5. joulukuuta 2011

Viimeiset hetket käsillä?

Ylenantokin uskaltaa jo myöntää, että eurolla on ehkä viimeiset hetket käsillä ja että Iran on ampunut alas Yhdysvaltojen tiedustelulennokin. Valuutan ja pankkijärjestelmän romahduksen, sekä suursodan syttymisen riski on siis aivan konkreettinen. Jokaisen selkopäisen ihmisen kannattaa viimeistään nyt nostaa tileillä olevat eurot (kun ne vielä sieltä saa pois) käteiseksi, eikä niiden sijoittaminen kultaan ja/tai hopeaan ole lainkaan huono idea. Kohta voi rytistä ja kunnolla.

No, "hyvällä" tuurilla käy vain niin, että EU:sta tehdään vielä tiiviimpi liittovaltio IMF:n ja muiden pankkien alaisuuteen, eikä euro romahda...ja Iranin sota kuivuu kasaan. Hyvällä tuurilla. Ehkä siihen ei kannata luottaa.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No eipä ne nyt viime hetket ole käsillä, vielä... Ensin pitää keskiluokan köyhtyä riittävästi, jotta siellä alkaa tyytymättömyys purkautumaan vaaliuurnilla. Kun suuret työttömien ja vajaatyöllistettyjen armeija alkaa äänestää ääriliikkeitä, niin aletaan olemaan jo aika lähellä. Nyt vielä porsastellaan autaan tietämättöminä velkarahalla eteenpäin ja uskotaan ensi vuonnakin olevan vielä töitä. Eurokin notkuu, mutta näppärät poliitikot jättävät rutiköyhät ja velkaantuneet etelänmaat oman onnensa nojaan ja tiivistävät jäljelle jääneiden rikkaiden maiden kanssa yhteistyötä. Kun sekin kaivo on ammennettu tyhjiin, niin sitten alkaa rytinä. Odotetaan nyt vielä se 5-10v, niin siinä hujakoilla alkaa meteliä pikkuhiljaa olemaan. Kannattaa ne vähät rahat investoida maa ja metsäomaisuuteen, niin saat olla sitten tilanherrana tulevaisuudessa. Metallia ei voi syödä, eikä sitä ole riittävästi kaikille maailman ihmisille, mutta maata ja metsää tullaan tarvitsemaan.

Istoo kirjoitti...

Taas sitä raivoamista maailmanlopusta. Seli seli. Ne kaikki kuivuun kasaan tosta vaan.

Norsula kirjoitti...

Eipä itsellä ole köyhänä opiskelijana juurikaan varaa hopeaan sijoittaa, mutta onneksi on sentään noin 10AGD. Onhan se paljon enemmän kuin ei mitään, mitä suurimmalla osalla on ;)

Sammalkieli kirjoitti...

Yhteiskunnan romahtaessa esimerkiksi skootteri, varsijousi, purkkihernekeitto, kattila, puukko ja vesuri saattavat olla hopeaa parempia sijoituskohteita.

Meinaan että sellaisella kaverilla, jolla ei ole kuin kultaa ja hopeaa, ei välttämättä hetken päästä ole niitäkään.

Anonyymi kirjoitti...

kullan ja hopean voi kätkeä maan alle. Skootteri varastetaan alta aikayksikön, eikä sillä tee mitään, kun mistään ei saa polttoainetta