kesällä. jne. yms. Nykyisissä rakennusmääräyksissä ei ole mitään järkeä, eivätkä ne perustu kokemukseen ja tutkimukseen järkevästä rakentamisesta, vaan puhtaasti poliitikkojen byrokraattien mielipuolisiin määräyksiin.

    > Mikä on rakennusvirhe? Kuka sen
    > määrittää? Vakuutusyhtiökö? Vai
    > rakennuttaja?

    Riippuu sopimuksesta, jonka teet.

    > Niin ovat, mutta pointti olikin se,
    > että koulutusta tarvitaan, olipa
    > kouluttava taho mikä tahansa.

    Niin, mutta pointti, jota et nyt ymmärrä, on, että suurinosa kaikesta koulutuksesta, joita nykyään annetaan, on täysin tarpeetonta itse työtehtävien kannalta. Koulutus perustuu nykyään vain koulutus- ja ammatinharjoittamismonopolien pyrkimyksiin saada ITSELLEEN rahoja sekä rajoittaa ammateissa harjoittamista (jotta kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan saadaan joidenkin ammattien palkat korkealle).

    > Toivottavasti minarkian aikuiset
    > olisivat niin valveutuneita, että
    > hommaisivat lapsilleen edes luku-
    > ja kirjoitustaidon. (Totta kai
    > olisivat, mutta olisivatko kaikki?)

    Jotkin vanhemmat tappavatkin lapsensa. Ei se ole minarkian vika. Eikä pahoinvointivaltion vika nykyään. Shit happens.

    > Onko heittää faktoja tiskiin
    > erityisesti tuon
    > liikenneturvallisuuden osalta, vai
    > onko tämä vain sinun näkemyksesi?

    Voit googlettaa esim. risteyksistä, joista on otettu kaikki liikennemerkit pois, tienpätkistä, joissa nopeusrajoituksia on nostettu jne. ja kappas, onnettomuudet ovat VÄHENTYNEET. Sosialismi ei toimi missään.

    Liikennekuolemien vähentämisen priorisointi on sitä paitsi järjetöntä. Suomen virallinen kanta on, että liikennekuolemien määrä pitäisi saada pudotettua nollaan. Nollaan. Oikeasti, ajattele nyt vähän, nollaan. Siihen käytetään mielipuolisia summia rahaa vuodessa ja autoilijoiden elämää tehdään vaikeammaksi, jotta muka voitaisiin saavuttaa tuo nolla kuolonuhria. Mikä järki? Ei mikään. Valtion touhuja.

    VastaaPoista
  27. > Olisihan se hienoa, että ihmiset
    > eivät lähtisi ajamaan ilman
    > ajokurssien käymistä. En kylläkään
    > usko siihen, sillä
    > ajokortitonta/ajokurssitonta ajoa
    > tapahtuu nytkin, vaikka se on
    > kiellettyä ja mokatessa joutuu
    > maksamaan korvaukset ihan samalla
    > tavalla. Miten sitten, jos se olisi
    > sallittua?

    Eli nykyinen järjestelmäkään ei estä idiootteja kaahailemasta ja tunaroimasta autoillaan. Niin. Miksi sitä tulisi sitten pitää parempana?

    Nykysysteemissä vakuutukset kattavat tunaroinnit siinäkin tapauksessa, että kuskilla ei ole korttia. Vakuutus koskee aina AUTOA, ei ajajaa. Minarkiassa näin tuskin olisi, koska tuo on pähkähullu tapa vakuuttaa. Nykyään paska kuski ei de facto joudu maksamaan täyttä korvausta aiheuttamastaan vahingosta ikinä, minarkiassa joutuisi. Siinä on helvetin iso ero ja suuri kynnys lähteä hölmöilemään.

    > mutta entäs ne liikennesäännöt?
    > Niitähän ei olisi mitään yleisiä
    > olemassa.

    Voisi hyvin olla. Kansainvälisiä sopimuksia ja standardeja on ollut ja on yhä ilman valtion pakkoa ja määräyksiä. Ihan siksi, että jotkin simppelit standardit helpottavat kanssakäymistä.

    > Ai niin, alueen omistaja saa
    > päättää nämä kaikki.

    Sinun ei ole pakko ajaa alueella, jonka omistajan sääntöjä et hyväksy. Nykyään on, koska tiet omistaa de facto Suomen valtio. Todennäköisesti minarkiassakin teiden omistajat sopisivat keskenään vapaaehtoisesti erilaisista määräyksistä ja vaatimuksista, koska se on järkevää.

    > Eli ts. joistakin asioista pitää
    > päättää yhteisesti, vaikka se
    > joskus olisikin "pilkunviilausta".

    Ehkä.

    > Eli jos maantien omistaja ei kiellä
    > pysäköintiä pihatien eteen, voin
    > jättää kuorma-autoni siihen.

    Niin, voit hyvinkin. Maantien omistajalla saattaa tosin olla pykälä, jonka mukaan vittumaisesti pysäköidyt autot saadaan polttaa tai jyrätä paskaksi. Luultavasti on. Minulla ainakin olisi, jos omistaisin tien, koska vittumaisesti pysäköidyt autot haittaavat liikennettä.

    > Jos ymmärsit asian ihan oikein,
    > niin mistä päättelet, että maantien
    > omistaja aina kieltäisi tuollaisen
    > pysäköinnin?

    En minä väittänyt, että aina kieltäisi, vaan että todennäköisesti kieltäisi. Siksi, koska se olisi järkevää. Vapailla markkinoilla homma toimii järjellä ja käytännöllisyydellä, nykyisessä pahoinvointivaltiossa homma toimii politiikalla ja byrokratialla. Siksi lopputulos on aikalailla erilainen.

    VastaaPoista
  28. > Miten tuollainen sertifikaatti
    > muodostuu, kuka niitä hoitaa, kuka
    > myöntää (millä perusteilla) ja
    > kenelle?

    Ihan miten vaan, ihan kuka vaan, jne. yms.

    > Mistä voin tietää, että toisen
    > yrityksen myöntämä/lääkärin saama
    > sertifikaatti on parempi kuin
    > toisen?

    Mistä voit tietää, että missä päin maailmaa tahansa CocaColaa voi juoda turvallisesti? Vastaus on sama.

    > Näin se on nyky-yhteiskunnassakin.
    > Jos nyt joku valelääkäri tekee
    > hoitovirheen, siitä joutuu noihin
    > mainitsemiisi edesvastuisiin.

    AHAHAHAHAHAHA! Ei joudu. Suomessa saa näpäytyksen sormille ja muutaman tonnin korvauksia maksettavaksi. Veronmaksajat maksavat loput mm. julkisen terveydenhuollon kautta kun vaurioita koetetaan korjata. Minarkiassa joutuisi de facto maksamaan täydet korvaukset koko haitasta jonka on aiheuttanut potilaalle. Yhden ihmisen pienikin pysyvä haitta maksaa helposti loppuelämän ajalta miljoona euroa (esim. 25000 euroa vuodessa 40v ajan). Vakava haitta voi maksaa 10 miljoonaa. Ei paljon kannata puoskaroida siis minarkiassa.

    Lisäksi suomalaiset vankilat ovat lepokoteja. Minarkiassa vankeinhoitopalvelut hankittaisiin luultavasti ostopalveluina sieltä mistä saadaan eniten bang for buck, eli ehkä esim. Venäjältä. Etenkin niiden kriminaalien kohdalta, jotka eivät pysty työllään kustantamaan vahingonkorvauksia. Peloitevaikutus olisi pikkuisen jotain muuta kuin Suomen nykyisellä vankeinhoitojärjestelmällä.

    > Samanlainen uhka on nytkin ja silti
    > on ollut valelääkäreitä, luvatonta
    > ajamista liikenteessä yms. Miten
    > minarkiassa asia olisi yhtään
    > paremmin, jos lähtökohtaisesti tuo
    > kaikki olisi lisäksi sallittua?

    ks. edellä. Ei ole nykyään kuin muodollinen vastuu.

    VastaaPoista
  29. "Rakentaminen ei perustuisi poliitikkojen ja byrokraattien määräyksiin rakennustavasta, vaan asiantuntijoiden ohjeisiin rakennustavasta."
    "Nykyisin asuntojen lämmöneristys on nostettu niin korkeaksi, että taloista tulee pullohometaloja, joita pitää kaiken lisäksi jäähdyttää kesällä jotteivat asukkaat paistu."
    Rakennusalan asiantuntijatkin kiistelevät siitä, mikä on paras rakennustapa (riippumatta määräyksistä). Moni sanoo (kyllä todella sanoo), että se on pullotalo. En usko, että minarkiassakaan kiistelyltä vältyttäisiin. Pullotalojen ongelmat johtuvat todella usein esim. siitä, että asukas ei huolla ilmanvaihtoa.
    Voidaan tietysti sanoa, että minarkiassa saan rakentaa sellaisen talon kuin haluan (vaikka painovoimaisella ilmanvaihdolla, jolloin ilmanvaihtokoneita ei tarvitse huoltaa). Jos kuitenkin rakennustekniikkaa en niin hyvin tuntevana kysyisin mielipidettä asiantuntijalta, se olisi vain yksi mielipide (joka varmasti olisi asiantuntevampi kuin poliitikon, mutta asiantuntijoidenkaan mielipiteet/ohjeet eivät ole samanlaisia).
    Olen asunut ensimmäisen puolen elämästäni talossa, jossa on painovoimainen ilmanvaihto, ja kyllä sitäkin piti kesällä viilentää jopa yöllä, kun oli niin älyttömän kuuma. Talvella sitä piti lämmittää julmetusti. Energian tuhlausta. Millainen rakennustekniikka Minarkiassa poistaisi nämä ongelmat? Toki olen sitä mieltä, että jokaisen pitäisi saada rakentaa sellainen talo kuin haluaa ilman määräyksiä (ainakin, jos se tulee omaan käyttöön).

    "Nykyisin jokaisessa asunnossa pitää päästä kulkemaan mm. pyörätuolilla, koska lait määräävät."
    Milloin tuollainen laki on tullut voimaan, koska kuljen käytännössä päivittäin asunnoissa, joissa pyörätuolilla kulkeminen on mahdotonta?

    "Niin, mutta pointti, jota et nyt ymmärrä, on, että suurinosa kaikesta koulutuksesta, joita nykyään annetaan, on täysin tarpeetonta itse työtehtävien kannalta."
    Ymmärrän ja olen tuosta samaa mieltä, en ole muuta väittänytkään. Sinä itse väitit, että "periaatteesa mitään kouluja ei edes tarvitse käydä", johon halusin lisäselitystä. Ja jos puhutaan lasten koulutuksesta (mikä siis nyky-yhteiskunnassa käytännössä tarkoittaa peruskoulua), ei tuollainen "tarpeetonta itse työtehtävien kannalta" päde samalla tavalla kuin aikuisten koulutuksessa.

    "Jotkin vanhemmat tappavatkin lapsensa. Ei se ole minarkian vika. Eikä pahoinvointivaltion vika nykyään. Shit happens."
    Totta. Jos joku sekopäävanhempi tappaa lapsensa, niin eihän sille kukaan mitään voi. Kyse olikin luku- ja kirjoitustaidon hankkimisesta. Nyky-yhteiskunnassa vanhempi ei voi laiminlyödä lastaan niin, että tämä jää luku- ja kirjoitustaidottomaksi, mutta minarkiassa voi. Vai voiko sittenkään? Monet libertaarit/liberaalit ajattelevat tästä eri tavoin.

    "Voit googlettaa esim. risteyksistä, joista on otettu kaikki liikennemerkit pois, tienpätkistä, joissa nopeusrajoituksia on nostettu jne. ja kappas, onnettomuudet ovat VÄHENTYNEET. Sosialismi ei toimi missään."
    Ahaa, laitat minut etsimään faktat väittämiisi. No etsin. Ensimmäinen linkki: http://yle.fi/uutiset/liikennevirasto_rajoitusten_nostamisesta_ei_akkiseltaan_keksi_mitaan_positiivista/6786351. Lanaus tuolta: "Tanskassa kun nostettiin moottoriteillä rajoitusta 120:stä 130:een, niin keskinopeus kasvoi 1 km/h ja henkilövahinko-onnettomuudet lisääntyivät yhdeksän prosenttia."
    Nopeusrajoituksen nosto siis lisäsi onnettomuuksia. Samanlaisia artikkeleita löytyi kymmeniä, argumentteja nopeusrajoitusten nostoa vastaan näyttää olevan.

    VastaaPoista
  30. "ks. edellä. Ei ole nykyään kuin muodollinen vastuu."
    "Ihan miten vaan, ihan kuka vaan, jne. yms."
    "AHAHAHAHAHAHA! Ei joudu."
    Alan ehkä ymmärtää. Minarkiassa todella kovien rangaistusten uhka pitää ihmiset kaidalla tiellä. Kannatan itsekin kovempia rangaistuksia/korvauksia, mutta pääsääntöisesti vain, jos teko on tarkoituksellinen/rikkoo lakeja. Kysymys siis kuuluukin, koskisivatko "helvetilliset korvaukset" ja Venäjän vankilan uhka myös kunnon sertifikaatilla työskenteleviä lääkäreitä tai ajokortin hankkineita autoilijoita (varmasti toki silloin, jos tekisivät jotakin tahallaan väärin, mutta vahinkojakin sattuu)? Olisiko rangaistus sama pienestä peltirutusta kuin hengen vievästä kolarista?

    "Yhden ihmisen pienikin pysyvä haitta maksaa helposti loppuelämän ajalta miljoona euroa (esim. 25000 euroa vuodessa 40v ajan)."
    Sama kuin edellä, eli koskeeko tämä rangaistus kaikkia lääkäreitä? Minullakin on kädessäni pieni pysyvä haitta erään vamman seuraksena. Vammaa hoitaneet lääkärit eivät leikanneet sitä, vaan päättivät hoitaa sen toisin. Leikkaamalla olisi tullut parempi (onnistuessaan), mutta leikkaukseen liittyvät riskit olivat lääkärien mukaan turhan suuret.

    "Liikennekuolemien vähentämisen priorisointi on sitä paitsi järjetöntä. Suomen virallinen kanta on, että liikennekuolemien määrä pitäisi saada pudotettua nollaan. Nollaan. Oikeasti, ajattele nyt vähän, nollaan."
    Tiedän tuon nollatavoitteen. Emme voi tietää millaista teknologiaa tulevaisuus tuo tullessaan, joten voihan tuo olla mahdollistakin. Vaikka nolla kuolemaa liikenteessä olisikin hienoa, niin olen kuitenkin samaa mieltä kanssasi, että siihen ei pidä pyrkiä tuhlaamalla tolkuttomasti veronmaksajien rahoja. Tällä hetkellä liikennekuolemia taitaa olla jotain parisataa vuodessa ja vuoteen 2020 mennessä tavoita on alle 150. Nollaan on vielä matkaa.

    "Voisi hyvin olla. Kansainvälisiä sopimuksia ja standardeja on ollut ja on yhä ilman valtion pakkoa ja määräyksiä. Ihan siksi, että jotkin simppelit standardit helpottavat kanssakäymistä."
    Eli yhteisiä liikennesääntöjä voisi sittenkin olla. Alueen omistajan ei tarvitsisi niistä kuitenkaan välittää, vaan hän voisi päättää ne itse?

    "Sinun ei ole pakko ajaa alueella, jonka omistajan sääntöjä et hyväksy. Nykyään on, koska tiet omistaa de facto Suomen valtio. Todennäköisesti minarkiassakin teiden omistajat sopisivat keskenään vapaaehtoisesti erilaisista määräyksistä ja vaatimuksista, koska se on järkevää."
    Vaikka omistajat "todennäköisesti" sopisivat, se ei tarkoita, että niin tapahtuisi (ainakaan kaikkialla). Mistä voin tietää, millaiset säännöt alueella on? Mistä voin edes tietää milloin alue vaihtuu?

    "Niin, voit hyvinkin. Maantien omistajalla saattaa tosin olla pykälä, jonka mukaan vittumaisesti pysäköidyt autot saadaan polttaa tai jyrätä paskaksi. Luultavasti on. Minulla ainakin olisi, jos omistaisin tien, koska vittumaisesti pysäköidyt autot haittaavat liikennettä."
    Edelliseen viitaten, mistä tietäisin, että omistajalla on tuollainen pykälä? No, tällöin en kyllä tietäisi sitäkään, että saan jättää kuorma-autoni siihen pihatien eteen, joten miten siis yleensäkään liikenteessä kulkevat tietäisivät alueen säännöistä?

    "En minä väittänyt, että aina kieltäisi, vaan että todennäköisesti kieltäisi."
    Anteeksi väärinymmärrykseni. Tekstistäsi "Luuletko, että ei kieltäisi? Oikeasti? Joten...?" en ymmärtänyt, että tarkoitit todennäköisesti. Ehkä. Varmastikaan. Toki pakkohan tässä on ajatella vain todennäköisyyksillä, kun todellista minarkiaa ei ole missään koskaan ollut.

    "Mistä voit tietää, että missä päin maailmaa tahansa CocaColaa voi juoda turvallisesti? Vastaus on sama."
    Kerro toki.

    VastaaPoista
  31. > Rakennusalan asiantuntijatkin
    > kiistelevät siitä, mikä on paras
    > rakennustapa (riippumatta
    > määräyksistä). Moni sanoo (kyllä
    > todella sanoo), että se on
    > pullotalo. En usko, että
    > minarkiassakaan kiistelyltä
    > vältyttäisiin.

    Minarkiassa sentään VOISIT RAKENTAA MUUTAKIN KUIN PULLOTALOJA. Nykyään ei voi, koska laki kieltää.

    > Jos kuitenkin rakennustekniikkaa en
    > niin hyvin tuntevana kysyisin
    > mielipidettä asiantuntijalta, se
    > olisi vain yksi mielipide

    Nykyään et voi kuunnella yhtään mielipiteitä, vaan joudut rakentamaan kuten valtio määrää. Vaihtoehtoja ei ole.

    > Minarkiassa poistaisi nämä
    > ongelmat?

    Miten minarkiassa kauppias voi osata myydä juuri oikein määrä leipää, eli ostaa juuri oikean määrän leipaa leipurilta, joka osaa tehdä juuri oikean määrän leipää ja tilata juuri oikein määrän jauhoja myllyltä, ja miten se mylly osaa tehdä oikean määrän jauhoja ja miten se maajussi osaa toimittaa oikean määrän viljaa myllyyn, jotta kaupasta saa leipää? No siksi, kun markkinoilla se homma vaan toimii niin. Kysymyksenasettelusi on järjetön.

    > Toki olen sitä mieltä, että
    > jokaisen pitäisi saada rakentaa
    > sellainen talo kuin haluaa ilman
    > määräyksiä (ainakin, jos se tulee
    > omaan käyttöön).

    Siinä tapauksessa muuta vaihtoehtoa ei ole kuin minarkia, koska kaikissa muissa vaihtoehdoissa valtio määrää, mitä rakennat.

    > Milloin tuollainen laki on tullut
    > voimaan, koska kuljen käytännössä
    > päivittäin asunnoissa, joissa
    > pyörätuolilla kulkeminen on
    > mahdotonta?

    Olisko ollut vuonna 2000. Aika tuore se on.

    > Nyky-yhteiskunnassa vanhempi ei voi
    > laiminlyödä lastaan niin, että tämä
    > jää luku- ja
    > kirjoitustaidottomaksi, mutta
    > minarkiassa voi. Vai voiko
    > sittenkään?

    Vanhempien kuuluu huolehtia lapsestaan siten, että mä pärjää itsekseen. Jos ei osaa lukea eikä kirjoittaa, ei varmaankaan pärjää itsekseen (ainakaan optimaalisesti), joten de facto vanhempien pitäisi opettaa lapsensa lukemaan ja kirjoittamaan yms.

    > Nopeusrajoituksen nosto siis lisäsi
    > onnettomuuksia. Samanlaisia
    > artikkeleita löytyi kymmeniä,
    > argumentteja nopeusrajoitusten
    > nostoa vastaan näyttää olevan.

    En lähde kaivamaan netistä, on muutakin puuhaa. Valtio kuvittelee, ett sääntelemällä ja tiukentamalla keikkea tulee hyötyjä, ei tule, ei liikenteessäkään.

    VastaaPoista
  32. > Kysymys siis kuuluukin,
    > koskisivatko "helvetilliset
    > korvaukset" ja Venäjän vankilan
    > uhka myös kunnon sertifikaatilla
    > työskenteleviä lääkäreitä tai
    > ajokortin hankkineita autoilijoita
    > (varmasti toki silloin, jos
    > tekisivät jotakin tahallaan väärin,
    > mutta vahinkojakin sattuu)?

    Siis millään sertifikaateilla tai lupapapreilla ei ole MITÄÄN MERKITYSTÄ lain kannalta minarkiassa. Ei mitään. Ei yhtään mitään. Jos aiheutat ihmisen kuoleman niin joudut maksamaan helvetilliset korvaukset. Jos ei ole maksaa, niin hiilikaivos odottaa.

    Tämän vuoksi ei kannata puoskaroida jos ei osaa ja ehkä kannattaa silti hankkia vastuuvakuutus, joka korvaa tunarointisi. RapenPuoskariPalvelu OY:n lääkärin voi tosin olla aika vaikea saada edullista vastuuvakuutusta, kun taas Duodecim Oy:n lääkärin voi olla aika helppo saada edullinen vastuuvakuutus. Miksi näin, mietippä hetkinen.

    > Olisiko rangaistus sama pienestä
    > peltirutusta kuin hengen vievästä
    > kolarista?

    No ei tietenkään.

    > Vammaa hoitaneet lääkärit eivät
    > leikanneet sitä, vaan päättivät
    > hoitaa sen toisin. Leikkaamalla
    > olisi tullut parempi
    > (onnistuessaan), mutta leikkaukseen
    > liittyvät riskit olivat lääkärien
    > mukaan turhan suuret.

    Minarkiassa asia on täysin sopimusvapaa. Voit sitoutua lääkäripalvelu X:ää käyttäessä siihen, että lääkärit tekevät valinnat ja sillä hyvä. Tai sitten toisessa lääkäripalvelussa sinä määräät, mitä lääkärit tekevät ja sill hyvä. Tai jotain siltä väliltä. Mitä vaan. Ihan mitä haluat. Valinnanvapaus olisi olemassa.

    > Eli yhteisiä liikennesääntöjä voisi
    > sittenkin olla. Alueen omistajan ei
    > tarvitsisi niistä kuitenkaan
    > välittää, vaan hän voisi päättää ne
    > itse?

    Tietenkin.

    > Mistä voin tietää, millaiset
    > säännöt alueella on? Mistä voin
    > edes tietää milloin alue vaihtuu?

    Alueen omistajalla on tietenkin velvollisuus kertoa selvästi ymmärrettävästi säännöistä, joita hänen alueellaan pitää noudattaa. Jos ei kerro, ei voida vaatia noudatettavaksikaan, koska silloin kyse on mitättömästä sopimuksesta jos toinen osapuoli ei de facto tiedä sen ehtoja.

    > "Mistä voit tietää, että missä päin
    > maailmaa tahansa CocaColaa voi
    > juoda turvallisesti? Vastaus on
    > sama."
    > Kerro toki.

    CocaCola on luotettava tavaramerkki ja sillä on omat laadunvalvontasysteeminsä. CocaColaa uskaltaa siksi juoda missä päin maailmaa tahansa (kunhan pullo on ehjä). CocaCola maksaa vähän enemmän kuin joku toinen merkkikola, mutta sekin on sitten oma valinta haluatko maksaa enemmän ja saada tiettyä taattua laatua vaiko ottaa riskin jonkun toisen laadun kolan kanssa. CocaColan kannattaa pitää tämmöistä imagoa yllä, koska se saa sillä kuluttajia ostamaan tuoteitaan ja jos se alkaisi myydä paskaa, se menettäisi brändinsä ja asiakkaansa.

    Aivan samalla tapaa vapaassa markkinataloudessa olisi brändejä, joita käyttämällä voisit olla varma tietysti laadusta, mutta sinulla ei olisi siltikään mikään pakko käyttää ko. brändejä.

    VastaaPoista
  33. Pari kommenttia vielä...
    "Siinä tapauksessa muuta vaihtoehtoa ei ole kuin minarkia, koska kaikissa muissa vaihtoehdoissa valtio määrää, mitä rakennat."
    Ei kai sentään.

    "Alueen omistajalla on tietenkin velvollisuus kertoa selvästi ymmärrettävästi säännöistä, joita hänen alueellaan pitää noudattaa."
    Miten käytännössä tuo sääntöjen kertominen tapahtuisi?

    VastaaPoista
  34. Eikö edellinen viestini tullut läpi? Siinä oli yksi kysymys.

    "Alueen omistajalla on tietenkin velvollisuus kertoa selvästi ymmärrettävästi säännöistä, joita hänen alueellaan pitää noudattaa."
    Miten tuo sääntöjen kertominen käytännössä tapahtuisi?

    VastaaPoista
  35. Minarkiassa ihmisillä on oikeuksia ja velvollisuuksia, eläimillä ei.

    Kuka sen määrittelisi, mitkä olennot katsotaan ihmisiksi ja mitkä eläimiksi (tai joksikin muuksi)?

    Geeniteknologiaahan saisi tietenkin täysin vapaasti hyödyntää, minkä seurauksena saattaisimme jo hyvin lähitulevaisuudessa nähdä olentoja, joista olisi haasteellista sanoa, ovatko he ihmisiä, eläimiä, jotain siltä väliltä vai kenties jotain ihmisiäkin "suurempaa".

    Sama määrittelyongelma tietystikin myös vajaavaltaisten (mielisairaat tms.) kohdalla. Eivät välttämättä aina ole selviä kyllä tai ei -tapauksia.

    Mitä muuten tehtäisiin mielisairaaksi määritelliylle ihmisille, jota kukaan ei suostuisi elättämään? Entä lapsille? Heidän olisi kovin hankala pärjätä omillaan, jos eivät vajaavaltaisuutensa takia saisi edes tehdä sopimuksia.

    VastaaPoista
  36. >> "Siinä tapauksessa muuta
    >> vaihtoehtoa ei ole kuin minarkia,
    >> koska kaikissa muissa
    >> vaihtoehdoissa valtio määrää, mitä
    >> rakennat."
    >
    > Ei kai sentään.

    Juurihan sen väänsin sinulle rautalangasta. Sinä et saa Suomessa rakentaa leikkimökkiä isompaa hökötystä mihinkään ilman, että valtion instanssi (tai kunnan, yks ja sama) antaa siihen luvan ja de facto päättää siis, mitä saat rakentaa ja mitä et.

    > Miten käytännössä tuo sääntöjen
    > kertominen tapahtuisi?

    Ihan miten vaan, mikä on sellainen tapa, joka toimii. Vaikka sääntökyltti tai paperi, joka sinun pitää lukea ja allekirjoittaa tms. yms. jne. ihan mitä vaan.

    VastaaPoista
  37. > Kuka sen määrittelisi, mitkä
    > olennot katsotaan ihmisiksi ja
    > mitkä eläimiksi (tai joksikin
    > muuksi)?

    Se on juuri sellaista rajanvetoa, josta voisi vaikka demokraattisesti päättää. Luultavasti esim. apinoilla olisi kyllä selvästi jotain oikeuksia joita niillä nykyään ei ole, koska apinat ovat tietoisia yksilöitä.

    > Mitä muuten tehtäisiin
    > mielisairaaksi määritelliylle
    > ihmisille, jota kukaan ei suostuisi
    > elättämään?

    Mielipuolinen kysymys, koska vanhemmilla on vastuu huolehtia lapsestaan, kunnes tämä kykenee itse huolehtimaan itsestään. Jos se on "ei koskaan", niin sitten vanhemmat huolehtivat (tai delegoivat sen jollekin taholle sopimustensa mukaan). Vanhempien velvollisuus ei suinkaan lopu heidän kuolemaansa, koska heidän kuuluu pitää huolta, että heidän lapsestaan pidetään huolta vaikka he kuolisivatkin.

    Tietysti jos kyse on aikuisesta, joka tyhmyyttään vaikkapa irtisanoo kaikki vakuutussopimuksensa ja sitten sairastuu, niin se on ensijassa hänen oma ongelmansa sitten. Hoitakoon asian miten parhaaksi katsoo (mieluiten ennen kuin sairastuu). Hyväntekeväisyyttä sentään on ainakin jos ei muuta.

    Jos tämä kuulostaa kauhealta ja julmalta, niin muistutan, että MIKÄÄN ei estä ketään tänä päivänäkään esimerkiksi ottamasta mielipuolisia velkoja ja sitten tappaamasta itseään. Ei hyvinvointivaltiokaan estä ihmisiä tekemästä tyhmyyksiä ja olemasta idiootteja. Ei minarkiakaan.

    VastaaPoista