27. marraskuuta 2021

Omicron variantti muuttaa (jälleen) Covid-19 tilanteen

Varoittelin jo heinäkuussa, että uudet variantit uhkaavat hyvin edennyttä koronaviruksen hiipumista ja mitäs sitten kävikään? Delta tuli, kuten arvelinkin, käänsi koronan leviämisen räjähdysmäiseen kasvuun, sekä vei tehohoidon täyteen koronapotilaita. Hupsista vaan. Sanoin myös:"Odotan mielenkiinnolla varianttia, jossa yhdistyvät "Deltan" leviämiskyvyt ja "Epsilonin" tai "Lambdan" kyky väistää immuuniteettisuojaa"...eipä tarvinnut odottaa kuin muutama kuukausi ja nyt tuli Omicron variantti Etelä-Afrikasta (lisää infoa kootusti esim. tässä), joka omaa deltaa paremmatkin leviämiskyvyt, sekä kyvyn väistää immuniteettisuojaa. Hupsista vaan.

Nyt ollaan kusessa. Pahassa kusessa.

EU on sentään herännyt ja kieltänyt lennot Etelä-Afrikasta. Tällä toimella ei tule olemaan käytännössä mitään merkitystä, koska lentoja Etelä-Afrikasta valtioihin A, B, C, jne. ei ole kielletty ja valtioista A, B, C, jne. saa edelleen vapaasti tulla EU:n alueelle. Tehkää ihan itse matikat, mitä on siis luvassa, varsinkin, kun ilmeisesti Omicron kyllä näkyy PCR-testissä, mutta ei yhtä helposti kuin "pitäisi".

"Onhan deltastakin selvitty", voisi coviootti sanoa, ymmärtämättä, että
1) Omicron kiertää rokotesuojaa
2) Omicron kiertää sairastamalla saatua immuniteettia
3) Omicron tarttuu huomattavasti Deltaakin tehokkaammin
4) Teho-osastot OVAT JO ENNESTÄÄN TÄYNNÄ ihmisiä. Uusia paikkoja Omicron-versioon sairastuneille EI OLE ja yhä lisää ja lisää Deltaan sairastuneitakin änkeää teho-osastoille sisään koko ajan!

Tilanne oli jo ennen Omicron ilmestymistä niin paha (katsokaa sairastuneiden määrät, katsokaa tehopaikkojen käyttöaste, jne.), että valmiustilalain säädökset olisi pitänyt ottaa välittömästi käyttöön, sulkea kaikki rajaliikenne ja pistää pystyyn yleinen sulkutila ja lopettaa "koronan kadottaminen". Mutta niin ei tietenkään tehty, koska covioottien lampaiden heikko mieli ei kestä enää elämää ilman jatkuvaa bilettämistä ja yltiösosiaalista touhuilua, eikä munaton (kirjaimellisesti) hallitus ja läpeensä mädät virkamiehet halua ottaa "paskaa niskaansa" tosiasioiden kertomisesta coviooteille.

Mitään konkreettista ei olla tekemässä yllä mainituista seikoista johtuen Omicron liittyen, vaikka pitäisi tehdä paljon, paljon enemmän, kuin yllä mainitut ja jo tässä blogissanikin aiemmin kertomani rajoitustoimet. Omicron saapuu Suomeen luultavasti viikon sisällä ja havaitaan ensimmäisestä kertaa ehkä parin-kolmen viikon sisällä (jos sekventointia vaivaudutaan tekemään). Omicron leviäminen tapahtuu salakavalasti pitkän aikaa ja leviämistahti tulee olemaan hurja, etenkin pienten lasten keskuudessa (koska heitähän ei edelleenkään edes vaivauduta testaamaan) ja kouluissa (joissa ei noudateta enää koronavarotoimiakaan). Jossain kohtaa sitten havahdutaan, että hupsista vaan, tuli se Omicron sittenkin tänne ja kas kummaa kun ihmisiä sairastuu, vammautuu ja kuolee kasapäin.

No, sitä saa, mitä tilaa. Tyhmä kansa on näin tyhmän hallinnon itselleen äänestänyt, eikä välitä paskaakaan suojautua ja taistella koronaa vastaan, joten tällä mennään nyt sitten. Sitä saa, mitä tilaa. Minä en tätä tyhmää kansaa, enkä varsinkaan coviootteja, sääli, mutta kieltämättä käy sääliksi kaikkia lapsia ja immuunipuutoksisia ihmisiä, jotka eivät ole voineet edes koronarokotteita ottaa. Heille kyyti tulee olemaan erityisen kylmää ja ilman heidän omaa valintaansa.

Pitänee kaivaa jostain rahaa, tai ottaa vaikka velkaa ja käydä hakemassa ulkomailta pari koronavirusrokotetta, jotka perustuvat inaktivoituihin/virusvektoreihin, kuten Sinopharm, Codagenix, Gamaleya, jne. rokotteet., etenkin kombinaatio 1. päivänä Sinopharm + 30. päivänä Codagenix voisi olla oikein hyvä Omicronia ja myös muita tulevia variantteja vastaan. Toki haen "kolmannen" koronavirusrokotteen (mRNA) täältä Suomestakin parin kuukauden päästä kun sen saan. Sitten pitäisi olla tämä pelleily paketissa kokonaan ja voin vain nauttia paskavuoren romahtamista tämän tyhmän kansan ja etenkin covioottien niskaan.

15. marraskuuta 2021

Helsingin hovioikeus väärentää lakia ja valehtelee (taas) järjestyssakkoasiassani

Jokainen, joka yhä uskoo, että Suomessa viranomaiset ja oikeuslaitos noudattaa lakia, on syytä lukea tämä(kin) juttuni huolella läpi ja tilata vaikka itse jokainen siihen liittyvä paperi, kun ette kuitenkaan voi uskoa, että nämä asiat menevät näin hullusti ja laittomasti, kuin mitä minä teille kerron. Mutta sitähän te ette tietenkään tee, koska ette halua joutua ymmärtämään, että näin hullusti tässä maassa "oikeus"laitos toimii.

Sain aikoinaan järjestyssakon, kun nauhoitin salaa Ilja Janitskin oikeudenkäyntiä. Se, että kukaan (esimerkiksi Junes Lokka oikeusoppineidenkaan mukaan) ei ole koskaan milloinkaan ikinä saanut järjestyssakkoa moisesta ja se ei ole laissa kiellettyä, eikä siitä voi rangaista, ei merkitse mitään, minä voin silti siitä saada järjestyssakon (!), vaikka kukaan muu ei voi.

Tein asiasta tietenkin vastineen, jossa toin nämä faktat esille, mutta tietenkään se ei mitään muuttanut, tosiasioilla kuin ei Suomen oikeuslaitoksessa ole mitään merkitystä ja järjestyssakoksi määrättiin 1000 euroa.

Valitin tietenkin asiasta hovioikeuteen, jossa toin taas kaikkia näitä ja muitakin faktoja esille, mutta vaikka hovioikeus eväsi minulta todistajan käytön (!), päätti se muotoseikan vuoksi palauttaa asian uudelleenkäsittelyyn käräjäoikeuteen (!). Hieno tapa väistää vastuuta.

Käräjäoikeus päätti sitten 2. käsittelyssään tietenkin määrätä minulle järjestyssakon, välittämättä yhtään mitään mistään tosiasioista, joita olin heille(kin) esittänyt. Jälleen kerran evättiin minulta asiantuntijatodistajan käyttö (!). Sakkosummaa sentään pienennettiin 500 euroon.

Valitin sitten 2. kerran hovioikeuteen ja minulta evättiin sekä oikeuteni suulliseen käsittelyyn (!), että edelleenkin asiantuntijatodistajan käyttö (!), jottei olisi tullut ikäviä tosiasioita esille asiantuntijan sanomana ja oikeuden kirjoihin ja kansiin painettuna.

Nyt tänään tuli päätös Helsingin hovioikeudesta (21/147873, asianumero R20/912, 12.11.2021), jossa 500 euron järjestyssakkopäätös pidetään voimassa ilmeisen laittomin ja valhellisin perustein. Päätös perustuu useampaan olennaiseen ja valheelliseen väittämään, jotka puran seuraavassa:

  1. "Asiaa koskeva sääntely ei ole sillä tavoin vaikeaselkoista, että sen soveltaminen edellyttäisi oikeustieteen asiantuntijan kuulemista.".
    --> Siis ennakkopäätös järjestyssakon määräämisestä asiassa, josta sitä ei ole koskaan kenellekään määrätty ja jota (ks. jäljenpänä) ei laki, eikä lain valmistelutiedot mahdollista, eikä tunne, ei ole mukamas "vaikeaselkoista"? Aha. No tavallaan eihän se olekaan, koska moista sakkoa ei pidä silloin määrätä. Mutta kun määrättiin, niin eiköhän se ole sitten aika vaikeaselkoista?

  2. "Aikaisemman, 1.10.2007 saakka voimassa olleen oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain...hallituksen esityksen mukaan puheenjohtajan antamien määräysten noudattamatta jättämisestä voitiin rangaista"
    --> Niin, aikaisemman lain. Aikaisemman. Ei nykyisen. Aikaisemman. Nyt on nyt. Silloin oli silloin. Helsingin hovioikeuden mielestä voidaan ilmeisesti jälkijättöisesti soveltaa vanhoja lakeja nykypäivään, vaikka ne onkin siinä välissä kumottu. Odotan mielenkiinnolla, milloin alkavat jälleen oikeudenkäynnit noituudesta ja aviorikoksista, koska se, että ne lait eivät enää ole voimassa, ei ilmeisesti Helsingin hovioikeutta sido millään muotoa.

  3. "...joka ei noudata puheenjohtajan (14. luvun) 6 §:n nojalla antamia määräyksiä..."
    --> Niin se 6§ oli JÄRJESTYSTÄ koskeva pykälä. Ei nauhoitusta, joka on aivan eri pykälä (4. luku 21§). Ilmeisesti Helsingin hovioikeuden mielestä jos jossain pykälässä lukee, että poliisi voi antaa rikesakon sen pykälän rikkomisesta, poliisi voi yhtä hyvin antaa rikesakon vaikkapa murhastakin, kun se rikesakkopykälä kerran on jonkun (toisen) pykälän kohdalla mainittu, ei se niin tarkkaa ole ilmeisesti, minkä kohdalla. Aha.

  4. "...Ennen 1.10.2006 voimassa olleen oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 7 §:n (362/1960) mukaan..."
    --> Voisiko joku kertoa Helsingin hovioikeudelle, että elämme vuotta 2021 ja tapahtumahetkellä oli vuosi 2018? Kiitos.

  5. "...Voimassa olevan oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa
    annetun lain 21 §:ssä... laissa ei ole säännöksiä sen varalta, että tallentaminen tapahtuu ilman puheenjohtajan lupaa tai hänen määräystensä vastaisesti, eikä tällaisen tilanteen seurauksia ole käsitelty myöskään lain esitöissä."
    --> HELSINGIN HOVIOIKEUS MYÖNTÄÄ, ETTÄ ILMAN PUHEENJOHTAJAN LUPAA TAPAHTUVA TALLENTAMINEN EI OLE LAISSA KIELLETTYÄ - MUTTA SILTI TUOMITSEE MINULLE SAKON ILMAN PUHEENJOHTAJAN LUPAA TAPAHTUVASTA TALLENTAMISESTA!!! Voisiko joku kertoa, miten hovioikeus voi määrätä sakon, joka ei perustu lakiin? Kertokaa, pliis.

  6. "... Lainmuutosta koskevissa esitöissä (HE 271/2004 vp) ei ole erikseen käsitelty tilannetta, jossa
    oikeudenkäynnin tallentaminen tapahtuu puheenjohtajan määräysten vastaisesti."
    --> HELSINGIN HOVIOIKEUS MYÖNTÄÄ, ETTÄ LAIN ESITÖISSÄKÄÄN EI OLE ANNETTU LUPAA SANKTIOIDA LUVATTOMASTA TALLENTAMISESTA - MUTTA SILTI TUOMITSEE MINULLE SAKON LUVATTOMASTA TALLENTAMISESTA!!! Ei, tämä ei ole vitsi. Tämä on totista totta. Jep.

  7. "...Oikeudenkäynnin tallentamista ja kurinpitoseuraamuksia koskevien edellä selostettujen säännösten ja niiden esitöiden perusteella ei ole täysin yksiselitteistä, voidaanko kurinpitoseuraamus määrätä puheenjohtajan määräyksen noudattamatta jättämisestä ja oikeudenkäynnin luvattomasta tallentamisesta silloinkin, kun menettely ei tosiasiassa häiritse
    istuntotilaisuutta ja tulee tuomioistuimen tietoon vasta istunnon jälkeen..."
    --> Äsken Helsingin hovioikeus myönsi, ettei lain mukaan moista voi tehdä ja nyt hovioikeus väittää, että asia ei olekaan yksiselitteinen. Aha.
    --> Helsingin hovioikeuden mielestä myöskin oikeusperiaate "in dubio pro reo" (jos asia voidaan katsoa syytetylle eduksi tai haitaksi, se katsottaisiin eduksi) ei päde Markus Janssonin kohdalla . Muiden kohdalla kyllä tämä periaate on käytössä, mutta jostain syystä Markus Janssonin kohdalla ei ole, vaan epäselvä tapaus tuomitaan Markus Janssonille haitaksi. Aha. Hupsista vaan oikeusvaltioperiaatteet.

  8. "Pykälän sanamuodosta ei myöskään ilmene, että järjestyssakko voitaisiin määrätä vain,
    mikäli istunnon kulku puheenjohtajan määräyksen noudattamatta jättämisen johdosta häiriintyy."
    --> Pykälän sanamuodoista ei myöskään ilmene, että järjestyssakko voitaisiin määrätä vain, jos tuomarilla ei ole hassua keltaista hattua päässään ja hän hyräile Maamme-laulua samaan aikaan...eli siis aina kun puheenjohtajalla ei ole hassua keltaista hattua päässään ja hän hyräile Maamme-laulua, järjestyssakkoa ei voida määrätä kenellekään mistään syystä? Häh? Eiköhän laissa pidä määritellä tarkkaan missä olosuhteissa jokin asian on kiellettyä ja kaikki muu on sitten sallittua, eikä päinvastoin?!?
    --> Jälleen "in dubio pro reo" periaatteen rikkominen, koska hovioikeus katsoo, että koska asiasta ei ole selvää sanamuotoa, on asia tulkittava minulle epäedulliseksi eikä edulliseksi. Hupsista vaan taas oikeusvaltioperiaatteet.

  9. "Tuomioistuimella on oltava käytössään tehokkaita keinoja tällaisen menettelyn estämiseksi, eikä lain sanamuodosta johdu estettä järjestyssakon käyttämiselle tällaisena keinona."
    --> Jälleen "in dubio pro reo" periaatteen rikkominen, koska hovioikeus katsoo, että laissa pitäisi erikseen olla mainittua mikä on sallittua ja jos jotain ei ole määritelty laissa sallituksi, se on laitonta ja siitä voidaan ainakin Markus Janssonia rangaista. Voisiko joku kertoa Helsingin hovioikeudelle, miten nämä jutut toimivat? Vaikka ekan vuoden oikeustieteen opiskelija?

  10. "Edellä selostetun perusteella oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 6 §:ää ja 7 §:n 1 momenttia on perusteltua tulkita siten, että istunnon tallentamista koskevan nimenomaisen kiellon rikkomisesta voidaan määrätä järjestyssakko"
    --> Niin siis ilman lakiasiantuntijan konsultaatiota, ilman puolustuksen todistajaa, ilman suullista käsittelyä, vanhentuneiden lakien, eri asiaa koskevien pykälien perusteella, vaikka laki ja lain esityötkään eivät väitä ilman lupaa tapahtuvan nauhoittamisen olevan laissa kiellettyä/rangaistavaa, tulkiten kaikki epäselvätkin asiat minun haitaksi eikä hyödyksi, ilman, että ketään muuta on koskaan voitu ikinä asiasta sakottaa, katsotaan, että minua voidaan sakottaa ilman lupaa tapahtuneesta nauhoittamisesta. Aha.

  11. "Janssonin tahallinen toiminta vastoin puheenjohtajan määräyksiä on joka tapauksessa ollut myös käräjäoikeuden toteamin tavoin tuomioistuimen arvoa loukkaavaa ja siten sopimatonta."
    --> Hetkonen, mitäs se laki sanookaa tuosta? Eli siis se Oikeudenkäymiskaari 1.1.1734/4: 14. luvun 7§...sanooko se, että tuomioistuimen arvoa loukkaava toiminta on laitonta ja siitä saa sakottaa? EI SANO! EI SANO! Laki sanoo, että "käyttää istunnossa tai tuomioistuimeen annetussa kirjoituksessa tuomioistuimen arvoa loukkaavaa tai muutoin sopimatonta puhe- tai kirjoitustapaa". Onko nauhoittavan nauhurin pitäminen huomaamattomasti taskussa "sopimaton puhe- tai kirjoitustapa"? Helsingin hovioikeuden mielestä on. Minun mielestäni asiaton huutelu tai kommentointi on.

  12. Yhdenvertainen kohtelu olisi kiva juttu. Kun kerran on tulkittu lakeja niin, että esimerkiksi Junes Lokkaa ei voida tuomita maksamaan järjestyssakkoa luvattomasta nauhoittamisesta, olisi lakeja tulkittava kaikkien muidenkin kohdalla samalla tapaa, eli, että luvattomasta nauhoittamisesta ei voida tuomita maksamaan järjestyssakkoa. Kun oikeusnormiksi on muodostunut, ettei asiaa X katsota rangaistavaksi, eikä siitä ole ketään rangaistu, ei tätä normia ole oikeutta muuttaa ilman, että asiaankuuluvaa lakia muutetaan ensin. Jostain syystä tämmöiset oikeusvaltioiden perusperiaatteet eivät ilmiselvästi koske tässäkään oikeusjutussa Markus Janssonia.
On jälleen hieman epätodellinen olo. Kaipa tästä pitäisi korkeimpaan oikeuteen valittaa, mutta kun kerran tosiasiat eivät oikeusjärjestelmää kiinnosta ja päätöksiä tehdään, vaikka samalla myönnetään, ettei laki anna siihen mahdollisuutta, niin miten asia eroaisi sitten KKO:ssa? Tämmöistä naurettavaa pelleilyä, vääristelyä ja suoranaista valehtelua tämä on, eikä kukaan tajua näin selvää asiaa, eikä ketään kiinnosta näin selvä asia, koska idiootit lampaat haluavat uskoa harhojaan siitä, että Suomi on oikeusvaltio ja viranomaisiin voi luottaa.

8. marraskuuta 2021

Oikeuskansleri: KELA ei saa patistaa työkyvyttömiä TE-toimiston asiakkaiksi

Viralliset arviot työttömien määrästä lienevät jotain 300000 luokkaa. Tosiasiassa valtaosa näistä työttömistä on oikeasti työkyvyttömiä, mutta koska viranomaiset eivät noudata lakia (Laki toimeentulotuesta 2a§ 3 momentti & 4 momentti, Työttömyysturvalaki 3 luvun 3§ 1 momentti), he ovat työvoimatoimiston listoilla, jonne he eivät tietenkään kuulu. Mikäli nämä ihmiset, joille sairaspäivärahaa tai kuntoutustukeakaan ei ole myönnetty, eivät suostu menemään TE-toimiston listoille leikkimään työtöntä, vaan roikkuvat KELA:n toimeentulotuella (jonne he oikeasti kuuluvat), KELA leikkaa heidän toimeentulotuen perusosaansa 20% tai jopa 40%.

Tein asiasta kantelun Oikeuskanslerinvirastolle ja kirjoitin asiasta cfsfinland-blogissa reilu vuosi sitten.

Oikeuskanslerinvirasto on nyt linjannut (28.10.2021 OKV/1512/10/2020) (ladattava pdf), että Kansaneläkelaitoksen ko. menettely on lainvastainen ja työkyvytöntä henkilöä ei saa patistaa TE-toimiston asiakkaaksi (eikä sitä kautta hänen tukeaan leikata, jos hän ei sinne suostu menemään)!

 

Kansaneläkelaitoksen menettely perustoimeentulotukiasiassa

Diaarinumero: OKV/1512/10/2020
Antopäivä: 28.10.2021
Ratkaisija: Apulaisoikeuskansleri

Apulaisoikeuskansleri saattoi Kelan tietoon käsityksensä Kelan antamasta neuvonnasta ilmoittautua TE-toimistoon työttömäksi työnhakijaksi työkyvyttömyyden aikana.

Kela oli antamissaan perustoimeentulotukipäätöksissä toistuvasti kehottanut kantelijaa ilmoittautumaan työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistoon, vaikka kantelijalla oli ollut esittää työkyvyttömyydestään lääkärinlausunto.

Toimeentulotukilain mukaan toimeentulotukea hakeva 17–64- vuotias henkilö on velvollinen ilmoittautumaan työttömänä työnhakijana työvoimatoimistoon, ellei hän ole laitoshoidon tai lääkärin toteaman sairauden vuoksi esteellinen vastaanottamaan työtä. Kela ei ollut selvityksessään ottanut kantaa toimeentulotukilain kyseiseen säännökseen ja sen merkitykseen kantelijan perustoimeentulotukiasiassa.

Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun mukaan kantelija on ollut lääkärin toteaman sairauden vuoksi esteellinen vastaanottamaan työtä ja näin ollen myös työkyvytön. Kela ei olisi tällaisessa tilanteessa voinut toimeentulotuen saamisen edellytyksenä vaatia ja kehottaa kantelijaa hakeutumaan TE-toimistoon työttömäksi työnhakijaksi.


Päätös on merkittävä voitto kaikille lääkärin työkyvyttömäksi toteamille henkilöille, joiden tukia Kela on leikannut ja joita Kela patistelee TE-toimistojen asiakkaiksi pompoteltavaksi ja kyykytettäväksi! 

Kehoitan kaikki niitä ihmisiä, joilla on lääkärin B1-lausunto työkyvyttömyydestään (pitkäksi aikaa, esim. 3kk tai enemmän) ja jotka Kela on patistanut TE-toimistojen asiakkaiksi ja/tai joiden perustoimeentulotukea Kela on leikannut, tekemään asiasta välittömästi oikaisupyynnön Kansaneläkelaitokselle, sekä irtisanomaan TE-toimiston "suhteensa". Siivotaanpa nyt työkyvyttömät pois TE-toimiston listoilta ja siten työttömyystilastoista pysyvästi!

Huomatkaa kuitenkin muutama seikka:

  1. Huomatkaa, että OKV ei sinällään sano, että TE-toimiston listoilla ei saisi olla, jos on työkyvytön, vaan nimenomaan toteaa, että TE-toimiston listoilla ei ole pakko olla, jos on työkyvytön. Joillekin esim. ansiosidonnainen työttömyysturva tai peruspäiväraha on parempi tulonlähde (kuin peruspäiväraha), etenkin jos esim. puolisolla on merkittävästi tuloja.

  2. Huomatkaa, että OKV ei ota kantaa siihen, miten pitkällä sairaslomalla pitää olla, jotta ei ole vain "tilapäisesti estynyt" vastaanottamaan työtä, voisin olettaa, että lyhyet sairaslomat eivät tätä koske ja tällöin pitää pysyä TE-toimiston listoilla. Kuitenkin, mikäli olet TE-toimiston listoilla sairaana, et voi saada sairaspäiviltä työttömyyskorvausta, vaan sinun pitää hakea niiltä sairaspäivärahaa...ja jos sairaspäivärahan maksimipäivät ovat jo tulleet täyteen, sinun pitää hakea toimeentulotukea ko. kuukaudelta (jolloin toki katsotaan, paljonko saat työttömyyskorvausta ko. kuussa ja saatko sitä niin paljon, ettei sinulla ole oikeutta toimeentulotukeen). Kyllä, teoriassa voi olla niin, että olet koko kuukauden TE-toimiston listoilla työttömänä työnhakijana ja merkitset joka päivän kohdalle "sairas" ja haet ko. kuukaudelta sitten toimeentulotukea, koska et saa työttömyyspäivärahaa tarpeeksi elämiseesi, näin hullu voi systeemimme olla...mutta, jos olet noin pitkään sairas, sinun ei ko. OKV:n päätöksen mukaan luultavasti kuulu olla TE-toimiston listoilla alunperinkään!
     
  3. Huomatkaa, että henkilöllä on kaikesta yllä olevasta riippumatta oikeus (= Kelan mukaan velvollisuus) saada työttömyysturvaa siinä vaiheessa, kun kuntoutustukihakemuksen käsittely on kesken (eli päätöstä 1. portaasta ei ole vielä tullut, mutta kuntoutustukea on kuitenkin jo haettu). Jos siis olet hakenut kuntoutustukea, mutta päätöstä ei ole vielä tullut, sinun pitää elää työttömyyspäivärahalla TE-toimiston listoilla, mutta jos ja kun hakemus kuntoutustuesta hylätään, voit joko
    A) Tehdä uuden kuntoutustukihakemuksen ja pysyä TE-toimiston listoilla tai
    B) Valittaa kuntoutustukihakemuksen hylkäämispäätöksestä eteenpäin ja poistua TE-toimiston listoilta KELA:n toimeentulotuelle.

  4. Huomatkaa, että jos olette TE-toimiston listoille, voitte joutua kaikenlaisille hyödyttömille puuhastelukursseilla, kuntouttavaan työtoimintaan ja muuhun naurettavaan kyykytykseen, joka etenkin sairaalle voi olla liian raskasta ja romahduttaa vointia entisestään...perustoimeentulotuella moista ongelmaa ei ole! Lisäksi perustoimeentulotuella kaikki lääkkeenne ja julkisen terveydenhuollon lääkärikäyntinne ovat ilmaisia!

Odotan mielenkiinnolla, milloin media tai poliitikot tarttuvat tähän ongelmaan ja lopettavat vihdoin ja viimein työkyvyttömien ihmisten pitämisen TE-toimiston listoilla "työttöminä"?!?