Tuomioistuinkäsittely pidetty - mitä jäi käteen?

Ajattelin aluksi kirjoittaa, että oikeuskäsittely pidetty, mutta sitten muistin jälleen, että Suomessa ei ole oikeuslaitosta, koska oikeuttahan se ei tunnetusti jaa. Sanotaan siis, että tuomioistuinkäsittelyni liittyen tähän tapaukseen oli tänään täällä Raumalla. Noin parin tunnin mittaista verovarojen tuhlausta oli paikalla oli yleisönä vain kolme henkilöä, eikä mediaa tapaus kiinnostanut, mustamaalaukseni tapahtui jo aikaisemmin paikallislehden jutussa.

Minulla ei ollut asianajajaa, joten sain hoitaa ja etenkin puhua itse asiani. Vaikka perusasiat oikeudenkäynnin touhuista ja kulusta tiesin toki ennestäänkin, oli tapahtuma tietysti hieman haastava ja vähän jännittäväkin. Haastava ja jännittävä siksi, että, että osaanko ja muistanko sanoa olennaiset asiat oikeassa kohdassa ja vastata kaikkiin syyttäjän esittämiin väitteisiin riittävän kattavasti. Koska tiedän olevan oikeassa väitteissäni ja pidän sanomisiani sananvapauteen kuuluvina, minulla ei ollut sen puolesta mitään pelättävää. Seisoin puolustamassa oikeaa asiaa. Täysin riippumatta syyttäjän, tuomioistuimen tai minkä tahansa muun tahon tai keiden tahansa muiden ihmisten mielipiteestä kyseiseen asiaan.

Prosessina juttu eteni byrokraattisesti syytekohtien lukemisena ja toistelemisena ja vaatimusten esittämisenä ja vahvistamisena jne. Itse asiasta syyttäjä totesi kaiken sen, joka jo aikaisemmin on tullut todetuksi, hokien loputtomasti kaikissa kohdin väitettä, jonka mukaan koko kirjoitukseni oli suunnattu nimenomaisesti maahanmuuttajia, turvapaikanhakijoita, pakolaisia, islaminuskoisia jne. tms. vastaan. Vastasin tietysti kategorisesti, että syyttäjä on väärässä, kirjoitukseni oli suunnattu pedofiilejä ja etenkin ko. jutussa mainittua 20 henkilön roskasakkia kohtaan, joka raiskasi yhden ja ahdisteli seksuaalisesti suurta joukkoa pikkutyttöjä kylpylässä. Mitä tuomioistuin siitä sitten tulkitsee, jää nähtäväksi.

Syyttäjän toimista paistoi läpi jonkinlainen osaamattomuus tai perehtymättömyys itse juttuun ja sananvapausasioihin. Sinällään se on ymmärrettävää, koska syytteen oli laatinut Mika Illman ja paikallinen syyttäjä vain ajoi sitä Illmannin puolesta. Oli valitettavaa, ettei Illman itse saapunut paikalle, olisi ollut hupaisaa saada lyödä jauhoja kyseisen sananvapauden vihollisen suuhun. Mutta ei minun käräjäni kaiketi ollut tarpeeksi korkean profiilin juttu, että Hänen Pyhyytensä ja Armonsa, Suomen Ajatuspoliisin Pääinkvisiittori, Mika Illman (ks. Illmanismi) olisi viitsinyt vaivautua paikalle tulemaan.

Yksi hupaisa episodi oikeudenkäynnissä oli, kun syyttäjä veti hihastaan paperin, jossa oli muuta blogissani ollutta materiaalia. Ajattelin ensin kieltää sen käyttämisen oikeudessa, koska siitä ei ole ollut mitään mainintaa kuulustelupöytäkirjassa eikä syytekirjelmässä, mutta kun kuulin mitä syyttäjä oli kaivanut esille, annoin homman olla ja edetä, naurua pidätellen. Syyttäjä kysyi minulta, tai tarkemmin sanottu totesi halveksuvasti, että minun käsitykseni sananvapaudesta on tämmöinen joka blogissanikin lukee:"Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa." Ilmeisesti syyttäjän tarkoitus oli saattaa minut huonoon valoon ja vihjata oikeudelle, että haistatan pitkät Suomen sananvapauslainsäädännölle ja yleiselle käsitykselle siitä, mitä sananvapauteen kuuluu ja mitä siihen ei kuulu.

Minun oli hupaisaa todeta, että olen todella pettynyt syyttäjään, mikäli hän on eri mieltä sananvapaudesta tuon lauseen kanssa. Sanoin, että minä olen tuota mieltä sananvapaudesta ja niin on Euroopan Ihmisoikeustuomioistuinkin ja onneksi sillä, mitä mieltä syyttäjä tai oikeuslaitos siitä on, ei ole mitään merkitystä, koska EIT:n näkemykset jyräävät heidän näkemyksensä aina ja kaikissa tilanteissa. Koko lainaushan (jonka oikeudessa kerroinkin) on peräisin Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimelta ja se kuului:

"Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa."
- Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin

Että silleen.

Toinen hupaisa kohta oli, että vaikka syyttäjä vaati langettavan tuomion tullessa minua poistamaan kyseiset kohdat blogistani, hän ei esittänyt tämän vaatimuksen tueksi mitään uhkasakkoa tms. Käräjätuomari kyseli vielä, että onko jotain sanktiovaatimuksia tämän tueksi tms. mutta syyttäjä haparoi ja totesi, että ei ole. Eli, vaikka (kun) oikeus tuomitsisi minut poistamaan ko. jutun blogistani, sen poistamatta jättäminen ei tule aiheuttamaan minulle mitään ikäviä seuraamuksia (kuten vaikkapa lisäsakkoja tms.). Hahahahahaa! Amatöörimäistä. Mutta kiva tietysti minun kannaltani.

Jään odottelemaan tuomiota. Tuomio annetaan kansliapäätöksenä 7.11.2013.

Bitcoinista ja turvallisuudesta

Bitcoin on digitaalinen valuutta, jonka käyttö ja arvo on kasvanut räjähdysmäisesti viimeisen vuoden aikana. Bitcoin mahdollistaa sensuroimattoman ja käytännössä anonyyminkin tavan maksaa oikeastaan mitä tahansa ja missä tahansa. Maksutapahtuman voi tehdä omalta tietokoneelta tai vaikka älypuhelimesta. Bitcoinit siirtyvät hetkessä mihin tahansa maailmassa, eikä mikään taho voi sitä mitenkään estää eikä verottaa, ei nyt eikä jatkossakaan. Bitcoineja voi myös painaa paperille tai vaikka arvometallikolikoille jos haluaa ja käyttää niitä sellaisenaan vaihdannan välineenä. Parasta bitcoineissa kuitenkin on se, että niitä ei voi luoda tyhjästä lisää mielivaltaisia määriä, kuten tavallisia valuuttoja voivat keskuspankit ja liikepankitkin luoda...bitcoinit eivät ole minkään keskuspankin tai valtion kontrollissa nyt eivätkä tulevaisuudessakaan, vaan hajautetun, valtavan laskentakapasiteetin luomassa turvassa.

Bitcoin perustuu noin (raa'asti) yksinkertaistettuna SHA-256 tiivistefunktion käyttämiseen rahojen luonnissa (louhinta) ja elliptisten kurvien kryptografiaan (ECC) rahojen siirrossa ja säilytyksessä. Kaikkeen tähän tarvitaan sitten vielä satunnaista dataa, jotta homma toimii turvallisesti.

On tietysti selvä asia, että mikäli tietokone tai muu härpäke, jolla Bitcoin-sovellusta käytetään, vaarantuu esimerkiksi haittaohjelmasta, kyseisissä "lompakoissa" olevat rahat voivat olla vaarassa. Niin ikään, mikäli käytetään jotain nettipohjaista lompakkopalvelua (esim. blockchain wallet), sen vaarantuminen voi vaarantaa lompakon sisällön. Onneksi bitcoin-sovelluksissa ja nettipalveluissakin käytetään vahvaa salausta, joka suojaa salasanasi kautta lompakon sisällön suoralta väärinkäytöltä (mutta ei tietenkään mitenkään salasanasi varastavalta haittaohjelmalta). Käytännössä bitcoinin käyttö on käyttäjän toimesta mahdollista tehdä hyvinkin turvalliseksi, toisin sanoen huomattavasti turvallisemmaksi kuin mitä esimerkiksi luottokortin tai käteisen rahan käyttö nykyään on.

Bitcoinilla on kuitenkin ollut ja on yhä tietoturvaan liittyviä, ei-käyttäjälähtöisiä ongelmia. Sellaisia, joihin käyttäjä ei voi vaikuttaa oikein millään tavalla, eli ongelmia, jotka johtuvat bitcoinin sovelluksista tai bitcoinissa käytetyistä ominaisuuksista itsestään.

Sovelluksissa olevista ongelmista lienee hyvä ja tuore esimerkki Androidin bitcoin-sovelluksessa ollut tietoturvabugi, joka teki salausavaimista ei-satunnaisia ja mahdollista bitcoinien varastamisen. Ongelma oli toki helposti korjattavissa uudella sovelluksen versiolla, mutta herätti kyllä ainakin minussa pohdintaa siitä, millainen on bitcoinia väsäävien ihmisten ymmärrys salauksesta ja kyky implementoida sitä asianmukaisesti.

Perinpohjaisia ongelmia bitcoinissa ovat minusta sen käyttämät salausalgoritmit. Ne kun eivät ole minusta lainkaan riittävän turvallisia. Varsinkin, kun ottaa huomioon, että ne voisi helposti tehdä turvallisiksi tai ottaa käyttöön jonkun muun bittivaluutan, jossa ne olisi käytössä alunperinkin.

SHA1/2-tuoteperheen tiivistefunktioissa on ilmeisesti perustavaa laatua olevia bugeja tai takaportteja, siksihän uusi tiivistefunktio onkin otettu käyttöön, SHA-3 joka perustuu ihan erilaiseen systeemiin. Parasta olisi kryptovaluutta, joka käyttäisi aina automaattisesti kahta eri tiivistefunktiota, esim. juuri SHA-3 ja RIPEMD-320...todennäköisyys, että kahdesta eri tiivistefunktiosta löytyy molemmista samanlainen haavoittuvuus ja sen seurauksena MOLEMMAT lopputulokset voidaan samalla tapaa väärentää, on jo täysin tähtitieteellinen, käytännössä siis mahdoton.

ECC jota Bitcoinissa käytetään, voi olla NSA:n takaportittama. Aika hassua, että tästä ei juurikaan pidetä meteliä. Joka tapauksessa avainkoon pitäisi olla 1024bit jos halutaan turvamarginaalia mahdollisiin tulevaisuuden murtoihin ajatellen, nythän se on vain 256bit, joka on oikeasti todella vähän. Parasta olisi toki kehittää sellainen ECC:n versio, joka ei ole tullut suoraan NSA:lta kuten nyt käytössä oleva versio on (Secp256k1). Mikä se sitten olisi, onkin parempi kysymys johon en suoralta kädeltä osaa vastata.

Bitcoin on kuitenkin, näineenkin, turvallisempi ja parempi kuin vaikkapa luottokortti tai edes käteinen. Siitä on kuitenkin hankala kehittää enää turvallisempaa, koska se vaatisi koko sen perustavaa laatua olevien rakenteiden muuttamisen. Esimerkiksi SHA256:lla louhitut rahat eivät voisi kelvata vaan niiden arvo putoaisi nollaan, mikäli louhinnassa otettaisiin käyttöön jokin muu tiivistefunktio. On mielenkiintoista nähdä, miten pitkään Bitcoinia tullaan käyttämään ennen kuin se korvaantuu toisenlaisella, toivottavasti vielä turvallisemmalla systeemillä. Olettaisin kuitenkin, että Bitcoinilla on edessään ainakin kymmenen- ehkä kaksikymmentä vuotta vielä. Se on paljon, paljon enemmän kuin mitä esimerkiksi eurolla tulee missään nimessä olemaan.

Suosittelen siis yhä bitcoinia. Mutta pitäkää silmät ja korvat auki uusien bittirahojen suuntaan, sieltä voi avautua hienoja tilaisuuksia paitsi osallistua uudenlaisen rahan kehittämiseen ja käyttöön, niin myöskin sievoiseen tienistiin. Kehitys laukkaa eteenpäin. Tätä kehitystä ei voida pysäyttää ja sepäs bankstereita ja poliitikkoja niin suunnattomasti kismittääkin.

Miksi USA ja sen kamut sotivat etenkin Lähi-Idässä, osa2

Edellistä kirjoitustani voidaan pitää epäluotettavana paranoidina vuodatuksena, jonka joku foliohattupää on ulostanut Youtubeen. Etenkin, jos ei viitsi tarkistaa siinä esitettyjen asioiden todellista laitaa vaikkapa netistä. Mutta entäs tämä hemmo, joka uudessa Suomen Kuvalehdessä sanoo itse asiassa miltei identtisesti sen, mitä minä olen sanonut jo pitkän aikaa? Onko hänkin paranoidi foliohattupää?

 

Lukekaapa ja kauhistukaa. Kyllä, teille on valehdeltu poliitikkojen ja valtamedian toimesta vuosikaudet ja valehdellaan yhä. Lakatkaa jo ihan oikeasti uskomasta mitään virallista totuutta, jota media teille tuputtaa.

Miksi USA ja sen kamut sotivat etenkin Lähi-Idässä?

Onko valtamedia muistanut kertoa tästä faktasta USA:n Lähi-Idän retkien takana? Eipä ole. Huppista keikkaa. No, onneksi meillä on internet. Katsokaa ja pohtikaapa vähän. Paljon ei edes tarvitse pohtia, koska tuo on aivan selvää pässinlihaa...

Tuntuu varmasti muuten hassulta, että toisella maailmansodalla, Afganistaninen miehityksellä, Irakin miehityksellä, Libyan sisällissodalla, Jemenin ja muiden pikkuvaltioiden asioihin sekaantumisella, Syyrian tilanteella ja Iranilla voisi olla jotain yhteistä syytä. Mutta yksi selkeä syy löytyy. Raha- ja pankkijärjestelmä. Mitä yhteistä oli Hitlerin raha- ja pankkijärjestelmällä, Irakin, Libyan, Syyrian, Iranin, Venezuelan, jne. raha- ja pankkijärjestelmillä? Ne eivät olleet Rothschildiläisen banksterikartellin alaisuudessa. Saksa "vapautettiin" aikoinaan, samoin Irak ja Libyakin. Nyt on menossa Syyrian, Iranin ja ehkä sen jälkeen Venezuelan "vapauttaminen" palvelemaan Rothschildiläistä pankkiherraa ja Yhdysvaltalaista petrodollaria.

Ette usko? Salaliittoteoriahuuhaata? Katsokaa ja ihmetelkää, kaivakaa itse tiedot vaikka netistä jos ette usko. Sattumaahan se tietysti on kaikki. Juujuu. George Carlinin sanoin: Eihän ole mahdollista, että vallanpitäjät ja muut voimakkaat tahot päättäisivät yhdessä laatia ja toteuttaa jotain suunnitelmiaan...ei ole, olet hullu, salaliittoteoreetikko jos sellaista luulet.

Yhteiskunnan hidas ja vääjäämätön(?) itsetuho

Suomessa, kuten miltei kaikissa valtioissa nykyään, eletään jatkuvasti hitaan ja luultavasti vääjäämättömän itsetuhon edessä. Valtio kuristaa itsensä hengettömäksi lisäämällä jatkuvasti sääntelyä, byrokratiaa ja verotusta, sekä omaamalla yhä uusia tehtäviä itselleen. Seurauksena on vuosi vuodelta yhä monimutkaisempi, tehottomampi ja oikeaa työntekoa vastustavampi valtio. Tilalle tulee äärettömyyksiin saakka paisuva sääntely lupa- tuki- ja kieltoviidakkoineen, jossa tavallinen kansalainen ei lopulta edes viitsi yrittää pysyä perässä, eikä teollisuus ja yrittäjät kykene pysymään perässä. Oikeiden töiden tekemisen sijasta ihmisten aika ja rahat kuluvat poliitikkojen ja byrokraattien halujen palvelemiseen. Koska tämän kehityksen myötä valtion (ja kansalaistenkin) kulut lisääntyvät ja tulot vähentyvät, ainoa keino tekohengittää järjestelmää on ottaa lisää velkaa. Täsmälleen kuten länsimaissa on tehty ja tehdään yhä kiihtyvämmällä vauhdilla koko ajan.

Valtion ja koko yhteiskunnan itsetuhon voisi helposti ajatellen estää tilanne, jossa tuotannon tehostumisen seurauksena hyvinvointi kasvaa nopeammin kuin mitä valtio kykenee sääntelyä, byrokratiaa ja verotusta lisäämään (ja sitä kautta kuristamaan hyvinvointia). Valtion itsetuhon voisi myös ajatella estyvän sillointällöin tapahtuvien vallankumouksten ansiosta, joilla "pöytä putsattaisiin" ja aloitettaisiin uudestaan puhtaammalta pöydältä. Väitän kuitenkin, että länsimaissa kumpikaan näistä pelastuskeinoista ei enää tapahdu. Järjestelmässä on sisäänrakennettuna miltei väistämätön ja hidas itsetuhojärjestelmä, joka ei valitettavasti kuitenkaan ole niin tehokas, että se lopulta ihan oikeasti tuhoaisi järjestelmän totaalisesti viimeistä ajatustakin myöden.

Arvelen itse, että esimerkiksi Suomessa vuosina 1950-1980 (tai vaikka 1900-1980) tuotanto kykeni kasvamaan niin paljon, että hyvinvointi kasvoi vaikka sääntelyä ja byrokratiaa lisättiin. Maaseutuyhteiskunnasta siirryttiin teolliseen ja jälkiteolliseen yhteiskuntaan ja koneiden ja energiankäytön lisääntyminen kasvatti työn tehoa huimasti. Toisaalta saattoi olla, että sääntelyä ei lisätty mitenkään huimaa vauhtia, koska puheita "hyvinvointiyhteiskunnasta" ei oikeasti vielä ollut, eikä valtiota pidetty ratkaisuna kaikkiin mahdollisiin todellisiin ja kuviteltuihin ongelmiin. Ihmisillä oli oikeasti tuottavia töitä joista syntyi oikeasti kaivattuja tuotteita ja palveluita ja kaikkien elintaso ja hyvinvointi kasvoi. Tämä oli ja on kuitenkin aina vain tilapäinen tilanne, ei mikään pysyvä olotila.

Toisesta "pelastuskeinosta" lienee Viro hyvä esimerkki. Vallankumous romahdutti Neuvostoliiton ja virolaiset pääsivät aloittamaan puhtaalta pöydältä, siirtyen pikapikaa markkinatalouden suuntaan, valtion sääntelyä ja verotusta minimoiden. Seurauksena olikin huima elintason kasvu ja yhä EU:n ennätysalhainen työttömyys ja velkaantuminen. Esimerkiksi Venäjällä ja Valko-Venäjällä ei ole samalla tapaa lähdetty puhtaalta pöydältä, koska vanhat tavat ja puolueet ovat yhä voimissaan ja valtiouskovaisuuden perinne elää vahvana. Seuraukset ovat tietysti sen mukaiset. Vallankumouskin on kuitenkin vain tilapäinen tilanne, eikä mikään pysyvä olotila.

Suomessa, eikä muissakaan ns. länsimaissa ole enää toivoakaan tilanteesta, jossa työn tuottavuus voisi kasvaa räjähdysmäisesti ja valtio malttaisi olla lisäämättä sääntelyään. Nykyinen sääntely tappaa tuottavuutta jo liiaksi ja toisaalta valtio lisää jatkuvasti sääntelyään yhä kiihtyvällä tahdilla. Tarvittaisiin vähintään fuusiovoimaa tai jotain muuta käsittämätöntä teknista harppausta, joka mahdollistaisi tehokkaan työskentelyn kaiken tämän säätelyn ja verotuksen allakin yhä suuremmalle osalle kansasta. Suomessa ei ole myöskään toivoa vallankumouksesta, koska olemme "rauhaisa länsimainen demokratia" ja pölhöt uskovat että olemme jo kehityksen huipulla eikä parempaa systeemiä enää voi olla olemassakaan (huomatkaa, että esimerkiksi Neuvostoliitossa jengi tajusi kyllä, että heidän systeeminsä on huonompi kuin länsimaiden, kun länsimaissa oli sentään autot, telkut ja leipää pöydässä ja heillä ei) ja totta se onkin osittain: Mitään suurta valtiota tai valtioita ei ole, joissa systeemi toimii paremmalla tapaa, johon ihmiset voisivat nykysysteemiä verrata ja huomata siten nykysysteemin ongelmat.

Mutta eikö yhteiskunnan itsetuho, joka kuitenkaan ei ole totaalinen itsetuho, ole hieman ristiriitainen väite? Eikö yhteiskunnan evoluutio sanele, että mitä tapahtui Neuvostoliitossa, tapahtuu myös aikoinaan meillä, eli systeemi vain romahtaa kasaan, pyyhitään pöytä puhtaaksi, aloitetaan alusta ja koetetaan tehdä uudestaan paremmin? Miksei se muka voi tapahtua? Tapahtuihan se Virossakin?

Katsokaa Venäjää. Mitä siellä tapahtui? Mihin siellä on päädytty? Vallankumous tuli ja toki, järjestelmä on parempi kuin Neuvostoliitossa, mutta onko se yhtä hyvä tai parempi kuin vaikkapa Virossa? No ei helvetissä ole. Yhteiskunnan romahtaminen ei tarkoita, että automaattisesti puhdistettaisiin pöytä ja lähdettäisiin toiseen suuntaan kehityksessä. Kehitys voi palata muutamia askelia parempaan suuntaan ja jatkaa jälleen kiihtyvällä vauhdilla kohti tiiliseinää. Virossa on tehty hyviä askelia, mutta suunta EU:n jäsenenä on silti täysin selvä ja väistämätön: Tiiliseinä. Suunta ei ole muuttunut, ainoastaan peruutusvaihde oli tovin aikaa kytkettynä. Old habits die hard.

Miksi ihmeessä? Mikä ihmisiä vetää valtiojohtoisuuteen aina uudelleen ja uudelleen?

Ihmiset ovat itsekkäitä paskiaisia tai vain hyvää tarkoittavia hölmöjä. Ihmisillä on tapana joukolla tai voimalla alistaa heikompiaan. Joukosta löytyy vielä tavanomaista kusipäisempiä ja narsistisimpia, jotka haluavat päästä määräilemään muita. Kas näin onkin jo selitetty aika lyhyesti ja selkeästi, miksi ihmiset pyrkivät (ovat itsekkäitä tai tarkoittavat vain hyvää sen enempää ymmärtämättä asioita) demokratian (enemmistön valta) avulla määräämään muita ja saamaan jotkut virkamiehet (kusipäisemmät narsistit) ajamaan sellaista aivan elämäntyönään (määräilemään muita). Kun sitten joku keksii, että tämä kaikki voidaan kirjoittaa paperille ja kutsua sitä laiksi joka sallii sen kaiken, ihmiset taputtavat innoissaan käsiään. Jokainen kuvittelee vielä kaiken lisäksi hyötyvänsä systeemistä, viljelijälle luvataan maataloustukea, tupakoitsijalle halpoja savukkeita ja tupakoinnin vastustajalle tupakoinnin kieltämistä ja niin edelleen. Nopeasti ollaankin jo tilanteessa, jossa kaikki uskovat hyötyvänsä systeemistä ja entistä aggressiivisimmin vaativat lisää hyötyjä ja poikkeuksia itselleen. Ihmiset uskovat, että on normaalia määrätä heidän ja muiden elämästään. Nykyaikainen yhteiskunta on (taas) syntynyt.

Kun toisaalta kansa uskoo mantraan "hyvinvointivaltiosta" ja valtio on saanut suuren määrän ihmisiä riippuvaiseksi valtiosta, sen tukiviidakosta, lisensseistä tai työpaikoista, ihmisillä on vähän intressejä lähteä tämmöistä systeemiä romuttamaankaan. Pelko omien vähienkin etujen ja rahojen menettämisestä on suuri. Eihän nyt vaikkapa eläkejärjestelmää sovi kyseenalaistaa, kukas pahus sitten "minun" eläkkeeni maksaisi häh? Kaikki suomalaiset on jo sidottu niin sitkeästi kiinni valtioon ja sen toimintaan, että ajatus niistä eroon joutumisesta tuntuu ihmisistä varmasti pelottavalta. Ihmiset yksilöinä pyrkivät maksimoimaan oman hyötynsä, nykysysteemissä käytännössä muiden kustannuksella, niellen mahdolliset takaiskut ja lapsellisesti toivoen asioiden kääntyvän vielä parempaan suuntaan. Hidas itsetuho on käynnistetty.

Ainoa ratkaisu hitaan itsetuhon estämiseksi nyt ja aina tulevaisuudessakin on suunnanmuutos, tarkemmin sanottuna tasan 180 astetta.

Sen sijaan, että pyritään sääntelemään asioita, pitäisi sääntelyä purkaa eikä uutta rakentaa tilalle. Sen sijaan, että byrokratisoidutaan, pitäisi kaikkea sekaantumista vähentää eikä lisätä millekkään sektorille mistään syystä. Sen sijaan, että verotetaan enemmän ja mitä monimutkaisemmin, pitäisi verotusta pienentää ja yksinkertaistaa. Sen sijaan, että valtion (ja kuntien) annetaan ottaa yhä uusia tehtäviä ja päämääriä itselleen, niiden tehtäviä pitäisi karsia.

Mitä nopeammin, enemmän ja perusteellisemmin tuo tehtäisiin, sitä vähemmän se loppujen lopuksi kirpaisisi.

Tärkein uudistus tulisi kuitenkin tapahtua ihmisten ajattelussa ja toiminnassa. Muutoin on vaarana, että kehitys kääntyy ja jatkamme taas matkaa kohti tiiliseinää, kansa kun tietenkin saa päättää mitä tehdään. Ihmisten pitäisi ymmärtää paitsi hyvinvointivaltion tehottomuus ja pahuus, myös sen vääjäämätön lopputulos. Ihmisten pitäisi päästä irti valtiouskovaisuudestaan ja uskaltaa itse ottaa vastuu omista teoistaan ja valinnoistaan. Ihmisten pitäisi ymmärtää, että suurinosa kaikista ongelmista johtuu valtion toiminnasta ja ongelmia ei voi parantaa lisäämällä toimintaa, joka ongelmat on alunperinkin synnyttänyt. Sääntelyä ei voi säännellä pois, byrokratiaa ei voi byrokratisoida pois, eikä verotusta voi verottaa pois. Ei yhtään sen enempää, kuin että ihmisten elinikää voi pidentää säämällä laki, joka kieltää kuolemasta.

Muutosta ei voi säätää. Muutosta ei voi määrätä. Muutosta ei voi suunnitella. Todellinen muutos olisi nimenomaan sitä, että puretaan tehdyt asiat ja systeemit pois eikä rakenneta mitään tilalle. Muutos ei tule valitsemalla valtaan poliitikkoja, jotka tekevät paljon muutoksia, vaan valitsemalla valtaan poliitikkoja, jotka tuhoavat jo tehtyjä muutoksia minkä vaan ehtivät. Neroudessaan systeemi on yksinkertainen: Paremman yhteiskunnan ja valtion saisi, kun sellaista ei edes yritetä rakentaa vaan päinvastoin, tuhota.

Mutta kuinka moni haluaisi äänestää valtaan poliitikkoa, joka ilmoittaa haluavansa lakkauttaa eläkkeet, peruskoulun, julkisen terveydenhuollon, päihdepolitiikan, jne.? Siinäpä se, ei juuri kukaan, koska kaikki ihmiset ovat nykyään niin riippuvaisia valtiosta ja niin aivopestyjä muutosta vastaan. Siksi minä uskonkin vakaasti, että Suomi(kin) on menossa kohti vääjäämätöntä itsetuhoa. Yhä uudelleen ja uudelleen.

Mika Illman on viemässä minut käräjille kiihottamisesta kansanryhmää vastaan

Hänen Pyhyytensä ja Armonsa, Suomen Ajatuspoliisin Pääinkvisiittori, Mika Illman (ks. Illmanismi) on  mitä kohteliaimmin lähestynyt minua syytteellä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Näytösoikeudenkäynti on tarkoitus pitää 15.10.2013 klo 11 Satakunnan käräjäoikeudessa Raumalla. Toivon paikalle sankkaa osanottoa hilpeän päivätapahtuman merkeissä. Pukukoodiksi ehdotan tilaisuuden luonteen huomioon ottaen (sirkus) jotain "hilpeää" ja "rentoa" (esim. pelle- tai miimikonasu). Tilaisuudessa ei saa polttaa, eikä omia juotavia voi valitettavasti tuoda istuntosaliin, joten kyseiset tuotteet kannattaa nauttia ennen istunnon alkua sopivaan tunnelmaan pääsemiseksi.

Tarina juontaa juurensa tähän tapahtumaan ja sitä kautta tähän blogikirjoitukseeni. Asiaan liittyvät paperit ovat katsottavissa täällä.

Illman on ilmeisesti kopioinut vanhoista konsepteistaan lyhyen perusvuodatuksen, johon hän juttunsa näennäisesti nojaa. Todellisuudessa juttu nojaa tietenkin Illmanismiin, mutta leikitään nyt hetki, että emme tuota tiedä. Haasteessaan Illman mm. väittää:

"Jansson on antanut kirjoituksessaan ymmärtää, että Afrikasta ja Lähi-Idästä peräisin olevat islamin uskoiset ihmisryhmät ovat länsimaisia ihmisryhmiä alhaisemmalla tasolla. Kirjoituksessa on yleistävästi esitetty, että nämä ihmiset ovat sivistymättömiä elukoita, jotka rötöstelevät tai lisäksi loisivat verovaroilla, ja että heidät pitäisi lähettää takaisin kotimaahansa välittömästi tai jopa tappaa heidät."

Illmanilta on ilmeisesti mennyt ohitse joko tarkoituksella tai epähuomiossa se asia, että tuossa tapauksessa puhun nimenomaan ko. tapauksessa ko. tyttöjen ahdisteluun syyllistyneistä pedofiileistä, en suinkaan yleisesti ottaen (kaikista tai erityisestä edes) Afrikasta tai Lähi-Idästä peräisin olevista muslimeista. Mikäli olisin puhunut, olisin varmastikin kirjoittanut sinne juurikin niin. Käsittääkseni pedofiilisten tekojen toteuttaminen on rötöstelyä, vai eikö muka ole? Pedofiilit eivät ole mikään erityistä suojelua omaava vähemmistöryhmä, josta ei saisi puhua roskasakkina, saastana tai eläiminä. On aivan yleistä kielenkäyttöä netissä toivottaa pedofiilejä ammuttavaksi tai muulla tavoin tapettavaksi. Illmannin mielestä islaminusko ilmeisesti antaa jonkinlaisen taikaviitan, jonka omaavaa ei saa kohdella tai josta ei saa puhua samalla tapaa kuin pedofiileistä yleensä puhutaan. Olisikohan Jammu Siltavuorenkin pitänyt kääntyä islaminuskoon ja saada moisen taikaviitan suoja itselleen?

On toki mahdollista, että Illman on vetänyt herneen nenäänsä kohdasta, jossa minä totean Afrikan ja Lähi-Idän "paskamaista". En kyllä ymmärrä, onko jonkin valtion tai valtiorykelmään viittaaminen "barbaarisena paskamaana" jollakin tapaa kiihottamista? Aivan yleistä kielenkäyttöä se ainakin on, enkä tuossa tapauksessa edes nimeä mitään tiettyä maata, vaan jätän lukijan oman mielikuvituksen ja kokemuksen varaan päätellä, mitä valtioita tai alueita voin tarkoittaa. On täysin kiistämätön tosiasia, että tuolla alueella on lukuisia valtioita ja niiden osia, jotka ovat täynnä barbariaa, kuten väkivaltaa, raiskauksia, sivistymättömyyttä, jne. Minusta ihmiset, jotka ovat käyttäytyvät kuin barbaarit, sopivat hyvin alueelle, jossa eletään kuin barbaarit. Onko tuon julkituominen kiihottamista kansanryhmää kohtaan vaiko vain Illmanismia?

Illman jatkaa:

"Lisäksi kirjoituksessa manitaan, että islam on pedofiiliuskonto, joka hyväksyy lasten raiskaamiset"

Niinhän se on ja niinhän se hyväksyy. Vai miten sitten tuo pitäisi tulkita? Islaminuskon ylin maanpäällinen edustaja tms. toteaa pedofiliasta:"Seksi 4-vuotiaan kanssa on ok, kunhan lasta vain kosketellaan, suudellaan ja nussitaan reisien väliin. Yhdyntää voi harjoittaa vasta 9-vuotiaan lapsen kanssa." Vai onko vain niin, että tuota tosiasiaa ei saa sanoa ääneen (eihän Illman yritä edes kiistää sen paikkaansa pitävyyttä)? Kuinka sairasta se sitten on?!? Pitääkö seuraavaksi olla puhumasta pedofiileistä pedofiileinä?

Illman ulostaa vielä syytekirjelmänsä lopuksi:

"Janssonin kirjoitus on Afrikasta ja Lähi-Idästä peräisin olevia ja länsimaihin asumaan muuttaneita islamin uskoisia ihmisryhmiä uhkaava, panetteleva ja solvaava."

Väärin, jälleen kerran. Kirjoitukseni on uhkaava, panetteleva ja solvaava pedofiilejä kohtaan. En erikseen maininnut kirjoituksessani, mitä kotimaisille pedofiileille pitäisi tehdä (vinkki: sama kohtelu), koska koko kirjoitus koski nimenomaisesti muslimeita, jotka seurasivat profeettansa jalanjälkiä. Tätä ei Illman tietenkään halua tajuta, kun hän metsästää lisää sulkia hattuunsa ajatusrikollisten jahdista, kuten aina.

Mikäli uhkaisin, panettelisin tai solvaisin vaikkapa Lähi-Idästä tulevia muslimeita, kirjoittaisin esimerkiksi tähän tapaa:"Lähi-Idän ja Afrikan muslimit ovat barbaareja pedofiilejä ja jotka pitäisi kaikki ampua tai vain pudottaa lentokoneesta ilman laskuvarjoa." Tai:"Ruotsissa oleilee sossupummeja ja pedofiilejä muslimeita, jotka pitäisi kaikki ampua." Tai jotain sinnepäin. No niin, nyt se Illman tietenkin tarttuu tähän kirjoitukseeni ja nostaa uuden syytteen noista kirjoittamistani lauseista! :-)



PS. Illman on ilmeisen impotentti, koska blogissani on lukuisa joukko kirjoituksia, joista vastaavaa sirkusta voisi myös ryhtyä pyörittämään. Illman ei kuitenkaan ole ottanut suurennuslasinsa alle kuin vain tuon yhden kirjoitukseni. Ilmeisesti en ole niin iso kala, että Hänen Korkeutensa viitsisi ryhtyä sen enempää minua vainoamaan. Jään pahasti Jussi Halla-ahon ja Seppo Lehdon varjoon Illmanismin uhrina. En toisaalta voi sanoa olevani pettynyt, sillä kukaan selkopäinen ihminen ei halua Illmanin ja hänen kaltaistensa sananvapauden vihollisten käsittelyyn vapaaehtoisesti.



Päivitystä 18.8.2013: Tätä kirjoitustani on parin päivän aikana lukenut jo n. 3000 ihmistä. Aika hyvin tieto leviää. Hyvä niin!
Päivitystä 20.8.2013: Nyt jo yli 7000 ihmistä! :-)
Päivitystä 22.8.2013: Nyt jo yli 10000 ihmistä! :-) :-)

THIS WEBSITE IS OFFLINE IN PROTEST OF CISPA

What is CISPA?

Under the guise of cyber-security, CISPA (the Cyber Intelligence Sharing and Protection Act) is a bill that would grant corporations the power to share our emails, Facebook messages, and other sensitive online data with the government - all without a warrant.

CISPA would kill online privacy as we know it - nullifying the laws that require big corporations to keep our information private from government agencies like the National Security Agency. Those corporations wouldn't have to notify you that they have done this and you wouldn't be able to take legal action against them if they made a mistake when sharing your information.

While strong information security is critical to privacy and civil liberties, CISPA does almost nothing to prevent this. All it does is give the government access to your information.

We beat CISPA last year when hundreds of thousands of Americans signed online petitions to let lawmakers know that our online privacy rights are not negotiable. But this bill is back and politicians who want the government to be able to read your emails and see what you purchase online are hoping you won’t speak out this time.

Together we can beat CISPA again!

Other websites that have joined the blackout!

http://www.cispaisback.org/
#CISPABlackout

Parveilustako pelastus maavoimien taistelukykyyn?

Suomen armeija on ottamassa käyttöön uudenlaisen taistelutavan. Aikaisemmasta, maastokohtiin ja linnoitteisiin nojautuvasta jähmeästä puolustuksesta, etenkin paikallisjoukkojen osalta, ollaan siirtymässä entistä liikkuvampaan ja aktiivisempaan puolustukseen. Tarkoitus on toisaalta ottaa enemmän tehoa irti supistuvista joukkomääristä ja toisaalta vastata entistä paremmin nykyaikaisen sodankäynnin kuvaan. Taistelutavalle on entuudestaankin olemassa määritelmä: Parveilu (eng. swarming).

Puolustusvoimat on julkaissut asiasta pari sangen informatiivista videota, joissa selitetään taistelutavan perusteita sekä käytännön toteutusta taistelussa. Videot ovat tapansa mukaisesti hyvin tehtyjä ja mukaansatempaavia, joten niitä katsoo ihan mielellään. (Mainostetaan nyt tässä yhteydessä myös jo hieman "vanhaa" mutta erinomaista "Taistelukenttä" videota, joka myöskin on ehdottomasti katsomisen arvoinen kokonaisuus.)

Tarkoitukseni on tässä kirjoituksessa tehdä jotain, jota media eikä puolustusvoimat uskalla tehdä. Aion ruotia tätä taistelutapaa ja tuoda esille myös sen puutteita, sekä tarjota parannusehdotuksia niihin. Toivon, että uudesta taistelutavasta ei tule julkisuudessa pureskelematta nieltyä myyttiä, jonka kaikkivoipaisuuteen nojaamalla puolustusvoimien rahoitusta ei ole tarvetta jatkossakaan nostaa eikä muutenkaan herättää keskustelua maanpuolustuksen tärkeydestä. Alueellisen puolustusjärjestelmän, puolueettomuuden ja yleisen asevelvollisuuden synnyttämä myytti uskottavasta puolustuksesta on jo tehnyt aivan tarpeeksi vahinkoa Suomen kokonaismaanpuolustukselle.

Mihin uusi taistelutapa teoriassa kykenee?

Uudessa taistelutavassa on paljon hyviä elementtejä, joita ei aikaisemmin ole ollut käytettävissä. Uusi taistelutapa mahdollistaa (alkuvalmistelujen jälkeen) nopean reagoinnin yllättäviinkin tilanteisiin ja suurten alueiden hallitsemisen pienemmillä joukkomäärillä. Joustavuus, liike, aggressiivinen aloitteen kaappaaminen vastustajalta ja joukkojen parempi suoja hajauttamisen ja liikkuvuuden kautta ovat tietysti hyvästä. Tilannetietoisuuden korostaminen ja sen täysimääräinen hyväksikäyttö ovat myöskin tunnusomaista tälle taistelutavalle. Hyvän liikkuvuuden ja tilannetietoisuuden ansiosta omat joukkomme voivat keskittää voimansa oikeisiin paikkoihin oikealla hetkellä, saavuttaen siten paitsi paikallisen ylivoiman, niin myöskin yllätyksen suomat edut. Kauaskantoisen tulivoiman ja ylipäätään tykistöaseiden tehokkaalla käytöllä voidaan tasoittaa voimasuhteita ja aiheuttaa viholliselle suuriakin tappioita.

Vihollisen kaavamainen toiminta rikkoontuu eikä se kykene toimimaan haluamallaan tavalla vaan sitoutuu pienipiirteiseen nahisteluun tappioiden kasvaessa. Vihollinen joutuu reagoimaan jatkuvasti muuttuvaan tilanteeseen ja kaaokseen, lisäten jatkuvasti riskiä sen joukkojen joutumisesta sekasortoon ja niiden moraalin romahtamisesta. Vihollinen ei kykene käyttämään suurta tulivoimaansa keskitetysti, koska sille ei ole tarjolla lihavia maaleja joihin ampua. Myös riski omien joukkojen tulittamisesta kasvaa taistelukentän kaoottisuudesta johtuen. Vihollinen joutuu sitomaan entistä runsaammin entistä raskaampaa kalustoa ja joukkoja suojaamaan selustaansa ja sivustojaan, vaikka hyökkäyskään ei oikein tunnu etenevän toivotulla tavalla.

Mihin uuden taistelutavan ja puolustuksemme sitten pitäisi varautua?

Suomella ei sotilaallisesti ole eikä tule olemaan muuta vihollista kuin Venäjä. Uhkana on nähdäkseni nopeasti alkava, korkeassa valmiudessa jo rauhan aikana olevien maajoukkojen hyökkäys, jota tukee voimakas tykistö ja ilma-ase, sekä laajamittainen erikoisjoukkojen operointi syvällä Suomen maaperällä. Korkeassa valmiudessa on Venäjällä jopa kymmeniä prikaateja ja "korkeassa valmiudessa" tarkoittaa, että joukot kykenevät ryhtymään taistelutehtäviin jopa parin tunnin kuluessa käskyn saapumisesta...rauhan aikanakin! Aivan Suomen lähialueilla tälläisiä prikaateja on 4-6 kappaletta. Venäjän kyky suorittaa kybersodankäyntiä tai strategista iskua on toki olemassa, eikä niitä tule lainkaan väheksyä. Oletettavaa on, että mikäli Venäjä ei saavuta haluamiaan tavoitteita poliittisesti tai kybersodankäynnillä painostamalla, se turvautuu nimenomaan röykeään ja tappioista piittaamattomaan ilma- ja maahyökkäykseen korkeassa valmiudessa olevien joukkojensa avulla. Maahyökkäyksen ensimmäistä vaihetta seuraa todennäköisesti toinen, laajemmin joukoin suoritettava massamainen hyökkäys, mikäli ensimmäinen vaihe ei ole johtanut haluttuun tulokseen. Vaihtoehtoisesti voi käydä niin, että mikäli hyökkäys ei tuo menestystä, poliittisista syistä koko hyökkäys voidaan päättää lopettaa ja massiivinen maajoukkojen vyöry jää kokonaan tulematta.

Venäjän armeijan operatiiviset maajoukot koostuvat pääasiassa moottoroiduista jalkaväkiprikaateista ja panssariprikaateista. Yhdessä moottoroidussa jalkaväkiprikaatissakin on enemmän panssarivaunuja (yli 40kpl) ja rynnäkköpanssarivaunuja (yli 120kpl) kuin yhdessäkään suomalaisessa prikaatissa tai taisteluosastossa. Venäjällä on myös runsaasti erittäin korkeatasoisia maahanlaskujoukkoja, mm. Suomea lähellä Pihkovassa sijaitseva maahanlaskudivisioona(prikaati) ja erikoisjoukkoprikaati. Lisäksi jalkaväen tulivoima on huomattava, jalkaväellä on vakiovarusteena mm. fae-sinkoja. Kaikki maavoimien joukot ovat mekanisoituja. Joukko on siis kaikin tavoin suomalaista joukkoa tulivoimaisempi, liikkuvampi ja paremmin panssaroitu. Venäläisestä panssariprikaatista nyt puhumattakaan. Puutteita löytyy lähinnä viestintävälineistöstä, yötoimintakyvystä sekä johtamisesta. 

Venäjän ilmavoimilla on käytössään runsaasti rynnäkkölentokoneita sekä taisteluhelikoptereita, mutta niiden yötoimintakyky on vielä osin puutteellinen sekä täsmäaseiden määrä rajallinen. Yhteistoiminta maavoimien kanssa ei myöskään toimi kunnolla, joten käytännön tehokkuus kärsii. Pulaa on myös uudenaikaisesta kalustosta ylipäätään, joten Venäjä joutuisi keskittämään miltei kaikki nykyaikaiset lentokoneensa Suomea vastaan voidakseen vastata Hornettien tulivoimaan ja turvaamaan ilmatilan herruuden itselleen. Lisäksi ilmoitse tapahtuva tiedustelu ontuu pahasti ja nykyaikaisten lennokkien käytössä on ilmennyt suuria ongelmia. Tilanne on koko ajan kuitenkin parantumassa ja oletettavasti kuluvan 10-15 vuoden kuluessa ongelmat on ainakin osittain kyetty ratkaisemaan.

Tykistöä voisi pitää Venäjää tarkastellessa suorastaan omana aselajinaan, johon on panostettu erittäin paljon. Tykistön tulen teho on hyvää, joskaan tarkkuus ja tulenavausnopeus ei ole suomalaisittain tarkasteltuna kuin tyydyttävällä tasolla. Määrä kuitenkin korvaa laatua tässäkin tapauksessa. Yhdellä prikaatilla on 36 mekanisoitua tykistöasetta ja 18 raketinheitintä, jonka lisäksi venäläisillä on vielä runsaasti erillisiä tykistö- ja ohjusjoukkoja painopistealueen tukemiseen. Suomea ajatellen huolestuttavia ovat etenkin Iskander-ohjusyksiköt, joita on Suomen rajan pinnassakin runsaasti.

En osaa arvioida tarkkaan, minkä kokoisen alueen kykenee yksi venäläinen prikaati kyllästämään tykistötulella, mutta vielä tovi sitten divisioonan hyökkäys ammuttiin liikkeelle tulivalmistelulla, jossa laskennallisesti n. 10m välein maahan osui räjähdysainetta noin käsikranaatin verran...alueella, joka oli suurinpiirtein 1,5km pitkä ja 300m leveä. Ei liene epärealistista olettaa, että jatkossa prikaatin keskitettyyn hyökkäykseen olisi tykistötulta tarjolla samaa kokoluokkaa oleva määrä.

Venäjän kyky elektroniseen sodankäyntiin on vaikeasti arvioitavissa. Georgian sodan perusteella voidaan päätellä, että venäläiset ovat itsekin haavoittuvaisia elsoa vastaan, mutta toisaalta heidän omat elso-kykynsä ovat jääneet hämärän peittoon, koska Georgian sotaan osallistuneet joukot oli varustettu vanhalla kalustolla. Mikä tilanne on 10v kuluttua Suomea vastaan, sitä on vaikea arvioida, mutta todennäköisesti se on venäläisten kannalta huomattavasti parempi kuin mitä se oli Georgian sodassa.

Mitkä näinollen ovat uuden taistelutavan haasteet Venäjän joukkoja vastaan ja miten niihin tulisi vastata?

Nopeasti tehtävä hyökkäys on todella suuri uhka, koska Suomella ei ole sen enempää hajautettua liikekannallepanojärjestelmää (mallia kylmän sodan aikainen Ruotsi), kodinturvajoukkoja (mallia Viro) kuin suurta ammatti- tai valmiussotilaiden määrääkään. Parit maavoimien nyrkit, valmiusprikaatimme, voidaan runnoa ohjus- ja erikoisjoukkojen hyökkäyksin toimintakyvyttömiksi varuskuntiinsa. Vaikka liikekannallepano ehdittäisiin käskeä ja varusmiehistä koostuvat joukot siirtää asemiin, päävoimien liikekannallepano ja etenkin parveilun vaatimien useiden tuliasemien, suunnitelmien ja varastojen rakentaminen vie liian paljon aikaa. Hyvällä tuurilla toki valmiusprikaatimme ehtivät toimimaan ja ainakin hidastamaan venäläisten ensimmäisen aallon hyökkäystä sen verran, että muu osa puolustusta ehditään laittaa kuntoon. Siinä vaiheessa tosin vastassa ehtii jo olemaan huomattavasti suurempi määrä venäläisiä joukkojakin.

Kodinturvajoukkojen tai sopimussotilaiden sekä hajautetun liikekannallepanojärjestelmän käyttöönotto mahdollistaisi edes jonkinlaisen vastarinnan luomisen alueille, jonne Venäjän ensimmäisen aallon joukot ovat edenneet. Parhaimmillaan tämä mahdollistaisi näiden joukkojen viivyttämisen ja sitomisen taisteluun, kunnes suurempia joukkoja saadaan keskitettyä niitä vastaan. Huonoimmissakin tilanteissa järjestyisi sentään sissisodankäynti ja vastarinnan organisointi miehitysjoukkoja vastaan. Kodinturvajoukoista voisi muodostaa paikallisjoukkojen rungon, mikäli laajempi liikekannallepano ehditään suorittamaan. Suojeluskuntien uudelleenperustamisesta on toisinaan ollut puhetta, mutta mitään konkreettista ei asian suhteen ole uskallettu Suomessa tehdä. Suomessa on satojatuhansia työttömiä, mutta samaan aikaan meillä ei ole muka mahdollisuutta ylläpitää korkeassa valmiudessa hajautettuna lainkaan sotilaita...yhtälö, jota minä pidän mielipuolisena!

Maavoimiltamme puuttuu kokonaan korkeassa valmiudessa oleva ja iskevä nyrkki, panssariprikaatit. Ne on korvattu huomattavasti heikommilla ja puutteellisesti varustetuilla mekanisoiduilla taisteluosastoilla. 2-4 panssariprikaatia voitaisiin käyttää lyömään ne muutamat venäläiset prikaatit, jotka voisivat korkean valmiutensa turvin pystyä tunkeutumaan Suomeen sodan alkuvaiheessa. Panssariprikaateilla voisi myös lyödä laajamittaisessa maahyökkäyksessä syvälle Suomen alueelle tunkeutuneen, kulutetun ja heikennetyn vihollisen päävoimat ja "ratkaista sodan". Panssariprikaatien rauhan ajan suojauksesta pitäisi myös huolehtia hyvin, jotta ne eivät olisi vihollisen erikoisjoukkojen ja ohjushyökkäysten lamautettavissa. Nyt tämmöistä ratkaisutaisteluun kykenevää, keskitettyä joukkoa ei enää ole, vaikka sellainen kyettäisiin kyllä melko edullisesti muodostamaan vaikkapa käytettyjen Leopard-panssarivaunujen, Gepard-ilmatorjuntapanssarivaunujen jne. lisähankinnoilla ja mekanisoitujen taisteluosastojen lakkauttamisella.

Puolustusvoimien sodanajan joukkojen määrävahvuus on liian pieni. Se riittää kyllä muutamien prikaatien sohaisuhyökkäyksen torjuntaan, mutta ei laajamittaisen maahyökkäyksen torjuntaan. Sellaisen sattuessa hajallaan olevat ja pienet osastot ovat vain suupaloja idästä vyöryville panssareiden ja sotilaiden massalle. Uusi taistelutapa(kin) takaa kyllä, että vihollinen kärsii paljon tappioita, mutta venäläiset eivät perinteisesti ole piitanneet tappioista mitään. Kulutussodassa jäämme lisäksi aina tappiolle. Kun vastassa on vielä täysin mekanisoitu massa, on epätodennäköistä, että ilman kelpoa kuljetuskalustoa olevat parveilevat pikkuyksikkömme pystyisivät irtautumaan iskuistaan ja selviämään seuraavaa taistelua varten. Lisäksi määrällisesti massiivisen tulituen (tykistö ja etenkin raketinheittimet) puute estää tuhoamasta venäläisten hyökkäysmassoja ennen kuin ne edes pääsevät omien joukkojemme kimppuun.

Maavoimien varustuksessa on yleisesti ottaen pahoja puutteita. Uusia jalkaväen aseita, kuten panssarintorjuntaohjuksia, sinkoja ja lähi-ilmatorjuntaohjuksia on kyllä hankittu, mutta määrät ovat täysin riittämättömät muiden kuin valmiusprikaatien varustamiseen. Mikäli venäläiset käyttävät tykistöään hajautetumpiin tykistöiskuihin, se voi aiheuttaa ongelmia, koska Suomen armeijalla ei ole läheskään tarpeeksi panssaroituja ajoneuvoja joukkojen suojaksi. Suomalaisten joukkojen parveillessa ottoteitse otettujen kuorma-autojen, pakettiautojen ja traktorien peräkärryissä voivat puun latvustoissa siellä täällä räjähtelevät venäläistykistön kranaatit tehdä todella pahaa jälkeä. Tykistöllä levitettävät sirotemiinat aiheuttavat myös paljon ongelmia joukoillemme. Suojaisa metsä toki vähentää tykistön kranaattien ja sirotemiinoitteiden tehoa. Joukoiltamme (valmiusprikaateja ja mekanisoituja taisteluosastoja lukuunottamatta) puuttuu käytännössä kaikki panssaroidut ajoneuvot, joita ne tarvitsisivat kyetäkseen liikkumaan nopeasti ja turvallisesti parveilutaktiikan edellyttämällä tavalla. Näiden puutteiden korjaaminen ei olisi taloudellisesti ylitsepääsemätöntä, mikäli puolustusmäärärahoja nostettaisiin hieman.

Ilmauhka on todellinen vaara, etenkin kun joukkojemme pitää parveilutaktiikassamme liikkua runsaasti ja vieläpä ilman panssaroituja ajoneuvoja. Ilmatiedustelua käyttämällä joukkomme liikkeet paljastuvat ja rynnäkkökoneet saavat mukavia maaleja ja tykistö saa pistemaaleja. Ajatus siitä, että joukkomme ehtivät liikkua niin vinhasti (1-2 kertaa vuorokaudessa), että vihollinen ei pysy niiden perässä on sinällään hyvä, mutta onko se oikeasti realistinen? Nykyisellä venäläisellä tiedustelulla, tulenjohdolla ja yhteistoimintakyvyllä se ehkä on realistista, mutta entäpä 10v kuluttua? Vähintä, mitä pitäisi kyetä tekemään ilmauhan neutraloimiseksi on se, että joukoille saadaan riittävästi olkapääohjuksia lähitorjuntaan sekä kyetään torjumaan myös NASAMSin torjuntakorkeuden yläpuolella lentäviä vihollisen lentokoneita ja tiedustelulennokkeja tehokkaasti. Niin ja ne panssaroidut ajoneuvot tarvitaan, eikä henkilökohtaisesta suojavarustuksesta, kuten sirpaleliiveistä, nyt myöskään haittaa ainakaan ole. Kaikki nämä tekijät yhdessä parantavat joukkojen ilmasuojaa ja suojaavat niitä myös tiedustelulta.

Kaukovaikutteisia asejärjestelmiä ei ole käytännössä kuin muutamat Hornetteihin hankitut maataisteluohjukset sekä 22 kpl ei-modernisoituja MLRS-raketinheittimiä, joihin ei ole edes ostettu tehokkaita ohjusasekasetteja. Uusien MLRS tai HIMARS-raketinheittimien hankinta tai vanhojen modernisointi ja lisähankinnat tulisi ehdottomasti toteuttaa, kuten tietysti tehokkaiden ohjus- ja rakettikasettien hankkiminen kyseiseen järjestelmään. Hinta ei ole sekään kohtuuton ja järjestelmät ovat ainakin Puolustusvoimien iskukykytutkimuksen mukaan erittäin kustannustehokkaita. Taistelevien joukkojen tukena olevat kranaatinheittimet tulisi "mekanisoida" (laittaa edes MTLB-V:n lavalle) sekä hankkia niihin älykkäitä ammuksia (esimerkiksi Strix), jotta niillä kyettäisiin vaikuttamaan tehokkaasti myös panssarivaunuja vastaan. Tykistön hajasijoitus ja asemien linnoittaminen voi antaa melko hyvänkin suojan vastatykistötoimintaa vastaan, mutta venäläisten ilmatoiminnalta se ei suojaa.

Huippunykyaikaisia viestivälineitä ei ole tarpeeksi joukkojen tilannetietoisuuden ja tietoturvan varmistamiseksi. Radiojärjestelmähankinnat Israelista ovat tuottaneet laadukkaita kenttäradioita, mutta lukumäärät ovat täysin riittämättömät sodan ajan joukkojen tarpeisiin. MATI-järjestelmän päätelaitteiden lukumäärä on sangen vähäinen, eikä sekään riitä sodan ajan joukkojen tarpeisiin. Järjestelmässä voidaan käyttää toki ottoteitse hankittavia tablettitietokoneita tai läppäreitä, mutta yhteensovittaminen vie aikaa eikä taistelunkestävyys ole mitenkään taattua. Järjestelmän kriittisyyden huomioonottaen tiedonsiirtojärjestelmät tulisi kahdentaa, koska ilman tehokasta tiedonsiirtoa koko järjestelmä ja sen pohjalle nojautuva taistelutapa ei toimi.

Summa summarum:

Parveilutaktiikka on olosuhteisiin nähden selvästi tehokkaampi kuin vanha taistelutapa, mutta ilman merkittäviä ja järkevästi kohdennettuja lisähankintoja se jää torsoksi. Pahimmassa tapauksessa tilanne on pian se, että joukkojen määrää on laskettu aivan liiaksi ja samalla kuitenkaan joukkojen laadussa ei ole tapahtunut käännettä parempaan. Suurempi määrä joukkoja huonommin varustettunakin on pahempi vastus viholliselle kuin pienempi määrä puolittain varustettuja joukkoja. Hyvää ei saa halvalla, mutta pitää toki muistaa, että pelkkä puolustusmenojan kasvattaminen ei auta mitään, koska rahat voidaan tuhlata kaikkeen epäolennaiseen. Potentiaalia siis on paljonkin, mutta käytännössä taitaa olla torso tulossa. Valitettavasti.

Tehy-riidan lopputulos: Korkeimman oikeuden mukaan samasta työstä voi maksaa eri palkkaa

Tehy teki taannoin hyvin "mielenkiintoisen" ns. Tehy-sopimuksen, jonka seurauksena samasta sairaanhoitajan työstä samalla nimikkeellä ja koulutuksella samassa työpaikassa voitiinkin maksaa erisuuruista palkkaa. Kritisoin tuota Tehy-sopimusta aikoinaan blogissani ja tein siitä kantelun oikeuskanslerillekin, jonka päätös asiassa oli looginen: Samasta työstä on maksettava samaa palkkaa ja Tehy-sopimus on yhdenvertaisuuslain syrjintäkiellon vastainen. Kanteluni meni "läpi" myös Pirkko Mäkisen osalta, jonka toiminta oli oikeuskanslerin mielestä epäasiallista, olihan hän tasa-arvovaltuutettu ja kuitenkin osallistui aktiivisesti ko. syrjintäkiellon vastaisen sopimuksen laatimiseen.

Korkein oikeus on kuitenkin tullut asian tiimoilta toisenlaiseen, mielestäni täysin epäloogiseen ja seurauksiltaan epäoikeudenmukaiseen johtopäätökseen. Pravda kirjoitti asiasta 15.2.2013 mm. seuraavaa:

"KKO oli hovioikeuden kanssa samaa mieltä siitä, että ketään ei syrjitty. KKO:n mukaan työntekijöihin sovellettavat työehdot ja niiden keskinäinen erilaisuus ovat seurausta niistä valinnoista, jotka he itse ovat tehneet heille perus- ja ihmisoikeutena suojatun yhdistymisvapauden perusteella."

Tämä sinällään luettuna kuulostaa toki ihan ok:lta näin libertaarin silmistä katsottuna. Ihmisten tulee tietysti voida antaa jonkun neuvotella työehtonsa omasta puolestaan ja perustaa vaikka liitto sitä varten. Mutta nyt on KKO:lta unohtunut kokonaan muutama hyvin olennainen seikka, joiden puuttuminen tekee tuollaisesta järjestelystä nyky-Suomessa epäloogisen ja epäoikeudenmukaisen.

Ensinnäkin, työntekijällä ei ole mahdollisuutta neuvotella Suomessa julkisella puolella omasta työehtosopimuksestaan työnantajansa kanssa, koska työnantajataho noudattaa työehtosopimusten yleissitovuutta. Eli, verovaroilla toimiva, julkinen instanssi ei voi neuvotella palkoista erikseen vaan sen on noudatettava yleissitovia työehtosopimuksia, eli neuvotella vain tiettyjen tahojen (Tehy ja Super tässä tapauksessa) kanssa. Tästä seuraa väistämättömästi se, että jatkossa ainoa tapa saada sairaanhoitajan työssä lisää liksaa tai uusia työehtoja on kuulua Tehyyn tai Superiin. Eli seurauksena jokaisen sairaanhoitajan on pakko kuulua noihin ammattiliittoihin tai lisää liksaa ei tule koskaan.

Tämä voi kuulostaa ehkä vain hieman hassulta ja tietysti kaikkien puolueiden demarien mielestä ihan hyvältäkin jutulta, mutta ajatelkaapa hetki, mitä tämä myös tarkoittaa: Todellista vaihtoehtoa valita omaa ammattiliittoaan ei ole enää olemassa sairaanhoitajilla, koska suurin työllistäjä on julkinen sektori ja se ei neuvottele kuin Tehyn ja Superin kanssa. OIKEUS kuulua ammattiliittoon onkin muuttunut julkisen vallan käytäntöjen sanelemaksi PAKOKSI kuulua ammattiliittoon ja koko touhu pyörii pakolla otetuilla verovaroilla. Eihän se nyt näin pitänyt mennä. Eihän tuossa ole käytännössä mitään vapaaehtoisuutta tai valinnanvaraa.

Toiseksi, yhdistyksillä ei ole mitään velvollisuutta ottaa ketään jäsenekseen. Yhdistys voi itse säännöissään päättää, ketä se ottaa jäsenekseen ja ketä ei ota ja millä perusteella. Yhdistys voi itse määritellä myöskin vaikkapa sen kynnysrahan tai muun suojelurahan, jota sille pitää maksaa jotta ihminen voi olla sen jäsen. Yhdistyksiin liittyminen, niistä eroaminen ja niissä jäsenenä oleminen eivät suinkaan ole yhtä helppoa kuin leivän osto kaupasta.

Kuulostaa kenties kaukaa haetulta, mutta miettikääpä seuraavaa, KKO:n päätöksen perusteella siis jatkossa täysin laillista tapahtumaketjua: Yhdistys ei ota jäsenekseen kuin tietyn puoluekirjan, uskonnollisen vakaumuksen, ihonvärin, sukupuolen tai riittävän suuren "lahjoituksen" yhdistykselle tehneitä henkilöitä tai jäsenvaatimukset ovat jotain muuta. (Jos luulette, ettei tämä ole mahdollista, koettakaapa kokeeksi liittyä Vapaamuurarien jäseneksi ja kertokaa miten kävi.) Sitten yhdistys neuvottelee palkoista työnantajatahon kanssa ja seurauksena onkin se, että vain Kokoomuksen tai RKP:n jäsenkirjan omaavat saavatkin palkankorotukset, koska vain he voivat kuulua yhdistykseen, joka nämä työehdot neuvottelee. Fair game?

Kolmas asia, joka tuntuu unohtuvan, on se, että työnantajataholla ei ole kuitenkaan oikeutta kieltää ketään liittymästä tai eroamasta mistään ammattiliitosta, eikä työnantajataho saa jättää ketään palkkaamatta sen perusteella, että tämä kuuluu tai ei kuulu johonkin ammattiliittoon. Sellainen olisi törkeätä syrjintää, jota varmasti käsiteltäisiin mediassa pitkään ja perusteellisesti. Mutta siis palkkaa pitää maksaa sen mukaan, mihin ammattiliittoon sattuu kuulumaan. Pohtikaapa tovi, mihin tämä yhdistelmä väistämättä johtaa...

Nähdäkseni on olemassa vain kaksi oikeudenmukaista tapaa toimia tämmöisissä asioissa: Joko on olemassa yhtenäiset, yleissitovat sopimukset tai vaihtoehtoisesti (ja mieluummin) on oltava täysi sopimusvapaus joka koskee myös työnantajaakin. Kumpaankaan tilanteeseen ei tulla lähiaikoina pääsemään, koska vahvoissa asemissa olevat eturyhmät eivät halua yleissitovia sopimuksia ja pienet toimijat eivät halua sopimusvapautta. Seurauksena on umpihullu pattitilanne, joka paitsi loukkaa yksilönvapautta niin myöskin saa aikaan tämmöisiä sekavia tilanteita.

Varmuuskopioinnin tärkeys

Uskoakseni vähiten huomiota saanut osa-alue tietoturvassa on varmuuskopiointi. Aina jaksetaan puhua viruksista ja tietoturva-aukoista, sekä varoitella netin käyttöön liittyvistä vaaroista. Mutta käsi pystyyn, kuinka monella on varmuuskopiointi kunnossa? Veikkaan, että huomattavasti harvemmalla kuin vaikkapa tietokoneen virustentorjunta on.

Liian usein tulee kuulleeksi, miten jokin tärkeä työ tai opiskelutehtävä on mennyt harakoille vain pienen inhimillisen erheen vuoksi. Tiedosto on tullut esimerkiksi vahingossa poistettua (niitä voi kyllä palauttaa esimerkiksi tällä työkalulla) tai muistikku on hukkunut. Puhumattakaan, miten helposti lomakuvat tai jokin muu tärkeä muisto on tullut hävinneeksi bittiavaruuteen. Vahinko on mittava, mutta se olisi voitu helposti ehkäistä ennakolta.

Varmuuskopionti takaa, että pahimmassa mahdollisessakin tapauksessa digitaaliset tietosi säilyvät kunnossa ja käytettävissäsi. Vaikka asuntosi palaisi, kiintolevysi hajoaisi, tietokoneesi varastettaisiin tai ydinpommi höyrystäisi asuinkaupunkisi, digitaaliset tietosi voisivat silti kestää, jos ne olisi oikeaoppisesti varmuuskopioitu. Kun ottaa huomioon, että nykyään suurinosa kaikesta tiedostamme on ainakin digitaalisessa muodossa, ongelma on toisaalta uhkien suhteen pahempi kuin aikaisemmin, mutta toisaalta myöskin helpompi ratkaista kuin aikaisemmin. Nykyään tietojen varmistamiseksi riittää napinpainallus, kun aikoinaan siihen olisi tarvittu vähintäänkin kopiokonetta ja pankkiholvia.

Oma näkemykseni on, että jotta jotakin voi kutsua varmuuskopioksi, sen on täytettävä muutama kriteeri:

1. Oltava selkeästi erotettavissa itse laitteesta ja tilasta jossa kopioita tehdään, jotteivat esimerkiksi haittaohjelmat, hölmöt käyttäjät tai onnettomuudet pääse niitä tuhoamaan.
2. Oltava riittävän kestävä ja luotettava, jottei sen yllättävää rikkoontumista pääse tapahtumaan edes ajan kuluessa.
3. Oltava suojattuna siten, etteivät asiaankuulumattomat tahot pääse sen sisältöön käsiksi.
4. Oltava aina tarpeen vaatiessa asiankuuluvien tahojen käytettävissä varmuuskopioiden tekemistä ja palauttamista varten.
5. Oltava riittävän ajantasalla varmuuskopioitavaan materiaalin nähden sekä mahdollisuuksien mukaan sisältää myös aikaisempia versioita varmuuskopioitavasta materiaalista.

Kuulostaa ehkä vaikealta tai monimutkaiselta, mutta pohditaanpa, miten yleisimmin käytetyt varmuuskopiointimenetelmät täyttävät noita kriteereitä.

Yksi helppo, halpa ja kestävä keino hoitaa varmuuskopiointi on polttaa varmuuskopioinnin arvoiset tiedostot säännöllisesti kertakirjoitettaville dvd-levyille. Dvd-levy säilyy vuosikymmeniä ja samalla tulee myöskin niitä eri versioita sitten otettua. Dvd:n ongelmina ovat kuitenkin pieni tallennustila ja turvallinen säilytys. Toki, mikäli tietomäärä ei ole kovin suuri ja tiedot polttaa salattuina levyille, jäljelle jää vain sen ongelman pohtiminen, mihin kyseiset levyt ihan fyysisesti laittaa säilytykseen. Pankkiholvi tai tuttava tulee ensimmäiseksi mieleen.

Kertakirjoittavia dvd-levyjä hankkiessa kannattaa miettiä, paljonko aikoo varmuuskopioida ja mihin hintaan. Laadukkaat levyt kestävät yleisesti ottaen kauemmin mutta maksavat tuntuvasti enemmän kuin halvat levyt. Edullisesti dvd-levyjä saa ostettua esimerkiksi täältä, Suomesta ko. tuotteita ei kannata ostaa mielipuolisen hyvitysmaksu- ja verotussysteemin vuoksi. Postimaksut huomioon ottaen kannattaa kerralla tilata reilusti, esimerkiksi parisataa kappaletta romppuja, niissä näet ei ole viimeistä käyttöpäivää.

Muistitikut ovat myöskin kasvattaneet suosiotaan tallennusratkaisuna. Ne ovat melko nopeita ja edullisiakin jo nykyään. Kiusaus käyttää muistitikkua varmuuskopioiden ottamiseen on siksi vähän liiankin suuri, kun ottaa huomioon kuitenkin fyysisen vioittumisen riskin, joka tikkuihin liittyy. Muistisisältö sinällään ei ole niinkään rikkoontuvaa sorttia, mutta itse tikun liitännät ja elektroniikka yleensä on. Muistitikun sisältöä voidaan tietysti myöskin muuttaa tallentamisen jälkeen, mistä on tietysti huonoja ja hyviä seurauksia. Lyhytaikaisena varmuuskopiona (yksi versio tietokoneella ja toinen tikulla - periaate) ne ovatkin kätevyytensä vuoksi loistavia, mutta pitkäaikaiseen säilytykseen niistä ei ole.

Muistitikkuja kannattaa hankkia joko tarjouksista halpoja ja pieniä usb2-väyläisiä tikkuja tai vaihtoehtoisesti pistää hieman rahaa kiinni ja ostaa huippuluokan usb3-väyläinen muistitikku tai pari. Etenkin, mikäli sinulla on uusi tietokone jossa on tietysti usb3-liitäntöjä. Nopeusero usb2 ja usb3 väylän välillä on todella huima, mikä tietysti varmuuskopioita tehdessä on varsin positiivinen juttu.

Muistikortit ovat harvemmin käytetty tallenneratkaisu. Muistikorttien, etenkin SDmicro-korttien, koko on niin pieni, että niiden säilyttäminen ei tuota mitään ongelmia. Hintakaan ei päätä huimaa. Lisäksi kortteihin liittyy vähemmän elektroniikkaa tai hajoamisen riskiä kuin muistitikkuihin. Ongelmaksi muodostuu heikkolaatuisten muistikorttien pikkuisen hidas nopeus, mutta eipä toisaalta Dvd-levykään nopeasti tule valmiiksi. Nopeampien (Class 10) korttien kohdalla nopeus on jopa suurempi kuin muistitikkujen nopeus. Muistikorttien ongelmana ja samaan aikaan hyötynä on muistitikkujen tapaan se, että niiden sisältöä voidaan tallentamisen jälkeen muuttaa.

Muistikorteissakin hintahaitaria löytyy, edullisimmat kortit löytävät DealExtreme.comista, mutta Suomestakin saa kohtuuhintaan kyseisiä muistikortteja. Muistikorttien kanssa pitää tietysti olla muutaman euron maksava usb-väyläinen lukulaite, mutta enempiä investointeja hanke ei sitten tarvitsekkaan. Monet tietokoneet sisältävät kyllä itsessäänkin muistikorttien lukulaitteen, mutta ne tukevat usein vain isompikokoisia SD-kortteja...mikään ei toki estä ostamasta halpaa SDmicro-> SD sovitinta, jolla ne saa tämän tyyppiseen lukulaitteeseenkin liitettyä.

Erillinen kiintolevy on ehkä vähän enemmän vaivannäköä sisältävä ratkaisu tiedostojen turvaamiseen. Erilliset kiintolevyt ovat kuitenkin nopeudeltaan ja käytettävyydeltään tehokkaita, sekä hinnaltaan varsin edullisia. Tietokoneen pääkiintolevystä tai sen levyosioista on myös mahdollista tehdä tarkka levykuva (image), jolloin voit palauttaa paitsi haluamasi tiedostot niin vaikka koko käyttöjärjestelmänkin. Käytännössä tämä toimii vaikkapa siten, että tietokoneeseen liitetään sata-väylään toviksi aikaa kiinni toinen kiintolevy ja tietokone käynnistetään joltain tarpeelliset ohjelmat sisältävältä cd-levyltä, jolta käsin tehdään koko kiintolevystä tai sen osioista levykuva tai klooni tähän toiseen kiintolevyyn. Toinen kiintolevy voidaan sitten irroittaa tietokoneesta ja viedä turvalliseen paikkaan talteen. Mikäli varmuuskopio pitää palauttaa, voidaan kyseinen kiintolevy laittaa suoraan kiinni kyseiseen tietokoneeseen vanhan kiintolevyn paikalle ja käynnistää ko. tietokone ko. kiintolevyltä ja kaikki on täysin käyttövalmista sellaisenaan. (Periaatteessa toki mikään ei estä tekemästä imagea myöskään muistitikulle tai muistikortille.)

Erillinen kiintolevy voi myös sijaita tietokoneen ulkopuolella pömpelissä tai lähiverkossa. Useimmista uusista pöytätietokoneista löytyy eSata-väylä joka mahdollistaa ulkoisen varmuuskopiointi- tai muun kiintolevysysteemin liittämisen ja tietysti jo aiemmin mainittu usb3-väylä tarjoaa tuhtia tiedonsiirtokykyä ulkoiseen kiintolevyyn. Kaikista tietokoneista löytynee myöskin verkkokortti, joka tarjoaa mahdollisuuden tallentaa varmuuskopiot lähiverkossa sijaitsevaan verkkokiintolevyyn. eSata ja usb3-väylän käyttö on helppoa, mutta verkkokiintolevyn käyttöönotto vaatii hieman perehtymistä kyseiseen systeemiin ja sen ohjekirjaan. On syytä muistaa, että mikäli verkkokiintolevyä ei fyysisesti irroiteta verkosta varmuuskopioinnin tapahduttua, se ei ole juurikaan turvallisempi vaihtoehto kuin toinen tietokoneen sisäinen kiintolevy on - hakkeri tai taitamaton käyttäjä voi turmella sen aivan yhtä hyvin.

Pilvipalvelut ja muut varmuuskopiointisysteemit netissä ovat alkaneet nostaa päätään myös tavallisten kuluttajien kohdalle nettinopeuksien kasvaessa. Android-puhelimet ja tablettitietokoneet sisältävät jo oletuksena joitain asetuksia ja tiedostoja Googlen kanssa synkronoivat toiminnot, Apple synkronoi omaan pilveensä ja Microsoftin tuotteetkin omaansa. Google Drive, Applen iCloud ja Microsoft SkyDrive lienevätkin tunnetuimmat pilvipalvelut, mutta kasapäin muitakin on olemassa, esimerkiksi Mozy, Dropbox, Amazon, SugarSync ja CloudSafe. Palveluissa on runsaasti eroavaisuuksia niin hinnassa, tilan määrässä kuin tietoturvassakin.

Omakohtaiset kokomukseni ja etenkin tietoturvaan perehtyminen ovat saaneet minut suhtautumaan varsin negatiivisesti Google Driveen, Applen iCloudiin ja Microsoftin SkyDriveen. Yhteyden nopeus on monesti liian hidas reaaliaikaiseen varmuuskopiointiin ja tietoturvassa pitäisi kaikki jättää palveluntarjoajan hyvän tahdon varaan. Dropbox, Amazon ja SugarSync ovat näppäriä, mutta tietoturva ei ole ainakaan minulle riittävällä tasolla, koska palveluntarjoaja pääsee aina tarvittaessa itse tiedostoihini käsiksi. Mozy ja CloudSafe tarjoavat minusta parhaimmat ja tietoturvallisimmat ratkaisut varmuuskopiointiin ja yhteysnopeuskin on enemmän kuin riittävä. Mozy ja CloudSafe mahdollistavat itse määritellyn salausavaimen käyttämisen varmuuskopioille, joten palveluntarjoaja ei pääse tiedostoihin käsiksi vaikka kuinka haluaisikin.

(Täältä löytyy englanninkielinen artikkeli, jossa kerrotaan seikkaperäisesti, miten ilmaisiakin pilvipalveluita voi tietoturvallisesti käyttää salaamalla tiedostot ennen niiden päätymistä pilvipalveluihin. Suosittelen perehtymään mikäli pilvipalveluiden tietoturva huolestuttaa.)

Pilvipalveluiden ongelmana on kallis hinta. Halvalla ei saa hyvää. Esimerkiksi Mozy tarjoaa 125 Gigatavua tilaa reilulla sadalla dollarilla vuodessa. Sadalla dollarilla ostaa hyvän ulkoisen kiintolevyn, jota voi käyttää vuodesta toiseen. Halvemmalla saa toki Googlen tai Microsoftin pilvipalveluita, mutta eivät ne kovin halpoja nekään ole, varsinkaan jos varmuuskopioitavana on enemmän kuin muutama gigatavu tietoa.

Itse olen valinnut Mozyn, koska arvostan sitä, että varmuuskopiointi tapahtuu automaattisesti taustalla määrättyinä aikoina, voin varmuuskopioida kaikki mitä haluan ja tietoturvakin on hyvällä tasolla.. Plussana on tietysti se, että palvelu säilöö myös vanhoja versioita ja poistettujakin tiedostoja tovin tallessa. Tämän vuoksi Mozyn hinta ei ole mielestäni kuitenkaan liikaa. Mainittakoot vielä tässä yhteydessä, että Mozyn lisäksi käytän ulkoista kiintolevyä, muistitikkua ja toista tietokonettakin varmuuskopioiden tekemiseen ja säilyttämiseen, mutta minä olenkin ehkä ylivarovainen.

Mikään ei tietenkään estä yhdistämästä erilaisia varmuuskopiointisysteemeitä itselle mieluiseksi paketiksi vaikkapa tähän tapaan: Ilmainen Google Drive tai muistitikku tärkeimpien ja ajankohtaisten tiedostojen helppoon varmuuskopiointiin omaehtoisella salaamisella höystettynä & tallelokerossa pääosan ajasta säilössä oleva ulkoinen kiintolevy käyttöjärjestelmän ja kaikkien tiedostojen varmuuskopiointiin muutaman kerran vuodessa. Vaihtoehtoja on lukematon määrä, joten kannattaa oikeasti miettiä, minkä niistä valitsee ja miten varmuuskopiointinsa järjestää. Herää pakostakin kysymys: Miten arvokkaita ja miten tärkeitä ne varmuuskopiot ovatkaan ja kannattaako kaikkea varmuuskopioida? Parempi on kuitenkin järjestää varmuuskopiointi edes halvalla ja huonosti kuin ei lainkaan.