31. tammikuuta 2008

Ydinvoimaa tulossa lisää

Ydinvoima on tulossa vauhdilla taas kuvioihin Suomessa. Vihreät valheet on kumottu kerta toisensa jälkeen ja ehkä sillä on jotain vaikutusta ydinvoiman nousuun ollut. Myöskin umpihullu päästökauppa ja kasvihuoneilmiö-kusetus ovat (viherhippien tahtomatta) aiheuttaneet paineita päästöttömälle energialle. Kun biopolttoainehullutus on niin ikään nostanut energian hintaa, paineet senkun kasvavat.

Toisin kuin ituhipit luulevat, sähkö ei tule töpselistä ja hyvillä aikomuksilla ja näpertelyllä ei maailmaa pelasteta. Energiankulutus kasvaa kasvamistaan ja hyvä niin - se tarkoittaa, että ihmisten elintaso nousee ja raskaan työn tekeminen ihmisillä vähenee kun koneet tekevät tehtävänsä. Tuhlaaminen on asia erikseen, eikä kukaan selkopäinen ihminen vapaaehtoisesti tuhlaa omia rahojaan, eikä siis myöskään energiaa, turhaan.

Energiaa tarvitaan lisää ja sitä on mahdollista tuottaa lisää. Ydinvoimalla se käy edullisesti, turvallisesti ja ekologisesti. Viimeisen juttu asiaan liittyen lienee nettiaddressi, jossa kaivataan ydinvoimalaa Kristiinankaupunkiin. Ydinvoimaloita ollaan puuhaamassa vauhdilla Iso-Britanniaan, Ruotsiin, USA:han ja moniin, moniin muihinkin maihin. Myös siis Suomeen.

Hienoa.

Antaa tulla vaan. Minusta olisi hienoa, jos suurempien kaupunkien lämmitys- ja sähköntuotanto hoidettaisiin pienemmillä ydinvoimaloilla. Teollisuuden tarpeeseen voisi rakentaa isompia voimaloita. Mutta tehkööt voimayhtiöt rahoillaan miten monta ja mimmoista voimalaa haluavat.

Ainiin, miksi tuollainen kuva kirjoitukseni otsikossa? Miten ydinräjähdys liittyy ydinvoimaan? Kaikki asioista perillä olevat tietysti tajuavat, että ei mitenkään. Kunhan halusin piikitellä säteilyhysteerisiä ituhippejä ja ehkä huijata heitä lukemaan tämän kirjoituksen. Hah.

29. tammikuuta 2008

Ruotsin varoittava esimerkki

Jussi Halla-aho kirjoittaa jälleen kerran asiaa. Lainaan ehkä turhankin paljon, mutta koettakaa jaksaa lukea nämä. Mieluiten lukekaa ihmeessä koko kirjoitus Jussin blogista.

Työikäisestä (20-64) väestöstä ulkomaalaistaustaisten osuus oli 25%, absoluuttisena lukuna 1,3 miljoonaa. Näistä ulkomailla syntyneitä oli 824 000. Vertailun vuoksi mainitaan, että toisen maailmansodan päättyessä vastaava osuus oli yksi prosentti.

...heidän terveydentilansa on huonompi kuin kantaväestöllä, ja esimerkiksi pitkäaikaissairauden riski on 70 prosenttia korkeampi kuin ruotsalaisilla. Varhaiseläkeläisten osuus on tuntuvasti kantaväestöä korkeampi. Julkisen hammashuollon kysyntä on useita kertoja kantaväestöä korkeampi. Suurkaupunkien käräjäoikeuksiin tulevista rikosjutuista ulkomaalaistaustainen henkilö on epäiltynä 50 prosentissa.

...laskelmien mukaan maahanmuuton aiheuttamat kokonaiskustannukset vuonna 2005 olivat 290 miljardia kruunua.

Yli 70 prosenttia ulkomaalaistaustaisista nauttii veroilla rahoitettavia tukia.

"Poliisi tekee parhaansa, mutta poliitikot eivät halua nähdä ongelmaa. Hovsjö alkaa näyttää samalta kuin slummi amerikkalaisessa elokuvassa."

Kansallisen rikoksentorjuntaneuvoston tietojen mukaan 26% Ruotsin vankiloissa istuvista vangeista on ulkomaan kansalaisia. Niistä, jotka istuvat yli viiden vuoden tuomiota (esim. törkeästä huumerikoksesta, raiskauksesta tai murhasta), puolet on ulkomaalaisia. Tähän lukuun eivät sisälly ne ulkomaalaistaustaiset, jotka ovat saaneet Ruotsin kansalaisuuden.

Eskilstunan opetusviranomaisten tilaama raportti totesi Irakista, Afganistanista ja Somaliasta tulleiden lasten olevan "kuin vieraita keskiajalta".

"Sellaiset kuin sinä eivät ansaitse elää. Ansaitset kuolla ja ruumiisi pitää repiä paloiksi." Isä oli jo aiemmin suuttunut tyttärelleen tämän kieltäydyttyä hänelle ulkomailta varatusta sulhasesta. Isä lienee joku äärioikeistolainen, Sven-Göran niminen rasisti, joka on yrittänyt pakkonaittaa Yrsa-Lotta-tyttärensä saksalaiselle uusnatsi-Helmutille. Onneksi Ruotsiin muuttaa niin paljon muslimeja, islamissa kun naisen asema on niin hyvä ja tasa-arvoinen.

En vain ymmärrä, miksi hyvinvointivaltio, joka on vuosikymmeniä toiminut tyydyttävällä tavalla, on uhrattava hintana siitä, että voidaan harrastaa maahanmuuttopolitiikkaa, josta ei muutenkaan ole mitään hyötyä. Eikö olisi järkevämpää uhrata avoin maahanmuuttopolitiikka hintana siitä hyvinvointivaltiosta? Avoimet rajat eivät vihervasemmiston ja Helsingin Sanomien liturgiasta huolimatta ole mikään globalisaation tuoma väistämättömyys. Ne ovat poliittinen valinta, jonka me teemme.

Maahanmuuttajat ja heidän jälkeläisensä muodostavat neljänneksen Ruotsin väestöstä. Tämän vuosisadan kuluessa ruotsalaiset jäävät vähemmistöksi maassaan. Maahanmuutto, jonka piti rikastuttaa Ruotsia, syö neljänneksen julkisen talouden resursseista. Silti kukaan ei sano, milloin avoimien ovien politiikka loppuu. Kukaan ei sano, mikä määrä maahanmuuttajia on tarpeeksi. Onko maahanmuuttoa tarkoitus hillitä jossakin vaiheessa? Avoimien ovien kannattajat eivät suostu vastaamaan näihin kysymyksiin. He eivät kerro, millä keinolla ruotsalainen liberaali, sekulaari demokratia aiotaan turvata tilanteessa, jossa väestön enemmistö ei kannata liberaalia, sekulaaria demokratiaa.



Miettikää. Miettikää hartaasti. Haluammeko me samanlaisen tilanteen ja tulevaisuuden, joka jo nyt on Ruotsissa (ja Ranskassa, Saksassa, jne.)? Haluammeko me tuollaisen muutoksen, joka on luultavasti pysyvä, peruuttamaton ja meille ja koko elämäntavallemme erittäin epäedullinen? Uskallammeko me sanoa ei, vai vaikenemmeko me ja piilottelemme ongelmaa, kunnes on liian myöhäistä enää tehdä sille mitään?

Minä en näe mitään syytä, eikä järkeä siinä, että tietentahtoen maahan otetaan suuri joukko ihmisiä, jotka loisivat sosiaaliturvalla, tehtailevat rikoksia liukuhihnalta ja halveksuvat heidät siipiensä suojaan ottanutta yhteiskuntaa, ilman pienintäkään aikomusta integroitua ja ryhtyä noudattamaan sen lakeja ja tapoja. Näitä ihmisiä ei ole pakko ottaa maahan. Kyse on valinnasta.

Vähintä mitä tulisi aina ja ehdottomasti vaatia on, että tulija suostuu sopeutumaan maahan - elämään maassa maan tavalla. Sama vaatimus jokaiselle meistä esitetään, jos menemme Saudi-Arabiaan tai mihin tahansa muuhunkin maahan. Ei ole mitenkään kohtuutonta vaatia, että maahan tulijat sitoutuisivat noudattamaan liberaalin länsimaisen oikeusvaltion periaatteita. Itse asiassa, jos he eivät sitä halua noudattaa - mitä helvettiä he alunperinkään tulevat maahan jostain ihmisoikeuksia syrjivästä muslimivaltiosta? Mikseivät alunperikin pysy siellä, jos kerran sellaisesta menosta tykkäävät?

Luultavasti nyt joku ryhtyy heti kantelemaan minusta vähemmistövaltuutetulle tai syyttämään minua rasistiksi tms. Ei. En minä ole rasisti. En minä vihaa muslimeita tai islamia. En minä vihaa maahanmuuttajia. Minun puolestani kuka tahansa, mistä tahansa, saa tulla maahan ja uskoa ihan mihin häntä huvittaa ja elää aivan miten haluaa - kunhan hän ei loukkaa muiden fyysistä koskemattomuutta tai omaisuuden suojaa. Toisinsanoen, kunhan hän ei ala tehtailemaan rötöksiä, uhkaamaan ja pakottamaan muita ja ryöstämään tai loisimaan näiden rahoja.

Jos tuo on liikaa vaadittu ja rasismia, olen sanaton.

28. tammikuuta 2008

Helposti XP turvallisemmaksi ja nopeammaksi

Voiko tämän helpompaa olennaisten turvallisuuteen vaikuttavien asetusten säätäminen kohdalleen olla?!? Ottakaapa oppia Linux- ja Mac-maailma!

Security & Privacy Complete -ilmaisohjelman avulla voit helposti säätää kaikkia olennaisia turvallisuuteen vaikuttavia asetuksia Windows XP:llä. Suosittelen ehdottomasti käyttämään. Alla esimerkkiasetukset, joilla koneesi pyörii jatkossa paitsi turvallisemmin, mutta myös nopeammin kun turhat palvelut on poissa päältä!


Nuo asetukset toimivat siis aivan loistavasti varmaankin 99% kotikoneista. Mikäli jaat tulostimesi tai tiedostosi kotiverkossa tai teet jotain eksoottista muuta, asetuksia pitää tuolla ohjelmalla säätää hieman toisella tapaa. Oletan, että ymmärrät miten, jos kerran ymmärrät miten tiedostojen ja tulostimien jakaminen ja kaikenlainen paljon eksoottisempikin puuhastelu XP:llä tapahtuu. :) Varmuuden vuoksi kannattaa ehkä käyttää "System Restore" toimintoa ennen kuin alkaa tällä ohjelmalla toimimaan, tai vaihtoehtoisesti hyödyntää ohjelman mahdollisuutta tallentaa alkuperäiset asetukset. Ihan vaan varmuuden vuoksi.

Muita tietoja siitä, miten XP:n saa turvattua, löydät esimerkiksi tältä nettisivultani. Koska kertaus lienee opintojen äiti, todettakoon lyhyesti muutama tärkeä juttu:
  1. Tarkista, että XP:n palomuuri on päällä ja poikkeuksia ei ole annettu millekään ohjelmalle, jota et nimenomaisesti tunne ja jonka toimintaa et tiedä.
  2. Tarkista, että XP:n automaattiset päivitykset ovat päällä ja hakevat ja asentavat päivitykset automaattisesti vaikkapa joka ilta kello 20:00.
  3. Tarkista, että tietokoneessa on virustentorjuntaohjelmisto ja virustentorjunta ei ole vanhentunut ja se todella toimii. Voit testata toiminnan esimerkiksi eicar-testivirustiedostolla.
  4. Luo tietokoneeseen käyttäjä-tasoiset tilit kaikille käyttäjille ja käytä tietokonetta normaalisti niillä. Laita Järjestelmänvalvoja - ja oletuskäyttäjätilille (jolla on silläkin järjestelmänvalvojan oikeudet) vahva salasana...eli yli 15 merkkiä pitkä ja monimutkainen...käytä järjestelmänvalvojan oikeuksilla tietokonetta vain, kun asennat tai päivität ohjelmia. Ei muuten. Normaalikäytössä tietokonetta tulee käyttää käyttäjä-tason oikeuksin omaavalla käyttäjätunnuksella.
  5. Asenna ja suorita tietokoneessa vain ohjelmia, jonka turvallisuudesta voit olla varma. Luuleminen ei riitä, sinun pitää tietää, että ohjelma todella on turvallinen ja mitä se tekee. Jos et ole varma, älä suorita kyseistä tiedostoa vaan poista se koneeltasi.
  6. Kaikki ohjelmat, jotka ovat turvallisia asentaa, pitää myös pitää turvallisina: Tarkista kaikkien asennettujen ohjelmien päivitykset ohjelmiston valmistajan sivuilta, sekä tarkista ohjelmien asetukset jotta ne ovat kunnossa. Älä vain jätä asennettua ohjelmaa lojumaan sellaisena kuin se on, pidä siitä huolta myös jatkossa!
Eiköhän tuossa taas vähän infoa. :)

Luottokortilla netissä maksamisesta

Törmäsin Digitodayn artikkeliin, jossa kerrotaan, miten suomalaisista pankeista useat ovat "kieltäneet/estäneet" käyttämästä luottokorttiaan nettipalveluissa tietoturvaongelmien vuoksi. Kortin käyttö monissa palveluissa on kielletty, koska palvelut eivät kysy luottokortin takana olevaa 3- tai 4-numeroista varmistuslukua, vaan kaupat on voinut tehdä pelkällä luottokortin numerolla ja voimassaoloajalla. Mielenkiintoista.

On totta, että tuon numerosarjan kysyminen pitäisi tehdä, koska pelkkä luottokortin numero on sellaisenaan esimerkiksi Luottokunnan lähettämässä luottokortin laskussa - ja siten helposti selvitettävissä esimerkiksi uhrin roskista penkomalla. Kun Luottokunta estää luottokortin tietojen varmistamisen heiltä kun kauppa ei pysty tuota Ccv2-numerosarjaa antamaan, kauppias ei yleensä suostu tekemään kauppoja, koska kortti voi olla vaikka väärennetty. Homma ikäänkuin toimii siis.

Tai sitten ei toimi. Sinnikäs pahantekijä voi kokeilla eri numerosarjoja ja löytää oikean. Ei helppoa ja varmasti hälytyskellot alkavat soida jos samaa luottokorttinumeroa koetetaan jatkuvasti varmistaa Luottokunnasta. Toisaalta, aina löytyy nettikauppoja ja muitakin, joissa suostutaan myymään tavaraa ilman, että tuota ccv2-numerosarjaa tarvitsee antaa. Tietysti troijalaisella voi myös napsia tuonkin numerosarjan talteen uhrin (tai yrityksen!) tietokoneelta kun sitä kirjoitetaan. Eli ei tuo ccv2-kysyminen mikään ihmetemppu ole.

Toinen asia on, että esimerkiksi Nordean kautta otettu luottokortti ja sillä netissä tehty ostos voidaan - ja yleensä Suomessa näin tehdäänkin - varmentaa nettipankkitunnuksilla. Ostaja siirtyy myyjän sivuilta luottokunnan sivuille näpyttämään luottokorttinsa numeron ja tämän jälkeen vielä nettipankin kautta tunnistamaan itsensä nettipankkitunnuksilla...vasta sitten myyjälle ilmoitetaan, että kaikki on ok ja kauppa on voinut syntyä. Varsin turvallista, mutta toisaalta varsin monimutkaista.

Ensinnäkin, tuo edellä kuvaamani nettipankkitunnusten käyttö ei sinällään lisää ostajan turvaa lainkaan, koska varastettua luottokorttia voi siitä huolimatta käyttää vaikkapa netissä sellaisissa kaupoissa, joissa kyseistä varmistusta ei tehdä. Nettipankkitunnusten käyttö siis suojaa lähinnä tuotteen myyjää - ei sinua! Toiseksi, nettipankkitunnusten käyttö on julmetun hidasta ja monimutkaista, kun ostajan pitää kaivaa esille nettipankkitunnukset ja näpytellä vielä nekin, jotta saa ostoksensa tehtyä. Ei hyvä.

Miten suuri sitten on riski luottokortilla maksamisessa? Mitkä ne riskit ovat ja miten niitä voi pienentää?

No, tiedetään, että suurinosa luottokorttien väärinkäytöksistä on seurausta siitä, että luottokorttitiedot ovat vuotaneet niistä yrityksistä joiden kaupoista luottokortilla on ostettu. Tietysti, vaikka tietomurtoa yrityksen päässä ei tapahtuisikaan, jos yritys itsessään on epäluotettava niin luottokorttitietojasi voidaan käyttää väärin siellä. Tähän asiakas ei voi itse oikeastaan mitenkään vaikuttaa, paitsi välttämällä luottokortilla maksamista kaikissa ei-luotettavissa liikkeissä ja nettisivuilla.

Pitäisi pyrkiä myös rajoittamaan tiedon antamista eteenpäin. Tarkoitan tällä sitä, että Luottokunnalta tulevat laskut, joista löytyy luottokorttisi tietoja, pitäisi hävittää luotettavasti, eikä laittaa roskikseen. Lisäksi nettiyhteydet, joiden kautta ostat, pitäisi olla salattuja SSL/TLS tekniikalla sinne palvelimelle saakka, josta ostoksesi teet, jottei luottokorttietojasi voida napsia nettiliikenteestäsi selkokielisenä. Ja heti jos edes epäilee, että luottokorttitiedot ovat vuotaneet, luottokortti pitäisi ilmoittaa sulkupalveluun.

Jos minä saisin päättää miten luottokorttisysteemi toteutettaisiin, olisi vastaus varsin yksinkertainen. Käytettäisiin vain ja ainoastaan EMV-siruilla varustettuja kortteja, jotka käyttäjä laittaisi tietokoneeseensa liitettävään kortinlukijaan. Kortinlukijassa pitäisi itsessään olla näppäimistö PIN-koodin syöttämiseen, sekä pieni näyttö joka näyttäisi ostoksen kokonaissumman ennen PIN-koodin syöttämistä. Eli siis tämmöinen systeemi, joita jo useilla kassoillakin näkee. Näillä härveleillä luotu tieto (digitaalisesti allekirjoitettu tieto tehdystä ostoksesta) sitten annettaisiin kauppiaalle, joka ei siis näkisi lainkaan luottokortin numeroa, vaan pelkästään tiedon siitä, että todellista, hyvää korttia on veloitettu ostoksesta sovittu summa. Tämmöinen systeemi olisi täysin immuuni urkkijoille, mokaamiselle ja troijalaisillekin. Mutta tietysti hintava. Ehkä joku päivä...

Kubuntu Linux - hyvä, muttei vielä riittävän hyvä

Tulipa tässä testattua Kubuntu Linuxia, eli Ubuntun versiota, jossa on KDE 4.0 ikkunointijärjestelmä. Suomeksi sanottuna, testasin siis Macin kanssa toista järkevää vaihtoehtoa Windowsille, vieläpä täysin ilmaista sellaista.

Asennus oli todella, todella, helppoa ja jopa onnistui heti ensimmäisellä kerralla. Asennuksen pystyi tekemään jopa Windowista käsin ajamalla asennusromppua! Kubuntu asensi tällöin hitusen tietoja levylle ja seuraavan uudelleenkäynnistyksen yhteydessä asennus kävi nopeasti viimeistelynsä läpi ja homma oli valmis.

Asennus oli jopa liian helppo siinä mielessä, että esim. Mandrivasta tuttuja salattuja levyosioita ja muita ei ollut mahdollista edes luoda asennuksen aikana, mikä tietysti on miinusta. Koko kiintolevyn salaaminen on erittäin tehokas tapa huolehtia siitä, että mitään luottamuksellista tietoa ei milloinkaan tallennu levylle selkokielisenä mihinkään. Taavi taviskäyttäjällekin nämä salatut levyosiot olisivat hyvä olla olemassa tietoturvan kannalta, mutta eihän niitä pakko tietenkään olisi käyttää jos ei haluaisi. No, eteenpäin...

Kubuntua voi siis käyttää myös suoraan cd-rompulta, asentamatta sitä lainkaan tietokoneeseen...tällä tapaa voit rauhassa tutustua ja testata sitä, ilman että tietokoneeseesi jää jälkeäkään siitä. Tällä cd-rompulta ajamisen etuna on myös tietysti se, että järjestelmä on 100% varmuudella yhtä puhdas ja haittaohjelmista vapaa kuin se oli rompun polttamisen hetkellä. Tämmöistä romppua + usb-muistitikkua käyttämällä voit siis tehdä hetkessä ja tilapäisesti mistä tahansa tietokoneesta itsellesi täysin yksityisen ja turvallisen tietokoneen ja käyttää omia tiedostojasikin usb-muistitkulta turvallisesti!

Yrjö uberkäyttäjä voisi mieluusti bootata järjestelmän cdrompulta ja sitä kautta avata salatut levyosiot ja käyttöjärjestelmän loppuun, mikä olisi todella turvallinen tapa käyttää käyttistä...en testannut sen enempää onnistuisiko tämä, ei ainakaan ilman jonkinmoista kikkailua. Jos onnistuu, hyvä. Todella hyvä juttu.

Loistavaa Kubuntussa on lisäksi se, että sen voi asentaa helposti Windowsin rinnalle, samalle tietokoneelle. Tällöin käynnistettäessä käyttäjä saa hieman (liian) sekavan valikon eteensä josta hän voi valita minkä käyttöjärjestelmän haluaa käynnistää. Oletuksena käyttöjärjestelmät eivät voi edes lukea toistensa levyosioita mikä on sikäli näppärää, että näin et vahingossa tuhoa tiedostoja.

Kubuntu päivittää itsensä automaattisesti, joten se puoli on kunnossa. Linux-käyttöjärjestelmän tietoturva on huonompi kuin Windowsissa, mutta onneksi Linux maailmassa tietoturvauhat realisoituvat harvemmin kuin Windows-maailmassa.

Sitten niitä haittapuolia. Kyllä niitäkin melkoisesti tuli:
  • Milläs jaat tiedostojasi Kubuntun ja Windowsin välillä jos asennat ne rinnakkain, kun kerran toisiin tiedostoihin ei toisen käyttiksen kautta pääse käsiksi? Otsikon kuva kertoo muuten, mitä tapahtui kun koitin kikkailla systeemin toimimaan siten, että tuo olisi onnistunut.
  • Missä ovat tietoturva-asetukset? Mistä voi säätää esimerkiksi palomuuria? Ei löydy, ei mistään. Kait se päällä on, toivotaan ainakin.
  • Mistä löydyy KDE-lompakko ja sen asetukset? Sinne kyseinen käyttis tallentaa käyttäjän muita salasanoja turvaan. Ei löydy, ei mistään. Kait se oikein toimii jossakin.
  • Mitenkäs poistat Kubuntun, jos olet mennyt asentamaan sen Windowsin rinnalle? Ei onnistu asennusrompulla ainakaan, vaikka se ehdottomasti pitäisi sillä mielestäni onnistua. Pitää leikkiä kolmannen osapuolen (maksullisten!) levyosiointi ja boottisektorin korjaustyökalujen kanssa, jotta kerran Windowsin rinnalle asennetun Kubuntun saa kokonaan häviämään sieltä. Tämän seurauksena Windows taas lakkaa toimimasta ja piti asentaa uudelleen. Ei hyvä.
  • Käyttöjärjestelmän kielen piti olla Suomi. Kuten kuvasta näkyy, ei se niin mennytkään sitten. Ei auttanut kielen vaihtaminen valikoista ja uudelleenbuuttauskaan.
Kenelle Kubuntua suosittelisin? Jaa-a. USB-muistitikun kanssa tuo Kubuntu on hyvä yhdistelmä rompulta boottaavana. Tarkemmin ajatellen, tuollaisen rompulta boottaavan käyttiksen saa vaikka perinteisenä Knoppix-Linuxina ja Windowsistakin saa tehtyä sellaisen, jos tuota ominaisuutta erikseen hakee. Joten... Ehkä Kubuntu sopii sellaiselle, joka haluaa testata Linuxia ja huomata saman kuin minäkin: Aika ei ole sille vielä kypsä.

Tuntuu, että Kubuntu on loppujen lopuksi merkittävä parannus aikaisempiin verrattuna, mutta ei silti vielä riittävän hyvä nousemaan vakavasti otettavaksi Windowsin tai Mac OS X kilpailijaksi. Liikaa puuttuu vielä, liikaa bugejakin. Mutta suunta on hyvä. Ehkä parin vuoden päästä siitä on jotain saatu kehiteltyä.

26. tammikuuta 2008

Hyvästi demokratia - salaiset äänestysohjelmat tulevat Suomen vaaleihin!

Suomeen on tulossa jo ensi kunnallisvaaleihin "sähköinen äänestys" eräisiin kuntiin. Nyt on käynyt ilmi pahimpia pelkojani asiaan liittyen: Ohjelmisto, jolla äänestys suoritetaan, on salainen. Näin ollen ulkopuoliset asiantuntijat ja asiasta muutenkin kiinnostuneet eivät voi mitenkään varmistua siitä, että äänestysohjelmisto toimii kuten sen pitäisi toimia. Puhumattakaan, että he voisivat etsiä ja sitä kautta korjata siinä väistämättä olevia tietoturva-aukkoja.

Toisin sanoen, meidän pitää vain sokeasti luottaa siihen, että äänestys sujuu oikein eikä vaalivilppiä tai virheitä esiinny. Jos ei suju, tai virheitä tai vilppiä esiintyy, meillä ei ole mitään keinoa selvittää asiaa avoimesti ja jälkikäteen, koska bittimaailmaan ei jää sormenjälkiä.

Suoraan sanottuna, demokratia on nyt tulossa tiensä päähän Suomessa.

Kuka tahansa ohjelmistoa tehnyt tai sen parissa puuhaava voi ohjelmoida haluamansa takaportin järjestelmään ja muuttaa vaalituloksen mieleisekseen. Myöskin ulkopuoliset voivat löytää tietoturva-aukkoja järjestelmästä ja niiden avulla muuttaa vaalituloksen mieleisekseen. Käytännössä mitään keinoa tämän estämiseksi ei ole - eikä voi olla, koska bittimaailmaan ei jää jälkiäkään teosta, eikä salaista ohjelmistoa voi muutenkaan avoimesti tutkia edes räikeimpien tietoturva-aukkojen löytämiseksi (etukäteen).

Vaaleja ei jatkossa voita se, joka saa höynäytettyä valheillaan ja mainonnallaan suuremman osan ihmisistä taakseen vaalipäivänä, vaan se, joka parhaiten onnistuu käyttämään ohjelmiston takaportteja tai tietoturva-aukkoja hyväkseen. Vaalit voittaa jatkossa paras hakkeri. Demokratiasta on siis siirrytty hakkerien valtaan.

Toivon hartaasti, että edellä sanomani on vain liioittelua, vainoharhaisuutta tai ylitse ampuvaa teknologiavastaisuutta. Mutta minun pitää valitettavasti todeta, että se ei sitä ole. Jos ihmiset oikeasti, massana, tajuaisivat saman minkä minä (myös täällä), EFFI ja Bruce Schneier ovat jo aikapäiviä sitten tajunneet, moiset laitteet hyllytettäisiin välittömästi ja kaikki niitä ajavat lynkattaisiin vallankumousta ja maanpetosta ajavina roistoina.

Näin vakavasta asiasta on kysymys.

Hollannissa ollaan sentään otettu askel järkevämpään suuntaan ja sähköisen äänestyksen fiaskon jälkeen siirrytty takaisin paperilippuäänestykseen. Suomessa ei tajuta ottaa opiksi Hollannin, Skotlannin, USA:n (myös täällä), Brasilian, Viron, jne. ongelmista sähköisen äänestyksen suhteen. Toivottavasti Suomessa tajutaan edes ottaa opiksi omista mokista, kun niitä väistämättä sähköisen äänestyksen kanssa tulee - ja toivottavasti Suomessa ymmärretään haudata sähköisen äänestyksen idea tulevaisuudessa. Mikäli ei - niin demokratia on historiaa maassamme.

EFFI on kerännyt sivuilleen sähköistä äänestystä käsittelevän kysymys-vastaus osion, johon kehoitan tutustumaan huolella. Lisää infoa EFFIn sivuilta asiaa koskien löytyy tästä. Kannattaa myös katsoa tämä selitys siitä, miksi Las Vegasin kasinoihin voi luottaa enemmän kuin sähköiseen äänestykseen, sekä tästä miten koulutettu apinakin osaa huijata sähköistä äänestyslaitetta USA:ssa!

25. tammikuuta 2008

Windows 7 on jo tulossa - hypätkää Windows Vistan yli!

Jälleen yksi hyvä syy unohtaa suosiolla koko Windows Vista - uusi Windows käyttöjärjestelmä on jo tulossa! Ehkä jo ensi vuonna. Tämän Windows 7 -niminen käyttöjärjestelmä lienee selvästi Vistaa nopeampi, koska ainakin ydin käyttää huomattavasti vähemmän muistia ja tiedostoja. Lisäksi Windows 7 -käyttöjärjestelmän ulkoasussa on selvästi Macistä tuttuja piirteitä.

Muista parannuksista ja toisaalta yksityisyyden suojan loukkauksista Windows 7 -liittyen lienee vielä turhan aikaista puhua. Ehkä tulossa on hyvää, ehkä roskaa. Koska Windows Vista on joka tapauksessa roskaa, ei ainakaan mitään ole menetettävissä jos hyppäät suoraan Vistan ohitse ja odotat Windows 7-käyttöjärjestelmää.

Aikaisempia kirjoituksia Windows Vistasta voit lukea esimerkiksi tästä, tästä, tästä ja tästä.

Microsoft on tietysti typeryksissään julkaisemassa Windows 7 -käyttöjärjestelmän myös 32-bittisenä. Tämä entisestään vähentää ihmisten ja yritysten intoa siirtyä 64-bittisiin suorittimiin ja sitä kautta saada lisää tehoa koneestaan irti. Omasta mielestäni Vistassa olisi jo pitänyt siirtyä 64-bittisyyteen ja jättää XP pyörimään 32-bittisen tuoteperheen viimeiseksi vesaksi. Mutta ei. Eieiei. (Tietysti, jos tarkkoja ollaan, koko Vistaa ei olisi kannattanut julkaista lainkaan, koska se on susi.)

Jos uusi käyttöjärjestelmä olisi tulossa vain 64-bittisyyttä tukevana, se olisi kannustin myös ohjelmistovalmistajille siirtyä tukemaan 64-bittisyyttä...samalla vaivalla kun ryhtyvät tukemaan uutta käyttöjärjestelmääkin. Nyt tilanne on kaoottinen, koska sekä XP, Vista että tuleva Windows 7 -käyttis on saatavilla sekä 32, että 64-bittisenä versiona! Valtavasti turhaa työtä ohjelmistofirmoille heidän vääntäessään softaansa pyörimään jokaisella käyttisversiolla ja jokaisella bittiversiolla.

Prosessoreita kotitietokoneisiin on ollut 64-bittisenä jo vuodesta 2003 (tarkemmin sanottuna 2001) lähtien ja Windows XP:n 64-bittinen versio valmistui jo vuoden 2005 alussa. Selvästi suuremman nopeuden lisäksi 64-bittisessä systeemissä on yksi merkittävä lisäetu verrattuna 32-bittisiin: 32-bittisen järjestelmät tukevat vain alle 4 gigatavua käyttömuistia, kun taas 64-bittisillä järjestelmillä käyttömuistia voi olla 16,8 miljoonaa terabittiä...ei ihan heti lopu kesken. ;)

Kaiken tämä Microsoft / Windows myllerryksen keskellä lienee taas syytä muistuttaa, että Windowsille löytyy myös aivan loistava vaihtoehto - myös aloittelijalle!

22. tammikuuta 2008

KKO: Tupakointi parvekkeilla on sallittua

Korkein oikeus antoi nyt päätöksen asiassa, jossa talonyhtiö oli yhtiökokouksensa perusteella kieltänyt parveketupakoinnin. KKO:n mielestä:"...kiellolla olisi rajoitettu perusteettomasti asunto-osakeyhtiön osakkaalle kuuluvaa hallintaoikeutta...".

Ensinnäkin, asunto-osakeyhtiössä asunnot kuuluvat yhtiölle. Eivät osakkaille. Omistamalla osakkeita yhtiössä he saavat hallintaoikeuden kyseiseen asuntoon. KKO:n mielestä siis omistaja (yhtiö) ei saa tehdä omaisuudellaan mitä se katsoo parhaaksi, sen mukaan mitä yhtiöjärjestys siis asiasta sanoo. KKO:n mielestä siis omistusoikeus on mitätöntä.

Tietysti yhtiön, jota edustavat kokouksissa sen osakkeenomistajat, tulee voida päättää omaisuutensa käytöstä miten se parhaaksi näkee. Asia ei kuulu muille kuin osakkeenomistajille. Asia ei kuulu KKO:lle eikä muutenkaan oikeuslaitokselle lainkaan, mikäli yhtiön voimassaolevia sääntöjä ei rikota. Kyse on omistusoikeudesta.

En minäkään voi vuokrata autoa autoliikkeestä ja tupakoida siellä sisällä, koska minä en omista autoa, vaan autofirma omistaa ja saan luvan tehdä täsmälleen mitä autofirma mulle sopimuksessa antaa luvan tehdä. Jos autofirma suostuu vuokraamaan tai myymään autonsa vain punaista pipoa pitävälle kääpiölle, joka juo shampanjaa ja polttaa sikareita autossa, sitten se vuokraa tai myy autonsa sille. Asia ei kuulu minulle eikä muille ihmisille - KKO:sta puhumattakaan - yhtään mitään.

Tapauksessa paitsi loukataan omistusoikeutta, myös aiheutetaan viattomille ihmisille fyysisiä ja taloudellisia haittoja. Tupakansavu on vaarallista terveydelle ja parvekkeella tupakoinnista se savu kulkeutuu yleensä täysin vääjäämättä muillekin parvekkeille tai asuntoihin. Monta, monta, monta kertaa päivässä. KKO:n mielestä tupakoitsijan oikeus tupakoida on suurempi kuin viattomien ihmisten oikeus fyysiseen koskemattomuuteen.

Tupakansavu haisee. Haju tarttuu. Haju on suurimman osan ihmisistä mielestä epämiellyttävä. Haju alentaa sen arvoa, johon se tarttuu. Kun tupakansavun haju tarttuu naapuriasuntojen sisälle ikkunoiden ja ovien kautta, puhumattakaan kun se tarttuu muihin ihmisiin ja heidän vaatteisiin esim. yläpuolella olevalla parvekkeella, se alentaa näiden arvoa. KKO:n mielestä tupakoitsijan oikeus tupakoida on suurempi kuin viattomien ihmisten oikeus omaisuutensa suojaan.

Tupakointi sinällään aiheuttaa myös vaaratilanteita. En jaksa kaivaa tilastoja, mutta melkoinen osa asuntopaloistakin selittyy tupakoinnilla. Minua ei haittaa, jos joku juntti polttaa itsensä hengiltä, siitä vaan, mutta valitettavan usein sivullisia joko kuolee tai ainakin kärsii omaisuutensa arvon menetyksenä tapahtuneesta paljon. KKO:n mielestä tupakoitsijan oikeus tupakoida on suurempi kuin viattomien ihmisten oikeus elää turvassa omassa kodissaan.

Nyt joku tupakoitsija ryntää heti kirjoittelemaan, että ainahan voit sulkea ikkunasi jos et halua tupakansavua kämppääsi. Just juu. Sovitaanko niin, että minä alan tuomaan ulko-ovesi eteen ja ikkunoittesi viereen vaikkapa ämpärikaupalla ulostetta ja mätiä kananmunia - jos et pidä hajusta, pidä vaan ikkunasi kiinni kaiken aikaa, äläkä mene parvekkeelle! Sopiiko tämä sulle? Häh? Mitä? Jos ei - miksi tupakoimattomien pitäisi alistua samaan sinun savuttelusi takia?!?

Tietysti on väärin, että esimerkiksi yökerhoissa tupakointi on kiellettyä, asia kuuluu vain ja ainoastaan omistajan päätettäväksi. Ne, jotka eivät tupakansavua siedä, voivat valita savuttoman yökerhon. Jos niitä ei ole saatavilla, eivät he voi vaatia, että jonkun pitäisi sellainen heille perustaa (itse he voivat toki sellaisen perustaa vapaasti). Ongelmana tietysti nykyään on, että yökerhon perustaminen byrokratia ja muun rumban vuoksi (kiitos valtion) on melkoisen hankala homma. Itse kyllä, tupakoimattomana, nautin siitä, että yökerhoissa ei ole valtavaa tupakansavua. Mutta ei se, että minä nautin siitä, tee siitä oikeudenmukaista, että yökerhoissa on lailla kielletty tupakointi.

Itse asiassa on käsittämätöntä, että parvekkeella grillaaminen on kuitenkin kiellettyä. Grillaamista tapahtuu yleensä vain kesäkautena ja silloinkin ehkä pari-kolme kertaa viikossa jos niinkään usein. Vaarat ja haitat ovat samaa luokkaa kuin tupakoinnissa. Paitsi, että tupakointia tapahtuu yleensä ympäri vuoden ja lukuisia kertoja joka päivä! Kuitenkin grillaaminen parvekkeella ja asunnoissa on kiellettyä, mutta tupakanpoltto parvekkeella ja asunnoissa on sallittua!

20. tammikuuta 2008

Nyt alkaa keittämään yli tämä monikulttuurisuus - ja poliittinen korrektius ynnä sananvapauden loukkaukset

David Irwing sai 3 vuoden vankeustuomion Itävallassa, koska hän on julkisesti kiistänyt holokaustin. Kanadassa puolestaan pidettiin tekosyiden ja byrokratian varjolla vankina Ernst Zundelliä, joka lopulta karkoitettiin Saksaan, jossa hän sai 5 vuoden vankeustuomion, koska on kiistänyt holokaustin.

Kaikki nämä vankilatuomiot siis EU:ssa. Näin hyvin EU:ssa on sananvapaus siis. Mutta ei tässä suinkaan vielä kaikki. Ehei.

Ernst Zundellin asianajaja Sylvia Stolz on nyt saanut 3½ vuoden vankeustuomion, koska puolustaessaan Ernst Zundellia oikeudessa, hän, työssään ja työtään varten, käytti joitain samoja termejä ja väitteitä kuin Zundell...lukiessaan erään juutalaisen revisionistin (!!!) kirjoittamaa lehtiartikkelia, joissa tämä juutalainen revisionisti esittää epäilyksensä holokaustin todellisuudesta!

Hetkonen, hetkonen. Nyt aikalisä.

Siis paitsi, että päätyy vankilaan jos sanoo ääneen mielipiteensä EU:ssa, päätyy myös linnaan jos puolustaa juristina tämmöistä ihmistä oikeudessa! Siis henkilöä, joka sanoo julki mielipiteensä, ei saisi siis edes puolustaa oikeudessa asianajajana ilman vankilatuomiota!?! Vaikka tämä puolustaminen tapahtuisi siten, että tämä juristi, joka ajatusrikoksesta syytettyä puolustaa, vain lainaisi jonkun juutalaisen holokaustin kieltäjän lehtiartikkelia?!? Kyllä, juuri näin asia on.

Älkää jumalauta kehdatko ikinä väittää, että EU:ssa on sananvapaus, tai että EU:ssa on demokratia, tai että EU:ssa kunnioitetaan ihmisoikeuksia.

EU:ssa ei saa sanoa mielipiteitään julkisesti, eikä saa puolustaa edes ammatikseen oikeudessa ihmistä joka sanoo mielipiteensä julkisesti, tai päätyy vuosikausiksi vankilaan! Pian luultavasti estetään myös "vääränlaisen tiedon" hakeminenkin netistä Norjassa ollutta lakiehdotusta mukaillen tai jopa tuomitaan suoraan sitä yrittävä. Tuo on tyranniaa, mielipidemafiaa ja valtionterroria, aivan kuten Neuvostoliitossa aikanaan!

Tämä kaikki on hyvä tietysti suhteuttaa vaikkapa siihen, että 8 vuotta jatkuneesta lapsen raiskaamisesta selviää muutaman kuukauden ehdollisella vankeusrangaistuksella, tai että verovaroja käytetään siihen, että suomalaiset karkoitetaan kunnan uimahalleista 2 päivänä viikossa, jotta muslimit saisivat uiskennella omassa rauhassa siellä.

Mielipiteensä vuoksi tuomitun puolustaminen oikeudessa työkseen on EU:ssa yli kymmenen kertaa pahempi rikos, kuin vuosikausia jatkunut lapsen raiskaaminen!

Jumalauta tämä maailma on sairas paikka. Ja jengi silti yhä äänestää kaikkien puolueiden demareita, jotta tämä maailma varmasti säilyisi vähintään yhtä sairaana paikkana jatkossakin. Ei helvetti. Mikä teitä ihmisiä oikein riivaa?!?

Sananvapauteen kuuluu oikeus sanoa mielipiteensä julki, vaikka se voisikin loukata jotakin muuta ihmistä. Sananvapauteen kuuluu oikeus sanoa mielipiteensä julki, vaikka ne mielipiteet olisivatkin virheellisiä tai typeriä. Sananvapauteen kuuluu oikeus sanoa mielipiteensä julki, vaikka kukaan ei kuuntelisikaan sanojan sanomaa.

Sananvapauteen kuuluu se, että henkilöä ei vainota tai rangaista ("laiteta kantamaan vastuuta omista sanomisistaan"), kuten vaikkapa Kiinassa tehdään, jossa he ("kantavat vastuun sanomisistaan") ottavat kuulan kalloonsa vain siksi, että kertovat julki mielipiteensä.

Kun ihmisten oikeus kirjoittaa ja lukea korvautuu jonkun toisen ihmisen näkemyksellä siitä, mitä on "soveliasta" kirjoittaa ja lukea, sananvapaus on mennyttä. Silloin ollaan kuin demokratiassa, jossa voit äänestää vain poliittisten vallanpitäjien "hyväksymiä" puolueita ja ehdokkaita.

Miettikää! Koettakaa edes miettiä tuota vähän! Onko liikaa pyydetty? Häh?





Päivitystä 24.1.2008:
EU:ssa näköjään on pakotettu jäsenmaita kriminalisoimaan (annettu direktiivi) mm. sotarikosten ja kansanmurhien kiistäminen ja vähättely:
European Union Directive for Combating Racism and Xenophobia (2007)...The following intentional conduct will be punishable in all EU Member States...publicly condoning, denying or grossly trivialising crimes of genocide, crimes against humanity and war crimes...Member States may choose to punish only conduct which is either carried out in a manner likely to disturb public order or which is threatening, abusive or insulting...Member States will ensure that these conducts are punishable by criminal penalties of a maximum of at least between 1 and 3 years of imprisonment.

Ei jumalauta että tämä on hullu maailma. Kuinkahan moni suomalainen on edes tietoinen mm. edellä olevasta muuten? Kuinka moni hyväksyisi sen, jos tietäisi mitä se tarkoittaa?

19. tammikuuta 2008

Sinäkin voit saada tuomion lapsipornon hallussapidosta

Kuulostaa hurjalta, mutta on valitettavasti täyttä totta. Oikeuslaitoksen läpikäynyt rikosprosessi nimittäin loi ennakkotapauksen: Se, että ei ole hakenut eikä nimenomaisesti tallentanut tietokoneelle lapsipornoa, eikä edes ole ollut tietoinen sen tietokoneellaan olemisesta, ei auta, vaan tuomio voi tulla siltikin lapsipornon hallussapidosta.

Tämä kuulostaa täysin absurdilta ja länsimaisen oikeuskäytännön vastaiselta. Rikoksen tapahtumisen tärkein kriteeri on, että kyseessä on tietoinen teko, valinta, jonka tekijä on tehnyt. Vahinko ei ole rikos, vaikka siitä korvausvastuu voikin tulla. (Myönnetään, että "kuolemantuottamus" -rikosnimike on kyllä hieman rajanvetoa asian tiimoilta.)

Vielä hullummaksi asian tekee se, että lapsipornoa voi tallentua - ja usein tallentuukin - tietokoneelle täysin vahingossa ja käyttäjän tietämättä. Esimerkiksi selaimen välimuistiin tallentuu kuvia sivuista, joita nettisivut käskevät selainta hakemaan netistä, eivätkä nämä kuvat välttämättä näy nettisivuilla surffatessa lainkaan. Lisäksi voit saada vaikkapa sähköpostiviestin tuntemattomalta ihmiseltä, jossa on lapsipornoa. Puhumattakaan, että erilaiset haittaohjelmat voivat asentaa koneeseesi vaikka mitä takaportteja tai ohjata nettiselailuasi minne sattuu, sinun tahdostasi riippumatta, sekä kaikista noista voi tulla lapsipornoa tietokoneeseesi! Vaikka hoksaisit myöhemmin poistaa kyseiset tiedostot koneeltasi, se ei muuta asiaa, että olet pitänyt hallussasi lapsipornoa ja voit saada siitä tuomion!

"eikä merkityksellistä ole näin ollen se, oliko [vastaaja] itse myötävaikuttanut kuvien koneelle tallentumiseen vaiko ei"

Meillä on nyt oikeuslaitoksen läpi käynyt prosessi, jonka perusteella on ilmeistä, että jos esimerkiksi minä lähetän Matti Vanhaselle lapsipornokuvan sähköpostitse, Matti Vanhanen voidaan tuomita lapsipornon hallussapidosta. Se, että Vanhanen ei ole voinut realistisesti estää kuvan päätymistä hänen sähköpostiinsa, ei merkitse mitään. Se, että Vanhanen ei halunnut kyseistä kuvaa vastaanottaa, ei merkitse mitään. Se, että Vanhanen poisti kyseisen kuvan välittömästi sen havaittuaan olevan lapsipornoa, ei merkitse mitään. Se, että kuva saattoi olla vieläpä piilotettuna (esimerkiksi steganografialla toisen kuvan tai tiedoston sisään) Vanhaselta kokonaan, ei merkitse mitään. Ainoa mikä ratkaisee on, että kuva on ollut jossain vaiheessa Vanhasen tietokoneella ja Vanhanen on ollut tietoinen, että tietokoneelle "voi" tulla lapsipornoa (vaikkapa sähköpostin välityksellä).

Ainoa, mikä voisi pelastaa, olisi, että henkilön tietokoneelle ei olisi "voinut" tulla lapsipornoa mistään. Eli käytännössä, jos sinulla on lukitussa kaapissa tietokone, jolla et ikinä ole mennyt nettiin ja sieltä löytyy jonkun sinne laittamaa lapsipornoa, olet turvassa. Mutta jos edes mahdollisuus on olemassa, että tietokoneeseen "voi" päätyä lapsipornoa (netin ja sähköpostin kautta esimerkiksi voi), oikeuslaitoksemme mielestä se riittää - olet ottanut riskin siitä, että koneesi vuoksi voit syyllistyä rikokseen.

Näin Suomen oikeusvaltio toimii. Miettikääpä nyt, hyvät ihmiset vähän...


PS. Asiaan liittyen hyvä kirjoitus taas kerran sensuurista ja lapsipornosuodatuslistoista Digitodayn sivuilla.

17. tammikuuta 2008

Anteeksipyyntö maailman muslimeille Tanskan Muhammed-sarjakuvista

Tähän ei ole paljoa lisättävää. Juurikin näin. Juuri täsmälleen näin.


The Official Apology
From Denmark to the Muslim World,simply called "We´re Sorry!


We´re sorry we gave you shelter when war drove you from your home country...
We´re sorry we took you in when others rejected you...
We´re sorry we gave you the opportunity to get a good education...
We´re sorry we gave you food and a home when you had non...
We´re sorry we let you re-unite with your family when your homeland was no longer safe...
We´re sorry we never forced you to work while WE paid all your bills...
We´re sorry we gave you almost FREE rent,phone,internet,car and school for your 10 kids...
We´re sorry we build you Mosques so you could worship your religion in our Christian land...
We´re sorry we never forced you to learn our language after staying 30 years!..

And so....from all Danes to the entire Muslim world,we just wanna say;

FUCK YOU!


Saas nähdä tekeekö vähemmistövaltuutettu minusta tutkintapyynnön tuon postauksen lainaamisesta omaan blogiini. Odotan mielenkiinnolla.

Avautumista

Välillä (?) tuntuu siltä, että rahvasta ei kiinnosta mikään muu kuin se, että telkusta tulee lätkää & Salattuja Elämiä, jääkaapista voi ottaa kaljaa & herkkuja, sekä se, että maailma voi pyöriä yhtä turvallisen tuntuisena kuin aina ennenkin. Millään muulla ei oikeastaan ole mitään väliä Matti ja Maija tavisjuntille.

Se, että lätkää pelaa joukko mälli huulessa (ja kokaiinia sieraimissa?) luistelevia korstoja, joiden ÄO todellakin on pienempi kuin kengännumero, ei haittaa menoa. Eikä sekään, että se "kotijoukkue" koostuu suurimmaksi osaksi vieraspaikkakuntalaisista ja jopa vierasmaalaisista pelaajista, sekä rahoittajista, ei haittaa menoa. Voisiko joku kertoa mulle, mitä helvetin merkitystä sillä on, montako kertaa joku junttikorsto onnistuu pienen mustan läiskän laittamaan jääradan toisessa päässä olevaan pömpeliin? Mitä maailmassa oikein muuttuu sen seurauksena? Häh? Kunhan maaleja tulee ja jokunen tappelukin silloin tällöin niin kyllä taas kelpaa rahvaan elää ja olla!

Se, että kaljan hinta on naurettavan korkea verotuksen vuoksi, eikä sitä edes saa ostaa kuin tiettynä aikana päivästä, ei tunnu menoa haittaavan. Paskaakos sen niin väliä. Kunhan kaljaa on ja sitä saa (joskus johonkin hintaan - jos ei rahat riitä niin eikun sossuun tai pikavippiin hakemaan lisää). Pieni pöhnä päälle juomalla pullokaupalla kaljaa (ja ehkä kossua?) ja taas kelpaa elää ja olla!

Se, että sanomalehden pääuutisaihe on jonkun pikkumuksun museoreissu, on juuri sopivan kevyttä ja leppoisaa luettavaa. Mitään kriittisiä näkemyksiä ei suvaita eikä haluta miettiä (siksi ei niitä mediasta paljon löydy - media myy mitä ihmiset haluavat). Ei, vaikka ne kuinka sotisivat omaa maailmankuvaa ja uskomuksia vastaan. Mitäs sillä niin väliä, vaikka ollaankin ihan pihalla kaikesta, eikä turhia huolia kanneta mistään, tieto lisää turhaan tuskaa vaan eikös juu?

Samaan aikaan sananvapautta poljetaan Suomessa rajusti, sensuuri iskee suomalaisten nettiliikenteeseen, itsenäisyytemme on mennyt EU:lle (joka edesauttaa eurooppalaista itsemurhaa), anonyymi käteinen raha pyritään hävittämään ja kansalaisten kaikkea teletoimintaa pyritään valvomaan rautaisella kädellä.

Mutta mitä semmoisista pikkuasioista suotta murehtimaan. Puhumattakaan, että ryhtyisi mitään tekemään asian suhteen, vaikka vain ajattelemaan. Mitä turhaan. Siinähän voisi muuttua käsitys siitä rauhallisesta, turvallisesta ja selkeästä maailmasta jota on niin kiva varjella mielessään...Helvetti, meinas mennä tuo Salatut Elämät ohitse, äkkiä kanavaa vaihtamaan kun tohon lätkään tuli jo erätauko!

Mikä vittu ihmisiä oikein vaivaa? Miksei ihmisillä ole mitään perspektiiviä asioihin? Miksi ihmiset eivät osaa vähääkään seurata mitä ympäristössä tapahtuu ja ajatella omilla aivoillaan? Mitä oikein pitäisi tapahtua jotta ihmiset edes hieman heräisivät ruususen unestaan ja näkisivät mitä oikein on tapahtunut ja tapahtumassa? Ja kuitenkin ihmiset ihmettelevät vuodesta toiseen kun "on niin paskat poliitikot" ja "on niin paska palkka" ja "on niin inhottavaa kun seurataan" ja "on niin kamalaa kun ei uskalla sanoa edes enää mitä on mieltä" jne. jne.

Sattuiko? Harmittaako ilkeä kielenkäyttöni? Joo, menkää nyt äkkiä vaan sinne Demin sivuille lukemaan horoskooppeja ja jakamaan kokemuksianne homeopatiasta perkele vieköön. Mutta älkää, helvetti soikoon, äänestäkö seuraavissa vaaleissa ketään, koska olette niin pihalla maailman asioista että ihan pahaa tekee!


(Ja ei, minä en väitä tietäväni itse kaikesta kaikkea. En väitä, että minulla olisi vastaus jokaiseen kysymykseen ja ongelmaan. Ei. Mutta, minä pyrin aktiivisesti ottamaan asioista selvää ja etsimään tietoa kaikista olennaisesti vaikuttavista asioista, sekä kuuntelemaan jos joku minulle sellaista väittää voivansa kertoa. Pyrin olemaan skeptinen saamaani tietoon ja tuomaan sitä esille jos tarvis on. Minä en pyri aktiivisesti välttämään tietoa piiloutumalla sohvan nurkkaan lätkää katsomaan. Siinä on se olennainen ero.)

11. tammikuuta 2008

Palautetta ja muuta

Olen saanut useasti negatiivista palautetta siitä, että "vain referoin muualla kerrottuja tietoturvauutisia". Myönnän, että itse asiassa melko usein näin tapahtuukin. Syy on yksinkertainen: En usko, että blogini lukijat ovat tietoisia tai seuraavat aktiivisesti erilaisia tietoturva-alan nettisivustoja ja uutisia, sekä pystyvät "näkemään isomman kuvan" tapahtumasta. Jos minä pystyn blogissani kasaamaan yhteen tällä hetkellä ja miksei ylipäätäänkin vaikuttavista tietoturvaongelmista jonkinmoisen luettavan paketin selkokielellä, hyvä niin. Jos joku sen vuoksi herää ja alkaa itsekin kaivamaan tietoa noista ja muista asioista, sen parempi tietysti.

Tarkoitukseni on alkaa "tulevaisuudessa" myös tekemään vähän enemmän "tutkivaa journalismia" tietoturvasektorilla, pistää nettiin videopätkiä asioihin liittyen jne. mutta se on vielä tulevaisuutta, nyt on muita kiireitä vähän... :-)

No, palataanpa pikaisesti aihepiiriin parin esimerkkitapauksen muodossa: Raitiovaunut nurin television kaukosäätimellä...jepjep. Näin sitä vaikutetaan infrapunatekniikalla kaikenlaiseen muuhunkin mikä käyttää infrapunatekniikkaa. Boeing 787 vaarassa tulla kaapatuksi tietoverkon kautta...kivakiva. Näin sitä käy kun verkotetaan kaikkia systeemeitä yhteen välittämättä mitään tietoturvasta.

9. tammikuuta 2008

Vetoomus allekirjoitettavaksi seksuaalirikoksiin liittyen

En pidä spämmistä, kiertokirjeistä tai muista vastaavista, enkä yleensä tämän tyyppisiä viestejä pistä eteenpäin. Tämän viestin kohdalla teen kuitenkin poikkeuksen. Toivottavasti sinäkin teet. Luultavasti se ei mitään muuta eikä auta, mutta aina se mahdollisuus on olemassa, että joku tästä hieman havahtuu ja asioihin saadaan edes jotain muutosta!

From: Katariina Laaksonen
Date: Tuesday, January 8, 2008 4:14 pm
Subject: vetoomus oikeusministerille

Hyvä Ystäväni

Olen huolissani Suomen nykyisestä oikeuskäytännöstä seksuaalirikosten osalta. Lopullisesti minut sai liikkeelle Hämeenlinnan käräjäoikeuden joulukuussa 2007 antama päätös, jossa isäpuoli tuomittiin kahdeksan vuotta jatkuneesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vain viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Haluan käynnistää asiasta laajempaa keskustelua joka johtaisi myös lainsäädäntömme ja ennen kaikkea oikeuskäytäntömme muutokseen niin, että seksuaalirikosten tuomiot vastaisivat edes jotenkin sitä vahinkoa ja tuskaa, jota teot aiheuttavat uhreille ja heidän läheisilleen.

Mikäli haluat olla kanssani muuttamassa yhteiskuntaamme tältä osin oikeudenmukaisemmaksi, lue ja allekirjoita tämä vetoomus ja lähetä se sen jälkeen sähköpostina kaikille ystävillesi, tutuillesi, työtovereillesi ja muille joiden sähköpostiosoitteet sinulla on tiedossasi. Allekirjoittaessasi vetoomuksen muista kirjata nimesi eteen myös järjestysnumero monesko allekirjoittaja tässä vetoomuksessa olet. Jos olet vetoomuksen 50. allekirjoittaja, lähetä vetoomus ja allekirjoitukset oman allekirjoituksesi jälkeen kopiona myös takaisin minulle osoitteella: kimmotus@saunalahti.fi

Kerään vetoomuksia kolmen kuukauden ajan jonka jälkeen allekirjoitetut vetoomukset toimitetaan pääministeri Matti Vanhaselle, oikeusministeri Tuija Brax'lle sekä eduskuntaryhmien puheenjohtajille.

Savonlinna 16. 12. 2007
Kimmo Käärmelahti


Ja sitten itse vetoomustekstiin ja allekirjoituksiin jne.:

Vetoomus pääministeri Matti Vanhaselle, oikeusministeri Tuija
Brax'lle sekä Suomen eduskunnan eduskuntaryhmien puheenjohtajille

Seksuaalirikokset aidosti rangaistaviksi teoiksi

Olette mahdollisesti lukeneet Hämeenlinnan käräjäoikeuden joulukuussa 2007 tekemästä ratkaisusta tapauksessa, jossa kaksi eri isäpuolta käyttivät perheen kolmea tytärtä seksuaalisesti hyväksi yli kymmenen vuoden ajan.

Perheen ensimmäinen isäpuoli hyväksikäytti tytöistä vanhinta kahdeksan vuoden ajan. Kaikesta tästä hän sai rangaistukseksi viiden kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen. Nuorempien siskojen hyväksikäyttö jatkui viiden ja kolmen vuoden ajan ja siihen syyllistyi äidin jälkimmäinen puoliso. Tämä mies puolestaan tuomittiin teoistaan seitsemäksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Syyttäjä vaati molemmille ehdotonta vankeutta. Tuomio oli kuitenkin lievempi, koska uhrit eivät kyenneet selvittämään, kuinka usein heitä käytettiin hyväksi.

Pitäisikö siis kahdeksan vuotta
hyväksikäyttöä kärsineen lapsen pystyä luettelemaan, montako kertaa häntä on käytetty seksuaalisesti hyväksi? Hämeenlinnan käräjäoikeuden mielestä pitäisi.

Meidän allekirjoittaneiden oikeuskäsityksen mukaan näissä tapauksissa täyttyy kiistatta Suomen rikoslain mukaiset lapsen törkeän seksuaalisenhyväksikäytön kriteerit. Suomen rikoslain 20. luvun seitsemäs pykälähän määrittelee lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön osalta mm. seuraavaa: Kun rikos on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa lapsellehänen tekijää kohtaan tuntemansa erityisen luottamuksen tai muutentekijästä erityisen riippuvaisen asemansa vuoksi, on rikoksentekijätuomittava törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Mielestämme lapsen on voitava tuntea isäpuoltaan kohtaan erityistä luottamusta ja hänen on myös katsottava olevan isäpuolestaan erityisen riippuvaisessa asemassa. Tältä osin ei pitäisi olla minkäänlaista epäselvyyttä siitä, täyttyykö isän käyttäessä lastaan seksuaalisesti hyväksi lain edellyttämät lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön kriteerit.

Lainsäädäntömme mutta ennen kaikkea oikeuskäytäntömme on muutenkin seksuaalirikosten osalta aivan liian löysä. Esimerkiksi raiskaustapauksissa lieventäviä asianhaaroja käräjäoikeuksien ja jopa korkeampien oikeusasteiden mielestä ovat mm. raiskauksen lyhyt kesto, uhrin pukeutuminen ja humalatila tai vaikkapa tekijän nuhteeton menneisyys ja asian julkitulon tuoma negatiivinen julkisuus.

Me tämän vetoomuksen sähköpostitse allekirjoittaneet kansalaiset haluamme vedota maan hallitukseen ja eduskuntaan asiantilan pikaiseksi korjaamiseksi. Suomen lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä on mielestämme mahdollisimman nopeasti uudistettava niin, että eri tyyppisistä seksuaalirikoksista annettavat tuomiot edes jotenkin vastaavat sitä tuskaa ja kärsimystä, mitä kyseiset teot aiheuttavat uhreissa ja heidän läheisissään.

1. Kimmo Käärmelahti, Savonlinna

2. (SINUN NIMESI)

3. (SEURAAVAN HENKILÖN NIMI, jne. jne


Suosittelen kuitenkin kaikkia lukijoitani miettimään, miksi Suomessa on näin naurettavan lyhyet tuomiot ja oikeuskäytännöt? Miksi ei oikeus, eikä oikeustaju ainakaan, toteudu Suomessa?

Voisiko se johtua siitä, että
A) Kyseessä on puhdas sattuma?
B) Kyseessä on jokin ihme salaliitto kaikkien pahisten ja päättäjien kanssa?
C) TE, RAKKAAT IHMISET, olette niin helvetin tyhmiä, että vuodesta toiseen äänestätte vaaleissa niitä samoja puolueita ja samoja ehdokkaita, jotka tekevät vuodesta toiseen huonoja ja teidän mielipiteitänne vastaan sotivia päätöksiä ja lakeja?

Äänestäkää toisin. Äänestäkää vaikka Suomen Kansan Sinivalkoisia, Perussuomalaisia, Itsenäisyyspuoluetta, tms. todellista vaihtoehtoa. Äänestää vaaleissa puolueita ja henkilöitä, jotka todella ajavat muutoksia tähän maahan. On turha ruikuttaa, kun ensin äänestätte (jonkun puolueen) demarin valtaan ja sitten kaskummaa, se demari tekeekin demarimaisia paskapäätöksiä ja säätää demarimaisia paskalakeja tähän maahan, joita te ette halua. Niin makaa kuin petaa. Demokratia on siinä mielessä helvetin oikeudenmukainen yhteiskuntajärjestelmä, että kansa saa juuri niin paskan hallinnon, lait ja oikeuslaitoksen kuin mitä se itse haluaa.

Älkää koettako paeta vastuutanne. Suomessa on naurettavan lyhyet tuomiot mm. seksuaalirikoksissa vain ja ainoastaan siksi, että sinä ja kaverisi äänestätte eduskuntaan puolueita ja ehdokkaita, jotka kannattavat lyhyitä tuomioita. Kun seuraavan kerran jokin laki tai tuomio ns. kyrpii, katsokaa peiliin. Oma on valintasi, jonka olet äänestyspäivänä tehnyt.

(Sanomattakin lienee selvää, että minä en ole ikinä äänestänyt yhdenkään puolueen demaria - enkä aio ikinä äänestää.)



PÄIVITYS 16.1.2008:
Ilta-Sanomat on laittanut nettisivuilleen vetoomuksen käytännössä samasta asiasta - se on saanut jo yli 45000 nimeä taakseen! Marsmars laittamaan oma nimesi listaan!

7. tammikuuta 2008

Euronewsin johtajakin myöntää EU:n todellisen luonteen!

Joko ihmisille alkaisi ns. "mennä jakeluun" mikä EU:n todellinen luonne ja tarkoitus on? Joko ihmiset ymmärtäisivät, miksi EU:sta pitää erota mahdollisimman pian? Vai jatkavatko ihmiset yhä ruususen untaan?
http://www.brusselsjournal.com/node/2829
...History of nations is ending and the history of Europe has hardly begun. National, economic, commercial and financial sovereignty, as well as military sovereignty, no matter what the nations may say, are finished. These renunciations are definitive, irreversible and so much the better...

Älkää valittako 20 vuoden päästä missä tilanteessa olemme. Silloin on liian myöhäistä toimia. Selatkaapa silloin jostain Googlen arkistoista mitä Markus-Setä teille on sanonut jo kauan aikaa sitten...

6. tammikuuta 2008

EU kieltää Suomea päättämästä edes viinapullojen etiketeistä!

Tämä alkaa olla melko surkuhupaisaa. Ja suomalaiset ovat yhä pihalla kuin lumiukko.
On käsittämätöntä etteivät Suomen hallitus ja eduskunta vieläkään tajua mitä EU:n liittyminen tarkoittaa. Täällä luullaan edelleen, että voimme itse noin vain omin päin laatia lakeja ja asetuksia. Eduskunta hyväksyi viime vuoden marraskuussa etiketin: "Varoitus: Alkoholi vaarantaa sikiön kehityksen ja terveytesi". Sen oli tarkoitus ilmestyä pullojen kylkiin ensi vuoden alussa. Nyt on käynyt ilmi, ettei EU-komissio hyväksy yleisvaroitusta alkoholin vaaroista viinapullojen kylkiin koska sen mielestä yleisvaroitus ei ole tarpeellinen. Emme saa siis enää itse päättää edes jonkin mitättömän tarran tekstistä !

Yrjö Saraste
Sotaveteraani

Minä, libertaarina, tietysti vastustan henkeen ja vereen sitä, että valtio tai EU ylipäätään voisi päättää mitään minkään viinapullon etiketistä. Asia ei kuulu valtiolle. On jokaisen ihmisyksilön oma asia, mitä omilla rahoillaan ja omalla terveydellään tekee. Muiden rahoihin ja terveyteen ei tietenkään kenelläkään (ei edes valtiolla) ole mitään asiaa koskea.

Mutta tämä tapaus kuvastaa hyvin sitä, mitä EU voi tehdä ja miten vähän valtaa Suomella ja suomalaisilla on enää meidän omiin asioihimme. Tästä kaikesta huolimatta suomalaiset luulevat, että EU on vain jokin paperitiikeri, jokin mitätön pikku sivuseikka, joku pieni sopimus vaan jossakin. Suomalaiset luulevat, että suomalaiset päättävät itse omista ja Suomen valtion asioista. Suomalaiset luulevat, että kaikki on hyvin ja nykysysteemi ja asioiden kehittyminen tällä tapaa on välttämätöntä ja hyväksi. Suomalaiset ovat niin väärässä kuin vain olla ja voivat.

EU on Eurostoliitto, valtioliitto, jota johtavat sosialistit byrokraatit. Valtioliitto, joka laajenee ja laajenee, kuluttaen parasiitin lailla yhä enemmän kansalaisten rahoja joutavaan byrokratiaansa ja typerään suunnitelmatalouteensa. Valtioliitto, joka ei ole kiinnostunut kansalaistensa asioista, vaan lähinnä rahan ja vallan hamstraamisesta itselleen, sekä oman valtansa ulottamisesta jokaiseen pikkuasiaankin. Tietysti vallan ytimessä on paljon pikkuvirkamiehiä ja poliitikkoja, jotka aidosti uskovat valheeseensa, tai luulevat, että EU, kaikesta huolimatta, on hyvä juttu. Aivan kuten Neuvostoliitossakin oli.

EU:sta eroaminen onnistuu onneksi niin kauan, kuin meillä on oma armeija ja naapurissa Venäjä, jonka vuoksi emme aivan eristyksiin pääse jäämään. Ihmisten pitää vain tajuta mitä on tapahtunut, mitä tapahtuu parhaillaan ja mitä tuleman pitää, sekä pystyä tekemään niistä tarvittavat johtopäätökset ja sitten vielä toimimaan niiden mukaan. EU ei ole mikään välttämättömyys. EU:sta voi erota. EU:sta pitää erota.

5. tammikuuta 2008

Uutta vuotta ja kädet täynnä touhuamista... :)

Näin on uusi vuosi taas pyörähtänyt käyntiin.

Palkankorotukset katoavat inflaatioon mm. energian, ruoan ja kunnallisverojen kallistumisen myötä. Alkoholin tukkualeet ovat historiaa. Baltiaan pääsee ilman passia sentään hakemaan täydennyksiä halvalla. USA:ssa tulee vaihtumaan presidentti (vihdoin). Venäjällä presidentti tulee vaihtumaan - mutta valta ei. Suomessa kunnallisvaalit lokakuussa ja kaikkien puolueiden demarit pysyvät 99,99% varmuudella vallassa (valitettavasti). Ja kansa ihmettelee, miksi asiat menevät niin kuin menevät - ymmärtämättä edelleenkään, että demokratiassa kansa saa tasan tarkkaan niin hyvän hallinnon mitä se haluaa eli äänestää...

Tietoturvarintamalla Apple joutuu varmaankin ahdinkoon haittaohjelmien ja haavoittuvuuksien myötä, kenties näemme jo ensimmäisen kunnon madon myllertävän Applen koneita, leviten pitkin nettiä... Microsofting Vista on tietoturvahaavoittuvuuksien kannalta vahvoilla, vaikka muuten onkin täysin susi käyttöjärjestelmä. Onneksi Windows XP:lle sentään tulee service pack 3...

Eli en nyt kauhean positiivisena näkisi tulevaa vuotta.

Omat fiilikset ja kuulumiset? No, oikean käden kämmenessä rakkoja tavaroiden kuskaamisista ja siirtelyistä uuteen kämppääni. Joko touhua on piisannut liikaa tai en vain ole tottunut ruumiilliseen työhön... Flunssakin päällä, korviin iskenyt siinä määrin että tasapaino ei oikein toimi ja tunne on kuin olisi pienessä kännissä kaiken aikaa. Ja niin, tietysti muutama päivä vapaata sairastamista varten - ei ehtinyt tauti iskeä kuin yhden sairaslomapäivän ajaksi!

Olen koettanut väsätä pöytäkonetta toimimaan, mutta pahuksen Windows ei tajua muka näppäimistöstä jostain syystä mitään (ei näppistä - ei pääse kirjautumaan sisään sotkematta EFS-salausta - ei pääse selvittämään ongelmaa...kivakiva). No, kait kyseiselle härvelille pitää näyttää missä kaapin paikka on ja haxottaa siis oma kone jotta sen saa toimimaan haluamallaan tavalla! ;)

Langaton näppis tulossa pöytäkoneen jatkeeksi, jahka saan selville, tukeeko kyseinen Bluetooth-laite:
A) Salauksen ja autentikoinnin pakottamista
B) Itsensä piilottamista ja nimensä vaihtamista
C) Oletus PIN-koodinsa vaihtamista 16-merkkiseen.
Vain sillä tapaa voisin olla varma edes kohtuullisesta tietoturvasta bluetoothin kanssa. Myyjä ei tietenkään tiedä mitään näinkään perustavaa laatua olevista tietoturva-asioista, maahantuoja ei sitäkään vähää ja valmistajalle on lähetetty viesti asiaan liittyen. Älkää edes kysykö, eikö ohjekirjassa muka neuvota asiasta... Ei kait tietoturva nyt jaksa ketään kiinnostaa. Olkoot langattomat näppäimistöt vaan salakuunneltavissa kaikkine kirjoituksineen, salasanoineen jne...

Langattomuudesta puheen ollen, kyllä, kotiverkko (WLAN) on laitettu jo pystyyn ja tietysti WPA2-salauksella höystettynä. Tervetuloa arvuuttelemaan 60-merkkistä satunnaista salasanaa jota WPA2-PSK:ssa käytän. Heheheee. Omaa verkkoaan ja nettiliittymäänsä ja siihen liittyviä laitteita säätävälle suosittelen lukemaan nämä ohjeet - jottei puoli pitäjää käytä hyväkseen suojatonta verkkoasi ja vaaranna tietoturvaasi.

Hyvää alkanutta vuotta kaikeasta huolimatta! :)