Oikeuskanslerin päätöksen jälkeen Kela/oikaisuvaatimuskeskus korjasi päätöksensä ja palautti minulle laittomasti minulta leikatut toimeentulotukeni.
Mutta Kelan perustelut asiassa ovat väärät, laittomat ja Kela edelleen
kuvittelee, että työkyvyttömän ihmisen pitää olla TE-toimiston
listoilla. Laitoin alla olevan sähköpostin oikeuskanslerille:
Hei!
Annoitte 28.10.2021 päätöksen OKV/1512/10/2020 liittyen kanteluuni, jossa Kela oli leikannut toimeentulotukeani ja vaatinut minua TE-toimiston asiakkaaksi, vaikka olin lääkärin toteaman sairauden vuoksi työkyvytön. Päätöksessänne totesitte Kelan toimineen lainvastaisesti. Kelan oikaisuvaatimuskeskus on nyt korjannut päätöstään ja maksanut takautuvasti toimeentulotukeni päätöksenne johdosta.
MUTTA. Iso mutta.
Katsokaa liitteenä olevaa Kelan päätöstä, jonka sain ja liittäkää se arkistoonne (peittäkään yksilöivät tietoni). Nähdäkseni Kela EDELLEEN RIKKOO LAKIA ja sen lisäksi EI NOUDATA OKV PÄÄTÖSTÄ, koska Kela perustelee päätöksensä edelleen virheellisesti, laittomasti, mielivaltaisesti perustuen Kelan itsensä mukaan "Kelan ratkaisukäytäntöön" - EIKÄ LAKIIN! Kela/oikaisuvaatimuskeskus perustelee päätöksensä sillä, että minun sairaseläkehakemukseni käsittely on yhä kesken, koska olen valittanut sairaseläkkehakemukseni hylkäävästä päätöksestä ja tämmöisessä tapauksessa Kelan "ratkaisukäytäntönä" on, ettei minun tarvitse olla TE-toimiston listoilla.
Kela ei perustele, että minulla ja muilla työkyvyttömillä on oikeus olla menemättä työvoimatoimiston listoille johtuen "Laki toimeentulotuesta 2a§ 3 momentti JA MYÖS 4 momentti" perusteella, toisin sanoen siitä yksinkertaisesta syystä, että olemme "Lääkärin toteaman sairauden vuoksi kykenemättömiä vastaanottamaan työtä". Kela/oikaisuvaatimuskeskus itse nimenomaisesti päätöksessään sanoo:"...oikaisuvaatimuskeskus katsoo, ettei toimeentulotuesta annetun lain 2 a §:n 1. momentin 4 kohdalla ole tarkoitettu, että sairauden vuoksi työn vastaanottamiseen esteelliseksi toteavan lääkärinlausunnon esittäminen johtaisi siihen, ettei hakijalla olisi velvollisuutta ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi..."
Kela siis edelleen kuvittelee, että se, että lääkäri toteaa henkilön työkyvyttömäksi, ei tarkoita, että henkilö olisi työkyvytön, eli kykenemätön vastaanottamaan työtä!
Kela siis edelleen kuvittelee myös, että se voi toimeentulotukea käsittelevänä viranomaisena ottaa kantaa henkilön työkykyyn ja vieläpä toisin, kuin mitä henkilön hoitava lääkäri on tehnyt!
Kela siis edelleen kuvittelee myös, että se voi kävellä Laki toimeentulotuesta 2a§ 4. momentin ylitse!
Pyydän, että oikeuskansleri lukee huolella Kelan/oikaisuvaatimuskeskuksen päätöksen läpi ja oikaisee UUDELLEEN Kelaa ja muistuttaa, että syy siihen, miksi lääkärin toteaman sairauden vuoksi työtä vastaanottamaan kykenemätön henkilö ei ole velvollinen menemään TE-toimiston listoille, on se, että Laki toimeentulotuesta 2a§ 4. momentti nimenomaan toteaa, että moista velvollisuutta ei ole, mikäli henkilö on lääkärin toteaman sairauden vuoksi kykenemätön vastaanottamaan työtä. (Toki muutkin jo kantelussani ja päätöksessänne mainitut lain ehdot täyttyvät (Lakitoimeentulotuesta 2a§ 3 momentti, Työttömyysturvalaki 3. luvun 3§ 1. momentti.) ja Kela ja TE-toimisto itsekin sivuillaan sanovat, että TE-toimiston listoille voi mennä vain henkilö, joka on työkykyinen ja voi vastaanottaa työtä. Näistäkin lakipykälistä ja ohjeita olisi syytä Kela muistuttaa.)
Pyydän, että oikeuskansleri saattaa päätöksensä ja ohjauksensa tietoon myös kaikille Suomen TE-toimistoille, jotta nämä osaavat kertoa tästä lain tulkinnasta asiakkailleen, jotka Kela on lainvastaisesti potkinut TE-toimiston listoille, koska on ilmeistä, että Kela ei vieläkään aio lakia noudattaa.
Markus Jansson
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti