30. marraskuuta 2013

Nainen rikastutettiin kuoliaaksi - ruumistakin rikastutettiin vielä lisää

En ole yhtään yllättynyt, että poliittisesti korrekti media ei tietenkään uutisoi tästä Suomessa mitään: Afrikan itäosista kotoisin oleva kulttuurinrikastuttaja rikastutti naisen parkkihallissa Ruotsissa, vieläpä niin rajusti, että nainen kuoli rikastutuksen aikana. Huolimatta siitä, että nainen kuoli, rikastuttaja jatkoi ruumiin rikastuttamista kunnes poliisi saapui ja pidätti hänet.

Ruumiin rikastuttaminen ei ole kiellettyä rauhanuskonnossa, kuten Iltalehtikin uutisoi. Rauhanuskonnon erehtymätön lapsirakas profeettakin, rauhanuskonnon omien kertomusten mukaan ilmeisesti teki niin, vieläpä oman kasvattiäitinsä kanssa. Muistakaa, että rauhanuskonnon profeetta toimi rauhanuskonnon oppien mukaan elämässään esikuvallisesti ja häntä jäljittelemällä myös tavalliset rauhanuskonnon edustajat pystyvät menettelemään oikein kaikissa elämän kysymyksissä. Meitä nuivia vääräuskoisia tietenkin harmittaa suunnattomasti se seikka, että rauhanuskonnon edustajilla on näin viisas ja oikeudenmukainen esikuva, jonka toimintaa heidän on helppo jäljitellä ihan arkielämässäänkin.

Tälläisten rikastuttajien karkoittamisesta, tappamisesta tai vain haukkumisesta heidän omien tekojensa vuoksi ei tietenkään saa Suomessa edes sivulauseessa vihjata mitään, tai saa tuomion kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan. Myöskään ei saa julkisesti kyseenalaista sitä, että onko tälläisten ihmisten tänne raahaamisessa ja täällä pitämisessä mitään järkeä, tai saa tuomion kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan. On myös tärkeää muistaa, että Suomessa ei saa julkisesti nimetä mitään tiettyä uskontokuntaa sen yhteisten nimittäjien, kuten vaikkapa suhtautumisen lapsiseksiin tai vastaavaan, mukaan, tai saa tuomion kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan.

Joten tyytykäämme nyt toteamaan poliittisesti korrektisti, että on se ihanaa tämä monikulttuurinen rikastutus ja toivottavasti Suomestakin tulee pian Ruotsin kaltainen monikulttuurinen paratiisi jännittävine värinöineen ja väreineen!



PS. Ajattelin jatkossa merkitä kaikki kulttuurinrikastutukseen liittyvät uutiset tuolla kuvalla. Minusta se sopii erinomaisesti aihepiiriin.

29. marraskuuta 2013

Uusi sähköposti käyttöön

Olen pikkuhiljaa saanut tarpeekseni paitsi Googlen ja NSA:n vakoilusta, myöskin siitä, miten helppo viranomaisten on päästä lueskelemaan ihmisten sähköposteja. Sähköpostin yksityisyys on nykyisellään olematonta. Toisaalta, ymmärtäähän sen, että kun viestit kerran kulkevat netissä palvelimelta toisella salaamattomina, kuka tahansa voi lukea ne sieltä. Harvat viitsivät käyttää PGP:tä viestinnän salaamiseen kuten minulla on ollut tapana. En kuitenkaan pidä siitä perusajatuksesta, että sähköpostejani voidaan lukea keskitetysti ja automaattisesti, kun eri tahoilla on vapaa pääsy sähköpostipalvelimelle tai sähköpostien tunnistetietoihin. Tämän vuoksi olen vaihtanut sähköpostini maksulliseen, Sveitsissä toimivaan palveluntarjoajaan, johon pitäisi voida luottaa melko hyvin.

Uusi sähköpostiosoitteeni on markusjansson@mykolab.ch mutta tietenkin vanha sähköpostiosoitteeni markus.jansson@gmail.com toimii yhä niille, jotka eivät viitsi päivittää yhteystietojaan. Myös pgp-avaimeni on päivitetty uutta sähköpostiosoitetta huomioiden. Vastaan kuitenkin toistaiseksi ihan piruuttanikin tuosta mykolab.ch osoitteesta, jotta ihmiset muistaisivat päivittää sähköpostitietonsa ajantasalle.

Muista: Jos et maksa palvelusta, et ole asiakas. Olet tuote, jota myydään asiakkaille.

28. marraskuuta 2013

Ajatuspoliisilta suojaan parempien nettipalveluiden taakse

Lienee selvää, että niskurointini Suomen ihmisoikeuksia polkevaa tuomioistuinjärjestelmää vastaan tulee poikimaan lisäseurauksia. Koska en tietenkään tule poistamaan tai sensuroimaan kirjoitustani, josta sain ajatusrikostuomion, Suomen mätä ja demlaantunut viranomaiskoneisto varmaankin pyrkii sen väkisin sieltä poistamaan, ehkä samantien koko bloginikin ihan vittumaisuuttankin. Google/Blogger tietenkin nöyränä alistuu Suomen viranomaisten sairaisiin pyyntöihin ja tekee likaisen työn heidän puolestaan. Tämä peli ei minulle vetele.

Olenkin hakemassa parhaillaan blogipalvelua (mieluusti sähköposti ja kotisivutkin voisi sinne toki laittaa), joka haistattaa pitkän Suomen läpimädälle viranomaiskoneistolle. Palveluntarjoajaa, jota ei voisi vähempää kiinnostaa Suomen viranomaisten valitukset ja vaatimukset. Hinnallakaan ei ole niin väliä, koska kyse on periaatteesta: Sananvapauden käyttämisestä ja ison keskisormen näyttämisestä Suomen ajatuspoliisille ja ylipäätään viranomaisille.

Luonnollisesti kaikki yhteydet kyseiseen palveluun pitäisi aina olla vähintään TLS-salauksen takana, mieluiten ylläpidot jne. vieläpä SSH:n kautta. Tor-yhteys olisi tietenkin isoa plussaa, mutta kaikkea ei varmaankaan voi saada. Tärkeintä olisi, että viranomais tai muut tahot eivät pystyisi salakuuntelemaan liikennettä tuonne palvelimille, eivätkä myöskään luotettavasti osoittamaan, kuka sinne milloinkin mitäkin esimerkiksi lataa.

Osaatteko suositella jotain tuohon tarkoitukseen soveltuvia palveluita?

EU-alueelta ei ainakaan parane mitään palvelua ottaa, se on selvää. Sveitsissä olisi tarjolla eräitä houkuttelevia palveluita, mutta en ole varma, miten hyvin ne suhtautuvat Suomen viranomaisten poisto- yms. pyyntöihin. Venäjä on tietenkin yksi hyvä vaihtoehto, en usko että heitä voisi vähempää kiinnostaa Suomen viranomaisten vaatimukset ja ruikutukset. Jokin kauempanakin oleva palvelu, esimerkiksi Panamassa tai Kaukoidässä voisi myös ajaa asiansa esimerkillisesti. Sinne ei Suomen viranomaisen karvainen käsi yllä sitten millään.

Yksi vaihtoehto on toki laittaa kaikki kirjoitukseni ja muut jutut tor-verkkoon. Joko omalle koneelleni laitettavaan tor-palvelimeen tai sitten ostamalla ulkopuoliselta taholta ko. palvelu. Sepäs viranomaista vituttaisikin oikein urakalla. Ongelmana torrissa on kuitenkin se, että suurinosa ihmisistä ei sinne osaa mennä (vaikka se on todella helppoa), eivätkä hakukoneet indeksoi sen sisältöäkään. Sähköpostin sullominen tor-verkkoon voi olla aika tuskaisaa, etenkin jos postin pitäisi olla tavoitettavissa myös selkoverkosta käsin.

Pitää pureskella tilannetta ja hakea sopivaa palvelua. Kyllä erilaisia palveluita on tarjolla kasapäin, mutta sen selvittäminen, mitkä niistä oikeasti ovat luotettavia, onkin oma urakkansa.

23. marraskuuta 2013

Miten voi olla ajatusrikos kertoa, mitä islam opettaa?

Jaahas, ajatuspoliisin vainot alkavat saada yhä mielipuolisempia muotoja. On näköjään nykyään kiellettyä edes linkittää videoita, joissa muslimioppineet itse kertovat totuuksia islamista, mm. islamin suhtautumisesta lapsiavioliittoihin ja seksiin lasten kanssa. Mielipuolista. Yhteiskuntamme koettaa sananvapautta rajoittamalla kieltää kertomasta, mitä muslimioppineet itse kertovat islamista! Ilmeisesti totuus islamista on niin kamala, että siitä kertominenkin halutaan estää kaikin keinoin!
http://anupalosaari.blogspot.fi/2013/11/yksi-islamin-pyha-asia.html
"Olen tähän blogiini laittanut youtube-videonpätkän, jossa irakilainen islamin imaami kertoo islamin uskonnon käytänteistä sallia lapsiin sekaantuminen täysin laillisena miesten oikeutena. Siinä videolla tämä imaami kertoo, kuinka oli nähnyt ja kuullut Iranin hengellisen johtajan Khomeinin käyttävän hyväksi neljävuotiasta tyttöä. Valtakunnansyyttäjänvirasto pitää tätä asiaa uskonrauhan rikkomisena. Se viittaa asiaan näin: "Menettelyllään Palosaari on loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjannut ja häpäissyt sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu uskonnollinen yhdyskunta pitää pyhänä". Eli lapsiin sekaantumista pidetään pyhänä. Ja siis nyt myös valtakunnansyyttäjänvirasto ja nämä allekirjoittaneet virkamiehet Kalske ja Mantila pitävät lapsiin sekaantumista niin pyhänä asiana, ettei lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä saa kirjoittaa tai puhua."

Tämän voisi toki jonkun mielestä tulkita tietysti myös niinkin, että islamoppineiden kertomukset koraanista ja islamin opeista ovat vihapuhetta ja kiihottavat kansanryhmää kohtaan. Tällöin islamin opetuksen tai tiedon siitä välittäminen tai esillä pitäminenkin on Suomen lain (mielipuolisten tulkintojen mukaan) uskonrauhan rikkomista tai kiihottamista kansanryhmää kohtaan. Yksin pieni ongelma: Islamoppineet eivät itse saa syytteitä kyseisistä julistuksistaan, kuten esimerkiksi imaami Abbas Bahmanpour, joka kertoo suorassa lähetyksessä, että homoseksuaaliseen aktiin syyllistyneet pitäisi islamin lakien mukaan tappaa. Ilmeisesti islamin oppien kertomisesta saa syytteet, jos ei ole itse muslimi, mutta jos on muslimi, voi rauhassa kertoa, mitä islam opettaa. Ilmeisesti siis sekin, että minä kerron, että imaami kertoo, että homoseksuaaliin aktiin syyllistyneet pitäisi tappaa, voi kuitenkin poikia minulle syytteet uskonrauhan rikkomisesta tai kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan, jos tämä logiikka ja linja jatkuu.

Alla on kyseiset (?) videot, joissa islamoppineet kertovat, mitä islamin pyhät kirjat opettavat ja miten islamilaisissa maissa yleensä onkin käytäntönän näiden asioiden osalta. Voitte itse päätellä, rikonko minä jotain kuviteltua uskonrauhaa tai kiihotanko minä kansanryhmää kohtaan vai onko se islam, joka rikkoo uskonrauhaa tai kiihottaa julistuksillaan ja opeillaan kansanryhmää kohtaan.

  

 

20. marraskuuta 2013

Jatkoa "Ajatusrikoslait eivät ole kaikille samat" juttuun

Marko Parkkola on kirjoittanut blogissaan aivan erinomaisesti tästä samasta aiheesta, josta juuri itsekin kirjoitin. Hän on laatimassa valitusta poliisin toimista ja perustellut aivan kertakaikkiaan fantastisesti valituksensa. Toivon hartaasti, että tästä seuraa syyte rauhanuskonnon edustajalle kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan, mutta enpä usko, että seuraa. Eiväthän yhteiskuntamme kultamunat voi syyllistyä vääryyteen. Surkuhupaisaa tulee olemaan lukea niitä epätoivoisia ja epäloogisia ns. perseestä revittyjä perusteluita, joilla joko tutkinnasta luovutaas taas, tai syyttäjä selittelee jättävänsä syytteen nostamatta vai vähintäänkin oikeus jättää tuomitsematta. Sitä saamme odottaa ja seuraamme mielenkiinnolla asian kehittymistä.

17. marraskuuta 2013

Ajatusrikoslait eivät ole kaikille samat

Kaikki varmaankin muistavat saamani tuomion kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan (asiapaperit)? Tuomion perusteiden pääkohdat olivat, että kutsuin islamia pedofiiliuskonnoksi sekä toivoin, että pedofiilit tapettaisiin tai lähetettäisiin takaisin sellasiin maihin, jossa pedofilia on osa paikallista kulttuuria. No, minähän tein itse tutkintapyynnön rauhanuskonnon edustajasta, joka A2-ohjelmassa kertoo, mitä islamin mukaan pitää homoille tehdä:
"Helsinkiläinen imaami Abbas Bahmanpour julistaa Ajankohtaisen Kakkosen Islam-illassa (29.10.2013 klo 22:05 alkaen), suorassa televisiolähetyksessä kansalle, että homoseksuaalisesta aktista kiinnijäänyt tulee islamin lakien mukaisesti tuomita yleensä kuolemaan. Näin tehdessään Abbas Bahmanpour kiihottaa muslimeita ja muita ihmisiäkin homoja vastaan sekä epäsuorasti uhkaa kaikkia homoja tappamisella. Abbas Bahmanpour levittää suorassa televisiolähetyksessä vihapuhetta seksuaalivähemmistöjä kohtaan vaatimalla homoseksuaalisen aktin kieltämistä lailla ja homoseksuaalin aktin suorittaneita kuolemaantuomittaviksi."

Nyt poliisi on katsonut, että tuossa ei täyty rikoksen tunnusmerkistö:
"Hei,
Tiedoksi, että olen tehnyt ilmoittamassasi asiassa tutkinnan lopettamispäätöksen, koska asiassa ei ole käytettävissä olevan materiaalin perusteella rikosta. Kyseessä olevassa tapauksessa ei kiihottaminen kansanryhmää vastaan –rikoksen tunnusmerkistö toteudu. Ohjelmatallenteen perusteella Bahmanpour vastaa toimittajan kysymykseen ja kertoo Islamin ja sharia-lain suhteesta homoseksuaalisuuteen eikä hän tuo esiin omana mielipiteenään, että homoseksuaalit tulisi tuomita kuolemanrangaistukseen.

Pasi Mettälä
Rikoskomisario"

Asia ei siis edennyt edes syyteharkintaan! Puhumattakaan, että tuomioistuinkäsittelyyn! Poliisi vain päätti, että mitään rikosta ei ole voinut tapahtua siinä, kun imaami kertoo, että islamin mukaan homot pitää tappaa. Mutta samaan aikaan poliisi, syyttäjä ja tuomioistuinlaitos ovat sitä mieltä, että rikos on ehdottomasti tapahtunut siinä, että minä kerron omana mielipiteenäni, että pedofiilit pitäisi tappaa!

Lisäksi poliisin toteamus siitä, että imaami ei (muka) esitä omana mielipiteenään, että homot tulisi tappaa, on absurdi. On totta, että imaami ei sitä suoraan sanonut että kyse on myös hänen henkilökohtaisesta mielipiteestä, eihän sitä kysytty edes. Imaamin oma henkilökohtainen mielipide ei voi kuitenkaan islamin oppien mukaisesti erota siitä, mitä islam opettaa. Imaamilla, eikä kenelläkään muullakaan muslimilla, ei ole oikeutta kyseenalaistaa mitään koraanin ja muiden islamin pyhien kirjojen oppeja, koska se olisi pyhäinhäväistystä, josta islamin lakien mukaan tuomitaan (yllätysyllätys) kuolemaan.

Vähintä, mitä poliisin olisi pitänyt tehdä, olisi kuulustella kyseistä imaamia ja kysyä häneltä, mitä hän tarkoitti sanomisellaan ja onko hän sanomisellaan esittänyt siis myös omana näkemyksenään, että homot pitäisi tappaa. Tällöin olisikin päästy mielenkiintoiseen tilanteeseen: Joko rauhanuskonnon edustajan olisi pitänyt myöntää, että hän tarkoitti, että hänestä homot pitää tappaa tai sitten hänen olisi pitänyt myöntää virallisesti, ettei usko koraanin olevan sanasta sanaan totta eikä hän usko sen oppeihin. Voitte arvata kaksi kertaa, mitä hän olisi sanonut...

Jokaiselle ajattelukykyiselle ihmiselle on selvää, että kun uskonnollisen yhteisön johtaja sanoo, mitä heidän uskontonsa pyhä kirja kehoittaa kyseisen uskonnon harjoittajia tekemään, kyse on samalla kehoituksesta tai yllyttämisestä tehdä niin. Kun imaami siis kertoo, että koraanin mukaan homot pitää tappaa, se on samalla muistutus ja toteamus kaikille muslimeille siitä, että homot pitää tappaa. Siis kiihottamista kansanryhmää kohtaan ja yllyttämistä rikokseen. Etenkin, kun kyseinen imaami ei millään muotoa peitellyt tai vähätellyt tätä asiaa, esim. sanonut vaikkapa tyyliin:"mutta ei tätä nyt pidä ottaa näin kirjaimellisesti" tai "ei tämän mukaan pidä toimia" tai "ei onneksi kukaan nyt tällä tapaa nykyään toimi" tms. jne.

On totta, että kutsuin islamia myös pedofiiliuskonnoksi ja se saattoi vaikuttaa tuomiooni. Voitte lukea itse vastineestani, oliko se nyt se olennainen asia tuomion kannalta vaiko ei. Enpä usko, että ainakaan olisi pitänyt olla. Kuten ei senkään, että totesin tietyillä alueilla harjoitettavan lapsiavioliittoja eli lapsiseksiä koska se kuuluu alueiden kulttuuriin. Olennaista tuomioni kannalta oli se, että kritisoin islamia ja muslimiperäisiä maahanmuuttajia, jotka harjoittivat Ruotsissa pedofiliaa, uhaten (muka) tappaa heidät.

Näin siis toimii suomalainen tuomioistuinlaitos. En kutsu sitä oikeuslaitokseksi, koska oikeutta se ei jaa.



PS. Tuleekohan siitäkin jatkossa syyte kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan, mikäli alkaa kutsumaan islamia homojentappouskonnoksi? Eikös se sitä ole, kun kerran islamin oppien mukaan homot pitää tappaa? Niinno, onhan se lapsirakasuskontokin, koska koraanin mukaan lapsien syvällinen rakastaminen ja lapsiavioliiton kautta tehtävän avioliiton täyttymys on ihailtavaa ja jäljiteltävää, koska Muhammedkin teki niin. Ainiin, mutta totuutta islamista ei saa kertoa ilman, että saa syytteet ja tuomion. Paitsi jos on imaami.

PPS. Homma-foorumilta lainattua:

"Hieman silti kummastuttaa tuo lopettamispäätös vedoten siihen, että ei ollut oma mielipide, sillä eihän tuossa laissa sanota, että sen pitää oma mielipide olla, vaan myös yleisön keskuuteen levitetty "tieto" tai "muu viesti" riittää?
10 § (13.5.2011/511)
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

16. marraskuuta 2013

Anti-rasistinen Hitler "pelastaa" Israelin mokutuksella

Tämä video ei varmaan tarvitse sen enempää kommentointia. Kaikki olennainen on oikeastaan todettu siinä. Katsokaa ja nauttikaa ja naurakaa (tai itkekää).

11. marraskuuta 2013

Mokutuksen ja punavihreän "suvaitsevaisuuden" taustoista ja päämääristä

Löytyipäs verkosta ytimekäs ja selkeä tietopläjäys tähän asiaan. Tähän voisi tiivistää ainakin minun käsitykseni siitä, miksi meillä on tänään punavihreää yltiösuvaitsevaisuutta ja mokutusta. Puhumattakaan siitä, että mistä tämä kaikki hullutus juontaa juurensa ja mikä sen perimmäinen tarkoitus on. En ole näet koskaan ymmärtänyt, miksi ns. suvaitsevaisto ja mokuttajat kannattavat mm. islamisaatiota, vaikka islamin suhtautuminen homoihin, eläimiin ja naisiin on täysin ristiriidassa ns. suvaitsevaiston omien arvojen kanssa. Tämä selittää varsin tyhjentävästi tuon ilmiselvän ja rajun ristiriidan. Katsokaapa rauhassa tuo muutaman minuutin pätkä, ehkä silmänne aukeavat.



Eihän se nyt salaisuus ole ollut, että nykyisistä mm. vihreistä suurinosa on entisiä stalinisteja (mm. Satu Hassi) tai muuten vaan kommareita (Heidi Hautala), jotka ovat vain vaihtaneet väriään muodikkaampaan ajaakseen epäsuorasti samoja päämääriä kuin aikaisemminkin. Hyvin ovat onnistuneetkin siinä. Hämmästyttävän hyvin. Mediakaan ei ole vaivautunut kaivelemaan heidän menneisyyttä esille. Punaviherpesu on tehnyt tehtävänsä. Mutta he ovat vain jäävuoren huippu. Suuremman kuvion näkyvä ja ilmiselvä osa, kuten avoimesti uusvasemmistolaisetkin (esim. Paavo Arhinmäki) ovat.

Uskoakseni suurinosa uusvasemmiston pauloihin joutuneista tai heidän kätyreinään toimijoista on vain "hyödyllisiä idiootteja" (esim. Astrid Thors), jotka eivät ymmärrä uusvasemmiston keinoja ja päämääriä, tai sitten vain mukautuvat niihin oman henkilökohtaisen asemansa parantamiseksi (esim. Mika Illman). "Menee tuulen mukana" niin sanotusti. Demokratiassa kun ollaan niin mikäs sen tärkeämpää onkaan kuin haistella muotivirtauksia ja imeytyä niihin mukaan. Seurauksilla ei niin väliä ole, kunhan tulee uudelleen valituksi taas vaaleissa tai saa mukavan ja vastuullisen suojatyöpaikan valtiolta.

Mokutus ja feminismi on nykyään trendi, jota vastaan oleminen on poliittinen ja sosiaalinen itsemurha. Päästäksesi politiikassa, sosiaalisissa suhteissa ja työelämässä etenemään (ainakin valtiolla ja kunnalla), yleensä myös koulutuksessa, sinun on oltava kaiken suvaitseva mokuttajafeministi. Mieluusti vielä johonkin vähemmistöön kuuluva. Pahinta, mitä kukaan voi olla, on valkoihoinen lihaa syövä (konservatiivinen) heteromies, jolla on ihan tavallinen ydinperhe. Sellaista lähinnä pilkataan ja naureskellaan.

Viherfasismi, mokutus ja "suvaitsevaisuus" jyräävät kaikilla sektoreilla. Koululaitos ja yliopistot ovat tämän klikin hallussa, oikeuslaitos Demlan miehittämä ja virkamieskoneisto solutettuna. Media on niin ikään pienen piirin hallussa, alistettu palvelemaan sitä ja toisaalta sen verran realisteja, että ei halua tehdä poliittista itsemurhaa nousemalla vastustamaan "trendiä". Samaan aikaan väestöpolitiikka on ajettu sellaiseksi, että kulttuurisesti, kielellisesti ja etnisesti heterogeeninen valtaväestö arvoineen on jäämässä hitaasti, mutta varmasti, islamisaation ja maahanmuuton jalkoihin.

Eikä se ole sattumaa. Se on koko jutun tarkoituskin. Ilman sitä uusvasemmisto ei olisi voisi nousta valtaan eikä voisi jo nyt pitää näin paljon valtaa hyppysissään.

10. marraskuuta 2013

Kiihotusjutun tiedostoja lisätty

Olen lisännyt Google Drive -kansiooni (Illmanismi) aikaisemmin lähettämäni vastineeni käräjäoikeudelle sekä kansion (Tuomiolauselma käräjäoikeudesta), josta saamani tuomiolauselma löytyy. Olen poistanut ko. dokumenteista henkilökohtaiset tietoni, kuten osoitteeni ja sotuni.

9. marraskuuta 2013

Poliittisesti korrekti versio ajatusrikostuomion perusteena olevasta kirjoituksestani

20 kulttuurinrikastuttajan ryhmä rikastutti lapsia kylpylässä

En ole yhtään yllättynyt, että poliittisesti korrekti media ei tietenkään uutisoi tästä Suomessa mitään: Noin 20 Euroopan eteläpuoliselta mantereelta ja Euroopan, Afrikan ja Aasian mantereen yhtymäkohdan alueelta peräisin olevaa yhteiskunnan kultamunaa rikastutti lapsia kylpylässä Ruotsissa. Ryhmä pakkorikastutti ainakin 11-vuotiaan tytön, sekä repi mm. uimapukuja pois muiltakin tuonikäisiltä tytöiltä. Ryhmä ahdisti osan tytöistä luolaan ja teki heille seksuaalista väkivaltaa. Osa paikalla olleista pojista yritti suojella tyttöjä, mutta eivät tietenkään voineet mitään moiselle ryhmälle aikuisia miehiä. Sokerina pohjalla on, että poliisi ei pidättänyt ketään tapahtuman johdosta!

Nyt jumalauta alkaa tulla mitta täyteen tuollaisten lastenrikastuttajien kanssa!

Tuollaiset niukasti yleissivistystä omaavat epäinhimilliset rikastuttajat pitää lähettää takaisin ei-ihmisoikeuksia noudattaviin kehittymättömiin maihinsa välittömästi tai mieluiten toivoa heidän maallisen vaelluksensa päättyvän heti tavattaessa. Ketut mokutuksesta. Ketut päänsilittelystä. Ketut länsimaiseen oikeuskäytäntöön kuuluvasta syytettyjen oikeusturvasta ja oikeuskäytännöistä. Lentokoneeseen vain ilman mitään selittelyitä, valituksia, käsittelyitä ja paskanjauhantaa, seuraavan pysäkin ollessa jokin Euroopan eteläpuolisella mantereella ja Euroopan, Afrikan ja Aasian mantereen yhtymäkohdan alueella oleva ei-ihmisoikeuksia noudattava kehittymätön maa, jonka ei-ihmisoikeuksiin he ovat mitä ilmeisemmin paremmin sopeutuneetkin. Palautuksen voi mieluusti tehdä suoraan "lennosta" ja ilman pudotusta vaimentavaa apuvälinettä.

Ja minkä ihmeen takia tuollaisia kulttuurinrikastuttajia ylipäätään tuodaan tänne sosiaaliturvalla elelemään ja rikkomaan maan lakeja? Miksi ihmistä, joka ei ole kulttuurisesti sopeutunut eikä halukas sopeutumaan länsimaiseen yhteiskuntaan, tietentahtoen otetaan tänne sosiaaliturvalla elelemään kunnollisten ihmisten rahoilla? Minkä vuoksi ruotsalaisten lastenkin pitää omassa maassaan pelätä toiseutta edustavia, Arabian niemimaalta 600-luvulla syntynyttä uskontoa harrastavia, vieraita (mutta tietenkin täysin tasa-arvoisia ja yhtä hyviä kuin mitä meidän tapamme ovat) tapoja omaavia ei-sivistyneitä kulttuurinrikastuttajia, jotka satuttavat heitä? Kenen idea tämä hullutus oikein on? Kuka tästä oikeasti hyötyy? Kuka kantaa vastuun?

Muistakaa, että Arabian niemimaalla 600-luvulla syntynyt uskonto on lapsirakas uskonto. Se hyväksyy lasten rikastuttamiset, kyseisen uskonnon ilmiselvästi psyykkisistä sairauksista kärsivä profeettakin rakasti pikkulapsia ja harrasti pikkulasten rikastuttamista. Siinä, että kyseisen uskonnon edustajat siis rakastavat lapsia ja rikastuttavat lapsia, ei ole mitään ihmeellistä tai outoa, päinvastoin, heidän profeetan kaikki teothan ovat kaikkien kyseiseen uskontoon kuuluvien ikuisen jäljittelyn ja ihailun kohteita.

En yhtään ihmettele, että maahanmuuttokriittisten poliitikkojen ja puolueiden kannatus kasvaa kasvamistaan. Sentään jotkut ovat heräämässä (valtamedian ja poliitikkojen manipuloinnista huolimatta) tosiasioiden edessä. Toivon hartaasti, että Suomesta ei koskaan tule Ruotsin kaltaista ihanan väreilevää, kaunista, monikulttuurista yhteiskuntaa.

Iltalukemiseksi ja katsottavaksi vaikkapa tämätämätämä ja tämä linkki.

7. marraskuuta 2013

Tuomio tuli - Suomen mätä oikeuslaitos ei pettänyt odotuksiani

Sain tänään tuomion, jossa minut todettiin syylliseksi kiihottamiseen kansanryhmää kohtaan ja maksettavakseni määrättiin 50 päiväsakkoa, sekä kyseistä kirjoitustani sensuroitavaksi. Tuomiolauselma oli sanasta sanaan kopioitu Mika Illmannin ulostamasta syytekirjelmästä ja tuomiokin oli Mika Illmannin vaatima 50 päiväsakkoa. Mikään esittämäni tosiasiaväite eikä mihinkään seikkaan vetoaminen ei siis vaikuttanut millään tavalla tuomiooni tai tuomitsemiseeni.

Tuomio oli täsmälleen se, minkä tiesin tulevaksi jo heti kun syytekirjelmän sain käteeni ja ylipäätään se, että saan tuomion, oli minulle selvä asia heti kun poliisitutkinta asiasta alkoi. Suomalainen oikeusjärjestelmä on tässä mielessä samankaltainen kuin mitä Neuvostoliiton ja kansallissosialistisen Saksan oikeusjärjestelmä: Kun syytetty tiedetään niin tuomiokin annetaan, ennen kuin poliisi ehtii keksittyä rikosta edes tutkia.

Kommentoin tuomiota tarkemmin hieman myöhemmin ja tietenkin julkaisen täällä hovioikeuteen lähettämäni valituksen jahka saan sen valmiiksi. Koska on käynyt jälleen selväksi, että millään minun sanomisellani tai tekemisilläni ei ole mitään merkitystä tuomion kannalta, aion tekemässäni valituksessa keskittyä lähinnä vittuilemaan kusipäille natsituomareille ja läpimädälle oikeusjärjestelmällemme. Oikein kunnolla. Annan tulla oikein olan takaa. Mitään säästelemättä ja mitään sensuroimatta. Avaudun oikein helvetisti.

Ei sillä tietenkään mitään merkitystä ole mihinkään, korkeintaan saan syytteet oikeuden halventamisesta, mutta voi pojat siitä sitten vasta hupaisaa tuleekin. Mutta ainakin joutuvat nämä sananvapauden viholliset lukemaan vittuiluni läpi ja kirjoittamaan jotain siihen vastineeksi. Ja verovaroja palaa. Se on sentään kiva juttu, että voin minulle tulevien 500 euron maksujen vastapainoksi polttaa verovaroja ja ääliötuomareiden aikaa varmaan tuhansien eurojen edestä. Puhumattakaan tulossa olevista valituksistani korkeimmalle oikeudelle ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle. Pelataan tämä sirkus nyt sitten loppuun saakka vain, evvk minulle.

Kuten jo aikaisemminkin toin esille, en missään tapauksessa tule maksamaan kyseisiä sakkoja enkä sensuroimaan kyseistä nettikirjoitustani. Repikööt väkisin ulosoton kautta sitten rahat ja poistattakoot Bloggerin kautta vaikka koko blogini sitten, mutta minä en millään tapaa myönny enkä auta heitä siinä. I will not comply.

1. marraskuuta 2013

badBIOS, todella ilkeä ja vaarallinen haittaohjelma

Piti lukea tämä uutinen ja siihen liittyvät analyysit pariin kertaan, jotta tuon viruksen kauheus valkeni minulle. Kyseessä on siis virus, joka mitä ilmeisimmin on tarttunut usb-tikun firmwaresta tietokoneen biossiin (tai muihin komponentteihin) ja tämän jälkeen tartuttaa tietokoneen käyttöjärjestelmän aina uudelleen ja uudelleen. Eikä siinä vielä kaikki, virus kykenee tartuttamaan niin Windowsit, Linuxit, OpenBSD:t kuin Macitkin. Ja jottei menisi vieläkään turhan helpoksi, niin virus kykenee viestimään saastuttamiensa koneiden kanssa myöskin käyttäen tietokoneen äänikorttia ja mikrofonia, eli ultraäänellä.

Okei, eli ajatteleppa nyt tätä. Sinulla voi olla yksi tietokone, jota et ole ikinä päästänyt verkkoon. Siinä ei välttämättä edes ole verkkokortteja. Olet turvallisuustietoisena asentanut siihen vielä jonkun uuden Linuxin version ja käytät sitä esimerkiksi sähköposti salauksen purkamiseen tai Bitcoinilla maksamiseen. Mutta jos tuo tietokone on saastunut huomaamattasi tällä viruksella, vaikkapa sen muistitikun kautta jolta asensit sen käyttöjärjestelmän, virus voi silti kommunikoida nettiin (ja takaisin oletettavasti) ultraäänellä toisen saastuneen tietokoneen kanssa, jolla on nettiyhteys.

On ihme ja kumma, että tuollainen virus edes löytyi. Olisi vielä suurempi ihmetys, mikäli tuo olisi ainoa virustartunta koko maailmassa. Tuollainen virus on takuuvarmasti tiedustelupalveluiden (NSA, Mossad, GRU, MI6 jne.) tekosia, en voi uskoa, että muilla tahoilla olisi intressiä tai kykyä tuollaisen viruksen luomiseen. Levitystapahan on sinällään helppo, kuten esimerkki G20 kokouksesta osoittaa. Virus hyödyntää niin monimutkaisia tartunta- ja viestintävälineitä, että ne eivät ole tavallisten hakkerien saatavilla. Viruksen luominen on vaatinut usb-muistitikun firmwaren (niin, tiesittekös muuten että niissäkin on sellainen) manipuloimista sellaiseksi, että se hyödyntää jotain tuntemattomia haavoittuvuuksia käyttöjärjestelmien usb-ajureissa, pystyy livahtamaan pääkäyttäjän oikeuksiin, "päivittämään" tietokoneen biossin (ja/tai muut komponentit) juuri niihin sopivilla haittaohjelmilla, sekä kaappaamaan niiden avulla juurikin oikealla tapaa kyseisen tietokoneen kokonaan haltuunsa. Eri Windowsin, Linuxin ja Mac versioiden usb-haavoittuvuuksien hyödyntäminen ja riittävän laaja bios (ja/tai muiden komponenttien) valikoima eri emolevyjen (ja muiden komponenttien) saastuttamiseksi vie paljon aikaa, vaivaa ja tilaa. Yksittäisiä esimerkkiviruksia on toki tehty ennenkin, mutta ne eivät ole kyenneet tartuttamaan kuin yksittäisiä, tiettyjä tietokoneita.

Mikäli edellinen ei vielä pelota, niin pohtikaapa, mitä tapahtuisi, jos jokin muistitikkuja valmistava tai valmistusvaiheessa tikkuihin käsiksi pääsevä taho laittaisi tuollaisen viruksen muistitikkuihinsa? Entäpä, jos kyseinen virus hakkeroisi myös verkkokortin firmwaren ja pitäisi salattua yhteyttä vaikkapa Tor-verkon kautta ylläpitäjäänsä? Entäpä, jos se pystyisi myös leviämään saastuttamalla netin kautta verkkokorttien- ja laitteiden firmwaret? Huhhuh. Se ei välttämättä ole kaukana.

Ei, en usko, että tällä on mitään tekemistä viimeaikaisen ulkoministeriön urkintakohun kanssa, enkä myöskään, että tällä olisi mitään tekemistä ylioppilaskirjoitusten hakkeroinnin kanssa. Mutta tällä, tällä, tällä ja tällä aikaisemmalla kirjoituksellani saattaa olla jotain tekemistä tämän uutisen kanssa.