Kyllä asia on vaan niin, kuten on koko ajan ollut, että ukrainalaispakolaiset ovat Suomessa kolmannen luokan kansalaisia. Kun matuvyöry 2015 tuli, muslimiukoille katettiin pöydät koreaksi, ei ollut ongelmia vastaanottorahojen saamisessa, ruokailuissa (paitsi että PuuroKenraali ulisi niistä) tai muussakaan...lisäksi, auta armias, jos joku vahingossakin lipsautti jotain, jonka joku saattaisi tulkita jotenkin, ehkä kenties jossain olosuhteessa, jonkun mielestä mahdollisesti, jopa hieman ehkä syrjiväksi, tai kansanryhmää vastaan kiihottamiseksi, niin heti tuli fobbajuttu ja tuomiotkin (kuten minullekin!). Mutta ukrainalaisten kanssa ei ole moisesta tietoakaan: Jatkuvia ongelmia perusasioidenkin osalta viranomaisten ja SPR toimesta yms. ja nyt sitten sokerina pohjalla ilmiselvä (Rikoslain 11. luvun 11§ mukainen) syrjintäkin, vieläpä SPR:n ohjeistamana!
https://yle.fi/uutiset/3-12535242
Katsokaas, kun on nimenomaan syrjintää olla antamatta ruokakasseja ihmisen kansallisuudesta ja/tai asemasta johtuen. Jep. Kyllä. Niin ja se, että saa vastaanottorahaa, ei ole peruste syrjiä (saavat suomalaisetkin toimeentulotukea, työttömyyskorvausta, asumistukea yms. rahoja joiden "pitäisi riittää", vieläpä paljon enemmän mitä ukrainalaiset vastaanottorahaa)! Niin, eikä sekään, että vastaanottokeskuksessa saattaa olla jotain ruokailuja järjestettynä. Kyse on syrjinnästä, ei sitä voi oikeuttaa yhtään millään. Oikeasta syrjinnästä, ei jostain kuvitteellisesta ulinasta, vaan oikeasta, tässä ja nyt tapahtuvasta rikoksesta.
Surkuhupaisan asiasta tekee se, että ilmeisesti SPR on ohjeistanut toimimaan tällä tapaa! SPR! Kyllä. Juurikin se taho, jonka pitäisi erittäin hyvin tietää, mitä syrjintä tarkoittaa ja joka on kaikissa ohjeissaan nimenomaan sitoutunut noudattamaan yhdenvertaisuusperiaatetta! Oletko yllättynyt, että taho, jonka pitäisi taistella syrjintää vastaan, kehoittaa itse syrjimään...kun kohteena onkin valkoihoisia naisia ja lapsia - eikä muslimeja partavauvoja?!? Minä en. Näinhän tämä menee. SPR on yksi tekopyhimmistä suvakkien hörhöpuljuista mitä olla ja voi ja taas se nähdään. Punavihersuvakit ovat käytännössä kaikissa asioissa tekopyhiä kaksinaismoralisteja, eikä heidän touhuissaan ole mitään logiikan häivääkään, taas se nähdään!
Olen tehnyt asiasta rikosilmoituksen itä-Suomen poliisille, sekä valtakunnansyyttäjälle. Lisäksi olen tiedottanut asiasta Twitterini lisäksi erilaisissa ryhmissä, joissa on ukrainalaispakolaisia tai heidän kanssaan tekemisissä olevia ihmisiä, kehoittaen heitäkin tiedustelemaan ja raportoimaan asiasta eteenpäin minulle, muille ja tietenkin poliisillekin. Tämä asia on pengottava pohjamutia myöden ja toivonmukaan saatava muutama SPR:n tekopyhäsuvakki tuomiolle syrjinnästä - mikäpäs sen herkullisempaa oliskaan.
Mutta, Suomi ei ole oikeusvaltio. Ukrainalaiset eivät tule saamaan oikeutta, tietenkään. Joku keksii, että "on hyväksyttävä syy tehdä tälleen" ja sitten se vaan "on" niin, vaikka jokainen lakia lukeva ja logiikkaa tajuava ymmärtää, että se on täyttä hevonpaskaa. Suomi ei ole oikeusvaltio ja kohta se taas nähdään.
EDIT 12.8.2022
Yhdenvertaisuusvaltuutettu on ottanut minuun yhteyttä tekemäni ilmoituksen perusteella ja on sitä mieltä, että on syytä epäillä laittoman syrjinnän tapahtuneen. Nyt kerätään tietoja uhreilta yms. jotka ovat moisen kohteeksi joutuneet, pyydänkin pistämään viidakkorummun kumisemaan ja kyselkääpä tuntemiltanne ukrainalaispakolaisilta, ovatko he joutuneet moisen syrjinnän kohteeksi jossain? Jos ovat, ei muuta kuin yhteyttä yhdenvertaisuusvaltuutettuun hetimiten!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti