Lienee aika koota yhteen tämän maamme vaikutusvaltaisimman ja vaarallisimman miehen edesottamuksia. Ihan vaikka tulevaisuudessa seuraavaa "kansantribunaalin" käsittelyä ajatellen. Eikä ole huono asia muutenkaan, että näistä asioista puhutaan julkisuudessa, koska media ei hiiskahda sanaakaan tämän herran laittomista tai vähintäänkin moraalisesti kyseenalaisista touhuista. Median ja viranomaisten hiljaisuudesta voi seurata sellainen virheellinen käsitys kansan keskuuteen, että Jyrki Tapani Kataisen toiminta on kaikin puolin sallittavaa ja hyväksyttävää.
Aloitetaan palaamalla vuoteen 1999 ja Jyrki Tapani Kataisen poliittisen uran rakettinousun alkuaikoihin. Blogissa Jyrki Kataisen valheet on karua faktaa vuonna 1999 tapahtuneista asioista. Lyhyesti lainattuna seuraavat olennaiset pointit (lihavoinnit, lyhennykset ja pienet muutokset tekstin järjestykseen ovat minun tekemiäni):
Aloitetaan palaamalla vuoteen 1999 ja Jyrki Tapani Kataisen poliittisen uran rakettinousun alkuaikoihin. Blogissa Jyrki Kataisen valheet on karua faktaa vuonna 1999 tapahtuneista asioista. Lyhyesti lainattuna seuraavat olennaiset pointit (lihavoinnit, lyhennykset ja pienet muutokset tekstin järjestykseen ovat minun tekemiäni):
"Jyrki Kataisen kuningastie alkoi vuonna 1999, kun hänet valittiin Pohjois-Savon Kokoomus ry:n puheenjohtajaksi. Kokouksessa esitettiin seuraavien Kokoomuksen piirijärjestöjen valtakirjat, joissa kannatettiin Jyrki Kataisen ehdokkuutta puheenjohtajaksi... Mitään edellä mainittujen yhdistysten kokouksia ei oltu pidetty, eikä Pielaveden Kokoomuksen Nuoret ry ei edes ollut yhdistysrekisterissä. Pöytäkirjat ja valtakirjat olivat väärennyksiä... Väärennyksen edellyttämä tahallisuus ja tietoisuus asiakirjan epäaitoudesta on väärää asiakirjaa käyttäneen Kataisen osalta selvitetty sillä, että pöytäkirjaotteen mukaan hän olisi ollut itse läsnä kokouksessa, minkä hän on itsekin myöntänyt tosiasioiden vastaiseksi... Jyrki Kataista ei olisi valittu puheenjohtajaksi, jos kokouksessa olisi tiedetty esitettyjen valtakirjojen olleen väärennyksiä. Silloisen kansanedustaja Jyrki Kataisen kuningasura olisi päättynyt siihen paikkaan... Lain mukaan ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia. Että este syntyisi, rikoksen pitäisi poistaa henkilön rehellisyys yleisen oikeustajun mukaisesti."
Valtakunnansyyttäjänvirasto teki kuitenkin syyttämättäjättämispäätöksen, vaikka se katsoi "rikoksen vähäiseksi ja lieväksi väärennykseksi". Hyväveliverkosto toimi esimerkillisesti. Jyrki Katainen raivasi tiensä puheenjohtajaksi käyttäen väärennettyjä valtakirjoja olemattomista kokouksista. Eikä koira perään haukkunut.
Kesällä 2010 Jyrki Tapani Katainen valehteli Kokoomuksen puoluekokouksissa tehdyistä päätöksistä, väittäen, että puoluekokous ei olisi kannattanut pakkoruotsin poistamista, vaikka asiaa koskeva aloite hyväksyttiinkin ko. puoluekokouksessa. Katainen yrittää sumuttaa mediaa ja kansalaisia oman puolueensa tekemistä päätöksistä ja kannanotoista vääristelemällä ja valehtelemalla. Kun puolueen puheenjohtaja ja maan pääministeri valehtelee jo oman pesänsäkin tekemisistä, voidaan mielestäni perustellusti kysyä, voidaanko häntä pitää rehellisenä ja kunniallisena kansalaisena, joka on ministerinä toimimisen edellytys Suomen lain mukaan? Vastustamalla laillisen puoluekokouksen tekemää laillista päätöstä Katainen ilmeisesti myöskin rikkoo lakia. Katainen siis itse päättää, mitä puoluekokouksen päätöksiä hän ja muu Suomi noudattaa ja mitä ei.
Kesällä 2010 Jyrki Katainen osallistui Bilderberg-kokoukseen. Kyseinen kokous on eliitin salaseuran tapaaminen, johon on kutsuttu vain harvoja ja valittuja henkilöitä. Kaikki kokoukset ovat ehdottoman salaisia, eikä niiden sisällöstä kerrota julkisuuteen mitään. On oletettavaa, että osallistumalla tämän tyyppiseen kokoukseen Jyrki Katainen syyllistyy (rikoslain 12. luvun 11§ mukaan) maanpetokselliseen yhteydenpitoon. Kyseinen toiminta täyttää myöskin (rikoslain 13. luvun 3§ mukaisesti) valtiopetoksen valmistelun kriteerit. Tietenkään Jyrki Kataista ei ole näistäkään teoista asetettu syytteeseen tai tuomiolle.
Vuosina 2010 ja 2011 Jyrki Tapani Katainen rikkoi EU:n lakeja (SEUT 125 artikla) ajamalla ja hyväksymällä Irlannin, Portugalin, Kreikan yms. tukipaketit tavalla, josta olisi pitänyt seurata ministerisyytteen nostaminen oikeuskanslerin toimesta. Näin ei tietenkään tapahtunut. Hyväveliverkosto toimi erittäin tehokkaasti, sillä vielä tähänkään päivään mennessä ko. oikeuskanslerille tehtyä kantelua tai sen ratkaisua ei löydy Finlexin tietokannoista, vaikka se olisi tietysti pitänyt sinne laittaa. Onneksi paperit ovat tallessa ja netissä, joten jokainen löytää sieltä tämä jutun ja voi itse arvioida sen sisältöä. Katainen rikkoo vapaasti EU:n omia säädöksiä vastaan, eikä ketään asia sen enempää kiinnosta, päinvastoin, todisteet siivotaan pois netistä parhaan mukaan.
Niin ikään vuonna 2011 Jyrki Tapani Katainen allekirjoitti sopimuksen Suomen osallistumisesta ERVV:iin. Katainen katsoi kyseisen sopimuksen olevan EU:n sopimus, jonka hyväksymiseen hänellä ja hänen johtamalla valiokunnalla olisi valtuutus. Näinhän ei asian laita suinkaan ole (ja Katainen sen hyvin tietää ja vaikka ei tietäisi, se ei poista rikosoikeudellista vastuuta). ERVV on Suomen valtion ja luxemburgilaisen yhtiön välinen kahdenkeskinen sopimus, jonka hyväksyminen edellyttää siis eduskunnan hyväksyntää. Katainen syyllistyi ilmeisesti siis törkeään valtiopetokseen (rikoslain 13. luku, 1-2§), jonka tunnusmerkistö kuuluu:
"1§ Valtiopetos... Joka...tai siihen rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti pakottamalla taikka valtiosääntöä rikkoen 1) kumota Suomen valtiosääntö tai muuttaa sitä taikka 2) muuttaa Suomen valtiojärjestystä tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava valtiopetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi. Valtiopetoksesta tuomitaan myös se, joka väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla syrjäyttää tai yrittää syrjäyttää tasavallan presidentin, valtioneuvoston tai eduskunnan taikka kokonaan tai osaksi estää tai yrittää estää niitä käyttämästä toimivaltaansa.
2§ Törkeä valtiopetos... Jos valtiopetoksessa 1) rikoksentekijänä on tasavallan presidentti, valtioneuvoston jäsen tai muu valtion ylimpään poliittiseen tai sotilaalliseen johtoon kuuluva henkilö..."
Tietenkään Jyrki Tapani Kataista ei ole tästäkään rikoksesta asetettu syytteeseen eikä tuomittu. Hyväveliverkosto suojelee ja paapoo. Törkeä valtiopetos on sen tasoinen juttu, että luulisi jo puolustusvoimienkin reagoivan siihen, mutta Jyrki Tapani Katainen saa vapaasti syyllistyä siihenkin ilman, että asiaan puututaan pätkän vertaa.
Kataisen toiminta on tullut vuosi vuodelta vain härskimmäksi kusettamiseksi. Vuonna 2011 Jyrki Tapani Katainen vakuutti, että Suomen osuus Irlannin, Portugalin yms. paskavaltioiden rahoittamisessa jää 1,9 miljardiin euroon, eikä lisää takuuksia anneta ilman täysimääräisiä vakuuksia. Puoli vuotta myöhemmin Jyrki Tapani Katainen oli jo nostanut Suomen takausvastuut jo yli 50 miljardiin euroon, ilman mitään konkreettisia takuita. Käsittääkseni tämä Kataisen temppu täyttää rikoslain 36. luvun 2§ mukaisesti törkeän petoksen tunnusmerkistön.
Petos... Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi... 2§ Törkeä petos... Jos petoksessa 1) tavoitellaan huomattavaa hyötyä, 2) aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa, 3) rikos tehdään käyttämällä hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa erityistä luottamusta tai 4) rikos tehdään käyttämällä hyväksi toisen erityistä heikkoutta tai muuta turvatonta tilaa ja petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä petoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi...
Arvatkaapa huviksenne, onko Kataista tästäkään tempusta syytetty tai tuomittu, vaikka rikoksen kriteerit selkeästi täyttyvät? Katainen erehdyttää oikeastaan ihan kaikkia, vääristelee ja valehtelee, aiheuttaen valtavasti taloudellista vahinkoa, eivätkä muka syytteen nostamisen kriteerit täyty millään. Mikäli minä lupaan sinulle antamaasi valtakirjaa vastaan ottaa sinulle pankista satasen lainan - ja otankin sinun nimiisi sillä tuhansien eurojen suuruisen laina, kyse on petoksesta josta minä joudun vankilaan. Mutta Jyrki ei joudu.
Nähtävästi ainoa tapa, jolla Jyrki Tapani Katainen saadaan vastuuseen teoistaan, on tuomita hänet läpeensä mädän oikeusjärjestelmämme ulkopuolella niistä rikoksista, joihin hän kiistattomasti on syyllistynyt. Tuomita ankarimman mukaan. Mieluiten laittaa suoraan kiikkuun lyhtypylvääseen varoitttavaksi esimerkiksi muille poliitikoille, jotka luulevat voivansa tehdä mitä huvittaa vain siksi, että heillä on siisti puku päällä ja hyväveliverkosto takana.