Sain aikoinaan oikeusmurhatuomioita mm. siitä, että joku täysin ulkopuolinen, tuntemattomaksi jäänyt henkilö teki minusta Facebook-ryhmän ja pyysi siellä rahaa minulle, postaten ko. ryhmään minun oikean tilinumeroni. Suomen demlaantuneen läpimädän "oikeus"laitoksen mukaan siis se on siinä tilanteessa ilmiselvästikin rahankeräysrikos, johon MINÄ olen syyllinen ja tilini rahat voidaan varastaa valtiolle! Vaikka siis minä en luonut ko. ryhmää, enkä ole muutenkaan missään koskaan pyytänyt euroakaan rahaa itselleni (vastikkeellisesti tai vastikkeetta). Eli Suomen demlaantuneen "oikeus"järjestelmän mukaan minä olen syyllinen rikokseen ja menetän rahani, vaikka en tehnyt yhtään mitään laitonta! (Edes syyttäjä ei väittänyt minun pyytäneen rahaa tai perustaneen ko. ryhmää tms. joten rahankeräysrikoksen määritelmä ei mitenkään voi täyttyä.)
Mutta kun Junes Lokka itse pyytää itselleen vastikkeettomasti rahalahjoituksia vuodesta toiseen esim. Patreon-tilinsä kautta, se ei tietenkään voi olla rahankeräysrikos, vaan juttu uhataan jättää silleensä. Tämä on tätä "yhdenvertaisuutta lain edessä", jonka kohteeksi minä ja vain ja ainoastaan MINÄ joudun. Selitelkääpä viranomaisuskovaiset tuo eroavaisuus tuossa tulkinnassa, kuuntelen oikein mielelläni, miten taas voitte selittää, miten viranomaiset muka eivät kohtele minua eriarvoisesti ja vainoa minua? Häh? Antaa kuulua. En pidätä hengitystäni.
No, tähän oikeusmurhaan liittyen olen tehnyt nyt vielä yhden valituksen viranomaisista. Katsokaas kun kolme vuotta sitten poliisi jäädytti tuon tilini, koska minun epäiltiin syyllistyneen rahankeräysrikokseen. Kului puolitoista vuotta lainvoimaisesta tuomiosta, ennen kuin poliisi vaivautui imemään nuo "rikoshyödyllä" saadut rahat sieltä tililtä pois. Ja nyt, vajaa puoli vuotta siitä ja tilini on edelleen jäädytettynä. Poliisi ei ole vaivautunut vieläkään ottamaan tiliä pois jäädytyksestä, eikä ilmeisesti aio sitä tehdä milloinkaan. Tietenkin terve järkikin jo sanoo, että lainvoimainen tuomio pannaan viipymättä täytäntöön ja että viimeistään silloin, kun rikos"hyötynä" saadut rahat on viety valtiolle, tilin lukitus tietenkin avattaisiin. Niinhän viranomaiset yleensä tekevätkin. Paitsi, kun kyseessä on Markus Jansson, silloin toimitaan ns. "yhdenvertaisuusperiaatteen" mukaan, eli aivan eri pelisäännöillä.
Joten katsotaan, mitä tuumaavat kantelustani (joka alla), meneekö vielä pari vuotta, jotta vaivautuvat avaamaan tilini?
Ei patreon ole vastikkeetonta rahankeräystä. Siellä on jäsenille yksinoikeussisältöä, jote ei ilman rahaa saa
VastaaPoistaEli mitä mukamas Lokan tapauksessa?
VastaaPoistaEn tiedä onko hänelle mitään siellä Patreonissa, mutta ei se silti ole vastikkeetonta. Maksajille tarjotaan kuitenkin pääsy sellaiseen paikkaan, johon ei maksamatta pääse.
VastaaPoistaMinulle tehtiin vastaava jäynä hallintojohtaja hannu uurasjärvi toimin 1993. Tili jäädytettiin tiliotteita tuli yli 20 v kunnes muutin osoitteeni salaiseksi. Kerkisi tuo Tampereen poliisin kelvoton poliisijohtajakin kuolemaan, jota lakimiehenä esiintynyt harri vuorinen kuvasi "neidiksi" ;)
VastaaPoista