Kävin sitten poliisikuulustelussa, kun kerran nyt minua epäillään muustakin kuin linkin jakamisesta. Kuulustelun suoritti setä nimeltä Lintula ja läsnä oli myös setä nimeltä Haapanen. Jälleen heti kättelyssä minulta kielletään kuulustelun nauhoittaminen ja jälleen sitä perustellaan lakipykälillä, jotka eivät sitä kuitenkaan kiellä. Jälleen kerron, mitä KKO:n päätökset ja oikeuskansleri ovat asiasta sanoneet (eli oman kuulustelunsakin saa nauhoittaa) ja jälleen vastaus on sama "Tutkinnanjohtaja on päättänyt, ettei tätä saa nauhoittaa". Uskomatonta idiotismia.
No, eipä sillä väliä, sillä nauhoitin ko. kuulustelun silti. Ähäkutti. Nyt on sitten todisteetkin tallessa siitä, että poliisi laittomasti estää minua nauhoittamasta kuulusteluani. Uskoisin, että tämä kiinnostaa oikeusasiamiestä ja muitakin ihmisiä melkoisesti. Heh.
Minua epäillään nyt ilmeisesti kaikista seuraavista rikoksista:
- Kiihottaminen kansanryhmää vastaan linkin jakamisesta.
- Rikokseen yllyttäminen kun kehoitin jakamaan linkkiä.
- Kiihottaminen kansanryhmää vastaan koraanikuvasta, jossa koraanin sivuilla on koiranpaskaa ja pekonia.
- Uskonrauhan rikkomisesta koraanikuvasta, jossa koraaninen sivuilla on koiranpaskaa ja pekonia.
- Kiihottamisesta kansanryhmää vastaan "esimakua koraanin häpäisystä" videosta.
- Uskonrauhan rikkomisesta "esimakua koraanin häpäisystä" videosta.
- Virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, koska "uhkasin tappaa" tutkinnanjohtajan jne., koska kerran netissä saa jakaa tappouhkauksia ilman seurauksia.
En tiedä, miten monta kertaa koettavat saada minut tuomittua mistäkin, mahdotonta sanoa. Oman laskuni mukaan tuossa olisi kiihottaminen kansanryhmään vastaan x3 ja uskonrauhan rikkominen x2, sekä sitten rikokseen yllyttäminen ja virkavallan väkivaltainen vastustaminen. Aivan selkeää ajojahtia siis, mielivaltaisesti lisää rikosnimikkeitä ja useampia juttuja samaan syssyyn maksimituomion saamiseksi.
Huppista, taisin muuten juuri syyllistyä UUDELLEEN noihin samoihin rikoksiin, koska taas jaoin linkkejä niihin! Voi minua hölmöläistä. Ihan näin meidän kesken, arvoisat poliisi- ja syyttäjäviranomaiset: Miten helvetin kauan te jaksatte leikkiä tätä naurettavaa leikkiä ja verovarojen polttamista? Eikö todellakaan ole yhtään oikeita rikoksia selvitettävänä? Minä en IKINÄ, enkä MISSÄÄN OLOSUHTEISSA lopeta noiden linkkien ja juttujen jakamista netissä (tai en ainakaan niin kauan, kun se on mukamas rikos). Vaikka veisitte jokaisen tietokoneeni ja ulosmittaisitte jokaisen tulonlähteeni, se ei estä minua jakamasta noita ja vastaavia yhä uudelleen ja uudelleen. Mikään ei estä. Tervetuloa 2000-luvulle informaatioaikakaudelle arvoisat fossiilit! Sopeutukaa muuttuneeseen elinympäristöön tai olette tuomittuja karsiutumaan evoluution myötä pois. Valinta on teidän.
Anyway, itse kuulusteluihin...joihin saavuin päälläni kiihotuspaitani (jossa siis linkki ko. kiihotusjuttuun)...
Mielenkiintoista oli saada tietää heti aluksi, että myös Junes Lokkaa epäillään ko. kiihottamisesta, koska hän ei poistanut ko. linkkiä Facebook-sivultaan. Sen sijaan Junesia ei epäillä siitä, että hän on todistettavasti jakanut ko. linkin itse useita kertoja pitkin nettiä ja blogissaan. Ilmeisesti vain linkki, johon MINÄ olen koskenut ja jakanut, on kiihottavaa ja laitonta, mutta sama linkki Juneksen tai kenen tahansa muun jakamana ei ole kiihottavaa eikä laitonta. VMP!
Ilmeisesti minua myös epäillään yllytyksestä rikokseen, koska kehoitin jakamaan kiihotuslinkkiä, vaikka tätä ei suoranaisesti sanottukaan. Tuotiin vain "esille" asiana, että olen "yllyttänyt rikokseen", ikäänkuin sivulauseessa. Mielenkiintoista. Ehkä säästävät sen myöhempään kertaan tai keksivät siitä siis vielä yhden syytekohdan minua vastaan.
Iskin poliisille kouraan ne jotain 40+ muuta linkin jakamista ja vaadin, että ne liitetään kuulustelupöytäkirjaan ja toimitetaan syyttäjälle, jotta syyttäjä voi pari kertaa miettiä, aikooko joko ryhtyä kaikkia meitä syyttämään, vaiko tehdä itsensä naurunalaiseksi syyttämällä vain minua eikä ketään muuta. Siinäpä syyttäjälle pohdittavaa toden totta. No, mehän tiedämme jo etukäteen, että syyttäjä tulee tekemään itsensä täysin naurunalaiseksi ja syyttämään vain ja ainoastaan minua, eikä ketään muuta, hahahahaa...

Gestapo toi ilmi tajunneensa, tai joku on heille sen rautalangasta vääntänyt, että kirjoitukseni on todellakin poistettu vain Bloggerin suomen-domainista (blogspot.fi) eikä lainkaan mistään muualta. Tämä tuntuu heitä hieman harmittavan. Gestapo kysyi, mitä mieltä olen tästä ja vastasin, että se naurattaa minua kovasti, koska viranomaiset eivät tunnu ymmärtävän, miten netti toimii. Gestapo kysyi, miksi en ole poistanut kiihottavaa tekstiäni netistä ja vastasin, että siksi, koska en halunnut ja se on viranomaisten ongelma, jos haluavat sen poistaa, ei minun ongelmani.
Tulin maininneeksi linkkikiihotuskuulustelun lopuksi sen mielenkiintoisen asian, että näistä kiihotuksista tuomioita saaneita ihmisiä yhdistää yksi tekijä: Asperger. Aspergeriin kuuluu olennaisena osana se, että henkilön ulosanti on normaalista poikkeavaa ja henkilö ei ymmärrä, miten muut reagoivat hänen sanomisiinsa ja tekemisiinsä, mikä aiheuttaa ongelmia aspergerille mm. sosiaalisissa suhteissa. Totesin, että on aika kummaa, kun autismin kirjon häiriöön kuuluvaan tourretten syndroomaan kuuluu myös vastaavia juttuja, mm. törkeyksien huutelu, mutta ei kukaan selkopäinen ikinä tekisi tourettesta kärsivästä rikosilmoitusta kunnianloukkauksesta, koska on selvää, että tuomiota ei tulisi, neurotyypilliselle käytökselle kun ei ihminen voi yhtään mitään vaikka miten yrittäisi. Mutta aspergerien tapauksessa tuomioita tulee. Aika jännää. Toivottavasti syyttäjä miettii tuota asiaa hetken aikaa. Tuskin miettii, mutta teoriassa voi ihme toki tapahtua ja jokin lamppu syttyä syyttäjän päässä.
Minulta kysyttiin, miksi laitoin ko. koiranpaskaa + pekonia koraanin päällä kuvan nettiin? Vastasin, että kyse on taideteoksesta ja ilmaisuvapauden käytöstä. Sama kysymys esitettiin myös videoon liittyen ja vastaukseni oli taas sama, taideteos ja ilmaisuvapauden käyttöä. Gestapo kysyi, onko koraani pyhä muslimeille ja vastasin, että mikä tahansa voi olla pyhä kenelle tahansa, esimerkiksi Aku Ankka tai Harry Potter kirja voi olla jollekin pyhä, mitä vitun merkitystä sillä on minkään asian kanssa? Gestapo kysyi, arvelenko, että ihmisten suhtautuminen muslimeihin on muuttunut ko. videon jälkeen ja vastasin, että tuskin se paljon pahemmaksi voi muuttua, mitä muslimit ovat itse uskontoaan tahranneet, joten tuskin videolla on mitään todellista vaikutusta.
Gestapo kyseli jotain loukkaavuudesta tms. ja vastasin, että yhdentekevää, Euroopan Ihmisoikeustuomioistuinkin on todennut, että:"Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.". Ja koska kuka tahansa voi loukkaantua mistä tahansa, on mielipuolista vedota siihen yhtään mitään, minäkin voin loukkaantua vaikka siitä, että poliisi kutsuu minut poliisikuulusteluihin tms.
Totesin myös linkkiin ja koraanikoiranpaskapekoniin liittyen, että samat mm. vähäisyysperiaatteet jne. jotka kävivät ilmeisesti myös minuun kohdistuneiden tappouhkauksien tutkimatta jättämisessä, pätenevät myöskin tähän asiaan...sillä jos ei suora tappouhkauskaan ole niin iso rikos, että sitä pitäisi tutkia, niin miten ihmeessä yksi kuva voi olla niin suuri rikos, että siitä pitää tuomita!?! No, mehän tiedämme, ettei poliisin ja viranomaisten toiminnassa ole mitään järkeä eikä logiikkaa, eikä Suomi ole oikeusvaltio, mutta on kiva päästä vittuilemaan siitä aina jokaisessa sopivassa käänteessä.
Gestapo kyseli myös latelemistani tappouhkauksista, että olenko laittanut ne nettiin. Vastasin, että en kommentoi. Lisäsin, että samat periaatteet ja perusteet, joilla minuun kohdistuvat tappouhkaukset jätettiin tutkimatta, tulisi nämäkin tappouhkaukset jättää tutkimatta, mm. "epäilty ja uhri asuvat eri paikkakunnalla, tuskin törmäävät missään toisiinsa, uhrilla on turvakielto joten osoitetta ei saa selville jne.". No, tietenkään laki ei ole Suomessa kaikille sama joten tuo ei mitään merkitse, mutta sainpahan vittuiltua senkin sinne papereihin.
Siinä oli kuulustelu noin suurpiirteittäin. Aikaa kului reilu pari tuntia. Ja kaikki on nauhalla ja nauha tallessa muualla(kin), joten vaikka gestapo tulisi taas laittomasti tekemään kotietsintää ja yrittäisi tuota nauhoitusta takavarikoida, niin siinä he eivät voisi onnistua. Nauhalla ei ollut mitään niin herkullista (ehkä lukuunottamatta tuota laitonta nauhoituskieltoa), että sitä viitsisin nyt tässä julkistaa.
Tietokonettani en saanut tietenkään takaisin. Ehkä sitten kun 4kk aika tulee täyteen tai en koskaan. Mahdotonta sanoa, koska Suomi ei ole oikeusvaltio.
Lisäystä 31.7.2015 klo 18
Tässä pieni klippi, jonka nauhoitin salaa poliisikuulustelussani, josta käy selvästi ilmi, että poliisi nimenomaan kieltää minua nauhoittamasta, vaikka kielto ei perustu mihinkään lakiin ja tämän heille kerron. Eli nyt kaikki ne, jotka kuvittelevat, että minä puhun paskaa kun kerron poliisin minuun kohdistamista laittomista ja mielipuolisista toimista, voisivat tukkia turpansa. Minä en valehtele. Tässä on todiste. Julkaisen koko kuulusteluklipin ehkä myöhemmin, sitten kun se on laillista (salassapito kestää syytteiden lukuun saakka), eipä siellä mitään ihmeempää muuta kyllä ollutkaan kuin tämä.