25. maaliskuuta 2020

Koronaviruksen (COVID-19) hillitsemiseksi on nyt tehtävä kaikki mahdollinen!

Kirjoitin jo tammikuussa "Suomessa ei osata taaskaan torjua pandemiaa", jossa esitin tiukkoja toimia, joilla koronaviruksen tulo Suomeen olisi saatu estettyä ja koko epidemia torjuttua. Tietenkään minua ei uskottu. Kirjoitin helmikuussa "Koronavirus voi tappaa yli 600000 suomalaista" ja esitin lisää toimia koronaviruksen torjuntaan, vielä kun olisi ehditty se tehdä. Ei kuunneltu vielä silloinkaan ja seurauksena oli, että koronavirus päästettiin Suomeen riehumaan. Pari viikkoa sitten kirjoitin vielä lisää rautalankaohjeita otsikolla "Kuinka suojautua koronavirukselta (COVID-19) yhteiskuntana ja yksilönä?", jotta koronavirusepidemia saataisiin vielä kuriin Suomessa niin yhteiskunnan, kuin yksilöidenkin kohdalla. Ei tietenkään näitäkään ohjeita ole kuunneltu missään ja nyt on paskat tuulettimessa, koronavirusta pitkin Suomea, testit ja suojavarusteet lopussa jne. Väänsin vielä reilu viikko sitten ohjeita siitä, miten talouden romahdusta pitäisi pyrkiä pehmentämään ja miten lastenhoito saada järjestettyä poikkeusoloissa. Turhalta tuntuu, kuin helmiä sioille tarjoaisi, kuuroille korville kaikuvat ohjeet. Viikko sitten kirjoitin vielä "Suomaloiset eivät osaa noudattaa aseptiikkaa ja karanteeneja", jossa jouduin myöntämään sen tosiasian, että sen enempää terveyden ja hyvinvoinnin laitos, sosiaali- ja terveysministeriö, koko hallitus ja tietenkin itse suomaloiset itse ovat täysin kyvyttömiä hallitsemaan nykyistä tilannetta.

Näin tyhmä kansa on näin tyhmät päättäjät itselleen demokratian keinoin valinnut ja on kyllä koronaviruksensa ja koronaviruskuolemansa täysin ansainnut. Täysin. Sitä saa, mitä tilaa. Nyt alkaa tulla tilinteon hetki tyhmille lampaille ja heidän valitsemilleen päättäjille, sekä täysin impotenteille ja viranomaisille. Olkaa hyvä vaan. Sitä saa, mitä tilaa, muistakaa. Älkää valittako, älkää parkuko, älkää selitelkö, vaan nauttikaa nyt tilaamastanne lopputuloksesta. Muistakaa, että tämän ei ollut pakko tapahtua. Te itse valitsitte ja halusitte, että tämä tapahtuu. Nauttikaa tulevasta. Luultavasti jäljelle jää sitten vähän fiksumpaa porukkaa, joka valitsee toisin ja pistää pisteen tälle hullutukselle EU-hääräilyineen, sosialismeineen ja kulttuurimarxismillekin. Näinhän on jo esim. Unkarissa ja Tsekissä käynyt, jotka ovat sulkeneet rajansakin ja ryhtyneet tiukkoihin toimiin koronan estämiseksi, periaatteella "oma kansa ensin". Ehkä se aika Suomessakin koittaa, kun muutamasataatuhatta suomalaista on ensin kuollut koronaan, jotta henkiin jääneet ymmärtävät, miten huonosti tässä maassa asiat ovat. (Katsokaa koronavuodatusvideoni täältä.)

Siltä varalta, että siellä THL:ssä, STM:ssä, hallituksessa, puolustusvoimien johdossa tms. nyt olisi kuitenkin sattumalta vielä joku selkopäinen ihminen kuulolla, niin tässä on nyt minun puoleltani vihon viimeiset rautalankaohjeet siitä, mitä pitäisi nyt tehdä (kaiken jo aiemmin blogissani kertomani lisäksi, eli tämän, tämän, tämän, tämän, tämän ja tämän), jos tästä "paskat tuulettimessa" tilanteesta aiotaan vielä valtiona ja kansana selvitä:
  1. Puolustustilalaki asetettava voimaan yleisen järjestyksen ylläpitämisen vuoksi, jotta saadaan lisää toimivaltuuksia ja työvoimaa käyttöön.
  2. Maakuntajoukot palvelukseen kokonaisuudessaan, sekä viimeiseksi palveluksensa päättäneitä varusmiehiä riittäviä määriä avustamaan poliisia ja muita viranomaisia tehtävissään (PVP 1-7§).
  3. Kaikki ammattia vaihtaneet hoitajat (lentoemot jne) ja  lääketieteen tutkinnot suorittaneet (jotka eivät ole hoitotyössä nyt) pikakertaukseen ja töihin. (PTL 4. luku 30§)
  4. Lomaututetut jne. henkilöt työvoimatoimistoon ilmoittautumaan välittömästi (ei, ei paikanpäälle vaan netissä), joka koordinoi heidän käyttöä hoito- kuljetus- yms- työn apuna siellä missä tarvitaan. Varauduttava myös tukemaan maatalous- ja elintarviketuotannossa työskenteleviä ihmisiä, mikäli nämä sairastuvat koronaan ja ruoantuotanto vaarantuu. Samalla saadaan näille lomautetuille ihmisille työtuloja. (PTL 4. luku 30§)
  5. Kuljetusalalla ja tukkuliikkeissä työskentelevät määritettävä myöskin kriittiseiksi toimialoiksi, sekä varauduttava tukemaan henkilöstöä siirroilla muista tehtävistä ja tarpeen mukaan puolustusvoimilta. Puolustusvoimat valmistautuu myös suojaamaan tukkuliikkeitä ja kuljetuksia levottomuuksien varalta (PVP 1-7§).
  6. Kuntoutukset jäihin ja kuntoutuskeskuksiin siirrettävä pikaisesti vanhukset sairaaloiden sisätautiosastoilta ja sairaaloiden nykyiset sisätautiosastot muutettava koronaosastoiksi tms. Näin turvataan sekä heikompikuntoisimmat vanhukset, että mahdollistetaan lisäkapasiteettia sairaaloihin (VL 86§)
  7. Terveydenhuolto-oppilaitokset muutettava varasairaaloiksi opiskelijahenkilökuntineen. (VL 86§) En tiedä keitä varten vielä, mutta potilaita on tulossa luultavasti ja paljon ja piankin.
  8. Kisahalleihin jne. perustettava pakkokaranteenileirejä, joihin kuskataan kaikki karanteeniaan tai liikkumisrajoituksia rikkovat ilman poikkeuksia ja selityksiä ja oikeudenkäyntejä tms. Sotilaspoliisit jne. valvomaan. (TTL 63§ ja 67§)
  9. Liikkuminen sallittava vain kodin, työpaikan, kaupan, apteekin tai sairaalan välillä koko Uudellamaalla ja kaikissa yli 100000 asukkaan kaupungeissa, sekä kaupungeissa, joissa on koronatapauksia todettu. Rajoitukset eivät koske ruoan ja kauppa- sekä apteekkituotteiden toimittamista asiakkaalle, eivätkä luonnollisestikaan sosiaali- ja terveysalan henkilökuntaa heidän työtehtävissään. Koiraa saa käydä kusettamassa pikaisesti. (TTL 58§)
  10. Kaikkialla maassa suljettava kaikki muut liikkeet, paitsi ruoka- sekatavara- rautakaupat, sekä apteekit ja lääkäriasemat, sekä näiden toimintaan suoraan ja epäsuorasti liittyvät toimet (esim. huoltofirmat, huoltamot, tukkuliikkeet, jne.). Ravintolat saavat olla auki, mikäli myyvät annoksia mukaan tai toimittavat asiakkaille kotiin. (TTL 58§)
  11. Maahantulo yksiselitteisesti kiellettävä kaikilta ulkomaisilta ihmisiltä, pl. diplomaatit, terveydenhuoltohenkilöstö ja terveydenhuollon asiantuntijat. Ei yhtään turvapaikkahakemusta ulkomailla, eikä rajoilla oteta käsittelyyn, eikä asiasta tehdä yhtään poikkeusta mistään syystä, ketään ei lennätetä tänne mistään ulkomailta millään verukkeella nyt enää.
  12. Kaikki suojainten, käsidesien, hengityslaitteiden ja vastaavien terveysalan tuotteiden myynti ulkomaille välittömään ja ehdottomaan kieltoon (VL 35§), sekä kotimainen valmistus aloitettava määräyksellä kaikkialla, missä se on mahdollista (PTL 3. luku 17§). EU:n kielto PHMB/PHMG käytöstä on kumottava ja valmistettava nopeasti 1% PHMB tai PHMG sisältävää desinfiointiainetta käsien ja pintojen desinfiointiin.
  13. Hydroklorokiniinin ja muiden koronassa auttavien lääkevalmisten valmistus aloitettava pikaisesti määräyksellä kaikkialla, missä se on mahdollista (PTL 3. luku 17§) ja vienti ulkomaille kiellettävä (VL 35§).
  14. Koronan tahallinen levittäminen tai oireilevan henkilön tekemä karanteenin rikkominen syytettävä (bio)terrorismirikoksena, vankeus aina ehdottomana (RL 34a luvun 1§: tuomittava vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi).
Lyhenteiden selitteet:
RL = Rikoslaki



PS. Alla eräitä hyviä etelä-Amerikassa jaettuja ohjeita, jotka joku on suomentanut ja jakanut netissä, klikkaa auki ja isommaksi



18. maaliskuuta 2020

Suomaloiset eivät osaa noudattaa aseptiikkaa ja karanteeneja

Kirjoitin jo useita kertoja siitä (tämä, tämä, tämä ja tämä), miten koronaviruksen eteneminen Suomeen olisi pitänyt estää ja millä keinoin torjua sitä täällä. Olen kuitenkin muuttunut hyvin skeptiseksi siitä, miten noita voisi ikinä tässä maassa toteuttaa, jos ja kun kansa on näin tyhmää ja viranomaiset näin välinpitämättömiä, mitä Suomessa ilmiselvästi ollaan. 

Kokoontumiset on kielletty julkisilla paikoilla, mutta "nuoriso" hengailee ostareilla, lisäksi baarit ja ravintolat ovat yhä auki! Koulut on pyritty sulkemaan, mutta kouluruokailua ei ole lopetettu vaan päinvastoin kaavaillaan, että lapset voisivat piipahtaa koulussa ruokailemassa, sekä lasten leikkipuistoissa jne. parveilee lapsia enemmänkin kuin normaalisti! Lisäksi rajojen ylittäminen on nyt kielletty - paitsi jos olet turvapaikanhakija, silloin rajoja saa ylittää ihan vapaasti! Yli 70-vuotiaiden on käsketty pysyä kotona, mutta nyt nämä papat ja mammat vasta pyörivätkin ulkona ja ravintoloissa jne. mielensä mukaan.

SIIS MITÄ HELVETTIÄ?!?!

Toistan, MITÄ HELVETTIÄ?!?

Suomaloisilla ei ole ilmeisesti mitään tervettä järkeä, eikä pienintäkään huolta muista ihmisistä. Ei vähääkään ajatella tai välitetä, miten virus voi tarttua. Kun viranomainen ei nimenomaisesti ja selvästi sano ÄLÄ PÄÄSTÄ LASTA LEIKKIPUISTOON, niin nämä idiootit suomaloisethan päästävät lapsensa sinne leikkipuistoon. Kun viranomainen ei nimenomaisesti mainitse nimeltä jokaista ostoskeskusta ja baaria ja sano ÄLÄ MENE ÄLÄKÄ PÄÄSTÄ LASTASI OSTOSKESKUKSEEN XYZ, niin nämä idiootit suomaloisethan päästävät lapsensa sinne hengailemaan ja menevät itse sinne baariin tai ravintolaan. Kun viranomainen ei nimenomaisesti sano KAIKKI KOULUN TOIMINNOT PITÄÄ SULKEA, niin nämä idiootit suomaloiset päättelevät, että kouluruokailua pitää yhä olla olemassa ja tarjolla. Olen aivan varma, että koska viranomainen on kieltänyt YLITTÄMÄSTÄ RAJAA, niin nämä vitun tyhmät lampaat päättelevät tästä, että rajan voi yhä ALITTAA...Ilmeisesti näin jollakin tapaa onkin, koska vaikka rajanylitys on kiellettyä, niin matuja voi kyllä lapata rajojen yli aivan normaaliin tapaan "asylum" -taikasanan turvin.

EI SAATANA!

"Nuorison" sekoilun nyt toki "ymmärrämme", sehän on vain "rikkautta ja voimavaraa", jonka suomaloiset ovat maahamme halunneet. "Nuorisollahan" on tapana ollut notkua näissä paikoissa jo vuosikaudet, eikä siihen ole puututtu ja mitä esim. Ranskasta olemme nähneet, tällä "nuorisolla" ei muutenkaan ole mitään kiinnostusta noudattaa lakia, järjestystä ja toimia mitenkään järkevästi missään olosuhteissa ja missään asiassa, vaan lähinnä aiheuttaa ongelmia itselleen ja etenkin muille. Erityisesti koronavirusta tämä "nuoriso" levittää 100% varmuudella joka puolelle, koska ovat itse sen ikäisiäkin, että suurinosa heistä sairastaa sen hyvin lieväoireisena, eivätkä suostu pysymään sen enempää karanteeneissa, kuin erossa muusta "nuorisosta". No, sitä saa, mitä tilaa ja tämän suomaloiset ovat itselleen tilanneet, joten ei muuta kuin nauttimaan nyt sitten tältäkin osin!

Mikä sitten edes teoriassa voisi olla avuksi tähän kaaokseen ja idioottien touhuiluun? 

Koska suomaloiset ovat ilmiselvästi liian tyhmiä käyttämään omaa päätään ja tulkintojaan siitä, mitä saa tehdä ja mitä ei saa, pitäisi suomaloisia yksinkertaisesti ja ekplisiittisesti kieltää tekemästä MITÄÄN MUUTA, kuin
  1. Mennä kotoa suoraan töihin.
  2. Tulla töistä suoraan kotiin.
  3. Mennä kotoa suoraan kauppaan tai tankkaamaan auto kerran viikossa.
  4. Tulla tuolta kauppa- ja tankkausreissulta suoraan pikaisesti kotiin.
  5. Mennä apteekkiin tai lääkäriin ja sinnekin nopeiten ja suorinta tietä ja vain sinne ja vain, jos lääke on loppu tai hyvin voimakkaat oireet iskevät päälle.
  6. Palata yllä olevalta apteekki- tai lääkärireissulta suorinta tietä kotiin.
  7. Käydä pikaisesti kusettamassa se koira 3x päivässä ja palata nopeasti kotiin käymättä missään muualla tekemässä yhtään mitään muuta missään tapauksessa.
KAIKKI MUU OMASTA ASUNNOSTA POISTUMINEN PITÄISI KIELTÄÄ KAIKILTA IHMISILTÄ, koska muuten lampaat poistuvat sieltä asunnosta tekemään jotain helvetin tyhmää joka tapauksessa, kuten on jo nähty.

Mikäli poliisilla ei riitä resursseja puuttumaan näihin juttuihin, pitää kutsua palvelukseen reserviläisiä (esim. sotilaspoliiseja, jne.) niin paljon ja antaa niille niin paljon oikeuksia, että näihin tapauksiin voidaan puuttua ja ANKARASTI. Ei, ei riitä kehoittelu, ei riitä suostuttelu, ehei, pitää käyttää voimaa ja paljon ja joka ikinen kerta kunnes joko A) Poliisi on pamputtanut kieltojen rikkojia niin, että kiellot menevät perille tai B) Poliisi on pamputtanut kieltojen rikkojan sairaalakuntoon tai hengiltä, jolloin kieltojen rikkoja ei fyysisesti enää voi rikkoa mitään kieltoja.

Monet nauroivat, kun Kiinassa poliisi hitsasi koronaan altistuneita asuntoihinsa sisälle. Kiinassa tiedetään, miten tyhmiä lampaat ovat ja toimittiin täsmälleen oikein. Suomessakin pitäisi toimia samoin, jos haluamme tämän koronaviruksen kuriin. Pehmeät keinot on jo käytetty, eivätkä ne selvästikään toimi. Tarvitaan kovempia keinoja. Paljon, paljon kovempia keinoja. Niitä lampaat joko uskovat tai kuolevat vastustaessa, minun mielestäni on yhdentekevää loppupeleissä, kumpi tapahtuu: Pääasia on, että tyhmät lampaat eivät levitä koronavirusta muihin ihmisiin, koska se, jos mikä, on bioterrorismia. Terroristien kanssa ei pidä neuvotella, eikä terroristien vaatimuksiin suostua. Ei milloinkaan. Ei bioterroristienkaan.



PS. Ranskassa on otettu käyttöön paperinen kaavake, joka pitää jokaisen täyttää, jos astuvat ulos asunnostaan. Loistavaa. Juuri näin. Täsmälleen näin. Bravo! Toivottavasti tämä kaavake koskee myös "rikkautta ja voimavaraa", eikä vain kantaväestöä.

17. maaliskuuta 2020

Miten koulutus ja lastenhoito tulisi järjestää normaalioloissa ja pandemiatilanteessa?

Surkuhupaisaa seurata, millaiseksi sekoiluksi on nyt mennyt lastenhoito- ja opetus tämän epäselvän hallituksen selittelyn ja valmiuslain jälkeen. Ihmiset eivät tiedä, voivatko viedä lapsensa tarhaan kuten ennenkin (voivat viedä, mutta suositus on, että eivät veisi) ja mitä tehdä 1-3. luokkalaisille lapsille, voiko viedä kouluun (voi viedä, jos kuuluu itse kriittiselle alalle työnsä puolesta), vaiko pitääkö muksu jättää pois koulusta (jos ei kuulu kriittiselle alalle työnsä puolesta niin pitää, mutta yksin lasta ei saa jättää, joten joko jäät itse kotiin tai joku muu hoitamaan). 4. luokkalaisten ja sitä vanhempien muksujen pitää jäädä joka tapauksessa kotiin, kouluja ei heille enää ole, eikä tarvitse jättää ketään heidän kanssa kotiinkaan (mutta toki olisi hyvä jättää).

Lisäksi on tullut epäselvyyttä siitä, kuka korvaa ja mistä, jos vanhemman pitää jäädä kotiin sairastuneen lapsen kanssa (normaali sairastuminen, normaali case), josko lapsi on määrätty karanteeniin altistuksen kanssa (Kela maksaa tartuntalain perusteella päivärahaa), vai onko kyse vain "varmuuden vuoksi" kotiin jättämisestä (kukaan ei maksa mitään), vaiko valmiuslain nojalla määrätystä koulusta pois jättämisestä (tästä ei ole vielä tietoa, ehkä tulee pian lisäinfoa).

Jotkut vanhemmat ovat ruikuttaneet jopa siitä, että lapset eivät nyt saa laissa määrättyjä ilmaisia kouluruokiaan, jos ja kun koulua ei ole. Kymmeniätuhansia, mahdollisesti jopa satojatuhansia suomalaisia on kuolemassa koronavirukseen, talous on romahtamisen partaalla ja joillakin on elämässä niin suuria ongelmia, että pitää ruikuttaa lapsen kouluruoan saamatta jäämisestä ja siitä, että pitäisi ehkä ITSE ja oman lähipiirin osalta huolehtia ihan OMASTA LAPSESTA. Toki joillakin on ilmeisesti ollut elämässään nyt suurinpana ongelmana vessapaperin ja pulloveden hamstrauskin. Ongelmansa kullakin. Mietityttää kyllä, miten tämä pumpulikansa voisi ikinä selvitä esim. sodasta tai nälänhädästä, kun jo nyt on näin vaikeaa?

Lastenhoito poikkeustilanteissa ei ole toki ihan helppoa, onneksi siihenkin olisi voinut varautua ajoissa niin yhteiskunnan, kun yksilöidenkin toimesta. Kas kummaa, tähänkin oli jo ratkaisu minullakin tarjolla vuosia sitten. Olisiko kannattanut kuunnella ja varautua? Ilmeisesti ei, kun on kivampi ihmetellä ja sekoilla, kun paskat ovat jo tuulettimissa. Kirjoitin jo yli neljä ja puoli vuotta sitten blogissani poikkeusoloihin varautumisen osalta seuraavaa:
"Henkilöstöä olisi pystyttävä majoittamaan sairaaloiden ja laitosten alueelle tai läheisyyteen. Kimppakyydit olisi järjestettävä kotiin pääsemiseksi jne. Lastenhoito jne. olisi saatava järjestymään joko laitosten ylläpitämien tarhojen jne. avulla tai esim. määräämällä terveydenhuolto (ja muu kriittinen) henkilöstö sellaiseksi, että heidän puolisonsa tai muut heidän määräämänsä henkilöt (isovanhemmat, naapurit, jne.) tms. voivat jäädä kriisitilanteessa kotiin hoitamaan heidän lapsiaan."


Mutta paneudutaanpa nyt asiaan uudestaan, paremmin ja yksityiskohtaisemmin. Eli, miten tulisi lastenhoito järjestää normaaliolojen tilanteissa tautien leviämistä, vanhempien työssäkäyntiä ja ansionmenetyksiä huomioiden:
  1. Tarhaikäisten- ja alakouluikäisten lasten osalta sairastuneet päätyisivät kotiin toisen vanhempansa hoitoon ja samalla otettaisiin aina automaattisesti ko. lasten sisarukset kotihoitoon, jotteivat levitä tartuntaa eteenpäin tarhoissa ja kouluissaan. Valtio maksaisi palkan näiltä päiviltä työnantajalle, jottei yksityisille yrittäjille jne. aiheudu kohtuutonta kulua (nykyään aiheutuu), eli työnantaja saisi rahaa valtiolta tältä ajalta ja yritys voisi palkata sijaisen tilalle. Kotiin lasta hoitamaan jäänyt työntekijä saisi siis normaalisti palkkansa näiltäkin päiviltä. Mikäli sairastelu pitkittyy (esim. yli 4 vrk) tai tuntuu toistuvan turhan tiheästi, pitäisi toimittaa lääkärin- terveydenhoitajan- tai hoitopaikan/koulun todistus sairaudesta, jottei systeemiä käytetä ainakaan suurimmalti väärin. Kotiin jääneistä lapsista maksettaisiin lisäksi ruokarahaa.
  2. Yläkouluikäisten lasten osalta lapsi jäisi itsenäisesti kotiin, paitsi mikäli lääkärin- terveydenhoitajan- tai koulun todistuksella kyse on sellaisesta sairaudesta, joka vaatii aikuisen valvontaa, jolloin pätee palkan jne. osalta sama mikä 1. kohdassa. Ruokaraha maksettaisiin niin ikään.
  3. Vaihtoehtoisesti tehtäisiin 1-2 kohdan tilanteissa niin, että voisi olla normaalioloissakin hoitopaikkoja sairaille lapsille, joissa olisi luonnollisesti sairaanhoitajan, lääkärin jne. palvelut käytössä. Lasta ei tarvitsisi viedä kotiin, eikä vanhemman tarvitsisi olla poissa töistä, hän vain veisi lapsen sairaanhoitopaikkaan päivähoito/koulupaikan sijasta. Vastaavasti päiväkoti tai koulu voisi viedä kesken päivää sairastuneen lapsen ko. paikkaan, eikä vanhempaa tarvitsisi asialla sen enempää vaivata. Näitä paikkoja voisi olla myös tavanomaisissa tarhoissakin ja kouluissa, eristyksessä muista ja sinne määrättyine hoitajineen. Niin ikään, jos vanhemmat ovat vakavasti sairastuneet ja lapsi pitää karantenoida, lapsi voitaisiin laittaa tämmöisiin paikaan karanteeniin (jos karanteenia ei tarvita, voi lapsia olla sukulaistensakin nurkissa). Ta-daa. Samalla poistuisi ongelma "pitää jäädä sairaan lapsen kanssa kotiin" työpaikoilta. Toki mikäli lapsella on herkästi aikuisiinkin tarttuva tauti, pitäisi vanhemman ehdottomasti jäädä kotiin häntä hoitamaan ja ottaa myös muut perheen lapset kotiin eristyksiin. Näin estettäisiin normaalioloissakin tartuntatautien eteneminen. Mikäli kyse on ko. alueella yleisesti lasten parissa riehuvasta taudista, ei ole väliä, vaikka lapsi olisi muiden samaa vaivaa potevien lasten kanssa samassa sairaanhoitopaikassa hoidossa vanhempien ollessa töissä.
  4. Mikäli lasten vanhempi sairastuu tarttuvaan tautiin ja jää töistä sairaslomalle, hänen tulisi ottaa myös lapsensa kotiin koulusta ja tarhasta, sekä puolisonsa tämän töistä, jottei sairaus tartu tarhaan, kouluun ja toisiin työpaikkoihin. Jos sairaus ei ole tarttuva, ei lapsia ja puolisoakaan luonnollisestikaan tarvitse vetää pois koulusta ja tarhasta. Sairaanhoitajan- terveydenhoitajan- lääkärin- tai työpaikan todistus asiasta pitäisi esittää ja valtio korvaa työnantajille kulut. Ruokarahat tietenkin lapsista ko. päiviltä. Tämän kohdan mukaan mentäisiin myös, jos vanhemmalla tai jollain lapsista todetaan tartuntatautilain mukainen sairaus ja eristys määrätään. Tällä tavalla ehkäistäisiin luultavasti suurinosa kausin-influenssista jne. leviämästä, joten rahaa itse asiassa säästyisi melkoisesti.
  5. Alakouluikäisten kotiopetus järjestynee vanhemman avulla ilman sen suurempia systeemeitä ja härdellejä, opettajalta voi esim. Wilman kautta varmistaa, missä koulussa edetään ja mitä tehtäviä tehdään, jos lapsi ei itse ko. asioista ole perillä. Käytännössä esikoulua ja koulua ei tarvitse asiassa edes konsultoida, mikä vähentää näiden opettajien taakkaa.
  6. Vanhempien koululaisten osalta olisi hyvä ottaa käyttöön jo normaalissa opetuksessa teknisiä apuvälineitä ja verkko-opetusta. Kun lapsi sitten jää kotiin, näitä hyödyntämällä olisi helppoa pystyä jossain määrin osallistumaan tehtäviin ja opetukseen, ilman eri härdelliä. Koulua ei pitäisi joutua erikseen konsultoimaan asiassa, koska opetuksen olennaiset sisällöt ja se, "missä mennään", olisi joka tapauksessa saatavilla verkosta jne, eli opettajien taakkaa tämäkään ei kasvattaisi, kuin poikkeustilanteissa tai oppilaan tarvitessa lisäapua.


Pandemiavaaran uhatessa, valmiuslakien ollessa voimassa (eli jo minun valtiossani jo 2kk sitten), tulisi ottaa käyttöön tiukemmat menetelmät tartuntojen ehkäisemiseksi:
  1. Päivähoidossa ja esikouluissa kriittisten alojen henkilöstöjen lapset pitäisi eristää muista. Kunnassa tai naapurikunnassa yksi ennalta määrätty ja valmisteltu ympärivuorokautista hoitoa tarjoava päiväkoti ottaisi tämän homman hoitaakseen ja kaikki ko. lapset siirrettäisiin tilapäisesti sinne hoitoon ja muut lapset sieltä pois. Ko. päiväkodin lasten hoitajien omat lapset tulisi myös siirtää ko. tiloihin hoitoon, jotta tartuntaketju katkaistaan. (Suuret sairaalat jne. voisivat perustaa omia päiväkotejaan jo normaalioloissakin, jolloin voisivat toimia tässä roolissa työntekijöidensä lapsille.) Luonnollisesti tilat pitäisi huolella desinfioida ennen siirtoa. Kyseinen päiväkoti tulisi myös varustaa varavoimalaitteilla jne. (tähän tapaan) jotta toiminta voisi jatkua myös esim. sähkökatkon tms. aikana. Toki kaikille ko. vanhemmille suositellaan, että jos mahdollista, ottaisivat lapsensa kokonaan pois hoidosta ja järjestäisivät hoidon jollakin muulla tapaa.
  2. Muut lapset jatkaisivat oleiluaan omassa päivähoitopaikassaan tai tilojen vuoksi muualle siirretyssä päivähoitopaikassa. Tarkkaa hygieniaa noudatettaisiin jne. joilla ehkäistäisiin tartuntatautien leviäminen. Toki vanhemmille suositellaan, että jos mahdollista, ottaisivat lapsensa kokonaan pois hoidosta ja järjestäisivät hoidon jollakin muulla tapaa.
  3. Sairastuneet ja myös sairaudelle altistuneet päiväkoti- ja alakouluikäiset lapset päätyisivät kotiin molempien vanhempiensa ja sisarustensa kanssa eristyksiin, jottei tartunta leviä eteenpäin. Valtio maksaisi palkan näiltä päiviltä työnantajalle yms. kuten normaalioloissakin.
  4. Koulujen alaluokilla kriittisten alojen vanhempien lapset eristettäisiin omaan luokkaan tiettyyn osaan heidän omaa koulua tai jotain naapurikoulua ja osoitetaan heille omat vessat, jotka desinfioidaan ennen siirtoa ja usein sen jälkeenkin. Eli osa koulusta laitetaan tähän eritykseen. Samassa luokassa voidaan opettaa eritasoisiakin lapsia, tämä ei ole mikään suunnaton ongelma. Ruokailu toteutetaan niin, että nämä eristysluokat ruokailevat muita ennen ja ruokasali desinfioidaan heitä ennen. Välitunnit jaotellaan niin, etteivät eristysluokat ole välitunneillakaan tekemisissä muiden kanssa.
  5. Koulujen yläluokilla siirryttäisiin etäopetukseen ennalta sovittuja ja jo normaalissakin opetuksessa käytettäviä ohjelmia jne. käyttäen. Eli eristyksiin. Vanhemmille maksettaisiin ruokarahaa tai yksinkertaisesti laitettaisiin muksuille lounaseteleitä, joilla voivat tilata vaikka pitsaa kotiinsa syödäkseen. Ylioppilaskirjoituksia jne. voitaisiin järjestää tiukan hygienian (kasvomaskit kaikilla jne.) alla, mutta niiden lykkääminen olisi suositeltavaa.
  6. Ammattikouluissa, ammattikorkeakouluissa, yliopistoissa jne. siirrytään etäopetukseen ja opetusten lykkääntymiseen/viivästymiseen. Kriittisten alojen opiskelijat, esim. terveysalan, perehdytetään poikkeusolojen työpisteeseensä ja ryhdytään muuttamaan esim. terveydenhoito-oppilaitoksia tilapäissairaaloiksi.


Kun sitten ollaan jo pandemiatilanteessa (eli nyt), tulisi toimia entisestään kiristää:
  1. Päivähoidot, esikoulut ja koulut kiinni ilman poikkeusta.
  2. Kriittisten alojen vanhempien lapset, mikäli ei perään katsominen järjesty omin järjestelyin tai esim. sairaalan omassa päiväkodissa, saisivat kotiinsa kotihoitajan lapsia katsomaan tai lapset osoitettaisiin perhepäivähoitajille hoitoon pienryhmiin (joissa vain ko. lapsia, ei muita, ei edes omia), valtio maksamaan. Mikäli toinen vanhempi voi jäädä lasten kanssa kotiin (ei ole kriittisillä aloilla töissä), tämä olisi tietenkin ensisijainen vaihtoehto ja valtio korvaa, kuten ylläkin. Mikäli tarvitaan "omia järjestelyitä" (esim. sukulainen, naapuri), niin valtio korvaamaan esim. 50€ viikko per lapsi lastenhoitokuluja.
  3. Muiden alojen vanhempien lapset kotihoitoon, hoitakoot itse miten parhaaksi katsovat, tarvittaessa sitten toinen vanhempi jää palkattomalle vapaalle töistä tms. Valtio korvaa esim. 50€ viikko per lapsi lastenhoitokuluja vanhemmille.
  4. Opetus lopetetaan tilapäisesti esiopetuksen ja alakoulujen osalta kokonaan, vanhemmat hoitakoot lastensa opettamisen toistaiseksi.
  5. Koulujen yläluokilla opetus perutaan ja oppilaat siirtyvät itseopiskeluun. Ylioppilaskirjoitukset perutaan.
  6. Ammattikouluissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa jne. opiskelut keskeytetään toistaiseksi. Kriittisten alojen opiskelijat siirretään avustamaan erikoisalojensa pariin ja esim. terveydenhoito-oppilaitokset on otettu käyttöön varasairaaloina oppilaineen kaikkineen.

15. maaliskuuta 2020

Talousromahduksellekin "tarttis tehrä jottain"

Kirjoitin juuri rautalankaohjeita siitä, miten koronaviruksen kanssa pitäisi olla toimittu. Eikä tietenkään ole toimittu ja siksi olemmekin nyt pulassa. Mutta pitäisi jo nyt varautua taloudelliseen tuhoon, jota pian joka tapauksessa pakosta tulevat karanteenit, estot ja terveen maalaisjärjen löytyminen tulee aiheuttamaan. Mikäli näistäkään ei mitään löydy, tulee viimeistään suuri sairastuneiden ja kuolleiden määrä aiheuttamaan massiivista taloudellista tuhoa. Niin tai näin, otetaan tiukat keinot käyttöön koronan leviämisen estämiseksi tai annetaan asioiden vain jatkaa nykyisellä kurssillaan, lopputulos on joka tapauksessa täsmälleen sama: Massiivisia taloudellisia ongelmia on tiedossa.

Tietenkin yksilötasolla jokainen järkevä ihminen on jo varautunut talouden ja yhteiskunnan romahdukseen, kuten olen jo vuosikausia sitten opastanut, esim. tässä, tässä ja tässä kirjoituksessa ja tässä ja tässä videossa. Mutta jos puhutaan siitä, miten yhteiskunnan tulisi varautua ja toimia, etenkin nyt tässä kriisitilanteessa, niin ehdotukseni ovat seuraavat:
  1. Yrittäjät välittömästi työttömyysturvan ja toimeentulotuen piiriin, muuten yrityksiä ja yrittäjiä tuhoutuu oikeasti massoittain, kun palvelujen tuottaminen ja asiakaskato iskee.

  2. Valtio takaamaan lainoja pitkällä takaisinmaksuajalla kaikille esim. 3v yritystä menestyksekkäästi pyörittäville (eli vaikkapa voittoa viime vuonna tuottaneille). Näin rahat eivät päädy huijarifirmoille ja auttavat pienyrittäjiä tilapäisesti.

  3. Polttoaineverotus ja auton käyttömaksut, sekä pysäköintimaksut poistettava tilapäisesti kokonaan. Myös harkittava arvonlisäveron ja yritysten maksamien sosiaaliturva- työeläke- jne. maksujen pudottamista tilapäisesti nollaan. Näin tuetaan taloudellisesti ihmisiä ja yrityksiä, sekä kannustetaan välttämään joukkoliikennettä.

  4. Valmiustilalaki antaa mahdollisuuksia tiettyjen maksujen tilapäisestä viivyttämisestä tai maksamatta jättämisestäkin, joten tulisi myös nyt määrätä, että sähkö- vesi- ja kaukolämpömaksujen yms. eräpäiviä voidaan siirtää esimerkiksi 3kk eteenpäin. Näin myöskin tuetaan ihmisiä ja yrityksiä.

  5. Rajut leikkaukset käyntiin: Kehitysapu- keinotekoiset yritystuet- ulkomaanapu- jne. rajuun leikkuriin ja heti. Niin ikään ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan rajut leikkaukset heti, muuten meillä on kohta kymmeniätuhansia ihmisiä lekottelemassa kotonaan suurin korvauksin sen sijaan, että heillä olisi intressiä päästä nopeasti takaisin töihin.

  6. Valtio reaalisoimaan ylisuuria eläkevarastoja tilapäisesti nykytilanteen rahoittamiseksi. Ei, Suomessa ei ole eläkepommia, eikä vajetta, päinvastoin, eläkerahastoissa on paljon enemmän rahaa mitä tarvetta on.

  7. Puolustusvoimat ja palvelukseen kutsutut reserviläiset "orjapalkalla" apuun terveydenhuoltoon, karanteeneihin jne. mahdollisesti myös huolehtimaan tärkeistä kuljetuksista jne. Muutoin julkisen terveydenhuollon ja sosiaalihuollon kustannukset karkaavat käsistä, eivätkä resurssitkaan riitä. (Niin ja varusmiehet ja kantahenkilökunta ja muut eivät todellakaan saisi lomailla nyt yhtään, jotteivat sairastu.)

  8. Suomen Pankki painamaan hitusen verran markkoja, joilla saadaan maksettua näitä toimia tilapäisesti - joskin pieni inflaatio seuraa jatkossa (hups, sori, ei onnistu kun olemme Eurossa)...öööhhh...lisää velanottoa jolla maksetaan lisäkulut (ja velat jätetään maksamatta tai maksetaan myöhemmin tai vaikka heti tällä kikalla).

  9. Osakemarkkinoilla saa rauhassa tapahtua mitä tapahtuu, evvk. se ei pienyrittäjän tai tavallisen kansalaisen arkeen vaikuta millään tapaa. Se, että jonkun yrityksen teoreettinen arvo laskeekin esim. 10x oikeasta arvosta luokkaa 7x oikeaan arvoon, ei oikeasti merkitse mitään kenellekään muulle, kuin ko. pyramidipeliin osallistuneelle sijoittajalle. Toki tyhmä yritys voi tarpeettomasti irtisanoa työntekijöitään ja lopetella toimintaansa tyydyttääkseen sijoittajiaan, sille emme valitettavasti voi yhtään mitään, muuta kuin toivoa, että fiksumpi yritys palkkaa ko. työntekijät pian palvelukseensa.

  10. Taloudellinen romahdus - tai pitäisikö sanoa realisointi - on sinällään terve ilmiö nykyisessä läpimädässä korporaatiososialistisessa talousjärjestelmässä. Jos ja kun se seuraa tästä koronavirusepidemiasta, sitä parempi. Mutta tämä koronavirustilanne pitää siitä huolimatta saada hoidettua tässä ja nyt, sekä minimoida tämän vaikutukset pienyrittäjille ja tavallisille ihmisille.
Pahaa pelkään, että mitään näistä ei toteuteta, ei ainakaan riittävän ajoissa ja Suomea uhkaa samanlainen pienyrittäjien joukkotuho, kuin mitä 1990-luvun lamassa. Ehkä tätä sosialistinen hallituksemme juuri haluaakin, eikä siksi toimi - tai on niin kyvytön ja kokematon toimimaan, ettei siksi toimi. Pahalta näyttää nyt joka tapauksessa.

PS. Kannattaa myös lukea näitä ajatuksia taloudesta.

11. maaliskuuta 2020

Kuinka suojautua koronavirukselta (COVID-19) yhteiskuntana ja yksilönä?

Olen kirjoittanut jo pariinkin kertaan blogissani koronaviruksesta, ensimmäisen kerran jo miltei pari kuukautta sitten ja tuoreemmin kuukausi sitten. Tietenkään varoituksiani ja ohjeitani ei ole kuunneltu ja tilanne on nyt mikä on ja pahemmaksi vain menee. Asiantuntijatkin ovat antaneet kovaa kritiikkiä nykyisen hallituksen ja viranomaisten toimista koronaviruksen ehkäisyssä, samoin potilaat

Suomen terveys"asiantuntijatkin" kuin kerjäävät itseensä koronavirustartuntaa, aikomalla pitää isoja kokoontumisiaan juuri tulevina viikkoina: Huomenna on terveydenhoitajapäivät ruotsinlaivalla (EDIT: Terveydenhoitajaliitto perui ko. päivät, kun nostin asiasta mekkalaa) ensi viikolla on lääkäripäivät Tampereella (EDIT: Lääkäriliittokin perui päivänsä, kun nostin asiasta mekkalaa) ja kahden viikon päästä on sairaanhoitajapäivät Helsingissä (EDIT: Sairaanhoitajaliittokin perui päivänsä, kun nostin asiasta mekkalaa)

Kun tilanne nyt on tämä mikä on, niin laitanpa oman rautalankaopastukseni sairaanhoitajana ja preppaajana siitä, miten koronavirukselta pitäisi suojautua / olisi pitänyt suojautua, niin yhteiskunnan, kuin yksilöidenkin tasolla. Kerron vieläpä rautalankaesimerkin, miten minä itse suojaudun tällä hetkellä ja jatkossakin koronavirukselta (kunnes vaara on ohitse). Tietenkin yksilötasolla jokainen järkevä ihminen on jo varautunut talouden ja yhteiskunnan romahdukseen, kuten olen jo vuosikausia sitten blogssani opastanut, esim. tässä, tässä ja tässä kirjoituksessa ja tässä ja tässä videossani.

Miten yhteiskunnan olisi pitänyt / pitäisi viimeistään nyt suojautua koronavirukselta?
  1. Jo hyvin varhaisessa vaiheessa (2 kk sitten) lennot ja muu matkustus epidemia-alueilta Suomeen olisi pitänyt kieltää kokonaan ulkomaalaisilta ja kaikki suomalaiset ko. maista tulevat olisi pitänyt laittaa suoraan lentokoneesta 2 viikon valvottuun karanteeniin erikseen perustettuihin karanteenitiloihin, oli oireita tai ei. Suomesta luonnollisestikaan ei olisi pitänyt saada yhdenkään suomalaisen  matkustaa ko. epidemia-alueille mistään syystä.

  2. Nykyisessä tilanteessa, jossa virus on levinnyt ympäri maailmaa, pitäisi rajat sulkea kokonaan kaikilta ihmisiltä sisäänpäin ja tavaroiden/postin osalta ottaa käyttöön esim. 2 viikon karanteeni ja pintadesinfiointi. Suomesta pois pitäisi toki saada kaikkien matkustaa ja postin kulkea normaalisti.

  3. Jo hyvin varhaisessa vaiheessa (2 kk sitten) ihmisiä olisi pitänyt kehoittaa välttämään kaikkea ulkomaanmatkailua ja tarpeetonta liikkumista kotimaassakin ja kokoontumisia jne. eli kehoittaa heitä pysymään kotipiirissä ja kotona mahdollisimman paljon.

  4. Nykyisessä tilanteessa, jossa virus on levinnyt jo ympäri maata, pitäisi kaikki julkiset tilaisuudet (jääkiekko-ottelut, teatterit, uimahallit, kauppakeskukset ylipäätään paitsi ruokakaupat tms. jne.) kieltää, sekä estää ihmisiä matkustamasta maakunnasta toiseen ja kunnistakin toiseen, ilman äärimmäisen hyvää perustelua (esim. työ). Mitään asiaa käymään toisessa kaupungissa tai ylipäätään missään omassa kunnassakaan "kavereita katsomassa", "harrastamassa", "shoppailemassa", "kahvilla", "perhejuhlissa", tai "muuten vaan" ei voi kenelläkään enää olla. Poikkeuksia ei saa tehdä. Ihmisiä pitäisi kehoittaa ja PAKOTTAA pysymään kotona ja oman perheen piirissä kaikissa paitsi oikeasti välttämättömissä asioissa.

  5. Poliisin ja armeijan tulisi laittaa pystyyn tiesulkuja ja suorittaa erilaisia pistokokeita eri paikoissa. Ihmisiltä mitattaisiin kuumetta jne. kyseltäisiin minne matka ja miksi jne. Julkisilla paikoilla liikkuvat kuumeiset tai yskivät ihmiset otettaisiin välittömästi kiinni ja asetettaisiin eristyksiin. Muutenkin julkisilla paikoilla (esim. torit jne.) pitäisi ihmisiä "ahdistella" viranomaisten toimesta, tivata, miksi he liikkuvat siellä, miksei heillä ole suojaimia, onko heidän pakko oikeasti olla siellä ja mikseivät ole kotona jne. Ihmiset ovat tyhmiä lampaita ja heitä pitää oikeasti pelotella, uhkailla, ahdistella ja kaikin tavoin tehdä heidän kokoontumisensa, liikkumisensa ja julkisilla paikoilla olemisensa mahdollisimman ikäväksi, jotta he oikeasti alkavat niitä välttämään. Sana ja kehoitus ei tehoa riittävästi tyhmiin lampaisiin, tämä on jo nähty.

  6. Kaikki oireilevat ja heidän perheensä, sekä muut samassa lentokoneessa, koululuokassa, työpisteessä, jne. olleet eli altistuneet, olisi pitänyt asettaa 2 viikon valvottuun karanteeniin erikseen perustettuihin karanteenitiloihin. Kaikki sairaiksi todetut pitäisi asettaa ilmaeristyksiin sairaaloihin. Mikäli tapauksia tulee useampia esim. samassa koulussa, pitää koko koulu sulkea ja kaikki oppilaat perheineen asettaa karanteeniin! (Nykyisissä erityskäytännöissä ei ole mitään järkeä, kun vain oireellinen perheenjäsen on karanteenissa kotona ja muut juoksevat pitkin kaupunkia ja levittävät tautia eteenpäin.)

  7. Kaikki paikat, jossa oireilevat ja todetut tautitapaukset, sekä altistuneetkin ovat oleskelleet, pitäisi huolellisesti desinfioida ja ilmoittaa kaikille julkisesti, että siellä oleskelleiden tulee ilmoittautua / heidät pitää etsiä ja asettaa juurikin valvoittuihin karanteeneihin erikseen perustettuihin karanteenitiloihin. Julkisia tiloja ja kulkuvälineitä pitäisi luonnollisestikin desinfioida usein.

  8. Valmiustilalait pitäisi ottaa käyttöön, sekä "ajaa alas" tarpeettomia palveluita ja juttuja, kuten sairaaloiden ei-kiireellisiä leikkauksia ja muuta toimintaa. Kyllä, se tarkoittaa lomautuksia kahviloissa, ravintoloissa, jne. yms. ja monien palveluiden loppumista tai lykkääntymistä toistaiseksi, tälle ei voi mitään. Lomautetuille Kela maksakoot päivärahoja jne.

  9. Reserviläisiä, etenkin terveyspuolen ihmisiä ja koulutuksen saaneita, sekä sotilaspoliiseja, pitäisi kutsua palvelukseen avustamaan poliisia järjestyksenpidossa, sekä sairaiden ja eristettyjen käsittelyssä. Normaaliajan resurssit eivät yksinkertaisesti riitä, vaan tarvitaan poikkeusolojen resurssien käyttöä kaikilla tasoilla. Luultavasti puhutaan luokkaa 50000 reserviläistä tms.

  10. Kansalaisia pitäisi ohjeistaa huolellisen aseptiikan noudattamisessa (ks. esim. seuraava kohta "Miten yksilöiden olisi pitänyt / pitäisi viimeistään nyt suojautua koronavirukselta?"), sekä tarvittaessa ilmiantamaan oireilevia naapureitaan ja auki olevia tarpeettomia liikkeitä ja kokoontumisia jne. (kyllä, luit oikein). Karanteenia rikkovia, aseptiikkaa rikkovia tai muuten muiden turvallisuutta vaarantavia pitäisi rangaista ankarasti ja vangita heidät jatkorikkomusten ehkäisemiseksi. Tietoisesti koronaa levittävät (esim. sairaat tai selvästi oirehtivat) pitäisi tuomita (bio)terrorismista ja heitä kohdella kuin terroristeja, koska siitähän siinä on silloin kysymys. Pehmoiluun ei ole nyt oikeasti varaa, ei yhtään.
  11. Koronaviruspotilaita pitäisi hoitaa tehokkaaksi havaitulla malarian ja reumasairauksien hoitoon käytetyllä hydroksiklorokiinillä (400mg x2/vrk aloitusannos ja 200mg x2/vrk ylläpitoannos 7 vrk ajan), etenkin yhdessä sinkin kanssa (sinkkisulfaatti 120mg x2/vrk 7 vuorokauden ajan). Venäjällä on saatu erittäin hyviä tuloksia myös toisesta malarialääkkeestä, meflokiinista. Lisäksi antibioottiprofylaksia esim. doksisykliinillä tai atsitromysiinillä olisi suotavaa, jottei keuhkokuumetta pääse kehittymään. Koronaviruspotilaita voisi myös hoitaa mm. HIV-potilaiden hoidossa käytetyillä Kaleltra ja Aluvia -nimisillä lääkkeillä, jotka sisältävät ritonaviriä ja lopinaviriä, sekä remdesivirillä. Myös HIV-ehkäisylääkkeenä käytetty Truvada (tenofoviirini-emtrisitabiini) saattaa auttaa sekä oireissa että profylaksiana. Kortikosteroidit saattavat myös olla hyödyllisiä sairauden välittömän alkuvaiheen jälkeen, koska estävät elimistön liiallista immuunireaktiota, joka vahingoittaa potilaan kudoksia. Näistä esimerkiksi Duodecimin uusin julkaisu koronaviruksesta ei mainitse sanaakaan! Luonnollisesti potilasta tulisi hoitaa ilmaeristyksessä ja hengitystä tukien. On syytä muistaa, että kaikille potilaille ei kehity korkeaa kuumetta, esim. CFS-potilailla esiintyy usein kuumeen sijasta alilämpöä. John Hopkins -sairaalan ohje koronaviruksen diagnosoinnista ja hoidosta on huomattavan yksityiskohtainen ja kehoitan suomalaisia lääkäreitä ja hoitajia perehtymään siihen, sekä seuraamaan siihen tulevia päivityksiä.
  12. Yksityisen terveydenhuollon Kela-korvauksia tulisi nostaa tilapäisesti esim. 50%:iin palvelujen hinnasta. Tulisi tehdä selvä jako: Kaikki koronaan liittyvät ja kiireelliset tapaukset hoidetaan julkisella ja kaikki ei-kiireelliset muut terveysasiat yksityisellä nyt toistaiseksi. Näin paine julkiseen terveydenhuoltoon laskisi ja potilaita ohjautuisi yksityisille terveyspalveluiden tuottajille kaikissa ei-kiireellisissä asioissa entistä enemmän. Toki valmiuslaki mahdollistaa yksityisen palveluksessa olevien sairaanhoitajien ja lääkärien määräämiseen julkiselle puolelle töihin, mitä pitäisi ehdottomasti harkita.
Mikäli yllä olevat toimet olisi tehty, olisi koronaviruksen leviäminen pysähtynyt kokonaan Suomessa noin kuukaudessa - tai sitä ei olisi tullut tänne lainkaan. Nykytilanteessakin sen leviäminen voisi pysähtyä yllä olevien toimien seurauksena. Kun esimerkiksi kuukauteen ei tulisi uusia tapauksia uusissa piireissä (siis ei-altistuneiden joukossa, altistuneethan ovat karanteenissa yhä ja jos karanteeniyksikössä joku sairastuu, karanteeni jatkuu, koska kyse on taas uusista altistuksista), voitaisiin näitä rajoituksia alkaa purkamaan. Koska uusia tapauksia ei ulkomailta tulisi ja kotimaiset tapaukset olisivat hoidossa, koronavirusepidemia kuivuisi kokoon hyvin äkkiä. Näinhän esimerkiksi Venäjällä tuntuu nyt käyneen, koska Venäjä sulki rajansa jne. jo hyvin varhaisessa vaiheessa.


Miten yksilöiden olisi pitänyt / pitäisi viimeistään nyt suojautua koronavirukselta?
  1. Koronavirusta vastaan ei sellaisenaan auta mikään yksittäinen asia, esim. kasvojensuojus ja käsien pesu. Siis sellaisenaan. Pitää olla kokonaisvaltaisesti äärimmäisen huolellinen hygieniasta, hallita no-touch-tekniikat, oikeat käsienpesutavat ja desinfiointitavat ja yskimistavat jne., sekä ymmärtää, miten kontaminaatio etenee ja kantaa vastuunsa ja estää sen leviäminen. Yksittäistä helppoa taikakeinoa ei ole.

    Olen esim. nähnyt, miten ihmiset tulevat kaupasta kotiin ja avaavat ovet, laittavat valot päälle, avaimet pöydälle jne. ja sitten käyvät pesemässä ja desinfioimassa kädet, luullen, että nyt on kaikki hyvin. VÄÄRIN. Virus on edelleen valokatkaisijassa, hanoissa, avaimissa jne. koska sinne se päätyi käsistäsi kun tulit sisälle ja tulee sieltä käsiin ja edelleen suuhun kun seuraavaksi kasvojasi kosketat tai syöt. Lisäksi se virus on osassa kaupasta ostamistasi tuotteista pinnoista ja tarttuu niistä taas käsiisi ja edelleen suuhusi jne. kun niitä käsittelet kotonasi. Niin ikään olet varmasti räpeltänyt matkapuhelintasi ulkona, joten kontaminaatio on nyt siinäkin ja siirtyy siitä pöydälle, taskuusi, käsiisi ja edelleen suuhusi jne. Ota tämä huomioon ja toimi sen mukaisesti desinfioimalla oikea-aikaisesti ja oikeassa järjestyksessä oikealla tavalla oikeat paikat ja noudata no-touch-tekniikkaa aina kun voit!

    Olen esim. nähnyt, miten ihmiset käyttävät P1 tai P2 kasvosuojusta. Näistä ei luultavasti ole riittävää apua. Pitäisi olla P3-luokan kasvosuojus ja se pitää asettaa kasvoille oikein ja ottaa pois oikein, jottei kontaminaatiota tapahdu siinä vaiheessa...monethan esim. laittavat suojaimen taskuunsa - jolloin tasku kontaminoituu ja seuraavaksi kontaminaatiota päätyy suojaimen sisäpinnalle ja siitä edelleen ihmisen hengityselimiin! Lisäksi pitäisi olla silmät suojattuna, jottei pisaratartunta tapahdu silmien kautta. Ota tämäkin asia huomioon ja ymmärrä, että suojaus ei tule taikasauvaa heilauttamalla tai ole jokin maaginen taikakalu, kuten hengityksensuojain!

  2. Lapset ja koulut ovat erityisen ongelmallisia ja vaikka vanhemmat miten huolehtisivat kaikesta hyvin, lapsi pilaa helposti koko aseptisen toiminnan: Tapaa kavereita, käy koulua jossa on sairaita, ei hallitse aseptiikkaa itse jne. Tämmöinen lapsi tuo sitten tartunnan kotiin itsessään ja peli on täysin menetetty. Lapset pitäisi oikeasti pitää nyt mielellään täysin eristettyinä ulkomaailmasta, kunnes tämä on ohitse, koska lapset eivät vaan osaa aseptiikkaa niin eivät osaa niin eivät osaa ja ketju on vain niin vahva kuin heikoin lenkki. Kotioloissa ei koronatartuntaa voi perheenjäseneltä toiselle estää mitenkään ja koko perhe sairastuu sitten.

    Lapset pitäisi ottaa pois kouluista tai edes huolehtia kouluissa tiukasti hygieniasta, sekä kieltää esim. välitunneilla toisten luokkalaisten kanssa oleilu jne. jotta rajoitetaan altistusta. Kouluista pitäisi tulla suoraan kotiin, muiden kuin oman luokkalaisten kanssa ei saisi edes koulumatkaa tehdä. Luonnollisestikaan mitään luokkaretkiä tms. mihinkään ei saa tehdä. Kavereiden luokse ei saa mennä, eivätkä kaverit saa tulla teille. Ulkonakin kavereiden kanssa olemista olisi syytä välttää, sisätiloissa olemista ehdottomasti.

  3. Kaupoissa tulisi pyrkiä käymään harvoin ja keskittyä ostamaan säilyviä perustuotteita ja ylläpitämään kotivaraa (14 vrk). Shoppailusta pitää luopua ja hakea nopeasti ja tehokkaasti ne tuotteet, joita tarvitsee ja sitten suksia oikeasti vittuun sieltä kaupasta. Jos kauppaan ei ole ihan pakko mennä, älä mene sinne, äläkä osta mitään, mitä ei ole ihan pakko ostaa, äläkä vietä siellä yhtään aikaa, mitä ei ole pakko viettää.

    Kaupoissa tulisi pyrkiä käymään sellaisina aikoina, jolloin siellä ei ole ruuhkaa ja siten altistusta muille ihmisille. Kun siellä muita ihmisiä on, on syytä pitää etäisyyttä. Mikäli joku yskii tai vaikuttaa sairaalta, tulee välittömästi poistua paikalta ja ilmoittaa asiasta eteenpäin. Tuotteita ottaessa ja pakatessa olisi hyvä olla käsineet kädessä, sekä suosia lähimaksua jossa ei tarvitse koskea mihinkään "vieraaseen". P3-luokan kasvonsuojusta tulisi käyttää, jos lähistöllä on yskiviä ihmisiä tai koronavirusta esiintyy selvästi alueella. Kertakäyttökäsineiden käyttö olisi suotavaa, mutta ne pitäisi osata pukea ja riisua oikein - ja oikea-aikaisesti.

  4. Kaikilla pitäisi olla 14 vrk kotivara sitä äärimmäistä tilannetta varten, että koko maa pitää asettaa täyteen lukitukseen ja kaikkien ihmisten pitää pysyä kotonaan 14 vrk ajan. (Nykyinen 72h kotivara on täysin naurettava, eikä riitä mihinkään.) Lääkeitä pitäisi olla jokaisella kotonaan riittävästi, mutta valitettavasti laki ei anna mahdollisuutta pitää välttämättä kotivaraa "yhtään", koska lääkkeitä saa vain 3kk määrän ja jos se 3kk ei ole vielä ihan täynnä, sinulla voi käytännössä olla vain vaikkapa viikoksi lääkeitä kotonasi...

    Kotona pitäisi olla käsidesiä ainakin pari pulloa, sekä kloritea tms. jolla voi desinfioida pintoja. Painalluksin tai mieluusti ilman kosketusta annosteltavaa käsisaippuaa ja kertakäyttöisiä paperipyyhkeitä olisi nyt syytä olla myöskin riittävästi...palasaippua ja käsipyyhe tulisi poistaa käytöstä tai siirtyä edes "jokaisen perheenjäsenen omaan käsipyyhkeeseen" (joita tulisi säilyttää niin, etteivät ne kosketa toisiaan).

  5. Pysy kotona. Älä tapaa ulkopuolisia. Älä käy ulkona, jos ei ole ihan pakko ja silloinkin noudata varovaisuutta. Kohtele jokaista näkemääsi ja tapaamaasi ihmistä potentiaalisena taudinlevittäjänä. Työpaikalla mieti systeemeitä uusiksi ja noudata samoja varotoimia, kuin kaupassa jne. noudatat ja pidä jokaista työkaveriasia potentiaalisena taudinlevittäjänä. Jos ja kun työnantajasi tai työpaikkasi tai työtoverisi ei välitä noudattaa tiukentunutta hygieniaa, nosta asiasta helvetinmoinen haloo ja vaadi aseptiikan tiukentamista, tarvittaessa ota yhteyttä työsuojeluun.

    Joojoo, on tylsää, kamalaa, kun sinulla on jokin ihme pakottava tarve päästä matkustelemaan (etenkin korona-alueelle), pakottava tarve päästä harrastamaan sitä pilatesta/joogaa/sulkapalloa whatever ja pakottava tarve päästä bilettämään tai kahville jonkun tuttusi kanssa. SHIT HAPPENS. Elämä on. Ole aikuinen ja kanna vastuusi.
Ihmiset voivat itse vaikuttaa paljon siihen, saavatko he tartuntaa vaiko eivät, vaikka valtio ja viranomaiset tekisivät mitä tai olisivat tekemättä mitään. Helppoa se ei välttämättä ole, jos siihen ei ole tottunut, mutta nyt on oiva tilaisuus opetella. Kun sen kerran opettelee, sitä on helppo noudattaa jatkossakin tilanteen vaatiessa ja esim. estää "jokavuotisen" influenssan tulo teidän perheeseenne. Toisaalta, kun on varautunut, selviää myös siinäkin tapauksessa paremmin, että käy huono tuuri tai moka ja sairastutte - tai vaikka yhteiskunta ympäriltä hajoaisi.



Miten minä itse suojaudun koronavirukselta?
  1. Itse toimin siten, että asuntoni ulkopuolella käytän käsissäni AINA nahkahanskoja, joilla kosken sinne minne on pakko koskea. Autossani otan ne pois - mutta avaan auton oven ulkopuolelta hanska kädessä ja sisäpuolelta ilman hanskaa. Autossa sisällä otan hanskat pois kädestäni varovasti ja laitan ne auton lattialle. Taskuni ja käteni ja autoni sisäpuoli ovat siis "puhtaat" ja nahkahanskojen ja autoni ulkopinta "likaiset". Kun otan avaimen taskustani, otan toisen käden hanskan pois toisella kädellä (hanskalla) ja käytän avainta ja laitan sen takaisin taskuun - sitten laitan sen käden hanskan takaisin käteen varoen, etten kosketa käsilläni hanskan ulkopintaa. Kas näin pidetään koko ajan "likainen" likaisena ja "puhdas" puhtaana, eikä kontaminaatiota näiden rajojen ylitse pääse tapahtumaan ainakaan helposti.

  2. Kaupassa jne. olen varovainen, en mene lähelle muita ihmisiä ja jos joku yskii jossain, suksin kuuseen ja äkkiä. Pyrin käymään kaupassa vain kerran viikossa ja aikana, jolloin siellä on vain vähän muita ihmisiä. No-touch-tekniikka ja hanskat kädessä kaupassakin tietenkin. Kasvoihin ei kosketa missään tilanteessa eikä mistään syystä, eikä matkapuhelinta räplätä kesken reissun mistään syystä! Maksaminen kassalla käy siten, että otan toisen hanskan pois, sitten paljaalla kädelläni otan matkapuhelimen taskustani ja käytän siinä lähimaksua (ei kontaktia), jonka jälkeen laitan matkapuhelimen taskuun tällä paljaalla kädelläni ja sen jälkeen puen hanskan takaisin siihen käteen ennen kuin alan koskemaan kauppatuotteisiini jne. pakkaamaan niitä taas. Hengityssuojainta en vielä käytä, mutta sen aika voi tulla, jos yskiviä ihmisiä alkaa ilmaantua ympäristöön ja pitää kaupassa käydä, tarvittaessa käytän sitten vaikka koko kasvot suojaavaa suojanaamariakin. Kertakäyttökäsineiden käyttöön pitänee siirtyä seuraavaksi, kun koronavirusta alkaa täälläpäin esiintyä. Ylipäätään vältän kaikkia paikkoja ja ihmisiä nyt erityisesti, vaikka en muutenkaan toki moisia harrastele pahemmin. En missään nimessä menisi nyt "shoppailemaan", elokuviin, julkisiin liikennevälineisiin tai baariin tms.

  3. Luonnollisesti, kun tulen sisälle kotiini, otan hanskat pois kädestä ja lasken lattialle ja no-touch-tekniikalla suljen ulko-oveni ja avaan vessan oven ja hanan ja saippuoin ja pesen kädet huolellisesti saippualla ja kuivaan kertakäyttöiseen paperipyyhkeeseen, jonka laitan roskiin. Sitten desinfioin kädet alkoholia ja PHMB:tä sisältävällä käsidesillä. Tämän jälkeen suihkutan ja pyyhin varmuuden vuoksi vielä ovenkahvat, valokatkaisijat, hanat, saippuapurkin, käsidesipurkin, roskiksen kannen, avaimeni ja puhelimeni vetyperoksidinilla ja peretikkahapolla suihkutetulla rätillä rätillä ja lopuksi vielä ko. vetyperoksidi ja peretikkahappopurkinkin...vaikka siis en ole näihin koskenut milloinkaan "likaisilla" hanskoillani enkä edes "puhtailla" paljailla käsilläni, niin SILTI varmuuden vuoksi pyyhin ne tässä kohtaa.

  4. Kaupasta ostamani elintarvikkeet ja muut tuotteet ja jutut, joita sisälle tuon olen pyyhkinyt tästä viikosta lähtien  siten, että kauppakassit lasken lattialle (siis yhä nahkahanskat kädessä heti kun tulen sisälle) ja otan sieltä nitriilihanskat kädessä tuotteen kerrallaan ja pyyhin sen vetyperoksidinilla ja peretikkahapolla suihkutetulla rätillä ja laitan pöydälle (ja myöhemmin pöydältä kaappiin). Kun kauppakassit on purettu, laitan kauppakassit roskikseen (koska sisäpinta on kontaminoitunut) ja pyyhin vielä ko. alueen pinnat, kahvat, katkaisijat, hanat, jne. yms. (uudelleen). Lopuksi pyyhin vielä nitriilihanskat ja otan ne pois (lasken suoraan roskikseen), jonka jälkeen desinfioin ja pesen vielä sen jälkeen kädet vielä kerran (no-touch-tekniikka taas hanoissa jne.). Valmista tulee. Tämä lienee ylimitoitettua monesta, mutta minusta on hauskaa varautua ja tehdä tästä normi jo nyt, kun korona uhkaa. Eipä tuo iso homma ole. Näin ei virus tule kauppatavaroiden mukana minun luokseni, eikä minuun, jos joku on kontaminoituneilla käsillään niitä kaupassa hypistellyt.

  5. Ulkovaatteet riisun varovasti eteisessä pois ja laitan henkariin ja nostan parvekkeelle. Kädessäni olleet nahkahanskat pyyhin vetyperoksidinilla ja peretikkahapolla suihkutetulla rätillä ja nostan nekin parvekkeelle. Näin huolehdin siitä, että näissä oleva mahdollinen kontaminaatio ei jää sisälle kämppääni ja esim. pölyty hengitykseeni. Tämäkin on vain pieni riski, mutta en ota sitäkään, eikä tästä nyt sen enempiä vaivoja olekaan. Jos käyttäisin hengityssuojainta, poistaisin sen kasvoilta vasta nyt tämän kaiken jälkeen ja laittaisin kontaminoitunut puoli ylöspäin johonkin kaapin hyllylle tms. Toki mikäli on selvää ilmakontaminaation vaaraa, pitää ulkona käydä vain kertakäyttöhaalariin tai esim. sadepukuun pukeutuneena (kertakäyttöhaalari varovasti roskiin ja sadepuku pertikkahappokäsittelyyn sisälle tullessa).

  6. Minulla on runsaasti kotivaraa, lääkkeitä, hygienitarvikkeita ja muita, sekä katsottuna valmiiksi paikka, jonne voin mennä, jos "paska lentää kunnolla tuulettimeen" ja yhteiskunta romahtaa. Tämä on toki normaalia preppautumista, johon liittyen olen tehnyt esim. videot "Lääkinnällinen varautuminen" ja "Parannusehdotuksia väestönsuojiin", sekä "Miten olen itse varautunut koronavirusepidemiaan (covid-19)?". Kaikkea en tietenkään täällä netissä ihmisille omasta varautumisesta luonnollisestikaan kerro, mutta sanotaan näin, että kun on preppaaja, on varautunut vaikka ja mihin, niin materiaalisesti, kuin ennen kaikkea tiedollisesti ja henkisesti. Tiedollinen ja henkinen varautuminen on paljon tärkeämpää kuin materiaalinen varautuminen.
Panikoivat lampaat toimivat yleensä juuri niin, että hädän tullen hamstraavat hirveät määrät tavaraa, joita eivät osaa edes käyttää, kun taas preppaajan ei tarvitse kuin korkeintaan hieman täydentää varastoaan ja ottaa lunkisti. Sekin vähän, mitä preppaajan tarvitsee käytöstään muuttaa, on asiat, jotka hän jo osaa, eikä uutta tarvitse edes pahemmin opetella. Lampaat luulevat jonkin yksittäisen jutun, kuten käsidesin tai naamamaskin, olevan taikakeino, jolla koko ongelma tulee hoidettua ilman, että tarvitsee päätään vaivata opettelemalla mitään tai tekemällä mitään todella huolella. On surkuhupaisaa huomata, miten lampaat esim. hamstraavat kaupoista käsidesit, mutta eivät koskekaan Sinol-polttogeeliin (Sinolista tai Marinolista puhumattakaan), vaikka se toimii aivan yhtälailla käsidesinä siinä olevasta metyylietyyliketonista huolimatta! On niin ikään surkuhupaisaa huomata, miten lampaat esim. hamstraavat P2-luokan kankaiset hengityssuojaimetkin (P3 puhumattakaan), mutta jättävät hyllyyn P3-luokan suodattimilla varustetut puolinaamarit, vaikka nuo naamarit ja suodattimet ovat selvästi kankaisia parempia ja kestävätkin pidempään! No, Australiassa lampaat hamstraavat vessapaperia, on varmaan parempi kuolla koronavirukseen, kun perse on pyyhitty moneen kertaan!

Mikäli ohjeista uupuu jotain sinusta tärkeää, niin pistä kommenttia alle.



Faktoja koronaviruksesta (COVID-19)


9. maaliskuuta 2020

Lapsellinen tietoturva-aukko PayPal -palvelussa

PayPal on kätevä  tapa maksaa verkossa, mutta vaikuttaa, että joissain tapauksissa sen tietoturva on lapsellisella tasolla. PayPal ei esimerkiksi tue vahvoja 2-vaiheisen tunnistautumisen keinoja, kuten U2F tai Fido2 lainkaan, mutta mahdollistaa sentään TOTP-pohjaisen 2-vaiheisenkin kirjautumisen lisätietoturvaa tuomaan. Nyt löysin kuitenkin ko. palvelun ja Google Play / Google Pay palvelun integroinnista lapsellisen tietoturvamokan, joka mahdollistaa kenen tahansa PayPal tilin väärinkäytön paljon helpommin, kuin mitä pitäisi ikinä olla mahdollista.

Väärinkäyttö toimii varsin helposti: Mene Google Play palveluun sisälle ja maksutapoihin. Valitse maksutavoista "liitä PayPal tili" ja kirjoittamalla vain PayPal tilin sähköpostiosoitteen ja siihen liitetyn puhelinnumeron (jotka kumpikin on helppo tietää tai arvata), saat ko. puhelinnumeroon tekstiviestillä (turvaton) vahvistuksen liittämisestä. Se on siinä. Voit tämän jälkeen ostaa ko. PayPal tilille mitä tahansa Google Playn kautta ilman mitään sen enempiä vahvistamisia tai varmistuksia.

Toisin sanoen, PayPal ei missään vaiheessa kyse ko. PayPal tilin salasanaa eikä 2-vaiheisen varmistamisen tunnuksia, vaan mahdollistaa uhrin PayPal-tilin liittämisen ja maksut ko. tililtä pelkät julkiset tiedot tietämällä ja yhden sms-viestin nappaamalla.

Huomautetaan nyt, että aina maksaessasi verkossa PayPalilla, sinun pitää kirjautua PayPal -palveluun PayPalin salasanaa ja 2-vaihesen tunnistautumisen tunnuksia käyttäen. Mutta Google Playssa maksaessasi mitään tämmöistä varmistusta ei vaadita edes yhtä ainoaa kertaa!

Kyse on vakavasta ja mahdollisesti jo väärinkäytetystä tietoturva-aukosta PayPalin palveluissa. Olen ottanut asiasta yhteyttä PayPaliin ja katsotaan mitä vastaavat, vaiko vastaavatko mitään. Alla lähettämäni viesti.




PS. Havaitsin tässä vähän aikaa sitten lapsellisen tietoturva-aukon Googlen palveluissa, jotka mahdollistivat ko. palvelun 2-vaiheisen tunnistamisen ja "tehostetun suojauksenkin" ohittamisen yksinkertaisesti. Google sulki ko. aukon kaikessa hiljaisuudessa edes ilmoittamatta siitä minulle mitään, puhumattakaan löytypalkkiosta tms. joten en tämän tietoturva-aukon osalta edes ole yhteydessä Googleen, vaan ainoastaan PayPaliin.



EDIT 9.3.2020 klo 18:50
Googlella ja PayPallilla on ilmeisesti ollut tietoturvaongelmia, mutta mitä ne tarkkaan ottaen ovat olleet, sitä ei ole kerrottu. Tämän seurauksena Googlen piti poistaa PayPalin käyttömahdollisuus, mutta ainakin minulla se toimii yhä. Todella hämärää. Liittyykö löytöni mitenkään tähän vaiko ei ja miksi PayPal toimii Google Playssä vaikka sen ei pitäisi toimia?!?

2. maaliskuuta 2020

Käräjäoikeuden 2. käsittelykin määräsi minulle järjestyssakon

Surkuhupaisaa. Aluksi Mitja Korjakoff määräsi minulle Ilja Janitskin käräjien salaa nauhoittamisesta 1000 euron järjestyssakon, jota kenellekään muulle ei ole koskaan koko Suomessa vastaavasta määrätty - tietenkään, koska se ei perustu lakiin. Annoin vastineeni käräjäoikeuteen, joka vähät välittämättä siitä piti sakon voimassa. Sitten valitin hovioikeuteen, joka käsitteli asian ja palautti sen takaisin käräjäoikeuteen, koska asia olisi alunperinkin pitänyt käsitellä kolmen tuomarin kokoonpanossa (eikä Korjakoffin itse), koska oikeuskäsittelyssäkin oli kolme tuomaria. Sitten sain taas tehdä uuden vastineen käräjäoikeuteen ja nyt tuli päätös: Järjestyssakko pysyy voimassa, tosin summa putosi tonnista 500 euroon.

Edelleenkin käräjäoikeus katsoo, että tuomarin järjestyksen ylläpitämiseksi antamiin määräyksiin kuuluu kuvaamis/nauhoittamisoikeuden käyttö, vaikka lain mukaan ne ovat kaksi täysin eri asiaa ja eri lain kohdissakin mainittuja (ilman mitään yhteyttä toisiinsa). Se, että kaksi eri laamannia kahdesta eri käräjäoikeudesta on sitä mieltä, että moisesta nauhoittamisesta ei voi lain mukaan antaa sanktioita, ei muuta mihinkään sitä faktaa, että minulle siitä voidaan kyllä antaa ko. sanktio. Toki käräjäoikeus ja hovioikeus kieltäytyi ottamasta ko. laamannien todistelua vastaan ylipäätään, eli siis eväsi minulta todistajan käytön...tietenkin, olisihan se ikävää, jos tuomioistuin joutuisi päättämään vastoin kahden eri laamannin asiantuntijalausuntoa.

Painotan, korostan, alleviivaan:
Kenellekään muulle ei ole koskaan annettu, eikä voida antaa, moista järjestyssakkoa oikeudenkäynnin nauhoittamisesta salaa - vain ja ainoastaan Markus Janssonille sellainen voidaan antaa.

Olisi kiva kuulla, mitä idiootit viranomaisuskovaiset lampaat nyt selittelevät aiheesta "Kyllä Suomessa oikeus toteutuu" ja "Markus Janssoniakin kohdellaan aivan tasapuolisesti viranomaisten ja oikeuslaitoksen toimesta". Olisi helvetin kiva kuulla. Jokainen selkopäinenhän toki tajuaa viimeistään nyt, että tässä maassa on eri lait ja käytännöt Markus Janssonin ja muiden ihmisten osalta.

Kokeilkaa itse. Nauhoittakaa salaa joku käräjäistunto ja laittakaa nauhoite nettiin. Seurauksia ei tule. Koska ette ole Markus Jansson. Tehkää sitten uudestaan sama koe siten, että ilmoitatte olevanne Markus Jansson. Järjestyssakko napsahtaa (minulle).

Alla ko. päätös. Valitus hoviin lähtee asiasta, vaikka ei se mitään tietenkään muuta, mutta poltetaan nyt veronmaksajien rahoja sitten lisää, kun kerran tätä pelleilyä haluavat.






PS. Alla tekemäni valitus, joka lähti samantien matkaan. Lukaiskaapa se, jos ei muuten aukene ns. kupletin juoni: