15. syyskuuta 2020

Päivittääkö Koronavilkku altistustietoja riittävän usein?

Tutkin Android-puhelimeni Google-asetuksista Covid-19 altistusilmoituksia. Kyseisen sovelluksen mukaan altistustarkistuksia, eli palvelimelta haettuja sairaaksi todettujen altistustietoja, on haettu puhelimeeni vain parin päivän välein. Eikä tässä kaikki, olen aivan varma, että tuo hakeminen on tapahtunut vain ja ainoastaan silloin, kun olen ITSE käynnistänyt ko. Koronavilkku-sovelluksen jostain syystä. Eli että Googlen asetusten mukaan ko. tietoja ei ole haettu kuin vain silloin, kun itse aktiivisesti olen käynnistänyt Koronavilkku-sovelluksen sitä näpertääkseni.

Mikäli näin on todella asian laita, se on hyvin huolestuttavaa. Altistustietojen päivityksen pitäisi tapahtua pari kertaa päivässä ja automaattisesti taustalla. Nythän se ei tunnu tapahtuvan lainkaan, ellen manuaalisesti itse tee sitä. Tämä siitä huolimatta, että olen antanut Koronavilkku-sovellukselle kaikki toimivaltuudet ja poistanut sen akun- ja netinsäästöominaisuuksistakin. Ei tämän näin pitäisi mennä!

Mikäli altistusilmoituksi ei haeta, on koko Koronavilkku-sovellus täysin hyödytön. Koko ideahan on siinä, että altistusilmoitukset saadaan Koronavilkkuun ja käyttäjälle pikapikaa (no edes pari kertaa päivässä) ja tämä tietää sitten altistuneensa ja voi miettiä testiin menoa! Onko nyt niin, ettei näin todellisuudessa tapahdu A) Vain minulle B) Monelle muullekin C) Kaikille muillekin Koronavilkun käyttäjille?!?

Googlen Covid-19
altistusohjelman tiedot
Koronavilkun altistustiedot

1 kommentti:

  1. Minulla näyttää olevan tarkistus tapahtunut kerran päivässä (Android 10; Samsung s10). Lista tarkistustapahtumista on vähän hassu kun ei ole listattu ajan mukaan järjestyksessä.

    VastaaPoista