11. marraskuuta 2013

Mokutuksen ja punavihreän "suvaitsevaisuuden" taustoista ja päämääristä

Löytyipäs verkosta ytimekäs ja selkeä tietopläjäys tähän asiaan. Tähän voisi tiivistää ainakin minun käsitykseni siitä, miksi meillä on tänään punavihreää yltiösuvaitsevaisuutta ja mokutusta. Puhumattakaan siitä, että mistä tämä kaikki hullutus juontaa juurensa ja mikä sen perimmäinen tarkoitus on. En ole näet koskaan ymmärtänyt, miksi ns. suvaitsevaisto ja mokuttajat kannattavat mm. islamisaatiota, vaikka islamin suhtautuminen homoihin, eläimiin ja naisiin on täysin ristiriidassa ns. suvaitsevaiston omien arvojen kanssa. Tämä selittää varsin tyhjentävästi tuon ilmiselvän ja rajun ristiriidan. Katsokaapa rauhassa tuo muutaman minuutin pätkä, ehkä silmänne aukeavat.



Eihän se nyt salaisuus ole ollut, että nykyisistä mm. vihreistä suurinosa on entisiä stalinisteja (mm. Satu Hassi) tai muuten vaan kommareita (Heidi Hautala), jotka ovat vain vaihtaneet väriään muodikkaampaan ajaakseen epäsuorasti samoja päämääriä kuin aikaisemminkin. Hyvin ovat onnistuneetkin siinä. Hämmästyttävän hyvin. Mediakaan ei ole vaivautunut kaivelemaan heidän menneisyyttä esille. Punaviherpesu on tehnyt tehtävänsä. Mutta he ovat vain jäävuoren huippu. Suuremman kuvion näkyvä ja ilmiselvä osa, kuten avoimesti uusvasemmistolaisetkin (esim. Paavo Arhinmäki) ovat.

Uskoakseni suurinosa uusvasemmiston pauloihin joutuneista tai heidän kätyreinään toimijoista on vain "hyödyllisiä idiootteja" (esim. Astrid Thors), jotka eivät ymmärrä uusvasemmiston keinoja ja päämääriä, tai sitten vain mukautuvat niihin oman henkilökohtaisen asemansa parantamiseksi (esim. Mika Illman). "Menee tuulen mukana" niin sanotusti. Demokratiassa kun ollaan niin mikäs sen tärkeämpää onkaan kuin haistella muotivirtauksia ja imeytyä niihin mukaan. Seurauksilla ei niin väliä ole, kunhan tulee uudelleen valituksi taas vaaleissa tai saa mukavan ja vastuullisen suojatyöpaikan valtiolta.

Mokutus ja feminismi on nykyään trendi, jota vastaan oleminen on poliittinen ja sosiaalinen itsemurha. Päästäksesi politiikassa, sosiaalisissa suhteissa ja työelämässä etenemään (ainakin valtiolla ja kunnalla), yleensä myös koulutuksessa, sinun on oltava kaiken suvaitseva mokuttajafeministi. Mieluusti vielä johonkin vähemmistöön kuuluva. Pahinta, mitä kukaan voi olla, on valkoihoinen lihaa syövä (konservatiivinen) heteromies, jolla on ihan tavallinen ydinperhe. Sellaista lähinnä pilkataan ja naureskellaan.

Viherfasismi, mokutus ja "suvaitsevaisuus" jyräävät kaikilla sektoreilla. Koululaitos ja yliopistot ovat tämän klikin hallussa, oikeuslaitos Demlan miehittämä ja virkamieskoneisto solutettuna. Media on niin ikään pienen piirin hallussa, alistettu palvelemaan sitä ja toisaalta sen verran realisteja, että ei halua tehdä poliittista itsemurhaa nousemalla vastustamaan "trendiä". Samaan aikaan väestöpolitiikka on ajettu sellaiseksi, että kulttuurisesti, kielellisesti ja etnisesti heterogeeninen valtaväestö arvoineen on jäämässä hitaasti, mutta varmasti, islamisaation ja maahanmuuton jalkoihin.

Eikä se ole sattumaa. Se on koko jutun tarkoituskin. Ilman sitä uusvasemmisto ei olisi voisi nousta valtaan eikä voisi jo nyt pitää näin paljon valtaa hyppysissään.

10 kommenttia:

  1. Valaiseva video ja analyysi. Kiitoksia tästä.

    VastaaPoista
  2. Sulla näkyi tuolla alla olevan alex jonesteinia ja ickkeä tässä olis pari parempaa linkkiä.

    http://www.john-friend.net/

    http://totuusbloki.wordpress.com/

    VastaaPoista
  3. "Pahinta, mitä kukaan voi olla, on valkoihoinen lihaa syövä (konservatiivinen) heteromies, jolla on ihan tavallinen ydinperhe."

    Mahdatko itsekään hahmottaa, miten huono argumentti tuo on oikeastaan mihinkään keskusteluun? Käytät sitä kuitenkin vakavissasi, vai onko tämä ns. huumoriblogi?

    VastaaPoista
  4. Pahoittelen, jos et ymmärrä, että kun kaikki muut ryhmät ovat erityisasemassa paitsi valkoinen lihaa syövät heteromies, tästä väistämättä seuraa, että em. ryhmä on muita heikommassa asemassa.

    VastaaPoista
  5. Tässä on hyvä luento samasta aiheesta:
    How to subverse a nation without a single shot
    http://mustakoira.blogspot.fi/2013/03/how-to-subverse-nation-without-single.html

    VastaaPoista
  6. a) Valkoinen mies: sinua ei syrjitä ihonvärisi takia kotimaassasi. Toisin kuin Suomessa asuvaa somalia.
    b) Lihansyöjä: tarjonta on kattavaa, eikä kukaan estä sinua syömästä lihaa.
    c) hetero: vielä vähemmän syrjintää. Sinusta ei järjestetä keskusteluiltoja, etkä joudu kuuntelemaan huutoja "...TUN HETERO"

    Sinulla on jo erityisasema, mutta itket siitä, kun samaa asemaa tavoitellaan muillekin. Itsekkyyden ja lapsellisuuden huipentuma.

    VastaaPoista
  7. "Valkoinen lihaa syövä heteromies" on sorrettu ainoastaan markina-arvo ATM:mien yms. luusereiden fantasioissa.

    VastaaPoista
  8. > a) Valkoinen mies: sinua ei
    > syrjitä ihonvärisi takia
    > kotimaassasi.

    Oikeuslaitos esimerkiksi syrjii. Neekerin valkoihoiseen kohdistama rikos on vain rikos, mutta valkoihoisen neekeriin kohdistama rikos on viharikos, josta tuomitaan ankarammin.

    > Toisin kuin Suomessa asuvaa
    > somalia.

    Suomi on yksi maailman vähiten rasistisia maita. Mamujen harjoittamat rasistiset rikokset kantaväestöä vastaan (esim. raiskaukset, ryöstöt jne.) osoittavat, että keskimäärin mamut taitavat vihata ja syrjiä kantaväestöä huomattavasti enemmän kuin kantaväestö heitä.

    > b) Lihansyöjä: tarjonta on
    > kattavaa, eikä kukaan estä sinua
    > syömästä lihaa.

    Miltei kaikkialla, myös julkisissa palveluissa, on saatavilla kasvisruokavaihtoehto sitä haluaville. Kouluissa on kasvisruokapäiviä, jolloin KAIKKIEN on PAKKO syödä kasvisruokaa. Se on lihaa syövien syrjintää. Tasapuolisuuden vuoksi pitäisi olla aina saatavilla "lihaani"-vaihtoehto, eli pelkästään liharuokaa sisältävä sapuska ja kouluissa pitäisi olla lihaani-päiviä, jolloin KAIKKIEN on PAKKO syödä liharuokaa. Summasummarum: Kyllä lihansyöjiä syrjitään.

    > c) hetero: vielä vähemmän
    > syrjintää. Sinusta ei järjestetä
    > keskusteluiltoja, etkä joudu
    > kuuntelemaan huutoja "...TUN
    > HETERO"

    Heteromiehet ovat esimerkiksi lasten huoltajuuskiistoissa selvästi altavastaajina naisille. Lisäksi heteromiestä voi rauhassa potkia ja kaltoinkohdella, koska hän ei voi vetää "homokorttia" esille ja parkua sen kanssa kohtaloaan (kaikki sossutantat ja media ryntäisi heti paikalle pitämään meteliä).

    > Sinulla on jo erityisasema,
    > mutta itket siitä, kun samaa
    > asemaa tavoitellaan muillekin.
    > Itsekkyyden ja lapsellisuuden
    > huipentuma.

    Kerro, mikä taho Suomessa tavoittelee mm. naisille pakollista asevelvollisuutta miesten tapaan ts. sitä "erityisasemaa" jota "tavoitellaan muillekin"? Ei mikään. Puhut siis paskaa.

    VastaaPoista
  9. Tämä kannnattaa lukea jos kiinnostaa tietää taustatekijöitä punaviherälle/vihervasemmistolaiselle hörhöilylle, jolla on pitkä historia eri muodoissa.

    Huomasin Hommassa nimimerkin Kauhea Ihmismäinen Otus jolla on sellainen signeeraus kuin "VKKHM eli Paheksuttavuuden Kuningasvärisuora". Lyhenne tarkoittaa arvatenkin "valkoinen konservatiivinen kristitty heteromies". Jokerikortilla lisättynä se olisi VKKLHM eli "valkoinen konservatiivinen kristitty lihaasyövä heteromies".

    No, osalla ei ole mitään uskontoa joten kohdan "kristitty" voi silloin jättää pois.

    Pointti on siinä että jos sinä olet VHM eli valkoinen heteromies niin punavihreän/vihervasemmistolaisen kontekstin, lähtökohdan ja selitysmallin mukaan olet arkkisaatana kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan pahaan. Jos olet lihaasyövä VHM niin olet vielä pahempi arkkisaatana. Pisteenä i:n päälle, jos olet kristitty lihaasyövä VHM niin silloin olet kaikkein pahin mahdollinen arkkisaatana, jollainen voi olla punavihreän/vihervasemmistolaisen kontekstin mukaan.

    Punavihreiden/vihervasemmistolaisten ryhmien kannatus ei käytännössä sisällä lihaasyöviä heteromiehiä, heidän osuus on marginaalinen. Tuo on varmaankin havaittu eri tutkimuksissa.

    VastaaPoista
  10. Kas..hienoa, että nuoriso myös alkaa herämään todellisuuteen. Onko mielestänne nykyajassa samoja piirteitä, kun sotia edeltävänä aikana? On.. tuona aikana nousi kaksi merkittävää marxistista aatetta euroopassa ja se sai koko euroopan veriseksi näyttämöksi. Nyt on samat voimat liikkeellä,.. kulttuurimarxistit ja kansallisosialistit. Julkisissa keskusteluissa ja politiikassa nämä kaksi voimaa käyvät avointa sotaa keskenään, siitä kumpi marxismin aate on parempaa. Saa nähdä vielä mihin tämä johtaa euroopassa.

    Itse kuulun arvomaailmassa konservatiiveihin ja liberaalitalouden kannattajaksi, nämä kaksi aatemaailmaa on tarjonnut historiassa parhaan yhteiskunnan ihmisille ja hyvinvoivan kansan. Mitkään muut ideologiat eivät ole koskaan pystyneet haastamaan meitä, ne eivät ole koskaan kestäneet, kuten historiasta tiedämme.
    Miksi olemme tässä tilassa nykyään??,, johtuu siitä, että liberaalit ovat liittoutuneet entisen vihollisensa kanssa (marxismi) ja entinen liittolainen (konservatiivi) on nykyään vihollinen. Siksi marxilaiset liikkeet/puoleet ovat ottaneet liberialismin haltuunsa, eli kieleensä jolla suurta yleisöä hämätään. Tätä käyttää vihreät, sdp ja vasemmistoliitto.

    Tulee vielä aika, kun korjaamme ja siivoamme näiden kommunistien jäljet, se vain ottaa aikaa, mutta se aika tulee, kuten sotien jälkeen puutuimme kehitykseen ja tuhosimme kansallisosialistit ja toinen sosialisti aate vetäytyi rauhanomaisesti.

    VastaaPoista