Rikkaudesta ja rikkaruohoista

Nykyiseen moku (monikulttuurisuus) ihanteeseen kuuluu ajatus siitä, että moku on rikkaus, voimavara ja hyödyksi koko yhteiskunnalle ja sen jäsenille. Moku tarkoittaa myös taloudellista hyötyä mm. työvoiman ja innovaatioiden suhteen. Mokuun ei liity mitään negatiivista tai ei ainakaan mitään mainitsemisen arvoista haittaa, vaan pelkästään mannaa.

Tämä ilmenee mokuintoilijan mukaan esimerkiksi siten, että samassa peruskoulussa voi olla kymmeniä eri kieltä puhuvia lapsia oppilaina. Lapset eivät hallitse suomea, vaan puhuvat siis jokainen omaa kieltään ja usein samassa luokassakin on lukuisa joukko eri kieltä puhuvia lapsia. Lasten kulttuuriset ja muut erityispiirteet tuodaan esille mm. pukeutumisen ja ruokavalion suhteen. Lapset tarvitsevat tuekseen tasaisen virran tulkkeja ja sosiaalityöntekijöitä tukemaan heitä koulun arjessa selviytymisessä.

Realisti voisi todeta, että tämä ilmenee siten, etteivät lapset todellisuudessa saa mitään irti opetuksesta, koska eivät ymmärrä mitään, mistä puhutaan. Osaa lapsista ei edes kiinnosta opetus, koska sosiaalitoimistolla ja rikoksillakin voi elää. Etniset ryhmät luovat jännitteitä toistensa välille. Koko koulu ja yhteiskunta joutuu käyttämään valtavasti rahaa, aikaa ja vaivaa sopeutuakseen mokuun, mutta tästäkin huolimatta tulokset ovat kovin laihoja: Järjestyshäiriöt ovat yleisiä, suomea ei osata ja verovaroja palaa hulluna turhaan. Kriitikoita tai edes häiriöihin puuttuvia leimataan rasisteiksi ja kaikki syy tapahtuneista kaadetaan automaattisesti heidän niskaansa.

Oletetaan, että terveydenhoitomme toimisi kuten monikulttuurisuusihanne toimii vaikkapa peruskouluissamme.

Eri sairaalan osastoihin laitettaisiin sattumanvaraisesti potilaita heidän vaivoistaan riippumatta. Eihän ketään saa syrjiä, vaan jokaisella on oltava vapaus valita, minne menee. Samassa huoneessa voisi hyvinkin olla vaikkapa tuberkuloosipotilas ja AIDSia sairastava tai syöpäpotilas. Kaikkia koetettaisiin hoitaa sitten yhdessä, samalla koettaen estää heitä tappamasta toisiaan. Käytännössä hoidosta ei tule mitään, koska osastonlääkärin on miltei mahdotonta keskittyä samaan aikaan kymmeniin täysin erilaisiin sairauksiin ja niiden hoitoon. Päinvastoin, potilaiden tilanne jopa pahenee heidän saadessaan tartuntoja toisiltaan ja turhautuen hoidon tehottomuuteen. Mutta eihän potilaita nyt voisi vaatia menemään kukin omaan erikoisalansa osastolle saamaan tarvitsemaansa erityishoitoa - sehän olisi syrjintää, eikö vain?

Jokaiselle potilaalle toimitettaisiin hänen toivomustensa mukaista ruokaa. Tämä siis täysin riippumatta siitä, miten terveellistä ko. ruoka olisi. Esimerkiksi ohitusleikkauksesta kärsivälle potilaalle toimitettaisiin rasvaisia ja suolaisia hampurilaisia niin paljon kuin hän jaksaa syödä. Tahdosta riippumattomasssa hoidossa olevan anorektikon ei tietenkään tarvitsisi syödä mitään. Eihän potilaita nyt voisi vaatia syömään samanlaista tai heidän terveyttään edistävää ruokaa - sehän olisi syrjintää, eikö vain?

Potilaat myös voisivat pukeutua täysin vapaasti. Esimerkiksi lonkkaproteesileikkaukseen tai muuhun korkean infektioriskin omaavaan leikkaukseen voisi mennä vaikkapa hikisessä Suomi-verskassa tai mutaiset saappaat jalassa. Eihän potilaita saa syrjiä pukeutumisen vuoksi ja vaatia heitä luopumaan epäkäytännöllisestä ja hoitoa haittaavasta vaatetuksesta - sehän olisi syrjintää, eikö vain?

Potilaat voisivat myös melko vapaasti häiritä toistensa hoitoa, mikäli heitä ei hoito kiinnostaisi alunperinkään. Vaikkapa huudella ja solvata muita potilaita tai hoitohenkilökuntaa. Potilaat voisivat myös toistuvasti kieltäytyä hoidosta tai osasta siitä ja aina hetken kuluttua palata valittamaan, kun eivät saaneet hoitoa ja syyttää hoidon puutteesta henkilökunnan syrjivää käytöstä heitä kohtaan. Eihän potilaita saa vaatia olemaan hiljaa tai ottamaan vastuuta omasta hoidostaan - sehän olisi syrjintää, eikö vain?

Herääkin nyt kysymys, miksi moinen hullutus on vaikkapa koulussa tai ylipäätään yhteiskunnassa sitten ok?

Miksei samankielisiä oppilaita tai ylipäätään maahanmuuttajia laiteta samoille luokille ja samoihin kouluihin, tai vain yksinkertaisesti opeteta heille suomea ja opeteta sen jälkeen muiden joukossa tavallisessa koulussa?

Miksei epäkäytännöllisesti ja uskontoa julistavasti pukeutuvia ojenneta ja todeta, ettei koulu tai työpaikka ole uskonnonharjoittamispaikka, vaan käytäntö ja tavat sanelkoot, mitä päälle on sopivaa laittaa?

Miksei taikauskoista ruokavaliota noudattaville todeta, että jos ei liha maistu niin sopii olla ilman - ja mikäli ollaan kokonaan ilman terveellistä ruokaa niin sitten tulisi toimittaa pikapikaa hoitoa saamaan?

Miksei pyritä tilanteeseen, jossa eri kulttuureista tulevat ihmiset integroidaan suomalaiseen yhteiskuntaan opettamalla ja vaatimalla heiltä meidän kielen, lakien, tapojen ja kulttuurimme tuntemusta ja kunnioittamista?

Miksei monikulttuurisuuden rikkaruohoihin, kuten korkeisiin työttömyyslukuihin, rikollisuuteen, piittaamattomuuteen yhteiskunnan normeista, taikauskoisiin silpomisiin ja muuhun yhteiskuntaamme selkeästi haitallisesti vaikuttaviin asioihin kiinnitetä huomiota ja yksinkertaisesti kieltäydytä ottamasta tänne ihmisiä, jotka näitä ongelmia aiheuttavat - ja häädetä jo tänne otetuista pois ne, jotka näitä ongelmia aiheuttavat?

Miksi kaikki pitää tehdä niin helvetin vaikean kaavan mukaan? Mitäpä jos sairaala toimisi yhtä vaikean, suvaitsevaisen, kalliin ja sekavan kaavan mukaan, kuin meidän monikulttuurisuutta ihannoiva fantasiamme toimii tänä päivänä Suomessa? Kaavan mukaan, jossa yksilöllä ei ole velvollisuuksia, yksilöä ei saa kategoroida tai niputtaa samanlaistensa kanssa ja jossa yksilön subjektiivinen kokemus ja oikeudet kulkevat muiden oikeuksien ylitse muiden kukkaron kautta? Kaavan, jossa ongelmista mainitseminenkin on paheksuttavaa ja niistä julkisesti keskusteleminen aiheuttaa syytteet ja tuomion oikeusistuimissa?

En ymmärrä, miksi pohjimmiltaan hyvin yksinkertainen asia pitää tehdä tietentahtoen mahdollisimman monimutkaiseksi. Ei sairaalassakaan niin tehdä. Järki ja käytäntö saa kulkea yltiösuvaitsevaisuuden ja subjektiivisten halujen ohitse. Mikäli tämä ei sinne tulijalle kelpaa, hän voi aivan vapaasti kääntyä ulkopuolella ympäri ja painua muualle. Moiseen sairaalaan ei ole pakko tulla, jos sen säännöt eivät miellytä - voi toki hädässäkin jättäytyä ulkopuolelle ja jopa kuolla sinne sitten. Suomeenkaan ei olisi pakko tulla, jos meidän säännöt eivät miellytä - voi toki hädässäkin jättäytyä ulkopuolelle ja jopa kuolla sinne sitten.

Kenen leipää syöt - sen lauluja laulat, eikö vaan?