28. heinäkuuta 2014

"Lastensuojelun tilanne huolestuttaa" - Facebook ryhmä

Facebookista löytyy kaikenlaista, kuten esimerkiksi ryhmä "Lastensuojelun tilanne huolestuttaa". Liityin ko. ryhmään, kun netissä vouhotettiin lastensuojelun epäkohdista, turhista huostaanotoista, viranomaisten mielivallasta ja muusta asiaan liittyvästä. Ryhmästä löytyikin paljon informaatiota asioihin liittyen, yleensä tosin vain sen toisen osapuolen kertomana, mutta tämä ei minua haitannut, koska en yleensä hurahda uskomaan anekdootteihin. Seurailin ryhmässä käytävää keskustelua ja asioita sivusilmällä, välillä oikaisten jotain väärinkäsityksiä, joita siellä pompsahti esille ja kertoilin omia kokemuksiani lastensuojelualan puljussa työskennelleenä. Kaiken kaikkiaan ryhmä oli varsin antoisaa luettavaa ja seurattavaa.

No, aivan puun takaa sain sitten kenkää ko. ryhmästä. Eikä vain kenkää, vaan minut pistettiin kokonaan blokkiin, eli en pystynyt edes lukemaan ko. ryhmän viestejä enkä edes käymään ko. ryhmän sivulla! En oikein ymmärtänyt, mistä nyt oli kysymys, koska olin postannut ryhmään todella harvakseltaan ja lähinnä notkunut siellä.

EDITOITU 6.9.2014
Sain selvyyden erottamiselleni nyt myöhemmin. Kyse oli ollut jonkinlaisesta väärinkäsityksestä ja ylilyönnistä, jota minulle pahoiteltiin. Jäsenyyteni ko. ryhmään palautettiin. Nettikeskustelujen perusteella ilmeisesti myös muita henkilöitä on ryhmästä aikaisemmin erotettu ylivarovaisten  ha ylireagoivien ylläpitäjien toimesta. Sinällään toki hyvä näin päin. Toivottavasti ylläpito osaa jatkossa pitää paremmin näppinsä kurissa sieltä bännäysnapilta, jotta asiallinen keskustelu ja aiheen seuraaminen saa jatkua.

Oman panokseni lastensuojelun ongelmakohdista käytävään keskusteluun annoin aikaisemmassa blogikirjoituksessani tovi sitten, sopii lukaista sekin jos aihepiiri kiinnostaa.

12 kommenttia:

  1. En minäkään haluaisi mitään rasisteja, naisvihaajia ja muita persulaisia breivikejä kirjoittelemaan omaan ryhmääni. Esimerkillistä toimintaa Soimajärveltä (vas).

    VastaaPoista
  2. > En minäkään haluaisi mitään
    > rasisteja, naisvihaajia ja
    > muita persulaisia breivikejä
    > kirjoittelemaan omaan ryhmääni.

    Hyvinpä sinä minut tunnet! Olemmekohan tavanneet joskus jossain kun noin syväluotaavaa analyysiä persoonastani ja motiiveistani pystyt tuottamaan? PS. Unohdit mainita, että ajan myös juutalaisten ja saamelaisten joukkotuhontaa sekä poltan kannabista jne. yms. tms. :-D ;-)

    > Esimerkillistä toimintaa
    > Soimajärveltä (vas).

    Sinusta on esimerkillistä toimintaa syrjiä ihmistä sen mukaan, mitä mieltä hän on asioista, eikä esimerkiksi moderoida keskusteluryhmää sen perusteella, miten ihmiset siellä käyttäytyvät? Tämä selvä. Mulla on vähän toisenlainen näkemys asioihin.

    VastaaPoista
  3. "PS. Unohdit mainita, että ajan myös juutalaisten ja saamelaisten joukkotuhontaa..."

    Hyvä, että muistutit tuosta asenteestasi juutalaisia kohtaan. Holokaustin kieltäjille pitää ehdottomasti antaa porttikielto kaikkialle muualle paitsi hourulaan.

    VastaaPoista
  4. LSTH-ryhmä on jännä porukka. Linkititkin blogiini (Tämä Päivä) jossa olin käsitellyt asiaa, mutta huomasitko lukea tekstin saamat kommentit? Ryhmän henki on niissä nähtävillä kristallinkirkkaana. Viha, raivoaminen, syyllisen arvailu ja hakeminen, kaikki.

    VastaaPoista
  5. Katoppas MJ peiliin, kun sulla on vähän väliä sukset ristissä milloin kenenkin tahon kanssa! "Oikeassa oleminen" ei aina ole "oikeassa olemista", jos se juttu on sulle joku pakkomielle, niin hakkaat ikuisesti päätäs seinään ;D EVVK

    VastaaPoista
  6. Sanoisinko että yksityisviestien julkaiseminen on tuossa artikkelissasi joka minuun kolahti, eli olkootkin että koet jälleen kerran itseäsi kohdelleen väärin, niin kahdenkeskisiksi tarkoitettujen yksityisviestien julkaiseminen ei mielestäni ole moraalisesti mitenkään puolusteltavissa. Yks ja sama onko yksityisviestien julkaiseminen laillista vai ei... Ei sinun kanssasi enää kukaan uskalla keskustella kun ei tiedä milloin niitä julkaiset omia tarkoitusperiäsi tukemaan ja muita loukkaamaan.

    Yksityisyys kunniaan... joka lienee myös sinun intressisi?

    VastaaPoista
  7. Ez sanoi...

    > LSTH-ryhmä on jännä porukka.
    > Linkititkin blogiini (Tämä
    > Päivä) jossa olin käsitellyt
    > asiaa, mutta huomasitko lukea
    > tekstin saamat kommentit?

    Lukaisin niitä jokusen ja sitten sain tarpeekseni, niin hullua tekstiä olivat. :-D

    > Ryhmän henki on niissä
    > nähtävillä kristallinkirkkaana.
    > Viha, raivoaminen, syyllisen
    > arvailu ja hakeminen, kaikki.

    Niin, sehän on ihmisillä tapana kun tuodaan ilmi epämiellyttäviä tosiasioita, jotka uhkaavat heidän omaa maailmankuvaa. Heitä vituttaa, kun omat lapset on otettu huostaan ja veikkaan, että 90% tapauksista aivan pätevin perustein. Tuollaiseen ryhmään tai myöhemmin blogikirjoituksesi kommenttiosioon on sitten helppo mennä itkeään asiaa ja suorittamaan valkopesua itselleen, koska muutkin sinne kirjoittavat ovat samaa mieltä. Saa ikäänkuin synninpäästön itseltään.

    Lastensuojelussa on paljon mätää, kuten paljossa muussakin asiassa tässä maassa. Ilman avointa ja suoraa keskustelua asiasta niistä ei kuitenkaan päästä selvyyteen eivätkä tapaukset tule julki. Tämän vuoksi LTH:n Facebook-ryhmästä ulos heittäminen, koski se sitten ketä tahansa vaillinaisin perustein, on hyvin valitettavaa, koska se on haitallista koko asialle. Pitäsi tajuta, että on eri asia tuoda asiallisesti ilmi epäkohtia ja toimia vertaistukiryhmänä. Tätä ei LTH:n Facebook-ryhmä ymmärrä.

    VastaaPoista
  8. > Sanoisinko että
    > yksityisviestien julkaiseminen
    > on tuossa artikkelissasi joka
    > minuun kolahti, eli olkootkin
    > että koet jälleen kerran
    > itseäsi kohdelleen väärin, niin
    > kahdenkeskisiksi tarkoitettujen
    > yksityisviestien julkaiseminen
    > ei mielestäni ole moraalisesti
    > mitenkään puolusteltavissa.

    Sinusta siis ihminen ei saa kertoa asioita ja perusteluita, joita hänelle kerrotaan? Jos joku tulee kadulla vastaan ja haukkuu sinua tai uhkailee sinua, päteekö tämä sama logiikkasi myös siihen, ettet saisi kertoa, mitä sinulle sanottiin? Tai jos joku lähettää sinulle vihapostia kirjeenä, et saisi julkaista sitä, koska "kirjeet on luottamuksellisia"?

    Kasva aikuiseksi. Minä en ole millään tavalla käynyt ko. viestintää väittäen, että pidän asiat meidän kahden välisenä tms. Laki ja käytäntö sanoo, että kaikki, jota sinä saat tai jota kuulet tai näet, saat tallentaa ja mikäli se ei ole yksityiselämää loukkaavaa tietoa tai tallennettu yksityisessä tilassa, saat myöskin julkaista sen.

    > Ei sinun kanssasi enää kukaan
    > uskalla keskustella kun ei
    > tiedä milloin niitä julkaiset
    > omia tarkoitusperiäsi tukemaan
    > ja muita loukkaamaan.

    Kyllä minä pidän viestinnän, jonka lupaan pitää kahdenkeskisenä, kahdenkeskisenä. En myöskään julkaise henkilökohtaisia asioita koskevia viestejä tms. joita saan. Facebook-ryhmästä ko. ryhmän ylläpitäjän ominaisuudessa minulle laitettu viesti EI OLE kumpaakaan näistä. Ei todellakaan ole.

    Aivan kuten esimerkiksi Gestapon edustaja Fobban minulle Facebookissa yksityisviestenä laittamat viestit liittyen kiihotuslinkkiini ja muihin, ne eivät ole mitään "yksityisyyden suojassa olevia" viestejä, vaan ihan vapaata riistaa.

    Eri asia olisi ollut, jos Anne olisi laittanut minulle viestiä ihan ns. yksityisesti ja kysellyt ja ihmetellyt, että millainen tyyppi minä oikein olen ja että hän on huolissaan minun käytöksestäni tms. eli siis ns. "epävirallisesti" jutellut kanssani. Sitähän hän ei halunnut tehdä, päinvastoin, ilmoitti päätöksestä ja sen jälkeen kieltäytyi edes keskustelemasta sen perusteista.

    > Yksityisyys kunniaan... joka
    > lienee myös sinun intressisi?

    Et vissiin ymmärrä, mitä eroa on valtion harjoittaman urkinnan ja yksityishenkilöiden omien viestien jakamisen välillä? Mietippä, kyllä varmaan keksit.

    VastaaPoista
  9. "Et vissiin ymmärrä, mitä eroa on valtion harjoittaman urkinnan ja yksityishenkilöiden omien viestien jakamisen välillä? Mietippä, kyllä varmaan keksit."

    Kuten kirjoitin viestissäni, en vetoa lakiin vaan moraaliin.

    Kyllä viestintään liittyy luottamus siihen, että kahdenkeskiset viestit ei mene julkisuuteen. Jos menee on tämä luottamus menetetty.

    Ihan samalla tapaa jos juttelen vaikka sinun kanssasi kadulla kahdenkesken, niin ei minulle tulisi mieleenikään nauhoitella tai edes julkaista meidän käymiämme keskusteluita julkisesti vaikka siitä ei erikseen ole edes mitään sovittu.

    On vain minun henkilökohtainen mielipiteeni että yksityisviestien julkaiseminen ei ole mielestäni moraalisesti oikein... yks ja sama mitä itse sisältö on.

    Kyllä sinunkin artikkelissasi asiasisältö olisi tullut ihan yhtä hyvin ilmi ilman viestien julkaisuakin.

    Sinulla on erilainen mielipide asiaan kuin minulla ja meillä kummallakin on oikeus olla erimieltä asiasta.

    Toinpa vain oman mielipiteeni esille... en vain sinulle, vaan myös muille blogia seuraavalle.

    VastaaPoista
  10. > Kuten kirjoitin viestissäni, en
    > vetoa lakiin vaan moraaliin.

    Niin minäkin. Valtion urkinta ja yksityisyyden loukkaus on aivan eri asia kuin se, että yksityishenkilö julkaisee häntä koskevaa viestintää omasta halustaan omalla sivullaan.

    > Kyllä viestintään liittyy
    > luottamus siihen, että
    > kahdenkeskiset viestit ei
    > mene julkisuuteen. Jos menee
    > on tämä luottamus menetetty.

    Ensinnäkin kyse ei ole kahdenkeskisestä viestinnästä, vaan tietyn ryhmän ylläpitäjän ylläpitäjän ominaisuudessa minulle lähettämistä umpihulluista viesteistä. Toiseksi, minulla on todistustaakka esittämieni väitteiden suhteen, eli siis velvollisuus todistaa, että ko. tavalla on todellakin menetelty ko. henkilön ja ryhmän taholta ja tämä ei onnistu ilman viestien julkaisemista.

    > Ihan samalla tapaa jos juttelen
    > vaikka sinun kanssasi kadulla
    > kahdenkesken, niin ei minulle
    > tulisi mieleenikään nauhoitella
    > tai edes julkaista meidän
    > käymiämme keskusteluita
    > julkisesti vaikka siitä ei
    > erikseen ole edes mitään
    > sovittu.

    Et edellenkään ymmärrä mitä eroa on henkilökohtaisella keskustelulla ja tietyn aseman tai tehtävän vuoksi jonkun sinulle kertomalla päätöksellä. Annen minulle lähettämät viestit kuuluvat jälkimmäiseen kategoriaan.

    Hyvä esimerkki on kirjoitukseni Rauman SM-Huollosta. Siitäkin minä julkaisin ko. puljun nimissä minulle sähköpostia lähettäneen henkilön asiaan liittyvän viestin. Tietenkin. Muutenhan minun puheeni olisi vain perusteetonta paskanheittoa vailla mitään todisteita.

    > On vain minun henkilökohtainen
    > mielipiteeni että
    > yksityisviestien julkaiseminen
    > ei ole mielestäni moraalisesti
    > oikein... yks ja sama mitä itse
    > sisältö on.

    No se on sinun mielipiteesi ja vitusti onnea vaan sen kanssa. Olet lammas.

    > Kyllä sinunkin artikkelissasi
    > asiasisältö olisi tullut ihan
    > yhtä hyvin ilmi ilman viestien
    > julkaisuakin.

    Ilman viestien julkaisua minun kirjoitukseltani puuttuisivat PERUSTELUT ja FAKTAT. Julkaisemalla viestit näytän todisteet siitä, mitä on OIKEASTI sanottu, eikä kyse ole sitten mistään "minun mielipiteestäni" tai "minun näkemyksestäni", eikä suinkaan "sana sanaa vastaan", vaan täysin kiistaton tosiasia, mitä on puhuttu asiasta.

    > Toinpa vain oman mielipiteeni
    > esille... en vain sinulle, vaan
    > myös muille blogia seuraavalle.

    Sinun mielestäsi on siis asiaankuuluvaa heittää perustelemattomia, todistelemattomia väitteitä joistain ihmisistä tai ryhmistä? Todistustaakka ja argumentointi taitavat olla sinulle täysin vieraat käsitteet.

    VastaaPoista
  11. Mielenkiintoista miltä blogikirjoituksen kommenttiosasto näyttää heti, kun sohaisee tätä muurahaspesää. Ihmettelin samaa, tuota Tämä Päivä -blogin kirjoitusta luettuani.

    VastaaPoista
  12. Ei välttämättä liity itse asiaan, ehkä enemmänkin tähän päivään ja tämän päivän tyyliin. Halusit perusteluja ihmiseltä, jonka käskit katsoa peiliin. Siinä oli isoin virheesi. Tämän päivän itsensä tiedostavia (yleensä) nais-ihmisiä (nainen itsekin olen, tästäkin joku varmaan saa metelin aikaan), ei saa käskeä miettimään omaa käytöstään! Silloin saa vastaukseksi jotain totaalisen irrallista dadaa, ilman mitään kunnon perusteluja. Koska eihän nämä ihmiset ole tehneet mitään väärää, eikä tarvitse miettiä omaa käytöstään. Heillä on mielipide ja sinä saat luvan olla samaa mieltä tai suksia kuuseen.

    Tähän törmää monessa keskustelussa ja facebook-ryhmässä. On vaarallisinta, jos ylläpidolla on mielipide ja joku uskaltaa olla eri mieltä. Ei rakentavaa keskustelua, vain ääripäitä ja potkuja keskustelusta, ilman perusteita.

    VastaaPoista