Olen pitkään kertonut blogissani
kultaan ja
hopeaan sijoittamisen mahdollisuuksista, sekä spekuloinut väistämättömän pyramidiponzihuijauksen (jota myös finanssijärjestelmäksemme kutsutaan) romahdusta. Kulta ja hopea ovat erinomaisia, jos eivät suorastaan ainoita mahdollisia, turvasatamia omaisuuden arvon säilyttämiseksi ja kartuttamiseksi tulevassa raha- ja taloushelvetissä. Rahojen makuuttaminen pankkitilillä tai piirongin laatikossa on nyt masokismia, kuten tietysti myös asuntovarallisuuteen "investoiminen" (talouskurimus romahduttaa asuntojen hinnat, vaikka inflaatio asuntojen arvoa näennäisesti tuleekin kasvattamaan).
Viime aikoina monet ovat varmasti hieroskelleet käsiään ja naureskelleet, miten väärässä olen ollutkaan. Kulta ja hopea eivät ole vieläkään lähteneet massiiviseen arvonnousuun vaan päinvastoin, aivan viime aikoina
kullan ja
hopean arvo on suorastaan "romahtanut".
Tämänhetkiseen "romahdukseen" on kuitenkin olemassa eräitä syitä, jotka päinvastoin todistavat, että finanssijärjestelmän romahdus ja arvometallien nousu on entistä lähempänä. Samalla tämä "romahdus" tarjoaa erinomaisen tilaisuuden iskeä kiinni kultaan ja hopeaan, vaikka niihin ei olisi koskaan ennen sijoittanutkaan euroakaan, koska nyt niiden hinnat ovat alhaalla. Vastaavanlaista "tuhannen unssin paikkaa" ei ole pitkään aikaan tarjoutunutkaan, joten nyt kannattaa ehdottomasti tarttua kiinni - kun vielä ehtii.
Niin, mikä tämän notkahduksen nyt aiheutti?
Useita syitä, joista tärkeimmät lienevät Comexin ja muiden arvometallin (suurimmaksi osaksi paperimetallin) myyjien (keinottelijoiden) tekemät proviikoiden nostot. Kun arvometallien suurimmat myyjät haluavat rajoittaa kauppaa ja/tai kiskoa itselleen entistä suurempia siivuja ostajien selkänahasta, sillä on tietysti vaikutusta kaupan toimintaan. Koska kyseisten arvometallien hinnat jostain käsittämättömästä syystä vieläkin määritellään ko. (paperi)arvometallien myyjien (keinoittelijoiden) mukaan, arvometallien hinta näyttää "laskevan" kautta rantain. Joukkohysteriaa ja massan voimaa siis. Korjaava liike tulee kyllä ajallaan...
Toinen merkittävä syy hinnan notkahtamiselle on, että sijoittajat ovat tarvinneet "käteistä" rahaa maksaakseen pois pörssissä tapahtuneita notkahduksia ja poksahtaneita kuplia. Tällöin on menty "kassakaapille", eli myyty jalometallia äkkipikaa. Tästä seuraa tietysti kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan se, että hinnat painuvat alaspäin.
Kullan ja hopean tilanne on reaalimaailmassa kuitenkin se, että toimitusvaikeudet ja tuotannon kakistelu jatkuvat ja pahenevat kaiken aikaa. Ihan oikeata, fyysistä kultaa fyysisesti asiakkailleen myyvät tahot ovat joutuneet panemaan lappua luukulle, koska varastossa ei ole mitään myytävää - ja toisaalta fyysistä kultaa ja hopeaa ei kannata myydä asiakkaille nyt kun sen hinta on paperikullan ja paperihopean vuoksi laskenut alas. Kohta tilanne voi olla se, että paperikultaa ja paperihopeaa saa vaikka miten paljon, mutta sitä ei saa ikinä lunastettua oikeaksi fyysiseksi tavaraksi, eikä fyysistä tavaraa saa pian enää muualtakaan ostettua itselleen. Kun tässä pisteessä ollaan, syntyy pakostakin merkittävää hintaeroa paperin ja oikean arvometallin välille ja jälkimmäisen hinta voi kasvaa huomattavasti aivan parissa päivässäkin. Kupla puhkeaa ja silmät avautuvat.
Voin lämpimästi suositella juuri lukemaani Michael Maloneyn kirjaa "
Rich Dad's Advisors: Guide to Investing In Gold and Silver: Protect Your Financial Future". Kirja on paitsi todella hyvää luettavaa, mutta lisäksi aivan naurettavan edullinen. Sama pätee tietysti myös "
Sijoitushopea Suomessa 2010" -teokseen. Kullan ja hopean ostopaikoiksi suosittelen edelleenkin
Silverbankkia ja
Hopeatiliä, sekä
Tavexia. Näistä kaikista voi ostaa kultaa sekä hopeaa
ilman alv:tä (joskin Silverbankin ja Hopeatilin tapauksessa hopean joutuu itse hakemaan Virosta jos haluaa sen fyysisesti haltuunsa).
Lisäystä 3.10.2011:
Erinomainen youtube-video tapahtuneesta kullan ja hopean hinnan viimeaikaisesta putoamisesta ja tulevasta "pakko"noususta.