29. heinäkuuta 2008

BBC sensuroi ja tietää ennalta tapahtumia Bin Ladeniin ja 911 liittyen!

Tsekatkaapa tämä video. Miksi BBC sensuroi kohdan, jossa Benazir Bhutto kertoi, että Osama Bin Laden on murhattu hänen tuntemansa miehen toimesta? Onko sattumaa, että reilu kuukausi siitä, kun Bhutto kertoi tämän asian julki, hänet salamurhattiin? Miksi BBC jättää näinkin tärkeän tiedon, kuten tiedon Bin Ladenin murhatuksi tulemisesta ja murhaajasta, kertomatta ja sensuroi nimenomaisesti sen ja yrittää peitellä koko juttua? Miettikää näitä asioita.




Kannattaa toki muistaa, että BBC on aiemminkin osannut kertoa "mielenkiintoisesti" uutisia, mm. tässä tapauksessa BBC osasi kertoa, että WTC7 oli sortunut, vaikka se ei vielä tuossa vaiheessa ollut sortunut, eikä kukaan osannut epäillä, että se edes tulisi sortumaan. Kas kummaa, tuossa se kuitenkin näkyy BBC:n omalla videollakin taustalla samaan aikaan kun toimittaja selittää suu vaahdossa, miten se on sortunut! Oliko BBC tehnyt jo käsikirjoituksen valmiiksi "uutiseen", jota ei ollut vielä tapahtunutkaan, ja lähetti sen vain vahingossa väärään aikaan? Mistä BBC voisi tietää, että WTC7 tulee sortumaan ja mistä se tieto tuli? Miettikää näitä asioita.



Minkälaista maailmankuvaa ja käsitystä maailman tapahtumista meille oikein yritetään mediasta syöttää ja miksi?

5 kommenttia:

  1. Huolestuttavaa touhua. Islamistien pillin mukaan tanssiminen on mennyt jo näin pitkälle.

    VastaaPoista
  2. ^Jos nyt oikein tulkitsin, kuvittelet etä tuo sensuroitiin siksi, ettei terrorismit suutu. Kyllä se kuule on suomeksi salaliitto meitä idiootteja vastaan. Niinkuin sinua.

    Joo ja Markukselle kiitosta, että jaksaa seurata ja kirjoittaa asioista.

    VastaaPoista
  3. > ^Jos nyt oikein tulkitsin,
    > kuvittelet etä tuo sensuroitiin
    > siksi, ettei terrorismit suutu.
    > Kyllä se kuule on suomeksi
    > salaliitto meitä idiootteja
    > vastaan. Niinkuin sinua.

    Niinpä. Sensurointi johtui siitä, että Bhutto meni sanomaan sellaista, mitä emme saisi tietää. Siksi se sensuroitiin pois ja Bhutto murhattiin tovi sen sanomisen jälkeen. Totuus Bin Ladenista ja "terrorismin vastaisesta sodasta" on niin mätä, ettei sitä haluta kansalle kertoa.

    VastaaPoista
  4. Ja miksi Wikileaksin perustaja Julian Assangen joutui raiskausepäillyksi Ruotsissa kahden naisen toimesta? USA on valmis toimimaan törkeän rikollisesti, jotta saa kostettua Wikileaksin terorismisodan dokumenttien julkaisun.

    Mitä se siis onkaan valmis tekemään 11/9 iskujen todellisuuden todisteiden vuotamisesta, no tietenkin murhaamaan.
    Bin Ladenin omaisiahan lennätettiin pois maasta siinä vaiheessa kun maassa vallitsi iskun jälkeen täysi lentokielto, eikä Bin Ladenia oltu vielä edes mainittu syntipukiksi, eikä olisi todellisuudessa edes ehditty todentaa iskujen aivoiksi. Miksi siis Ladenit lähtivät maasta, no ettei vaan Bin Ladenille oltaisi keksitty jo aiemmin tämä osa. No todennäköisesti mies on tapettu ja pysyy uhkana epämääräisten videoiden avulla niin kauan kuin jenkkilä tarvitsee tekosyitä valvonnan lisäämiseen missä vain.

    Tiedätkö miten Galileolle (Euroopan unionin ja Euroopan avaruusjärjestön (ESA) yhteinen hanke eurooppalaiselle satelliittipaikannusjärjestelmälle) kuuluu? Eurooppahan lähetti valtuuskunnan USA:aan, kun se vaati Galileoon ylintä päätäntävaltaa. USA siis vaati Eurooppalaisten rakentamaan ja omistamaan paikannusjärjestelmään ylintä toimivaltaa, jotta voisi halutessaan pysäyttää sen tai huonontaa tarkkuutta, mikäli jenkkilän intressit näin vaatisivat. Asiastahan ei ole paljoa kuulunut, joten mahdettiinko hiljaisesti myöntyä setä Samulin määräysvaltaan.

    VastaaPoista
  5. Heh, niinpä. Haeppas blogistani hakusanalla "911" niin löydät lisää näitä "mielenkiintoisia" juttuja.

    Kyllä tämä homma haisee niin että...

    VastaaPoista