6. kesäkuuta 2007

Fennovoima alkaa rakentamaan uutta ydinvoimalaa

Taloussanomien jutun mukaan ryhmä teollisuus- ja energia-alan yhtiöitä ovat alkaneet väsäämään yhteistuumin uutta ydinvoimalaa. Tarkoituksena olisi, että voimala tuottaisi osakkaille sähköä omakustannushintaan, eli samaan tapaan kuin TVO nykyisellään OL1 ja OL2, sekä myöhemmin OL3 reaktoreilla tuottaa.

Loistavaa.

Ydinvoimaa tosin tarvitaan vieläkin enemmän, mikäli energiankulutuksen kasvuun, sekä ruotsalaisten "ei-ydinvoimaa-vaikka-talot-jäätyisi" halutaan vastata. Nykyisellään sähkö kun käy kaupaksi Nordpoolissa, eikä pari ydinvoimalaa vielä riitä koko pohjoismaiden mittapuulla juuri mihinkään. Mutta tietenkin niille firmoille, jotka ydintouhussa ovat mukana, edullinen ydinsähkö tekee mannaa. Muut saavat sitten miettiä mistä saavat edullista sähköä jatkossa itselleen. Toki, onhan mahdollista, että Ruotsikin tulee järkiinsä uuden porvarihallituksen myötä ja alkaa ottamaan käyttöön koipussiin laitettuja voimaloitaan, sekä rakentamaan ehkä vähän lisääkin. Tanska tuskin järkiinsä tulee, vaan jatkaa jatkossakin sähköntuotantoa n.85%:sti kivihiilellä.

Miksei Greenpeace muuten protestoi Tanskan kivihiilisähköä vastaan? Eikös kivihiili ole juuri pahinta mahdollista kasvihuonekaasujen ja ilmansaasteiden kannalta? Ai niin, Tanskahan maksaa GP:n kavereille (välillisesti) tukemalla verovaroista massiivista tuulisähkön rakentamista. Ja toisaalta, koskas GP on tosiasioiden antanut häiritä hienoa kampanjaansa...?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti