Turun Sanomat kirjoittaa, että vuosittain erilaisissa psykologisissa testeissä käy neljännesmiljoona suomalaista. Itse asiassa vielä enemmän, koska lukuun eivät sisälly erilaisissa pääsykokeissa ja armeijassa tehdyt psykologiset testit.
Mikä tässä sitten on kiintoisaa tai mättää?
Se, että melkoinen osa psykologisista testeistä on täyttä huuhaata. Kuten on suurinosa psykologibisneksestäkin.
Turun Sanomat noudatti poikkeuksellisen korkeaa journalistista etiikkaa, kun se
julkaisi samassa lehdessä myös psykokulttuurin kritiikkiä koskevan pitkän artikkelin. Suosittelen kaikille kyseisen artikkelin huolellista lukemista, sekä lisäksi kirjan nimeltä "
Älkää säätäkö päätänne - häiriö on todellisuudessa" ostamista ja lukemista (kirjan esittely vaikkapa
tässä)...tämä kirja on todellakin rautaa!
Sen enempää kirjaa ja artikkelia referoimatta todettakoot vaikkapa anekdootti ihan omasta elämästäni. Kävin soveltuvuuskokeissa opintoihini liittyen. Kävin kahdessa soveltuvuuskokeessa, koska aikoinaan oli sekä vakinaisia että väliaikaisia ammattikorkeakouluja ja molemmissa oli oma hakumenettelynsä. Todellisuudessa minun ei olisi tarvinnut mennä kahteen soveltuvuuskokeeseen, koska ne kelpasivat päittäin toisiinsa, mutta koska minä eivätkä testaajat tätä tienneet, suoritin siis soveltuvuuskokeen kaksi kertaa.
Molemmat kokeet olivat saman psykologipuljun tekemiä. Molemmissa tutkittiin soveltuvuutta sairaanhoitajaksi. Molemmat testit tein noin parin viikon sisällä toisistaan. Molemmat testit olivat sisällöltään hyvin samankaltaisia, tosin erojakin oli selvästi. Toisesta soveltuvuuskokeesta sain 0-5 asteikolla 4 soveltuvuudeksi. Toisesta soveltuvuuskokeesta sain 0-5 asteikolla 0 soveltuvuudeksi.
Lukekaa nyt huolella läpi edellinen kappale, jotta varmasti tajuatte, mitä tarkoitan.
Täysin riippumatta minun todellisesta soveltuvuudestani sairaanhoitajaksi, on selvää, että testit ovat huuhaata. Roskaa. Täyttä kusetusta ja pseudotiedettä. Tieteellinen tutkimus ei voi antaa kahden viikon sisällä täysin toisistaan poikkeavia tutkimustuloksia. Jos psykologinen testi olisi hyvä ja luotettava, eroa ei olisi lainkaan tai korkeintaan hyvin, hyvin vähän. Luotettava soveltuvuustesti ei mittaa henkilön senhetkistä vireystilaa, vitutustasoa, hahmotusta ja ajatusrakennelmaa, vaan yleistä, yleistettävää ja keskimääräistä tilaa.
Psykoterapioista voin kertoa sen verran, että hupaisaa on, ettei tutkimusten valossa juurikaan ole valitulla terapiamuodolla tai kestolla mitään merkitystä sen suhteen, millainen apu terapiasta koituu. Vuosikausia jatkuva Freudilainen huuhaaterapia on käytännössä aivan yhtä tehokasta tai tehotonta kuin lyhytkestoinen, ratkaisukeskeinen huuhaaterapia. Miten tämä on mahdollista, kun kaikki eri psykoterapioiden koulukunnat perustavat näkemyksensä ihmisen ongelmien syistä ja seurauksista ja niiden ratkaisuista täysin eri asioihin?!? Ainoa selitys on, että ne ovat kaikki huuhaata, koska eihän samaan ongelmaan voi samaan aikaan olla syynä kymmeniä eri syitä ja ei samaan ongelmaan voi olla kymmeniä erilaisia spesifejä toimivia ratkaisuvaihtoehtoja!
Ikäänkuin rautalankana todettakoot, että auton sammumiseen tienpäälle ei voi samaan aikaan olla syynä bensan loppuminen, moottorin kiinni leikkaaminen, virranjakajankannen hajoaminen, sulakkeiden palaminen, pyörien irtoaminen ja moottorin haihtuminen savuna ilmaan. Myöskään se, että autoon vaihtaa sulakkeet, ei auta auton liikkumista yhtään, jos auton polttoaine on loppunut. Pyörien kiinnittäminenkään ei auta yhtään mitään, jos autosta on polttoaine loppunut. Samanaikaisesti kaikki viat eivät esiinny eikä väärän vian korjaaminen tee autosta yhtään sen liikkuvampaa kuin ennen. Lisäksi auton vianmäärityksessä eivät puhtaasti teoreettiset fantasiat auta mitään, vaan pitää ihan oikeasti katsoa ja tutkia konkreetisesti ja havaita, mikä osa autossa on rikki. Aivan saman pitäisi päteä myös psykoterapiaan ja psykoanalyysiinkin.
Psykoterapiassa ainoa merkittävä tekijä paranemisen kannalta on toimiva terapiasuhde. Jos pelkistetään ja sanotaan hieman ikävästi, niin miltei saman, jonka psykoterapia ajaa, ajaa hyvä ystävyyssuhde järkevän ihmisen kanssa. Tuo oli ehkä hieman ilkeästi sanottu, mutta ymmärrätte periaatteen. Kannattaa myös muistaa, että esimerkiksi Freud kieltäytyi itse hoitamasta skitsofreenikoita...kas kummaa...mikäs siinä on, etteivät ihan oikeat sairaudet kelpaa hoidettaviksi?
Psykokulttuuriin kuuluu myös ihmisten kaiken käytöksen analysointi ja joka ikisen toiminnan syyn selittäminen psykologisilla tekijöillä...puhtaasti teoretisoiden, vailla mitään konkreettista todistetta kuvitellun teorian paikkaansapitävyydestä. Yritetään selittää kaikkea mahdollista ja antaa järkevältä tuntuva selitys asiaan, jota on vaikea käsittää tapahtuneeksi.
Kun joku sekopää vaikkapa räjäyttää pommin ja tappaa muita ihmisiä, aletaan selitellä tämän ihmisen alitajuisia pyrkimyksiä ja haluja, kärjistäen sanottuna päätyen siihen, että kaikki tämä johtui siitä, että tekijällä oli pieni penis. Miksei yksinkertaisesti voida todeta, että emme todellisuudessa voi koskaan tietää, miksi ihminen teki kuten teki, hän oli vaan sekopää, rikollinen, joka meni ja räjäytti muita ihmisiä?
Löikö Pekka Mattia vain siksi, että Matti oli vittumainen ääliö, joka näytti Pekalle keskisormea luokassa, vai johtuiko Pekan suorittama aggressio hänen varhaislapsuudessaan kokemasta menetyksestä ja pelosta, sekä siitä, että Pekalla oli pieni penis? Onko liian helppo ja rehellinen selitys vain vähemmän myyvä kuin pitkällinen psykologinen huuhaajargon? Jättääkö se liian paljon kysymyksiä vastaamatta, kysymyksiä, joihin haluamme saada vastauksen ja johon psykologisetä- tai täti tarjoaa mukavia vastauksia (sopivaa korvausta vastaan)?
Mistä tämmöinen psykologisointi ja psykoterapia ja koko psykokulttuurihuuhaa sitten johtuu?
Voisi sanoa, että kyse on samasta asiasta kuin vaikkapa naistutkimus. Sitä vain on ja se on muodikasta, joten siihen uhrataan rahaa ja kiinnostusta. On poliittisesti hyvin epäkorrektia edes uskaltaa julkisesti epäillä sen tarkoitusperiä ja toimivuutta, vaikka todisteet ovatkin murskaavia. Tavallaan sama pätee myös nykyiseen maahanmuuttopoliittiseen keskusteluun. Aivan samaan tapaan tämä psykologien koulukunta tekee itseään "tarpeelliseksi", eli keksii ja kuvittelee asioita ja tarjoaa tutkimuksia ja palveluita. Pohjimmiltaan kyse on paitsi muodista niin myöskin yksinkertaisesti rahasta.
Psykologibisnes on näet melkoista rahastusta. Kehitellään psyykkisiä ongelmia, parisuhdeongelmia, traumapsykologiaa, kaikenlaisia testejä, annetaan lausuntoja, kommentoidaan, selitellään ja niin edelleen. Luodaan tyhjästä markkinoita. Kehitetään uusia ongelmia ja vaivoja, jotta voidaan hoitaa niitä. Aina löytyy uusia aloja, joihin voidaan heittää pseudotieteellistä soppaa ja testata ja suunnitella lisää. Ja rahaa virtaa hyväuskoisilta hölmöiltä. Nimenomaan, sitä virtaa ja paljon.
En tarkoita suinkaan, että kaikki psykologia on huuhaata. Psykologiassa voidaan tutkia fiksuja asioita ja tehdä erittäin hyödyllistäkin tutkimusta ihmisten käyttäytymiseen liittyen. Tosiasiat on kuitenkin myönnettävä tosiasioiksi. Soveltuvuuskoe, jonka tulos vaihtuu sään ja tuulen suunnan mukaan, ei ole mikään oikea soveltuvuuskoe. Terapia, joka perustuu tutkimattomiin ja todistamattomiin huuhaauskomuksiin eikä anna mitään merkittävää hyötyä toiseen terapiaan nähden, ei ole mikään oikea terapia. Vaivat ja ongelmat, joista kukaan ei oikeastaan ole kärsinyt ja joiden koko teoria ja hoito on perusteetonta uskomusta, eivät ole oikeita vaivoja ja ongelmia, vaan keinotekoisesti luotuja tuotteita.
Psykiatriasta ja psyykkisistä sairauksista vielä hieman, jottei kenelläkkään nyt tule väärää kuvaa...
Erään psykiatrin sanoin:"Kun neuropsykologia vielä tästä kehittyy mm. kuvantamismenetelmien osalta, niin psyykhe voidaan heittää tuosta ikkunasta ulos. Nähdään kuvantamisella missä ja missä on mitä ja mitä vikaa ja voidaan antaa sopiva lääke tai tehdä sopiva leikkaus, jolla se vaiva saadaan hoidettua."
Voisin edelliseen lisätä, että asiaa voisi verrata umpilisäkkeentulehdukseen. Voimme luoda hienoja teorioita siitä, mistä umpilisäkkeentulehdus johtuu. Voimme luoda mielenkiintoisia terapioita ja hoitoja, joilla lievitämme umpilisäkkeentulehduksesta kärsivän potilaan oloa. Vaihtoehtoisesti voimme havaita oireen ja leikata tulehtuneen umpilisäkkkeen pois ja potilaan henki pelastuu. Mitä kannattaa tehdä?
Ihmisen aivot ovat vain sähkökemiallinen kone, kuten tietysti koko muukin kehomme on. On monia eri asioita, jotka vaikuttavat sen toimintaan. Suurinta osaa emme tunne, mutta tietomme lisääntyy koko ajan. Voimme tehokkailla lääkkeillä hoitaa useimpia sairauksia, myös psyykkisiä. Osassa voimme vain lievittää oireita. Toisinaan pystymme jopa poistamaan itse sairauden aiheuttajan. Mihinkään siihen me emme tarvitse todistamattomia huuhaateorioita ja ristiriitaisia ja perusteettomia hoitomuotoja. Meillä on paremmatkin keinot olemassa. Käytetään niitä.
Lopuksi hieman pohdittavaa:
Miten ihmiskunta onkaan koskaan selvinnyt hengissä ilman tätä psykologien ja psykoterapeuttien paljoutta? Miten ihmiset ovat ikinä osanneet kasvattaa lapsensa, tehdä töitä, kestää menetyksiä, valita itselleen sopivimmat ammatit, ymmärtää toistensa toimintaa ja auttaa apua tarvitsevia ihmisiä?
Onneksi meillä ei ole enää koulukiusaamista, sekopäisiä hulluja jotka teurastavat kanssaihmisiään kaupungilla, työpaikkakiusaamista, epäsopivia työntekijöitä, traumatisoituneita ihmisiä, masennusta, ahdistusta, eikä mitään muutakaan kamalaa vaivaa, kun psykologit ovat päässeet vauhtiin... Vai hetkonen, itse asiassa, jos tarkkoja ollaan niin niitä taitaa olla entistä enemmänkin nykyään... ;)