14. joulukuuta 2018

Pari Youtube -kanavasuositusta

Youtube on oikeasti aivan paska palvelu, koska siellä on massiivisesti sensuuria etenkin kansallismielisiä kohtaan. Siellä on kuitenkin mahdollisuus saada näkyvyyttä videoille, koska suomaloiset ja muutkaan idiootit eivät osaa videoita mistään muulta hakea kuin Youtubesta (kuten vaikkapa minun Bitchute-kanavaltani). Toki jotkut ovat onnistuneet menestyksekkäästi julkaisemaan järkevää materiaalia siellä ilman sensuuria ja hyvä niin.

Tässä pari minun luomaani minikanavaa, joilta löytyy eräitä hupaisia ja tärkeitä videoita katsottavaksi, sekä edelleen jaettavaksi tietenkin...kunnes sensuuri taas sulkee nämäkin pois...

5. joulukuuta 2018

Matut yrittävät itsemurhaiskuja linja-autoilla Suomessa!

Suomessa on menossa vakava terroriuhka, josta media ja poliisi vaikenee parhaansa mukaan. Viimeksi kuluneen vuorokauden aikana on tapahtunut kaksi vakavaa itsemurha-iskun yritystä linja-autoissa. Kyse ei varmasti ole sattumasta ja lisää iskuja lienee luvassa lähipäivinäkin. Iskut ovat toteutettu samalla tapaa: Matkustajina ollut matu on hyökännyt täysin äkkiarvaamatta bussikuljettajan kimppuun ja yrittänyt suistaa bussin joko vastaantulevien kaistalle tai ojaan. Vain kanssamatkustajien valppaus ja uskomaton tuuri on estänyt näitä iskuja onnistumasta.

Nyt kun rekkoja, kuorma-autoja jne. on alettu pitää paremmin lukkojen takana ja katuja suljettu ajoneuvoestein ja on onnistuttu estämään matuja ajelemasta väkijoukkoihin, on matujen pitänyt keksiä uusia keinoja tehdä terrori-iskuja. Tässä on yksi erinomainen sellainen keino nyt löytynyt, joka ei vaadi kuin yhden bussilipun ostamisen. Ei suuria investointeja, ei etukäteisvalmisteluita, ei kiinnijäämisen riskiä ennen tekoa, ei mitään. Aivan erinomainen terrori-iskun toteutustapa kerta kaikkiaan. Pointsit siitä matuille.

Matut ovat selvästi tutkineet myös lakipykäliä näitä suunnitellessaan. Kyseinen teko ei ole kuitenkaan Suomen lakien mukaan terrori-isku tai murhan yritys, vaan "Liikennetuhotyön yritys". Liikennetuhotyöstä ei saa kuin muutaman kuukauden ehdollista, tai enintään muutaman vuoden vankeutta. Terrori-iskun tekijä pääsee todella vähällä, mikäli ei onnistu teossaan ja mikäli onnistuu ja jää ihmeen kaupalla itse henkiin, rangaistus on silti täysin mitätön: Täyden palvelun hotellihyysäystä suomalaisessa vankilassa, ehkäpä kaupanpäälle tulee vielä kansalaisuus takataskuun vapautuessa. On kuitenkin syytä muistaa, että kyse on silti pohjimmiltaan itsemurhaiskusta, joten tekijä ei oleta jäävänsä henkiin seurauksia kärsimään.

Nyt sitten tyhmät suomaloiset saavat, mitä ovat tilanneetkin, kun ovat päästäneet maahansa kymmeniätuhansia muukalaisia, vaikka heitä on vuosikausia tästä kaikesta varoteltu. Minä en sääli. 99,99% suomaloisista on ansainnut nämäkin terrori-iskut ja kuolla tai vammautua niissä, koska eivät ole tätä hulluutta vastaan millään muotoa tosiasiallisesti taistelleet. Vain pienenpieni joukko suomalaisia on uskaltanut nousta tätä koko kulttuurimarxistista hulluutta vastaan järjestämällä aktiivisesti mielenosoituksia, pitämällä puheita ja videoita, sekä kirjoittelemalla omalla naamallaan näistä asioista ja maamme tilasta (ja kärsinyt nahoissaan seuraukset siitä). Mikäli itse matkustaisin jossain vaiheessa bussilla, menisin kyllä aivan etupäähän, kuskin viereen juurikin tämmöistä estääkseni, mutta vain siksi, että olen itse kyydissä...suomaloisten vuoksi en tämmöisiä iskuja estäisi, koska he ovat ne ansainneet.



PS. Toki mikään ei edelleenkään estä jo aikoja sitten kuvailemaani terrori-iskujen sarjaakaan toteutumasta (ISIS iskee Suomessa - Miten se tapahtuu ja mitä pitäisi tehdä?).

2. joulukuuta 2018

Ranskan poliisin tarkka-ampujat ampuvat keltaliivejä?

Varsin huolestuttavia uutisia Ranskasta. Siellä jo tovin jatkuneet "keltaliivien" mielenosoitukset ovat äityneet väkivaltaisemmiksi. Suomen media ja valtaosa ulkomaisistakin medioista vaikenee totaalisesti siitä, mitä Ranskassa todella tapahtuu. Nyt on ilmennyt kuvamateriaalia Pariisista, jossa selvästi näkyy, miten Pariisissa kattoterassille asettautunut poliisin tarkka-ampuja ampuu mielenosoittajia! Eikä kyseessä ole todellakaan mikään kyynelkaasuase, vaan tarkkuuskivääri. Niin ikään videolla näkyy, miten keskellä katua seisova mielenosoittaja kaatuu maahan, ilmeisesti saatuaan osuman luodista. Alkaa vaikuttaa Ukrainan Maidan-aukion meiningiltä tämä meno. Katsokaa itse. (Siltä varalta, että video katoaa täältä, sen voi katsoa myös Bitchutestani.)


Muutenkin koko juttu on mielenkiintoinen. Kun matut riehuvat vuodesta toiseen lähiöissä, polttelevat autoja kasapäin, rötöstelevät ja ovat saattaneet kaikkien suurten ranskalaiskaupunkien lähiöt täyteen sotatilaan, poliisia ei kiinnosta asia paskan vertaa. Matujen annetaan riehua aivan rauhassa ja hallita lähiöitä. Mutta, kas kummaa, heti kun kantaväestö menee osoittamaan mieltään kaduille, seuraakin kasapäin poliisien erittäin väkivaltaisia toimenpiteitä. Vähemmän vainoharhainen voisi vaikkapa nähdä tässä Ranskan viranomaisten toiminnassa tietyn kaavan ja tavoitteen...aivan saman vieläpä kuin Ruotsissa ja Suomessakin.