3. heinäkuuta 2012

Vetoomus Jyrki Kataisen eroamiseksi

Minulla ei ole tapana spämmätä, mutta tällä kertaa teen pienen poikkeuksen. Adressit.com:ssa on kovaa vauhtia allekirjoituksia keräävä adressi, jossa vaaditaan pääministeri Jyrki Tapani Kataista eroamaan tai tulemaan erotetuksi tehtävästään.

Vaikka kyseinen adressi ei ikinä johtaisikaan Kataisen eroon, se on kuitenkin kenties ainoa keino osoittaa julkisesti, mitä mieltä olemme Jyrki Kataisesta ja hänen toimistaan. Jokainen allekirjoitus lisää tuohon adressiin on epäluottamuksen osoitus Kataista ja hänen hallituksensa nykyistä umpihullua politiikkaa kohtaan. Juuri siksi tuota adressia tulisi levittää eteenpäin mahdollisimman laajalti ja kerätä siihen sitä kautta mahdollisimman paljon nimiä.

Adressissa perustellaan syyt Kataisen eroamiselle tai erottamiselle varsin pontevasti. Haluan kuitenkin muistuttaa omasta blogikirjoituksestani asiaan liittyen (lue myös tämä, tämä ja tämä kirjoitus) ja tuoda vielä kerran esille muutamia lisäperusteluita Jyrki Kataisen erottamiseksi tehtävästään:
"Kesällä 2010 Jyrki Tapani Katainen valehteli Kokoomuksen puoluekokouksissa tehdyistä päätöksistä, väittäen, että puoluekokous ei olisi kannattanut pakkoruotsin poistamista, vaikka asiaa koskeva aloite hyväksyttiinkin ko. puoluekokouksessa. Katainen yrittää sumuttaa mediaa ja kansalaisia oman puolueensa tekemistä päätöksistä ja kannanotoista vääristelemällä ja valehtelemalla. Kun puolueen puheenjohtaja ja maan pääministeri valehtelee jo oman pesänsäkin tekemisistä, voidaan mielestäni perustellusti kysyä, voidaanko häntä pitää rehellisenä ja kunniallisena kansalaisena, joka on ministerinä toimimisen edellytys Suomen lain mukaan? Vastustamalla laillisen puoluekokouksen tekemää laillista päätöstä Katainen ilmeisesti myöskin rikkoo lakia. Katainen siis itse päättää, mitä puoluekokouksen päätöksiä hän ja muu Suomi noudattaa ja mitä ei.
Kesällä 2010 Jyrki Katainen osallistui Bilderberg-kokoukseen. Kyseinen kokous on eliitin salaseuran tapaaminen, johon on kutsuttu vain harvoja ja valittuja henkilöitä. Kaikki kokoukset ovat ehdottoman salaisia, eikä niiden sisällöstä kerrota julkisuuteen mitään. On oletettavaa, että osallistumalla tämän tyyppiseen kokoukseen Jyrki Katainen syyllistyy (rikoslain 12. luvun 11§ mukaan) maanpetokselliseen yhteydenpitoon. Kyseinen toiminta täyttää myöskin (rikoslain 13. luvun 3§ mukaisesti) valtiopetoksen valmistelun kriteerit. Tietenkään Jyrki Kataista ei ole näistäkään teoista asetettu syytteeseen tai tuomiolle.
Vuosina 2010 ja 2011 Jyrki Tapani Katainen rikkoi EU:n lakeja (SEUT 125 artikla) ajamalla ja hyväksymällä Irlannin, Portugalin, Kreikan yms. tukipaketit tavalla, josta olisi pitänyt seurata ministerisyytteen nostaminen oikeuskanslerin toimesta. Näin ei tietenkään tapahtunut. Hyväveliverkosto toimi erittäin tehokkaasti, sillä vielä tähänkään päivään mennessä ko. oikeuskanslerille tehtyä kantelua tai sen ratkaisua ei löydy Finlexin tietokannoista, vaikka se olisi tietysti pitänyt sinne laittaa. Onneksi paperit ovat tallessa ja netissä, joten jokainen löytää sieltä tämä jutun ja voi itse arvioida sen sisältöä. Katainen rikkoo vapaasti EU:n omia säädöksiä vastaan, eikä ketään asia sen enempää kiinnosta, päinvastoin, todisteet siivotaan pois netistä parhaan mukaan.
Niin ikään vuonna 2011 Jyrki Tapani Katainen allekirjoitti sopimuksen Suomen osallistumisesta ERVV:iin. Katainen katsoi kyseisen sopimuksen olevan EU:n sopimus, jonka hyväksymiseen hänellä ja hänen johtamalla valiokunnalla olisi valtuutus. Näinhän ei asian laita suinkaan ole (ja Katainen sen hyvin tietää ja vaikka ei tietäisi, se ei poista rikosoikeudellista vastuuta). ERVV on Suomen valtion ja luxemburgilaisen yhtiön välinen kahdenkeskinen sopimus, jonka hyväksyminen edellyttää siis eduskunnan hyväksyntää. Katainen syyllistyi ilmeisesti siis törkeään valtiopetokseen (rikoslain 13. luku, 1-2§).
Kataisen toiminta on tullut vuosi vuodelta vain härskimmäksi kusettamiseksi. Vuonna 2011 Jyrki Tapani Katainen vakuutti, että Suomen osuus Irlannin, Portugalin yms. roskavaltioiden rahoittamisessa jää 1,9 miljardiin euroon, eikä lisää takuuksia anneta ilman täysimääräisiä vakuuksia. Puoli vuotta myöhemmin Jyrki Tapani Katainen oli jo nostanut Suomen takausvastuut jo yli 50 miljardiin euroon, ilman mitään konkreettisia takuita. Käsittääkseni tämä Kataisen temppu täyttää rikoslain 36. luvun 2§ mukaisesti törkeän petoksen tunnusmerkistön."

4 kommenttia:

  1. Olet oikeassa siinä, että Katainen on harvinaisen ansioitunut valehtelija. Valitettavasti vain politiikassa sellainen on yleistä: paras esimerkki hävyttömästä epärehellisyydestä on ollut keskustan EU-linjaukset ennen ja jälkeen viime eduskuntavaalin. Tai demarien takinkääntö samassa asiassa juuri ennen vaaleja. Ja niin edelleen...

    Se mitä tästä poliitikkkojen kroonisesta valehtelusta seuraa, on demokratian rämettyminen. Äänestyspäätöstä tehdessään äänestäjä ei voi tietää mille poliittiselle lijaukselle hän antaa äänensä. Näin häneltä viedään samalla valta pois.

    Kansa voisi toki ottaa vallan takaisin itselleen. Se tapahtuisi siten, että jokainen valehteluun syyllistynyt poliitikko, kuten Katainen, Kiviniemi tai Urpilainen, jäisi seuraavissa vaaleissa kokonaan ilman ääniä. Mutta niin kauan kuin äänestetään siten kuin ennenkin on tehty, on tie valehtelevien poliitikkojen vallalle sijattu kultamatolla.

    VastaaPoista
  2. Varapresidentti sanoo:

    - Pois kehitys(köyhdytys)yhteistyörahat.

    - Seis maahanmuutolle. Mitään työvoimapulaa ei ole. Se on täyttä bluffia kokoomuksen, keskustan ja SDPn yhteistä petollista käsikirjoitusta.

    - Vapaa aseen omistus ja hallussapito kaikille täysi-ikäisille kansalaille. Suojaa rikollisuutta vastaan. Mikään yhteiskunta ei ole täydellinen, joten ei voida välttyä siltä että välillä joku sellainen ihminen saa
    kuulan kalloonsa jonka ei pitäisi saada.

    - Lopetetaan Alko. Luodaan Suomeen
    satoja pienyrityksiä. Alkoholijuomat ruokakauppoihin.

    - Sotilasbudjetti 2% BKT minimissään. Sukellusvene ase
    käyttöön. Kotimainen ohjusteollisuus käyntiin.
    Nokiasta tarvittaessa Suomen uusi
    asevarustaja ja aseteknologian kehittäjä.

    - Salaseurat kielletään. Kaikki valtion hallinnon palveluksessa olevat salaseurojen jäsenet erotetaan tehtävistään. Tilalle palkataan kunnon kansalaisia joihin toiset kansalaiset voivat luottaa.

    - Vapaat kansalaismiliisijärjestöt
    USAn mallin mukaan, täysin riippumattomat valtiosta.

    - Vapaa oikeus kenen tahansa kansalaisen, yhteisön, firman, yhdistyksen tms. perustaa ja harjoittaa julkista viestintää.
    Toisin sanoen radio, TV, internet ym. Valtiovallan tähän puuttumatta.
    Toki siten että ihmisten perusoikeudet otetaan huomioon toiminnassa.

    - Perustetaan uusi kaupunki Suomeen kokeilumielessä jossa yleinen veroprosentti kaikille asukkaille 5%. Tällä verolla katetaan tarvittavat minitarpeet kuten henkilö ja omaisuuden suojaus, paloturva, tieliikenne,
    ym. Mikäli kokeilu osoittautuu
    hyväksi voidaan sitä laajentaa.
    Kaupunkiin myös lähetetään riippumattomia tarkkailijoita jotka
    raportoivat miten kaupunki toimii.

    - Valtion ja ylikansallisten organisaatioiden kuten YKn rooli
    tasapainotetaan. Eli kummatkin rajulle laihdutuskuurille.

    - Lopetetaan pankkien ylivalta.
    Rahanluonnin yksinoikeus poistetaan. Esim. mikä tahansa kaupunki voi ottaa käyttöön oman rahan valtion sisällä.
    Myös yhteisöt voivat ottaa käyttöön oman rahan.

    VastaaPoista
  3. Ville Itälä on kuulemma sanonut, että jo ensimmäiseen kannabis piikkiin voi kuolla!

    No kun asiaa oikein tarkasti ajattelee, niin se taitaa tosiaan olla myös täyttä totta, koska on myös tuhansittain täysin laillisia aineita joita menet ruiskuttamaan suoneen, niin varmaan kuolet.

    Ihmisten olisi pitänyt ymmärtää Itälää syvällisemmin.
    Hänhän on älykäs ihminen!

    T:Alavi Olapää

    VastaaPoista
  4. miksi ihmeessä Katainen eroon?? Katainen on ollut hyvä pääministeri :) suomalaiset luottaa häneen :) ku hän on niin fiksu ja kaunis ♥ ♥ :)

    VastaaPoista