26. helmikuuta 2015

Nyt se on todistettu: Pienet säteilyannokset eivät ole haitallisia!

Olen itse hokenut jo viimeiset 15 vuotta, että pääasiallisin (teko)syy ydinvoiman vastustamiseen on väärä käsitys säteilystä. Pelätään, että pienenpieni määrä säteilyä aiheuttaa suuria vahinkoja ja riskejä ja pelätään, että ydinvoimalasta pääsee tavalla tai toisella, nyt tai jätteen kautta tuhansien vuosien aikana, karkaamaan säteilyä ympäristöön. 

Todellisista säteilyn terveysvaikutuksista harvat tietävät yhtään mitään, puhumattakaan, että osaisivat suhteuttaa ne kaikkiin muihin riskeihin, joita ympäristössämme on koko ajan olemassa. Niin ja puhumattakaan, että ihmiset tajuaisivat suhteuttaa ydinvoiman riskit muiden energiantuotantojen riskeihin, koska jollain se sähkö jne. pitää tuottaa!

Olen kutsunut tätä irrationaalista pelkoa säteilyhysteriaksi. Se on kuvaava termi, koska kyse on todellakin hysteriasta, vailla mitään logiikkaa tai asiaperusteita. Koska faktoilla ja logiikalla ei ole sen kanssa mitään tekemistä, säteilyhysteriaa ei voi argumentoida, eikä perustella mitenkään pois siihen sairastuneen pääkopasta. Säteilyhysteerikon järkeä, jos sellaista hänellä edes on, on mahdotonta tavoittaa millään tiedoilla tai perusteluilla, koska kyse on uskontoon rinnastettavissa olevasta mielipuolisesta käsityksestä. Säteilyhysteria onkin Vihreän Uskonnon yksi päädogmeista ja säteilyn välttäminen yksi sen tärkeimmistä sakramenteista.

(Kaikkien puolueiden) punaviherituhippihörhöt ovatkin ratsastaneet ydinvoiman vastaisuudessaan juuri tällä säteilyhysterialla. Syynkin voitte jo arvata: Koska asiaperusteita ja loogisia syitä vastustaa ydinvoimaa ei yksinkertaisesti ole olemassakaan - ja säteilyhysteerikon käännyttäminen selkopäiseksi ei onnistu sitten millään! Säteilyhysteriaa lietsomalla ja siihen vetoamalla eri muodoissaan saadaan paljon kannatusta ydinvoiman vastaisuudelle ja tietämättömät hölmöt mukaan tähän uskonnolliseen ydinvoiman vastaiseen liikkeeseen. Ydinvoiman vastaisuutta vastaan kamppailu onkin usein pään hakkaamista seinään juurikin tästä syystä.

No miten tämä liittyy pienten säteilyannosten haittoihin tai haitattomuuteen?

Säteilyhysteriaa potevien punaviheruskonnon edustajien pääargumenttina on ns. varovaisuusperiaate. Eli ajatus siitä, että jos jotain ei ole ehdottomasti todistettu turvalliseksi, sitä on pidettävä hirveän vaarallisena eikä sitä saa ottaa käyttöön. (Jostain syystä tämä pätee punaviheruskonnon dogmien mukaan vain ydinvoimaan, eikä esimerkiksi tuulivoimaan, biomassan tai kannabiksen polttoon tai mihinkään muuhunkaan, mutta jätetään tämä nyt huomioimatta, koska uskonnothan tunnetusti eivät ole loogisia.)

Niin, mutta siis miksi?

No siksi, että pieniä säteilyannoksia pidetään haitallisina! Ydinvoimala voi aina teoriassa posahtaa ja ydinjätettä voi aina teoriassa joutua luontoon. Yksikin atomi radioaktiivista ainetta aiheuttaa siis riskin ja jos riskejä ei saa olla, ei ydinvoimaa saa rakentaa! Kuulostaa loogiselta, eikö vaan?

Säteilyannosten riskejä on perinteisesti tarkasteltu ns. lineaarimallin mukaan. Eli jos annos 100x aiheuttaa mitattavan 10% lisäyksen kuolleisuudessa/syövissä, niin 10X annos aiheuttaa 1% lisäyksen kuolleisuudessa/syövissä (vaikka sitä ei voida mitata eikä osoittaa muuten) ja 1x annos aiheuttaa 0,1% lisäyksen kuolleisuudessa/syövissä (vaikka sitä ei voida mitata eikä osoittaa muuten). Kuulostaa loogiselta, mutta se ei todellakaan sitä ole ja voin todistaa sen hyvin helposti: Jos sata ihmistä juo jokainen 20 litraa vettä tunnissa, heistä kuolee vesipöhöön 100 ihmistä, eli 100%. Jos sata ihmistä juo jokainen 2 litraa vettä tunnissa, heistä kuolee vesipöhöön 10 ihmistä, eli 10%. Jos sata ihmistä juo jokainen 0,2 litraa vettä (lasillisen) tunnissa, heistä kuolee vesipöhöön 1 ihminen, eli 1%. Eikun hetkonen, mitävittuahäh?!?!?!?

Aivan. Lineaarimalli on humpuukia. Ei se noin mene.

Lineaarimalli otettiin käyttöön aikoinaan, koska parempaa ei ollut ja säteilysuojelukriteerit haluttiin vääntää tarkoituksella "liiankin" tiukoiksi. Aikoinaan ei voitu kuvitella, että uskonnollinen liike nimeltä Vihreät valjastaa tämän keppihevosekseen ja alkaa peloittelemaan ihmisiä sillä. Haluttiin vain simppeli ja varmasti ylimitoitetun turvallinen keino arvioida säteilyn terveyshaittoja! Ja sehän tuo lineaarimalli tavallaan kyllä onkin.

Olen itse siis väittänyt jo 15 vuotta, että tämä lineaarimalli on ns. paskaa, eikä se pidä paikkaansa. Nyt vihdoin ja viimein asialle on löytynyt konkreettiset todisteet ja tältä Vihreältä Valheelta on putoamassa pohja lopullisesti ja virallisesti pois!

Mikäli Vihreys ei olisi uskonto, se ryhtyisi viimeistään nyt kannattamaan ydinvoimaa, koska sen kuvitellut terveyshaitat (pienet säteilyannokset pieruista tai jätevuodoista) on nyt kumottu. Mutta, koska Vihreys on uskonto, se ei tule ikinä hylkäämään ydinvoiman vastaista dogmiaan, ei nyt, ei huomenna, ei ikinä, täysin riippumatta siitä, mitä tosiasiat ydinvoimasta sanovat! Aivan samalla tapaa Vihreät vastustavat myös fuusiovoimaa ja thoriumvoimaloitakin, vaikka siinäkään ei ole mitään järkeä eikä logiikkaa.

Vaikka Vihreät eivät tule ydinvoimaa ikinä kannattamaan, niin suuret ihmisjoukot voivat alkaa sitä kannattamaan, koska he eivät ole hurahtaneet tuohon uskontoon. Heille tieto siitä, että pienet säteilyannokset eivät ole haitallisia, onkin hyödyllinen. Säteilyhysteria voidaan torpata ennen kuin se ehtii puhkeamaankaan ihmiseen, koska mitään syytä pelätä pieniä annoksia ei ole, eikä voi olla ja se voidaan nyt todistaa heille. Vihreiltä valheita putoaa pohja pois, eivätkä ne saa tarttumapintaa. Ne voidaan lakaista sinne historian hämärään keskiaikaan, jonne ne kuuluvatkin.

Tavallisille ihmisille, niille, jotka eivät säteilystä ja ydinvoimasta tiedä mitään, voidaan nyt sanoa suoraan, että pienistä säteilyannoksista ei ole terveyshaittoja - mutta ydinvoimavajeesta on suuria terveyshaittoja (mm. polttovoiman pienhiukkaset ja tuulivoiman infraäänet, suurista veronmaksajien rahallisista kustannuksista puhumattakaan)! Näin ollen, vaikka sellainen äärimmäisen epätodennäköinen tapahtuma tapahtuisi, että jotain radioaktiivisuutta pääsisi vuotamaan, se ei ole maailmanloppu, eikä se käytännössä voi olla edes niinkään suuri, että se olisi suhteessa nykyiseen säteilytasoomme nähden merkittävää. Terveyshaittoja sillä ei siltikään olisi.

Olisihan se toki hienoa, jos ihmisiä voisi vain tosiasiatiedoilla ja niistä loogisesti johdetuilla johtopäätöksillä saada tajuamaan ydinvoiman todellisuus. Mutta ihmiset ovat ihmisiä. Tunteidensa ja uskomusten vankeja, helposti taipuvaisia hysteriaan ja irrationaalisuuksiin. Nyt, kun tuo pohja, johon ydinvoiman vastustaminen perustuu - pienten säteilyannosten terveyshaitat - on kumottu, ei siitä voida johtaa uskonnollisia, hysteerisiä väitteitäkään ihmisten peloittelemiseksi. Silloin on tosiasioiden vuoro päästä puremaan. Ja se tarkoittaa, että ydinvoiman kannatus tulee kasvamaan. Koska tosiasiat puoltavat ydinvoiman laajamittaista käyttöä.

Odotan mielenkiinnolla, miten Vihreä Uskonto ja sen ylipapit ja papittaret tämänkin asian koettavat selittää ja pystyä näennäisen järkevästi muka perustelemaan yhä ydinvoiman vastaisuuttaan. Siitä tulee surkuhupaisaa katsottavaa, jossa myötähäpeän tunteminen on taattu. Todennäköisesti Vihreän Uskonnon edustajat tekevät ainoan (heidän kannaltaan) järkevän teon ja koettavat "unohtaa" ja "ignoroida" tämän uuden tutkimustiedon parhaansa mukaan. Niinhän uskonnot aina tekevät, torjuvat jyrkästi kaikki faktat, jotka ovat ristiriidassa uskonnon dogmien kanssa!



Loppuun vielä jokaiselle selkopäiselle ihmiselle mieluisa näky
ja Vihreän Uskonnon edustajan pahin painajainen.
Näihin tunnelmiin, heippa!

24. helmikuuta 2015

Kiitoksia sananvapauden puolesta käymästä kamppailustani

Tämä lämmittää mieltä. Suoraan Ranskasta ostettu ja postitettu, jotta se on voitu antaa henkilökohtaisesti minulle. Mukana sain terveiset:


"Suomen suurimmalle sananvapaustaistelijalle!"
Kiitoksia kovasti antajalle. Tätä lehteä varjellaan kuin aarretta.



20. helmikuuta 2015

Klarna tietosuoja olematonta - käyttäjätiedot vaarassa!

Netissä on jos jonkinmoista maksupalvelua. Itse suosin Bittirahaa ja siellä missä se ei käy, PayPalia, jotta minun ei tarvitse antaa luottokorttitietojani millekään kolmannelle osapuolelle ja väärinkäytösten riski pysyy kurissa. Suomessa ja pohjoismaissa yksi suosittu laskupalvelusysteemi on Klarna. Valitettavasti.

En ole koskaan tehnyt tiliä Klarnaan, eikä siellä sellaista minusta olekaan. Sen sijaan eräät kaupat, kuten vaikkapa Booky.fi käyttävät sitä kaikkien ostosten maksunvälitykseen, joten sitä tulee joskus vahingossa käytettyä. Todellakin vahingossa. Suosittelen kaikille, että laittakaa välittömästi kaikki nettikaupat boikottiin, jotka käyttävät Klarnaa maksuihinsa muodossa tai toisessa. 

Ai miksikö? Minäpä kerron:

Kun esimerkiksi Booky.fistä aikoo ostaa jotain ja siirtyy maksamaan ilman rekisteröitymistä, systeemi pyytää sähköpostiosoitteesi ja postinumerosi. Kun sitten täytät ne sinne, ko. paskapalvelu suoltaa kotiosoitteesi ja miltei koko puhelinnumerosi ruudulle! Ilman mitään tunnistautumista, kuten vaikkapa Klarna-tilin salasanaa tai VETUMA:a! Lisäksi nämä tiedot suolletaan näytölle täysin riippumatta siitä, onko sinulla esimerkiksi Väestörekisterikeskuksessa tietojenluovutuskiellot ja vaikkapa turvakiellot maistraatista!

Toisin sanoen, vaikka et edes ole luonut Klarnaan tiliä, etkä edes tiedä maksaneesi Klarnan kautta missään koskaan, jos olet edes joskus ostanut jotain jostakin puljusta, joka on käyttänyt Klarnaa maksujensa välitykseen, kaikki osoitetietosi ja de facto puhelinnumerosi ovat kaikkien ihmisten ongittavissa aivan mistä päin maailmaa tahansa! "Systeemiä" ei ole suinkaan näet rajoitettu edes Suomeen tai pohjoismaihin, vaan todellakin mistä päin tahansa maailmaa voi noita tietoja onkia sinusta. Urkkijan tarvitsee vain tietää sähköpostiosoitteesi ja arvata tai päätellä postinumerosi. Olisi tietenkin lapsellisen helppoa tehdä bottiohjelmisto, joka kokeilisi kaikkia mahdollisia postinumeroita hetkessä läpi ja löytäisi sitäkin kautta oikeat yhteystiedot. 

Käsipelilläkin se onnistuu toki. Tein itse kokeen ja kaivoin erään henkilön tietoja netistä sen verran, että löysin sähköpostiosoitteen ja summittaisen asuinalueen. Sitten kokeilemalla alueen postinumeroita löytyi seuraavat tiedot Klarnasta. Enpä usko, että kyseinen ihminen - tai kukaan mukaan - haluaa, että tuollainen on oikeasti mahdollista. Puhumattakaan, että myös siinä tapauksessa, että henkilö on suojannut omat osoitetietonsa väestörekisterikeskuksesta jne.



Otin yhteyttä ko. paskapuljuun ja he ohjasivat viestini eteenpäin Klarnalle. Pitkä juttu lyhyesti, tuossa on vastineeni Klarnan yhteydenottoon ja kommenttiin minulle:
> Hei Markus
> Ruotsin tietosuojaviranomainen on todennut Klarna
> Checkout-palvelun olevan lain asettamien rajojen puitteissa.

Täyttä paskaa. En tiedä, minkä lain mukaan kuvittelette toimivanne, mutta Suomen laki sanoo asiasta seuraavaa:
"Henkilötietolaki 22.4.1999/523 7 luku Tietoturvallisuus ja tietojen säilytys
32 § Tietojen suojaaminen
Rekisterinpitäjän on toteutettava tarpeelliset tekniset ja organisatoriset toimenpiteet henkilötietojen suojaamiseksi asiattomalta pääsyltä tietoihin ja vahingossa tai laittomasti tapahtuvalta tietojen hävittämiseltä, muuttamiselta, luovuttamiselta, siirtämiseltä taikka muulta laittomalta käsittelyltä. Toimenpiteiden toteuttamisessa on otettava huomioon käytettävissä olevat tekniset mahdollisuudet, toimenpiteiden aiheuttamat kustannukset, käsiteltävien tietojen laatu, määrä ja ikä sekä käsittelyn merkitys yksityisyyden suojan kannalta."

Teidän rekisterinne tietoihin, eli tarkkaan osoitetietoon ja miltei täydelliseen puhelinnumeroon kenestä tahansa asiakkaastanne pääsee käsiksi käytännössä kuka tahansa. Te ette ole suojanneet MITENKÄÄN noita tietoja asiattomien ulottuvilta. Kuka tahansa, mistä tahansa voi joko käsipelillä tai botteja jne. käyttäen automaattisesti haravoida asiakkaittenne osoitetiedot teiltä.

> Mikäli asiakas ei halua osoite-tietonsa esitäytettävän hänen
> sähköpostiosoitteensa ja postinumeronsa perusteella, hänellä
> on mahdollisuus ottaa käyttöönsä PIN-koodi.

Henkilötiedot pitää OLETUKSENA suojata käyttäjätunnuksilla ja salasanoilla. PIN-koodi pitäisi OLETUKSENA OLLA KÄYTÖSSÄ, eikä optiona jossain hevonvitussa, mistä sitä ei kukaan edes löydä.

> Voisitko tarkentaa millä tavoin osoitetietosi on salattu?
> Oletko hakenut maistraatilta turvakieltoa vai onko kyse
> Väestörekisterikeskukselle tehystä luovutuskiellosta?

Väestörekisterille tehdyistä luovutuskielloista ja olen hakemassa turvakieltoa jahka nyt ehdin tässä tuhannen asian tiimoilta sen tehdä.
> Mikäli tietoja ei edellä todetuista syistä voida poistaa
> välittömästi, Klarna tulee lain asettamien vaatimusten
> mukaisesti estämään tai rajoittamaan tietoihin pääsyä
> järjestelmässään.
> Peter
> Tietosuojavirkailia

Näin se pitäisi olla OLETUKSENA, eikä erikseen pyydettäessä. Laitanpas asiasta vittumaisuuttani kyselyn tietosuojavaltuutetulle, EFFille ja blogiini. Tervetuloa paskamyrskyyn idioottimaisuutenne vuoksi.

T: Markus Jansson
Soitan heti maanantaina tietosuojavaltuutetulle ja pistän EFFille tiedoksi tämän blogipostaukseni. Kun olen tietosuojavaltuutetulle pirauttanut, menen tekemään rikosilmoituksen Klarnasta henkilötietorikoksesta ja tulen vaatimaan korvauksia. Saas nähdä, mitä tästä kehkeytyy. Toivottavasti ei mitään hyvää yhdellekään liikkeelle, joka käyttää Klarnan paskapalvelua, eikä etenkään Klarnalle, joka näin leväperäisesti jakelee ihmisten osoitetietoja netissä!

Tehkääpä palvelus itsellenne ja ystävillenne:
Menkää itse ja kehoittakaa kaikkia tuttavianne menemään vaikkapa tuonne Booky.fi sivulle, heittäkää joku kirja ostoskoriin ja menkään "maksamaan rekisteröitymättä" ja kokeilemaan, löytyykö teidän tietojanne Klarnan kautta tuolla tapaa. Mikäli löytyy, lähettää helvetin kiukkuinen palaute Klarnalle asiasta vaikkapa täältä lomakkeen tai chätin kautta. Vaatikaa välittömästi kaikkien tietojenne poistamista Klarnasta. Kun olette tämän tehneet, tehkää kuten minä aion tehdä (heti kun tietosuojavaltuutetun kanssa olen puhunut) eli marssikaa poliisiasemalle ja tehkää Klarnasta rikosilmoitus nimikkeellä "henkilötietorikos". Pistetään paskafirma polvilleen, upotetaan se suohon näin härskistä tietosuojakusetuksesta ja vuodosta!





Päivitystä 23.2.2015:
1) Tätä juttua on jaettu aktiivisesti ainakin 8 eri keskustelu tms. foorumilla ja yksilöityjä kävijöitä on parin päivän sisään miltei 8000. HYVÄ! Jakakaa lisää tietoa tuttavillenne ja ottakaa yhteyttä Klarnaan ja antakaa palautetta heidän paskasysteemeistään. Tämä Klarnan touhu on niin härskiä, että ansaitsevat kaiken paskan mikä vain mahdollista.

2) Olen ottanut yhteyttä tietosuojavaltuutettuun. Heillä on ennestään kasapäin valituksia Klarnasta ja jokin ennakkopäätös siitä, että Klarna-tilin omistaja sitoutuu Klarnan Ruotsin lakien mukaiseen tietosuojaan. Tämä ei kuitenkaan koske siis meitä, joilla ei todellakaan mitään Klarnan tiliä tai laskujuttuja ole koskaan ollutkaan, vaan jotka vain olemme maksaneet Klarnan maksuvälityssysteemien kautta jotakin. Tietosuojavaltuutettu lupasi palata asiaan. Minusta on törkeää, että Klarna piilottelee Ruotsin leväperäisen tietosuojan takana, vaikka itse firmat (sekä Klarna että Booky.fi) toimivat de facto Suomessa!!!


Päivitystä 24.2.2015:
Ilta-Sanomat on kertonut havainnostani. Loistavaa! Nyt asia pääsee entistä suurempaan tietoisuuteen! Pistäkää palautetta Klarnalle ja tehtailkaa rikosilmoituksia ja muistakaa vaatia korvauksia.

16. helmikuuta 2015

Erityisherkät (HSP) = huuhaata, sensuuria ja rahastusta

Satuin Facebookin kiemuroissa kuulemaan semmoisesta kuin "erityisherkkä ihminen" tai "erityisherkkyys", "High Sensitive Person" tai "HSP". Olen siitä aikaisemminkin kuullut jossain jotain, mutta nyt päätin perehtyä tähän "vaivaan" ja "porukkaan" paremmin. Se olikin sangen valaisevaa ja paljasti paljon enemmän kuin mitä uskalsin aavistaa.

Nythän on paljon kaikenlaista ihme hörhöyttä ilmassa. On "sähköallergiaa", "ympäristöherkkyyttä" ja sitten näitä "erityisherkkiä". Kaikissa on pohjimmiltaan kyse samasta perussetistä: Otetaan joukko ihmisiä, jotka saavat jotain hieman epämääräisiä neurologisia ja psykosomaattisia oireita ympäristöstä, kerätään ne yhteen, annetaan muodikas termi tai "diagnoosi" ko. vaivalle ja sitten aletaan myymään yhtä sun toista roskaa ko. sakille. Samalla tehokkaasti ylläpidetään kultin ideologiaa, eli kritiikki ja loogiset selitykset oireille vaiennetaan ja uskotellaan ryhmäläisille, että he kuuluvat johonkin "erikoiseen" ja "herkkään" ja "väärinymmärrettyyn" ryhmään, joita kohtaan on suorastaan salaliitto yhteiskunnan ja terveysviranomaisten taholta.

Ja se toimii. Joka ikinen kerta. Joka ikisen uskonnon tai kultin kanssa. Sellaisia ihmismassat ovat, että ne tarkertuvat tuollaiseen hömpötykseen ja sulkevat terveen järjen ja asiaperusteet, vaikka ne olisivat kuinka selviä tahansa. Mukavampi valhe on kivampi kuulla kuin epämukava totuus. Plus, että tietyt kultin ylipapittaret hyötyvät siitä valheesta myös taloudellisesti aika huikeita summia, kun voivat myydä erilaisia "hoitoja", "kursseja" ja "apuvälineitä" kultin jäsenille, kuten vaikkapa sähkösuojia tai erilaisia terapioita ja muuta.

Osa näistä erikoisuuksista onkin saamassa diagnoosinsa diagnoosiluetteloon, seikka, josta nämä kultit ovat kovin riemuissaan. Lokero, johon ne sijoitetaan, on tosin R68.81, joka siis ei edes kuulu sairauksiin vaan eräänlaiseen oireilujen jämälaariin ICD-tautiluokittelussa, samaan esim. ei-sairaudesta johtuvan kuivan suun tai omituisten lapsuudenaikaisten oireilujen joukkoon. Mutta eipä sillä väliä, koska harvoimpa uskonnot nyt tosiasioista välittävät, pääasia on kultin jäsenten mielestä, että saavatpahan "diagnoosin"!

Tulipa pitkä alustus.

Anyway, kaikki nämä näiden ihmisten oireet ovat kyllä enemmän tai vähemmän todellisia. Olennaista on kuitenkin se, että heille valehdellaan näiden kulttien toimesta siitä, mikä niiden aiheuttaja on ja miten sitä voi hoitaa tai sen oireita helpottaa. Sähköyliherkkyys (Lukekaa Lilja Tammisen hyvä kirjoitus asiasta) helpottaa, kun luulee, ettei sähkökenttiä ole lähistöllä ja muutenkin rentoutuu ahdistavasta kiireisestä hektisestä ympäristöstä. Ympäristöherkkyys on vähän sama juttu, tosin hieman monimutkaisempi ja taustalla on toisinaan kyllä oikeita vaivoja, kuten vaikkapa homealtistuksen aiheuttama pitkäaikainen infektio jne., joka sitten oireilee jos vaikkapa huoneilma on paskaa - kuten yleensä nykyrakentamisen seurauksena monessa paikassa onkin (kiitos Vihreän Uskonnon edustajat tästäkin pullotalorakentamisesta). 

Mutta itse erityisherkkyyteen ja miksi se on sellaisena kuin sitä nyt tyrkytetään joka tuutista, 99% huuhaata:

Erityisherkkiä ihmisiä on joidenkin arvioiden mukaan jopa 20% väestöstä, heidän tunnereaktionsa ovat ihan mitattuina voimakkaammat kuin sen 80% väestöstä ovat. Siihen se tutkittu fakta ja yksimielisyys sitten loppuukin, eikä tietenkään mitään tietoa ole siitä, ketkä esimerkiksi jossain näissä kulteissa olevista oikeasti siis kuuluvat tuohoon 20%:iin väestöstä ja ketkä eivät. Kuka tahansa, joka vain tuntee olevansa "erityisherkkä", voi itse itsensä diagnosoida sellaiseksi ja liittyä kultin jäseneksi.

Erityisherkillä on myös oman kertomansa mukaan laaja-alaisia, mutta yksilöllisiä aistiyliherkkyyksiä ja heillä on vaikeuksia tunnistaa esimerkiksi kasvonilmeitä tai toisen osapuolen tunteita oikein (he arvioivat ne liian herkästi). Soittaako kelloa? Mihin sairauteen kuuluu voimakkaat, yksilölliset aistiyliherkkyydet ja vaikeudet tunnistaa ihmisten todellisia tunteita ja ilmeitä?

Vinkkivinkkivinkki:

Lähdinkin pohtimaan tätä autismin ja erityisherkkyyden yhtäläisyyksien hypoteesia hieman lisää ja ajauduin kyseisen kultin yhdelle monista Facebook-sivuista, eli Erityisherkät - HSP. Sivuja on useita muitakin, kuten kulttiin kuuluu. Huomatkaa, että esimerkiksi aspergereille tarkoitettuja Facebook-ryhmiä on vain muutama ja jäsenmäärä on niissä jokaisessa ehkä 1/10 näiden ryhmien jäsenmääristä. Mikä kertoo omaa karua kieltään kummankin muodik...tarkoitan tietenkin yleisyydestä!

Kyseisessä Erityisherkät - HSP -ryhmässä eräs kultin jäsenistä kiinnittikin muuten huomiota mielenkiintoiseen seikkaan: Ryhmässä kirjoitettiin miltei poikkeuksetta kieliopillisesti virheetöntä, erittäin hyvää suomea. Kirjoitusvirheitä ei käytännössä ollut ja pilkut ja pisteet olivat orjallisesti oikeilla paikoillaan. Hymähdin ja huomautin, että niin, aspergerit ovat tunnetusti pilkuntarkkoja kirjakielen käyttäjiä ja ärsyyntyvät suuresti pienistäkin kirjoitusvirheistä. Kulttilaisten mielestä tämä(kin) oli tietenkin puhdasta sattumaa, eikä tietenkään osoitus mistään autismin kirjolaisuudesta...

Otin kyseisessä ryhmässä puheeksi sen, ovatko ryhmäläiset huomanneet tämmöistä yhtäläisyyttä ja miten paljon ko. ryhmän jäsenet saavat esimerkiksi asperger-seulassa pisteitä? Voisiko olla niin, että osa näistä HSP:stä onkin vain joko diagnoosittomia aspergereita, sellaisia jotka eivät ihan aspergerin kriteereitä täytä, tai vain ylipäätään jotain autismin kirjon häiriön suuntaan olevia? Onko ajatus siitä, että heillä onkin ehkä asperger tai muu autismin kirjon häiriö, epämieluisa verrattuna ajatukseen "herkästä ihmisestä"? Onko asperger-diagnoosi epämuodikas ja "erityisherkkä" muodikas ja etenkin naisille "kivampi" diagnoosi (suurinosa ryhmän jäsenistä oli naisia)?

Keskustelu eteni aluksi mukavasti. Ryhmäläiset tekivät tuota testiä ja postasivat tuloksiaan, osalle tuli selvästi asperger-tasolle yltävät pisteet, osa jäi sinne noin sadan pisteen hujakoille, eli ei aivan riittävästi aspergeriin. Normaalit pisteet tavalliselle pulliaiselle tuosta testistä ovat jotain ehkä 53-80 luokkaa. Tälle tasolle ei yksikään ryhmäläinen, joka testin teki, päätynyt, mikä on erittäin huomionarvoinen seikka.

Osa ryhmäläisistä kertoikin, miten heidän lähisuvussaan on diagnosoituja aspergereita ja AD(H)D:tä. Osalla ryhmäläisistä oli itselläkin ko. diagnooseja, mutta suurinosa näistä ihmisistä oli sitä mieltä, että ko diagnoosi "oli väärä" tai "eivät kokeneet sen kuvaavan heitä". Huomasin itsekin, että ryhmässä oli jäsenenä useita henkilöitä, joilla tiedän olevan diagnosoitu aspergerin syndrooma tai diagnosoimaton, mutta "ihan saatanan selvä" asperger.

No, autismin kirjon häiriöissä periytyvyys on varsin suurta, joten voitte laskea toki 1 + 1 ja miettiä, jos lähisuvussa on autismin kirjon häiriön diagnoosilla varustettuja tyyppejä ja itse saat asperger-testistä korkeat pisteet...mikä on loogisin johtopäätös neurologisen poikkeavuutesi taustalla:

  • Uusi, tuntematon tila ja ominaisuus eli erityisherkkyys, jota salaillaan ja josta ei ole käytännössä mitään faktatietoa saatavilla?
  • Vanha kunnon asperger, tai muu autismin kirjon häiriö, yksilöllisten vaihteluiden välissä tai hieman ehkä erillään niistä?

Moni ryhmäläinen alkoikin pohtimaan asiaa ja pohtimaan, voisiko asia todellakin olla näin. Eli vaikka he eivät ihan huippupisteitä asperger-testistä saa, voisiko juttu kuitenkin selvästi liittyä tähän neurologiseen poikkeavuuteen? Etenkin, kun sitä ei nyt heidän ikäisilleen osattu vielä aikoinaan diagnosoida, kun se oli heidän lapsuudessaan miltei tuntematon tila. Kulttilaisia ei myöskään oltu koskaan neuropsykologisissa testeissä käytetty aikuisenakaan, joten sitä, oliko heillä asperger (tai joku HSP), ei voitu varmuudella tietää, asia vaatisi selvityksiä ja niitä neuropsykologin testauksia huuhaan, keittiöpsykologian ja kultin aivopesun sijaan.

Sitten odottamani/pelkäämäni tapahtui.

Ketjuni poistettiin äkkiarvaamatta, ilman mitään ennakkovaroitusta tai huomautusta minulle.

Olin ilmiselvästi osunut arkaan kohtaan kultin ideologiassa. Olin esittänyt tutkittua tietoa ja loogisia johtopäätöksiä, jotka eivät olleet kultin oppien mukaisia ja saattanut jotkin kultin jäsenet jopa epäilemään kulttia. Niinkin lyhyessä ajassa kuin puolessa tunnissa oli lukuisa joukko ihmisiä osallistunut keskusteluun ja alkanut pohtia tätä asiaa. Toisinajattelija piti vaientaa kulttia häiritsemästä pikavauhtia. Ei ollut aikaa huomauttaa, perustella eikä esittää pyyntöjä. Eikä etenkään saanut jättää todisteita jäljelle ketjun muodossa, siksi minulle ei annettu varoitustakaan ketjun poistamisesta, silloinhan olisin voinut ottaa ketjun talteen!

Hetken kuluttua ylläpitäjä pisti selityksen ketjun poistolle. Ketjussa oltiin kuulemma menty "henkilökohtaisuuksiin". En tiedä, kenen toimesta ja missä, se jäi selittämättä. Kuten jäi toki sekin, miksei vain ko. "henkilökohtaisuutta" ei oltu poistettu, miksi koko ketju piti muka tuhota sen vuoksi? 

Ainoa, johon minä "syyllistyin" oli, että vaadin eräältä kultin jäseneltä perusteita hänen esittämälleen väitteelle:"Olen lukenut ihan viime aikoina useita luotettavia tutkimuksia, joissa on perusteltu, miksi tämä HSP poikkeaa autismin kirjosta ratkaisevasti ja tämä on aivan eri asia.". Useita kertoja vaadin häntä kertomaan, mistä "tutkimuksista" mahtaa olla kysymys ja mistä ne voisi lukea. Kun en saanut vastausta, huolimatta siitä, että tämä kultin jäsen kyllä vastaili minulle toistuvasti jotain ympäripyöreää jostain muusta, totesin, että "Koska et toistuvista pyynnöistäsi huolimatta pysty osoittamaan mitään tutkimuksia, joihin viittaat, minun pitää katsoa, että valehtelet".


Kyseisen ilmoituksen jälkeen poistin itseni ko. ryhmästä. Ihan vaan vaikka siksi, ettei ylläpito saa sadistista tyydytystä minun poistamisestani sieltä. Se olisi joka tapauksessa ollut seuraavaksi edessä ja toisaalta, kun kerran ryhmässä ei voi itse asiasta ja asiaa keskustella, niin mitäpä järkeä sinne kuulumisessa olisikaan enää?

Jokainen voi tehdä tässä esitetyistä faktoista omat johtopäätöksensä. Kaikkia niitä ei valitettavasti voi tarkistaa, koska kyseinen kultti poisti ko. ketjun, jossa näitä huomioita esitettiin, joten joudutte luottamaan sanaani ja muistiini tässä suhteessa. Minä olen omat johtopäätökseni joka tapauksessa tehnyt. Ne ovat seuraavat:
  1. Suurinosa "erityisherkiksi" tai HSP:ksi itseään pitävistä ei ole todellisuudessa millään muotoa poikkeavia ihmisiä, vaan ihan tavallisia peruspulliaisia, jotka vain haluavat uskoa olevansa jotain erikoista ja hienoa. Mikäpä sen mukavampaa kuin saada pitää itseään "erityisen herkkänä ihmisenä", sehän alkaa olla muodissakin kun mediaa katsoo, siellä tästä jutusta toitotetaan jatkuvasti! Pelkästään jäsenmäärä näissä ryhmissä kertoo karua kieltään tästä faktasta.
  2. Mitään "erityisherkkyyttä" tai HSP:tä ei ole olemassakaan siinä mielessä kuin tämä kultti väittää. Joidenkin ihmisten tunnereaktiot ovat toki voimakkaampia kuin toisten, koska se on yhteisön henkiinjäämisen kannalta järkevää evoluutiomielessä, mutta thats fucking it.
  3. Suurinosa "erityisherkistä" tai HSP-ihmisistä, joilla oikeasti on kultin kertomia neurologisia poikkeavuuksia, ovat todellisuudessa diagnosoimattomia aspergereita tai muita autismin kirjon häiriön omaavia ihmisiä (esim. vanha PDD-NOS).
  4. Kultti ja ihmiset itsekään eivät pidä ajatuksesta, että he ovat aspergereita (tai tavallisia ihmisiä), koska assius on enemmänkin finninaamaisen tietokonenörtin diagnoosi - eihän sellainen nyt sovi menevälle 30-50-vuotiaalle naiselle sitten laisinkaan! Niin epämuodikasta, leimaavaa ja negatiivista verrattuna "erityisherkyyteen".
  5. Kultin tarkoitus on toimia yleisenä höpöhöpölautana, keskinäisenä ihqudaa-jauhantana ja samanmielisten turvapaikkana pahassa maailmassa. Siinä sivussa osa porukasta heittää bensaa liekkeihin ja myy kivaan hintaan kaikenlaista höpöhöpöpalvelua, "tietoa" ja "kurssia" ja "ymmärrystä" näille höynäytetyille.

Kääntääkseni puukkoa kultin haavassa, annan vielä tälle "erityisherkkyydelle" tai "HSP":lle sitä paljon kuvaavamman nimen. Kutsuttakoot sitä jatkossa termillä: "Hysteerinen Autismi (HA)", eli latinaksi "Hysteria Autismus (HA)". Katsotaan, montako wannabe "erityisherkkää" kokee ihmeparantumisen, kun nimi muutetaan vähän realistisemmaksi ja vähemmän seksikkääksi?!?

Jos nämä johtopäätökseni satuttavat tai vituttavat sinua, niin hyvä. Se kertoo, että osui ja upposi. Sillä jos puhun täyttä paskaa vailla perusteita, mitäpä siitä sen enempää välittämään, nettihän on paskaa täynnä. Mutta jos osuin oikeaan, etkä halua sitä myöntää, niin sepäs vasta sattuukin ja kovasti. Ja sen kuuluukin sattua. Mutta fiksu ihminen ymmärtää, että jos on luullut väärin, jos on omannut virheellistä tietoa, on järkevää korjata erheensä ja tajuta faktat ja alkaa toimia niiden mukaan.

Toivon, että mahdollisimman moni lukee tämän kirjoitukseni, etenkin jos epäilee itsellään tai läheisillään olevan tätä "erityisherkkyyttä" tai HSP:tä. Toivon myös, että levitätte tätä kirjoitusta niille, jotka muuten eivät sitä saisi käsiinsä, mutta joiden olisi syytä se lukea. Etenkin näiden kulttien jäsenille ja kulttien palstoille jne. Totuushan ei pala tulessakaan, sanotaan, joten why the fuck not?




PS. Pitää myöntää, että itse kärsimäni sairaus, krooninen väsymysoireyhtymä (CFS) - tai pitäisi varmaakin puhua nykyään systeemisestä rasitusintoleranssisairaudesta eng. "Systemic Exertion Intolerance Disease (SEID)" on myös kultteja keräävä sairaus. Tähänkin liittyy paljon huuhaata ja kulttimaista fanaattisuutta, jossa tosiasioilla ei ole mitään merkitystä. Sain tähän liittyvästä Facebook-ryhmästä taannoin kenkää, koska arvostelin siellä asiasta vellovaa uskomuslääkintää ja toisesta suomenkielisestä ryhmästä lähdin itse pois, koska en kestänyt siellä liehuvaa kulttimaista pseudotieteellistä roskaa.

Kun kyseessä on kohtuullisen tuntematon, harvinainen sairaus, josta lääkäritkään eivät Suomessa pysy ajantasalla, on alttius huuhaalle ja kulteille suuri. Huuhaa ja kultit tarjoavat vastauksia kysymyksiin, joihin ei ole vielä vastauksia ja tukea niille, jotka eivät sitä etenkään julkisesta terveydenhuollosta saa. Tästä kaikesta on kuitenkin suurta haittaa itse sairaudelle ja sitä sairastaville, koska uskomuslääkintä ja huuhaa ei hyödytä ketään eikä mitään - paitsi siitä rahaa takovia käärmeöljykauppiaita! Tieto on tietoa ja faktat ovat faktoja, ainoastaan niistä voi löytyä apua todelliseen vaivaan. Kaikkea ei voida tietää, mutta tärkeintä on tietää, mitä todella tiedetään ja mitä ei!

15. helmikuuta 2015

Rauhanuskonnon edustaja riehuu - tällä kertaa Tanskassa!

"Kyseessä on jälleen vain valitettava yksittäistapaus, joka ei missään nimessä kerro yhtään mitään islamista, islamisaatiosta, muslimeista ja äbäläwäbäläkulttuurista. Tappavathan kantatanskalaisetkin. Tekijä on varmasti joutunut vain rasismin uhriksi ja saanut liian vanhat pelikonsolit käyttöönsä ja siksi epätoivoissaan ajautunut tekemään nämä valitettavat teot. Ehkä hän on oppinut pahoille tavoille kantatanskalaisilta nuivistirasisti-fasistinatseilta."

Herätkää saatanan idiootit jo vihdoin ja viimein!

Jälleen kerran muslimit paljastavat todellisen karvansa, eli hyökkäävät silmittömästi sananvapauttaan käyttäviä "vääräuskoisia" ihmisiä vastaan. "Jos väität, että islam on väkivaltainen barbaarikultti, tulemme ja tapamme sinut" -osoittaa jälleen surkuhupaisesti pitävänsä paikkaansa. Kun tämäkään ei riittänyt, hyökätään vielä "ohimennen" juutalaisten kimppuun jne. Takaan, että 99% kaikista imaameista kaikkialla Euroopassa ei tuomitse näitä tekoja, ei kehoita muslimeja rauhoittumaan ja hyväksymään eri uskontoja ja sananvapautta. Takaan, että suurinosa muslimeista hyväksyy nämä teot joko hiljaisesti ja salaa tai sitten suorastaan avoimesti. (Taqiyya huomioon ottaen).

Islamisaatiolle ja mamutusmokutukselle on pistettävä stoppi NYT. Muslimien massakarkoitukset on aloitettavat VÄLITTÖMÄSTI Norjan mallin mukaisesti tai mieluusti vieläkin laajemassa mittakaavassa. Kaikki moskeijat on ratsattava välittömästi ja kaikki, joissa on saarnattu tai muuten tuettu terrorismia millään muotoa, tulee välittömästi sulkea terrorismin vastaisten lakien perusteella ja ko. imaamit pidättää ja karkoittaa maasta. Mamutusmokutushullutuksesta vastaavat poliitikot ja virkamiehet erotettava tehtävistään HETI ja saatettava edesvastuuseen teoistaan.

Tämä on sotaa länsimaista yksilönvapautta, sananvapautta ja uskonnonvapautta vastaan!

Me emme tätä sotaa aloittaneet, emmekä halunneet, mutta meidän täytyy siihen vastata ja viedä se päätökseen. Muuten meillä ja meidän lapsillamme sekä koko länsimaisella sivilisaatiolla ei ole tulevaisuutta. Islamistit eivät luovuta, ennen kuin he hallitsevat meitä tai me häädämme heidät totaalisesti täältä jaloistamme! Kumman lopputuloksen sinä mieluummin otat, kun vaihtoehdot ovat tasan tarkkaan nämä kaksi?

Kenestä poliitikosta tai mistä puolueesta löytyy riittävästi rohkeutta ottaa islamisaation vastainen sota ykkösagendakseen? Vai pitääkö kansan ryhtyä itse suoraan toimintaan, kun poliitikot ja virkamiehet eivät uskalla liikauttaa evääkään kansaansa ja sivistystämme suojellakseen? Mikäli kansanedustajat ja muut johtajat eivät edusta kansaa eivätkä aja kansan etua, heidät tulee yksiselitteisesti siirtää syrjää ja korvata sellaisilla, jotka niin tekevät.




6. helmikuuta 2015

Reaaliteettiterapiaa Nasima Razmyarille islamista?

Iltapaskassa oli kaupunginvaltuutettu Nasiman Razmyarin haastattelu, jossa Nasima kertoo, miten musliminkin tulee suvaita seksuaalivähemmistöjä. Nasima itse ei tietenkään käytä huntua, on aktiivisesti mukana yhteiskunnallisessa toiminnassa ja on kannattanut mm. "tasa-arvoista" avioliittolakiakin. 

Jokainen islamista faktoja tietävä osaa nyt tehdä johtopäätöksen: Joko Nasima on helvetin tyhmä tai hän harjoittaa taqiyyaa

Ottaen huomioon, että hän demari, kumpi tahansa näistä vaihtoehdoista tuntuu aivan yhtä todennäköiseltä ja miksikäs eivät voisi molemmatkin niistä pitää paikkaansa samanaikaisesti. Fakta kun nyt on, että islam määrää homoseksuaalisuudesta kuolemantuomion ja naisen paikka ei todellakaan ole kulkea islamissa kadulla vapaana yksikseen, varsinkaan ilman huntua, puhumattakaan, että nainen osallistuisi johonkin yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Niin ikään karu tosiasia on, että islamin oppien vääristelystä seuraa myöskin islamin lakien mukaan kuolemantuomio. Rautalankaa musliminaiselle sopivasta käytöksestä voitte lukea vaikkapa tästä Ylenannon uutisesta.

Tästä pääsemmekin seuraavaan kohtaan...

Nimittäin on perin valitettavaa, että Nasiman viesti jää kovin vähäiselle huomiolle, etenkin sille parhaiten sopivan viiteryhmän, eli muslimien keskuudessa. Harvapa nyt sattuu kyseistä artikkelia lukemaan ja vielä harvempi muslimeista osaa suomea. Nasiman sanat, teot ja esiintyminen pitäisi ehdottomasti kääntää esimerkiksi arabiaksi, turkiksi, persiaksi ja englanniksi, sekä julkaista näyttävästi internetissä, jotta ne pääsisivät asiaankuuluvan viiteryhmän tietoisuuteen. Eikö olisikin mitä suotavinta, että Nasiman viesti, muslimilta muslimille, pääsisi suurempaan valokeilaan ja tietoisuuteen? Eikö olisi hienoa, jos Nasiman kannanotot ja toiminta tulisivat laajemmalti rauhan- ja lapsirakkaudenuskonnon edustajille tiedoksi? 

Nasimallahan ei missään nimessä ole mitään syytä pelätä esimerkiksi turvallisuutensa puolesta, koska islamhan on rauhanuskonto ja muslimit rauhanomaisia ja suvaitsevaisia, rakentavaan vuoropuheluun kykeneviä älykkäitä ihmisiä. Esimerkiksi minun saamani lukuisat tappouhkaukset yhdestä kuvasta ovat vain jotain kummia yksittäistapauksia ja uhkailevatHAN suomalaisetkin tappamisella kun Jeesuksesta tehdään pilkkaa jne. yms. tms.

Vetoankin nyt lukijoihini:
Löytyykö joukostanne edes arabiankielen taitoisia ihmisiä, jotta voisimme kääntää Nasiman sanomiset paremmin rauhan- ja lapsirakkaudenuskonnon edustajien ymmärrettävään muotoon? Voisiko käydä niin hyvä tuuri, että joku lukijoistani osaisi vieläpä turkkia tai persiaa? Itse voin kyllä kääntää nämä sanomiset englanniksi, siihen sentään en apua tarvinne.

Näin voisimme luoda mukavan koosteen siitä, mitä tämä musliminainen sanoo ja miten hän esiintyy ja toimii, sekä luonnollisesti antaa sopivia yhteistietoja, jotta rauhaa rakastavat muslimit voisivat ottaa häneen helposti yhteyttä ja jakaa rauhan ja rakkauden ilosanomaansa Nasimin kanssa. Mitä useampi, sitä parempi.

Eiköhän anneta Nasimalle reaaliteettiterapiaa islamin suhteen!




PS. Googlen kääntäjä ja netissä oleva arabiankielinen kielioppieditori antoi esimerkiksi tämmöisen:
"على المسلمين أن تتسامح مع الأقليات الجنسية وينبغي أن المرأة لا تغطي رؤوسهم أو البقاء في منازلهم. وللمرأة الحق في المشاركة على قدم المساواة مع الرجل في جميع المسائل للمجتمع. ايم امرأة مسلمة وعضو في مجلس المدينة وترغب في ارتداء الملابس الغربية العادية."
= Muslimien tulisi sietää seksuaalivähemmistöjä ja naisten ei tarvitse peittää päätään tai pysyä sisätiloissa. Naisilla on oikeus osallistua kaikeen yhteiskunnan toimintaan tasavertaisesti miesten kanssa. Olen musliminainen ja kaupunginvaltuutettu ja haluan pukeutua normaalilla länsimaisella tavalla.

4. helmikuuta 2015

Islam todistaa (taas) olevansa barbaariuskonto

Minkä uskontokunnan edustajat polttavat ihmisiä elävältä häkeissä? Minkä uskonnon oppien mukaista tämä on? Osaatteko yhtään arvata?

Tätä videota pitäisi pakkonäyttää tv:ssä kaikilla kanavilla 24/7, kunnes ihmisten silmät aukeaisivat.

Heräävätkö suomalaiset islamin uhkaan vasta, kun täällä on sama meno vai mitä helvettiä oikein tarvitaan, että ihmiset tajuavat, miten vaarallisen kultin ja elukoiden kanssa tässä ollaan tekemisissä? Mikä siinä on, että ihmisten silmät eivät vaan aukene? Onko mukavassa valheessa niin paljon helpompaa elää?

Kannattaa muistaa, että jo nyt, muutaman päivän sisällä, meillä täällä koto-Suomessakin on tapahtunut (vain muutamia esimerkkejä mainitakseni): Amorellan raiskaukset, 17-vuotiaan tytön surma, 10-vuotiaiden seksuaaliahdistelutItiksessä 12 hengen tekemä katuryöstö ja liukkaalle kadulle kaatuneen mummon ryöstö. Ja aina tekijöillä yhteinen nimittäjä; islam. Media vaikenee tästä yhdistävästä tekijästä.

Tämä ei ole sattumaa. Tämä ei ole yksittäistapaus. Tämä on sotaa meitä "vääräuskoisia" vastaan näiden maahantunkeutujien (ja) muslimien toimesta.

On kuvottavaa paskaa selittää, että "eivät kaikki muslimit hyväksy tätä" tai "ei tämä ole islamin oppien mukaista". Koraani määrää vääräuskoiset tapettaviksi tai orjuutettavaksi, viholliset vieläpä kidutettavaksi hengiltä, vääräuskoiset naiset raiskattavaksi, lapsiseksin, vääräuskoisilta varastamisen, jne., eikä yksikään muslimi voi kiistää Koraanin opetuksia ja harvoinpa yksikään imaami niitä yrittääkään kiistää (eli harjoittaa taqiyyaa). Ainoat, jotka säännönmukaisesti puhuvat paskaa islamin todellisesta luonteesta ovat hölmöjä länsimaisia islamin nuoleskijoita, dhimmejä, jotka eivät tiedä, eivätkä halua tietää islamin todellisesta luonteesta mitään.

Kaikki muslimitkaan eivät toki onneksi tiedä, mitä Koraani opettaa, koska eivät joko osaa lukea tai eivät vain ole viitsineet lukea Koraania. Jokaisesta muslimista, joka lukee ja ymmärtää Koraanin, tulee nimittäin automaattisesti "terroristi". Sana "terroristi" on lainausmerkeissä, koska kyse ei ole varsinaisesti edes mistään terrorismista, vaan vain islamista, islamilaisuudesta ja Koraanin oppien noudattamisesta, eli siis normaalista muslimimeiningistä. ISIS tietää kyllä mitä Koraani opettaa ja se toimii kaikessa aivan täysin islamin oppien mukaisesti ja Koraania seuraten. Tämä on täysin kiistämätön tosiasia, joka ei millään valkopesulla tai selittelyillä muutu yhtään miksikään. Jos haluatte tietää, mitä islam todella tarkoittaa, katsokaa, mitä ISIS (tai Boko Haram, tms. jne.) tekee.

Nyt vielä tällä ongelmalle voisi tehdä jotain. Kun islamistit pääsevät valtaan Suomessa, on liian myöhäistä. Sitten mitään ei ole enää tehtävissä. Sitten meitä odottaa tasan sama kohtalo kuin mikä nyt tätäkin ihmistä kohtasi. Mitään armoa ei vääräuskoisille ja/tai islamia vastustaville tulla muslimien toimesta antamaan. Meidän tullaan teurastamaan kuin lampaat. Ehkä se onkin tälle lammaslaumalle sopiva kohtalo. Demokratiassa kansa näet saa mitä ansaitsee.

Sääliksi käy vain jälkipolvia. Heiltä viedään vapauden ja koko elämisen edellytykset, kun tälle islamisaatiolle ei pistetä stoppia.