25. marraskuuta 2019

Facebook vahvisti identiteettini - toistaiseksi...

Kuten varmasti muistatte, viime aikoina Facebookin Suomen osaston punavihersuvakit ovat harjoittaneet entistä rajumpaa hybridivaikuttamista minua kohtaan. Aluksi tilini saivat peräkkäisiä 30vrk kirjoituskieltoja loputtomasti ja kun poistin kaikki ko. tilit ja loin kokonaan uuden tilin, en voinut kirjoittaa sillä mitään, sillä jokainen postaukseni oli mukamas automaattisesti yhteisönormien rikkomista. Kun poistin senkin tilin ja taas täysin uuden, ko. tili leimattiin valetiliksi ja vaadittiin henkilöllisyyteni varmistamista ja ko. tili suljettiin tilapäisesti. Kun sitten varmistin henkilöllisyyteni, tiliä ei kuitenkaan avattu, vaan päinvastoin, se suljettiin lopullisesti.

En käyttänyt ko. tilejä mihinkään muuhun kuin CFS/ME/SEID sairauteni vertaisryhmän ylläpitoon, jossa on hyvä olla omalla nimellä ja naamalla toimimassa. Varmasti Facebookin tietojani selaava punavihreä suvakkimoderaattori näki tämänkin, mutta siitä huolimatta päätti kostaa minulle ja kaikille samasta sairaudesta kärsiviä häiritsemällä tuon ryhmän toimintaa näillä toimillaan. Kuten sanoin, tämä on tietenkin hyvin alhaista toimintaa näiltä punavihreiltä suvakkielukoilta, mutta mitäpä muuta voisi heiltä odottaa? Näin alhaisesti he toimivat sananvapauden vastaisessa taistelussaan netissäkin. Voitte vain miettiä, mitä he todellisessa elämässä tekevät ja tekisivät, jos saisivat vielä hitusen lisää valtaa?

No, loin ihan vittuillakseni vieläkin uuden tilin. Tällä kertaa kuitenkin klikkailinkin heti Facebookin asetuksista henkilöllisyyden varmistamisen päälle ja lähetin kuvan henkilöpapereistani sinne. Nyt Facebook varmisti ne oikeiksi ja henkilöllisyyteni varmennetuksi ja minulla on siitä tietenkin kuvankaappaus tallessa, ks.
Odotan nyt mielenkiinnolla, millä perusteella Facebook tämän jälkeenkin vielä voi väittää kyseessä olevan valetilin tms.? Kun Facebook on siis jo kerran itsekin myöntänyt, että tili on oikea ja henkilöllisyyteni täsmää tilin tietojen ja esittämäni naamakuvan kanssa. Tästä tulee mielenkiintoista.

Vitsivitsi, eihän Facebookin punavihreät suvakkimoderaattorit tietenkään perustele tekojaan millään, eikä Facebookilta saa mitään vastausta ikinä mihinkään tämmöiseen vainoon ja sananvapauden loukkaukseen! Tyhmä lammaskansa ei tajua tuonkaan jälkeen, miten tämä OIKEA hybridivaikuttaminen ja sananvapauden vastainen toiminta toimii, eivätkä halua tajuta sitä. Ei tämmöinenkään todistelu käännä tyhmän idioottikansan päätä mihinkään suuntaan, eikä läpimätä valemedia tietenkään kiinnostu tämmöisestä asiasta, puhumattakaan, että joku viranomainen puuttuisi asiaan. Ehei!

Toki Facebookin punavihreät suvakkimoderaattorit voivat käyttää mitä tahansa muutakin kikkaa vaientaakseen tuon sairauteni vertaistukiryhmän järkevän ylläpitämisen, esim. jo tehdyn "kaikki postaukseni rikkovat yhteisönormeja" kikan tms. tai jotain uutta. Jäämme mielenkiinnolla joka tapauksessa odottamaan, koska on 99,99% varmaa, että tuokaan tilini ei tuolla voi pystyä toimimaan.

Tämä on sitä oikeaa hybridivaikuttamista.
Tämä on sitä oikeaa poliittista vainoa.
Tämä on sitä oikeaa sananvapauden vastaista toimintaa.
Tämä on sitä oikeaa mädätysmediaa.
Tämä on sitä punavihreiden suvakkien "parempaa suvaitsevaisuutta".
Juuri tämä.
Eivät mitkään pirihuorapissiksen harhaiset horinat.



PS. Minulle ei tulisi milloinkaan mieleeni harjoittaa vastaavaa vainoa vaikkapa tuon ryhmän (tai muun vastaavan tms.) jäseniä kohtaan heidän poliittisista mielipiteistä tms. johtuen. Ei mieleenikään. Koko ryhmästä on koko historian aikana potkittu pois muistaakseni tasan kolme ihmistä, joista 1 törkeiden henkilökohtaisten hyökkäysten tekemisestä valetiliä käyttäen ja 2 muuta verkostomarkkinointipaskahuuhaan markkinoinnista varoituksista huolimatta...aika vähän 1600+ jäsenen ryhmästä. Ehei, ryhmästä ei saa kenkää, eikä toimintaa häiriköidä vaikka minullekin pistäisi kovaakin paskaa naamalle, ehei. Sillä minä kannatan sananvapautta ja koetan edistää näiden potilaiden parasta. Valitettavasti punavihersuvakit eivät sen enempää kannata sananvapautta kuin välitä vakavasti sairaiden ihmisten auttamisestakaan. Siinä on se olennaisin ero minulla ja heillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti