Junes Lokka piti jälleen yhden syöpäisen huuhaalähetyksensä minua vastaan Youtubessa, nimellä "
Rauman poliisi vs. Rauman retardi" (Poistettu Youtuben toimesta 29.11.2017, jolloin Lokka
julkaisi sen uudelleen VK:ssa). Lokka, Wiik ja Mäenpää ovat aikaisemminkin esittäneet aivan vastaavia valheita, vääristelyitä ja trollausta casestani, joihin vastasin
Markuskulttuuri FM ja
Junes Lokka avautui blogissaan - vastineeni -videoillani.
Itse asiassa tällä uudella videolla Lokka ei esitä yhtään uutta huomiota tai faktaa, mihin en olisi jo vastannut noilla kahdella videolla ja caseen liittyvässä
FAQ:ssa, joten en ymmärrä, miksi Junes edes vaivautuu tämmöistä nollatietoa sisältävää mustamaalausvideota julkaisemaan. Junes Lokka itsekin myöntää myös (kohdassa 29:35), ettei ole edes katsonut noita vastinevideoitani. Kun Juneksen lähetystä seuraa, käy ilmeiseksi, että Junes ei ole myöskään lukenut ja ymmärtänyt
vastinettani käräjäoikeuteen tai hovioikeuskanteluani casestani.
Miksi Junes Lokka on siis edes tehnyt tämän uusintahyökkäyksen minua kohtaan, ottamatta edes yhtään selvää koko asiasta ja vaivautumatta edes katsomaan vastineitani ko. asiasta? Miksi Lokka hyökkää myös Suomen Kansa Ensin ja Marco de Wittiä vastaan? Kenen asialla Junes Lokka oikein todellisuudessa on? Mikä tämmöisen touhun motiivi oikeasti on? Ei ainakaan tieto, koska sitä ei Juneksen lähetyksestä löydy.
Junes Lokka ei niin ikään katsonut tarpeelliseksi edes ottaa minua mukaan lähetykseen, jotta voisin vastata hänen mielipuolisiin väitteisiinsä - ei tietenkään, koska ei halua ikävien faktojen pilata kivaa lähetystä. Todella halpaista, raukkamaista toimintaa jopa Junekselta, tulee mieleen eräs turkulainen mustaparta ja tämän mustamaalauslähetykset minusta, joissa on sama toteutus ja sisältö! Jälleen kerran voi perustellusti kysyä, että mikä on tämän uusintamustamaalauslähetyksen motiivi ja kuka sen on tilannut? Mihin tällä oikein pyritään? Nyt haisee ja pahasti.
Alla on purkamani kooste ja vastaukseni ko. lähetyksen höpötykseen. Oulun poliisi saa asiasta pienemmän tiivisteen, liitettynä muilla aikaisemmilla Juneksen törkeillä herjoilla ja ryhtyä tutkimaan asiaa törkeänä, jatkettuna kunnianloukkauksena...meillähän on jo
Mäntylahden osalta hyvää ennakkotapausta siitä, mitä paskaa minusta voi törkeästi pitkin nettiä levittää ja mitä ei.
- 03:10:"Hommafoorumilla tai jossain, 4-5 vuotta sitten selitti...olettaisin että ne on mun sukulaisten tai lasten kuvia, ei tommosella lapsia ole mutta kuitenkin..."
- Missä todisteet? Ei ole. Kyseessä on valhe, en ole mitään tämmöistä koskaan väittänyt hommafoorumilla tms. mitään 4-5v sitten. Miten voisinkaan, kun koko juttu tapahtui 2015!
- Niin ja minulla kyllä on kaksi lasta...seikka jota sen enempää Lokka kuin Mäenpääkään eivät voi millään hyväksyä, eivät millään, eivät ikinä, koskaan, milloinkaan, missään, millään muotoa! Miksi ihmeessä? Mikä yhteinen harha Lokkalla ja Mäenpäällä on tämän asian suhteen?
- 04:15:"Se on selittänyt...sillä on 3,4,5 eri selitystä tälle jutulle."
- Missä todisteet? Ei ole. Kyseessä on valhe.
- Kuten olen selvästi esim. blogissani kertonut, kun sain aluksi kuulla, että koneeltani oli jotain löytynyt, epäilin, että poliisi oli vain löytänyt jotain lapsieni kuvia tms. Kun sitten itse näin ko. kuvat aikoinaan, huomasin, että näin ei ollut ja korjasinkin ko. asian heti mm. blogissani. Se, että huomattava osa kuvista ei ole sen enempää lapsia kuin lapoakaan, ei ole mikään "selitys" vaan pelkästään analyysi kuvien sisällöstä. En ole sen enempää koneelleni hankkinut ko. kuvia olivat ne tai eivät ne olleet lapsia tai lapoa. Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää?
- 05:45:"Miksi tämä tyyppi säilyttäisi sen sukulaisten alastonkuvia läppärillä."
- Valhe. Mitään kuvia ei ole löytynyt miltään läppäriltä. Junes ei tiedä edes perusasioita koko jutusta.
- 06:10:"Se on täysin retardi tyyppi."
- Turhanpäiväistä haukkumista, epäasiallista.
- 06:45:"Jansson on sekopää dorka...kyllä. (kommentoija) on täysin oikeassa tässä."
- Turhanpäiväistä haukkumista, epäasiallista.
- 07:45:"...sen mitättömän ihmissaastan."
- Turhanpäiväistä haukkumista, epäasiallista.
- 08:24:"Ei Jansson osaa yhtään mitään (tietoturvajuttuja)."
- Juneksen kannattaisi kaivella vaikka archive.org kautta minun kotisivujeni sisältöä vuosikausien takaa. Olen pitänyt tietoturva-aiheisia sivujani vuodesta 2002 lähtien, vuodesta 2007 eteenpäin siirtänyt asioista kirjoittelun blogiini. Juneksella itsellään ei ole mitään tietoturva-alan tietotaitoa millään muotoa mitattuna tai osoitettuna.
- 10:00 ->: Yleistä löpinää kuvien iänmäärityksestä ja miten se on muka tehty luotettavasti TYKS lääkärien toimesta.
- Juneksen olisi kannattanut lukea hovioikeusvalitukseni, jossa käyn yksityiskohtaisesti läpi, miksi käytetty ns. Tannerin asteikko ei ole pätevä määrittelemään henkilöiden ikää...ko. Tanner on itse nimenomaisesti sanonut, kuten valituksessani käy lähteineen kaikkineen selvästi ilmi, että ko. Tannerin asteikkoa EI PIDÄ käyttää iänmäärityksiin juridisissa tarkoituksissa. Silti poliisi, syyttäjä ja käräjäoikeus käytti sitä juurikin siihen tarkoitukseen.
- Ja jos kuvien iänmääritys oli tehty luotettavasti TYKS lääkärien toimesta, niin miksi 46 lapokuvaa muuttuikin 34-35 kuvaksi käräjäoikeudessa? Nimenomaan tuokin todistaa, että iänmääritys ei ole ollut luotettava, koska lääkärit olivat väittäneet kaikkia 46 kuvassa olevia lapsiksi, mutta kuitenkin oikeus myönsi, että ainakaan 11 kuvassa ei ollut lasta. Millä perusteella lopuissa 34-35 kuvassa sitten oli, kun näidenkin iänmääritys perustuu samaan, todistettavasti virheelliseen määrittelyyn, jota ei saisi edes käyttää juridiseen iänmäärittelyyn?
- Junes ei ole perehtynyt lainkaan koko caseeni, mikä käy hyvin taas ilmi.
- 11:15:"Jos tämä tyyppi olisi vilpitön, ei se keksisi joka päivä uusia selityksiä."
- Missä todisteet, että keksin uusia selityksiä joka päivä? Ei ole. Valhe. Taas. Ks. kohta 04:15.
- 13:30:"Normaali ihminenhän sanoisi, että en ole näitä ladannut."
- Minähän nimenomaan sanoin, kuten 13:10 kohdassa näkyy, että "Minulla ei ole tietoa, että tietokoneeni kovalevyllä kyseisenlaista aineistoa olisi ollut." Juneksen kannattaisi oikeasti perehtyä asiaan.
- 14:00->: Yleistä löpinää CCleaner ja Bleachbit ohjelmista.
- Junes olisi voinut selittää, miksi ko. ohjelmat eivät olleet todistettavasti poistaneet ko. materiaaleja ko. tiedostoista. Junes ei osaa selittää. Ei osannut poliisikaan selittää. Tämä on hyvin merkittävä kohta ja asia: Todistustaakka pitäisi olla Juneksella ja poliisilla osoittaa, että ko. ohjelmat eivät ole toimineet asianmukaisesti. Tätä ei ole voitu osoittaa, päinvastoin, ko. ohjelmien valmistajien sivuilla ja tukiryhmissä ei ole mitään mainintaa, että ko. ohjelmat eivät poistaisi ko. tiedostoja. Joten miten kuvat voivat olla koneella viikkojen takaa? Eivät mitenkään. Paitsi, jos ne on sinne sittemmin laitettu, kuten olen koko ajan sanonut.
- 16:35:"Kun sä otat huomioon kokonaiskuvan niin tää tyyppi on täysin sekaisin."
- Missä todisteet? Ei ole.
- Turhanpäiväistä haukkumista, epäasiallista.
- 16:40:"Se on ilmiselvästi ladannut nämä kuvat."
- Valhe. Poliisikaan ei väitä minun ladanneen mitään kuvia koneelleni. Sellaisesta ei ole mitään todisteita.
- Junes voisi toki selittää, miten ladatut kuvat ovat voineet päätyä mystiseen "d" tiedostoon? Tätä ei poliisikaan osaa selittää ja poliisi myöntää sen oikeudessakin, etteivät he osaa selittää tuota asiaa mitenkään.
- 17:30:"Sillä on paljon valeprofiileja...se on harhainen, sillä on jakaantunut persoona."
- Missä todisteet? Ei ole.
- Turhanpäiväistä haukkumista, epäasiallista.
- 20:45:"Tämä Kalle Mikkonen on luultavasti Markus Jansson."
- Missä todisteet? Ei ole.
- 20:55:"(Yleisökysymys:) Mistä ne kuvat löydettiin? Minkälaisesta tiedostosta? (Junes vastaa:) Kovalevyltä...jostain hakemistosta"
- Junes ei osaa vastata, koska ei ole perehtynyt caseen lainkaan. Kuvat löytyivät "d" nimisestä tiedostosta Windowsin järjestelmän thumbcache-kansiosta.
- Poliisikaan ei osaa selittää, miksi kuvia on ko. tiedostossa tai miten ne ovat sinne voineet edes päätyä. Ko. tiedosto ei ole normaali Windowsin thumbcache-tiedosto lainkaan. Kaikki ko kuvat ovat löytyneet nimenomaan vain ja ainoastaan tästä tiedostosta.
- 23:00-> "Tarkistetaan uudelleen faktat, eli ne eivät olleet täysi-ikäisiä"
- ks. 10:00 kohta, samaa roskaa taas.
- Juneksen olisi kannattanut lukea hovioikeusvalitukseni, jossa käyn yksityiskohtaisesti läpi, miksi käytetty ns. Tannerin asteikko ei ole pätevä määrittelemään henkilöiden ikää...ko. Tanner on itse nimenomaisesti sanonut, kuten valituksessani käy lähteineen kaikkineen selvästi ilmi, että ko. Tannerin asteikkoa EI PIDÄ käyttää iänmäärityksiin juridisissa tarkoituksissa. Silti poliisi, syyttäjä ja käräjäoikeus käytti sitä juurikin siihen tarkoitukseen.
- Ja jos kuvien iänmääritys oli tehty luotettavasti TYKS lääkärien toimesta, niin miksi 46 lapokuvaa muuttuikin 34-35 kuvaksi käräjäoikeudessa? Nimenomaan tuokin todistaa, että iänmääritys ei ole ollut luotettava, koska lääkärit olivat väittäneet kaikkia 46 kuvassa olevia lapsiksi, mutta kuitenkin oikeus myönsi, että ainakaan 11 kuvassa ei ollut lasta. Millä perusteella lopuissa 34-35 kuvassa sitten oli, kun näidenkin iänmääritys perustuu samaan, todistettavasti virheelliseen määrittelyyn, jota ei saisi edes käyttää juridiseen iänmäärittelyyn?
- Junes ei ole perehtynyt lainkaan koko caseeni, mikä käy hyvin taas ilmi.
- 25:15:"(Yleisökommentti:)Ensiks se ei ollut niitä ladannut, mutta sit ne olikin täysi-ikäisiä"
- Miten nämä kaksi asiaa ovat toisensa poissulkevia? Häh? Voisiko joku jo vihdoin kertoa? Pliis? Vrt. Junekselta löytyy pussillinen valkoista jauhetta, Junes kiistää sen olevan huumetta. Myöhemmin Junes toteaa, että pussissa paljastuikin tarkemmassa tutkimuksessa olevan pelkkää sokeria, eikä amfetamiinia. Niin? Mitä tämmöisessä nyt on sekavaa, mahdotonta, tms. käsittää? Häh? "Aluksi se Junes väitti, ettei sillä oo mitään huumeita ja sitten se sanoikin, että siinä pussissa oli vaan sokeria, miksi se Junes muuttaa kertomustaan ja valehtelee koko ajan, jotain se salaa eiks jee?!?"
- 25:35:"Mistä jarkus tietää, että poliisit latasi koneelle kuvia täysi-ikäisistä."
- Olkinukke. En ole väittänyt, että kaikki kuvat olisivat täysi-ikäisistä. Osa on. Onko tämäkin vaikea ymmärtää? On tietenkin jos ei ole koko juttuun yhtään perehtynyt.
- 25:45:"(Yleisökysymys:) Eikö siinä ollut mukana pokenäyttelijä Kitty Yung? (Junes:) Ei ollut. Jos olisi ollut, se olisi ollut todistettavissa, että näin on."
- Väärin. Kuvien joukossa nimenomaan oli Kitty Yung ja pari muuta aikuista pokenäyttelijää, jotka "asiantuntijalääkärit" käyttäen Tannerin luokittelua (jota ei pidä käyttää iänmääritykseen juridisissa tapauksissa) luokittelivat alaikäiseksi. Minä nimenomaan todistin, että lääkärit luokittelivat väärin mm. Kitty Yungin lapseksi ja tämän vuoksi tuomio ei tullut ko. kuvista (46 kpl) vaan muista kuvista (34-35 kpl).
- Siitä huolimatta, että osoitin iänmäärityksen olleen virheellinen, siihen luotettiin muiden kuvien osalta, mikä on täysin käsittämätöntä ja seurauksena oli tältäkin osin oikeusmurha. Kun iänmääritys kerran petti Kitty Yungin ja muidenkin kohdalla, se on voinut pettää kaikkien muidenkin kuvien kohdalla, eikö?
- 26:00:"(Yleisökysymys:) Onko niitä kuvia näkyvillä niin voimme katsoa. (Junes:) Mä olen kysynyt tätä Markus Janssonilta, hän ei ole suostunut niitä laittamaan julki...tämäkin on raskautta todiste, että Markus Jansson ei ole suostunut julkaisemaan niitä kuvia."
- Olen sanonut blogissanikin jo, että ko. kuvia en voi laittaa julki, koska 1) Minulla ei ole niitä, ne ovat poliisilla ja ne vain näytettiin minulle kuulusteluissa ja käräjillä ja 2) Jos ne olisi minulla ja laittaisin ne julki, se olisi taas uusi rikos. Junes ei pysty ymmärtämään näinkään yksinkertaista asiaa, vaikka tämän miten monta kertaa ilmoitetaan!
- 27:15:"Jansson on tämmöinen avohoitopotilas."
- Missä todisteet? Ei ole.
- Turhanpäiväistä haukkumista, epäasiallista.
- 29:15:"Jansson on niin sekaisin, ettei se muista, että se käyttää tätä sivutiliä (valeprofiili)."
- Missä todisteet? Ei ole.
- Turhanpäiväistä haukkumista, epäasiallista.
- 29:35:"Millä videolla, mä en ole nähnyt tätä."
- Junes ei ole viitsinyt edes katsoa esim. Markuskulttuuri FM, jossa käyn hänen aikaisemmassa vastaavassa lähetyksessään esittämiä valheita läpi yksityiskohtaisesti. Hieno "faktantarkistaja" kun ei vaivaudu katsomaan faktoja, eikä vastineita, eikä esittämään niistä mitään.
- Tältäkin videolta olisi vältytty, jos Junes olisi katsonut Markuskulttuuri FM, koska Junes ei tuo tässä videossa käytännössä mitään uutta tietoa, mitä ei olisi jo esim. Markuskulttuuri FM ja Junes Lokka avautui blogissaan - vastineeni" -videoissa käsitelty.
- 31:50:"Alan ammattilainen totesi Janssonin potilaaksi."
- Missä todisteet? Ei ole.
- Turhanpäiväistä haukkumista, epäasiallista.
- 32:45 Junes ei osaa selittää, mikä on VPN LOL.
- 33:55:"Olavi Mäenpää ei liity mitenkään tähän."
- Jännästi vaan sattumalta Mäenpää puhui juuri Pitkä Marssi -lähetyksessään tästä casesta ja jännästi kertoi, että seuraavassa Pitkä Marssissaan puhuu minusta ja casestani. Varmaan vain sattumaa toki, että yht äkkiä Junes tekee tämmöisen videon tämmöisestä aiheesta juuri nyt. Juuh. Toki.
- 34:10:"Markus Jansson on ladannut lapsipornoa ja mä oikaisen sen valheita siihen liittyen."
- Valhe. Edes poliisi ei väitä minun ladanneet mitään lapsipornoa mistään.
- Junes Lokka ei ole osoittanut yhtään väittämääni valheelliseksi missään kohtaa, pelkästään esittänyt perusteettomia väitteitä ja omia kuvitelmiaan...vaivautumatta edes lukemaan kirjoittamiani vastineita käräjäoikeuteen ja hovioikeuteen tai aikaisemmin tekeminäni vastinevideoita hänelle...eli tietämättä yhtään mitään minun casestani ja mitä minä olen sanonut mistäkin. Oikeasti säälittävää. Tämmöinen "faktantarkistaja" meillä on Oulussa.
- 39:15:"...miksi Janssonin tapauksessa (lavastus) poliisin laboratoriossa?"
- Valhe. En ole väittänyt lavastuksen tapahtuneen poliisin laboratoriossa, vaan Rauman poliisiasemalla, jossa tietokoneeni on sen lokien mukaan käynnistetty kun olin putkassa. Taas osoitus siitä, että nämä tyypit eivät tiedä mitään koko casesta ja silti kommentoivat innostuneena. Ottakaa selvää.
- 40:00:"(Yleisökysymys:) Saiko se jo lainvoimaisen tuomion siitä jutusta? (Junes:) 12. tammikuuta."
- Valhe. Junes osoittaa, ettei taaskaan tiedä yhtään mitään koko casesta. Tuomio ei ole lainvoimainen, siitä on hovioikeuskäsittely 27.11.2017.
- 43:00:"(Yleisökysymys:)...Jansson itse kertoi että sillä on kuvia, mutta täys ikäisiä. Eli ne oli Janssonin kuvia."
- Mitkään ko. kuvista, joita ko. "d" tiedostosta löydettiin joita lapona pidettiin, eivät olleet minun koskaan aikaisemmin näkemiäni tai minun tietokoneelleni tallentamiani kuviani. Onko tämäkin jotenkin ylivoimaisen vaikeaa ymmärtää? Oikeasti?
- 44:00:"Clintonilta löytyä sähköposteja ja se kiisti ne, Janssonilta löytyi kuvia ja se kiisti ne."
- Hupaisa yksityiskohta on, että itse asiassa FBI ei löytänyt Clintonin palvelimelta sähköposteja, koska Clinton oli pyyhkinyt palvelimelta ne pois BleachBit ohjelmalla. Kuitenkin Porin poliisi väitti löytäneensä koneeltani kuvia, jotka oli pyyhitty BleachBit ohjelmalla. Eli Porin poliisin atk-tutkinta on parempi kuin FBI:n, joka ei BleachBitin jäljiltä voinut palauttaa mitään LOL.
- 48:30 Taas samaa selittelyä iänmäärityksestä kuin kohdassa 10:00.
- Juneksen olisi kannattanut lukea hovioikeusvalitukseni, jossa käyn yksityiskohtaisesti läpi, miksi käytetty ns. Tannerin asteikko ei ole pätevä määrittelemään henkilöiden ikää...ko. Tanner on itse nimenomaisesti sanonut, kuten valituksessani käy lähteineen kaikkineen selvästi ilmi, että ko. Tannerin asteikkoa EI PIDÄ käyttää iänmäärityksiin juridisissa tarkoituksissa. Silti poliisi, syyttäjä ja käräjäoikeus käytti sitä juurikin siihen tarkoitukseen.
- Ja jos kuvien iänmääritys oli tehty luotettavasti TYKS lääkärien toimesta, niin miksi 46 lapokuvaa muuttuikin 34-35 kuvaksi käräjäoikeudessa? Nimenomaan tuokin todistaa, että iänmääritys ei ole ollut luotettava, koska lääkärit olivat väittäneet kaikkia 46 kuvassa olevia lapsiksi, mutta kuitenkin oikeus myönsi, että ainakaan 11 kuvassa ei ollut lasta. Millä perusteella lopuissa 34-35 kuvassa sitten oli, kun näidenkin iänmääritys perustuu samaan, todistettavasti virheelliseen määrittelyyn, jota ei saisi edes käyttää juridiseen iänmäärittelyyn?
- Junes ei ole perehtynyt lainkaan koko caseeni, mikä käy hyvin taas ilmi.
- 52:40 Junes selittää, ettei ole ikinä tavannut minua miekkareissa. Ei pidä paikkaansa. Esim. 2015 juttelimme 6.12. miekkarissa kansalaistorilla jne. yms.
- 57:55:"Haluan irtisanoutua tuosta Markus Janssonista"
- LOL. Irtisanoutua tuosta miehestä. Kuin Mäenpään suusta! :D
- 57:58:"Se on mielenterveyspotilas."
- Missä todisteet? Ei ole.
- Turhanpäiväistä haukkumista, epäasiallista.
- 1:00:00: Junes selittää, ettei tiennyt minua kansalaistorilla, koska minulla oli sikanaamari päässä. Sikanaamari oli päässä vain hyvin lyhyen aikaa. Suurimman osan ajasta, mukaanlukien Juneksen kanssa jutteluni, sikanaamaria ei ollut päässä.
- 1:01:30:"Riehuu torilla avoihoitopotilaana."
- Missä todisteet? Ei ole.
- Turhanpäiväistä haukkumista, epäasiallista.
- 1:09:20:"(Yleisökommentti:)Markus Jansson on jo tuomittu syylliseksi lapoon, asia loppuunkäsitelty. (Junes:) Joo totta."
- Valhe. Junes osoittaa, ettei taaskaan tiedä yhtään mitään koko casesta. Tuomio ei ole lainvoimainen, siitä on hovioikeuskäsittely 27.11.2017.
- 1:12:00:"Pitää tietää, että tää Jansson on myös skitsofreeninen."
- Missä todisteet? Ei ole.
- Turhanpäiväistä haukkumista, epäasiallista.
- 1:12:15:"Tää nero oli paskantanut koraanin päälle ja laittanut pekonia."
- Valhe. En ole. Junes ei tiedä taaskaan mitään mistään. Kyse oli kuvasta, jonka olin ottanut netistä ja jakanut.
- 1:16:10 Junes selittää, että hovikäsittely on jne. Miksi sitten väitti aikaisemmin, että tuomio on lainvoimainen? Lisäksi Junes sanoo, että ei ketään kiinnosta onko tuomio lainvoimainen. Taas Junes sekoilee. Lisäksi Junes selittää, että hovituomio ei muuta lääkärilausuntoa. Ei vittu mikä tyyppi, eihän tämä tajua mistään mitään.
- 1:20:00 Juttua Juneksen CV:stä, Junes väittää julkaisseensa. Missä? Ei löydy mistään. Niih. Miksiköhän? Miksei Junes voi laittaa sitä vaikka blogisivuilleen tms. kun sitä on kyselty? Onko jotain hävettävää kenties? ;)
- 1:25:05: Junes vihjaa, että olen pedari (tämä video on pedarista).
- Turhanpäiväistä haukkumista, epäasiallista.
- 1:26:15:"Markus Jansson latasi lapsipornoa koneelleen."
- Taas samaa paskaa kuin 34:10 kohdassa.
- Valhe. Edes poliisi ei väitä minun ladanneet mitään lapsipornoa mistään.
- 1:34:15 Junes haukkuu kaikki suomalaiset tubettajat paskoiksi inisijöiksi ja kertoo katsovansa vain ulkomaisia tubettajia. LOL.
PS. Tiedoksi kaikille idiooteille, jotka ihmettelevät, että "enkö kannata sananvapautta"? Kannatan. Junes Lokka ja kuka tahansa muu saa olla mitä mieltä tahansa minusta ja julkistaa sen. Mutta törkeiden valheiden levittely minusta toistuvasti ja suuren yleisön tietoisuuteen, etenkin näin herkistä aiheista ja kun olen ko. valheet jo kumonnut monta kertaa, on omiaan aiheuttamaan minulle huomattavia vaikeuksia ja taloudellisia menetyksiä jatkossa esim. työpaikan osalta. Sananvapauteen ei kuulu, eikä voi kuulua, oikeutta de facto petokseen (RL 36. luvun 1§, "Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle...). Jos taloudellisesti merkittävien valheiden levittäminen sallitaan, sallitaan myös "Kiitos autostasi, en maksakaan sinulle siitä sovittua hintaa, käytin vain sananvapauttani kun lupasin maksaa, heippa" -kaltaiset temput ja muut sopimuksista luistamisetkin.