31. joulukuuta 2008

Paikallinen mafia muisti minua

Suomen valtion verovirasto muisti minua tänään, lähettämällä minulle ensi vuoden verokorttini. On hupaisaa katsoa, että vaikka verotus muka kevenee, niin ainakin minun veroprosenttini senkun nousee. 2007:stä se nousi 2% vuoteen 2008 ja 2008:sta se nousi 0,5% vuoteen 2009.

Missäs helvetissä ne veronkevennykset muka luuraavat?

Pitää myöntää, että ensiasunnon korkovähennyksen poistuminen ja asuntovelan lyhentyminen, sekä toiseen kuntaan muuttaminen ovat nostaneet veroprosenttia. On se tavallaan hauskaa huomata, että valtio siis kannustaa ottamaan helvetisti asuntovelkaa ja pysymään poissa korkean kunnallisveron kunnista, eli välttämään työn perässä muuttamista! Se siitä kansalaisten järkevästä ja tasavertaisesta kohtelusta siis. Kaiken tämän valtio tekee siis muiden ihmisten rahoilla. Nyt minäkin rahoitan muiden ihmisten asuntovelkoja mm. tuon korkovähennyksen muodossa.

Välillä tuntuu siltä, että on hullua tehdä töitä tässä maassa, kun verotus vie helvetisti tuloja. Olisi ehkä vain parempi lopettaa työnteko kokonaan ja ryhtyä työttömäksi ja asumaan jossain kunnan vuokrakasarmissa. Kun palkasta lähtee reilusti yli neljäsosa valtiolle, ilman että mitään järkevää saa vastineeksi, tuntee ihan syystäkin itsensä petetyksi ja ryöstetyksi.

Kun vielä muistaa, että bensan hinnasta 3/4 on veroja, sekä kaupan tuotteissa on arvonlisäveroa, on pääomaveroa, autoveroa, auton käyttömaksua sun muuta, niin...puhumattakaan inflaatiosta, joka parasiitin lailla syö joka vuosi ostovoimaani enemmän kuin mitä palkat nousevat, niin...tai kun pitää mielessä, mihin kaikkeen ihanuuteen verovarojani käytetään, niin...

Nyt vituttaa helvetisti.

Valitettavasti minun ammatissani veronkierto on miltei mahdotonta. Täytyy tehdä pimeitä töitä sitten vaan siinä sivussa.

Miehet - 2. luokan kansalaiset

Olen kirjoittanut blogissani useasti aikaisemminkin tasa-arvosta. Jokainen voi sieltä kaivaa asiat ja lähteet jne. Keskityn nyt vain pohtimaan, miksi miestä ei arvosteta nyky-yhteiskunnassa.

Miehen keho laitetaan pakkotyöhön armeijaan ja sodassa rintamalle ruhjottavaksi ja tapettavaksi, eikä kukaan pidä tätä minään tasa-arvoasiana. Ajatellaan, että se on miehen osa, tulla ruhjotuksi, silvotuksi ja tapetuksi. Parempi, että mies kuolee kuin nainen - miksi ihmeessä muka, jos meillä on kerran tasa-arvo? On turha selitellä mitään biologisia lisääntymisjuttuja siitä, että yksi mies voi saattaa raskaaksi vaikka tuhansia naisia, koska nykyisen liikakansoituksen aikana tällä ei ole mitään merkitystä.

Mikäli mies joutuu tappeluun ja saa turpaansa itseään vahvemmalta, eihän se ole mitään. Nahistelua vaan, mitäs sellaisesta, turpavärkkinsä kappaleiksi ja hampaansa irti saanut, sairaalaan päätyvä osapuoli on vaan luuseri, joka sietikin saada opetuksen. Jos nainen saa turpaansa itseään vahvemmalta, on paikalla jo kohtapian vähintään SPR:n kriisipsykologi ja puoli ystäväpiiriä kauhistelemassa naisen rytäkässä katkennutta kynttä ja rikki mennyttä jakkua. Jos iso mies lyö pientä miestä, mokoma ansaitsi sen, mutta jos pienikin mies lyö isoa naista, kyseessä on hirveä naistenhakkaaja ja luuseri. Miksi näin? Miksei ole aina häpeällistä ja väärin lyödä heikompiaan (tai ylipäätään käydä jonkun kimppuun)?

Miehen sukuelimiä voidaan silpoa nykyään täysin laillisesti Suomessa. Naisen sukuelinten silpominen, edes ns. kevyen ympärileikkauksen muodossa, on toisaalta hirveänkamalan kauhea ja brutaali toimenpide, jota vastaan on valjastettu jo jos jonkinmoista sossutanttaa ja projektia. Terveydellisesti katsottuna eroja ei näillä kahdella muodolla oikeastaan juurikaan ole. Jos joku ehdottaisi muuten naisten rintojen pakkopoistoa rintasyövän ehkäisemiseksi, häntä pidettäisiin hulluna, mutta kas kummaa, miesten ympärileikkauksen olemattomista terveyshyödyistä jaksetaan aina hokea. No, terveyshyödyt tai haitat eivät nyt edes ole olennaista. Olennaista on, että miesten fyysistä koskemattomuutta ei arvosteta, mutta naisten arvostetaan.

Näin paljon miehen fyysistä koskemattomuutta ja kehoa arvostetaan yhteiskunnassamme. Miehen fyysinen koskemattomuus ja kehon suoja on, kuten jo edellä todetut esimerkit kertovat, erittäin heikolla kantimilla. Yhteiskunta ei suojele sitä, eivätkä ihmiset välitä siitä, kun verrataan sitä naisten vastaavaan suojaan.

Miehet tekevät myös vaarallisempia töitä kuin naiset ja heille sattuu selvästi enemmän ja vakavampia työtapaturmia kuin naisille. Tämä ei yhteiskunnan mielestä ole ongelma, koska miehethän vapaaehtoisesti valitsevat ammattinsa - mutta miksi sitten yhteiskunnan mielestä se on ongelma, että naiset valitsevat vapaaehtoisesti miehiä huonompipalkkaisemmat ammatit? Minäpä kerron: Asia ei liity varsinaisesti vapaaehtoisuuteen, vaan siihen, että miehillä ei ole niin väliä.

Siinä missä rintasyöpiä seulotaan ja naisten terveyttä hoidetaan pitkään ja hartaasti ja kalliilla, miesten eturauhassyöpäseulonnat, lihavuus, kolesterolit ja muut ovat mitä ovat...mielenterveys- ja päihdeongelmista nyt puhumattakaan. Alitajuisestikin ajatellaan, että kyllä mies nyt vähän kipua ja kärsimystä kestää (ja hei, nainenhan synnyttää prkl). Tosimies onkin jo lapsesta saakka peloteltu niin, ettei hän viitsi lääkäriin edes helpolla mennä, vaikka tarvetta olisikin. Sairaspoissaoloissakin työpaikoilta naiset johtavat miehiä, naiset saavat tavallaan sairastaa. Miehen terveyttä ei arvosteta.

Voisin jatkaa listaa vaikka miten pitkälle kertomalla vaikkapa perheväkivaltajutuista, joissa mies automaattisesti syyllistetään vaikka faktat puhuvat aivan muuta. Voisin kertoa huoltajuusjutuista, oikeuden jakamista tuomioista tai mistä vaan. En viitsi, lukekaa ne aikaisemmista blogikirjoituksistani.

Miksi näin on? Miksi miehiä ei arvosteta?

Periaatteena on, että syntipukki ja sylkykuppi pitää yhteiskunnassa olla ja toisaalta pitää tuhota kaikki, mikä uhkaa omien etuuksien saamista. Ainoa poliittisesti korrekti kohde hyökkäykselle ja syntipukiksi on mies. Valkoihoinen heteromies nimenomaan. Siksi miehen kimppuun käydään ja hänet pyritään alistamaan miehestä kahlituksi lypsylehmäksi. Sellaiseksi, joka kiltisti tekee raskaat työt ja maksaa raskaat verot, jotta muut voisivat pitää hauskaa.

Mies ei kuitenkaan ole tyhmä. Mies ei tähän peliin välttämättä suostuisi. Siksi häntä pitää lyödä, alistaa, syyllistää, jotta hän ei uskalla nousta vastarintaan. Jotta hän suorastaan pyytää, että saisi ruoskia itseään ja rahoittaa ja ylläpitää muita. Tässä feministit ja kaikkien puolueiden demarit ovatkin hyvin onnistuneet.

Uskoisin, että nykyinen maahanmuuttopolitiikkakin on tavallaan kytköksissä miehen alistamiseen ja naisten ja vähemmistöjen vallan pönkittämiseen. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, koska eihän raiskaajien jatkuva maahantuonti nyt sinällään naisten asemaa paranna, kuten ei Suomen islamisaatiokaan. Mutta kun nämä samat tahot eivät oikeasti edes halua parantaa naisten asemaa. He haluavat vain lyödä miestä ja saada hyötyä miehistä, sekä pönkittää omaa valtaansa. Mitä enemmän miestä saadaan lyötyä ja mitä enemmän hän kokee oman tilanteensa heikoksi ja jopa, että hän itse siihen syyllinen, sitä parempi feministeille. Sitä helpommin kahlittavan lypsylehmän he ovat saaneet itselleen.

Kun maahan tuodaan loisivia tyhjäntoimittajia miesten elätettäväksi, se syö miestä sisältäpäin. Kun nämä maahanmuuttajat ovat lisäksi itse miehiä ja raiskaavat ja kilpailevat paikallisesta naispopulaatiosta, se syö miestä sisältäpäin. Kun valkoihoisen heteromiehen asema heikkenee vähemmistöjen lisääntyessä ja heidän koskemattomuutensa kasvaessa, sen vaikeampi miehen on olla ja vastustaa. Mitä enemmän miestä saadaan lyötyä ja syyllistettyä, sekä mitä enemmän höpistyä ja tehtyä kaikkea tyhmää "tasa-arvon" nimissä, sitä enemmän punavihreät femakot saavat taas kannatusta vaaleissa, kun kerran "tuovat tärkeää asiaa esille" ja "edustavat pehmeitä arvoja".

En väitä, että kyseessä olisi jokin laaja salaliitto, jonka päämääränä on juurikin miesten alistaminen. Kyseessä on enemmänkin alitajuinen ajatus, jonka femakot ovat saaneet iskostettua tajuntaamme ja joka palvelee heitä oikein hyvin. Se ajatus on, ettei miehellä ole niin väliä. Miestä saa ryöstää, hänen kehonsa koskemattomuutta loukata ja häntä saa syyllistää ihan kaikesta ja se on ookoo. Tästä yleisestä, alitajuisesta ajatusmallista seuraa se, että miehet alistuvat itsekin ja hyväksyvät kaiken tämän.

Niin kauan, kuin ihmiset eivät edes tajua, millainen sukupuolisen tasa-arvon loukkaus miesten pakollinen asevelvollisuus on, ei ole pienintäkään toivoa, että he tajuaisivat kokonaiskuvaa. Sitä, miten laaja-alaisesti ja kattavasti miehiä syyllistetään, alistetaan, halveksutaan ja miten paljon heillä maksatetaan laskuja, jotka eivät todellakaan heille maksettavaksi kuulu.

Ja miksi? Jotta olisi hyvä sylkykuppi ja maksumies kaikelle, sekä jokin keppihevonen, jolla voidaan pönkittää tämän punavihreän feminismin valtaa ja kykyä pysyä vallassa...jokin agenda, jokin juttu, jokin asia, johon voidaan keskittyä ja johon on poliittisesti epäkorrektia sanoa mitään vastaan.

Jos miehet saisivat päättää 100% asioista, miten muuten veikkaatte, että kävisi kierrätyksen, ydinvoiman vastustuksen, kasvisruokailun, luomuhörhöilyn, uskomuslääkinnän, maahanmuuttopolitiikan, naistutkimuksen ja kaiken muun typerän hömpän? Aivan. Kumman sukupuolen edustajia jäisi silloin enemmän työttömäksi ja kumman sukupuolen utopia siinä romahtaisi? Aivan. Erityisesti, mitä tapahtuisi nyt muodissa olevalle punavihreälle politiikalle ja sen tukijoille, jotka koko soppaa ovat luoneetkin? Aivan.

(No, älkääs olko huolissanne, tällä menolla Suomesta tulee islamistinen valtio muutamassa vuosikymmenessä ja sitten... Sanotaan vaikka niin, että asiat kääntyvät vähän päälaelleen nykyisestä.)

28. joulukuuta 2008

Miksei ulkomaalaisia rikollisia karkoiteta Suomesta?

Iltalehti uutisoi asiasta ja kertoi, mikä rikoshistoria ainakaan ei riitä kriteeriksi yhden ja saman ulkomaalaisen (somalin) karkoittamiseksi Suomesta:

  • Vuonna 2005 pahoinpitelystä 60 päivään vankeutta (tuomio ei ole lainvoimainen)
  • Vuonna 2004 2 vuoden ja 2 kuukauden tuomio törkeästä ryöstöstä ja varkaudesta
  • Vuonna 2004 nuorena henkilönä tehdystä ryöstön yrityksestä ehdolliseen vankeuteen 9 kuukaudeksi
  • Vuonna 2004 varkauden yrityksestä ja lievästä petoksesta yhden kuukauden vankeusrangaistukseen
  • Vuonna 2003 kahdesta teräaseen hallussapidosta yleisellä paikalla, törkeästä pahoinpitelystä, kahdeksasta pahoinpitelystä, ryöstöstä ja laittomasta uhkauksesta 2 vuoden ja 4 kuukauden vankeuteen
  • Vuonna 2002 kahdesta varkaudesta, kahdesta pahoinpitelystä, teräaseen hallussapidosta yleisellä paikalla ja vahingonteosta 40 päivään vankeutta
  • Vuonna 2001 nuorena henkilönä tehdystä kahdesta ryöstöstä ehdolliseen 4 kuukauden vankeusrangaistukseen
  • Vuonna 2001 nuorena henkilönä tehdystä kahdesta varkaudesta ja ryöstöstä 6 kuukauden ehdolliseen vankeuteen
  • Vuonna 2001 kahdesta törkeästä pahoinpitelystä ja yhdestä pahoinpitelystä yhdeksi vuodeksi vankeuteen
  • Vuonna 2000 ryöstöstä ja teräaseen hallussapidosta julkisella paikalla 6 kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen


Miettikää näitä asioita. Miettikää, kenen etu on, että tämä taparikollinen saa jäädä Suomeen elämään sinun ja minun verovaroillamme jatkamaan rikollista ja muiden ihmisten hyvinvoinnista piittaamatonta elämäänsä? Ryöstöjen, raiskausten ja pahoinpitelyjen Somalia olisi kuin luotu tätä ihmistä varten, siellä hän voisi tuntea olonsa hyvinkin kotoisaksi ja saisi maistaa itse juurikin sitä lääkettä, mitä muille tarjoaa.

Minä olisi karkoittanut tämän somalin jo vuonna 2001, täysin riippumatta yhtään mistään anomuksista, perheen yhdistämisistä, keskeneräisistä oikeus- tai viranomaisprosesseista, Somalian tilanteesta tai yhtään mistään muustakaan syystä. Samalla somalin sormenjäljet ja DNA olisi otettu talteen ja välitetty koko EU:n alueelle, jotta jatkossa hänet voidaan käännyttää suoraan rajalta riippumatta siitä, millä väärennetyllä passilla tai ilman hän yrittää alueelle tulla. Kuinka moni lukijani olisi ollut valmis samaan?

Kenen etuja suomalainen yhteiskunta ja oikeusjärjestelmä oikein palvelee nykyään?

26. joulukuuta 2008

Perverssiä tasa-arvoa ja miesten oikeuksien polkemista

Taas alkaa sappeni kiehua. En voi käsittää, miksi näin itsestään selviä asioita voivat normaalijärjellä varustetut ihmiset olla tajuamatta. Miten on mahdollista, että tämäntasoinen paska ja kusetus menee läpi, eivätkä ihmiset nosta meteliä tai tajua lainkaan mitään? Telkusta ei edes tule mitään lätkän mm-kisoja tai vastaavaa junttimagneettia.

Ihmissuhteet ja tasa-arvo blogissa on taas asiaa tasa-arvoon liittyen (vai pitäisikö sanoa tasa-arvon käsitteen perversioimiseen ja vääristelyyn liittyen):

Euroopan parlamentti toteaa, että tytöt ovat erityisen alttiita väkivallalle ja syrjinnälle, ja pyytää, että toteutetaan nykyistä tehokkaampia toimia heidän suojelemisekseen kaikenlaiselta väkivallalta, myös raiskauksilta, seksuaaliselta hyväksikäytöltä ja pakkovärväämiseltä asevoimiin, sekä myötävaikutetaan politiikkoihin ja ohjelmiin, joiden tarkoituksena on parantaa tyttöjen asemaa konfliktitilanteissa ja niiden jälkeen

Aivan uskomatonta paskaa. Todellisuudessa ylivoimaisesti suurin osa väkivallan uhreista on miehiä. Miehillä ei ole edelleenkään mitään suojaa raiskaustapauksissa naista ja raiskauksen seurauksena syntyvän lapsen tapauksessa, koska mies ei voi vaatia aborttia tehtäväksi, vaikka olisi joutunut naisen raiskaamaksi ja tämän seurauksena raiskaaja tulisi raskaaksi. Miehen pitää silti maksaa elatusmaksuja naiselle, koska elatusvelvollisuus ei riipu siitä, miten lapsi on alkunsa saanut.

Todellisuudessa vain miehiä syrjitään pakollisen asevelvollisuuden muodossa. Naurettavaa, että puhutaan, että se on ongelma, että naisia pakkovärvätään armeijaan, kun yleinen käytäntö on, että miehiä värvätään. Eli taas kerran, sillä ei siis ole väliä, että miehiä pakotetaan armeijaan, mutta on ihmisoikeusrikos pakottaa naisia armeijaan!?!

Osaisitteko muuten yhtään arvata, miksi mikään sanomalehti Suomessa ei ole suostunut julkaisemaan tätäkään kirjoitusta tasa-arvon tilasta Suomessa? Miksi lukuisat muutkaan kirjoitukseni näistä tasa-arvo-ongelmista eivät ole päätyneet mediassa lainkaan julki?

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen mukaan naisten euro on 98-104 senttiä, kun kyse on samasta työstä samalla kokemuksella ja osaamisella kuin mitä mies tekee. Väite naisten 80 sentin eurosta perustuu siis yksinkertaisesti valheeseen ja vääristelyyn. Tosiasiassa palkkauksen erot johtuvat siitä, että naiset hakeutuvat matalapalkkaisille aloille töihin, sekä tekevät vapaaehtoisesti vähemmän ilta- yö- viikonloppu- ja ylitöitä kuin mitä miehet.

Naisten keskimäärin miehiä pienempi palkka on siis tosiasiassa seurausta vain jokaisen naisen omista henkilökohtaisista valinnoista. Nainen voi aivan hyvin kouluttautua diplomi-insinööriksi ja pistää miehensä hoitamaan kotihommia ja sun muuta. Kyse ei ole miesten ja yhteiskunnan salaliitosta naisia kohtaan, kuten yleensä annetaan ymmärtää.

Stakesin terveystaloustieteen keskuksen tutkimuksen mukaan naisten terveysmenot ovat eliniältä kuitenkin 150% miesten terveysmenoista. Niin ikään Stakesin tutkimuksen mukaan miehet saavat maksamistaan eläkerahoista takaisin 84%, kun naiset saavat 120%. Naiset ovat myös useammin poissa työstä sairauden vuoksi kuin miehet, mikä sekin aiheuttaa tietysti kustannuksia miehille.

Miehet ovat yhteiskuntamme nettomaksajia ja naiset nettosaajia. Miehiä syrjitään lisäksi ympärileikkauksen ja pakollisen asevelvollisuuden muodossa. Miehen sukuelimiä saa silpoa, naisten ei ja synnyttämisestä kieltäytyvää naista ei laiteta vankilaan kuten armeijasta kieltäytyvä mies laitetaan. Miten moni tietää ja ymmärtää nämä tosiasiat? Kuinka moni välittää siitä, että yhteiskunnassamme syrjitty sukupuoli onkin tosiasiassa MIES?

Minäpä kerron, miksi. Suomalainen media on vain poliittisen propagandan luoja, sätkynukke ja mielipiteenmuokkaaja. Tosiasioiden kertominen vaikkapa ilmastonmuutoksesta, ulkomaalaisten rötöstelystä, tasa-arvosta tai muusta ei sitä kiinnosta. Media kertoo vain poliittisesti korrekteja juttuja, joiden tarkoituksena on vääristää ihmisten maailmankuvaa joksikin poliittisesti tarkoituksenmukaiseksi perverssiksi ajatusrakennelmaksi.

Monet ovat kysyneet minulta, miksi minä vihaan feministejä eli femakoita. Jos asia ei ns. valkene tämän kirjoituksenikaan lukemalla, en todellakaan voi auttaa. Se sukupuoli, jota tässä maassa syrjitään kategorisesti ja jonka ihmisoikeuksia poljetaan jatkuvasti ilman, että kukaan edes noteeraa (puhumattakaan, että nostaisi meteliä tai tekisi jotain), on mies.

19. joulukuuta 2008

Muslimit mellakoivat Malmössä

YLEnanto uutisoi, että "nuoriso mellakoi" Malmön Rosengårdissa sen jälkeen, kun poliisi tyhjensi laittoman moskeijan. Väki kivittää poliiseja, busseja ja sytyttelee tulipaloja alueella. Kyseessä on siis käytännössä täysi anarkia ja kaaos.

Miksei Yleisradio uskalla kertoa, että kyseessä on nimenomaan muslimien tyypillistä älämölöä ja mellakointia, vaan syyttää "ruotsalaisnuoria" asiasta? Miksei Yleisradio uskalla kertoa, että hyvin samantapaista touhua on kyseissä monikulttuurisessa ihanuudessa ollut jo vuosikausia?

Muistukseksi seuraava, vanha pätkä siitä, millaista on monikulttuurisessa helvetissä Ruotsissa. Älkää luulko, etteikö tämä kaikki tapahdu myös Suomessa, mikäli nykyistä yltiösuvaitsevaista maahanmuutto - ulkomaalais - pakolaispolitiikkaa jatketaan...



Että silleen.

18. joulukuuta 2008

Asumistukihullutusta Suomessa

Suomi.fi kirjoittaa, että asumista on tuettu Suomessa vuodessa 2 miljardilla eurolla. Tästä tarveharkintaisen tuen osuus oli noin puolet. Yleistä asumistukea saavan vuokra oli keskimäärin 465 euroa kuussa.

Okei, lähdetään nyt ensiksi liikkeelle siitä faktasta, että asumistuki on yksi eniten markkinoita vääristäviä tukimuotoja. Kun asuntojen kustannukset eivät vastaa todellisuutta, syntyy häiriöitä markkinoille, kuten esimerkiksi sitä, että ihmiset muuttavat asumaan pääkaupunkiseudun sikahintaisiin asuntoihin. Miksi? Koska veronmaksajat maksavat osan näiden ihmisten asumiskuluista asumistukien muodossa. Jos veronmaksajat eivät maksaisi, Pekka Perusukko joutuisi miettimään kaksi kertaa, onko järkevää muuttaa kalliiseen asuntoon vai pitäisikö tyytyä vähempään. Kannattaako muuttaa Helsinkiin vai mennä töihin muualle.

Jos Pekka ja hänen kaverinsa tyytyisi vähempään, sillä olisi se vaikutus, että asuntojen hinnat laskisivat, koska niiden kysyntä vähenisi. Mikäli Pekka maksaisi kalliimman mukaan, sillä olisi puolestaan se vaikutus, että asuntojen hinnat nousisivat, koska kysyntä kasvaisi. Tämä puolestaan olisi signaali asuntoja rakentaville tahoille siitä, että asuntoja pitää rakentaa lisää tai olla rakentamatta lisää. Tämä on kuitenkin vain pieni osa vaikutuksista. Suurimmat vaikutukset tulisivat siitä, että asuntojen hinnat muuttuisivat todellisiksi hinnoiksi, eivätkä verovaroin keinotelluiksi kupliksi. Tällä olisi hyvin tervehdyttävää vaikutusta asuntorakentamiseen, sijoittamiseen, elinkeinorakenteeseen ja myöskin ihmisten palkkoihin (koska ihmiset alkaisivat vaatimaan parempaa palkkaa, jos asuminen työntekoalueella olisi kalliimpaa ja toisaalta persaukiset muuttaisivat halvemman asumisen perässä muualle). Nämä taas vaikuttaisivat yritysten toimintaan ja koko talouteen edelleen.

Esimerkiksi Helsingissä voisi syntyä kilpajuoksua toiseen suuntaan. Asunnot olisivat kalliita ja kun ihmisillä ei olisi varaa niissä asua, he eivät voisi mennä edes töihin nykyisillä palkoilla. Tästä seuraisi, että väki vähenisi Helsingissä ja toisaalta näiden alojen palkat nousisivat, jotta näitä ihmisiä saataisiin töihin sinne missä heitä tarvitaankin. On turha ruikuttaa, että siistijöillä ei olisi varaa asua Helsingissä ja käydä töissä, joten Helsinkiin ei tule siistijöitä töihin ja firmat ja kadut jäävät paskaisiksi...eivät jää, koska firmat nostavat siistijöiden palkkoja, jotta saavat siistijöitä itselleen! Firmat puolestaan siirtävät tämän kasvaneen kuluerän tuotteidensa hintoihin ja mikäli kuluttaja yhä haluaa ostaa niitä, se siitä sitten. Kuluttajat ovat omilla henkilökohtaisilla valinnoillaan täysin vapaaehtoisesti valinneet ja omasta pussistaan kukin maksaneet, että siistijöille pitää maksaa Helsingissä lisää palkkaa. Simppeliä loppujen lopuksi.

Jos taas kuluttajat eivät vapaaehtoisesti suostu maksamaan siistijöiden Helsingissä asumisesta johtuvia kustannuksia, firmojen pitää miettiä toimintaansa uudelleen. Vaikka lähteä pohtimaan, kannattaako ihan oikeasti änkeä sinne Kehä 1 sisäpuolelle, vai voisiko halpaa toimistotilaa saada muualtakin?

Jos Pekalla ei olisi varaa hankkia 250000 euroa maksavaa omakotitaloa ilman asumistukia (korkotuki), sitten hän ei varmaankaan hankkisi sitä. Sitten Pekka saisi tyytyä mukavaan kerrostaloasuntoon palveluita lähellä. Tai sitten Pekka saisi paiskia ylitöitä tai ottaa toisen työpaikan. Kaikki nämä ovat asioita, joilla on kaikilla vaikutuksia talouteen ja ympäristöön. Kaikki nämä hyvät jutut toteutuvat vain, jos markkinoiden toimintaa ei vääristellä esimerkiksi maksamalla osa Pekan asumiskuluista (ja siten luoda vaikutelma, että omakotitaloasuminen isolla velkataakalla on halvempaa mitä se todellisuudessa on).

Kyse on valinnoista ja vaikutuksista useilla eri sektoreilla. Kaikki nämä vaikutukset ovat taloutta ja sen rakenteita tervehdyttäviä, koska ne perustuvat todelliseen kysyntään ja tarjontaan hyödykkeiden välillä. Lisäksi kaikki tämä tehostuminen on sellaista, että se ei ole keneltäkään pois, vaan kaikki hyötyvät, kun toiminta tehostuu. Eikä kaikkien ihmisten tarvitse maksaa siitä hyvästä, että jotkut saavat asua Helsingissä sikakalliissa asunnoissa, tuottaen hyvää tienistiä asuntojen omistajille.

Summa summarum: Keinotekoiset kuplat häviäisivät ja markkinat pystyisivät toimimaan fiksusti. Rahaa säästyisi veronmaksajilta. Asunnoilla ja asumisella keinottelevat asukkaat ja vuokraajat saisivat keksiä parempia rahanansaitsemiskeinoja.


No, sitten mieleeni tuli tuo summa: 465 euroa kuukaudessa. Keskimääräinen vuokra. Siis mitä helvettiä?!? Ihan oikeasti, mitä helvetin helvettiä?!? Turusta tuolla hintaa saa toki ison kaksion, mutta esimerkiksi Uusikaupunki tarjoaa tuolla summalla jo kolmion. Huomatkaa, että tuo summa oli siis keskimääräinen vuokra. Miten suuria asuntoja ihmisillä oikein on, jotka vuokraavat niitä veronmaksajien rahoilla?

Eikö olisi oikeudenmukaisempaa, että ihmiset hankkisivat tulojensa mukaisen asunnon, eivätkä maksattaisi asumismukavuuttaan muilla ihmisillä? Vai sopiiko arvon demareille, että minä muuttaisin vaikkapa 6h+k kämppään ja veronmaksajat saavat maksaa suurimman osan vuokraani? Käykö tämä? No miksi joillekin tuntuu vastaavanlainen järjestely käyvän?

Nm. itse opiskeluaikanani ja sen jälkeenkin sillipurkin kokoisessa solukämpässä asunut, sittemmin 34m2 kaksiossa asunut ja nykyään sentään jo päälle viidenkymmenen neliön kaksiossa asuvana, itse 100% omat asumismenoni maksavana tässä pohtii... Kannattaako tässä asuntolainan rääppeitä edes maksaa, kun veli veronmaksaja kustantaisi mieluusti asumisestani kuitenkin ison siivun? (Joo, tiedetään, että asuntolainan korot saa vähentää verotuksessa, joo, olen mä suuri hyötyjä juu itsekin)


Vastoin yleistä käsitystä, asumistuki ei oikeastaan edes auta vähävaraisia. Miksi ei? Koska asuntojen vuokraajat ja myyjät yksinkertaisesti lisäävät vuokriaan ja hintojaan, koska vähävaraisilla onkin asumistukien myötä varaa maksaa enemmän asunnostaan. Mitä enemmän asumistukea korotetaan, sitä enemmän vuokrat esimerkiksi nousevat. Hyöty on plusmiinus nolla asukkaan kannalta, plusmerkkinen vuokraajan kannalta ja miinusmerkkinen veronmaksajien kannalta.

Asumistuet ovat vain tulonsiirtoa kaikilta ihmisiltä, etenkin rikkaammilta, niille, jotka myyvät tai vuokraavat asuntoja. Eivät mitään muuta. Eivät kerta kaikkiaan yhtään mitään muuta.

Lakkautetaan siis kaikki asumisen tukimuodot ja käytetään säästyneet rahat vaikka maanpuolustuksen kehittämiseen. Lisäksi, puretaan kuntien kaavoitusmonopolit, jotta markkinat voivat reagoida ja tuottaa tarpeen mukaisesti asuntoja, mikä myöskin laskee niiden hintoja. Olen aiemminkin kirjoittanut asuntomarkkinoista mm. tässä ja tässä.

Tietokoneongelmat - osat ja laitteet aiheuttajina

Sain tässä taas itse hyvän muistutuksen siitä, miten tavallisen tietokoneen temppuilun syyksi voikin paljastua Windowsin sijasta ihan fyysinen tietokoneen vika. Sellaista harvoin ymmärtää odottaa, koska liian usein syntipukiksi paljastuu Windows tai jokin siinä käytettävä ajuri tai muu. Siis pohjimmiltaan ohjelmisto tai väärät asetukset.

Tuli ostettua uusia tietokone, osina tietysti ja koottua se kasaan. Käyttöjärjestelmän asentamisen jälkeen alkoi tulla outoja virheitä. Välillä ohjelma X kaatui ja tietokone oli sammuttanut itsensä itsestään kun olin töissä. Sinistä kuolemanruutuakin kone näytti joskus. Tavallaan pieniä, erillisiä juttuja. Windowsin mystiset virhekoodit eivät mitään tietenkään auttaneet ongelman selvittelyssä.

Sain kuitenkin vihjettä siitä, että jotkin virhekoodit saattaisivat liittyä jotenkin johonkin muistin ongelmaan. Tätä en odottanut, koska tietokoneen osat olivat uusia ja luulisi nyt, että uudet osat toimivat! No, eikun testaamaan. Memtest86 ohjelman testin alkukin jo paljasti, että muistikammoissa oli ihan helvetisti virheitä. Eikun ihmettelemään ja palauttamaan kaikki muistikammat takaisin, ei huvita testata missä kammassa vika oli, saavat kaikki mennä takaisin ja testatkoot myyjä omalla ajallaan jos huvittaa. EVVK.

Muistan erään vanhan tietokoneeni ja sen rautapuolen ongelmat. Tai oikeastaan ongelman. Ongelma oli niin käsittämätön, että kerta kaikkiaan mikään looginen selitys ei sovi siihen. Kone oli erään tietokonegurunkin (siis vielä minua suuremman gurun) ihmeteltävänä ja hänkin raapi vain päätään. Täysin mystinen ongelma: Koneen komponenteilla ei päässyt verkkoon.

Tarkoitan sitä, että mikäli uudessa tietokoneessa oli mikä tahansa vanhan tietokoneen komponentti, sillä ei enää päässyt verkkoon mitenkään. Kaikki näytti toimivan hyvin, mutta verkkoon ei vain saanut yhteyttä. Toistan: Mikä tahansa vanhan tietokoneen komponentti oli kytkettynä, niin uudella ei päässyt verkkoon. Pelkkä vanhan tietokoneen cdrom-asemakin riitti estämään verkkoon pääsyn ja verkkoon pääsy palautui heti, kun romppuaseman irrotti koneesta.

Mikään looginen selitys ei selitä, miten on mahdollista, että tietokoneen romppuasema, muistikampa, prosessori, kovalevy tai virtalähde voivat kaikki erikseenkin aiheuttaa sen, ettei tietokoneella pääse verkkoon ja vieläpä niin, ettei mitään virheilmoitusta tai selitystä kerta kaikkiaan löydy. Mutta niin vain tapahtui.

Älkää toki minun sanaani luottako, pitäkää vain tapaus mielessänne, kun alatte joskus ihmettelemään, miksei tietokoneenne toimi kuten pitäisi ja olette turhaan syyttäneet Windowsia siitä kaikesta.



Päivitystä 17.1.2009:
Sain Verkkokauppa.com:sta uudet muistikammat, koska vanhoissa oli siis virheitä. Arvatkaapa, mikä oli uusien kunto? Huonompi kuin aikaisempien. Nämä muistikammat olivat aivan täynnä virheitä! Älkää ostako Kingstonin muisteja, jos vain voitte. Kun 3:sta kampaparista vain 1 on ehjä kuten mulla, on parempi vaihtaa valmistajaa eli äänestää lompakollaan.

15. joulukuuta 2008

Bushia heiteltiin kengällä - hupaisaa

Ei paljon lisättävää. Bushiin ei valitettavasti osunut, kun toimittaja heitti häntä kengillään Bushin käydessä Bagdadissa "viimeisellä vierailullaan".

14. joulukuuta 2008

Halla-ahokin viranomaisten vainon kohteena!


Suomessa ei ole sananvapautta, kuten voitte hyvin itsekin todeta.

Mikäli Halla-aho saa tuomion tästä asiasta, sanon suoraan, että tässä maassa on sen jälkeen iso joukko hyvin, hyvin vihaisia ihmisiä, joille on tullut mitta täyteen maamme olematonta ihmisoikeustilannetta ja toisinajattelijoiden vainoa. Minä olen yksi näistä ihmisistä. Kun kunnanvaltuustoon ylivoimaisella äänivyöryllä valittu ihminen ei saa enää kertoa hyvin asiallisestikaan tosiasioita julkisesti, eikä arvostella maamme ulkomaalaispolitiikkaa ilman tuomiota, ovat vaikuttamisen keinot hyvin vähissä.

On nähtävästi aika ryhtyä hinkkaamaan öljyä pois aseista ja lipastamaan patruunoita.

Kun ns. demokratiamme ei tarjoa enää mahdollisuutta poliittiseen muutokseen vaalien kautta, vaan vainoaa "väärää mieltä" olevia poliitikkoja, vaihtoehdot ovat kansalaisilla varsin vähässä.

12. joulukuuta 2008

Isyyshuijauksista ja muusta miesten syrjinnästä taas

Asiallista juttua Ihmissuhteet ja tasa-arvo blogissa:

”Aviossa olevalla miehellä ei pitäisi olla sen enempää velvollisuutta maksaa avioliiton aikana syntyneestä toisen miehen siittämästä lapsesta kuin vaimolla on velvollisuus maksaa aviomiehen toiselle naiselle avioliiton aikana siittämästä lapsesta.”

Juuri täsmälleen näin. Suomessa voi mies joutua lisäksi maksamaan elatusmaksuja naiselle lapsesta, joka on saanut alkunsa siitä, että nainen on raiskannut miehen. Miehillä ei todellakaan ole tässä maassa juuri mitään oikeuksia. Miehen rooli tuntuu olevan vain käyttää aikaansa orjatyöhön armeijassa, tarpeen vaatiessa uhrata henkensä muiden puolesta ja maksaa itsensä kipeäksi muiden puolesta. Muiden tarkoittaa tässä tapauksessa siis muiden lasten ja kaikkien naisten puolesta. Miehen vartalon silpominen taikauskonkin varjolla on täysin ok.

11. joulukuuta 2008

Eurostoliitto kielsi hehkulamput!

Näin hulluksi maailma on mennyt, Eurostoliitto kieltää kaikki hehkulamput. Vuoden 2009 syksyllä kielletään tehokkaimmat hehkulamput ja vuoteen 2012 kaikkien hehkulamppujen myynti kielletään koko Eurostoliiton alueella.

Olen kirjoittanut aiheesta reilu sitten eli vääntänyt rautalangasta, miten helvetin typerä juttu tuo on. Luontoa se ei säästä yhtään, päinvastoin. Herätkää nyt ihan oikeasti jo pikkuhiljaa ruususen unestanne. EU:sta pitää erota. EU on kuin Neuvostoliitto.

Uusi ulkomaalaislaki kuopattava - allekirjoita adressi!

Suomen nykyinenkin ulkomaalais- pakolais ja herratiesmitkä lait ovat erittäin huonot, mitä tulee maahanmuuttajiin, pakolaisiin, siirtolaisiin ja herratiesmihin. Maahamme on tullut jo nyt valtavia määriä ihmisiä, joilla ei ole mitään aikomusta koskaan integroitua yhteiskuntaamme, vaan ainoastaan loisia verovaroillamme keinotellen, laista ja ihmisoikeuksista piittaamatta.


Nyt kaavailtu ulkomaalaislaki on vielä huomattava pahennus nykytilanteeseen. Se on torpattava niille sijoilleen. Kun muut maat, mm. Tanska ja Ruotsi, ovat heränneet maahanmuuton aiheuttamiin ongelmiin ja ovat sulkemassa oviaan, tämä lakimuutos avaisi ovet Suomeen sellaiselle porukalle, jota ihan oikeasti käytännössä kukaan ei tänne edes halua ja jota meillä ei ole mitään velvollisuutta tänne edes ottaa. Kyse on valinnasta, jonka me teemme. Mitään pakkoa Suomella ei ole ryhtyä EU:n sosiaalitoimistoksi, elättämään rötösteleviä ja loisivia maahanmuuttajia. Kyse on valinnasta.

Jos kaipaatte lisäperusteluja, suosittelen tutustumaan oikein rauhassa ja perusteellisesti Jussi Halla-ahon kirjoituksiin hänen blogissaan.

Sähköinen äänestys kuoli ja kuopattiin!

Nyt on aika kaivaa shampanjapulloja kaapeista. YLEanto uutisoi, että sähköisen äänestyksen kokeilu ei aiota jatkaa (ainakaan eurovaaleissa) ja asian puuhahenkilöt saavat sapiskaa. Vielä on toivoa demokratian säilymisestä siis...

10. joulukuuta 2008

Joulua ja muuta juhlaa - miksi?

...Ostokset on hankittuna, tuhlausjuhla on taas ovella. Lainoja ripustettu ompi kuluttajan kaulalle...

Jouluhan se sieltä taas tulla tupsahtaa kohtapian. Kaupoissa on joulukrääsää ja ihmisiä pilvinpimein ostelemassa tavaraa. Kinkkuja on kauppojen pakastealtaat täynnä ja joulukuusiakin aletaan jo farmeilla laittaa niittokuntoon.

Mistä joulussa oikeastaan on kyse? Suosittelen Wikipedian ja ET:n kirjaa sekä tätä joulun historiasta kertovaa sivua, jotta valkenisi. En ala tässä kopioimaan tekstejä sieltä. Lyhyesti sanottuna, joulu on vanha pakanallinen ja uskonnollinen juhla.

Koska kaikki fiksut ihmiset ovat tietysti skeptikoita ja ateisteja, eivätkä siis välitä tippaakaan taikauskosta, niin herääkin kysymys: Miksi juhlia joulua tai jotain muuta tiettynä päivänä tietyin rituaalein?

Ehkä vastaus on sama kuin, että miksi juhlia syntymäpäiviä. Varsinaisestihan ne eivät tarkoita yhtään mitään. Niillä ei ole oikeastaan mitään merkitystä, paitsi tietyillä vuosimäärillä, jolloin ihmisellä on esimerkiksi Suomessa oikeus ostaa kaljaa kaupasta tai myydä seksiä ilman, että valtio antaa raippaa siitä hyvästä. Tavallaan syntymäpäivää voidaan kuitenkin pitää jonkinlaisena sen juhlimisena, että on ylipäätään elossa (vielä). Periaatteessa mitään maagista tai järkevää merkitystä ei syntymäpäivälläkään kuitenkaan ole. Ei sillä, että asiasta X on Y määrä auringonkiertoja takana, ole ihan oikeasti mitään ihmeempää merkitystä tai vaikutusta mihinkään.

Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö olisi syytä juhlia ja tehdä jotain kivaa. Mutta miksi juuri vaikkapa jouluna? Miksei perheen kesken voi pitää syöpöttelyjuhlaa ja antaa pieniä lahjoja vaikka maaliskuussa? "Kaikki muut tekevät sitä jouluna" on argumentum ad populum, joten se ei kelpaa. Minunkin tulee syöpöteltyä vanhempieni kanssa silloin kun työni ja muut menoni sen sallivat. Ei se mitään joulua vaadi eikä tarvitse. "Se on perinne" ei kelpaa perusteluksi, koska silloinhan meidän pitäisi viettää vaikkapa Saturniaan juhlaa eikä mitään kristillistä höpötystä.

Onko joulu vain sosiaalisesti hyväksyttävä hetki antaa lahjoja ilman, että molemmat ihmiset tulevat kiusaantuneeksi ja odottavat vastalahjaa? Onko joulu hetki, jolloin voidaan jouluun vetoamalla saada jengi hetkeksi rauhoittumaan ja istumaan alas syöpöttelemään? Ehkäpä. Siitäkö tiettyjen juhlien vietossa on kyse, että ne antavat syyn toimia tietyllä tapaa?


Kun katsoo kalenteria, voi huomata, että itse asiassa koko vuosi on täynnä mitä erilaisimpia juhlia ja muistopäiviä. Jatkuvasti saisi olla lippua hilaamassa lipputankoon tai viettämässä jos mitäkin taikauskoista palvontamenoa. Tähän kun vielä liitetään ystävien, tuttavien ja sukulaisten nimipäiviä, synttäreitä ja herraties mitä kissanristiäisiä, niin koko vuosihan on täynnä juhlimista. Ihan oikeasti, eikö tuo ole jo vähän helvetin keinotekoista hapatusta?

Jos sanon asian ilkeästi ja hieman ehkä paranoidisestikin, niin käsitykseni on, että kaikenlaisia juhlapäiviä on olemassa vain ja ainoastaan siksi, että hölmö kansa saadaan pidettyä hallinnassa. Se ei juhli tai riehu kun ei pitäisi ja kun se juhlii, se tekee sen tavalla, joka on hiottu "yhteiskunnan" kannalta turvalliseen muotoon. Juhlia pitää olla koko ajan, jotta jokaiselle löytyy aina välillä jotakin ja kansa jatkaa laput silmillä kulkemistaan, eikä vahingossakaan pysähdy hetkeksi ajattelemaan mitään.

Sehän vasta kauheaa olisikin jos kansa alkaisi ajattelemaan ihan oikeasti jotain sen sijaan, että vain katsoo lätkää telkkarista tai shoppailee lahjoja tai tuhertaa erilaisten uskonnollisten rituaalien parissa. Se olisi suorastaan vaarallista valtaa pitävälle porukalle ja medialle. Parempi antaa kansalle leipää ja sirkushuveja niin se pysyy kiireisenä ja tyytyväisenä. Jyrki JJ Kasvikin kommentoi muuten vähän samaan tapaan blogissaan.


Itse näkisin asian niin, että vuodessa on hyvin harvoja nimenomaisen juhlimisen arvoisia päiviä. Syntymäpäivät voivat periaatteessa olla sellaisia. Samoin eräät historiallisesti merkittävät päivät, kuten vaikkapa sotien loppumispäivät tai itsenäisyyspäivät. Kaikkea muuta (ja toki noitakin) sopii mielestäni muistella ja juhlia milloin sille päälle sattuu. On sitä tullut itsekin useamman kertaa korkattua kuohuviinipulloa tai alettua syöpöttelemään erinäköisiä syitä varten. Useasti juhlinnan syy on löytynyt vasta juomisen jälkeen tai vaihtunutkin useasti juomisen aikana. So what!

Olennaista on, että juhlii silloin kuin siltä tuntuu, ei silloin kun kalenteri tai muut ihmiset käskevät. Silloin on oikea fiilis, eikä tarvitse kokea stressiä asian suhteen.

Mielestäni olisi joka tapauksessa syytä olla rehellinen, eikä leikkiä, että nyt on tulossa jokin mystisen Jeesuksen mystisen silmänkääntötempun taikauskoinen palvontarituaali tms. Voisi vain hommata sen kinkun ja laatikot ja muita herkkuja ja kutsua väkeä syömään ja juhlimaan ihan muutenkin.



PS. Itse en itsenäisyyspäivää juhli enää mitenkään, koska Suomi ei ole enää itsenäinen valtio...meillä on nykyään vähemmän itsenäisyyttä kuin mitä oli Venäjän autonomisena suurruhtinaskuntana. Ei, minulla ei ole kotonani koristeita sen enempää jouluna, pääsiäisenä kuin vappunakaan, enkä käytännössä juhli mitään noista juhlista.

8. joulukuuta 2008

Ilmasto lämpenee - Marsissakin

Hieman jo vanha juttu, mutta osui nyt silmiini. Lyhyesti sanottuna, Marsissa lämpenee ja vauhdilla. On se hirveä tuo ihmisen aiheuttama kasvihuoneilmiö kun ihan Marsinkin lämpötiloja nostelee. Kamalaa.

No, äkkiä osoittamaan mieltä kadulle, hankkimaan fennovegaania reilunkaupan luomua, polkupyöräilemään ja laskemaan huoneiston lämpötila pakkasen puolelle. Heti tulee parempi omatunto kun saa tuntea, että "tekee jotain" ilmastokatastrofin puolesta. Vielä kun lajittelee jätteensä 30 eri pussukkaan ja äänestää vihreitä ensi vaaleissa, niin johan on hyvä omatunto. Mitään se ei tietenkään oikeasti auta, mutta olemattomaan vaivaan sopii olematonkin apu aivan mainiosti.

Mutta mitä pitäisikään tehdä, paljonko elintasoamme leikata ja elämäämme rajoittaa, jotta Mars pelastuisi kauhealta ihmisen aiheuttamalta kasvihuoneilmiöltä?!? ;)

6. joulukuuta 2008

Inflaatiolla taantumaa vastaan? Taloussanomissa asiaa ja roskaa inflaatiosta ja taloudesta

Taloussanomat kirjoittaa tänään, että valtioiden taloussuunnitteluvirastojen (Gosplan) sivukonttoreina toimivien keskuspankkien mielestä inflaatiota tulisi kasvattaa. Tämä siksi, että talous ja rahoitusjärjestelmä on vaarassa romahtaa. Ihmisillä ei ole rahaa maksaa velkojaan pois ja laskemalla rahan arvoa painamalla sitä lisää ongelma muka ratkeaa. Just.

Ensinnäkin, jos inflaatiota kasvatetaan ja samalla pidetään korkoja alhaalla, seurauksena on pankeille vain enemmän ongelmia. Pankkien menot kasvavat inflaation myötä, mutta pankkien tulot eivät kasva, koska kuluttajien tuotot pankeille eivät kasva. Velat ja niiden korot, joita ihmiset maksavat pankeille, pysyvät euromääräisesti entisellään, mutta koska inflaatio laskee eurojen arvoa, pankki ei saa niin paljon tuloja kuin mitä se laski saavansa. Yksi euro jonka pankki laski saavansa onkin sitten ehkä vain 0,8 euron arvoinen tai vähemmänkin. Koska keskuspankit sanelevat korkoja, pankki ei voi kompensoida tilannetta nostamalla korkojansakaan.

Kertokaapa nyt minulle, miten ihmeessä tämä tämmöinen muka helpottaa rahoitusmarkkinoiden eli lähinnä pankkien toimintaa?

Toinen juttu on, että kysehän on kusetuksesta. Pankkeja ja kaikkia, ketkä ovat menneet antamaan lainaa joillekin, kusetetaan nyt kunnolla. Laina, jonka he olettivat olevan tietyn arvoinen, ei nyt olekkaan sitä, jos inflaatio päästetään vyörymään. Lainaajat menettävät rahojaan, koska valtio huijaa painamalla lisää rahaa ja siten laskemalla sen arvoa. Lainaajilla ei tämän tempun jälkeen ole vastaavanlaista luottamusta lainata enää rahaa, ei ainakaan järkevään hintaan, koska niiden pitää kompensoida mahdollinen tulevakin kusetus hinnoissaan.

Onko kusettaminen tällä tapaa reilua?

Kolmanneksi, inflaatio köyhdyttää kaikkia ihmisiä ja hyödyttää vain joitain, eli on tulonsiirtoa kaikilta ihmisiltä niille ihmisille ja tahoille, jotka inflaatiosta hyötyvät. Tässä tapauksessa siis kyse on tulonsiirrosta velattomilta ihmisiltä velallisille. Kaikki maksavat siis laskua siitä, että jotkut ihmiset ovat ottaneet liikaa velkaa itselleen, vaikkapa ostamalla ylihintaisia asuntoja.

Onko se, että pakottaa muut maksamaan omat laskusi, reilua?

Neljäs asia on, että inflaation kipuessa palkat eivät nouse samaan tahtiin ja jos nousevatkin, vasta jälkijunassa. Rahvasta kusetetaan taas. Ensin nousevat kustannukset, kuten ruoan hinta. Kun palkkoja lopulta ehkä mahdollisesti nostetaan, tämä ruokkii lisää inflaatiota, koska kansalla on enemmän varaa käyttää rahaa. Tästäkin huolimatta aikana, jolloin kustannukset inflaation vuosi nousevat ja palkat eivät vielä nouse, erotus tästä menee juurikin aiemmin mainitsemani porukan eli asuntovelallisten pussiin (muiden inflaatiosta hyötyvien lisäksi).

Onko reilua, että ihmisiä kusetetaan ja hinnat vain jatkavat nousemistaan vaikka palkat eivät?



Taloussanomissa on kuitenkin varsin järkevää tekstiä:

Toki inflaatio on epäreilu tapa alentaa taloudessa kaikkien sellaisten velkojen arvoa, joita ei ole sidottu indeksiin.

Täsmälleenhän näin asian laita on, kuten ylempänä jo totesinkin.

Nykyaikainen rahoitusmekanismi on onnistunut luomaan niin käsittämättömän monimutkaisen velkadynamiikan...

Nimenomaan näin on asian laita. Nykyinen systeemi, jossa valtiot mielivaltaisesti sekaantuvat markkinoiden toimintaan mahdollisimman irrationaalisesti ja arvaamattomasti, luo monimutkaisuutta markkinoille. Nykyinen systeemi, jossa keskuspankit mielivaltaisesti muuttavat korkoja ja painavat lisää rahaa, luo monimutkaisuutta markkinoille. Nykyinen systeemi, jossa epäterveet paskapankit saavat jatkaa toimintaansa veronmaksajilta revittyjen tukieurojen turvin, luo epätervettä kilpailua ja monimutkaisuutta markinoille.

Yksi tärkeä osa ratkaisua on varmasti se, että useampien pankkien annetaan kaatua. Tallettajien rahat on turvattava, mutta ei välttämättä pankkien velkojien.

Juuri täsmälleen näin, paitsi, että tallettajien rahoja ei tietenkään pidä turvata. Talletus pankkiin on investointi siinä missä muutkin ja jos teet paskan investoinnin, sinun pitää se kärsiä, ei muiden. Älkää pelastako rahoitusmarkkinoita!

Onneksi inflaation synnyttäminen ei ole mitään avaruustiedettä. Keskuspankkien ei tarvitse tehdä muuta kuin jatkaa rahan painamista valtioiden velkapapereiden ostamiseksi.

Juuri näin. Kiva että Taloussanomat myöntää selkeästi tämän faktan. Tämä ikäänkuin muistutukseksi kaikille idiooteille, jotka eivät vieläkään tajua mistä inflaatio johtuu ja syyttävät siitä milloin "ahneita kauppiaita" ja milloin mitäkin. Inflaatio johtuu rahan arvon alenemisesta eli käytännössä vain ja ainoastaan lisärahan painamisesta. Kotitehtäväksi jää taas miettiä, kuka ottaa hyödyn kun rahaa painetaan tyhjästä lisää ja sillä ostetaan valtioiden velkakirjoja...



Taloussanomissa on myös käsittämättömiä aivopieruja:

Rahoitusjärjestelmän pääomat ja sääntely on saatava uudelleen kuntoon.

Nimenomaan rahoitusjärjestelmän säätely aiheutti nyt olemassa olevan kriisin. Taloussanomien mielestä siis lisäsäätely on ratkaisu säätelyn aiheuttamiin ongelmiin. Ei jumalauta, mistä näillä ihmisille oikein maksetaan palkkaa? EU:kin on tunnettu siitä, että sekin yrittää ratkaista oman typerän säätelynsä aiheuttamia ongelmia lisäämällä typerää säätelyään. Naurettavaa! Idioottimaista!

...lyhytaikainen inflaatio lievittäisi velkaongelmia, se alentaisi asuntojen reaaliarvoa, mikä helpottaisi asuntomarkkinoiden paluuta tasapainotilaan... Ilman merkittävää inflaatiota asuntojen nimellishintojen olisi todennäköisesti alennuttava Yhdysvalloissa vielä viisitoista prosenttia...

Sitten asuntojen nimellisarvon olisi laskettava vaikka kymmeniä prosentteja, jolloin ne hölmöt, jotka ovat menneet vastoin kaikkia neuvoja ostamaan ylihintaisia asuntoja, saisivat maksaa sen itse omissa nahoissaan. Juuri niin pitäisikin olla. Juuri se opettaisi heitä tekemään jatkossa järkevämpiä päätöksiä taloutensa ja elämänsä suhteen, sen sijaan, että maksattavat omat hölmöt hankintansa muilla ihmisillä!

Jos inflaatio kiihtyy, nimellishintojen ei tarvitsisi laskea läheskään näin paljon.

Asuntojen reaaliarvo laskisi aivan samaan tapaan kaikissa tapauksissa. Kun sen arvo laskee inflaation kautta, hinnanalennuksen osa maksetaan muiden kuluttajien pussista.

5. joulukuuta 2008

Poijaat kansan urhokkaan...

Karjalainen uutisoi, että kaksi varusmiestä kävi käsiksi terroristijärjestö Maan Ystävien jotain kumman "ilmastolakia" vaativien mielenosoittajien kimppuun Joensuussa. Lehtikuvasta ja videolta ainakin toinen varusmiehistä on helposti tunnistettavissa. Varusmiehen toiminta on ala-arvoista ja tuomittavaa.

Eikö armeijassa opeteta, ettei vihollisen edessä peräännytä? Miksei sotilas repinyt kaikkia lappusia joita näillä vihreän uskonnon edustajilla oli hallussaan? Miksi sotilas jätti terroristijärjestön jatkamaan toimintaansa kadulle? Olen pahasti pettynyt Suomen varusmiesainekseen. Ehkä asiaa pitäisi tulkita kuitenkin nimenomaan niin, ettei vika ole varusmiehen, vaan hänen kouluttajiensa. Heidän tehtävänähän on kouluttaa varusmies kunnolla. Toivon, että tässä oli kysymyksessä vain harmillinen yksittäistapaus.

Ilmastonmuutos on huuhaata, yksi vihreä valhe muiden joukossa. Ilmastonmuutosuskovaiset valehtelevat, vääristelevät ja luovat pelkoa. Sen lisäksi he pakottavat, vastoin Suomen perustuslaissa määriteltyä uskonnonvapautta, muita noudattamaan omia dogmejaan. Ilmastonmuutosuskovaiset ovat miltei yhtä paha uhka ihmisten vapaudelle kuin islamisaatio on.

4. joulukuuta 2008

Sotalapset ennen ja nyt


Miettikää ihmiset ihan oikeasti näitä asioita vähän ja millaisessa valheessa elämme päivästä päivään. Tämä ikäänkuin yhdeksi esimerkiksi, lisäinfoa kyseisestä jutusta mm. täällä.

24. marraskuuta 2008

Kuolema roskasähköpostille

Uutisia siitä, miten roskasähköposti eli spam on vähentynyt, on tullut viime aikoina. Joidenkin arvioiden mukaan jopa 75% kaikesta maailman roskasähköpostista loppui yhdessä hetkessä, kun eräs amerikkalainen operaattori suljettiin internetistä ulos. Toisaalta, sama roskasähköpostiporukka on ilmeisesti siirtynyt nyt Venäjälle ja jatkaa kohta toimintaansa.

Voitto on siis vain hyvin lyhytaikainen ja roskasähköpostin määrä maailmalla vain kasvaa kasvamistaan pienen romahduksen jälkeen. Roskasähköpostin ongelmana on nimenomaan sen valtava määrä, joka tukkii sähköpostilaatikoita etenkin yrityksissä ja aiheuttaa ajanhukkaa tärkeiden viestien hukkuessa roskaan. Spämmiä vastaan tulisikin ottaa kovat otteet käyttöön. Kuten tämä tapaus osoitti, roskapostia suoltavien operaattorien sulkeminen netistä ulos on erittäin tehokas keino, koska se luo paineita operaattoreille tehdä jotain asialle tai pudota pelistä pois.

Roskasähköstissa piilee myös ajanhukan ohella uhkia siinä mielessä, että osa roskasta sisältää haittaohjelmia, jotka pyrkivät käyttämään myös hyväksi tietoturva-aukkoja. Kun kaikkea roskasähköpostia vastaan taistelee, tämäkin ongelma tulee osittain ratkaistuksi samalla kertaa. Haittaohjelmia sisältävät roskasähköpostit ovat erittäin ongelmallisia ei pelkästään tietoturvaongelmana, vaan myöskin käytettävyysongelmana, koska ne tukkivat sähköpostiliikennettä ja sähköpostilaatikoita pahasti.

(Joojoo, älkää marisko ja nussiko pilkkua, tiedän, että käytettävyysongelma = tietoturvaongelma, ainakin Wikipedian mukaan...)

Muitakin vaihtoehtoja on, kuin tunnettujen roskasähköpostittajien sulkeminen netistä ulos.

Tehokkaimpia keinoja välttää joutumasta massiivisen roskasähköpostin uhriksi on tietysti se, ettei laita sähköpostiosoitettaan suoraan julkisesti jakoon, tarkoitan, tekstimuodossa nettiin. Sieltä nettiä haravoivat roskapostajaat ohjelmillaan sen löytävät nopeasti. Parempi olisi laittaa sähköpostiosoite vaikkapa kuvan muodossa, josta ohjelmat eivät sitä automaattisesti löydä.

Toinen ja jo periaatteellisestikin erittäin tärkeä juttu on, että roskasähköpostiin ei pidä koskaan vastata mitään eikä siinä olevia linkkejä klikata, kuvia katsoa tai tuotteita ostaa. Ei koskaan. Ei milloinkaan, missää tapauksessa. Jos näin tekee, voi olla varma, että roskapostia piisaa jatkossakin ja lisäksi roskapostittajat tienaavat rahaa. Älkää tehkö sitä. Ihan oikeasti, älkää tehkö sitä koskaan. Jos joku tuttunne tekee, lyökää häntä jollain painavalla esineellä genitaalialueelle muutamia kertoja. Kiitos.

Kolmanneksi, erilaisia varmistusmenetelmiä sähköpostin lähettämiseksi ja vastaanottamiseksi on olemassa, ne estävät helpot massapostitukset. Tietokone ei pysty suoriutumaan niistä tai se vie sen verran aikaa, että miljoonien viestien lähettäminen ei ole houkuttelevaa. Ongelmana tietysti on, että kaikkien pitäisi suostua noudattamaan niitä tai järjestelmän teho jää heikoksi. Kyse on hieman samasta asiasta kuin sähköpostin salauksesta: kaikkien pitäisi se tehdä, mutta juuri kukaan ei sitä viitsi tehdä, koska asiasta ei ole yhteistä päätöstä, jota kaikki noudattaisivat. Yksi systeemi ei toimi kaikilla, kun se ei ole standardi, jota oikeasti käytetään.

Neljänneksi, on kuitenkin hyvä nähdä, että tehokas roskapostin suodatuskin toimii hyvin. Esimerkiksi gmail-sähköpostiini tulee päivässä yli 300 roskasähköpostia, jotka menevät kaikki kiltisti roskasähköpostikansioon gmaillin automaattisen roskapostisuodatuksen ansiosta. Muistan, että ainakaan viimeiseen puoleen vuoteen sähköpostilaatikkooni ei ole tullut ainuttakaan roskasähköpostia. Siis, kymmenet tuhannet roskasähköpostit ovat suodattuneet pois, eikä tietääkseni yhtään oikeata viestiä ole mennyt hukkaan.

Jos joku kaipaa yksinkertaista ratkaisua roskapostiin, suosittelen siirtymään käyttämään Googlen tarjoamaan Gmail-palvelua kaikessa sähköpostiliikenteessä. Gmail toimii kätevästi myös useilla matkapuhelimilla niihin asennettavalla erillisellä ohjelmalla, jos siis ei halua selaimen kautta lukea ja kirjoitella sähköpostejaan puhelimellaankaan. Gmailista ei myöskään lopu tila kesken, tällä hetkellä tilaa sähköposteille ja liitetiedostoille on yli 7,2 Gt!

Myös sähköpostiohjelmiin, kuten Thunderbirdiin, on saatavilla hyviä roskapostisuodattimia, jotka torjuvat suurimman osan roskasähköpostista. Itse asiassa Thunderbirdissä on roskapostisuodatin jo valmiina. En ole kuitenkaan omissa testeissäni havainnut, että nuo olisivat läheskään yhtä hyvät kuin gmailin omat suodattimet. Erillisten ohjelmien kanssa kikkailu on kuitenkin hieman hankalaa ja vaatii perehtymistä kyseisten ohjelmien toimintaan.

Viidenneksi vinkiksi kerron, että helpoin tapa päästä eroon liiaksi käyvästä roskasähköpostivuoresta on vain yksinkertaisesti vaihtaa sähköpostiosoitetta. Itse olen käyttänyt nykyisiä sähköpostiosoitteitani jo pitkään, mutta en silti ymmärrä, miksi ihmiset pitäytyvät samoissa osoitteissaan vuosikaudet, jos niihin tulvii roskasähköpostia. Sähköpostia tarjoaa nykyään entistä useampi taho. Sähköpostipalvelut kehittyvät. Kehittykää tekin. Uuden sähköpostiosoitteen toimittaminen tuttaville ei vie yhtä sähköpostiviestiä enempää aikaa. (Samalla voi sitten tietysti luoda uuden GnuPG/PGP-avaimen ja toimittaa senkin heille, jotta he voivat myös innostua salaamaan ja digitaalisesti allekirjoittamaan sähköpostiliikenteensä asianmukaisella ohjelmistolla.)

Ideaalitilanteessa kukaan ei koskaan lähettäisi eikä vastaanottaisi mitään muuta kuin salattua ja allekirjoitettua sähköpostia. Koska spämmiä suoltavat robotit eivät kykene salakirjoittamaan miljoonia ja miljoonia roskasähköpostiviestejä järkevässä ajassa, roskapostin tarina loppuisi siihen paikkaan. Kertarysäyksellä. Ehkä joskus pääsemme siihen tilanteeseen...

22. marraskuuta 2008

Keskusta haluaa taas varastaa kaupunkilaisilta rahaa maalaisille

YLEnanto uutisoi tänään jälleen suomalaisesta politiikasta sellaisia aivopieruja, että pitää tarttua näppäimistöön. Vaikka Keskustan politiikan kulmakivi on aina ollut ja tulee aina olemaan "rahat pois kaupunkilaisilta ja maaseudulle", niin aina tämä järjettömyys onnistuu minut yllättämään.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli vaatii, että laajakaistapalvelut olisivat samanhintaiset joka puolella Suomea...Kalli toteaa myös, että jos markkinat eivät pysty omaehtoisesti turvaamaan kansalaisten tasa-arvoista kohtelua laajakaistapalvelujen käyttäjinä, se on poliitikkojen tehtävä.

Timo Kalli on siis sitä mieltä, että kaikkien palveluiden pitää maksaa saman verran eripuolilla Suomea. Timo Kallin mielestä siis esimerkiksi bensiinin hinnan pitäisi olla vakio kaikilla Suomen huoltoasemilla. Timo Kalli on siis sitä mieltä, että taksimatkan kotoa kauppaan pitää maksaa saman verran, vaikka kauppaan olisi matkaa 40km. tai 1km. Toinen vaihtoehto on, että Timo Kalli ei tajua, mitä puhuu.

Eihän se ole autonkäyttäjien tasa-arvoista kohtelua, että he joutuvat maksamaan eri summan bensiinistä riippuen mistä sitä ostavat? Eihän se ole taksilla matkustavien kannalta tasa-arvoista, että he jouvuvat maksamaan eri hinnan taksimatkastaan riippuen siitä miten pitkä matka on? Vai mitä, Timo Kalli?

Markkinat tarjoavat tasa-arvoisesti hyödykkeitä. Ketään ei syrjitä, vaan jokaisella on mahdollisuus ostaa hyödykkeitä siten miten haluavat. Toisen ihmisen ostokärryllinen ruokaa maksaa ja pitääkin maksaa eri summan kuin toisen ihmisen ostoskärryllinen ruokaa toisessa kaupassa. Tasa-arvoista ei ole se, että hinnat ovat kaikille kaikkialla samat, koska tällöin tosiasiallisen erotuksen maksaa aina se, joka muuten saisi tuotteensa halvemmalla.

Jos harmittaa, että kotiisi ei ole saatavilla halpoja laajakaistayhteyksiä, niin se on voi-voi-voi. Minäkin haluaisin kotiini 100/10 megaisen laajakaistan, mutta en sitä voi sinne saada. Voi-voi-voi. Mikäli tämä tilanne ei kelpaa, minä voin suksia muualle asumaan. Jos jollekin perä-Hikiälän korvessa asuvalle ei ole saatavilla huippunopeaa laajakaistaa ja kaikkia muita herkkuja mitä kaupungissa asuvalle on, niin sitten sopii suksia vittuun sieltä korvesta ja muuttaa asumaan ihmisten ilmoille.

Jokainen tekee omat valintansa. Kantakoot myös vastuunsa niistä, eikä maksata laskuaan muilla.



PS. 150000 osumaa taitaa mennä rikki blogissani tänään. :-) :-) :-)

20. marraskuuta 2008

Lontoolaisissa sairaaloissa riehuu tietokonevirus

The Register uutisoi asiasta. Lyhyesti sanottuna tietokonevirus, jossa on vieläpä takaporttiominaisuuksia, on päässyt pesiytymään sitkeästi kolmen suuren sairaalan tietokoneisiin. Tämän seurauksena henkilökunta on ottanut vanhat paperi-ja-kynä metodit käyttöön ja potilaiden hoito ja ensihoitotoiminta on kärsinyt suuresti.

Vastaavaa ei voisi tietenkään tapahtua koskaan Suomessa, koska ____________ (lisätkää sopiva tekofiksu selitys)...

Ongelmana Suomessa on lisäksi se, että nykyisten potilastietojärjestelmien rinnalla ei käytännössä ole mitään paperiversioita enää. Vaikka sellaisia joitain olisikin, niiden käyttöä ei harjoitella, joten niitä ei kuitenkaan enää osattaisi kunnolla. Asian suhteen on laitettu pää pensaaseen ja pahasti, toivoen, että digitaalista tuomiopäivää ei tule.

Kuten jo aiemmin mainitsin, ainoa järkevä tapa toteuttaa tietokonejärjestelmät sairaalassa olisi, että ne olisivat kokonaan fyysisesti erotetussa verkossa, eikä näiltä koneilta pääsisi internettiin lainkaan. Nettikäyttöön hommattaisiin osastoille kokonaan fyysisesti erotettuja tietokoneita. Tämäkään ei tietenkään olisi mikään takuuvarma keino, mutta se poistaisi suurimmat uhat kertarysäyksellä. Olennaista olisi, että papereihin pohjautuva varajärjestelmä olisi olemassa ja sen käyttöä harjoiteltaisiin säännöllisesti - kuten muitakin poikkeustilanteita varten pitäisi harjoitella!

Olen aiemminkin kirjoittanut terveydenhuollon it-innostuksesta ja sen tietoturvaongelmista(kin) mm. tässä ja tässä.

17. marraskuuta 2008

WPA murto selitettynä - ei hätää!

On uutisoitu, että langattomien lähiverkkojen salaamiseen käytetty "WPA-salaus" on murrettu osittain. Tämä on herättänyt paljon pelkoja niiden ihmisten keskuudessa, jotka käyttävät WPA:ta WLAN suojaamiseensa. Koska sekä WLAN:it että WPA ovat erittäin yleisiä, pelko salauksen vaarantumisesta on ollut tietysti ihan aiheellinenkin. Murron pelättiin olevan jopa samaa luokkaa kuin aiemman WEP-salauksen ja sen murron, joka onnistuu alle minuutissa.

Syytä huoleen ei kuitenkaan ole.

WPA murto, josta nyt kohistaan, mahdollistaa vain useiden minuuttien välein vain yhden pienen paketin syöttämisen verkkoliikenteeseen, kun verkkoa on ensin onnistuttu kuuntelemaan 12 minuuttia. Tämäkin onnistuu vain, jos tukiasemassa on QoS päällä priorisoimassa liikennettä ja salausprotokollana nimenomaan TKIP. Tämä murto ei mahdollista viestiliikenteen "asiasisällön" salakuuntelua, eikä sitä kautta ole mahdollista manipuloida mitenkään järkevästi tätä salattua sisältöä ja syöttää sitä mihinkään. Kyse on lähinnä pienestä kiusanteosta tai verkon sisäisen rakenteen tarkkailun mahdollistavasta murrosta.

Tarvitseeko sitä vastaan edes oikeastaan suojautua? Suojautuminen ei ole käytännössä lainkaan välttämätöntä, mutta koska se on helppo tehdä, se kannattaa tehdä. Ihan vain varmuuden vuoksikin.

Miten tätä hyökkäystä vastaan sitten voi suojautua? Vaihtoehtoja on kolme ja mikä tahansa yksittäinenkin näistä estää tämän murron tehokkaasti:
  1. Ota QoS pois päältä tukiasemasi asetuksista (sen voi ottaa kyllä myös samalla vaivalla pois tietokoneen verkkoasetuksistasi). Tämä estää murron kannalta tärkeän replay-hyökkäyksen toteuttamisen, koska QoS mahdollistaa yhden kokeilun sijasta 8 kokeilua ilman, että WPA:n mukainen replay-hyökkäyksen suojaus aktivoituu tukiasemassa. Jos QoS ei ole päällä, oletusasetuksina kestää liian kauan aikaa riittävän kokeilumäärän suorittamiseen ennen kuin uudet salausavaimet on luotu.

  2. Säädä WPA:n asetuksia tukiasemassa siten, että se neuvottelee uuden salausavaimen 180 sekunnin välein (oletuksena ko. arvo on 3600 sekuntia). Tällöin uusi avain ehditään aina neuvottelemaan ennen kuin riittävä määrä ja aikaa viestiliikennettä hyökkäyksen toteuttamiseen on kulunut, eli MIC-tarkistusavainta ei kyetä arvaamaan.

  3. Älä käytä tukiasemassa ja tietokoneessasi TKIP-protokollaa sen enempää WPA kuin WPA2-standardissakaan. Valitse protokollaksi CCMP (AES).
Jos mahdollista, eli jos laitteistosi tukee, niin määritä tukiasema ja tietokoneesi käyttämään mieluiten vain WPA2 CCMP (AES) salausta, eli käytännössä kotiverkkoa ajatellen WPA2-PSK (CCMP) nimellä kulkevaa systeemiä ja laita siihen riittävän pitkä ja monimutkainen (yli 32 merkkiä pitkä ja monimutkainen) salasana!

Muutenkin kannattaa tietysti lähiverkko ja reititin/tukiasema säätää kuntoon, eli vaihtaa sen kirjautumissalasana ja ottaa turhat ylimääräiset kirjautumistilit pois. Niin ikään kyseisestä pömpelistä pitää ottaa etäkirjautumiset pois päältä (eli että siihen pääsee kirjautumaan vain lähiverkosta, ei WAN:sta). Jos ja kun kyseinen pömpeli tukee NAT ja mieluiten palomuuritusta, nämä ominaisuudet kannattaa ehdottomasti säätää päälle...mikäli tarvitse joitain portteja auki vaikkapa torrenttien latausta varten, port-forwardingilla tai vaikka UPnP:lläkin homma hoituu kätevästi ilman, että reititin on kuin reikäjuusto.

Tämmöistä tietoiskua tällä kertaa.



Lähde: Steve Gibson selittää "WPA murtoa".

Selittäkääpä tämä

17.11.2008, kello on siinä viiden aikoihin aamulla Uudessakaupungissa. Missä se ilmastonmuutos oikein taas piilottelee kun ikkunasta näkyy vain lunta? Ainiin, anteeksi. Unohdin ihan. Äärimmäiset sääilmiöt kertovat vain siitä, että ihminen on aiheuttanut ilmastonmuutoksen, joka nyt jyllää. Jos nyt on lunta maassa mukavasti, se johtuu ilmastonmuutoksesta. Jos nyt olisi lämmintä, sekin johtuisi ilmastonmuutoksesta. Jos olisi koleaa, mutta ei lunta, sekin johtuisi tietysti ilmastonmuutoksesta.

Tutustukaapa Ilmastofoorumi ry:n nettisivuihin ja toimintaan...

Näin juntteja johdetaan harhaan puheella

Kun ihmiset kuuntelevat poliitikon tai joskus virkamiehenkin puhuvan, he tuntuvat ymmärtävän kaiken. Tietävän tarkalleen, mitä kyseinen henkilö tarkoittaa ja sanoo. Mitä parempi poliitikko, sitä paremmin hän osaa muotoilla sanottavansa siten, että jokainen voi kuulla siinä mitä haluaa kuulla, vaikka toisaalta poliitikko ei sano mitään konkreettista ja selkeää, josta hänet voisi myöhemmin narauttaa.

En tiedä miksi tätä puhetapaa pitäisi kutsua. Se ei ole valehtelua. Se ei ole vääristelyäkään suoranaisesti. Se ei ole uuskieltäkään. Se on puhetapa, jossa olennaisia asioita jätetään mainitsematta ja luodaan joitain valikoituja asioita sopivalla tapaa esittämällä vaikutelma siitä, että sanotaan ja tarkoitetaan jotain, mitä todellisuudessa ei sanota eikä varsinkaan tarkoiteta. Näin ollen puhuja voi aina myöhemmin pyristellä irti sanomisistaan sillä, että kun hänen sanojaan tarkkaan analysoi niin huomaa, ettei hän todellisuudessa sanonutkaan sitä mitä hänen ymmärrettiin sanovan ja toisaalta, hän voi myöhemmin selitellä sanomisiaan kulloinkin parhaalla mahdollisella tavalla.

Kirjoitin aikaisemmin hieman asiaa sivuten blogissani, kun luin kuin piru raamattua NIST vastauksia 911 epäilijöiden kysymyksiin ja vastasin rautalangasta vääntäen. Tämä tavallaan yhtenä esimerkkinä siitä, mitä tarkoitan tällä puhetavalla. Otan toisen esimerkin.

Oletetaan, että kuuluisa poliitikko sanoo televisiossa vaikkapa seuraavaa:"Suomessa talous kasvaa voimakkaasti useissa kunnissa, työllisyys on parantunut viime vuodesta ja valtionvelkaa tullaan ensi vuonna maksamaan 3 miljardia euroa pois." Tämä kuulostaa kovinkin mukavalta, eikö totta? Samaan aikaan opposition poliitikko sanoo kuitenkin seuraavaa:"Suomessa on paha taantuma, kunnat ovat pahassa tilanteessa ja työttömyys kasvaa kasvamistaan. Valtio joutuu ottamaan lisää velkaa selvitäkseen edes nykyisistä menoista."

Eikö totta, että nämä molemmat kuulostavat erillään kuultuina täysin järkeviltä lausahduksilta? Kuitenkin, kun ne laittaa vierekkäin niin huomaakin, että kas kummaa, nehän vaikuttavat täysin ristiriitaisilta. Molemmat eivät voi olla totta...kumpi ns. puhuu paskaa? Ei kumpikaan. Miten tämä on mahdollista muka?

Luetaan taas kuin piru raamattua.

"Suomessa talous kasvaa voimakkaasti useissa kunnissa, työttömyys on parantunut viime vuodesta"...Tuohan voi tarkoittaa, että Suomessa on vaikkapa 4 kuntaa, joissa työttömyys on parantunut hieman viime vuodesta, vaikka Utsjoki, Enontekijö, Inari ja Ivalo. Mitään muuta talouden tilasta se ei kerro, eikä mistään muista kunnista varsinkaan. Lopuissa Suomen n. 400 kunnasta työttömyys voi olla räjähdysmäisesti kasvamassa ja kaikissa kunnissa (nuo 4 kuntaa mukaanlukien) talous voi olla aivan päin helvettiä.

"valtionvelkaa tullaan ensi vuonna maksamaan 3 miljardia euroa pois"...Tuohan voi tarkoittaa, että tänä vuonna otetaan lisää velkaa 6 miljardia ja sitten tuolla velkarahalla maksetaan ensi vuonna 3 miljardia velkoja pois. Missään vaiheessa poliitikko ei puhunut mitään kokonaisvelkamäärän kehityksestä ja siitä, paljonko tänä vuonna otetaan lisää velkaa. Hän ei siis valehdellut lainkaan.

"Suomessa on paha taantuma"...Tuohan voi tarkoittaa, että taantuma on nyt, mutta heti huomenna alkaa hirveä nousukausi. Lisäksi miten määritellä "taantuma"? Ei siihen ole mitään selkeätä yksiselitteistä käsitettä. Sinällään kyse on vain toteamuksesta, joka saattaa pitää paikkaansa nyt, mutta sillä ei ole sinällään yhtään mitään merkitystä huomista ajatellen.

"kunnat ovat pahassa tilanteessa"...Tuohan voi tarkoittaa aivan mitä tahansa. Kunnat voivat olla pahassa tilanteessa vaikkapa sen vuoksi, että sosiaalitoimistoihin ei ole asiakkaita koska kaikki ovat saaneet töitä. Poliitikkomme ei sanonut missään, mistä syystä kunnat ovat pahassa tilanteessa.

"ja työttömyys kasvaa kasvamistaan."...Tuossahan ei poliitikkomme kerro, mikä työttömyys ja missä. Kyse voi olla Utön metsurien työttömyydesta, joka on noussut 100% siksi, että Pena Perusmetsuri muutti mokomalle saarelle itä-Suomesta, eikä työllistynyt siellä, koska saarella ei kasva juurikaan puita. Poliitikkomme ei sanonut, että koko Suomen työttömyys olisi kasvanut.

"Valtio joutuu ottamaan lisää velkaa selvitäkseen edes nykyisistä menoista."...Tuo onkin jo vähän pahempi pala purtavaksi. Poliitikkomme ei kuitenkaan taaskaan eritellyt, mistä velasta ja miksi aikaa hän puhui. Hän voi tarkoittaa, että budjetti oli jo lyöty lukkoon kun huomattiin, että eduskunnan sauna tarvitsee uuden kiukaan ja tämän yllättävän menoerän vuoksi uusi kiuas piti ostaa velaksi.

Jos esimerkit kuulostavat teennäisiltä ja hölmöiltä, se johtuu juurikin siitä, että poliitikot puhuvat teennäisiä ja hölmöjä asioita. Kuten myös useasti virkamiehetkin.

Tarkoitan tällä kaikella sitä, että on erittäin helppo valikoida sanottavansa siten, että saa aikaan tietynlaisen vaikutelman kuulijassa, vaikka tosiasiat ja asiasisältö olisikin aivan toista. Ihminen, joka ei skeptisesti ja tarkkaan kuuntele ja analysoi mitä sanotaan ja mistä puhutaan, menee erittäin helposti halpaan ja uskoo mielikuvaan, joka sananvalinnalla ja lauserakenteella muodostuu. Jos ja kun se mielikuva sopii kuulijan maailmankuvaan, kuulija kuvittelee asioiden olevan tai poliitikon ajavan asioita juuri sellaisiksi kuin mitä kuulijan itsensä mielestä niiden tulisi olla ja pitää poliitikkoa jotenkin "hyvänä tyyppinä" joka "puhuu asiaa". Vaikka tosiasiassa poliitikko puhuu vain vääristeltyä ja valikoitua puolitotuutta.

Jos kaipaatte lisää esimerkkejä tyhjänpäiväisestä tiedosta, jonkalaista kuulee usein mediasta, tutustukaapa puppulausegeneraattoriin.

14. marraskuuta 2008

Luottaisitko yritykseen, jonka oma tilintarkastus on 14 vuotta peräkkäinen todennut epäluotettavaksi?

Ajatellaampa, että meillä on yritys, jonka vuosibudjetti on reilu sata miljardia euroa. Näistä sadasta milljardista se hukkaa korruptioon joka vuosi kuutisen miljardia euroa. Yrityksen oma tilintarkastus toteaa jo 14. vuosi peräkkäin, ettei se voi vahvistaa yrityksen tilejä jatkuvien epäselvyyksien ja kirjapidon puutteellisuuden vuoksi.

Miten tämä firma voi yhä toimia? Mikseivät viranomaiset nosta petossyytteitä sen johtoa vastaan, kun todisteet ovat aivan ilmiselvät? Miten firman talous voi toimia, vaikka sen oma tilintarkastuskin toteaa firman olevan korruptoitunut? Kuka hullu tämmöistä firmaa vielä rahoittaa ja miksi ihmeessä? Miksi kyseisen firman maine ja asiakkaat eivät ole mennyttä?

Mieti myös, luottaisitko itse tähän firmaan? Antaisitko sille omat säästösi tai ostaisitko sen osakkeita? Antaisitko tämän firman lisäksi sanella sinulle, miten sinun pitäisi elämääsi elää, puuttua jokaisen pikkuiseen asiaankin? Antaisitko tämän firman ohittaa Suomen eduskunnan tekemät päätökset ja sanella lakeja Suomeen? Antaisitko tämän firman ryöstää sinun rahojasi lupaasi kysymättä oman korruptoituneen gansterikoneistonsa ylläpitämiseksi? Suostuisitko käyttämään tämän firman keksimää omaa valuuttaa ainoana maksuvälineenä?

Et varmastikaan.

Koettakaapas nyt arvata, mikä firma mahtaa olla kyseessä. Vinkki: Sinä tai ainakin kaverisi kannatatte kyseistä firmaa ja haluatte, että Suomi on jäsenenä siinä. Olette sitä mieltä, että ilman kyseistä firmaa ei voi enää edes elää.

Kyseinen firma on Euroopan Unioni.

Lähteet tiedoille löytävät vaikkapa täältä.

10. marraskuuta 2008

Uskonnonvapaus ja ilmastonmuutosvouhotus

Suomessa aiotaan käyttää veronmaksajien rahoja järjettömiä summia väitetyn ilmastonmuutoksen kuviteltuun torjuntaan. Miltei sata euroa per nuppi joka kuukausi! Toisin sanoen, Suomen valtio aikoo ryöstää ihmisiltä heidän omaisuuttaan valtionuskonnon tukemiseen ja kollektiivisen synninpäästön eli hyvän omantunnon saamiseen.

Naurettavaa.

En viitsi edes lähteä tässä yhteydessä selittämään, miten vähän todisteita ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen puolesta on. En myöskään sitä, miten merkityksetöntä Suomen ja suomalaisten panos maailman kasvihuonekaasupäästöissä on. Enkä sitä, miten järjetöntä ja ihmisvihamielistä koko touhu on. Enkä sitä, millaista tuhoa hyvinvoinnille ja ihmisten elintasolle tuon dogmin noudattaminen aiheuttaa. En. Jokainen voi katsoa blogissani olevia kirjoituksia ja linkkejä asiasta.

Sen sijaan haluan nostaa esille yhden asian. Suomen perustuslaissa sanotaan, 11 §, että jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.
"Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."

Koska ilmastonmuutosvouhotus on uskonto, kuten muutkin vihreät valheet, kysynkin nyt, miksi minut pakotetaan osallistumaan tämän uskonkunnan toiminnan rahoittamisen? Miksi minun, joka ei usko kyseiseen dogmiin, pitää maksaa uhrilahjoja suurelle Gaia-jumalalle? Miksi minun, joka ei halua ollaan missään tekemisessä moisen uskonnon kanssa, pitää maksaa verovaroista kaikki se paska, mitä kyseisen uskonnon nimissä ryöstetään?

Minun puolestani luonto-uskovaiset saavat vapaasti lajitella jätteensä vaikka 20 eri pussiin. Nimen, painon, värin, hajun, maun, hinnan, käyttötarkoituksen, lisäaineiden määrien, ihan minkä helvetin kriteerin mukaan mikä heitä kiinnostaa. Jos 20 eri lajittelupussia ei riitä, he voivat minun puolestani aivan vapaasti lajitella jätteensä vaikka 200 eri pussukkaan kotonaan. Pitäähän sitä ihmisellä harrastuksia olla. Mutta, älkää pakottako muita osallistumaan omiin uskonnollisiin rituaaleihinne tai rahoittamaan niitä!

Ainiin, enemmistön tyrannia. Kansan enemmistö on päättänyt, että näin tehdään, joten se on automaattisesti ja aina oikein. Eli kun kansan enemmistö päättää laittaa lappalaiset kaasukammioihin, niin sekin on sitten automaattisesti oikein ja sitäkin pitää kannattaa. Sori, unohdin kokonaan.

6. marraskuuta 2008

Sähköisen äänestyksen ongelmat olivat tiedossa jo keväällä!

Käsittämätöntä. Ilta-Sanomat kirjoittaa:

...yhdessä testitilanteessa keväällä havaittiin mahdollisuus, että jos äänestäjä kesken äänestyksen vetää äänestyskortin pois kortinlukijasta, sovellus palaa mitään ilmoittamatta aloitussivulle, jolloin äänestäjälle voi jäädä virheellinen käsitys äänestyksen onnistumisesta...

Ja tätä ei sitten viitsitty korjata, vaan annettiin mahdollisesti tästä johtuen useiden valtuustopaikkojen ja satojen äänien mennä harakoille... Miten TietoEnator voi olla ihan oikeasti niin surkea firma, ettei tämmöistä tajua ottaa huomioon lainkaan suunnittelemassaan systeemissä? Mitäpä jos TietoEnatorin tekemät ohjelmistot pankkiautomaatteihin toimisivat samaan tapaan? "Kortti otettu pois - tapahtuma keskeytetty - rahaa ei anneta ulos - rahat veloitetaan kyllä tililtäsi". Joopajoo. Hyvä meininki. Fiksua suunnittelua.

4. marraskuuta 2008

Juntit haluavat netin sensuuriin Suomessa

Pravda eli Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään, että etenkin ikääntyvät haluaisivat netin "kontrolliin". Juntit luulevat lisäksi, että Jokelan ja Kauhajoen ammuskelut jollakin tapaa johtuivat internetistä.

Siis ihan oikeasti. Onko Suomen kansa todella näin helvetin tyhmää ja manipuloitavissa?

55-64 vuotiaista miltei 3/4 haluaisi netin tarkempaan kontrolliin., vaikka se nimenomaisesti kaventaisi sananvapautta. 18-30 vuotiaistakin 1/3 haluaisi netin tarkempaan kontrolliin. Vanhemmista ihmisistä miltei 3/4 on sitä mieltä, että ammuskelut jollakin tapaa johtuivat netistä. Nuoristakin n. 40% oli tätä mieltä.

Ajatelkaa, että kaikki nämä ihmiset saavat äänestää vaaleissa. Jokaisella heistä on äänioikeus. Ketä tahansa näistä junteista voi kaverinsa kanssa päättää sinun tai minun asioista ihan mitä heidän tyhmässä päässään liikkuu - eläköön enemmistön tyrannia! Liberalismi olisi parempi vaihtoehto, mutta sitähän eivät median ja poliitikkojen aivopesemät juntit ymmärrä.

Miten ihmiset, jotka ovat oikeasti näin vitun tyhmiä, voivat edes kulkea vapaana kadulla? Miten he edes osaavat solmia kengännauhojaan? Mistä he "tietonsa" maailmasta oikein hakevat, pelkästään Pravdastako? Miksi he ylipäätään sanovat typerän mielipiteensä asiasta, josta eivät selvästikään tiedä yhtään mitään? Miksi he äänestävät vaaleissakin sen mukaan, vaikka eivät tiedä asiasta mitään? Pitäisikö talonmiehenkin alkaa leikkiä kirurgia vai mitähäh?

Väännetään nyt rautalangasta idiooteille, että netin "kontrolli" ei toimi, eikä oikeasti estä mitään muuta kuin tavallista, rehellistä ihmistä hankkimasta tietoa. Netin "kontrolli" on hyvin vaarallinen polku lähteä tallustamaan, koska sananvapaus, jonka internet tarjoaa, on niin valtavan mullistava ja hieno asia, että sitä pitää ehdottomasti varjella. Milloinkaan ihmiskunnalla ei ole ollut vastaavanlaista keinoa viestiä ja jakaa tietoa kuin nyt, internetin aikakaudella. Tietysti joukossa on paljon paskaakin, mutta vaikka paskaa olisi paljonkin, se loppu on niin tärkeää ja hyvää, että sen vuoksi kannattaa sitä muutakin kestää. Tämän sananvapauden romuttaminen olisi verrattavissa siihen, että sähkön käyttö kiellettäisiin, koska joku joskus voi kuolla sähköiskuun.

Ihmiset kuvittelevat, että internet voidaan jotenkin "suodattaa" sellaiseksi, että kaikki "paha" sieltä katoaa. Eli kaikki, mikä jonkun byrokraatin, poliitikon tai kansan enemmistön mielestä on "pahaa". Tässä koko ajatuksessa on kaksi perustavaa laatua olevaa virhettä. Ensinnäkin, nettiä ei saada sensuroitua millään toimenpiteellä, mitä nykyisin käytössä on, siten, että siellä ei Matti Möttönen voisi törmätä johonkin "pahaan", koska kaikkea ei voi suodattaa ja suodatukset voi osaava ihminen aina kiertää. Toiseksi, ajatus siitä, että jollakin byrokraatilla tai kansan enemmistön mielivallalla olisi oikeus määritellä "paha" ja sitten estää kaikkia muita saamasta sitä käsiinsä, on törkeä sananvapauden loukkaus, se on fasismia.

Jos netissä on jotain selkeästi laitonta materiaalia (tarkoitan oikeasti laitonta, kuten vaikkapa lapsipornoa, haittaohjelmia levittäviä sivustoja, tms.), niin tähänkin asti on voitu toimia sen suhteen melko järkevästi: Otetaan yhteys viranomaisiin ko. maassa ja he huolehtivat sivuston vetämisestä alas netistä ja rikollisten ottamisesta kiinni. Usein se toimii, joskus ei. Tämän kanssa pitää oppia vain elämään. Ei jokaista murtoa saada estettyä ennalta, eikä jokaista murtovarasta ja pahoinpitelijääkään saada tuomittua, joten miksi kaikki nettirikolliset pitäisi saada?

En kykene ymmärtämään, miten joku voi olla niin hölmö, että kuvittelee, että Jokelan ja Kauhajoen ammuskelut olivat jotenkin internetin syytä? Mitä internet muka teki? Ei mitään. Pari sekopäätä nappaa aseet ja menee ampumaan ihmisiä. Miten tämä liittyy mitenkään nettiin? Ei mitenkään. Ei kerta kaikkiaan mitenkään. Ai niin, he laittoivat jotain tietoa nettiin asiasta ja saivat julkisuutta. Ahaa. Samalla logiikalla pitäisi siis ammuskeluista kirjoittavat lehdet sensuroida pois, koska lehtien palstoillehan ammuskelijat joka tapauksessa pääsevät. Ilmeisesti myös tv-uutiset eri puolilta maailmaa pitäisi "laittaa kontrolliin", jottei vain ikinä tieto ja julkisuus ammuskelusta pääsisi maailmalle. Vai mitähäh?

Ihmiset eivät yksinkertaisesti tajua asioita. Eivät vain tajua. Eivätkä osaa ajatella omilla aivoillaan yhtään, eivätkä kritisoida yhtään mitään lukemaansa tai kuulemaansa. Ihmiset ovat kuin lammaslauma, jota media ja poliitikot ohjaavat haluamaansa suuntaan.

Minusta on selvää, että kun ihmisistä noinkin suuri joukko kannattaa erilaisia netin sensurointipyrkimyksiä, että poliitikot ja virkamiehet tarttuvat jatkossa entistäkin hanakammin toimeen. Nettiä aletaan Suomessakin sensuroida entistäkin tiukemmin, sekä tietysti "valvoa" paremmin. Australiassa tämmöinen tiukka nettisensuuri on jo tulossa käyttöön. Suomestakin tulee entistä enemmän Orwellilainen Isoveli-valvoo-valtio, jossa koko sananvapaus on absurdi käsite ja korvattu jonkun byrokraatin näkemyksellä siitä, mitä on soveliasta sanoa ääneen.

Pitää katsoa nyt vielä tarkasti. Minusta tuntuu vahvasti siltä, että Suomesta on vuosi vuodelta tulossa entistä yksilönvapaudenvastaisempi valtio. Kun sähköinen äänestys ja nettisensuuri vielä etenee, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin joko pakata kimpsunsa ja kampsunsa ja muuttaa muualle asumaan, tai tarttua aseeseen puolustaakseen omaa ja muiden vapautta. Yksilönvapautta, sananvapaus mukaanlukien, ajetaan koko ajan entistä ahtaammalle Suomessa. Juntit suorastaan taputtavat käsiään innostuksesta aina, kun jotakin yksilönvapautta loukkaavaa lainsäädäntöä saadaan taas läpi, milloin terrorismin torjunnan, milloin lastensuojelun, milloin helppokäyttöisyyden, milloin minkäkin tekosyyn nojalla.